Meidän on oltava muutos, jota etsimme

Tällä hetkellä häntä ohjaa koiraa, kiistelemme keinoista ja puolustamme etuja, ymmärtämättä täysin kirkkaasti kokonaiskuvaa ja sitä, mitä rahoilla pitäisi tehdä ja millä aikavälillä. Syntyy lillukanvarsikeskustelua, joka vie meitä yhtä paljon taakse- kuin eteenpäin.

Eduskunnan täysistunnossa pitämässäni puheessa korostin sitä, että Suomi on selvinnyt kuluneesta puolesta vuodesta kohtalaisen pienillä vaurioilla. Tämä pitää paikkansa. Tämän blogin myötä haluan siirtää katseen tulevaisuuteen. 

Harjoittelusta tositoimiin

Suhtaudun menneisiin kuukausiin harjoitusleirinä: Olemme harjoitelleet kriisissä toimimista niin koulujen, työpaikkojen kuin terveydenhuoltojärjestelmämme näkökulmasta. Olemme keksineet keinoja pitää yllä ihmissuhteita tilanteessa, jossa normaali kanssakäyminen on rajoitettua. Olemme oppineet lisää viruksesta ja sen käyttäytymisestä.

Tämä kaikki on vaatinut paitsi hermoja myös puhdasta rahaa. Olemme velkaantuneet merkittävästi ostaessamme aikaa ja toimintakykyä. 

Nyt harjoitusleiri on lopussa ja meidän on otettava vastaan seuraava, mahdollisesti ensimmäistä iskua huomattavasti kovempi tälli. Skenaario, jossa virus leviää vielä aiempaa aggressiivisemmin ja jossa perinteistä teollisuutta harjoittavien yritystemme tilauskirjat jatkavat ohenemistaan, on täysin mahdollinen. Sanon tämän, vaikka mielelläni kauppaisinkin toisenlaista näkymää.

Tällaisessa tilanteessa mitataan kansakunnan kykyä yhteistoimintaan. Nostan tämän toistuvasti esille, sillä monet historialliset tapahtumat osoittavat, että asenne ja tahtotila vaikuttavat kriisistä selviämisen lopputulokseen.

Yhteistoiminta kumpuaa halusta ymmärtää toista

Olen itse yrittäjä ja olen naimisissa yrittäjän kanssa. Eläydyn ja samaistun kymmenien ja satojen tuhansien yrittäjien elämään.  Viiden lapsen isänä olen saanut toimia erilaisissa kouluun ja harrastuksiin liittyvissä luottamustehtävissä. Niiden kautta olen nähnyt erilaisten perheiden haasteita ja ymmärtänyt, että vaikka monissa suomalaisissa perheissä asiat ovat hyvällä tolalla, on myös paljon lapsia, äitejä ja isiä, joiden asiat eivät ole kunnossa. Usein nämä ongelmat limittyvät toisiinsa muodostaen monimutkaisia vyyhtejä. Poliitikkona työskennellessäni silmäni ovat puolestaan avautuneet ymmärtämään etujärjestöjen näkökulmaa, vähemmistöjen huolia ja  isojen yritysten ratkaisuja. 

Uskon, että toisten saappaisiin astumista eli empatiakykyä on pakko harjoitella aktiivisesti. On aivan selvää, että maailmaa olisi helpointa katsoa omasta vinkkelistä. Tällaiselle asenteelle olkapäälläni istuva apina kuitenkin nauraa säälivästi; luulen, että suurin osa meistä kyllä tietää, milloin syyllistymme henkiseen laiskuuteen. 

Meissä ihmisissä on varmasti henkistä laiskuutta vakiomäärä. En rehellisyyden nimissä usko, että ihminen olisi muuttunut tässä suhteessa vuosisatojen kuluessa kovin paljoa. On kuitenkin mahdollista, että sosiaalinen media ruokkii henkistä laiskuutta: on helppo kokea hyväksyntää samanmielisten kuplassa ja elää omia näkemyksiä vahvistaen sen sijaan, että kyseenalaistaisi niitä. Kriisin keskellä haluan nostaa esille huoleni tällaisen ilmiön tuhoisuudesta.

Oppositiopolitiikka on parlamentarismin tae

Hyvä oppositiopolitiikka kyseenalaistaa hallituksen tekemisiä: se repii auki päätöksenteon perusteet ja vaatii lisäselvityksiä. Se puuttuu asioiden vaillinaiseen valmisteluun ja prosessien ontumiseen. Se nostaa esille vaihtoehtoja, joita hallitus ei näe. Oppositiopolitiikka on parlamentarismin toteutumisen tae.

Tällä hetkellä politiikka on valitettavan usein henkilöihin menevää. Oppositio syyllistyy asioiden vaillinaiseen valmisteluun ja käyttää opponoidessaan tarkoitushakuisesti kontekstista irrotettuja tai joskus jopa valheellisia väitteitä. Ja kyllä, sama toistuu toiseenkin suuntaan. Joku voisi tietysti kutsua tätä tavanomaiseksi politikoinniksi, mutta itse suhtaudun tällaiseen politikointiin erityisen kriittisesti yhteiskunnallisessa tilanteessa, joka on kaikin puolin haasteellinen jo valmiiksi.

Päätöksentekoa pitää uudistaa 

Ihailemme Ruotsia, jonka on onnistunut synnyttämään useita kansainvälisesti merkittäviä brändejä. Ihailemme Viroa, jonka on pienestä koostaan huolimatta onnistunut synnyttämään yrittäjyydelle houkuttelevat olosuhteet. Ihailemme Islantia, jonka on onnistunut nousemaan etäisenä saarivaltiona konkurssista tekemällä useita sosiaalisia uudistuksia. Kaikkien toiminnassa on korostunut halu avata yhteiskuntaa uudenlaiselle ajattelulle ja uudenlaisille toimintamalleille. 

Myös Suomi on uuden edessä. Selvitäksemme nyt otetusta velasta, meidän on ajateltava monia asioita ja aloja uudestaan. Myös päätöksentekoa pitää uudistaa. Korkea koulutusasteemme antaa hyvät edellytykset uudistumiselle, mutta on olennaista ymmärtää, että näin syvästi velkaantuneina myös aika on rahaa. 

Uusien toimintamallien löytäminen edellyttää uudenlaista yhteistyötä kaikilta markkinoilla toimivilta: työmarkkinajärjestöiltä, hallitukselta, eduskunnalta, yrityksiltä. Kaikkien on oltava valmiita ryömimään poteroistaan ja kuunneltava aidosti toistensa ajatuksia. Kaikkien on oltava valmiita näkemään uudet toimintatavat välttämättöminä. Ja ennen kaikkea: Kaikkien on oltava valmiita luottamaan siihen, että kaikki osapuolet haluavat Suomelle hyvää. Perinteinen vasemmisto-oikeisto jargon tuntuu erityisen väsyneeltä tämän tavoitteen saavuttamisen näkökulmasta. Etenkin koska – rehellisyyden nimissä – meidän vasemmistomme ei ole erityisen vasemmalla, eikä meidän oikeistomme erityisen oikealla.

Yhdessä tuotettu visio päätöksenteon pohjaksi

Jotta uudistustyössä voidaan onnistua, meidän pitäisi koota kaikki yhteiskunnalliset toimijat yhden pöydän ääreen ja antaa tehtäväksi luoda kuva menestyvästä Suomesta. Tässä vaiheessa vain taivas on rajana; keinoista puhutaan vasta seuraavassa vaiheessa. Kysymys siis kuuluu: Millainen on se Suomi, jonka pystymme rakentamaan, jos hyödynnämme kaikki vahvuutemme täysimääräisesti?

Keinot tulevat käsittelyyn vasta vision ollessa kirkas. Olen taipuvainen uskomaan, että keinot kyllä löytyvät, sillä kukapa ei haluaisi edistää menestyvän Suomen rakentumista?

Tällä hetkellä häntä ohjaa koiraa, kiistelemme keinoista ja puolustamme etuja, ymmärtämättä täysin kirkkaasti kokonaiskuvaa ja sitä, mitä rahoilla pitäisi tehdä ja millä aikavälillä. Syntyy lillukanvarsikeskustelua, joka vie meitä yhtä paljon taakse- kuin eteenpäin.

Meillä on hyvät edellytykset menestyä

Huolimatta isosta velkataakasta – tai ehkä jopa sen ansiosta – mikään ei estä meitä menestymästä. Suomea pitäisi tarkastella Suomi Oy:nä. Harva yritys ajattelee, että yrityksen onnistumisen mahdollisuudet ovat mitättömät, vaikka tulevaisuutta rakennettaisiinkin velkarahalla. Päin vastoin, halu ja paine onnistua, ovat entistäkin kovempia. 

Kun visio on kirkas, pystymme kohdistamaan lainatut rahat oikein. Pystymme pistämään rahan poikimaan, kuten sanonta kuuluu. Kirkkaan vision rakentamiseentarvitaan kuitenkin kaikkien osaamista. Tulevaisuuden rakentamiseen tarvitaan luottamusta, ei pelon kylvämistä ja vastakkainasettelua.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *