Små steg är även de värda att ta

Jag stannade upp inför den här bilden när jag besökte Bobäck skolas luciamorgonmål i fredags. På väggen hade barnen satt upp teckningar med tankar kring skoltrivsel och mobbning. På en tavla stod det: ”Det mobbas inte så mycket i vår skola”, med hjärtan runt omkring.
När man ställer upp i val skall man stipulera sina mål. Man skall markera vad man vill jobba för och vad man står för. Själv vill jag att det skall vara lättare för småföretagare att anställa och växa. Att det skall vara lättare att kombinera familj och arbete. Att vår skola skall  fortsätta att utvecklas, att vi skall bygga förnuftigt, utveckla vår infrastruktur och rena Östersjön. Det här är ju mycket för en riksdagskandidat att sträva efter. Det gäller att vara nöjd med små steg, små indikationer på att vi är på väg i rätt riktning. Men man måste måla upp stora bilder,  annars har man inget mål att sikta på.
Nu är det egentligen  så, att jag är ganska säker på  att mobbning inte är ett problem i den här skolan. Men det dyker säkert upp fall emellanåt. Små framsteg är bra, även om man inte kan vara helt nöjd förrän problemet är ur världen. Och dessa framsteg skall också uppmärksammas. Om fyra år hoppas jag att jag kan säga att det inte smutsas ner så mycket i Östersjön. Eller att det är lite lättare att kombinera arbete, företagsamhet och familj.
I bästa fall står det då på väggen i skolan ”Det mobbas inte i vår skola” – med många hjärtan runt omkring.

SOTE-soppaa

Tällä hallituskaudella on reformeja ja uudistuksia ajettu kuin käärmettä piippuun. On metropolihallintoa, kuntareformia ja sote-uudistusta. Viimeksi mainittu on pikkuhiljaa konkretisoitumassa ja eilen saimme kuulla arvion siitä, miten tämä tulee vaikuttamaan kuntien terveydenhuollon kustannuksiin.

Se ei ollut kaunista luettavaa. Uudistus, jota  on perusteltu kilpailukyvyn kasvattamisella ja laadun parantamisella rankaisee kovalla kädellä niitä kuntia, jotka ovat hoitaneet asiansa hyvin. Espoo ja Kirkkonummi, esimerkiksi, saavat kantaakseen tuntuvia lisäkustannuksia. Kirkkonummen kohdalla lisäkustannus on vuositasolla jopa 5 miljoonan luokkaa. Espoon lisäkustannus on vuositasolla 30 miljoonaa euroa. Helsinki, jossa kustannukset ovat tällä hetkellä korkeat, saavuttaa selviä säästöjä sote-uudistuksen myötä. Tässä on nähtävissä selkeä Robin Hood-efekti Kauniaisten kaupunginjohtajaa Torsten Wideniä lainatakseni.

Sote-uudistuksessa on nähty tärkeänä kytkeä perus- ja erikossairaanhoito yhteen. Tämä johtaa vääjäämättä siihen, että luodaan isoja hallinnollisia rakenteita. Nykyisen järjetelmän päälle listätään tuotantovastuualue päätöksentekoelimineen ja sen päälle vielä varsinainen Sote – alue omine päätöksentekoelimineen. Nopeaa ja ketterää?

Tiedämme, että varsinkin sosiaalipuoli toimii tehokkaammin pienissä yksiköissä. Tiedämme myös, että perusterveyshuolto toimii parhaiten  35000-50000 kuntalaisen yksiköissä. Ehdotettu uudistus tuo mukanaan jotain ihan muuta.

Perus- ja erikoissairaanhoidon kytkeminen yhteen on monella tavalla perusteltua. Perusterveyshuoltoon tehdyt satsaukset näkyvät erikoisterveydenhuollon puolella säästöinä. Ellei näitä kahta kytke toisiinsa ei synny insentiiviä hoitaa potilaita perusterveydenhoidon puolella, tai panostaa ehkäisevään toimintaan. Nyt esitetty malli on kuitenkin raskas, ja kallis. Terveydenhuollon tasojen välisen yhteyden pitäisi olla hoidettavissa ei hallinnollisin rakentein, vaan tietoteknisin. Ja jollakin tavalla pitäisi saada järjestelmä tukemaan ajatusta siitä, että perustason työ kannattaa. Tämä on ollut koko uudistuksen tarkoitus, mutta tämänkaltaiset uutiset maksajista ja saajista sekoittavat tätä keskustelua.

