Adlercreutz: Lukioon pyrkiminen lukuaineiden keskiarvon pohjalta vanhanaikaista

”Everything we teach should be different from machines. If we do not change the way we teach, 30 years from now we will be in trouble”.

Viikon päästä lukion aloittavan nuoren odotetaan tietävän, mihin hän aikoo tulevaisuudessa pyrkiä opiskelemaan. Lukion ainevalinnat ohjaavat ylioppilaskirjoituksia ja ylioppilastodistus taas avaa ovet yliopistoihin – joko helpommin tai vaivalloisemmin riippuen siitä, miltä kokelaan todistus näyttää ja mistä aineista se muodostuu. Nämä ovat ovia, jotka avataan tai suljetaan yhä nuorempina.

Jos ylioppilaaksi valmistuttuaan erehtyy avaamaan väärän oven, niin uran vaihtoa on vaikeutettu ottamalla käyttöön ensisijaisuusjärjestelmä, joka tarkoittaa sitä, että ensimmäinen opiskelupaikka irtoaa seuraavaa helpommin. Huomaan kysyväni itseltäni Hem och Skola -järjestön puheenjohtajana ja viiden lapsen isänä, onko tämä menettely kohtuullinen. Voimmeko vaatia, että 18-vuotias tietää heti ylioppilaaksi kirjoitettuaan, mitä haluaa opiskella? Tai mikä vielä kriittisempää: pitäisikö 15-vuotias lukioon pyrkivän tietää tämä? Ja lisäksi: Emmekö enää usko yleissivistykseen ja poikkitieteelliseen osaamiseen vaikeuttaessamme useamman alan opiskelua?

Mitä me tiedämme tulevaisuuden haasteista? Lienee selvää, että korkea koulutustaso tulee ratkaisemaan menestymisemme niin yksilötasolla kuin valtion tasolla myös tulevaisuudessa. Mutta mitä koulutukselta oikeasti kaivataan?

Opetusministeri Li Andersson herätti hiljattain keskustelua matematiikan painoarvosta ylioppilastutkinnossa ja yliopistojen sisäänpääsyvaatimuksissa. Keskustelu on olennainen ja ajankohtainen monestakin syystä. Voimme hyvällä syyllä olettaa, että tekoäly mullistaa työn sisällön ja sen tekemisen tavat tulevaisuudessa; ihan kuten tietotekniikan käyttö teki 80-luvulla. Tuolloin meitä ohjanneiden opinnonohjaajien olisi ollut mahdotonta aavistaa, että työpaikat täyttyisivät jo lähitulevaisuudessa tekoälyn etiikan tutkijoista, tunnekouluttajista, palvelumuotoilijoista tai henkilöstötuottavuuden asiantuntijoista.

Ali Baban perustaja Jack Ma totesi hiljattain World Economic Forumissa, että ”Everything we teach should be different from machines. If we do not change the way we teach, 30 years from now we will be in trouble”. Toisin sanoen, meidän tulisi opettaa sitä, mikä erottaa meitä koneista. Ja meidän tulisi nähdä muutoksen tarve nyt.

On itsestään selvää, että esimerkiksi matematiikka kehittää loogista ajattelukykyä ja että luonnontieteiden opiskeluun sisältyy paljon luovuutta edellyttäviä elementtejä. Samalla on kuitenkin todettava, että kouluissamme aliarvostetaan tällä hetkellä aineita, jotka kehittävät myös merkittävällä tavalla tunneälyä, elämänhallintaa ja sosiaalisia taitoja. Tällaisia aineita ovat esimerkiksi kuvataide, kotitalous, käsityöt, liikunta ja musiikki.

Opiskelupaikkoja jaettaessa näissä edellä mainituissa aineissa suoriutumista ei huomioida, vaikka ne kehittävät merkittävällä tavalla tulevaisuudessa vaadittavia taitoja, kuten juuri elämänhallintaa, itsensä ilmaisua, tunneälyä ja moniaistillista tulkintaa. Ne 15-vuotiaat, jotka keväällä hakivat lukioihin eivät siis hyötyneet millään tavalla siitä, että he olivat osoittaneet näissä aineissa innostusta, luovuutta, tiimihenkeä tai sitkeyttä. Tai mahdollisesti luoneet jopa jotakin aivan uutta.

Tiedostaen sen, että näissä aineissa yhteismitallinen menestymisen arviointi on muita aineita vaikeampaa, haluaisin herättää laajemmin keskustelua niiden roolista tulevaisuuteen valmentavina aineina – sekä opetuksen määristä päätettäessä että näiden aineiden huomioimisesta opiskelemaan pyrittäessä. Väitän siis, että lukuaineiden keskiarvosta puhuminen saattaa olla vanhanaikaista maailmassa, jossa tavoitteena on nimenomaan edistää taitoja, jotka erottavat meidät koneista.

Aivan keskustelun ytimessä tulisi olla myös huoli siitä, ettei kehittyvän lapsen ja nuoren pitäisi joutua tekemään loppuelämää ohjaavia päätöksiä liian aikaisin. Suomalaisen koulun vahvuus on jo pitkään ollut leikin merkityksen tunnustaminen oppimisessa sekä yleissivistyksen arvostus. Toivoisin, että suomalainen koululaitos tekisi jatkossakin kansainvälisesti uraauurtavaa työtä siinä, että lapset saisivat kasvaa luoviksi ja muut huomioiviksi aikuisiksi leikkimällä oppien ja turhista paineista vapaina. Tämä ei sulje pois tervettä kilpailuhenkisyyttä ja kunnianhimoa, jolla niilläkin on rooli aikuiseksi kasvamisessa.

 

Puhe RKP:n puoluepäivillä Vaasassa 2019

Bästa partidag, hyvät puoluepäivät,

År 1961 besökte John F. Kennedy NASA:s huvudkontor.

På besöksrundan råkade han på en fastighetsskötare. Han frågade mannen vad han hade för uppgift inom NASA. Utan att blinka svarade han – ”I am helping to put a man on the moon!”

Den här berättelsen påminner oss om hur oerhört viktigt, och tacksamt, det är att få jobba med någonting som för oss vidare mot ett större syfte.

Ett politiskt parti föds alltid kring en tanke. Under hela sin snart 120 år långa existens har SFP som parti försvarat fri konkurrens och marknadsekonomin. Vi kan med goda skäl kalla oss ett företagarparti. Samtidigt har vi medvetet jobbat för en nordisk välfärdsmodell, för att trygga minoriteters rättigheter. Vi är ett liberalt parti som försvarar jämställdhet, mänskliga rättigheter – alla människors lika värde.

Ja jämställdhet – det finns många saker i det nya regeringsprogrammet som vi kan glädja oss över. Vi satt inte i onödan i fyra veckor i Ständerhuset. Speciellt viktigt är det, att jämställdhet inte mer tillägnas bara en mening i programmet, utan en hel portfölj. Om med justitieministerns och jämställdhetsministerns portföljer kan vi ännu starkare profilera oss som ett nordiskt välfärdsparti.

För att återkomma till mannen som arbetade på NASA – när vi nu inleder en ny riksdagsperiod är det viktigt att vi använder tillräckligt mycket tid till att klargöra vårt partis strategi och värderingar – vart vi vill komma. Att vi använder tid till att fundera på hur vi helt konkret kan få vårt program att bli verklighet. En strategi är en karta som hjälper oss att hitta rätt. Den berättar vart vi vill komma, och hur.

En rörelses själ ligger i dess värderingar. Värderingar och attityder, de förändras långsamt. Och de skall förändras långsamt. Men eftersom världen omkring oss förändras snabbt är det viktigt att vi hela tiden för en aktiv dialog och diskussion kring vad vi står för.

Peter Senge, en professor som specialiserat sig på organisationsteori påminner oss i sin text om hur det, att man för en resultatinriktad diskussion om sina värderingar, kan vara en fråga om liv och död för en organisation.

Jag tror helt som Peter Senge – för att vi skall kunna utveckla vårt parti så måste vi föra en öppen och livlig diskussion om vad vi upplever att vi är just nu, och om vad vi vill vara om fem eller tio år. När vi vet vad vi vill uppnå kan vi rita upp vägen som för oss dit.

Det kan vara svårt och obekvämt att diskutera värderingar. Ingenting är jobbigare för oss människor än förändring, för då måste vi adaptera oss till någonting nytt. Men en förändring är alltid också en stor möjlighet, och för att man skall kunna ta den möjligheten till vara måste man känna sig trygg. Vi måste alla känna oss trygga.

Själv tror jag, att SFP måste se sig om i världen vi har runtomkring oss och se hur den snabbt förändras. Vi kan fördöma intoleranta och nationalistiska tendenser – men ett fördömande får dem inte att gå bort. Det vi måste göra, är att göra upp en plan för att stävja en sådan utveckling. Och för att det skall lyckas måste vi känna vår fiende. I stället för att döma måste vi förstå de känslor som finns bakom dessa tendenser och fenomenen som leder till dem.

Vår kärnuppgift är att göra vår värdegrund, våra tankar, synliga för så många finländare som möjligt.

Jag har tidigare också talat om ett ”momentum” vi har inom politiken. Med det syftar jag på det, att våra värderingar, vår politik har ett sug över språkgränserna. Och det här är inte ett hot. Jag är säker på att alla som stöder SFP och som förbundit sig till vårt parti förstår vikten av en tvåspråkig kultur och vill försvara den. När vi ser det märker vi, att vi har en stor möjlighet att öka partiets inflytande. Och det, ökat inflytande, skall varje parti eftersträva.

Toivon, että meillä on puolueena rohkeutta ja halua käydä avointa keskustelua siitä, millainen rooli RKP:llä voi kaksikielisessä Suomessa tulevaisuudessa olla. Jos asetamme tavoitteeksi sen, että pidämme kiinni halustamme puolustaa pohjoismaista hyvinvointia ja sen mahdollistavaa yrittäjyyttä sekä sen, että haluamme olla tulevaisuudessa ei viiden, vaan 10 tai 15 prosentin puolue, niin en näe mitään syytä sille, miksemme pystyisi keksimään keinoja, joilla pääsemme näihin tavoitteisiin. Kysymys on tavoitteeseen sitoutumisesta ja määrätietoisesta työstä sen saavuttamiseksi.

Ni har kanske hör uttrycket ”culture eats strategy for breakfast” dvs. kulturen äter upp strategin. Det betyder, att vår plan, vår strategi, inte kan uppfyllas om vi inte har en organisationskultur som stöder den. Själv ser jag, att en sund organisationskultur bygger på ömsesidig respekt, öppenhet, transparens, jämställdhet och optimism. Vi finlandssvenskar är i regel optimister, det är inte ett problem. Jag efterlyser trots allt ändå mera diskussion ute på fältet och mer jämställda möjligheter till påverkan. Vi skall fokusera på värderingar och tankar, inte på geografi. När idéerna är i centrum skall det inte ha betydelse var den som talar står. Vare sig man bor i Kuopio, Rovaniemi, Jakobstad eller Helsingfors skall man känna att man är i centrum av beslutsfattandet. Det är jämlikhet.

Vi måste sträva till att vara mer än summan av våra beståndsdelar. Alla regioner har sina egna styrkor. Vi måste känna igen dem och utnyttja dem. SFP är ett litet parti och måste därför arbeta enigt, mot ett gemensamt mål.

Finland föråldras snabbt. Min mission är att göra allt jag kan för att så många unga människor som möjligt ska uppleva politiken som någonting de ser som intressant och inspirerande. På basen av de långa och ibland rätt hetsiga diskussionerna vi har vid vårt matbord hemma, så har jag lyckats, åtminstone lokalt. Utan nästa generation påverkare har vi ingen framtid.

Som avslutning vill jag därför tacka de otaliga SU:are som i flera val efter varandra gjort att SFP är det parti som lockar till sig flest unga kandidater. Tack för er insats.

Kära partidag,

Alla ni som arbetat igenom två stora val denna vår, alla ni som suttit i otaliga möten på kommunalnivå det gångna året, alla ni som satt på Ständerhuset i obekväma stolar i fyra veckors tid, alla ni som jobbat långa dagar på partikansliet, alla ni som i ur och skur ställt upp för partiet, och nu kommit hit till Vasa – tack. Tack Anna-Maja för ditt arbete under regeringsförhandlingarna, det var en enastående prestation. Och sist och slutligen: Tack riksdagsgruppen för att ni gett mig ert förtroende att leda arbetet i riksdagen under den kommande perioden. Jag upplever det som ett väldigt viktigt jobb och vill genom det främja det jag nyss talade om.

Bästa partidag – så som den kloka fastighetsskötaren på NASA sade:

”Let’s put a man on the moon. ”

Ett parti skall se framåt

Österbottens Tidning och Vasabladet publicerade bägge en ledare (11.6) i vilka SFP:s potential som ett parti som når ut över språkgränserna diskuteras. Österbottens tidning och Kenneth Myntti skriver träffande att partiets strategi och tillväxtmålsättningar borde grunda sig på realistiska analyser som är förankrade i verkligheten. Denna analys träffar mitt i prick. Därför bör SFP göra en heltäckande nationell undersökning som skulle visa vad SFP:s anhängare och även potentiella anhängare verkligen tänker om världen och livet. Vilka behov har de i dagens Finland? Vilka förväntningar ställer de på SFP:s politik? Ett lyckat strategiarbete grundar sig alltid på arbete med scenarier: alternativa framtidsutsikter och val som fattas utgående från dem. Det väsentliga är att strategiarbetet håller hög kvalitet, och att det inte baserar sig på en persons eller en liten grupps antaganden.

I Vasabladet fortsätter Viveka Dahl diskussionen om hur den regionala jämlikheten förverkligas i partiets politik. SFP är ett litet parti och dess indelning i geografiska underkulturer försvagar slagkraften i partiets politik. På grund av detta är det viktigt att vi ansvarar för, och agerar på ett sätt som garanterar partiets enhetlighet.

I tider av ökade motsättningar är det viktigt att framhålla att regionala motsättningar inom SFP inte tjänar någon annan än våra konkurrenter och motståndare. Vi behöver ökad förståelse för de olika regionernas legitima behov och en kultur där alla upplever att vi arbetar för just dem och deras landsända.

Jag hoppas att SFP under den kommande fyraårsperioden lyckas klargöra sin egen strategi genom att lyssna noga på sina väljare. Språket är och kommer alltid att vara en central del av SFP:s politik. Ju fler vi har som stöder oss – oberoende av vilket språk de talar – desto starkare växer sig den värdegrund i Finland som vi uppskattar. Nu är frågan följande: vilken är den starkaste gemensamma nämnaren förutom språket? När vi med hjälp av inkluderade metoder, det vill säga med en aktiv diskussion, hittar svaret på denna fråga, är vi ännu starkare som parti.

SFP är just så starkt som vår svagaste länk. Vi har en fin historia och en stark ideologisk grund. Vi har en viktig roll i en värld där trumpismen sprider sig med fart och där det nordiska jämställda samhället börjar vara en sällsynt företeelse. Denna roll skall vi som parti hålla fast vid och för det behövs ett enhetligt SFP.

Kenneth Myntti avslutar sin ledare med att säga att det han kallar luftslott försvagar partiets trovärdighet. Själv tror jag inte att en dröm om ett bredare understöd för vår ideologi är en utopi. Den dag då jag tror så, upplever jag att jag kan lämna politiken för personer som är mer cyniska än jag.

 

(Mielipidekirjoitus lehdissä Hufvudstadsbladet, Vasabladet jaÖsterbottens tidning 13.6.2019)

 

Ryhmäpuheenvuoro keskustelussa hallituksen ohjelmasta 11.6.2019

Ärade talman, Arvoisa puhemies,

Panostukset, jotka nyt teemme tulevaisuuden kilpailukyvyn rakentamiseksi, pohjautuvat 75 prosentin työllisyysasteen saavuttamiseen. Työllisyystavoite on kunnianhimoinen, mutta myös täyttä todellisuutta monissa osissa maata. Sen saavuttaminen vaatii asennetta ja määrätietoista politiikkaa. Tavoite on yhteinen useimmille eduskuntapuolueille. Toivon, että se ei ole pelkästään hallituspuolueiden, vaan myös opposition tavoite. Työllisyystavoitteen saavuttamisen tulisi olla meidän kaikkien yhteinen haasteemme

Tavoitteen saavuttamiseksi vaaditaan monia toimenpiteitä. Lisäämme työvoiman tarjontaa muun muassa työperäistä maahanmuuttoa helpottamalla. Parannamme suomalaisten yritysten mahdollisuuksia työllistää kansainvälisiä osaajia parantamalla ulkomaisten opiskelijoiden mahdollisuuksia jäädä työskentelemään Suomeen.

Ilman panostuksia infran emme saavuta 75 prosentin tavoitetta. Hallitus korottaa sen takia pysyvästi määrärahoja perusväylien parantamiseksi. On kyse suomalaisten turvallisuudesta, on kyse siitä, että luodaan edellytyksiä asua koko maassa, mutta on myös kyse siitä, että pidetään vientiväylät kunnossa.

Toteutamme myös perhevapaauudistuksen, joka lisää työelämän tasa-arvoa, parantaa työnantajien asemaa naisvaltaisilla aloilla ja lisää lasten ja perheiden hyvinvointia.

Jo kymmenen vuoden ajan olemme peräänkuuluttaneet perhevapaiden uudistamista. Hallitus ei kutsu malliaan 6+6+6 -malliksi, mutta ottaa merkittäviä askeleita siihen suuntaan. Kyse on tasa-arvosta ja toimesta, jolla Pidemmällä tähtäimellä lisäämme kilpailukykyämme ja työllisyyttä.

Oppositio on analysoinut hallitusohjelmaa laskemalla sanoja ja sivuja. Niin voi toki tehdä, mutta se ei ole kovin syvällistä eikä älyllisesti kovin rehellistä. Katsokaa pikemminkin sitä, mitä nostamme esille ja pidämme tärkeänä.

Edellisen hallituksen ohjelmassa omistettiin tasa-arvolle yksi lause. Yksi lause, arvoisa puhemies. Se ei ole paljon se.

Tämä hallitus ei ainoastaan toteuta perhevapaauudistuksen, vaan antaa tasa-arvoasioille oman ministerisalkun. Koska tasa-arvoa on pidettävä esillä.

Arvoisa puhemies,

Nostaako tämä hallitus tuloveroja? Ei, me laskemme niitä.

Hankaloittaako hallitus pienyrittäjien tilannetta? Ei, heidän tilannettaan helpotetaan.

Nostaako hallitus omistamisen tai yrittämisen verotusta? Ei, esimerkiksi kiinteistöveroa tarkistetaan.

Ärade talman,

Varje fredag under den gånga vintern och förra hösten samlades ungdomar utanför riksdagshuset för att protestera mot klimatförändringen.

Den här regeringen tar deras oro på allvar. Vi tar dem på allvar för att vi vill och för att det är vårt ansvar. Men också för att arbetet mot klimatförändring är en stor möjlighet för Finland och för vår industri.

Vi har som mål att göra Finland till världens första koldioxidneutrala välfärdsstat. Det åstadkommer vi genom att vi skär ner våra utsläpp, genom att vi stärker våra kolsänkor, och genom att vi genomför en ekologisk återuppbyggnad.

Det här målet stöds av regeringsprogrammet på många nivåer. Vi främjar en fossilfri energiproduktion och gör det möjligt att bygga ut lagringslösningar i både värme- och elnätet. Vi sätter fart på energiomställningen.

Arbetet mot klimatförändringen ska ske på ett socialt och regionalt rättvist sätt.

Vi satsar på naturskydd och stärker den cirkulära ekonomin och skyddet av Östersjön genom att skapa incitament för att minska på dikningen av torvmarker, och för att styra gödsel till biogasproduktion i stället för att sprida ut den på våra åkrar.

Arvoisa puhemies,

RKP:n näkökulmasta hallitusohjelma on kokonaisuutena erittäin hyvä. Olemme käyttäneet neljä oppositiovuottamme hyödyksi. Arvomme näkyvät selkeästi uudessa hallitusohjelmassa. Monet uudistuksista ovat konkreettisia parannuksia suomalaisten arkeen.

Viime syksynä ruotsalainen eduskuntaryhmä sanoi kesäkokouksessaan, että eduskuntavaaleista tulisi koulutusvaalit.

Nyt meillä on hallitusohjelma, josta huokuu hyvin tietoinen ja voimakas panostus varhaiskasvatukseen, koulutukseen ja tutkimukseen. Suunta on muuttumassa. Subjektiivinen oikeus päivähoitoon palautetaan, ryhmäkokoja pienennetään ja pilottijakso kaksivuotisesta esikoulusta toteutetaan. Hallituksella on selkeä tahto panostaa tutkimukseen, kehitykseen ja innovaatioihin.

RKP näkee tärkeänä, että yliopistokaupungeissa luodaan strategiset ohjelmat, jotka ohjaavat julkista (myös EU-rahoitus) ja yksityistä innovaatiorahoitusta niin, että seudut voimistuvat ja työllisyysaste nousee.

Ja kuten hallitusohjelmassa lukee, oppisopimuskoulutusta kehitetään, jotta yhä useampi sen kautta löytäisi ensimmäinen työpaikkansa tai kouluttautuisi uudelleen.

Ärade talman,

Regeringspartierna har enats om att starta en socialskyddsreform. Det är en omfattande reform som ska beredas av en parlamentarisk kommitté. I framtiden ska det bli enklare att samordna arbete och social trygghet i livssituationer som snabbt förändras. En viktig markering är man också vill förbättra företagarnas social- och pensionsskydd.

SFP har efterlyst att Finland borde bli världens barnvänligaste land. Ensamförsörjarnas situation förbättras och flera åtgärder för att minska barnfattigdomen kommer att sättas in. Regeringsprogrammet innehåller också trovärdiga åtgärder som förbättrar äldreomsorgen. Även en äldreombudsman inrättas.

Arvoisa puhemies,

”Suomi on avoin, kansainvälinen maa. Länsimaisena demokratiana Suomi edistää oikeusvaltioperiaatetta ja ihmisoikeuksia. Kahden kansankielemme, suomen ja ruotsin, myötä Suomi on vahva osa Pohjoismaita. Suomi on rakentava ja aloitteellinen toimija Euroopan unionissa ja kansainvälisissä yhteisöissä.” Kaikki tämä lukee hallitusohjelmassa.

Myös Hornet-kaluston suorituskyky korvataan täysmääräisesti ja Nato-ovi pidetään auki.

Nyt panostetaan oikeusvaltion kehittämiseen, poliiseihin, syyttäjälaitokseen ja tuomioistuimiin.

Lähtökohtana on myös, että Suomi tarjoaa turvapaikanhakijoille toimivan ja oikeudenmukaisen järjestelmän, koska vain silloin järjestelmä tuottaa perusteltuja, oikeita päätöksiä. Turvapaikanhakija saa oikeuden käyttää avustajaa turvapaikkapuhuttelussa. Olennaista on myös perheenyhdistämistä koskevien tulorajojen tarkistaminen.

Ärade talman,

Med tanke på landets tvåspråkighet är regeringsprogrammet bra. Det är viktigt för att alla vi finländare skall ha samma förutsättningar att klara oss i detta land. Såsom SFP tidigare efterlyst så kommer nationalspråksstrategin – för finskan och svenskan – att uppdateras.

Den modell för sote-reformen som den förra regeringen, inklusive Samlingspartiet, försökte köra igenom skulle ha ökat trycket på de offentliga utgifterna. Det var en mycket svårt kontrollerbar ekonomisk modell som av många sakkunniga befarades leda till skenande kostnader inom sjukvården.

Vi vet också, att den bara inom Nyland hade lett till ett underskott på 250 miljoner euro på årsbasis om den gått igenom.

Nu har vi en modell som går att kontrollera, också ekonomiskt. Den fokuserar på social- och hälsovården. Den möjliggör också att kommunerna har en transparent, egen ekonomi. Bara det gagnar den offentliga ekonomin.

Mutta on selvää, että haasteita on. Suomen kaltainen maa on riippuvainen ympäröivästä maailmasta. Tämä tarkoittaa myös, että hallitus voi joutua muutaman suunnitelmiaan vaalikauden aikana. Ruotsalainen eduskuntaryhmä on vakuuttunut siitä, että jos on tarve, niin tämä hallitus kykenee reagoimaan, toimimaan niin, että meidän yhteiset päämäärämme saavutetaan.

Amerikkalaisen tutkijan Peter Sengen tapaan uskon, että voidaksemme kehittää yhteiskuntaamme, meidän tulee käydä avointa ja vilkasta keskustelua siitä, mitä koemme olevamme juuri nyt, mitkä ovat meidän arvomme ja mitä haluamme olla viiden tai kymmenen vuoden päästä. Kun tiedämme, mitä haluamme saavuttaa, voimme suunnitella, miten tavoitteeseen päästään.

Monessa maassa ääriliikkeet nostavat päätään. Isossa osassa Eurooppa oikeusvaltio on uhattuna. Liian usein politiikan suunnaksi valitaan peruuttaminen etenemisen sijaan. Torjuminen hyväksymisen sijaan.  Liian usein politiikkaa ohjaa erilaisuuden pelko ja uhkakuvien maalaaminen. Nämä ilmiöt ovat todellisia uhkia, joita meidän tulee ymmärtää. Ja joita vastaan meidän tulee toimia, askel kerrallaan.

Siksi tulevaisuutta pitää rakentaa.

Ruotsalainen eduskuntaryhmä ja RKP on vakuuttunut, että tämä hallitusohjelma on askel siihen suuntaan. Askel oikeaan suuntaan.

Siksi ruotsalainen eduskuntaryhmä kannattaa hallitusohjelman hyväksymistä.

Antti Herlin : Jokainen vauras yrittäjä on jokaisen suomalaisen onni

Koneen pitkä ikä ja koko tekevät yrityksestä ainutlaatuisen Suomen mittakaavassa. Mitä mielestäsi pitäisi tehdä, jotta Suomeen syntyisi lisää samankaltaisia yrityksiä? 

Suomessa käydään keskustelua siitä, mistä hyvinvointiyhteiskunta muodostuu ja miten meidän yhdessä luomamme varallisuus pitäisi jakaa. Pidän tärkeänä, että yrityksillä ja yrittäjillä on mahdollisuus vaurastua. Tämä vauraus säteilee kaikkialle yhteiskuntaan.

Koneella on ollut historian saatossa paitsi kykyä ja taitoa, myös onnea matkassa. Yksi merkittäviä tekijöitä menestyksellemme on ollut se, että isoisäni ja isäni ymmärsivät kansainvälistymisen merkityksen jo yrityksen alkutaipaleella. Jos yrityksen halutaan kasvavan suureksi, Suomi ei pienenä markkinana siihen riitä. Kansainvälistyminen on ensiarvoisen tärkeää. Tässä ajassa esimerkiksi peliyhtiöt ja pienet, digitaaliseen maailmaan syntyvät yritykset globaaleiksi. Niille eivät Suomen rajat merkitse mitään.

Eduskunnassakin keskustellaan paljon yritysten kilpailukyvystä. Millaisena kilpailutekijänä pidät suomalaisen yhteiskunnan läpinäkyvyyttä ja luotettavuutta?

Sillä on ollut Suomelle suuri merkitys, että Koneen omistajat ovat suomalaisia ja haluavat pysyä suomalaisina. Isääni haastateltiin aikoinaan aiheesta, ja hän sanoi jotenkin niin, että ”Kyllähän tämä maa on verohelvetti, mutta jotakin tässä maassa on”. Tämä ei ole muuttunut juuri miksikään. Toisaalta Suomi on maailman ykkösmaita, mitä tulee onnellisuuteen ja yhteiskunnan luotettavuuteen. Nämä asiat ovat kaikki sidoksissa toisiinsa. Pidämme helposti näitä hyviä ominaisuuksia itsestäänselvyytenä, mutta se ei pidä paikkaansa. Näitä asioita pitää vaalia, ja toivon, että pidämme niistä kiinni myös jatkossa.

Koneen tuotekehityksen keskus on Suomessa. Näetkö näköpiirissä mitään sellaista, mikä voisi vaarantaa Suomen houkuttelevuuden tuotekehityksen kehtona? 

Nykyinen hallitus on tehnyt paljon hyvää, mutta koulutusleikkauksia minun on vaikea ymmärtää ja hyväksyä. Meillä on esimerkiksi paljon sääolosuhteista johtuvia vastoinkäymisiä, ja lisäksi maailmanmarkkinat ovat logistisesti kaukana. Nytkin kun katsoo ympärilleen, voi todeta ison osan infrastruktuurista olevan lumen peitossa. Iso joukko ihmisiä käyttää paljon aikaa siirtääkseen lunta paikasta toiseen. Kun meillä on sekä maantieteellisiä esteitä että luonnonesteitä, meidän täytyy pystyä toimimaan älykkäästi. Tässä koulutus näyttelee isoa roolia.

Onko Koneen helppo houkutella osaajia ulkomailta?

On toki ihmisiä, jotka tulevat mielellään Suomeen maamme turvallisuuden, koulutusjärjestelmän ja muiden arvojen takia, mutta kyllä sijainti on enemmän haitta kuin hyöty. Meillä on paljon ulkomaalaisia työntekijöitä toimipisteissämme Espoossa ja Hyvinkäällä, mutta etenkin korkeamman tason rekrytoinneissa on haasteita. Esimerkiksi Outokumpu, Sanoma, Pöyry ja Neste ovat kuitenkin saaneet suomalaisyrityksinä ulkomaalaisen toimitusjohtajan. 

Vaalien jälkeen kirjoitetaan hallitusohjelma. Mitä nostaisit sen keskiöön?

Ilmastonmuutosta vastaan taisteleminen on tärkeää, ja valtiovallalla on siihen paukkuja. Suomalaiset yritykset ovat ymmärtäneet, että ilmastonmuutosta vastaan taisteleminen on myös hyvää bisnestä. Kone on ympäristöasioihin vakavasti suhtautuva yritys, mutta samalla olemme myös tehokkaita hissien tekijöitä ja huoltajia. Hallitusohjelmassa pidän tärkeänä hiilinielujen koon kasvattamista. Eduskunta pystyy vaikuttamaan tähän tavoitteeseen ohjaamalla Metsähallituksen toimia. Myös koulutukseen satsaaminen on tärkeää – sen edistämiseen tarvitaan hyvä linja. 

Yritysvastuu on ajankohtainen aihe. Jotkut yritykset on lähteneet kampanjaan, joka peräänkuuluttaa Suomeen yritysvastuulakia. Mitä ajattelet tästä?

En näe, että kaivataan lisää lakeja. Hoivayritysskandaali näyttää hyvin sen, että nykyaikana ei voi toimia huonosti. Ainoa tapa toimia kestävästi on tehdä asiat kestävällä tavalla. Informaatioteknologia ja kansainvälisyys ovat saaneet aikaan sen, että hämärää kabinettitoimintaa 80-luvun malliin ei enää ole. Asiat tulevat julki, ja sen jälkeen ei välttämättä ole enää bisnestä. 

Koneella on nollatoleranssi yhteiskunnan lakien ja normien vastaiselle toiminnalle. Ulkopuoliset auditoijat tarkkailevat toimintaamme ja alihankkijoitamme. Olemme ymmärtäneet sen, että puheet ja teot eivät voi olla ristiriidassa.•

Itämeri ei voi odottaa – keskustelu Christina Gestrinin kanssa

Suomi toimii parhaillaan HELCOMin eli Itämeren suojelukomission puheenjohtajana. Ensi kesästä lähtien olemme myös EU:n puheenjohtajamaa. Lisäksi toimimme Arktisen neuvoston puheenjohtajana, joten meille on avautumassa erinomainen mahdollisuus viedä Itämeri-yhteistyötä voimalla eteenpäin.

Kesä on tulossa ja olemme jo kuulleet huolestuttavia uutisia tutkijoilta. Tilanne näyttää suurelta osin yhtä huonolta, kuin vuosi sitten: kuollutta merenpohjaa on ennätyksellisen paljon, ja Suomenlahteen on saapunut suuri ravinnekuorma Itämeren pääaltaasta. Kaikesta tehdystä työstä huolimatta tilanne näyttää haastavalta. Pitäisikö meidän luovuttaa, vai onko vielä toivoa?

– Meidän täytyy jatkaa päästöjen vähentämistä. Ei ole olemassa mitään nopeaa tapaa puhdistaa Itämerta, vaan kyseessä on pitkäjänteinen työ. On hyvä muistaa, että päästöt ovat todellakin laskeneet sitten 80-luvun, eli oikeaan suuntaan on menty. Samaan hengenvetoon joudumme toteamaan, että vanhat syntimme ovat niin suuria, että on vaikeaa palauttaa tilannetta hyväksi. Tarvitaan jatkuvia toimia, jotta maataloudesta, kotitalouksista, teollisuudesta ja  liikenteestä tulevia päästöjä saadaan vähennettyä.  Ilmaston lämpeneminen on myös uusi Itämereen kohdistuva uhka.

Mitä tapahtuu, jos vesi lämpenee joitain asteita? Millainen merkitys sillä on rehevöitymiselle? Entä Itämeren sisäiselle kuormitukselle, jonka vuoksi Itämeren tilanne ei parane?

– Lämpimämpi Itämeri merkitsee lisää sadetta, mikä johtaa suolapitoisuuden vähenemiseen ja ravinteiden huuhtoutumiseen mereen kaikkina vuodenaikoina. Tämä lisää eläin- ja kasvilajien kokemaa stressiä. Nämä asiat tulee huomioida ja korjata niin pian kuin mahdollista.

Laatimasi raportti kertoo, ettei yhteistyö aina suju kuin tanssi, mutta se on kuitenkin johtanut selviin tuloksiin. Mitä tähän asti tehdyllä työllä on saavutettu?

– Pietarissa puhdistetaan nyt 98 prosenttia jätevesistä, mikä on huima parannus verrattuna 30 vuoden takaiseen tilanteeseen. Tämä on hienoa, mutta meillä ei ole takuita siitä, että korkea taso pysyy. Vedenpuhdistus edellyttää jatkuvaa ylläpitoa, kuten kemikaalien lisäämistä. Tämän takia on tärkeää, että teemme kansainvälistä yhteistyötä Itämeren ympärysmaiden kesken.

Jos olen ymmärtänyt oikein, niin yhteistyö Venäjän kanssa on hankalaa, koska kansalaisilla ei siellä ole ymmärrystä tilanteesta. Sieltä puuttuu myös vahvoja, asiaa eteenpäin ajavia instituutioita. Kehitystyö on yksittäisten tulisielujen varassa. Mitä tapahtuu, kun nämä henkilöt väistyvät? 

– Ympäristöyhteistyön keskeytyminen vaikuttaisi ajan myötä kielteisesti ympäristöön, minkä vuoksi on tärkeää jatkaa ympäristötyötä kaikkien Itämeren alueen maiden kanssa poliittisesti vaikeista ajoista huolimatta.

 Sanktiot ovat johtaneet siihen, ettei mitään uusia kansainvälisiä ympäristöprojekteja ole voitu aloittaa Venäjällä vuoden 2014 jälkeen. Viime vuosina monet ympäristöasiantuntijat ovat eläköityneet, joten meillä on vähemmän henkilökohtaisia kontakteja ympäristöyhteistyössä Venäjän kanssa kuin joitakin vuosia sitten.

Olemme käsitelleet tätä haastetta eduskunnan Venäjä-ryhmässä, jonka varapuheenjohtaja olen. Onko sinulle asti kantautunut viestejä siitä, että venäläiset puhdistuslaitokset kokevat toimintansa kärsivän esimerkiksi varojen tai varusteiden puutteesta?

– Venäläisiltä tahoilta ei tällaista huolta ole esitetty, mutta minusta meillä on syytä huoleen. Pietarin vedenpuhdistuslaitosta auttanut Ecovod, joka on suomalaisista vedenpuhdistuksen asiantuntijoista koostuva konsulttiyhtiö, lopetti vuoden alussa toimintansa Pietarin puhdistamoissa. Ecovodin tehtävä on ollut seurata vedenpuhdistuslaitosten toimintaa ja raportoida virheistä ja puutteista heti, jos sellaisia löydetään.

Ecovodin pois jääminen yhdistettynä heikentyneeseen taloustilanteeseen ja uusien yhteisten projektien puuttumiseen voi merkitä riskiä säästää käyttökuluissa. Tämä voi johtaa tilanteen huononemiseen. Juuri kansainvälinen yhteistyö on auttanut pitämään tekniikan ja laitosten käytön hyvällä tasolla.

Suomessa kansalaiset ovat osallistuneet keskusteluun ja luoneet painetta meille poliitikoille ja muille päättäjille. Mikä tilanne on Venäjällä?

– Tammikuussa osallistuin ympäristöseminaarin järjestämiseen Suomen kunniakonsulaatissa Pietarissa. Sinne oli kutsuttu venäläisten kansalaisjärjestöjen jäseniä. Järjestöjen suuri aktiivisuus ja luovuus tekivät minuun vaikutuksen. Joissain kaupunginosissa ne ovat järjestäneet jätteenkierrätyksen, koska yhteiskunnan panostukset kierrätykseen ja materiaalien uusiokäyttöön ovat olemattomat. Verrattuna suomalaisiin ympäristöjärjestöihin kansalaisjärjestöjen toiminta Venäjällä on vaikeampaa kuin Suomessa, vaikka samaan aikaan ongelmat ovat paljon isompia. Ympäristöjärjestöt tekevät silti tärkeää ruohonjuuri- ja valistustyötä.

Nyt Pietarin vedenpuhdistus on suurilta osin kunnossa, mutta jäljellä on edelleen yli sata ongelmallista päästöpistettä. Yksi näistä on Viipuri ja Viipurin jätevedet. Myös eläintalous on suuri päästöjen lähde. Nyt kun Venäjä on keskittynyt sanktioiden myötä kotimaiseen ruuantuotantoon, se panostaa ennemmin tuotannon tehostamiseen kuin sen mahdollisiin ympäristövaikutuksiin. 

Ratkaisemattomia ongelmia on siis paljon, ei vain Venäjällä, vaan myös esimerkiksi Puolassa. Meidän on vain yritettävä saada kaikki maat mukaan HELCOMin eli Itämeren suojelukomission työhön. Tässä työssä Suomella on puheenjohtajamaana tärkeä osa.

Ruotsissa käytetään rakennekalkkia peltojen päästöjen vähentämiseen. Suomessa olemme kehittäneet metodin, joka perustuu kipsin käyttöön. Se tuntuu olevan lupaava tekniikka ja voisi toimia laajasti esimerkiksi Varsinais-Suomessa. Hallitus on juuri lisännyt Itämeren suojeluun vuosittain 15 miljoonaa, ja iso osa tästä summasta käytetään todennäköisesti juuri peltojen kipsikäsittelyyn.

Kiertotalouden kehittyminen näyttelee sekin isoa roolia Itämeren suojelussa. Kiertotalouden osalta kysymykset liittyvät muun muassa siihen, miten voimme tulevaisuudessa hyödyntää lannoitteita paremmin. Miten onnistumme erottelemaan ravinteet lannasta ja käyttämään lantaa biokaasun tuotantoon.

Jos sinun pitäisi motivoida suomalaisia päättäjiä tekemään nykyistä enemmän Itämeren eteen, niin mitä sanoisit heille?

– Kuten monissa muissakin vaikeissa kysymyksissä, tulisi tässäkin keskittyä mahdollisuuksiin. Paitsi että Itämeri on tärkeä ympäristökysymys, se on Suomelle myös taloudellinen mahdollisuus. Usein rajoitteet ja lainsäädäntö nähdään pikemminkin uhkana kuin mahdollisuuksina. Rikkidirektiivi, jonka pelättiin tappavan suomalaisen merenkulun, on todellisuudessa tarjonnut suomalaiselle teollisuudelle mahdollisuuksia kulkea kansainvälisen kehityksen kärjessä, mitä tulee vähäpäästöisiin merimoottoreihin.

Lähdettyäni Christinan luota ja kääntyessäni Kirkkonummella Masalantielle huomaan pohtivani, mitä minä voin tehdä. Päällimmäisenä on ajatus siitä, että yhteistyötä Venäjän kanssa on vaalittava. Siinä minä voin auttaa. Maiden väliset kontaktit ympäristökysymyksissä ovat tärkeitä Venäjään kohdistuvista sanktioista huolimatta. Lisäksi Suomen EU-puheenjohtajuudella voi olla suuri merkitys Itämerelle. On tärkeää, että viimeistään nyt silmät aukeavat myös muissa EU-maissa. Puolankin on tehtävä osansa.

Täällä koto-Suomessa tervehdin ilolla 15 miljoonan lisärahoitusta vaikka tiedänkin, ettei yksittäinen projektirahoitus riitä ratkaisemaan Itämeren tulevaisuutta. Itämeren hyvinvoinnilla on niin suuri merkitys meille kaikille, että sekä rahoituksen että ympäristötyön tulee olla pitkäkestoista ja jatkuvaa.

Stinan Itämeri-vinkki: Syö enemmän Itämerestä pyydettyä kalaa. Silakka- ja lahnapihvit sopivat hyvin myös kuntien suurkeittiöihin. Kalastaminen on tapa poistaa ravinteita Itämerestä. Sen lisäksi paikallisista raaka-aineista tuotettu ruoka tarkoittaa lyhyempiä kuljetuksia. •

Ilmastopaneelin terveiset tulevalle hallitukselle – keskustelu Markku Ollikaisen kanssa

Olin marraskuussa ALDEn eli Euroopan liberaalien puolueiden kattojärjestön konferenssissa Madridissa. Siellä minulle valkeni, että eri puolilla Eurooppaa suhtaudutaan ilmastonmuutokseen ja sen aiheuttamiin ongelmiin ja ratkaisuihin hyvin eri tavoin. Kokouksesta päällimmäiseksi jäi tunne, että olemme – kaikesta kritiikistä huolimatta – päässeet ilmastokeskustelussa Suomessa jo aika pitkälle. Kun kahdeksan eduskuntaryhmää kirjoitti yhteisen kannanoton tulevan hallituskauden ja Suomen EU-politiikan keskeisiksi linjauksiksi, hallituksen asettama ja useista asiantuntijoista koostuva Ilmastopaneeli antoi niistä oman näkemyksensä.

Puhummeko me poliitikot oikeista asioista? Onko jotain, mistä toivoisit käytävän vilkkaampaa keskustelua?

– Kyllä keskustelu ilmastosta on Suomessa suhteellisen hyvällä tasolla. Toki täälläkin on joitakin aiheita, joista tuntuu vallitsevan epätietoisuutta. Esimerkiksi liikenteestä puhuttaessa tuntuu siltä, että kokonaiskuva on monelta hukassa. Samoin metsästä keskusteltaessa asioita yksinkertaistetaan herkästi. Jos juututaan keskustelemaan ainoastaan hakkuumääristä – siitä, pitäisikö niitä lisätä vai vähentää – ei kysymykseen löydy yksinkertaista vastausta. Pitää katsoa kokonaisuutta eli sitä, mikä on Suomen metsien ja maaperän kyky sitoa hiiltä lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Juuri pitkän aikavälin kehitys on olennaista. 

RKP:n tavoite on, että Suomi olisi hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä, eli että päästöt ja nielut olisivat yhtä suuret. Mitkä ovat sinun mielestäsi kolme keskeistä asiaa, joihin tulevan hallituksen pitäisi keskittyä?

– Suomen pitää pyrkiä siihen, ettei ilman lämpötila nouse yli 1,5 astetta. Tämä tarkoittaa sitoutumista 55–60 % päästövähennyksiin vuoteen 2030 mennessä. Konkreettiset toimenpiteet liittyvät esimerkiksi liikennepolitiikan muuttamiseen. 

-Julkisen liikenteen isot väyläratkaisut ovat tärkeitä. Todella merkittäviä asioita ovat esimerkiksi raideliikenteen kehittäminen ja yksityisautoilun rakennemuutos. Meidän tulee täydentää latausverkostoa ja tuoda sähköautoja markkinoille työsuhdeautopolitiikkaa muuttamalla. Kaikessa päätöksenteossa pitää kuitenkin huomioida sosiaalinen tasa-arvoisuus: muutokseen sitoutuminen ei voi koskea ainoastaan hyväosaisia.  

-Poliitikkojen pitää uskaltaa ottaa reippaasti kantaa siihen, miten maatalouden ja metsätalouden tulisi osallistua ilmastotyöhön. Ilmastostrategian kirjoittamisen ytimessä on kysymys siitä, miten maamme 15 miljoonaa hehtaaria turvepeltoja ja -metsiä hoidetaan. Jos ne hakataan avohakkuuperiaatteella, niin ilmaan pääsee 7–8 miljoonaa tonnia hiilioksidia. Tällaisen toiminnan ilmastovaikutukset olisivat hurjat. Ilmastopoliittisesta näkökulmasta meidän pitäisi myös vapauttaa maataloudelle tarpeettomia lannanlevitysalueita metsäksi, sillä tarvitsemme 400 000 hehtaaria uusia istutuksia. Hiilinielun kasvattamiseksi olisi hyvä löytää päteviä kannustimia.

Tarkoitatko siis, että metsänomistajat ja maanviljelijät saisivat tuloa hilinielujen ylläpidosta ja kasvattamisesta eivätkä pelkästään puukuutioiden myynnistä?

-Juuri näin. Lyhyellä tähtäimellä puun tarjonta saattaa supistua, mutta tutkimukset osoittavat, että pitkällä tähtäimellä se lisääntyy.

-Ilmastonmuutoksen torjunnan näkökulmasta kriittistä roolia näyttelee tietysti myös energiasektori. Energiantuotanto pitää saada fossiilivapaaksi. Kivihiilikiellon jälkeen meillä on jäljellä vielä turve ja maakaasu. Turpeesta voimme päästä eroon. Turpeen verokohtelu pitää saada samalle viivalle muiden polttoaineiden kanssa. Riski on nyt se, että jotkin laitokset siirtyvät kivihiilen jälkeen turpeeseen, jolloin käytännössä siirrytäänkin vain yhdestä päästöjä tuottavasta energiamuodosta toiseen. Pitää varmistaa, että näin ei pääse käymään. Biokaasutuotannon lisääminen olisi tästä syystä tärkeää. Toivomme, että EU tekee päästökaupan osalta oikeita päätöksiä. 

Kiitän Markku Ollikaista antoisasta kahvilakeskustelusta. Näillä evästyksillä on hyvä lähteä vaaleihin ja toivottavasti myös hallitusneuvotteluihin. Ilokseni huomaan, että Ilmastopaneelin ajatukset ovat hyvin linjassa RKP:n ilmasto-ohjelman kanssa. 

Katsoessani ulos kahvilan ikkunasta huomaan, että turistijoukot ovat löytäneet kevään tullen sankoin joukoin Pohjoismaiden puhtaimpaan pääkaupunkiin. Aasialaisille turisteille puhdas ilma voi olla eksoottinen kokemus. Meille se on ollut – ja on toivottavasti myös tulevaisuudessa – itsestäänselvyys. •

Harry Lunabba : Pojat, joita ei oteta vakavasti

Minulla on tapana aloittaa nuorten kanssa tekemäni haastattelut keskustelemalla ensin tutkimuseettisistä kysymyksistä. Näin varmistun siitä, että nuoret ymmärtävät, että tutkimushaastatteluun osallistuminen on aina vapaaehtoista. Niin tein myös haastatellessani Peetua ja Santtua, kahta 14-vuotiasta poikaa, jotka kohtasin eräässä yläkoulussa kerätessäni aineistoa väitöskirjatutkimustani varten. Kun olimme keskustelleet tutkimusetiikasta, esitin pojille kysymyksen: osallistuivatko he haastatteluun vapaaehtoisesti? Peetu vastasi myönteisesti, kuten olettaa saattaa. Santtu puolestaan antoi yllättäen kielteisen vastauksen, johon hän vielä lisäsi, että olin pakottanut heidät osallistumaan!

Olen kirjoittanut tutkimusartikkelin, jossa tarkastelen yksityiskohtaisemmin, miten tulkitsin Santun ja Peetun vastauksia. Artikkelini loppupäätelmä oli, että Santun vastaus ”sinä pakotit meidät” oli vitsiksi tarkoitettu. Analyysini ei rajoittunut ainoastaan haastattelun alkuvaiheen tarkasteluun, vaan pohdin myös, miten haastattelu ja kohtaamisemme ilmapiiri kehittyi keskustelumme edetessä.

Santtu perui haastattelun aikana väitteensä haastatteluun pakottamisesta, mutta päätelmäni kannalta vielä keskeisempi havainto oli, miten keskusteluamme ympäröinyt tunneilmapiiri muuttui haastattelun edetessä. Keskustellessani murrosikäisten poikien kanssa yläkoulussa oli melko tavallista, että haastattelun aluksi pojat vitsailivat pitkään ja kysymyksilleni naureskeltiin. Mutta lähes joka kerran haastattelu saavutti myös toisenlaisen vaiheen, missä vakavoiduttiin jonkin asian äärelle. Poikien puhe muuttui pehmeämmäksi ja hitaammaksi. He kuuntelivat tarkemmin ja tunnelma vakavoitui.

Tässä vaiheessa pystyin myös esittämään haastateltavilleni tutkimukseni keskeisimpiä kysymyksiä: Minkälaiseksi pojat kokevat väitetyn poikakriisin? Miten he kokevat tulevansa kohdatuiksi koulussa? Ja kenen aikuisen puoleen pojat kääntyvät, jos he kohtaavat vaikeuksia? Tässä vaiheessa sain myös Santulta myönteistä palautetta siitä, että noin neljän kuukauden kenttätyön aikana olin osoittanut ymmärtäväni, mikä on huumoria ja mikä ei.

Peetun ja Santun sekä lukemattomien muiden poikien kanssa käymieni keskustelujen myötä olen alkanut epäillä, että pojat saavat aivan liian harvoin tilaisuuden vakavaan keskusteluun aikuisen kanssa.

Moni haastattelemani poika kertoi, että keskustelut kanssani olivat olleet aika ainutlaatuisia; se, että tiedustelin heidän mielipidettään merkittäviin asioihin ja odotin heiltä kunnon vastauksia, oli jotakin, mitä he eivät yleensä arjessaan kokeneet.

Tutkijat Stephen Frosh, Ann Phoenix ja Rob Pattman ovat tehneet samansuuntaisia havaintoja. Kirjassaan Young Masculinities he kuvaavat, miten opettajat ja muut aikuiset varoittivat tutkijoita siitä, etteivät pojat kykenisi pitkiin tutkimushaastatteluihin. Tutkimuksen tulokset todistivat kuitenkin muuta: pojat viihtyivät haastattelutilanteissa hyvin. Haastatteluissa kävi myös ilmi, että pojilla oli ollut harvoin tilaisuus syvälliseen ja vakavaan keskusteluun aikuisten kanssa.

Ehkä vakavat keskustelut ovat juuri sitä, mitä moni poika tarvitsisi ja mistä moni poika hyötyisi. Kriittisessä poikatutkimuksessa mainitaan usein ”pojat ovat poikia” -asetelma, jolla viitataan aikuisten tapaan ohittaa poikien kohtaamat haasteet luonnollisina ja ohimenevinä, pojille tyypillisenä ilmiönä. Jonakin, jota ei tarvitse ottaa vakavasti. Vaikka Pisa-tutkimukset osoittavat kerran toisensa jälkeen, että kouluissamme on paljon poikia, joiden koulukäynti ei oikein suju, hyvinvointiyhteiskuntamme ei ole vakavissaan puuttunut poikien koulukäyntihaasteisiin ja hiljentynyt pohtimaan, miten poikien ilmeisiä kouluhaasteita tulisi kohdata!

Vakavat keskustelut eivät ehkä auta poikien kaikkiin haasteisiin, mutta niiden avulla voitaisiin ehkä muuttaa ”pojat on poikia” -asetelmaa. Pojat eivät ole vain poikia, vaan haavoittuvia yksilöitä, joilla on joskus vakaviakin huolia, joihin pitäisi suhtautua asian vaatimalla vakavuudella.

Poikien kohtaaminen voi olla haastavaa, eivätkä vakavat keskustelut synny itsestään. Tie tällaiseen keskusteluun voi olla kivinen, kuoppainen ja vaikea. Mutta poikien sielunmaiseman vakava ja syvällinen tarkastelu on mahdollista. Siellä ääni on pehmeämpi, puhe on hitaampaa ja kuuntelu intensiivisempää. Siellä voidaan myös löytää keinoja poikien auttamiseksi.

xx§

Homekoulujen aika on ohi

En halua nähdä enää yhtäkään homekoulua! Meidän on jatkossa varmistettava rakentamista säätelevien laatunormien toteutuminen, huolehdittava rakennusten ammattimaisesta ylläpidosta ja vaadittava rakennusyrityksiä kantamaan vastuunsa. Vanhan ja uuden rakennuksen erot on ymmärrettävä ja energiamääräyksiä muutettava niin, että rakennamme vikasietoisia, korjattavia ja kestäviä rakennuksia.  Tämä on resepti, jolla synnytämme terveellisiä ja turvallisia rakennuksia.  

Puurakentamiseen erikoistuneena arkkitehtina kaikki rakentamiseen liittyvä on lähellä sydäntäni. Kansanedustajana olen ollut järkyttynyt niiden ihmisten määrästä, jotka ovat altistuneet homeelle huonon rakentamisen ja rakennusten puutteellisen ylläpidon seurauksena. Siksi olen ollut perustamassa eduskunnan sisäilmaryhmää, jonka tehtävänä on pureutua sisäilmaongelmien estämiseen lainsäädännöllisin keinoin.

Kansallinen ongelma

Homeongelma on kansallinen ongelma. Olen seurannut sitä erityisen läheltä omassa kotikunnassani Kirkkonummella, missä moni koulu – esimerkiksi  Gesterbyn koulukeskus – kamppailee sisäilmaongelmien kanssa.

Kysymys on sekä huolimattomuudesta että välinpitämättömyydestä. Jokaisen rakentamista ymmärtävän pitäisi välttää kiusaus työntää näkyviä ongelmia eteenpäin: Ne eivät häviä sillä, että ne peitetään silikonimassalla. Jos ongelma on olemassa tänään, se tulee eteen kahta pahempana huomenna.

Modernit rakennukset ovat vanhoja rakennuksia monimutkaisempia ja sisältävät  kerroksellisia rakenteita. Kun jokin kerroksista pettää, syntyy ketjureaktio. Yksinkertaisissa, massiivipuisissa rakenteissa tällaiset ketjureaktiot eivät olleet mahdollisia. Osa uusista rakenteista toimii laboratoriossa, muttei tosielämässä. Riskit ovat ilmeiset, ja ne realisoituvat tällä hetkellä ympäri Suomea.

Vanhoihin rakennuksiin ei pidä soveltaa samoja vaatimuksia kuin uusiin, ei energiatehokkuuden eikä ilmanvaihdon suhteen. Usein näkemäni virhe, joka lyhentää vanhan, toimivan rakennuksen elinikää, on tuoda siihen – usein toki hyvässä tarkoituksessa – nykyaikainen, koneellinen ilmanvaihto lämmön talteenottolaitteineen.

Rakennusyrityksillä on vastuu

On aiheellista peräänkuuluttaa rakennusyrityksiltä korkeaa ammattietiikkaa. Ammattitaitoisen rakentajan pitää tunnistaa erilaisiin ratkaisuihin liittyvät riskit. Jos tätä ei voida muulla tavoin taata, pitää harkita, tulisiko rakennustoiminnan pyörittämisen olla luvanvaraista – tämähän on käytäntö monella muulla alalla.

Vastuuta on vaikea peräänkuuluttaa kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua rakennusprojektin valmistumisesta, joten on panostettava työn valvontaan ja työn laadun tarkastamiseen. Joku voi sanoa, että valvonta maksaa liikaa, mutta minä väitän, että huonosta laadusta syntyvät kustannukset ovat suurempia.

Rakennuksista pitää pitää huolta

Suomalaisen rakentamisen laadun nostaminen on selvä tavoite. Toinen tärkeä tavoite on oppia pitämään yhä monimutkaisemmista taloista huolta. Kuka tahansa ei tällaisesta ylläpitotyöstä selviä, vaan se edellyttää ammattitaitoa. Määräajoin järjestettävien katsastusten avulla voitaisiin välttää ongelmien kumuloituminen. Jos kuntotarkastus on tehty ja homekoira on antanut päiväkodille puhtaat paperit, niin ovessa komeileva hymiö voisi kertoa vanhemmille, että täällä lapsen on hyvä olla.

Lääkkeet ovat siis tiedossa, mutta niitä ei vielä monikaan potilas ole nielaissut nikottelematta. Kysymys on paitsi valistustyöstä myös rohkeudesta säätää lakeja, joilla ongelmiin pystytään puuttumaan. Näiden lakien pitää olla huolellisesti laadittuja ja yksiselitteisiä, ja niiden valmistelussa pitää kuunnella sekä rakennusalaa että käyttäjiä. Kepin sijaan tarvitaan porkkanaa. Laadukkaan rakentamisen pitää olla kannattavampaa kuin lyhytnäköisen rakentamisen. Rakentamis- ja suunnittelupalveluita ostettaessa pitää uskaltaa arvioida hinta-laatusuhdetta. Olen toiveikas sen suhteen, että huonot kokemukset ovat kypsyttäneet maaperän muutokselle.

Arkkitehtina koen erityistä vastuuta terveestä rakentamisesta ja olen sitoutunut työskentelemään sisäilmaongelmien ratkaisemiseksi ja rakentamisen laadun parantamiseksi myös tulevalla eduskuntakaudella.

