Sodanajan sukupolvi tarvitsee meitä tänään

Kun pikkupoikana pyöräilin Jorvaksen pienillä sorateillä, asui tiemme varressa monta vanhempaa herraa. Berghem viereisessä talossa ja Gösta vähän kauempana. Ja lähiseudulla monta muuta. Kaikki elivät tavallista elämää.

Tämä oli 70-luvun alussa. Sota vaikutti minusta hyvin kaukaiselta, mutta erityisen kaukainen se ei ollut. Se oli päättynyt vain 30 vuotta aiemmin. Tästä päivästä 90-luvun alkuun on kulunut yhtä pitkä aika. Se oli varmasti yksi asia, joka oli edelleen vahvasti vanhemman sukupolven tietoisuudessa päivittäin.

Kuitenkaan siitä ei puhuttu. Vasta vuonna 1987 aloimme viettää kansallista veteraanipäivää.

Lapsena en saanut koskaan kuulla vanhempien herrojen kertovan, millaista sodan aikana oli. Ehkä muistot olivat vielä liian tuoreita. Myöhemmin olen aina tilaisuuden tullen yrittänyt kuulla tarinoita sen sukupolven kokemuksista – heiltä, jotka olivat mukana, heiltä, jotka myötävaikuttivat siihen, että Suomi on se maa, jossa elämme nyt.

Eläessään hetkessä menettää helposti suhteellisuudentajunsa. Onko tämä ongelma vai ei? Asian näkee oikeissa mittasuhteissa vasta, kun katsoo vähän kauemmas taaksepäin. Kun löytää vastaavia tapahtumia, haasteita tai myötäkäymisiä. Siksi myös viisastuu vanhetessaan. Suhteellisuudentaju auttaa suhtautumaan nykyhetkeen.

Tämä kevät on ollut vaikeampi kuin vielä tämän vuoden alussa olisimme voineet kuvitellakaan. Mutta samalla nämä haasteet eivät ole mitään verrattuna niihin haasteisiin, joihin sodanaikainen sukupolvi joutui vastaamaan. Suomi ei katoa. Kotiseutujamme ei uhkaa miehitys. Mutta kuitenkin moni kokee suuren epävarmuuden tunteen.

Samalla sodanaikainen sukupolvi tarvitsee meitä juuri nyt enemmän kuin koskaan – ja me heitä. Tarvitsemme heitä nähdäksemme asiat oikeissa mittasuhteissa. He tarvitsevat meitä, koska meidän täytyy toimia niin, että he välttyvät maamme läpi kulkevalta virukselta.

Kansallisen veteraanipäivän teemana on ”Ihmisten välillä hyvä tahto”. Tunne pitää kotiseutua ja maata yhdessä. Että jaamme saman tulevaisuuden ja joskus ehkä saman tarinan. Että uskomme parasta toisistamme ja autamme toisiamme tarpeen mukaan. Että näköalamme ulottuu ajassa taaksepäin elämänuraamme kauemmaksi ja ymmärrämme mitä aiemmin tehty ja koettu merkitsee arjellemme.

Viettäessämme kansallista veteraanipäivää aiheena on muistaminen. Että se, mitä meillä on nyt, yhdistetään siihen, mitä on ollut. Se tarkoittaa kiitollisuutta ja rakkautta, muistamista ja vuorovaikutusta. Tänä vuonna emme voi viettää sitä yhdessä, mutta voimme silti ajatella toisiamme, soitella toisillemme. Ja kun akuutti koronakriisi on ohi, voimme jälleen tavata ja osoittaa arvostuksemme.

Kirkkonummen kunnan puolesta haluan esittää sydämelliset kiitokseni veteraanisukupolvellemme.

 

Kansallinen veteraanipäivä – kunnan tervehdys Kirkkonummen Sanomissa 26.4.2020

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *