Om företagsamhet, kolumn på Kyrkslätts Företagares sida i Kirkkonummen Sanomat 12.2.2015

Julkisessa keskustelussa yrittäjällä on paljon ystäviä. Ja sietää ollakin. Suomen kasvu lähtee pienyrityksistä. Yrittäjyys ei kuitenkaan ole aina ollut yhtä arvostettua. Ei ole pitkä aika siitä, kun yrittäjäksi tuntuivat haluavan vain hullut tai ne, jotka eivät onnistuneet saamaan virkamiestyötä.

Itse olen toiminut yksityisyrittäjänä viimeiset kaksikymmentä vuotta. Arkkitehtitoimistomme työllistää noin 15 henkeä, mikä on Suomen mittakaavassa paljon. Meillä ei ole enää pienen, aloittelevan toimiston ongelmia, mutta myös liikkeelle lähdön haasteet ovat lähipiiristä tuttuja.

Usein törmään yhden tai kahden hengen yrityksiin, joihin ei uskalleta palkata lisää käsiä. Palkkaamiseen liittyvät riskit johtavat siihen, että töitä paiskitaan vuorokaudet ympäri. Pelko ei ole täysin aiheeton. Esimerkiksi tästä käy lähipiirissäni toimiva yhden hengen konsulttiyritys, jonka perustaja päätyi taistelemaan kahden vuoden ajan oikeudessa irtisanomisperusteisiin liittyvistä asioista työntekijän palkattuaan. Vikaa oli toki myös yrittäjässä. Prosessi kuitenkin musersi tämän yrittäjän mielen ja nyt hän pitää parempana vaihtoehtona jatkaa toimintaa yksin

Näistä tapauksista  meidän pitää päästä irti. Lääkkeiksi kelpaavat esimerkiksi paikallinen sopiminen ja koeajan pidentäminen kuuteen kuukauteen.

Palkkaamisen pitää aina olla mahdollisuus, ei riski. Se on kaikkien etu.

Juttelin hiljattain naisvaltaisella toimialalla toimivan kirkkonummelaisen yrittäjän kanssa. Hänen mielestään perheellisten työntekijöiden kustannukset rasittavat toimintaa kohtuuttomasti. Tasa-arvokysymykset ovat siis vahvasti sidoksissa yrittäjyyteen. Tästä syystä on tärkeää jakaa vanhemmuudesta syntyvät kustannukset niin, etteivät ne lankea ainoastaan äidin työnantajan maksettaviksi.

Vaikka valtio voi ja sen pitää kannustaa yrittämiseen esimerkiksi huoehtimalla siitä, että verotus on ennakoitavissa ja johdomukaista, yrittäjyys lähtee kuitenkin aina ihmisistä. Kirkkonummen yrittäjien kaltaiset yhdistykset tarjoavat elintärkeän mahdollisuuden verkostoitumiselle. Pienyrittäjä, joka hallitsee kirjanpidon koukerot, ei välttämättä osaa markkinoida itseään. Ja toisin päin. Tässä mentoroinnin merkitys kasvaa tärkeäksi. Yhdessä tekemällä menestyksen todennäköisyys moninkertaistuu.

Uskon, että yrittäjyys on nousussa. Järjestämässäni yritysseminaarissa esiintynyt nuori start-up yrittäjä edusti uutta sukupolvea, joka pitää epäonnistumisia luonnollisina askeleina menestymiseen. Tällaista asennetta tarvitsemme lisää. Kaikki nuoriin kohdistuva yrittäjäkasvatus on tärkeä investointi tulevaisuuteen.

Näin vaalien alla poliitikoista kuoriutuu yrittäjien ystäviä. Yksi asia on kuitenkin todennäköinen: yrittäjää ymmärtää parhaiten toinen yrittäjä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Arbete kräver ägandeskap, insändare i HBL 11.2.2015

Anette Karlsson kritiserar i HBL den i SFP:s valprogram uttalade önskan om att avskaffa arvsskatten och i stället införa en högre skatt på möjlig överlåtelsevinst. Hon säger att det är en utveckling som ökar inkomstskillnaderna och tilltalar de rika.

Arvsskatten i sig är inte ett stort problem. För familjeföretagare som är i bevåg att göra ett generationsskifte – och vi har tiotusentals sådana företag – kan skatten dock vara direkt avgörande. Den kan avgöra om nästa generation har råd att ta över ett företag den med stor sannolikhet redan är engagerad i – eller inte. Och i synnerhet i dessa tider när många företag har en svag balansräkning kan skattepåföljderna vara direkt katastrofala. I bästa fall hämmas deras förmåga att investera, i värsta fall kan företaget vara tvunget att sätta lapp på luckan eller säljas. För att säkra dessa familjeföretags konkurrenskraft och existens måste vi  underlätta generationsskiften. För vi behöver dessa arbetsplatser. Det betyder att arvsskatten i sin helhet måste ses över.

Den stora fråga är hur vi ser på ägandeskap. Som något av ondo, eller något som behövs för att vi skall ha en fungerande samhällsstruktur, folk som investerar och i förlängningen ett dynamiskt och levande företagsklimat.

För det leder till arbetsplatser. Och arbete, som vi alla vet, leder till inkomster.

Påståendet att ett avskaffande av arvsskatten skulle leda till ökade inkomstskillnader är en sanning med modifikation. Ett arv är en befintlig egendom som flyttas över på en arvtagare. Arvet, och egendomen, ökar inte i samband med överflyttningen.  Och skatten på den vinst som en realisation av arvet medför vore i själva verket större än arvsskatten.

Anette vill försäkra sig om att låg- och medelinkomsttagare inte ensamma skall betala för våra gemensamma välfärdstjänster. Det gör de inte idag. Vi har en stark progression i beskattningen.  27 % av befolkningen står för 97% av de intäkter som statsbeskattningen inbringar. Omvänt betalar 73 % av befolkningen 3 % (Skatteåret 2013). Det att allt fler uppgifter flyttas över på kommunerna som ju tillämpar en plattskatt är ett större problem. Om SDP vill minska på låginkomsttagarnas skattebörda är det kommunernas situation de skall underlätta.

 

Skatteflykten är ett problem. Men den avhjälps inte av att man stramar åt vår inkomstbeskattning. Det får lätt motsatt effekt.

Skapa äkta engagemang – insändare om SOTE-reformen, HBL 3.2.2015

Anette Karlsson skriver i HBL 24.1 om de socioekonomiska hälsoskillnaderna i vårt land. Hon tar upp vårdreformen som ett led i strävandet att minska på dessa. Samma reform skall också garantera att likvärdiga tjänster är tillgängliga i hela landet. Här är också pudelns kärna. Vårdreformen strävar till att göra tjänsterna likvärdiga, inte bättre.

En av grundtankarna med vårdreformen är att koppla samman bashälsovården med specialsjukvården. Problemet med vårt nuvarande system är att vårdkedjan ofta bryts. Höger hand vet inte vad den vänstra gör, och försummat preventivt arbete kompenseras med dyr specialsjukvård. Men i stället för att binda samman dessa två med informationstekniska lösningar tar man till storsläggan och hamrar samman bas- och specialsjukvård till stora stela enheter.

De medel som vårdreformen tar till riskerar att leda till ett slutresultat där vi alla har jämndålig, i stället för jämnbra service. Och det verkar uppenbart, att de kommuner som skött sin service väl och producerat goda, kostnadseffektiva tjänster får lida mest. Den administrativa himmel som byggs över SOTE-området distanserar beslutsfattandet från skattebetalarna och med det försvagas också viljan och möjligheten att inverka på kvalitet och effektivitet.

Jag håller med Anette om att ojämlikheten i hälsovårdstjänster är ett problem.

Ingen blir dock gladare över en framtid där skillnaderna i hälsotjänsternas tillgänglighet och kvalitet minskar, om tjänsterna samtidigt blir sämre.

I stället för att skapa mera administration borde vi försäkra oss om att det finns ett äkta engagemang på beslutsfattarnivå genom att se till att produktion, ansvar och kostnader uppkommer nära skattebetalare och beslutsfattare. Och den koordinering som behövs görs med hjälp av informationstekniska lösningar, inte byråkratiska.

Fullmäktigemotion för koordineringen av markanvändningsplaneringen i Bobäck och Mankby

Sammanfattning

Vi undertecknade föreslår, att man i samband med det delgeneralplanearbetet för Bobäck som inleds år 2015 i samarbete med Esbo gör en helhetsbedömning av potentialen för byggande på Bobäck och Mankby område. Målet är att skapa ett sådant användarunderlag för tågtrafiken som möjliggör att hållplatserna inte stängs eller att en ny kan grundas på området.

Motivering

Bobäcks hållplats framtid är hotad – liksom Tolls och Jorvas hållplatser även de varit hotade under tidigare årtionden. HRT:s styrelse konstaterade dock i sitt möte 21.10.2014 att trafiken kan fortsätta även efter år 2016 ifall man kan påvisa att tågtrafikens användarunderlag kommer att öka klart.

I Esbo stadsfullmäktige gjordes det en motion 8.12.2014 i vilken man föreslog att markanvändningen i Mankby och Bobäck betraktas som en större helhet, över kommungränserna. Målet är, att man genom markplanering och en ökad bebyggelsetäthet kan skapa förutsättningar för att hållplatserna skall få kvarstå.

Vi undertecknade föreslår, att Kyrkslätt tar  motionen i beaktande i det kommande delgeneralplanearbetet och att man i samarbete med Esbo studerar vilka möjligheter det finns för att förtäta företags- och bostadsbebyggelsen speciellt i närheten av tågbanan och Ring III. Målet är att skapa ett sådant användarunderlag för tågtrafiken som möjliggör att hållplatserna inte stängs eller att en ny kan grundas på området.

Små steg är även de värda att ta

Jag stannade upp inför den här bilden när jag besökte Bobäck skolas luciamorgonmål i fredags. På väggen hade barnen satt upp teckningar med tankar kring skoltrivsel och mobbning. På en tavla stod det: ”Det mobbas inte så mycket i vår skola”, med hjärtan runt omkring.
När man ställer upp i val skall man stipulera sina mål. Man skall markera vad man vill jobba för och vad man står för. Själv vill jag att det skall vara lättare för småföretagare att anställa och växa. Att det skall vara lättare att kombinera familj och arbete. Att vår skola skall  fortsätta att utvecklas, att vi skall bygga förnuftigt, utveckla vår infrastruktur och rena Östersjön. Det här är ju mycket för en riksdagskandidat att sträva efter. Det gäller att vara nöjd med små steg, små indikationer på att vi är på väg i rätt riktning. Men man måste måla upp stora bilder,  annars har man inget mål att sikta på.
Nu är det egentligen  så, att jag är ganska säker på  att mobbning inte är ett problem i den här skolan. Men det dyker säkert upp fall emellanåt. Små framsteg är bra, även om man inte kan vara helt nöjd förrän problemet är ur världen. Och dessa framsteg skall också uppmärksammas. Om fyra år hoppas jag att jag kan säga att det inte smutsas ner så mycket i Östersjön. Eller att det är lite lättare att kombinera arbete, företagsamhet och familj.
I bästa fall står det då på väggen i skolan ”Det mobbas inte i vår skola” – med många hjärtan runt omkring.

SOTE-soppaa

Tällä hallituskaudella on reformeja ja uudistuksia ajettu kuin käärmettä piippuun. On metropolihallintoa, kuntareformia ja sote-uudistusta. Viimeksi mainittu on pikkuhiljaa konkretisoitumassa ja eilen saimme kuulla arvion siitä, miten tämä tulee vaikuttamaan kuntien terveydenhuollon kustannuksiin.

Se ei ollut kaunista luettavaa. Uudistus, jota  on perusteltu kilpailukyvyn kasvattamisella ja laadun parantamisella rankaisee kovalla kädellä niitä kuntia, jotka ovat hoitaneet asiansa hyvin. Espoo ja Kirkkonummi, esimerkiksi, saavat kantaakseen tuntuvia lisäkustannuksia. Kirkkonummen kohdalla lisäkustannus on vuositasolla jopa 5 miljoonan luokkaa. Espoon lisäkustannus on vuositasolla 30 miljoonaa euroa. Helsinki, jossa kustannukset ovat tällä hetkellä korkeat, saavuttaa selviä säästöjä sote-uudistuksen myötä. Tässä on nähtävissä selkeä Robin Hood-efekti Kauniaisten kaupunginjohtajaa Torsten Wideniä lainatakseni.

Sote-uudistuksessa on nähty tärkeänä kytkeä perus- ja erikossairaanhoito yhteen. Tämä johtaa vääjäämättä siihen, että luodaan isoja hallinnollisia rakenteita. Nykyisen järjetelmän päälle listätään tuotantovastuualue päätöksentekoelimineen ja sen päälle vielä varsinainen Sote – alue omine päätöksentekoelimineen. Nopeaa ja ketterää?

Tiedämme, että varsinkin sosiaalipuoli toimii tehokkaammin pienissä yksiköissä. Tiedämme myös, että perusterveyshuolto toimii parhaiten  35000-50000 kuntalaisen yksiköissä. Ehdotettu uudistus tuo mukanaan jotain ihan muuta.

Perus- ja erikoissairaanhoidon kytkeminen yhteen on monella tavalla perusteltua. Perusterveyshuoltoon tehdyt satsaukset näkyvät erikoisterveydenhuollon puolella säästöinä. Ellei näitä kahta kytke toisiinsa ei synny insentiiviä hoitaa potilaita perusterveydenhoidon puolella, tai panostaa ehkäisevään toimintaan. Nyt esitetty malli on kuitenkin raskas, ja kallis. Terveydenhuollon tasojen välisen yhteyden pitäisi olla hoidettavissa ei hallinnollisin rakentein, vaan tietoteknisin. Ja jollakin tavalla pitäisi saada järjestelmä tukemaan ajatusta siitä, että perustason työ kannattaa. Tämä on ollut koko uudistuksen tarkoitus, mutta tämänkaltaiset uutiset maksajista ja saajista sekoittavat tätä keskustelua.

Erikoisterveydenhuollon puolelta voisi siirtää monta toimintoa – kunhan resurssit kulkevat mukana –  perusterveydenhuollon piiriin. Kirkkonummelle esim. poliklinikkakäynti Jorvissa maksaa 250€, siinä missä terveyskeskuslääkärikäynti omalla terveysasemalla maksaa 100€.

Jos tieto kulkee vaivatta toimijalta toiselle hoitoketju ei katkea. Tuotantoportaan ja päätöksenteon tulisi olla lähellä käyttäjiä,  ja tuotannollisten yksiköiden  hallittavan kokoisia. Jos kunnilla on aitoa vaikutusvaltaa palveluun ja sen kustannuksiin, niillä on sen myötä myös halua ja kykyä kehittää sitä.

 

Jyrki Mäkynen: olisiko vastakkainasettelun aika ohi?

Suomen Yrittäjien uusi puheenjohtaja Jyrki Mäkynen asettaa Maaseudun Tulevaisuudessa 24.11 julkaistussa artikkelissa ympäristön ja yrittäjyyden vastakkain. Tämä tuntuu kohtuuttomalta asettelulta. Ei ympäristölainsäädäntö  todellisuudessa – puutteistaan huolimatta – estä suomalaisia yrittäjiä menestymästä. Ei ainakaan, kun asiaa tarkastellaan vähänkään isommassa mittakaavassa. Lainsäädäntöhän on mahdollistanut jopa Talvivaaran kaltaisen hankkeen toteutumisen.

Kaiken kaikkiaan soisin Suomen Yrittäjien näkevän juuri päinvastaisen liiketoiminnan, kuten Cleantechin, suurena potentiaalina. Lisäksi osittain suojeltukin luonto mahdollistaa lukuisia kiinnostavia business-mahdollisuuksia maailmassa, jossa koskemattomat alueet ovat ainutlaatuinen ilmiö. Suomen kilpailuetuna ei voi enää konservatiivisesti pitää raaka-ainevarantoja metsässä tai maan alla, vaan hyvin koulutettua, luovaa väestöä, joka pystyy innovoimaan uusia tuotteita ja business-malleja muita nopeammin.Tämä ei luonnollisestikaan tarkoita kaiken teollisuuden alasajamista, vaan entistä parempaa fokusta korkean lisäarvon tuotteiden synnyttämiseen. Tuleva menestystarina ei rakennu savupiipputeollisuuden varaan, se juna meni jo Kiinaan.

Kauppalehdessä Mäkynen korjaa hieman sanomisiaan, ja nostaa esille ei niinkään luonnonsuojelun, vaan kaavoituksen ja rakennuslupien myöntämisen hitauden ja siihen liittyvän byrokratian suurimpana ongelmana. Tähän voin minäkin varauksella yhtyä. Lupien saanti on joskus tuskallisen hidasta, ja siinä tilanteessa on helppo ymmärtää että yrittäjä tuskastuu. Tasapainoilu yhteisen hyvän ja yksilön hyvän välillä on vaikeaa. Kuten myös yhteisen hyvän määritteleminen.

Rakentamisessa tietty hitaus on jopa hyvä asia, mutta investointia harkitsevalle yrittäjälle ei. Rakentamiseen liittyvää lupaprosessi pitäisi kansallisesti yhtenäistää, sähköistää ja nopeuttaa. Laadun kuitenkaan siitä kärsimättä.

Om biblioteket – insändare i KS 23.11

Kirkkonummelta löytyy erityisen hieno palvelu. Kunnallinen palvelu, joka on toiminut samoissa tiloissa jo 30 vuotta, aikana jolloin kunnan väliluku on kaksinkertaistunut. Tämä palvelu on kirjasto – kunnallisista palveluista ehkä se demokraattisin – se tarjoaa maksutonta sivistystä ja iloa kaikille jotka sitä hakevat.

Muutaman vuoden ajan kirjaston laajentaminen on ollut kunnan suunnitelmissa. Porkkanana suunnitelman toteuttamiselle on ollut valtion myöntämä 29% tuki laajennukselle. Tuesta huolimatta hanke poistettiin viime vuonna investointiohjelmasta. Moni ajatteli silloin, että kirjaston laajeneminen pysähtyy siihen. Iloksemme olemme kuitenkin saaneet näiden talousarvioneuvottelujen alla kuulla, että näin ei suinkaan ole. Mikäli me nyt päätämme käynnistää hankkeen, niin tukea on vielä luvassa. Mutta se vaatii positiivista päätöstä kunnanvaltuustolta. Kirjaston laajennus on mukana kunnanjohtajan pohjaehdotuksessa, kunnanhallituksen esityksessä ja toivottavasti myös valtuuston käsittelyn jälkeen.

Miksi laajennus tulisi rakentaa?

Kirkkonummen kirjasto on poikkeuksellisen hyvä.  Kirjasto on myöskäyttäjien määrällä mitaten kunnallisista palveluista käytetyin. Liki 80 % kuntalaisista – vauvasta vaariin – käyttää kirjastopalvelujamme. Kuntalaisbarometrin tyytyväisyysmittauksissa kirjasto on myös saanut vuosi vuoden jälkeen parhaat arvosanat.

Kirkkonummella kirjasto tekee tiivistä yhteistyötä koulujen ja päiväkotien kanssa. Lukemisen taitoa kehitetään määrätietoisesti läpi koko lapsuuden ja nuoruuden. Kirjasto palvelee monessa tapauksessa myös koulukirjastona. Jatkossa kirjaston rooli lisääntyy senioriväestön hyvinvoinnin vahvistajana – jo nyt ikäihmisten tietokonetohtorin vastaanotolle on jonoa.

Kirjastomme on jatkuvasti kehittänyt toimintaansa tilanpuutteesta huolimatta. Seinät tulevat kuitenkin vastaan. Laajennuksen myötä kirjasto saisi kunnolliset lasten- ja nuortenosastot. Laajennuksesta löytyisi keskustan kaipaama nuorten tila ja musiikkileikkikoululle luokat. Kirjasto olisi monitoimitalo, jossa tilat olisivat myös koulun, yhdistysten sekä mm. kansalaisopiston ja musiikkiopiston käytössä.

Kirjasto olisi monitoimitila joka parantaisi ei pelkästään kirjoista kiinnostuneiden kuntalaisten palveluja, vaan lukuisten järjestöjen ja harrastusseurojen toimintaedellytyksiä. Ja jos näin suuren tehon saavuttaa vielä valtion tuen kyydittämänä, niin silloin tilaisuuteen olisi syytä tarttua.

Keskustan tilanteen tunnemme kaikki. Se ei kuntaamme mairittele. Palvelut katoavat kauppakeskuksiin, eikä väkeä torilla juuri näy.  Muutama kuukausi sitten teimme päätöksen rakentaa päiväkoti Finnsbackaan. Se tukee keskustan kehittämistä. Ensi vuodeksi on suunnitteilla torialuetta käsittävä arkkitehtuurikilpailu. Se on luonteva seuraava askel sille, että kuntalaiset saisivat torinsa takaisin. Kirjaston laajentaminen tukisi myös tätä tavoitetta. Uudistunut kirjasto toisi keskustaan ihmisvirtoja – koululaisia, eläkeläisiä, lapsia ja vanhempia. Se virkistäisi myös alueen yrityselämää ja vähittäiskauppaa.

 Keskustan elävöittämisen tulisi olla etusijalla kun pohdimme Kirkkonummen vetovoimatekijöitä ja mihin panostamme. Meillä on nyt tilaisuus valtion tuella piristää keskustaamme. Älkäämme menettäkö tätä tilaisuutta.

Mutta talous – onko meillä tähän varaa? Kuntatalous on joukko valintoja. Ja tänään tilanne on kieltämättä tukala. Kirkkonummi päättää kuitenkin itse tulevaisuudestaan. Me määrittelemme itse minkälaisen kunnan rakennamme. Me voimme käpertyä puolustusasemiin, tai aktiivisesti yrittää muokata Kirkkonummea ja sen kuvaa. Elävä keskusta on oleellinen vetovoimatekijä, ja uudistunut kirjasto olisi sen sydän.

 

Anders Adlercreutz, kunnanvaltuutettu, rkp

Minna Hakapää, kunnanvaltuutettu, vihreät

 

 

 

Mera om motivation, insändare i HBL 19.11.2014

Svante Sandström kritiserar (HBL 10.11) min insändare om arbetstrivsel (HBL 31.10). I min insändare – som jag inte själv satte rubriken till – använder jag ordet ”ingenjör” i en karrikerad, stereotyp betydelse, och det är aldrig rätt. Det ber jag om ursäkt för, Svante. Jag inser till fullo ingenjörernas betydelse, och är själv en representant för ingenjörskonsten.

I min insändare ville jag lyfta fram det, att vi i Finland ofta i alltför hög grad fokuserar på siffror och detaljer när vi borde se på större helheter, och människorna i maskineriet. Det här är egentligen en fråga om balans mellan siffror och HR-funktioner. I organisationer leder en obalans  till att de lätt blir mycket hierarkiska och toppstyrda. Här har vi mycket att lära från Sverige.

I så gott som alla samhällssituationer organiserar vi oss och skapar formella stukturer för att uppnå effektivitet och undvika kaos. Det innebär nästan alltid att det finns någon som har en ledarroll med befogenheter och ansvar. Trots att det är så allmänt, är det få av oss som har fått utbildning i detta.

Poängen med min ambition att lyfta fram den mänskliga motivationen som en avgörande beståndsdel i vårt samhälles utveckling, var att vi kan göra livet bättre för både arbetstagare och -givare genom att fokusera på detta. Inte heller den här frågan är svartvit eller binär. Vi utvecklas även i på det här området, men jag anser att vi kunde göra mycket bättre ifrån oss om vi prioriterade det mer.

Om vi ser på vårt skolsystem kan vi känna igen samma tendenser där, och då syftar jag på en obalans mellan hur vi värdesätter kunskap, siffror och mera immateriella färdigheter.  Vi är mycket bra på att lära ut information, men fäster kanske inte tillräckligt stor uppmärksamhet med att lära ut sociala kompetenser och växelverkan. Om man igen drar en parallell till vårt västra grannland, vars skola inte glänser i Pisa-undersökningarna, kan man se en klar skillnad. Man kan säga att samma sak  återspeglas i Nokias nedgång. Nokia gjorde fantastiska innovationer, men var inte tillräckligt bra på att förstå användarens, konsumentens behov.

Sen tror jag inte att något framgångsrikt företag ser personalen som en ekonomisk börda som Svante Sandström insinuerar. Ingen god företagsledare lever i den villfarelsen att hen ensam sköter biffen.

 

Kilpailukyky lähtee motivoituneista ihmisistä / KS 2.11.2014

Suomi on insinöörimaa. Arvostamme teknologisia keksintöjä ja johdamme ihmisiä lukujen kautta. Vuokaavioihin piirrettyjä prosesseja noudatetaan silloinkin kun mielikuvitukselle ja ketteryydelle olisi tilausta. Ihmisten johtamiseen kiinnitetään suurimmassa osassa yrityksiä liian vähän huomiota.

Ihmisten taitava johtaminen ja siitä seuraava motivoituneisuus ovat asioita, jotka ovat uskoakseni lyhin tie kansalliseen – sekä taloudelliseen että sosiaaliseen – hyvinvointiin. Unkarilaissyntyisen psykologin Mihaly Csikszentmihalyin mukaan ihmisen motivoituneisuus riippuu siitä, millainen tasapaino hänen henkilökohtaisten kykyjensä ja työtehtäviensä välillä vallitsee. Työtehtävien pitäisi olla motivoituneisuuden säilyttämiseksi keskimääräistä haasteellisempia, muttei kuitenkaan mahdottomia. Ihmisen pitäisi voida käyttää töistä selviytymiseen todellisia vahvuuksiaan sen sijaan, että hänet pakotetaan kuluttamaan energiaansa heikkouksien piilottamiseen tai eliminoimiseen.

Työhyvinvointia kartoittavissa tutkimuksissa käy ilmi, että avoimuus ja yhdessä tekeminen ovat avainsanoja ihmisten luovuuden ja motivoituneisuuden kirvoittamisessa. Työntekijöillä pitää olla selkeä ymmärrys siitä, mihin yritystä ollaan viemässä ja miten näihin tavoitteisiin uskotaan päästävän. Jokaisen työntekijän on pystyttävä hahmottamaan oma roolinsa ison palapelin rakentamisessa. Ihmisten henkilökohtaisia vahvuuksia korostava tiimityö lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta ja mahdollistaa todellisten innovaatioiden synnyn.

Meidän on siis panostettava aiempaa enemmän hyvään johtamiseen ja varmistettava, että päämäärät ovat yhteisiä, eivät saneltuja. Menestyvässä yrityksessä strategiapapereitakin tärkeämmäksi nousee positiivinen, yhteisiä onnistumisia arvostava yrityskulttuuri. Suomalaisilla yrityksillä ei ole enää varaa pönkittää yksilökeskeistä, henkilökultteja suosivaa ajattelua.