Skriftligt spörsmål om kustbanan 26.8.2015

SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL

Förbättra kustbanan

Till riksdagens talman

EU har startat ett trafikprojekt och reseverat ca 26 miljarder euro för att utveckla stambansnätet i Europa. Tågförbindelsen mellan Åbo och Helsingfors är en del av den europiska stambanan. Kustbanan är utan tvekan en av de viktigaste delarna av infrastrukturen i södra Finland.

Kustbanan fungerar idag långt ifrån perfekt. Ett av de största problemen är förseningar i såväl när- som fjärrtågstrafiken. Problemet kunde relativt lätt åtgärdas exempelvis genom att bygga dubbla spår. De här åtgärderna skulle vara helt i linje med den av den tidigare riksdagen godkända Trafikpolitiska redogörelsen (2012), som slår fast att vi ska satsa på att förbättra befintlig infrastruktur i stället för att bygga nytt.

Trafikverket har gjort utredningar på vad det skulle innebära att bygga en ny höghastighetsjärnväg mellan Esbo-Lojo-Salo. Vi undertecknare anser att det inte finns hållbara motiveringar för att bygga en ny höghastighetsjärnväg. Passagarerarmängderna är inte tillräckligt stora för att göra tågtrafiken lönsam. Ytterligare anser vi att vi i den rådande ekonomiska situationen inte har råd med ett nybygge som beräknas kosta 1,5 miljarder euro. De EU-medel som finns tillgängliga ska användas för att förbättra den befintliga kustbanan. Istället för att bygga nytt ska vi satsa på den infrastruktur vi redan har. I Finland har vi dessutom nyligen byggt och utvecklat motorvägen mellan Åbo och Helsingfors via Lojo, vilket gör att inte finns grunder för att satsa på att bygga en ny höghastighetsjärnväg för samma sträcka.

Goda trafikförbindelser är en förutsättning för att man skall kunna bo, arbeta och verka i Västra Nyland. Området har över 100 000 invånare varav tusentals arbetar inom metropolområdet. Då huvudstadsregionen växer så ökar också behovet av bostäder – ett behov som Västra Nyland såväl kan som vill svara på. För att området ska utvecklas och bli ett reellt boendealternativ för allt flera måste det finnas pålitliga, effektiva och miljövänliga sätt att röra sig i regionen, något som kustbanan har potential att erbjuda. Kustbanan är en viktig länk inte enbart mellan Västra Nyland och metropolen, utan också mellan kommunerna i regionen, samt mellan Åboregionen och Helsingfors. Längs med kustbanan finns det också flera industri- och hamnområden som är beroende av goda förbindelser på såväl räls som väg.

Vi undertecknare ser att ett sätt att lösa problemen vore att bygga ut dubbla spår längs åtminstone de sträckor som är högtrafikerade. Med dubbla spår skulle man kunna eliminera onödigt väntande på passerande tåg och således kunna åtgärda förseningar. Det skulle möjliggöra mer pålitliga tidtabeller för såväl företag som privatpersoner och vara såväl Västra Nyland som Åbo regionen till gagn. Därför behövs det nu snabbt en utredning och kostnadsberäkningar över vad förbättringar på kustbanan skulle komma att kosta.

Med hänvisning till det som anförs ovan får vi i den ordning 27 § riksdagens arbetsordning föreskriver ställa följande spörsmål till den minister som saken gäller:

Vad ämnar regeringen vidta för åtgärder för att förbättra kustbanan?

 

Helsingfors den 24 augusti 2015

Thomas Blomqvist /sv

Anders Adlercreutz /sv

 

 

Emme elä tyhjiössä – mielipidekirjoitus pakolaiskysmyksestä Kirkkonummen Sanomissa 23.8.2015

Kirkkonummen Evitskogiin avattiin viime viikolla lyhyellä varoitusajalla vastaanottokeskus turvapaikan hakijoille. Vastaanottokeskuksessa on tilaa jopa 250 ihmiselle. Kyseessä on tilapäinen järjestely – lähinnä hätäratkaisu – kun Helsingin kaupungin tilat eivät enää riittäneet majoittamaan kesän suurta hakijamäärää. Tänä vuonna Suomeen on saapunut jo yli 1000 turvapaikanhakijaa enemmän, kuin mitä koko viime vuoden aikana yhteensä.

 Vastaanottokeskuksen perustaminen on herättänyt kirkkonummelaisissa kysymyksiä ja myös sosiaalisessa mediassa on käyty vilkasta keskustelua. Tämä on luonnollista ja merkki aktiivisesta ja osallistuvasta yhteisöstä.

 Kun keskustelua käydään, on olennaista, että se pohjautuu faktoihin, eikä pelkästään tunteisiin. Pakolaiskysymysten käsittelyssä on tyypillistä, että keskustelua sävyttävät hyvin subjektiiviset mielipiteet ja tuntemukset. Pahimmillaan luodaan ja lietsotaan uhkakuvia, jotka herättävät kanssaihmisissä turhaa huolta ja pelkoa.

 Reaktiot pakolaisten vastaanottamiseen ovatkin vaihdelleet. Ihmiset ovat tarjoutuneet auttamaan, mutta pinnan alla on ollut vaistottavissa myös huolestuneisuutta siitä, mitä vastaanottokeskus tuo mukanaan. Tämä on ymmärrettävää, sillä pienelle kylälle pakolaisten saapuminen merkitsee isoa muutosta. Evitskogin asukasluku nousee hetkessä melkein 50 %:lla.

 Pakolaisten saapuminen merkitsee pienelle kylälle ponnistusta ja haastetta. Meidän täytyy kuitenkin muistaa tilanteen olevan varsin haasteellinen myös pakolaisille. He tuskin arvasivat kotimaastaan paetessaan löytävänsä itsensä pohjoisesta Suomesta. Täällä he kuitenkin nyt ovat, yli vuoden kestäneen matkan jälkeen. Täällä Kirkkonummen loputtoman isolta tuntuvassa metsässä, hyvin erilaisessa ympäristössä kuin mihin he ovat tottuneet.

 Se, miten nyt Evitskogiin saapuneet pakolaiset sopeutuvat Suomeen – siinä tapauksessa että heille myönnetään turvapaikka – on tietenkin pitkälti kiinni heistä itsestään. Mutta myös meistä suomalaisista. Meidänkin on kannettava aktiivisesti vastuuta siitä, miten he kotoutuvat.

 Pakolaiset saapuvat Suomeen uuden alun toivossa. Uskallan arvata, että he haluavat asettua paikoilleen ja luoda itselleen ja mahdollisesti perheelleen vakaan ja turvallisen elämän. Kukin meistä voi tarjota eväitä tähän prosessiin näkemällä heidät ennen kaikkea vertaisinamme kanssaihmisinä, ilman pakolais-titteliä. Voimme suhtautua heihin lempeällä ja luonnollisella uteliaisuudella – ilman ahdistavia ennakkoluuloja. Voimme ottaa lähtökohdaksi ajatuksen siitä, ettemme ole vain antavana, vaan myös saavana osapuolena.

Yhteiskuntamme ei toimi tyhjiössä – ei Suomi eikä Kirkkonummi. Maailman tapahtumilla on vääjäämättä vaikutusta myös meihin. Meihin vaikuttavat niin uudet tekniset keksinnöt, globaalitalouden heilahtelut kuin myös maailman kriisit ja sodat. Miljoonat ihmiset kohtaavat tänäkin päivänä epäinhimillistä pelkoa. Suurin osa heistä pysyy kotimaassaan tai hakee turvaa lähialueelta. Pieni osa tulee Eurooppaan. Murto-osa päätyy Suomeen. Kriisitilanteiden kärjistyminen maailman eri kolkissa heijastuu siis myös tänne.

 Jokaisella ihmisellä on oikeus hakea turvapaikkaa toisesta maasta. Tämä on oikeus, joka perustuu Toisen Maailmansodan tapahtumiin. Myös me suomalaiset olemme joutuneet pakenemaan maastamme, eikä tästä ole edes kovin montaa vuosikymmentä.

 Emme voi osoittaa inhimillisyyttä ainoastaan silloin, kun raadollisuus pysyy TV-vastaanottimen sisällä. Se, mitä tällä hetkellä tapahtuu muualla maailmassa tuntuu nyt myös omassa arjessamme. Mies, joka puoli vuotta sitten astui henkensä uhalla pieneen kumiveneeseen Välimerellä voi nyt olla naapurisi. Hänellä on nimi, ammatti, menneisyys, perhe – ja todennäköisesti kaikkien kokemusten alta kuoriutuu myös hymy ja huumorintaju. Se, joka oppii nauramaan hassulle, mutta suoraselkäiselle kansanluonteellemme.

Insändare om flyktingfrågan i HBL 22.8.2015

För en dryg vecka öppnades med mycket kort varsel en tillfällig mottagningscentral för asylsökande i Evitskog i Kyrkslätt. Mottagningscentralen har plats för upp till 250 människor. Det är fråga om ett tillfälligt arrangemang – i det närmaste en nödlösning – då Helsingfors stads faciliteter inte längre kan inhysa det stora antalet asylsökande som kommit till Finland under sommaren. I år har det hittills redan anlänt över 1000 fler asylsökande än under hela fjolåret.

Grundandet av mottagningscentralen har väckt frågor, och debatten i sociala medier har varit livlig. När något sker i näromgivningen väcker det diskussion – det är ett tecken på ett aktivt och engagerat samhälle. Men det är samtidigt en diskussion som måste utgå ifrån fakta och lösningar, den skall inte blåsa upp rädsla och oro.

Reaktionerna har varierat. Människor har engagerat sig genom att erbjuda hjälp, men det finns också en viss oro för vad mottagningscentret för med sig. Och oron är förståelig, för det är fråga om en stor omvälvning i en liten by. Evitskogs invånarantal steg över en natt med nästan 50%. Det är en utmaning för byn, men vi måste komma ihåg att det också är en utmaning för flyktingarna. De hade knappast Finland i tankarna när de var tvungna att fly sitt land. Men här är de nu, efter en resa som för många tagit över ett år. Här är de, i en miljö som är mycket olik den de är vana vid – ofta utan familj, släkt och vänner.

Hur de klarar sig här, hur de acklimatiserar sig i Finland ifall de får uppehållstillstånd, hänger naturligtvis till en stor del på dem själva men helt klart också på oss finländare. Vi har ett ansvar för hur integrationsprocessen går. Flyktingarna kommer hit till Finland med en vilja och ett hopp om att kunna börja ett nytt liv. Att få en chans att slå sig ner. Vårt ansvar är att se dem framför allt som medmänniskor, att glömma epiteten krig och flykting. Och att ta som utgångspunkt att vi inte bara ger, utan också får.

Varken Finland – eller Kyrkslätt – existerar i ett vakuum. Vi påverkas av de händelser som sker i vår omvärld. Vi nås av teknologiska genombrott, av världsekonomins fluktuationer, men också av kriser och krig. Miljontals människor kan inte leva i sina hem idag. De flesta stannar i sina hemländer eller söker skydd i närområdet. En liten del tar sig till Europa. Och en bråkdel hamnar i Finland. Men det att situationen eskalerat på många håll i världen reflekteras även hit.

Varje människa har rätt att söka asyl i ett annat land; det här är en rätt som bottnar i andra världskrigets händelser. Också vi finländare har varit tvungna att fly vårt land, för inte alltför många årtionden sedan. Vi kan inte bara visa medmänsklighet och respektera varandras rättigheter så länge det sker på någon annans bakgård. Det som sker utomlands syns nu i vår vardag. En man som för ett halvt år sedan klev in i en liten gummibåt i Medelhavet vill nu försöka börja ett nytt, tryggare liv här uppe.  Vårt ansvar är att hjälpa efter bästa förmåga.

Skriftligt spörsmål om energibeviset för småhus 19.8.2015

Carl Haglund, Anders Adlercreutz (sv)

Skriftligt spörsmål om energibevis för småhus

Till riksdagens talman

Riksdagen förutsatte enhälligt (plenum 17.6.2014) att regeringen omedelbart vidtar åtgärder för att göra energibeviset för småhus mera lättförståeligt genom att man avlägsnar de jämförelseproblem som energiformsfaktorerna för tillfället skapar.

Dessutom konstaterade förra riksdagen och miljöutskottet att användningen av olika energiformsfaktorerna är oklar och svårförståelig för konsumenten. Därför vore det mera ändamålsenligt att jämföra de värden som grundar sig på beräknad energikonsumtion mellan byggnader.

I samband med miljöutskottets möte tisdagen 16.6.2015 framställdes ett fortsatt förvekligande av ändringsarbetet gällande energibeviset. För miljöutskottet föredrogs att ändringsarbetet görs enligt alternativ I i rapporten som framställts av den arbetsgrupp som tillsattes för att behandla ärendet.

Alternativ I innehåller ändå i praktiken inga förändringar i förhållande till det tidigare energibeviset. Alternativ I innebär fortsättningsvis att olika energiformsfaktorer används för att definiera indikatorerna för energieffektivitet, vilket redan tidigare har ansetts utgöra en central orsak till jämförelseproblematiken.

Den beräknade förbrukningen av köpt energi är förvisso framställd som ett siffervärde, men detta tillägg utgör i vår mening inte en förändring som skulle ge konsumenterna något mervärde i förhållande till nuvarande energibevis och som skulle uppfylla den föregående riksdagens enhälliga vilja.

I enlighet med riksdagens vilja borde indikatorn för energieffektivitet vara baserad på beräknad mängd köpt energi. Ytterligare bör den med energiformskoefficienter korrigerade energiförbrukningen presenteras som ett siffervärde. Detta är förenligt med direktivet, vilket även framgår tydligt i motiveringarna till arbetsgruppens alternativ III och alternativ V. Ett förändringsarbete vore enkelt att genomföra genom att förena dessa alternativ.

I hänvisning till det som anförs ovan ställer vi i enlighet med det som riksdagens arbetsordning 27 § föreskriver följande spörsmål till den minister som saken gäller:

Vad ämnar regeringen göra för att åtgärda de brister som framkommit i fråga om indikatorer för energieffektivitet under den föregående riksdagsperioden?

 

Helsingfors 19.8.2015

 

Carl Haglund (sv)

Anders Adlercreutz (sv)

Masalan tekonurmikentän avajaiset 15.8.2015, puhe

 

Hyvät ystävät, futarit, tytöt ja pojat.

 

Tämä on totisesti hieno päivä!

 

Kun Andreas Backman kertoi minulle viime talvena, että Masalaan on alettu puuhata tekonurmikenttää niin ajattelin, että onpa mielettömän hieno asia. Mutta kun hän sitten lisäsi, että sen on tarkoitus olla valmis jo kesän lopulla, niin  ajattelin että voi Andreasta, Siperia opettaa. Eihän tällaista hanketta noin nopeasti voi saada maaliin.

 

Mutta mitä vielä! Vain vuosi sen jälkeen, kun tämä päättäväinen porukka tarttui toimeen, kenttä on valmiina koko komeudessaan. Pehmeää, hienoa ruohoa, joka seireenien lailla kutsuu juoksemaan ja pelaamaan. Masalan Maracaná.  Jopa kaltaiseni seniori-futarin lahje alkaa vipattamaan…

 

Asiat eivät ikinä vaan tapahdu. Jonkun pitää pistää ne tapahtumaan. Tänne Masalaan on toivottu tekonurmea todella pitkään, ja nyt se vihdoin on täällä. Tämä hanke ei kuitenkaan lähtenyt kuntaportaasta, budjettivääntöjen kautta, vaan joukosta kovan luokan aktivisteja, tomeria pelaajia ja heidän vanhempiaan.  Andreas, Eetu , Petteri , Markko , Päivi , Annika  , Hannamaija , Kimmo ja moni muu.

 

 Luulen että tämä on ollut hyvä tie. Nyt kenttään on sitouduttu, sen eteen on puurrettu. Niin lapset kuin vanhemmatkin voivat kokea sen aidosti omakseen.

 

Kentän rahoitukseen on osallistunut huima määrä ihmisiä. Se, että kokee päässeensä vaikuttamaan lähiympäristöönsä vaikuttaa varmasti myös siihen, miten sen kokee ja miten sitä arvostaa. Pari vuotta sitten valmistunut Frami oli mahtava juttu Masalalle. Veikkolan tekonurmi on sekin ylpeyden aihe, sen sai aikaan asukkaat, ei kunta. Ja tämä tekonurmi tulee olemaan ylepyden aihe sekin.

 

 Itse olen Jorvaksesta kotoisin ja muistan, miten tärkeä kylän puurakenteinen jääkiekkokaukalo oli meille lapsille. Talvella siellä luisteltiin, kesällä pyöräiltiin ja pelattiin jalkapalloa. Kun kaukalo 80-luvulla purettiin, se oli kova isku kylälle.
Jokainen kylä tarvitsee muita paikkoja merkityksellisemmän paikan, sydämen. Jos mietitte Masalaa, niin uskon, että tämä uusi nurmikenttä ja sitä ympäröivät pelikentät sykkivät Masalassa muita paikkoja vahvimmin. Olette siis vahvistaneet kylän sydäntä. 

 

 Olen siviiliammatiltani arkkitehti. Olen urani aikana  päässyt suunnittelemaan lukuisia julkisia tiloja. Kun urani alussa 90-luvun puolivälissä opiskelin Barcelonassa, pääsin tutustumaan sikäläiseen tapaan rakentaa julkisia tiloja. Siellä sovellettiin määritietoisesti strategiaa, jonka mukaan  torit ja aukiot tuli rakentaa poikkeuksellisen hienoiksi. Poliittisilla päättäjillä oli siis ymmärrystä siitä, että laadukkaat kaupunkitilat poikivat siellä asuville yhteisölle paljon hyvää. Ne koettiin investointeina tulevaisuuteen. Ja näinhän se juuri on: pikkuhiljaa ihmiset oppivat arvostamaan kaunista ja toimivaa ympäristöä.

 

 Kauniista aukioista on tullut Barcelonassa standardi, jonka turistitkin kokevat kaupungissa vieraillessaan. Ne nostavat näin sekä taloudellista hyvinvointia että siellä asuvien ihmisten päivittäistä elämänlaatua. Kun katselen täällä nyt ympärilleni ja asetun nuoren, uutta asuinpaikkaa etsivän perheen saappaisiin, en yhtään yllättyisi, vaikka moni tekisi muuttopäätöksen alueelle näiden hienojen harrastusmahdollisuuksien valossa.

 

Uskon siis sekä kansalaisaktivismiin että laadukkaasti rakennettuun ympäristöön. Meidän tulee jatkossakin panostaa jalkakäytäviin, toreihin, aukioihin – ja urheilupaikkoihin. Nämä panostukset saavat ihmiset kunnioittamaan ympäristöään, ja sen kautta myös toisiaan. 

 

 Ei, tämä projekti ei ole ollut vaivaton – ei halpakaan. Kenttään on investoitu ihmistyön lisäksi merkittävät 200 tuhatta euroa. Kun pari iltaa sitten seisoskelin iltakävelyn päätteeksi kentän reunalla ja katselin isoa joukkoa teinejä, joilla oli käynnissä rankkarikisa koin, että nämä kenttään investoidut rahat poikivat reaaliajassa. Ne poikivat tavalla, jota ei voi edes mitata pelkästään rahassa – olkoonkin, että myös siinä.

 

Haluan lämpimästi kiittää itseni ja lasteni, sekä varmasti myös muiden kirkkonummelaisten vanhempien ja heidän lastensa puolesta kaikkia teitä, jotka olette ponnistelleet tämän unelman toteutumiseksi. Kiitos!

 

 

 

Hyvä Timo,

Puoli vuotta on pitkä aika. Yhtenä päivänä oppositiossa, seuraavana hallituksessa – vallan kahvassa. Päätöksiä tekemässä.

Toimiaan voi perustella monella tavalla. Vakaumuksella, tiedolla, jopa olosuhteilla – tai vallan himolla. Miten sinä perustelet päätöksiäsi? Tiedän että sinulla on tietoa. Uskoin, että sinulla on vakaumuskin, mutta tällä hetkellä politiikkasi näyttää siltä, kuin sitä johtaisi ennen kaikkea vallan himo.

Miksi ajattelen näin?

Et ole halunnut irtisanoutua kansanedustaja Olli Immosen kirjoitteluista. Ollia ehkä harjataan, mutta hänen tekojaan ei tuomita. Sanot, etteivät Perussuomalaiset hyväksy vihapuhetta, mutta et suostu liittämään vihapuhe-määrettä Immosen teksteihin. Omaan politiikkaasi kohdistuvaan facebook-kommentointiin kylläkin. Näyttää siltä, että pelkäät johtamista. Pelkäät, että ajaisit puolueesi ns. maahanmuuttokriittisen siiven (joka puoluekokouksen perusteella tuntuu olevan pikemminkin enemmistö) ulos puolueesta. Media on lempeästi yrittänyt auttaa sinua suosta keskittymällä esittämään sinun ja puolueesi näkökulmia tapahtumiin sen sijaan, että fokus olisi ollut sanomisissanne eli itse sisällöissä. Sana uhriutuminen kuuluukin nyt jokaisen suomalaisen sanavarastoon.

Sinä olet nyt ministeri. Se on johtajan asema. Siinä pätevät johtajalle asetetut vaatimukset. Silloin ei voi pahan paikan tullen piiloutua mökille, vaan olla valmiudessa kommentoimaan asioita, jotka kansalaisista tuntuvat uhkaavilta. Asettaa maan etu oman ja puolueen edun edelle. Sinä sen sijaan tunnut käyvän pysyvää vaalikampanjaa.

Olet perustellut toistuvia takinkääntöjäsi hallituksessa pysymisellä. Vielä vuosi sitten närkästyit toimittajalle, joka halusi varmistuksen kannalle, jonka mukaan Perussuomalaiset eivät koskaan voisi olla Kreikkaa tukevassa hallituksessa. ”Eikö toimittaja ymmärrä mitä sanon”, kysyit. Kyllä toimittaja hyvin ymmärsi. Ymmärsivät äänestäjätkin ja sen ymmärryksen turvin pärjäsitte vaaleissa kohtalaisen hyvin – olkoonkin että kannatuksenne hieman suli oppositiossa ollessanne.

Olen itsekin joskus haikaillut Ruotsin blokkipolitiikan perään. Selkeiden vaihtoehtojen politiikkaan, jossa tietää saavansa sitä mitä tilaa. Sinä pyrit nyt rakentamaan tällaista blokkia. On olemassa ”punavihreä suvaitsevaisto” ja sitten se maan mainio hallitus. Oletko kysynyt Juhalta ja Alexilta miten he kokevat tämän ”suvaitsevaiston”? Entä mikä tarkkaan ottaen on vaihtoehto sille? Suvaitsemattomuusto?

Tätä maata ovat rakentaneet monet aatteet. Sosiaalidemokratia on pitkälti vastuussa hyvinvointivaltiomme perustasta. Sen harjoittama politiikka on ollut monella tasolla ansiokasta, vaikka hyvinvointivaltiota rakennettaessa on nykynäkökulmasta tarkasteltuna ehkä joillakin alueilla menty liian pitkälle. Sinun kannaltasi olennaista olisi ehkö tunnustaa, että iso osa omista kannattajistasi tulee punaisen suunnalta. Vai uskotko todella, että tämän joukon arvomaailma on hetkessä heilahtanut jyrkästi oikealle? Minun on vaikea tätä uskoa.

Vihreällä aatteella taas on kannatusta joka puolueessa, eikä vihreiden arvojen vähätteleminen mielestäni sovi Suomen tai maailman tulevaisuudesta välittävälle poliitikolle. Näitä taustoja vasten: mitä yrität saavuttaa demonisoimalla kerta toisensa jälkeen tämän ns. punavihreän suvaitsevaiston? Sen, joka on niin paha, että se kannattaa pitää ulkona hallituksesta keinolla millä hyvänsä – vaikka tämä edellyttäisi jopa omista periaatteistasi luopumista. Haluatko tosissasi luoda vastakkainasettelun, joka Suomessa oli todellisuutta sata vuotta sitten? Retoriikan taidoillasi saattaisit siihen pystyäkin. Kansalaisia vastakkain asettelemallako Suomi nostetaan tämänhetkisestä ahdingosta?

Suvaitsevaisuus. Miten ruma sana se on? Kehotan sinua etsimään maailman historiasta sellaisia kehitysaskeleita, jotka eivät olisi vaatineet pientä annosta suvaitsevaisuutta toteutuakseen. Moni uskomaton innovaatiokin on edellyttänyt kykyä nähdä poikkeavuus ja outous mielenkiintoisena eikä pelottavana asiana. Entä millaisia historiallisia tapahtumia voi liittää vastakkainasettelua lietsovaan retoriikkaan?

Timo – Suomi tarvitsee avarakatseisuutta, suvaitsevaisuutta ja yhteistyötä enemmän kuin koskaan ennen. Puolueesi puolestaan tarvitsee johtajuutta ja sitä, että kerrot selkeästi mitä mieltä olet. Osoitat mikä on oikein, mikä väärin. Sillä kuten joku viisas on joskus todennut: ”Eivät ne sanat, vaan ne teot”.

Yhteistyön, ei vastakkainasettelun toivossa,

Anders

Taltur vid SETAs regnbågspolitikseminarium 25.6.2015

Hyvät kuulijat,

Kiitos kutsusta tähän seminaariin!

Ilahduin kovasti, kun Aija tarjosi minulle tilaisuutta lausua täällä muutaman sanan juuri Pride-juhlan kynnyksellä. Seksuaalivähemmistöjen asia on minulle tärkeä. Mielestäni sen pitäisi olla tärkeä kaikille suomalaisille.

Kuulun itsekin vähemmistöön, kielivähemmistöön. Suomenruotsalaisten määrä korreloi aika tarkaan seksuaalivähemmistöjen määrän kanssa Suomessa. Ja vaikka ymmärrän, että jotkut teistä saattavat pitää vertausta kornina, jopa rivona, niin uskon, että oma lähtökohtani antaa minulle eväitä ymmärtää muidenkin vähemmistöjen asiaa. Kokemus siitä, että omia oikeuksia kyseenalaistetaan ja pelko siitä, ettei uskalla ilmaista itseään valtaväestöstä poikkeavalla tavalla, saa tuntemaan yhteenkuuluvuutta muihin vähemmistöihin.

Samaan hengenvetoon voin todeta tuntevani kiitollisuutta siitä,  etten ole joutunut taistelemaan perusoikeuksistani, kuten oikeudesta mennä naimisiin rakastamani ihmisen kanssa tai oikeudestani unelmoida perheestä.

Itselleni tasa-arvoasiat ovat itsestäänselvyys. Olen kasvanut liberaalissa perheessä, jonka ystäväpiiri on aina ollut monikulttuurinen. Kaikenlainen erilaisuus on ollut vahvasti arjessa läsnä – niin kielellinen kuin seksuaalinenkin erilaisuus. Tälläkin hetkellä omaan ydinperheeseeni lukeutuu ihmisiä puolesta tusinasta eri kulttuureja. Aivan läheisimpään ystäväpiiriin kuuluu niin sateenkaari kuin adoptioperheitä, joten pääsen seuraamaan erilaisten perheiden elämää lähietäisyydeltä.

Minulla itselläni on viisi lasta. Heitä tarkkaillessani näen, miten yksilöllisiä ja erilaisia he kaikki ovat. En halua edes ajatella mahdollisuutta, että yksikäään heistä joutuisi piilottelemaan ominaisuuksiaan tai elämään vastoin omaa vakaumustaan.

Yksi suurimmista motiiveistani kansanedustajan työssä onkin omalta osaltani vaikuttaa lainsäädännön ja arvokeskustelun kautta siihen, että Suomesta kasvaisi arvoliberaalimpi paikka elää. Maa, jossa ihmiset uskaltaisivat elää omina itsenään. Maa, jossa jokaisen itsetuntoa ravittaisiin pienestä pitäen nujertamisen sijaan. Tästä syystä olen erittäin tyytyväinen siihen, että minulle avautui paikka työelämä- ja tasa-arvovaliokunnasta.

Mitä tulee ihmisten yleiseen suvaitsevuuteen, näkisin että olemme astuneet huiman askelen eteenpän sitten omien kouluvuosieni. 80-luku ei millään muotoa ollut suvaitsevaisuuden kulta-aikaa Suomessa. Kaikenlainen erilaisuus polkeutui hyvin materiaalisten arvojen jalkoihin, vaikka kansainvälisesti katsottuna seksuaalivähemmistöjen oikeuksista käytävään keskusteluun alkoikin tulla uutta pontta. Sitten tuli Keith Haringin, Freddy Mercuryn kuolemat – AIDS heitti uuden varjon seksuualivähemmistöjen päälle ja nosti ennakkoluulojen aallon  korkeammaksi kuin pitkään aikaan.

Tänään olemme mielestäni kaukana noista tunnelmista ja asenteista. Yksi tärkeimmistä syistä muutokseen on uskoakseni ollut liikkuvuuden ja tiedon lisääntyminen. Erilaisuuden sieto kun on vahvasti sidoksissa omakohtaisiin kokemuksiin: ”kappas, tuo on suomenruotsalainen, mutta ihan tavallinen”. ”kappas, tuo on homo, mutta ihan tavallinen”; ”kappas, tuolla lapsella on kaksi äitiä, mutta ihan tavalliselta vaikuttaa”… Kaikki tämä siksi, että tavallisuuteen pyrkiminen tuntuu olevan meillä ihmisillä, jopa vähemmistöillä, veressä.

Huolimatta positiivisesta kehityksestä on selvää, että tässä hetkessä elävän yksittäisen ihmisen kohdalla asiat tuntuvat etenevän piinallisen hitaasti. Vuosikin on pitkä aika, jos odottaa lupaa saada mennä naimisiin rakastamansa ihmisen kanssa. Tai mahdollisuutta päästä leikkaukseen, joka vapauttaisi olemaan se joka oikeasti on.

Pienin, mutta määrätietoisin askelin eteenpäin siis. Viime vuonna saimme tasa-arvoisen avioliittolain joka lähti kansalaisaloitteesta. Sen allekikrjoitti aika nopeassa ajassa yli 166 000 suomalaista, mikä on mielestäni hyvä määrä. Huomionarvoista on, ettei aloite lähtenyt eduskunnasta, vaan siihen tarvittiin asialle omistautuneiden ihmisten joukko. Ihmisiä, joilla on riittävästi toivoa, uskoa ja tahtoa. Tämä kaikki kertoo siitä, että kansalaisjärjestöjä tarvitaan kipeästi. Tarvitaan ihmisiä, jotka pakottavat yhteiskunnan päättäjät näkemään epäkohdat ja korjaustarpeet. Tarvitaan 15-vuotiaan tyttäreni kaltaisia ihmisiä – ja nyt puhun ennen kaikkea erittäin ylpeänä isänä – jotka lintsaavat koulusta tai töistä marssiakseen tasa-arvoisen avioliittolain puolesta.

Aivan lopuksi: kohtalaisen arvokonservatiivisesta hallituksesta huolimatta suhtaudun tulevaisuuteen hyvin valoisasti. Syy on seuraavassa sukupolvessa. Vanhempien lasteni reaktioissa äänestystulokseen näkyi nimenomaan huoli siitä, miten tasa-arvoasioiden nyt Suomessa käy. Voisi olettaa, että kysymys olisi nimenomaan liberaalin perheen kasvateista, mutta haastateltuani tytärtäni olen ymmärtänyt, että huoli on yleinen ja sen jakaa iso osa luokkatovereista. Päätän tämän pienen puheenvuoroni Martin Luther Kingin sanoihin: ”Moraalisen universumin kaari on pitkä, mutta se taipuu kohti oikeudenmukaisuutta.”

Seuraavan kansalaisaloitteen allekirjoittakoon ei 166 000, vaan 1 166 000 kansalaista.

 

Toivon, että olette yhteydessä milloin ikinä uskotte, että minusta voi olla teille hyötyä.

Kiitos ja hyvää Pride-viikkoa!

 

Ajatuksia hallitusohjelmasta / KS 25.6.2015

Hallitusohjelma julkistettiin muutama viikko sitten ja nyt on pöly jo ehtinyt hieman laskeutua. Meillä on pääministeri ja hallitus. Tässä omia huomioitani prosessista ja hallitusohjelmasta.
Hallitusneuvottelut olivat ilmeisen tehokkaat, mikä lupaa hyvää. Edustamani puolue ei päässyt neuvotteluihin mukaan, mikä oli pitkäaikaiselle hallituspuolueella kova isku. Sipilällä oli selvästikin hallituksen kokoonpanosta vahva käsitys, mihin hänellä on oikeus. Suomi tarvitsee päämäärätietoisuutta. Samaan aikaan on mielestäni syytä olla varuillaan: on tärkeää, ettei tehokkuus – tai mielikuva tehokkuudesta – aja sisällön yli. Nopeaa päätöksentekoa värittää mielestäni paikoitellen myös populismi. Tämä näkyy esimerkiksi hallituksen linjauksessa vähentää ministerien, valtiosihteerien ja avustajien määrää. Tällä päätöksellä todellisuudessa  ei ole mitään yhteyttä toiminnan tehostamiseen – pikemminkin päinvastoin. On todellinen riski, että Suomeen syntyy virkamieshallinto. Vertaisin tilannetta yritykseen, jota yritettäisiin johtaa pelkästään asiantuntijoiden toimesta. Uskon, että tarvitaan ministereitä, jotka vastaavat viimekädessä asioiden priorisoinnista sekä siitä, että asioista keskustellaan julkisuudessa. Ja paitsi asioista myös arvoista. Samoin on tärkeää, ettei työn laatu kärsi ihmisten ylikuormittumisesta. Juteltuani paljon entisen oikeusministerin eli Anna-Maja Henrikssonin kanssa, vaikuttaa ilmiselvältä että jo entisestään ylikuormittuneen oikeusministerin salkun täyttäminen myös työministerin papereilla ei ole viisasta maassa, jossa työllisyys on yksi tärkeimmistä tulevaisuuden kehityskohteista. Tuplaministerin roolin täytyy olla sekä fyysisesti että psyykkisesti raskas.
Pitää toivoa että pelkoni on turha, koska maamme tarvitsee toimintakykyisen hallituksen.

Hallitusohjelmassa on paljon hyvää ja paljon sellaista, mikä saa kulmakarvani nousemaan hiusmartoon saakka. Ehdottomasti parasta on se, että uskon hallitusohjelman luovan hyvät edellytykset yrittäjyyden kasvulle. Perintöveron keventäminen tulee helpottamaan perheyritysten sukupolvenvaihdoksia.
Uuden hallitusohjelman helmiä on myös kirjaus siitä, että selvitetämme mahdollisuuksia tehdä yrityksen verotettavasta tuloksesta varaus investointien helpottamiseksi. Mukaan tuli myös tavoite saada pienten yritysten alv-tilitykset maksuperusteisiksi. Lopuksi halutaan myös korottaa ansiotulovähennyksiä, mikä helpottaa matalatuloisten tilannetta – joskin tutkimusten valossa kevennykset kokonaisuutta tarkastellessa osuvat pikemminkin palkka-asteikon yläpäähän.
Kriittisellä mielellä arvioin päätöstä rajoittaa subjektiivista oikeutta päivähoitoon. Ymmärtäisin pyrkimystä, mikäli siitä koituisi merkittäviä säästöjä. Selvitysten perusteella muutos kuitenkin pikemminkin hankaloittaa päiväkotien toimintaa, sillä sen myötä valmiiksi mutkikkaaseen palapeliin pitää lisätä puolipäivähoitoa tarvitsevat lapset. Päätös tuntuu siis ainakin toistaiseksi harkitsemattomalta. Selvittelen faktoja sen taustalla. On myös syytä muistaa, että päivähoito on osa varhaiskasvatusta, johon kaikilla lapsilla tulisi olla oikeus.

Mutta keskittykäämme nyt vielä hetkeksi muihin hyviin asioihin. Arkkitehtina iloitsen siitä, että rakennusten invamääräyksiä ymmärretään vihdoin höllentää. Tältä osin olisin tosin pitänyt  järkevämpänä soveltaa periaatetta, jossa esimerkiksi asuntojen kylpyhuoneet olisivat muutettavissa pienin muutostöin esteettömiksi sen sijaan, että jokaisessa rakennuksessa pitää nyt tehdyn ehdotuksen mukaan olla tietty määrä esteettömiä asuntoja. Tällainen ratkaisu sopii mielestäni huonosti omistusasuntopohjaiseen rakennuskantaamme. Positiivista on myös se, että rakentamisen energiamääräyksiä tullaan tarkastamaan. Tämä helpottaa tilanteissa, joissa vaikka toimistoja muutetaan asunnoiksi tai vanhoja rakennuksia peruskorjataan.

Sitten energiakysymyksiin. Olen monessa yhteydessä peräänkuuluttanut aiempaa strategisempaa energiapolitiikkaa. Hallitusohjelma nostaa tämän asian hyvällä tavalla esille. Kauneusvirheeksi jää turpeen pitäminen energiavalikoimassa. Turve ei ole uusiutuva luonnonvara kuin äärimmäisen teoreettisessa mielessä. Se ei myöskään ole ympäristöystävällinen. Mutta kaiken kaikkiaan energialinjaukset ovat hyvin kunnianhimoiset – esimerkiksi öljyn tuonnin puolittaminen 2020-luvun aikana ei onnistu ilman syvällisiä rakenteellisia muutoksia. Ja tällaiset muutokset tulevat olemaan meille hyödyksi pitkällä aikavälillä.
Suurimmat ongelmat hallitusohjelmassa liittyvät koulutukseen. Olen sitä mieltä, että koulutus on  tärkein kilpailuvalttimme. Siitä huolimatta erityisesti yliopistokoulutus joutuu nyt rankkojen leikkausten kohteeksi. Tämä linjaus ei ole omiaan houkuttelemaan maahamme ulkomaisia huippuosaajia, tai viemään yliopistojamme lähemmäs maailma huippua. Pelkästään Helsingin Yliopiston rahoituksesta tullaan viemään indeksitarkistusten lisäksi  vuositasolla 30 M €. Summa vastaa usean tiedekunnan budjettia, mikä tulee väistämättä näkymään toiminnassa.
Myös opintotukea ollaan leikkaamassa raskaalla kädellä, mikä on ristiriidassa sen kanssa, että samalla pyritään lyhentämään opiskeluaikoja. Toimenpide ja tahtotila eivät ole yhteen sovitettavissa. Suurin syy opiskeluaikojen pitenemiseen on nimenomaan opiskelijoiden tarve tehdä töitä. Voisin ymmärtää painotuksen siirtämisen opintolainan suuntaan, jos pakettiin lisättäisiin Ruotsin ja Englannin tapainen järjestelmä, jossa takaisinmaksu sidotaan tulevaan tulotasoon. Mikäli ainoastaan leikataan opintotukea, opintoajat pidentyvät ja erityisesti vähävaraisimmat joutuvat jättämään haaveet opiskelusta väliin. Tutkimukset osoittavat selvästi, että opiskelun kustannustaakan suuruudella on suora yhteys sosiaalisen mobiliteetin vähenemiseen. Eli köyhät pysyvät köyhinä, hyväosaiset hyväosaisina.

Suomen talousmurheiden keskellä kehitysapu on asia, johon liittyy tunteita: ”Miksi meidän pitäisi syytää velkaantuvana maana rahaa muiden ongelmien ratkaisemiseen.” Tällaisen asenteen omaavia on mielestäni hyvä muistuttaa siitä, että kehitysapu ei ole yksinomaan jaloa auttamista, vaan myös mitä suuremmissa määrin ulkopolitiikkaa. Nyt päätetty 300 M€ vähennys on merkittävä ja se tarkoittaa suoraan myös sitä, että vaikutusvaltamme maailmalla pienenee. Vaikkei Suomi voi ratkaista yksin esimerkiksi Välimeren pakolaistilannetta, meidän on viisasta sitoutua talkoisiin. Jos ja kun kuitenkin  haluamme olla osa yhteisöä.

Nyt tehdyt päätökset ovat saaneet minut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että oppositiopoliitikkona tehtäväni  on osallistua ”Suomi suosta -talkoisiin” käymällä avointa ja vaativaakin keskustelua keinoista. Talouskurimuksen selättämiseen liittyvistä päämääristä olen hallituksen kanssa pitkälti samaa mieltä: työllisyystilannetta on parannettava, vientiä on piristettävä ja yrittäjyyttä tuettava. Nämä asiat on pidettävä prioriteettilistan kärjessä. Jos Suomen taloustilannetta ei saada korjattua, ei ole kohta mitään mistä kiistellä. Suhteellisuudentaju pitää kuitenkin säilyttää. Stubbimainen kolmen kohdan neuvoni hallitukselle kuuluukin:

1) Leikkauksia pitää tehdä, mutta jokainen leikkaus pitää pystyä perustelemaan osana isompaa kokonaisuutta.

2) Jokainen päätös on nähtävä kauaskantoisena.

3) Väärässä kohtaa ei pidä säästää.

Ja vielä lopuksi: vain tehty työ tuottaa ja niin kauan kuin elämme maailmassa, joka noudattaa markkinatalouden lainalaisuuksia, maamme menee eteenpäin vain työn voimalla. Työttömyydellä on rinnakkaisvaikutuksia, jotka vaikuttavat negatiivisesti kansantalouteen. Työttömyydestä seuraa usein masennusta ja syrjäytymistä. Mielenterveysongelmat taas tekevät ihmisistä työkyvyttömiä. Kierre on valmis. Nuorena hankittu työkokemus on tärkeää, joten nuorten työllistäminen on toivoakseni yksi tämän hallituskauden alun tärkeimmistä tavoitteista.

Lehdissä uutisoitiin viime viikolla yritysjohdon aikomuksista kuristaa palkoistaan viisi prosenttia. Viesti oli selvä: muidenkin pitää ryhtyä säästö- ja kohtuullistamistalkoisiin. En ole ihan varma, miten suhtautuisin tällaiseen viestintään. Viesti on viime kädessä negatiivinen: säästäkää, leikatkaa! Itse uskon siihen, että meidän pitäisi uskaltaa uskoa tulevaisuuteen: investoikaa viisaasti, kehittäkää uutta! Suomella on edelleen kaikki edellytykset olla monessa asiassa maailman paras. Tarvitsemme innostusta ja uskoa. Tervettä itsetuntoa. Kohtuullisuus on meillä verissä ja se on paikoitellen myös ongelmamme.

Anders Adlercreutz, kansanedustaja rkp, viiden lapsen isä

Tal om regeringsprogrammet i plenum 3.6.2015

Ärade talman

Vi debatterar idag vårt regeringsprogram, som tillkommit under aldrig tidigare skådat medialt intresse. Och väl så, för vi lever i utmanande tider.

Det har talats om process-scheman, bokstavskombinationer, kontorslandskap, effektivitet. Men med facit på hand kan man inte undgå att tänka – har processen fått övertag på bekostnad av innehållet?

I valkampanjens hetta kastas löften ut aningslöst både vitt och brett. Efter valet kommer dock vardagen – våra vänner sannfinländarna har krupit till korset och tagit tillbaka bloggskrivelser, sin EU/politik, sitt invandringspolitiska program och mycket annat.

Med tanke på regeringens funktionsduglighet hade det varit välkommet om det olyckliga yttrandet om ett decimerat statsråd även det hade kastats i historiens och valfläskets sopkorg, men så gjordes inte. Vi har ett onekligen ambitiöst regeringsprogram, men det riskerar att allvarligt invalidiseras av ett statsråd, som av rent populistiska skäl fått en minst sagt märklig struktur. I en tid som kräver stora insatser vad sysselsättningen gäller bestämmer man att slå samman arbetskraftsministerposten med justitieministerns. Samtidigt, som vi vet – eller borde veta- att också rättsväsendet har det svårt.  Vad säger det om regeringens värderingar?

Är inte sysselsättningen en topp-prioritet? Har justitieministeriet varit överresurserat?

Vi är många i salen som tycker att sysselsättningen är en prioritet. Och att rättsväsendet är viktigt.

Utbildningen står även den inför stora utmaningar – i synnerhet med tanke på de nedskärningar som nu planeras. Trots det väljer man att kombinera undervisningsministerportföljen med kulturministerns? Samtidigt som man skär ner på statssekreterarnas och medarbetarnas antal.  Vad säger det om regeringens värderingar?

Ärade statsminister – vi förtjänar en funktionsduglig regering. Jag är allvarligt oroad över hur regeringen prioriterar. Och jag är oroligt för dubbelministrarna Lindströms, Grahn -Laasonens och Tiilikainens hälsa.

Arvoisa puhemies. Prosessikaavion vaaleanpunaisen , pehmeän sumun syleilyssä pesuveden mukana uhkaa mennä ei pelkästään lapsi, vaan kokonainen sukupolvi. Sisällöllä on merkitystä, ja rakenne kertoo prioriteeteista.

Toivon totisesti että jaksatte itsellenne aiheuttamistanne vaikeuksista huolimatta. Koska Suomi tarvitsee toimintakykyisen hallituksen.

Arvoisa puhemies. Hallitusohjelma on kieltämättä kunnianhimoinen. Ja siinä on monta ilahduttavaa piirrettä. Uskon että se tulee helpottamaan yrittäjän arkea. Arkkitehtinä tervehdin erityisellä ilolla määräysviidakon purkutalkoita mitä tulee esimerkiksi energiamääräysten soveltamiseen.

Toinen ilon aihe on kunnianhimoinen energiapolitiikka. Uskon että tämä luo edellytykset paitsi vaihtotaseen parantamiselle, myös kotimaisen teollisuuden kehittämiselle ja kasvamiselle. Ja se sanoo ääneen sen, minkä kaikki tiedämme – tulevaisuuden energialähteet muodostuvat monesta eri virrasta – hevosenlannastakin Toivokaamme että aika jolloin Oy Suomi Ab saattoi kaataa 10 miljardia euroa energiasaaviin joka on täynnä reikiä, on ohi.

Suurimmat ongelmat hallitusohjelmassa liittyvät koulutukseen. Hyvä koulutus on tärkein kilpailuvalttimme. Siitä huolimatta erityisesti yliopistokoulutus joutuu nyt rankkojen leikkausten kohteeksi. Tämä linjaus ei ole omiaan houkuttelemaan maahamme ulkomaisia huippuosaajia, eikä viemään yliopistojamme lähemmäs maailman kärkeä. Pelkästään Helsingin Yliopiston rahoituksesta tullaan viemään indeksitarkistusten lisäksi  vuositasolla 30 M €. Summa vastaa usean tiedekunnan budjettia, ja se tulee väistämättä näkymään toiminnassa. Osaamista tulee priorisoida, ei autokauppaa. Saksalaisilla autotehtailla menee tarpeeksi hyvin ilman vetoapua Suomesta. Meidän tulee rakentaa tulevaisuutta, omaa tulevaisuuttamme.

Myös opintotukea ollaan leikkaamassa raskaalla kädellä, mikä on ristiriidassa sen kanssa että samalla pyritään lyhentämään opiskeluaikoja. Toimenpide ja tahtotila eivät ole yhteen sovitettavissa. Suurin syy opiskeluaikojen pitenemiseen on nimenomaan opiskelijoiden tarve tehdä töitä. Voisin ymmärtää painotuksen siirtämisen opintolainan suuntaan, jos pakettiin lisättäisiin Ruotsin tai Englannin tapainen järjestelmä, jossa takaisinmaksu sidotaan tulevaan tulotasoon. Mikäli ainoastaan leikataan opintotukea, opintoajat tulevat pidentymään. Erityisesti vähävaraisimmat joutuvat yhä suuremmassa määrin jättämään haaveet opiskelusta väliin. Tutkimukset  osoittavat selvästi, että opiskelun kustannustaakan suuruudella on suora yhteys sosiaalisen mobiliteetin vähenemiseen. Eli köyhät pysyvät köyhinä, hyväosaiset hyväosaisina.

Arvoisa puhemies. Tämäkö on hallituksen tahtotila?

Vaalilupauksilla on tosiaankin tapa unohtua. Koulutuspoliittinen lupaus olisi  kuitenkin ollut syytä pitää mielessä kun Smolnassa istuitte. Mutta pahvilaput häviävät nin helposti. Ensi kerralla lupaus kannattaa tatuoida otsaan.

Ärade talman. Det finns mycket som är bra i regeringsprogrammet. Satsningarna på företagsamhet, energi, och förnuftigare byggbestämmelser, för att nämna några. Men det är ingen idé att bygga en framtid om vi samtidigt raserar fundamenten. Vår utbildning är vår främsta konkurrensfördel. Därom rådde en rörande enighet ännu för en månad sedan.

Glöm inte det.

Jag understöder ledamot Henrikssons förslag till misstroende

 

 

 

 

Kolumn i TEK-lehti 29.5.2015

Istun taksissa matkalla lentokentälle. Kuljettaja ojentaa minulle edellisten matkustajien käsissä kevyesti rytistyneen iltapäivälehden. Etusivulla kolme ässää hymyilevät leveästi.  Uusi hallituspohja on muodostettu ja minusta on tullut oppositiopoliitikko. Tämä on iso asia, sillä olen vasta totuttelemassa ajatukseen siitä, että olen ylipäätään poliitikko.

Juttua lukiessani yritän kääntää tappiota – jollaiseksi huomaan hallituspaikan menettämisen väkisinkin kokevani – jollain tavalla positiiviseksi asiaksi. Huomaan vaativani itseltäni rakentavaa suhtautumista, vaikka primitiivisemmät reaktiot sinkoilevat takaraivossa. En edes tiennyt olevani näin tunteellinen.

Huhtikuussa urani teki hyppäyksen piirustuspöydän ääreltä Arkadianmäelle, kansanedustajan tehtäviin. Kaikkein pragmaattisimmat asiat eivät ole muuttuneet: laukussa kulkee edelleen läppäri, hiiri ja skissikirja. Kirja vaan täyttyy aika erilaisista asioista kuin ennen: julkisivusommitelmat ovat antaneet sijaa puheluonnoksille.

Arkkitehti on harvinainen näky eduskunnassa. Perinteisesti sen ovat miehittäneet opettajat, juristit, poliisit, ehkä lääkäritkin. Mutta harvemmin arkkitehdit. TEK:iläisiäkään ei ole kovin monta, mikä on oikeastaan aika yllättävää ottaen huomioon, että teknisten alojen opinnot antavat ihan hyvät valmiudet poliittiseen vaikuttamiseen: teknisellä alalla luodaan mielellään uutta, ratkaistaan ongelmia ja katsotaan tulevaisuuteen.

Itse pidän arkkitehdin työtä kutsumusammattina. Parasta siinä on ehdottomasti se, että pystyy vaikuttamaan ihmisten elinympäristöön hyvin konkreettisesti. Erityisen palkitseviksi olen kokenut erilaisten oppimisympäristöjen eli päiväkotien ja koulujen piirtämisen. Tällaisissa projekteissa todellista ammattitaitoa on kyky sukeltaa rakennusten käyttäjien arkeen ja suunnitella tiloja, jotka tekevät elämästä toimivaa ja inspiroivaa.

Koen myös kansanedustajan työn kutsumusammattina: kyse on erilaisten ihmisryhmien tarpeiden ymmärtämisestä ja mahdollisimman oikeudenmukaisten lakien laatimisesta. Toisin sanoen mahdollisimman laadukkaan ja menestyksellisen elämän mahdollistamisesta ja yhteiskunnan kehittämisestä.

Haluan uskoa, että luovan prosessin ymmärtämisestä on merkittävää hyötyä kansanedustajalle. Arkkitehdin työssä menestyminen edellyttää,  että osaa (ja uskaltaa) hylätä ratkaisumallin, johon ensin päätyy (ja rakastuu). Että jaksaa haastaa itsensä keksimään vieläkin paremman ratkaisun – aiempaa edistyksellisemmän.

Politiikassa tämä voisi merkitä sitä, että ei kaivaudu valta-asemiin, vaan katsoo vastapuolen ehdotusta aina tuorein silmin. Tai sitä, ettei juutu ideologioihin, vaan keskittyy funktioihin ja päämääriin.

Mutta tämä on kaikki vielä arvailua. Tuoreen kansanedustajan toiveita ja ajatuksia tulevasta. Hallitus on varmaan muodostettu, kun tämä lehti menee painoon. Toivon, että saavutan ensimmäisen tolpan uudella urallani eli pääsen aloittamaan valiokunnassa, joka ajaa hyvän ympäristön ja rakentamisen asiaa. Jos sallit, pyydän sinulta palvelusta: auta minua pitämään kynä terävänä.