Erikoisterveydenhuollon puolelta voisi siirtää monta toimintoa – kunhan resurssit kulkevat mukana –  perusterveydenhuollon piiriin. Kirkkonummelle esim. poliklinikkakäynti Jorvissa maksaa 250€, siinä missä terveyskeskuslääkärikäynti omalla terveysasemalla maksaa 100€.

Jos tieto kulkee vaivatta toimijalta toiselle hoitoketju ei katkea. Tuotantoportaan ja päätöksenteon tulisi olla lähellä käyttäjiä,  ja tuotannollisten yksiköiden  hallittavan kokoisia. Jos kunnilla on aitoa vaikutusvaltaa palveluun ja sen kustannuksiin, niillä on sen myötä myös halua ja kykyä kehittää sitä.

 

Jyrki Mäkynen: olisiko vastakkainasettelun aika ohi?

Suomen Yrittäjien uusi puheenjohtaja Jyrki Mäkynen asettaa Maaseudun Tulevaisuudessa 24.11 julkaistussa artikkelissa ympäristön ja yrittäjyyden vastakkain. Tämä tuntuu kohtuuttomalta asettelulta. Ei ympäristölainsäädäntö  todellisuudessa – puutteistaan huolimatta – estä suomalaisia yrittäjiä menestymästä. Ei ainakaan, kun asiaa tarkastellaan vähänkään isommassa mittakaavassa. Lainsäädäntöhän on mahdollistanut jopa Talvivaaran kaltaisen hankkeen toteutumisen.

Kaiken kaikkiaan soisin Suomen Yrittäjien näkevän juuri päinvastaisen liiketoiminnan, kuten Cleantechin, suurena potentiaalina. Lisäksi osittain suojeltukin luonto mahdollistaa lukuisia kiinnostavia business-mahdollisuuksia maailmassa, jossa koskemattomat alueet ovat ainutlaatuinen ilmiö. Suomen kilpailuetuna ei voi enää konservatiivisesti pitää raaka-ainevarantoja metsässä tai maan alla, vaan hyvin koulutettua, luovaa väestöä, joka pystyy innovoimaan uusia tuotteita ja business-malleja muita nopeammin.Tämä ei luonnollisestikaan tarkoita kaiken teollisuuden alasajamista, vaan entistä parempaa fokusta korkean lisäarvon tuotteiden synnyttämiseen. Tuleva menestystarina ei rakennu savupiipputeollisuuden varaan, se juna meni jo Kiinaan.

Kauppalehdessä Mäkynen korjaa hieman sanomisiaan, ja nostaa esille ei niinkään luonnonsuojelun, vaan kaavoituksen ja rakennuslupien myöntämisen hitauden ja siihen liittyvän byrokratian suurimpana ongelmana. Tähän voin minäkin varauksella yhtyä. Lupien saanti on joskus tuskallisen hidasta, ja siinä tilanteessa on helppo ymmärtää että yrittäjä tuskastuu. Tasapainoilu yhteisen hyvän ja yksilön hyvän välillä on vaikeaa. Kuten myös yhteisen hyvän määritteleminen.

Rakentamisessa tietty hitaus on jopa hyvä asia, mutta investointia harkitsevalle yrittäjälle ei. Rakentamiseen liittyvää lupaprosessi pitäisi kansallisesti yhtenäistää, sähköistää ja nopeuttaa. Laadun kuitenkaan siitä kärsimättä.

Om biblioteket – insändare i KS 23.11

Kirkkonummelta löytyy erityisen hieno palvelu. Kunnallinen palvelu, joka on toiminut samoissa tiloissa jo 30 vuotta, aikana jolloin kunnan väliluku on kaksinkertaistunut. Tämä palvelu on kirjasto – kunnallisista palveluista ehkä se demokraattisin – se tarjoaa maksutonta sivistystä ja iloa kaikille jotka sitä hakevat.

Muutaman vuoden ajan kirjaston laajentaminen on ollut kunnan suunnitelmissa. Porkkanana suunnitelman toteuttamiselle on ollut valtion myöntämä 29% tuki laajennukselle. Tuesta huolimatta hanke poistettiin viime vuonna investointiohjelmasta. Moni ajatteli silloin, että kirjaston laajeneminen pysähtyy siihen. Iloksemme olemme kuitenkin saaneet näiden talousarvioneuvottelujen alla kuulla, että näin ei suinkaan ole. Mikäli me nyt päätämme käynnistää hankkeen, niin tukea on vielä luvassa. Mutta se vaatii positiivista päätöstä kunnanvaltuustolta. Kirjaston laajennus on mukana kunnanjohtajan pohjaehdotuksessa, kunnanhallituksen esityksessä ja toivottavasti myös valtuuston käsittelyn jälkeen.

Miksi laajennus tulisi rakentaa?

Kirkkonummen kirjasto on poikkeuksellisen hyvä.  Kirjasto on myöskäyttäjien määrällä mitaten kunnallisista palveluista käytetyin. Liki 80 % kuntalaisista – vauvasta vaariin – käyttää kirjastopalvelujamme. Kuntalaisbarometrin tyytyväisyysmittauksissa kirjasto on myös saanut vuosi vuoden jälkeen parhaat arvosanat.

Kirkkonummella kirjasto tekee tiivistä yhteistyötä koulujen ja päiväkotien kanssa. Lukemisen taitoa kehitetään määrätietoisesti läpi koko lapsuuden ja nuoruuden. Kirjasto palvelee monessa tapauksessa myös koulukirjastona. Jatkossa kirjaston rooli lisääntyy senioriväestön hyvinvoinnin vahvistajana – jo nyt ikäihmisten tietokonetohtorin vastaanotolle on jonoa.

Kirjastomme on jatkuvasti kehittänyt toimintaansa tilanpuutteesta huolimatta. Seinät tulevat kuitenkin vastaan. Laajennuksen myötä kirjasto saisi kunnolliset lasten- ja nuortenosastot. Laajennuksesta löytyisi keskustan kaipaama nuorten tila ja musiikkileikkikoululle luokat. Kirjasto olisi monitoimitalo, jossa tilat olisivat myös koulun, yhdistysten sekä mm. kansalaisopiston ja musiikkiopiston käytössä.

Kirjasto olisi monitoimitila joka parantaisi ei pelkästään kirjoista kiinnostuneiden kuntalaisten palveluja, vaan lukuisten järjestöjen ja harrastusseurojen toimintaedellytyksiä. Ja jos näin suuren tehon saavuttaa vielä valtion tuen kyydittämänä, niin silloin tilaisuuteen olisi syytä tarttua.

Keskustan tilanteen tunnemme kaikki. Se ei kuntaamme mairittele. Palvelut katoavat kauppakeskuksiin, eikä väkeä torilla juuri näy.  Muutama kuukausi sitten teimme päätöksen rakentaa päiväkoti Finnsbackaan. Se tukee keskustan kehittämistä. Ensi vuodeksi on suunnitteilla torialuetta käsittävä arkkitehtuurikilpailu. Se on luonteva seuraava askel sille, että kuntalaiset saisivat torinsa takaisin. Kirjaston laajentaminen tukisi myös tätä tavoitetta. Uudistunut kirjasto toisi keskustaan ihmisvirtoja – koululaisia, eläkeläisiä, lapsia ja vanhempia. Se virkistäisi myös alueen yrityselämää ja vähittäiskauppaa.

 Keskustan elävöittämisen tulisi olla etusijalla kun pohdimme Kirkkonummen vetovoimatekijöitä ja mihin panostamme. Meillä on nyt tilaisuus valtion tuella piristää keskustaamme. Älkäämme menettäkö tätä tilaisuutta.

Mutta talous – onko meillä tähän varaa? Kuntatalous on joukko valintoja. Ja tänään tilanne on kieltämättä tukala. Kirkkonummi päättää kuitenkin itse tulevaisuudestaan. Me määrittelemme itse minkälaisen kunnan rakennamme. Me voimme käpertyä puolustusasemiin, tai aktiivisesti yrittää muokata Kirkkonummea ja sen kuvaa. Elävä keskusta on oleellinen vetovoimatekijä, ja uudistunut kirjasto olisi sen sydän.

 

Anders Adlercreutz, kunnanvaltuutettu, rkp

Minna Hakapää, kunnanvaltuutettu, vihreät

 

 

 

Mera om motivation, insändare i HBL 19.11.2014

Svante Sandström kritiserar (HBL 10.11) min insändare om arbetstrivsel (HBL 31.10). I min insändare – som jag inte själv satte rubriken till – använder jag ordet ”ingenjör” i en karrikerad, stereotyp betydelse, och det är aldrig rätt. Det ber jag om ursäkt för, Svante. Jag inser till fullo ingenjörernas betydelse, och är själv en representant för ingenjörskonsten.

I min insändare ville jag lyfta fram det, att vi i Finland ofta i alltför hög grad fokuserar på siffror och detaljer när vi borde se på större helheter, och människorna i maskineriet. Det här är egentligen en fråga om balans mellan siffror och HR-funktioner. I organisationer leder en obalans  till att de lätt blir mycket hierarkiska och toppstyrda. Här har vi mycket att lära från Sverige.

I så gott som alla samhällssituationer organiserar vi oss och skapar formella stukturer för att uppnå effektivitet och undvika kaos. Det innebär nästan alltid att det finns någon som har en ledarroll med befogenheter och ansvar. Trots att det är så allmänt, är det få av oss som har fått utbildning i detta.

Poängen med min ambition att lyfta fram den mänskliga motivationen som en avgörande beståndsdel i vårt samhälles utveckling, var att vi kan göra livet bättre för både arbetstagare och -givare genom att fokusera på detta. Inte heller den här frågan är svartvit eller binär. Vi utvecklas även i på det här området, men jag anser att vi kunde göra mycket bättre ifrån oss om vi prioriterade det mer.

Om vi ser på vårt skolsystem kan vi känna igen samma tendenser där, och då syftar jag på en obalans mellan hur vi värdesätter kunskap, siffror och mera immateriella färdigheter.  Vi är mycket bra på att lära ut information, men fäster kanske inte tillräckligt stor uppmärksamhet med att lära ut sociala kompetenser och växelverkan. Om man igen drar en parallell till vårt västra grannland, vars skola inte glänser i Pisa-undersökningarna, kan man se en klar skillnad. Man kan säga att samma sak  återspeglas i Nokias nedgång. Nokia gjorde fantastiska innovationer, men var inte tillräckligt bra på att förstå användarens, konsumentens behov.

Sen tror jag inte att något framgångsrikt företag ser personalen som en ekonomisk börda som Svante Sandström insinuerar. Ingen god företagsledare lever i den villfarelsen att hen ensam sköter biffen.

 

Kilpailukyky lähtee motivoituneista ihmisistä / KS 2.11.2014

Suomi on insinöörimaa. Arvostamme teknologisia keksintöjä ja johdamme ihmisiä lukujen kautta. Vuokaavioihin piirrettyjä prosesseja noudatetaan silloinkin kun mielikuvitukselle ja ketteryydelle olisi tilausta. Ihmisten johtamiseen kiinnitetään suurimmassa osassa yrityksiä liian vähän huomiota.

Ihmisten taitava johtaminen ja siitä seuraava motivoituneisuus ovat asioita, jotka ovat uskoakseni lyhin tie kansalliseen – sekä taloudelliseen että sosiaaliseen – hyvinvointiin. Unkarilaissyntyisen psykologin Mihaly Csikszentmihalyin mukaan ihmisen motivoituneisuus riippuu siitä, millainen tasapaino hänen henkilökohtaisten kykyjensä ja työtehtäviensä välillä vallitsee. Työtehtävien pitäisi olla motivoituneisuuden säilyttämiseksi keskimääräistä haasteellisempia, muttei kuitenkaan mahdottomia. Ihmisen pitäisi voida käyttää töistä selviytymiseen todellisia vahvuuksiaan sen sijaan, että hänet pakotetaan kuluttamaan energiaansa heikkouksien piilottamiseen tai eliminoimiseen.

Työhyvinvointia kartoittavissa tutkimuksissa käy ilmi, että avoimuus ja yhdessä tekeminen ovat avainsanoja ihmisten luovuuden ja motivoituneisuuden kirvoittamisessa. Työntekijöillä pitää olla selkeä ymmärrys siitä, mihin yritystä ollaan viemässä ja miten näihin tavoitteisiin uskotaan päästävän. Jokaisen työntekijän on pystyttävä hahmottamaan oma roolinsa ison palapelin rakentamisessa. Ihmisten henkilökohtaisia vahvuuksia korostava tiimityö lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta ja mahdollistaa todellisten innovaatioiden synnyn.

Meidän on siis panostettava aiempaa enemmän hyvään johtamiseen ja varmistettava, että päämäärät ovat yhteisiä, eivät saneltuja. Menestyvässä yrityksessä strategiapapereitakin tärkeämmäksi nousee positiivinen, yhteisiä onnistumisia arvostava yrityskulttuuri. Suomalaisilla yrityksillä ei ole enää varaa pönkittää yksilökeskeistä, henkilökultteja suosivaa ajattelua.

Minne matka, Venäjä?

Jussi Konttinen kirjoittaa tämän päivän Helsingin Sanomissa mutkikkaasta suhteestaan Venäjään. Jaan hänen kokemuksensa. Opiskelin venäjää yläasteella ja lukiossa, vielä yliopistossakin. Kielitaito ei kehittynyt auttavaa paremmaksi, mutta mielenkiinto maahan ja sen kulttuuriin jäi.

Olen käynyt Venäjällä useasti ja jokaisella kerralla vastassa on ollut kiehtova kansanluonne. Sitä sävyttää vahva romanttinen vire, johon liittyy usko kohtaloon sekä yksilön että koko kansakunnan tasolla. Venäläisellä on vahva suhde historiaansa ja mytologinen suhde luontoon. Muistan vieläkin, miten erikoiselta tuntui, kun 17-vuotiaana vietin muutaman viikon kouluvaihdossa Moskovassa. Asuin Hrustsevin aikaisessa kerrostalossa, jossa mikään ei toiminut. Sain syömästäni ruoasta vatsataudin, jonka perheen äiti hoiti poppaskonstein kuntoon – komerossaan hänellä oli kasapäin yrttejä, josta synty parantava liemi. Luonto tarjosi rohdot Neuvostotodellisuudessa, Moskovan esikaupungissa, jossa luonnolla ei ollut muuten juuri mitään sijaa.

Neuvostoaikana ihmisten arkea tuntui värittävän huumori. Tämän päivän Venäjä näyttäytyy kovin erilaisena.

Tunnen toimittajan, joka asui Neuvostoliitossa 1970-luvulla ja kirjoitti maan asioista pitkään senkin jälkeen. Hän oli käynyt hiljattain Moskovassa ja kertoi järkyttyneensä siitä, miten läpitunkeva tämänhetkinen propagandakoneisto on. Neuvostoliiton aikainen sensuuri ei ollut kuulemma mitään tähän päivään verrattuna. Saman voi todeta, kun käy Russia Todayn verkkosivuilla (RT.com). Itse vierailen siellä aika ajoin ymmärtääkseni, miten asioista venäläisessä mediassa raportoidaan. Varsinkin uutisia seuraavat lukijakommentit ovat karmaisevaa luettavaa. Jokin aika sitten ärsyynnyin siinä määrin Ukraina-kirjoittelusta ja muun maailman leimaamisesta fasistiseksi, että kopioin viestiketjuun Wikipedian määritelmän fasisimista. Viesti näkyi ketjussa 5 sekunnin ajan, ennen kuin se häpyi savuna ilmaan ja ruutuun ponnahti ilmoitus ”you are banned”. Kovin on sananvapauden rima Venäjällä matala.

Tällä hetkellä tuntuu, että pakotteista ei hevin luovuta. Krimin palauttaminen lienee Putinille mahdotonta, ja EU:lle tuskin mikään muu kelpaa. Samaan aikaan Venäjältä kantautuu jo viestejä siitä, että pakotteet alkavat purra. Rosneft pyysi muutama päivä sitten 49 miljardin dollarin lainaa valtiolta. Samalla Siluanov totesi, että öljyn 100 dollarin tynnyrihintaan ja pakotteiden poistamiseen perustuvaa budjettia joudutaan tarkistamaan. Jos pakotteet purevat, mutta niiden poistaminen ei tule kysymykseen poliittisen pattitilanteen takia, on syytä olla aidosti huolissaan siitä, mitä Putin keksii seuraavaksi.

Liikennevirasto ja VR kivenä kiskoissa

Enligt regeringsprogrammet skall kollektivtrafiken utvecklas med minskad privatbilism som mål. Trots dessa målsättningar planerar VR och Trafikverket ändringar på kustbanan som, ifall de genomförs, kommer att öka privatbilismen. Samtidigt kommer Västnylands tillväxtutsikter att försämras. Under hösten tvingades Kyrkslätts kommunstyrelse i flera omgångar rösta om Bobäck tåghållplats öde. Trafikverket och HST försökte kraftigt påverka kommunen att förhålla sig positivt till stängningen av hållplatsen. Ärendet kulminerade i Trafikverkets hot att dra tillbaka den redan överenskomna finansieringen på 6 miljoner euro för grundförbättringen och ombyggnaden av Tolls hållplats ifall Kyrkslätt inte går med på att Bobäck hållplats dras in. Den officiella motiveringen var att man inte såg att det fanns förutsättningar för att utveckla kustbanans närtrafik ifall Bobäck hållplats blir kvar, eftersom påstigningarna i Bobäck försinkar tågens framfart med två minuter. Ifall allt går som Trafikverket och HST planerat kommer lokaltågen att passera Mankby och Bobäck hållplatser redan år 2016 utan att stanna. I så fall har man lyckats skapa det antagligen längsta tågavsnittet utan hållplatser inom metropolområdet.

Men ”utvecklingen” går vidare. Den 12.1 kunde man i Helsingin Sanomat läsa att VR planerar att sluta trafikera lokaltåg till Ingå och Karis. Detta vore ett allvarligt bakslag för  Västnylands utveckling och försvårar märkbart många ingå- och karisbors vardag. Man motiverar förslaget med att kustbanan på detta avsnitt bara har ett spår. I stället för att utveckla infrastrukturen använder man infrastrukturens dåliga skick som en motivering till att försämra servicenivån. Man kan dra slutsatsen SJ och Trafikverket inte finns till för att betjäna sina kunder, utan för att ge terminalvård åt ett oföränderligt bannät.
Att man monterar ner kollektivtrafiken samtidigt som servicen centraliseras inom många sektorer är en ekvation som ur en kommuninvånares synvinkel saknar logik. Vill man utarma kranskommunerna och tvinga deras invånare att flytta till Helsingforsregionen som inte idag kan erbjuda vare sig förmånliga tomter eller bostäder? Ifall detta är målet är det skäl att föra en aktiv offentlig debatt om saken. Jag kan tänka mig att en nyinflyttad karisbo förvånas över att man aktivt demonterar kustbanans servicenivå. Och nu talar vi om det tättbebyggda södra Finland. Hur förhåller sig SJ och Trafikverket till utvecklingen av mindre städers kollektivtrafik?
Goda trafikförbindelser och en fungerande kollektivtrafik är väsentliga för den allmänna välfärden och för att det skall finnas potential för ekonomisk tillväxt. Ifall vi vill hålla våra tillväxtcentras kranskommuner livskraftiga måste vi våga avvika från den väg som Trafikverket och SJ stakat ut. Kustbanan bör utvecklas brådskande, inte avvecklas.

Porkala R.I.P.?

Vi vet inte idag vilka käppar och morötter staten kommer att ta i bruk för att försöka åstadkomma kommunfusioner. Idag tror vi att kommunerna inte kommer att tvingas till sammanslagningar i huvudstadsregionen, men realiteten kan vara en annan inom några år. Eftersom så mycket i den lagstiftning som berör kommunerna är oklart är det viktigt att vi inte stänger några dörrar i detta skede, att vi inte på eget bevåg minskar på vårt spelrum.

I våras beslöt kommunfullmäktige med en knapp majoritet att vi endast utreder ett kommunsammanslagningsalternativ, en helhet som omfattar Kyrkslätt, Vichtis, Esbo och Grankulla. Då motiverades motvilligheten till en utredning med Sjundeå och Ingå, den s.k. Porkala-modellen,med att Sjundeå inte själv förhållit sig odelat positivt till en utredning med Kyrkslätt.

