Keskisuuri on kaunista – keskustelu Philip Aminoffin kanssa

Philip Aminoff, olet puhunut paljon omistamisesta ja ennen kaikkea omistamisesta työnä. Me suomalaiset tarkastelemme omistamista usein pysyvänä asiana: omaisuus kertyy tai se peritään, ja sen jälkeen sen ajatellaan kasvavan itsekseen ”korkoa korolle”. Kuten osuvasti toteat, omistaminen edellyttää kuitenkin työtä ja vaivannäköä – omaisuudesta on pidettävä jatkuvasti huolta.

Omistamisen ja säästämisen perinne on Suomessa ja Ruotsissa varsin erilainen. Ruotsissa kansalaisilla on enemmän henkilökohtaista omaisuutta ja myös yritykset ovat omavaraisempia ja kasvuhakuisempia. Se johtaa vakaampaan talouskasvuun ja korkeampaan työllisyysasteeseen. Nämä asiat olisivat Suomellekin juuri nyt ensiarvoisen tärkeitä. Suomessa puolestaan yrityksiä myydään varhaisessa kasvuvaiheessa ennen kuin ne ovat alkaneet tuottaa merkittävästi.

– Meidän teollinen historiamme rakentuu pääomaintensiivisten yritysten toiminnalle. Meillä on ollut aikojen saatossa esimerkiksi isoja paperitehtaita ja sulattamoja. Se mitä meiltä puuttuu – ja mitä tarvitsisimme – ovat keskisuuret yritykset. Meillä on suuryrityksiä ja pieniä, muutaman hengen yrityksiä, muttei riittävästi useampien kymmenien miljoonien liikevaihtoa tekeviä yrityksiä. Ruotsissa tilanne on toinen. Siellä elää vahvana kauppavaltion perinne ja omaisuus jakautuu tasaisemmin yhteiskunnan eri toimijoiden kesken.

Kun vertaamme esimerkiksi minulle tuttua rakennusteollisuutta Suomessa ja vaikkapa Itävallassa tai Saksassa, ero on merkittävä. Noissa maissa on meihin verrattuna runsaasti keskisuuria ja innovatiivisia perheyrityksiä.

 – Juuri näin. Tämä on yksi niistä syistä, miksi katson usein Saksan suuntaan hakiessani mallia sille, miten meidän kannattaisi toimia Suomessa. Saksassa ymmärretään keskisuurten yritysten merkitys kansantaloudelle, mutta jostain syystä Suomesta ei ole löytynyt poliittista kiinnostusta tämän kokoisia yrityksiä kohtaan. Start-up-kulttuurin tukeminen on tärkeää, mutta kun haluamme työllistää ihmisiä ja täyttää valtion kassaa, ovat keskisuuret yritykset avainasemassa. Ne eivät saa jäädä tukia nauttivien suuryritysten jalkoihin. Talous hyötyisi merkittävästi omalla pääomalla ja hiellä rakennettujen yritysten määrän kasvusta. Ja niitä olisi hyvä olla ympäri Suomea.

Monipuolisen yritysmaiseman varjeleminen on hyvä ja tärkeä huomio. Suomi on suhdanneherkkä ehkä juuri siksi, että meillä on useita suuria, puoliksi valtio-omisteisia yrityksiä, mutta vain vähän yksityisesti omistettuja pienempiä yrityksiä. Ymmärränkö oikein, että meidän poliitikkojen olisi pitänyt osata tarttua tähän kysymykseen paljon hanakammin?

 – Kyllä minun mielestäni on kyse nimenomaan tahdon ja ehkä myös ymmärryksen puutteesta. Pienten ja keskisuurten yritysten toiminnan ja kilpailukyvyn kasvattamiseksi tarvitaan selvä poliittinen ohjelma. Suomen yrityskannan rakenteen tulisi olla pyramidin muotoinen: alhaalla olisivat muutaman hengen yritykset, keskellä keskisuuret, kymmeniä tai satoja ihmisiä työllistävät yritykset, ja ylhäällä tuhansia ihmisiä työllistävät yritykset. Nyt keskisuuret yritykset ovat aliedustettuina.

Mitä meidän pitäisi mielestäsi tehdä, jos haluaisimme saada tiimalasin näyttämään oluttuopilta?

