Puheenvuoro eduskunnan välikysymyskeskustelussa 6.4.2016

Värderade talman, Arvoisa puhemies,

Har regeringen en vision? Har regeringen en bild av den framtid vi marscherar emot? Onko hallituksella visio?

Vastaus tähän on meille kaikille selvä. Ei ole visiota, ei ole strategiaa, ei ole priorisointeja. On ainoastaan höylä, joka biotaloutta lukuunottamatta näivettää kaikki Oy Suomi AB:n menestyksen rakenteet.  Ei ole kykyä maalata kuvaa tulevaisuuden Suomesta, Suomesta joka olisi menestyvä, houkutteleva ja edelläkävijä.

Johtaminen ei ole pelkästään fiskaalinen toimenpide, se ei ole pelkästään numeroiden pyörittämistä. Johtamiseen kuuluu se, että tietää mihin on menossa, että tunnistaa matkan varrella olevat askelmerkit.

Hallituksen tien päässä oleva maali on tiedossa –  sen OECD kertoi meille raportissaan hiljattain. Jos nämä toimet toteutuvat, ellei koulutustason luisua saada pysäytettyä, ellei hallitus luovu tietoisista pyrkimyksistään heikentää koulutustasoamme – silloin annamme puolen prosentin vuosittaisen BKT-kasvun luisua läpi sormiemme. Siihen meillä ei ole varaa.

Joka ikisessä laitoksessa, joka ikisessa yrityksessä ympäri Suomea on tehostamisen varaa. Jokainen meistäkin voi tehdä työnsä tehokkaamminn ja nopeammin. Mutta tehostamisen tie ei ole tämä.

Mikä on yliopistojemme tehokkuus? Siirtelevätkö professorit siellä papereita kahvinjuonnin lomassa turhan panttina? Eivät, mutta näiden leikkausten, näiden toimien suunta vie siihen. Sanotaan, että ”tulisi karsia turhaa hallintoa”. Näiden leikkausten myötä karsitaan toki paljosta, muun muassa kaikista niistä tukitoimista jotka tekevät opiskelusta tehokkaampaa, ja nopeampaa, niistä palveluista jotka antavat opettajille tilaa opettaa. Mutta se ei vie tehokkuuteen, vaan tehottomuuteen. Ydintehtävä jää pimentoon.

Arvoisa puhemies,

Mikä on sitten nykytilanne, onko yliopistoissa tyhjää, laiskaa kapasiteettia?

Tutkimusten mukaan suomalaiset yliopistot ovat maailman huippuluokkaa kustannustehokkuudessa. Opintosuorituksen hinta on Suomessa alhainen.

Mutta tämä ei riitä.

Hallitus on nyt valinnut juustohöyläyksen linjan. Sen sijaan että se pureutuisi rakenteisiin se leikkaa tasaisesti kaikilta – paitsi tietenkin siitä ainoasta huippuyksiköstämme, Helsingin yliopistosta,  siitä hallitus leikkaa vielä muutama kymmenen miljoonaa lisää, vuositasolla. Tämä ei ole rohkeutta. Tämä on vastuun pakoilua, ja tasaista kurjistamista. Rohkeaa olisi tarttua rakenteisiin. Sitä voisi jopa kutsua kehittämiseksi. Ei tätä.

Olemme varmaan tässä vaiheessa päässeet yhteisymmärrykseen siitä, että valittu tie on väärä. Olemmehan.

Arvoisa puhemies,

Leikkaukset eivät kuitenkaan lopu tähän. Kovaan käsittelyyn joutuu myös innovaatiotehdas Suomi. Sama tehdas, joka suoltaa ulos patentteja tahtiin, josta useimmat muut maat voivat ainoastaan uneksia. Mutta miten kauan?

On virheitä toki tehty aikaisemminkin. Jostain syystä TEKESin tutkimusrahoitus on ollut suosittu temmellyskenttä. Tutkimus vaatii kuitenkin pitkäjänteisyyttä ja keskittymistä. Nykyinen poukkoilu johtaa tehottomuteen ja hankkeiden keskeyttämiseen. Tutkimukseen ja kehitystyöhön, kuten koulutukseen yleensä, ei sovi kvartaalitalouden tahti. Se että rahanhakumekanismeja joudutaan luomaan budjettivuosittain uudelleen, se että projektit ovat aina ja ikuisesti vaakalaudalla vie energiaa oikealta työltä.

Mitä sitten on tapahtumassa? Haluan nostaa esille muutaman yksityiskohdan.

Ensin nostetaan SHOKit pystyyn, sitten ne ajetaan alas. Samalla jo tehdyt investoinnint valuvat hiekkaan.

Pelkästään VTT:hen kohdistetut leikkaukset ovat itse asiassa nimellisiin leikkauksiin nähden moninkertaiset. VTT käyttää omaa rahoitustaan osarahoituksen muihin projektiin, tyyppillisesti noin 1/4 verran, mikä tarkoittaa että 20 miljoonan leikkaus VTT:ltä itse asiassa on moninkertainen.

Arvoisa puhemies,

Mihin häipyi usko siihen, että koulutus on suurin kilpailukykyetumme? Minne hävisivät lupaukset, minne hävisi selkäranka?

Värderade talman – Finland är förtjänt av en vision – Suomi ansaitsee vision.

Tulevaisuuden koulusta

Viiden lapsen isänä koen olevani hyvin perillä peruskoulutukseen liittyvistä asioista. Omat lapseni ovat viihtyneet opin tiellä ja saaneet tarvitsemaansa tukea ja kannustusta, mutta olen kohdannut myös vanhempia, joilla on päinvastaisia kokemuksia. Oma tulkintani on, että opettajien työ on viimeisen vuosikymmenen aikana muuttunut dramaattisesti: lapset ovat informaatioteknologian ja tiedon saannin osalta yhä useammin edellä opettajaansa.

Opettajien kasvatuksellinen rooli korostuu entisestään: sekä lähdekritiikki että sosiaaliset vuorovaikutustaidot opitaan vain elämänkokemuksen kautta. Tällaisten taitojen välittäminen edellyttää mahdollisuutta opettajan ja oppilaan kahdenkeskiseen vuorovaikutukseen ryhmäopetuksen lisäksi. Luokkakoot eivät saa kasvaa kohtuuttoman isoiksi.

Olemme saaneet iloita vuosien ajan loistavista Pisa-tutkimustulostuloksista. Lastemme ja nuortemme tiedollinen osaaminen on siis huippuluokkaa eurooppalaisella mittapuulla mitattuna. Näitä saavutuksia vähättelemättä uskon, että meidän pitäisi kiinnittää tulevaisuudessa entistä enemmän huomiota lasten ja nuorten itsenäisen ajattelun tukemiseen, hyvän itsetunnon ja sosiaalisten taitojen rakentamiseen ja annetun tiedon aktiiviseen kyseenalaistamiseen.

Suomi on maailman kymmenen innovatiivisimman maan joukossa kun tarkastelemme myönnettyjen patenttien määrää per asukas. Kun keksintö tai tuote pitäisi saada markkinoille, jäämme kuitenkin herkästi muiden eurooppalaisten maiden jalkoihin.

Näkemykseni on, että ilman koulutusjärjestelmämme aktiivista uudistamista emme pärjää tulevaisuuden kilpailussa.

Globalisoituminen ja digitalisoituminen edellyttävät uudenlaisia valmiuksia, kuten sosiaalisten verkostojen määrätietoista rakentamista, lähdekriittisyyttä, poikkitieteellistä ajattelua ja tiedon luovaa soveltamista.

 

 

Ehkäisevä lastensuojelutyö kannattaa

Kouluihin ja opetukseen suoraan heijastuva asia on lastensuojelu ja sen tila. Syrjäytyneiden lasten määrä on voimakkaassa kasvussa ja kuntatalouden huonon tilanteen takia ns. matalan kynnyksen palvelut ovat vaarassa. Näillä tarkoitetaan palveluita, joiden piiriin perheiden on helppo hakeutua heti ongelmien syntyvaiheessa. Valtionosuusjärjestelmään tulisi liittää mekanismeja, jotka palkitsevat kuntia matalan kynnyksen eli ehkäisevien palveluiden järjestämisestä. Konkreettinen esimerkki ehkäisevästä lastensuojeutyöstä on POP-raha, jonka kunnat saavat onnistuessaan pitämään koulujen luokkakoot inhimillisinä. Talonpoikaisjärki sanoo, että koulukiusaaminen ja muut lapseen negatiivisesti vaikuttavat ilmiöt on huomattavasti helpompi ehkäistä pienissä kuin isoissa luokissa.

Hyviä kokemuksia matalan kynnyksen palveluiden kehittämisestä on saatu esimerkisi Imatralla ja Porvoossa. Huostaanotettujen lasten määrä on saatu nopeaan laskuun palkkaamalla ehkäisevään perhetyöhön muutama ihminen lisää. Kun tiedämme, että yhden lapsen laitospaikka maksaa yhteiskunnalle 10 000 € / kk – pitkän ajan kustanusten lisäksi – on helppo todeta että ehkäisevä työ kannattaa.

Jos perhetyöntekijä onnistuu estämään kerran kahdessa vuodessa yhden lapsen päätymisen laitoskierteeseen, niin hän on jo tienannut palkkansa – sen lisäksi, että hän on jo tässä hetkessä vaikuttanut lapsen ja koko perheen hyvinvointin ja turvallisuuteen.

Oppimisvelvollisuuden pidennystä ei tulla toteuttamaan. On kuitenkin osoitettu, että toiselle asteelle pääsy on nuorten työllistymisen kannalta ensiarvoisen tärkeää. Tästä syystä koulujärjestelmän tulisi kiinnittää suurta huomiota yläkoululaisten koulumenestykseen ja kaikin mahdollisin tavoin yrittää motivoida ja auttaa vaaravyöhykeessä olevia lapsia opinnoissaan.