På kommunfullmäktigemötet den 11.11 var situationen en annan – Sjundeås kommunfullmäktige hade enhälligt beslutat att de vill utreda sammanslagningar med alla sina grannkommuner. Men det räckte inte för Kyrkslätt. Mitt ändringsförslag till utlåtandet som berörde kommunsammanslagningar skulle ha inneburit att Kyrkslätt förhåller sig positivt till utredningar även västerut. Ändringsförslaget föll med rösterna 23 mot 27. Majoriteten av Kokoomus och De Gröna tyckte att det bästa utredningsalternativet är det i vilket Kyrkslätt är 10 % av helheten – utan att undersöka andra alternativ. Föga förvånande var detta även Sannfinländarnas syn på saken. Jag kan inte förstå detta resonemang.

Detta beslut betyder att vi går in i kommunsammanslagningsruletten med enbart ett alternativ – Esbo, Grankulla och Vichtis. En jämförelse med bara ett alternativ är ingen jämförelse. Vi kan inte objektivt bedöma en lösning om vi inte kan ställa den mot en annan. Kyrkslätt har nu valt att passivt flyta med strömmen i stället för att aktivt själv fatta sådana beslut som möjliggör olika alternativ i framtiden. Detta är inte gott beslutsfattande. Det snart 680 år gamla Kyrkslätt hade förtjänat bättre.

Luoman seisake vaakalaudalla

Helsingissä vietettiin viime viikolla autotonta päivää. HSL tarjosi edullisia matkoja ja kehotti kaikkia asukkaita jättämään auton kotiin. Oikealla asialla ovat: joukkoliikennettä tulisi suosia jo taloudellisistakin syistä. Paljon hyvää tahtoa herättävä tempaus taitaa kuitenkin olla puhdasta PR:ää.

Samaan aikaan kun kaikkia radanvarsien kehyskuntia tulisi kehittää vähentämällä riippuvuutta autoista, HSL ehdottaa sekä Mankin että Luoman junaseisakkeiden lakkauttamista. On enemmän kuin aiheellista ruotia tällaisen ehdotuksen taustoja. Onko kysymyksessä todellakin HSL:n strategian mukainen ehdotus, vai jonkun yksittäisen johtajan bonustavoitteita tukeva päätös? Järjelliseltä ei ehdotus vaikuta, sillä Kirkkonummi on voimakkaasti kasvava kunta, jossa kaavoitustyö on vielä pahasti kesken.

Päätöksiä tulisikin nyt tehdä pitkällä aikajänteellä, sillä kerran suljettua asemaa on myöhemmin todella kallista elvyttää. Asemien lakkauttamista perustellaan liikenteen sujuvuuden lisäämisellä. Seisakkeet, nuo liikenteen sujuvuuden kiusankappaleet… Niin, mukavampaahan junilla olisi ajella, jos ei tarvitsisi pysähdellä poimimaan matkustajia. Luoman aseman lakkautusta perustellaan myös sillä, että seisake on nykyisellään liian lyhyt: se vaatisi pidentämistä, jotta pitkät junayksiköt mahtuisivat pysähtymään kokonaisuudessaan seisakkeen alueelle. Seisakkeen pidentäminen tuntuisi kuitenkin lakkauttamispäätöstä fiksummalta vedolta, sillä jatkuvasti kehittyvän kunnan matkustajamäärät eivät ainakaan nykyisestä pienene.

Päätösehdotuksessa kunta ilmaisi lausunnossaan suostuvansa lakkauttamiseen. Keskustelun jälkeen kunnanhallitus muutti kuitenkin lausunnon päinvastaiseksi: kunta ei suostu siihen että Luoman seisake suljetaan. Tänään asia on jälleen kunnanhallituksen asialistalla. Käytävillä on käyty ankaraa kauppaa Luoman asemasta: päätösehdotuksessa lukee, että Tolsan aseman perusparannusta, joka on noin 8m€ kokoinen hanke, aikaistetaan vuosille 2014-2016 mikäli kunta suostuu lakkauttamaan Luoman aseman. Tässä pelataan kovilla panoksilla ja asetetaan kaksi aluetta vastakkain.

Kunnan intresseissä ei voi olla sisäisen ristiriidan luomien kunnan omien asukkaiden välille. Asemien lakkauttaminen on HSL:n hallituksen asialistalla 1.10. Hallituksessa Kirkkonummella on hyvin pieni edustus, joten nyt on syytä vaikuttaa myös muiden kuntien päättäjiin. Luettelo hallituksen jäsenistä löytyy täältä: http://www.hsl.fi/paatoksenteko