– On olemassa monia keinoja. Yksi tärkeimmistä muutostarpeista on ollut tiedossa vuosikymmeniä, mutta hyvin vähän on tapahtunut käytännössä. Kyse on lisäkäsien palkkaamisen helpottamisesta. Niin kauan kuin uusien ihmisten palkkaaminen on yrittäjän silmissä ensisijaisesti kohtuuton riski, todellinen kasvu antaa odottaa itseään. Siksi moni yrittäjä pyrkii hoitamaan aivan liian paljon asioita itse. Meillä ei edelleenkään ole aitoa ymmärrystä siitä, että yrittäjäksi ryhtyvä panee yleensä likoon koko elämänsä: henkilökohtaisen taloutensa, perheensä ja ehkä jopa tulevien sukupolvien hyvinvoinnin. Jos riskien ottamisesta tehdään kohtuuttoman raskasta, yrittäjät uupuvat ja tyytyvät nykytilanteeseen sen sijaan että rakentaisivat innostuneina yritystoimintaansa eteenpäin.

Tätä riskien kantamisen taakkaa ei moni päättäjä ehkä hahmota.

– Meillä on Suomessa monia eri omistuskategorioita, mutta vain yhdessä yritysmuodossa yrityksen tasetta heikennetään automaattisesti yrityksen omistajan kuollessa. Epäkohta konkretisoituu, jos otetaan vertailukohdaksi ulkomaalainen perhe, joka omistaa suomalaisen yrityksen. Naapurimaissamme ei ole perintöveroa, joten ulkomaalaisen omistajan kuolemantapaus ei heikennä yrityksen mahdollisuutta investoida tulevaisuuteen. Jos taas suomalainen, suomalaista yritystä omistava henkilö kuolee, niin yrityksen on maksettava osinkoja, jotta yrityksen perijä voisi maksaa perintöveronsa. Tämä on suoraan pois yrityksen investointivalmiudesta. Omistuspohja ja omistajan asuinpaikka ratkaisevat. Tällaisia eroja ei pitäisi EU:n sisällä olla.

Toinen esille nostamasi asia on se, että omaa ja vierasta pääomaa käsitellään eri tavoin.

– Olen iloinen, että tästä käydään keskustelua nyt myös meillä Suomessa. Pitkäksi ajaksi yritykseen sidottuun pääomaan kohdistuu nyt kaikkein huonoimmat ehdot. Oman pääoman kokonaisveroasteen ei pitäisi koskaan olla korkeampi kuin vieraan pääoman. Nykyinen järjestelmä ruokkii lyhytkestoista omistusta. Se tukee ajatusta, että yrityksiä perustetaan myytäväksi tai pörssiin listattavaksi. Minun mielestäni poliittisen päätöksenteon pitäisi kannustaa omistajia kehittämään yrityksiään pitkäjänteisesti.

Yritystuet ovat aihe, joka nousee eduskunnassa varmasti kevään aikana esille. Mitä mieltä olet niistä?

– Ajatus siitä, että yrityksiä pitäisi tukea niiden toimialan perusteella, on mielestäni väärin. Ei pidä olla tilanteessa, missä tuetaan ruudullisen muttei raidallisen kankaan tuottajaa. Tukijärjestelmä on markkinaan puuttumista tavalla, joka ei ole kestävä. Yhden teollisuudenalan tai teknologian tukeminen on väärin erityisesti tilanteessa, jossa kukaan ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Yritystukien sijaan pitäisi keskittyä verottamaan erilaisia haittoja.

Edessä ovat pian uudet hallitusneuvottelut. Millaisia terveisiä haluaisit lähettää tulevalle hallitukselle?

 Haluaisin nähdä visionäärisen maastrategian. Millainen on Suomi, joka pärjää pitkällä aikavälillä? Mitä meidän pitäisi tehdä taloudellemme, jotta koko yhteiskuntamme voisi hyvin? Mikä on hyvin, mikä on huonosti ja mitä pitää korjata? Poliittisten päättäjien pitäisi kuvailla myönteisessä hengessä, miltä Suomi voisi näyttää kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Voimme tehdä viisaita päätöksiä ainoastaan, jos tiedämme minne olemme matkalla. Meidän pitäisi myös hyväksyä, että muutoksia ei saada läpi yhdessä vaalikaudessa.

 

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *