Gruppanförande i debatten om regeringsprogrammet 11.6.2019

Ärade talman, Arvoisa puhemies,

Panostukset, jotka nyt teemme tulevaisuuden kilpailukyvyn rakentamiseksi, pohjautuvat 75 prosentin työllisyysasteen saavuttamiseen. Työllisyystavoite on kunnianhimoinen, mutta myös täyttä todellisuutta monissa osissa maata. Sen saavuttaminen vaatii asennetta ja määrätietoista politiikkaa. Tavoite on yhteinen useimmille eduskuntapuolueille. Toivon, että se ei ole pelkästään hallituspuolueiden, vaan myös opposition tavoite. Työllisyystavoitteen saavuttamisen tulisi olla meidän kaikkien yhteinen haasteemme

Tavoitteen saavuttamiseksi vaaditaan monia toimenpiteitä. Lisäämme työvoiman tarjontaa muun muassa työperäistä maahanmuuttoa helpottamalla. Parannamme suomalaisten yritysten mahdollisuuksia työllistää kansainvälisiä osaajia parantamalla ulkomaisten opiskelijoiden mahdollisuuksia jäädä työskentelemään Suomeen.

Ilman panostuksia infran emme saavuta 75 prosentin tavoitetta. Hallitus korottaa sen takia pysyvästi määrärahoja perusväylien parantamiseksi. On kyse suomalaisten turvallisuudesta, on kyse siitä, että luodaan edellytyksiä asua koko maassa, mutta on myös kyse siitä, että pidetään vientiväylät kunnossa.

Toteutamme myös perhevapaauudistuksen, joka lisää työelämän tasa-arvoa, parantaa työnantajien asemaa naisvaltaisilla aloilla ja lisää lasten ja perheiden hyvinvointia.

Jo kymmenen vuoden ajan olemme peräänkuuluttaneet perhevapaiden uudistamista. Hallitus ei kutsu malliaan 6+6+6 -malliksi, mutta ottaa merkittäviä askeleita siihen suuntaan. Kyse on tasa-arvosta ja toimesta, jolla Pidemmällä tähtäimellä lisäämme kilpailukykyämme ja työllisyyttä.

Oppositio on analysoinut hallitusohjelmaa laskemalla sanoja ja sivuja. Niin voi toki tehdä, mutta se ei ole kovin syvällistä eikä älyllisesti kovin rehellistä. Katsokaa pikemminkin sitä, mitä nostamme esille ja pidämme tärkeänä.

Edellisen hallituksen ohjelmassa omistettiin tasa-arvolle yksi lause. Yksi lause, arvoisa puhemies. Se ei ole paljon se.

Tämä hallitus ei ainoastaan toteuta perhevapaauudistuksen, vaan antaa tasa-arvoasioille oman ministerisalkun. Koska tasa-arvoa on pidettävä esillä.

Arvoisa puhemies,

Nostaako tämä hallitus tuloveroja? Ei, me laskemme niitä.

Hankaloittaako hallitus pienyrittäjien tilannetta? Ei, heidän tilannettaan helpotetaan.

Nostaako hallitus omistamisen tai yrittämisen verotusta? Ei, esimerkiksi kiinteistöveroa tarkistetaan.

Ärade talman,

Varje fredag under den gånga vintern och förra hösten samlades ungdomar utanför riksdagshuset för att protestera mot klimatförändringen.

Den här regeringen tar deras oro på allvar. Vi tar dem på allvar för att vi vill och för att det är vårt ansvar. Men också för att arbetet mot klimatförändring är en stor möjlighet för Finland och för vår industri.

Vi har som mål att göra Finland till världens första koldioxidneutrala välfärdsstat. Det åstadkommer vi genom att vi skär ner våra utsläpp, genom att vi stärker våra kolsänkor, och genom att vi genomför en ekologisk återuppbyggnad.

Det här målet stöds av regeringsprogrammet på många nivåer. Vi främjar en fossilfri energiproduktion och gör det möjligt att bygga ut lagringslösningar i både värme- och elnätet. Vi sätter fart på energiomställningen.

Arbetet mot klimatförändringen ska ske på ett socialt och regionalt rättvist sätt.

Vi satsar på naturskydd och stärker den cirkulära ekonomin och skyddet av Östersjön genom att skapa incitament för att minska på dikningen av torvmarker, och för att styra gödsel till biogasproduktion i stället för att sprida ut den på våra åkrar.

Arvoisa puhemies,

RKP:n näkökulmasta hallitusohjelma on kokonaisuutena erittäin hyvä. Olemme käyttäneet neljä oppositiovuottamme hyödyksi. Arvomme näkyvät selkeästi uudessa hallitusohjelmassa. Monet uudistuksista ovat konkreettisia parannuksia suomalaisten arkeen.

Viime syksynä ruotsalainen eduskuntaryhmä sanoi kesäkokouksessaan, että eduskuntavaaleista tulisi koulutusvaalit.

Nyt meillä on hallitusohjelma, josta huokuu hyvin tietoinen ja voimakas panostus varhaiskasvatukseen, koulutukseen ja tutkimukseen. Suunta on muuttumassa. Subjektiivinen oikeus päivähoitoon palautetaan, ryhmäkokoja pienennetään ja pilottijakso kaksivuotisesta esikoulusta toteutetaan. Hallituksella on selkeä tahto panostaa tutkimukseen, kehitykseen ja innovaatioihin.

RKP näkee tärkeänä, että yliopistokaupungeissa luodaan strategiset ohjelmat, jotka ohjaavat julkista (myös EU-rahoitus) ja yksityistä innovaatiorahoitusta niin, että seudut voimistuvat ja työllisyysaste nousee.

Ja kuten hallitusohjelmassa lukee, oppisopimuskoulutusta kehitetään, jotta yhä useampi sen kautta löytäisi ensimmäinen työpaikkansa tai kouluttautuisi uudelleen.

Ärade talman,

Regeringspartierna har enats om att starta en socialskyddsreform. Det är en omfattande reform som ska beredas av en parlamentarisk kommitté. I framtiden ska det bli enklare att samordna arbete och social trygghet i livssituationer som snabbt förändras. En viktig markering är man också vill förbättra företagarnas social- och pensionsskydd.

SFP har efterlyst att Finland borde bli världens barnvänligaste land. Ensamförsörjarnas situation förbättras och flera åtgärder för att minska barnfattigdomen kommer att sättas in. Regeringsprogrammet innehåller också trovärdiga åtgärder som förbättrar äldreomsorgen. Även en äldreombudsman inrättas.

Arvoisa puhemies,

”Suomi on avoin, kansainvälinen maa. Länsimaisena demokratiana Suomi edistää oikeusvaltioperiaatetta ja ihmisoikeuksia. Kahden kansankielemme, suomen ja ruotsin, myötä Suomi on vahva osa Pohjoismaita. Suomi on rakentava ja aloitteellinen toimija Euroopan unionissa ja kansainvälisissä yhteisöissä.” Kaikki tämä lukee hallitusohjelmassa.

Myös Hornet-kaluston suorituskyky korvataan täysmääräisesti ja Nato-ovi pidetään auki.

Nyt panostetaan oikeusvaltion kehittämiseen, poliiseihin, syyttäjälaitokseen ja tuomioistuimiin.

Lähtökohtana on myös, että Suomi tarjoaa turvapaikanhakijoille toimivan ja oikeudenmukaisen järjestelmän, koska vain silloin järjestelmä tuottaa perusteltuja, oikeita päätöksiä. Turvapaikanhakija saa oikeuden käyttää avustajaa turvapaikkapuhuttelussa. Olennaista on myös perheenyhdistämistä koskevien tulorajojen tarkistaminen.

Ärade talman,

Med tanke på landets tvåspråkighet är regeringsprogrammet bra. Det är viktigt för att alla vi finländare skall ha samma förutsättningar att klara oss i detta land. Såsom SFP tidigare efterlyst så kommer nationalspråksstrategin – för finskan och svenskan – att uppdateras.

Den modell för sote-reformen som den förra regeringen, inklusive Samlingspartiet, försökte köra igenom skulle ha ökat trycket på de offentliga utgifterna. Det var en mycket svårt kontrollerbar ekonomisk modell som av många sakkunniga befarades leda till skenande kostnader inom sjukvården.

Vi vet också, att den bara inom Nyland hade lett till ett underskott på 250 miljoner euro på årsbasis om den gått igenom.

Nu har vi en modell som går att kontrollera, också ekonomiskt. Den fokuserar på social- och hälsovården. Den möjliggör också att kommunerna har en transparent, egen ekonomi. Bara det gagnar den offentliga ekonomin.

Mutta on selvää, että haasteita on. Suomen kaltainen maa on riippuvainen ympäröivästä maailmasta. Tämä tarkoittaa myös, että hallitus voi joutua muutaman suunnitelmiaan vaalikauden aikana. Ruotsalainen eduskuntaryhmä on vakuuttunut siitä, että jos on tarve, niin tämä hallitus kykenee reagoimaan, toimimaan niin, että meidän yhteiset päämäärämme saavutetaan.

Amerikkalaisen tutkijan Peter Sengen tapaan uskon, että voidaksemme kehittää yhteiskuntaamme, meidän tulee käydä avointa ja vilkasta keskustelua siitä, mitä koemme olevamme juuri nyt, mitkä ovat meidän arvomme ja mitä haluamme olla viiden tai kymmenen vuoden päästä. Kun tiedämme, mitä haluamme saavuttaa, voimme suunnitella, miten tavoitteeseen päästään.

Monessa maassa ääriliikkeet nostavat päätään. Isossa osassa Eurooppa oikeusvaltio on uhattuna. Liian usein politiikan suunnaksi valitaan peruuttaminen etenemisen sijaan. Torjuminen hyväksymisen sijaan.  Liian usein politiikkaa ohjaa erilaisuuden pelko ja uhkakuvien maalaaminen. Nämä ilmiöt ovat todellisia uhkia, joita meidän tulee ymmärtää. Ja joita vastaan meidän tulee toimia, askel kerrallaan.

Siksi tulevaisuutta pitää rakentaa.

Ruotsalainen eduskuntaryhmä ja RKP on vakuuttunut, että tämä hallitusohjelma on askel siihen suuntaan. Askel oikeaan suuntaan.

Siksi ruotsalainen eduskuntaryhmä kannattaa hallitusohjelman hyväksymistä.

0 Kommentarer

Lämna en kommentar

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Lämna ett svar

Din e-postadress kommer inte publiceras. Obligatoriska fält är märkta *