Keskisuuri on kaunista – keskustelu Philip Aminoffin kanssa

Philip Aminoff, olet puhunut paljon omistamisesta ja ennen kaikkea omistamisesta työnä. Me suomalaiset tarkastelemme omistamista usein pysyvänä asiana: omaisuus kertyy tai se peritään, ja sen jälkeen sen ajatellaan kasvavan itsekseen ”korkoa korolle”. Kuten osuvasti toteat, omistaminen edellyttää kuitenkin työtä ja vaivannäköä – omaisuudesta on pidettävä jatkuvasti huolta.

Omistamisen ja säästämisen perinne on Suomessa ja Ruotsissa varsin erilainen. Ruotsissa kansalaisilla on enemmän henkilökohtaista omaisuutta ja myös yritykset ovat omavaraisempia ja kasvuhakuisempia. Se johtaa vakaampaan talouskasvuun ja korkeampaan työllisyysasteeseen. Nämä asiat olisivat Suomellekin juuri nyt ensiarvoisen tärkeitä. Suomessa puolestaan yrityksiä myydään varhaisessa kasvuvaiheessa ennen kuin ne ovat alkaneet tuottaa merkittävästi.

– Meidän teollinen historiamme rakentuu pääomaintensiivisten yritysten toiminnalle. Meillä on ollut aikojen saatossa esimerkiksi isoja paperitehtaita ja sulattamoja. Se mitä meiltä puuttuu – ja mitä tarvitsisimme – ovat keskisuuret yritykset. Meillä on suuryrityksiä ja pieniä, muutaman hengen yrityksiä, muttei riittävästi useampien kymmenien miljoonien liikevaihtoa tekeviä yrityksiä. Ruotsissa tilanne on toinen. Siellä elää vahvana kauppavaltion perinne ja omaisuus jakautuu tasaisemmin yhteiskunnan eri toimijoiden kesken.

Kun vertaamme esimerkiksi minulle tuttua rakennusteollisuutta Suomessa ja vaikkapa Itävallassa tai Saksassa, ero on merkittävä. Noissa maissa on meihin verrattuna runsaasti keskisuuria ja innovatiivisia perheyrityksiä.

 – Juuri näin. Tämä on yksi niistä syistä, miksi katson usein Saksan suuntaan hakiessani mallia sille, miten meidän kannattaisi toimia Suomessa. Saksassa ymmärretään keskisuurten yritysten merkitys kansantaloudelle, mutta jostain syystä Suomesta ei ole löytynyt poliittista kiinnostusta tämän kokoisia yrityksiä kohtaan. Start-up-kulttuurin tukeminen on tärkeää, mutta kun haluamme työllistää ihmisiä ja täyttää valtion kassaa, ovat keskisuuret yritykset avainasemassa. Ne eivät saa jäädä tukia nauttivien suuryritysten jalkoihin. Talous hyötyisi merkittävästi omalla pääomalla ja hiellä rakennettujen yritysten määrän kasvusta. Ja niitä olisi hyvä olla ympäri Suomea.

Monipuolisen yritysmaiseman varjeleminen on hyvä ja tärkeä huomio. Suomi on suhdanneherkkä ehkä juuri siksi, että meillä on useita suuria, puoliksi valtio-omisteisia yrityksiä, mutta vain vähän yksityisesti omistettuja pienempiä yrityksiä. Ymmärränkö oikein, että meidän poliitikkojen olisi pitänyt osata tarttua tähän kysymykseen paljon hanakammin?

 – Kyllä minun mielestäni on kyse nimenomaan tahdon ja ehkä myös ymmärryksen puutteesta. Pienten ja keskisuurten yritysten toiminnan ja kilpailukyvyn kasvattamiseksi tarvitaan selvä poliittinen ohjelma. Suomen yrityskannan rakenteen tulisi olla pyramidin muotoinen: alhaalla olisivat muutaman hengen yritykset, keskellä keskisuuret, kymmeniä tai satoja ihmisiä työllistävät yritykset, ja ylhäällä tuhansia ihmisiä työllistävät yritykset. Nyt keskisuuret yritykset ovat aliedustettuina.

Mitä meidän pitäisi mielestäsi tehdä, jos haluaisimme saada tiimalasin näyttämään oluttuopilta?

– On olemassa monia keinoja. Yksi tärkeimmistä muutostarpeista on ollut tiedossa vuosikymmeniä, mutta hyvin vähän on tapahtunut käytännössä. Kyse on lisäkäsien palkkaamisen helpottamisesta. Niin kauan kuin uusien ihmisten palkkaaminen on yrittäjän silmissä ensisijaisesti kohtuuton riski, todellinen kasvu antaa odottaa itseään. Siksi moni yrittäjä pyrkii hoitamaan aivan liian paljon asioita itse. Meillä ei edelleenkään ole aitoa ymmärrystä siitä, että yrittäjäksi ryhtyvä panee yleensä likoon koko elämänsä: henkilökohtaisen taloutensa, perheensä ja ehkä jopa tulevien sukupolvien hyvinvoinnin. Jos riskien ottamisesta tehdään kohtuuttoman raskasta, yrittäjät uupuvat ja tyytyvät nykytilanteeseen sen sijaan että rakentaisivat innostuneina yritystoimintaansa eteenpäin.

Tätä riskien kantamisen taakkaa ei moni päättäjä ehkä hahmota.

– Meillä on Suomessa monia eri omistuskategorioita, mutta vain yhdessä yritysmuodossa yrityksen tasetta heikennetään automaattisesti yrityksen omistajan kuollessa. Epäkohta konkretisoituu, jos otetaan vertailukohdaksi ulkomaalainen perhe, joka omistaa suomalaisen yrityksen. Naapurimaissamme ei ole perintöveroa, joten ulkomaalaisen omistajan kuolemantapaus ei heikennä yrityksen mahdollisuutta investoida tulevaisuuteen. Jos taas suomalainen, suomalaista yritystä omistava henkilö kuolee, niin yrityksen on maksettava osinkoja, jotta yrityksen perijä voisi maksaa perintöveronsa. Tämä on suoraan pois yrityksen investointivalmiudesta. Omistuspohja ja omistajan asuinpaikka ratkaisevat. Tällaisia eroja ei pitäisi EU:n sisällä olla.

Toinen esille nostamasi asia on se, että omaa ja vierasta pääomaa käsitellään eri tavoin.

– Olen iloinen, että tästä käydään keskustelua nyt myös meillä Suomessa. Pitkäksi ajaksi yritykseen sidottuun pääomaan kohdistuu nyt kaikkein huonoimmat ehdot. Oman pääoman kokonaisveroasteen ei pitäisi koskaan olla korkeampi kuin vieraan pääoman. Nykyinen järjestelmä ruokkii lyhytkestoista omistusta. Se tukee ajatusta, että yrityksiä perustetaan myytäväksi tai pörssiin listattavaksi. Minun mielestäni poliittisen päätöksenteon pitäisi kannustaa omistajia kehittämään yrityksiään pitkäjänteisesti.

Yritystuet ovat aihe, joka nousee eduskunnassa varmasti kevään aikana esille. Mitä mieltä olet niistä?

– Ajatus siitä, että yrityksiä pitäisi tukea niiden toimialan perusteella, on mielestäni väärin. Ei pidä olla tilanteessa, missä tuetaan ruudullisen muttei raidallisen kankaan tuottajaa. Tukijärjestelmä on markkinaan puuttumista tavalla, joka ei ole kestävä. Yhden teollisuudenalan tai teknologian tukeminen on väärin erityisesti tilanteessa, jossa kukaan ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Yritystukien sijaan pitäisi keskittyä verottamaan erilaisia haittoja.

Edessä ovat pian uudet hallitusneuvottelut. Millaisia terveisiä haluaisit lähettää tulevalle hallitukselle?

 Haluaisin nähdä visionäärisen maastrategian. Millainen on Suomi, joka pärjää pitkällä aikavälillä? Mitä meidän pitäisi tehdä taloudellemme, jotta koko yhteiskuntamme voisi hyvin? Mikä on hyvin, mikä on huonosti ja mitä pitää korjata? Poliittisten päättäjien pitäisi kuvailla myönteisessä hengessä, miltä Suomi voisi näyttää kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Voimme tehdä viisaita päätöksiä ainoastaan, jos tiedämme minne olemme matkalla. Meidän pitäisi myös hyväksyä, että muutoksia ei saada läpi yhdessä vaalikaudessa.