Maakuntakaavan varikkomerkintä ajaa koko hankkeen umpikujaan

Pääkaupunkiseudun lähiliikenteen kehittäminen edellyttää, että rakennamme kaksi isoa kunnossapitovarikkoa – tai useamman pienemmän. Nykyinen varikko Ilmalassa ei riitä tyydyttämään kasvavan junaliikenteen tarpeita.

Maakuntakaavaehdotuksessa, joka käsitellään maakuntavaltuustossa 9.6.2020, on uuden varikon varikkomerkintä sijoitettu Mankin ja Luoman rajalle. Tällä kohdin maa on savipeltoa ja ympäristö on satojen vuosien aikana muokkautunutta kulttuurimaisemaa. Mikäli varikko sijoitetaan nyt ehdotettuun paikkaan, siitä tulee hyvin näkyvä, koko lähialuetta vahvasti määrittelevä laitos.

Paikka on rakenteellisesti ongelmallinen ja maisemallisesti katastrofaalinen. Pelkät paalutuskustannukset lasketaan kymmenissä miljoonissa euroissa. Se, että merkintä on maakuntakaavassa näin kiistanalaisessa paikassa ei edistä hanketta, vaan vesittää sitä.

Pidän myös hyvin kyseenalaisena, että merkintä sijoitettiin kaavaan ennen kuin varikkovaihtoehtoja arvioiva selvitys valmistui. Näin kaavamerkinnästä tuli mahdollisesti selvitystä ohjaava tekijä, vaikka marssijärjestyksen pitäisi olla päinvastainen.

Kunnilla on kaavoitusmonopoli ja minun on vaikea uskoa, että Espoo tai Kirkkonummi lähtisivät kaavoittamaan varikkoa näin ongelmalliseen paikkaan. Kirkkonummen osalta varikko määrittelisi jatkossa hyvin vahvasti jatkuvasti kasvavaa Masalan asuinaluetta. Espoon puolella ehdotettu sijainti liittyy puolestaan läheisesti kasvavaan Lasilaakson alueeseen.

En myöskään aidosti usko, etteikö pääkaupunkiseudulta löytyisi aluetta, johon varikko olisi mahdollista sijoittaa huomattavasti pienemmin ympäristövaikutuksin ja pienemmin kustannuksin. Ehdotettu varikkosijainti ei myöskään ota huomioon tulevia joukkoliikenteen kehitysnäkymiä.

Jotta voisimme tehdä oikean arvion – ympäristövaikutusarviointeineen – tulisi nyt esittää sijainnille lisää vaihtoehtoja. Sellaisia vaihtoehtoja, jotka katsovat pidemmälle tulevaisuuteen, eivät pelkästään muutaman vuoden päähän. Näistä vaihtoehdoista tulisi sitten käydä julkista keskustelua ennen kuin ne pitkän kaavaprosessin viime metreillä löytävät tiensä kaavakarttoihin.

Suomalaisen rakentamisen erikoisuus on pitkään ollut se, että uusia alueita sijoitetaan pelloille. Se on tuntunut helpolta, jopa kätevältä ratkaisulta. Se on kuitenkin laiskan mielen ratkaisu. Pelto ei ainoastaan ole tyhjä tila. Se ei ole joutomaata. Jokaiseen peltoon liittyy pitkä historia. Pelto on osa ekosysteemiä ja hiilen kiertokulkua. Se on olennainen osa maisemaamme. Isossa kuvassa jokainen pelto on myös pala omavaraisuuttamme. Niin tässäkin tapauksessa.

Kirkkonummen kunta on todennut, ymmärrettävistä syistä, ettei se pidä esitettyä varikkosijoitusta Luomaan hyväksyttynä.  Sen myötä kunta ottaisi vastatakseen varikkoalueen ongelmat, hyötyjen jäädessä hyvin vähäisiksi. Maisemallisesti ja teknisesti Mankin sijoitus on yhtä ongelmallinen. Varikko on tärkeä koko pääkaupunkiseudun lähiliikenteen kannalta, mutta maakuntakaavan mukainen sijainti ei ole hyvä ratkaisu.

Toivon, että maakuntavaltuusto päätöksessään ymmärtää tämän. Kiistanalainen kaavamerkintä Mankin ja Luoman rajalla ei edistä hanketta, vaan ajaa sen umpikujaan. Kaavamerkintä tulee siksi poistaa.

1 svara

Lämna en kommentar

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Lämna ett svar

E-postadressen publiceras inte. Obligatoriska fält är märkta *