Puhe eduskunnan keskustelussa vuoden 2019 budjetista

Ärade talman,

När vi talar om nästa års budget talar vi samtidigt om framtiden. När vi fattar beslut om hur vi ska använda våra pengar bestämmer vi samtidigt i vilken riktning vi vill styra Finland.

Vad vi väljer att satsa på nu har betydelse för hur framtidens Finland ser ut.

Framtiden är nyckelordet.

Vi ska tänka långsiktigt i våra val. För vem bygger vi framtidens Finland?

Jo, för kommande generationer. Därför ska vi satsa på skola och utbildning. I sitt tal tog Anna-Maja Henriksson upp att nästa riksdagsval kommer att vara ett utbildningsval. Någon kan ju säga att det föregående också var det, men här är vi ändå. SFP vill satsa på hela skolstigen från daghemmet till högskolestudierna.

En av de självklara satsningarna är den subjektiva rätten till dagvård. Nå, det är ju faktiskt ingen satsning, för regeringens inbesparing där de avskaffade den subjektiva rätten, ja, den inbesparingen uteblev. Men den är fortfarande avskaffad, och det bör rättas till.

Ärade talman,

SFP vill också se en mer jämställd framtid i Finland. Därför är det viktigt att nästa regering prioriterar att genomföra en familjeledighetsreform. Genom reformer som stöder jämställdheten idag sår vi frön för en ännu mer jämställd framtid och en högre sysselsättningsgrad.

SFP anser att en familjeledighetsreform ska få kosta, för endast då innebär det att reformen är tillräckligt omfattande för att skapa den förändring vi behöver. Reformen ska stöda ansvarsfördelningen i familjerna och öka på flexibiliteten så att det är lättare att kombinera familj och arbete – både för mamma och för pappa.

Arvoisa puhemies,

Tämä kesä oli poikkeuksellisen lämmin, lämpimin 10 vuoteen. Suomessa mitattiin yhteensä 63 hellepäivää. Vaikka lämpimästä säästä toki saa nauttia, tämä kesä antoi meille suomalaisille myös esimakua kiihtyvästä ilmastonmuutoksesta. Ilmastonmuutos on aikamme suurin haaste. Jo lähitulevaisuuden kannalta on äärimmäisen tärkeää, että jokainen päätös tehdään kestävällä pohjalla ja päätöksen ilmastovaikutukset huomioon ottaen.

Kesän pitkään jatkunut kuivuus piinasi myös maanviljelijöitä. Tämä vuosi on maanviljelijöille huonoin 30 vuoteen ja vuoden viljasadosta ennustetaan tulevan 2000-luvun pienin. Siksi on hyvä, että hallitus päätti 30 miljoonan kriisipaketista tämän vuoden lisätalousarvioon helpottamaan maanviljelijöiden tilannetta.

Emme kuitenkaan voi rakentaa tulevaisuuttamme kriisipakettien varaan. Ennakoimattomista sääolosuhteista tulee väistämättä yhä tavallisempi ilmiö. Ilmasto muuttuu ja sen hillitsemiseksi myös Suomen tulee kantaa vastuunsa.

Me rakennamme tulevaisuuden Suomea ja maailmaa tuleville sukupolville. Valinnoilla, joita teemme tänään, on kauaskatseisia vaikutuksia. Tämän takia tarvitsemme panostuksia uusiutuvan energiaan, kiertotalouteen ja päästöttömien teknologioiden kehitykseen. Meidän tulee myös luopua sähköintensiivisen teollisuuden tuista ja muista ilmaston kannalta haitallisista tuista pikimmiten.

Lämpimät säät johtivat myös ennenäkemättömiin sinileväkukintoihin. Tänä kesänä Suomenlahden levätilanne oli koko vuosikymmenen pahin. Itämeri ei voi hyvin.

Hallitusta onkin kiitettävä siitä, että Itämeren ja sisävesien suojeluun myönnetään yhteensä 45 miljoonaa euroa jaettavaksi seuraavan kolmen vuoden aikana. Ensi vuoden osuus on 15 miljoonaa euroa.

Arvoisa puhemies,

Jokaisella tässä salissa tehdyllä päätöksellä vaikutetaan tulevaisuuteen niin Suomessa kuin muualla maailmassa. Suomen tulee kantaa vastuunsa myös globaalilla tasolla nostamalla kehitysyhteistyön määrärahoja 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta. Panostamalla kestävään maailmaan panostamme samalla kestävään tulevaisuuteen myös Suomessa.

On syytä iloita siitä, että sekä ministeri Sipilä että ministeri Orpo ovat puhunut sekä kiintiöpakolaismäärän noston puolesta että kehitysavun korottamisesta niin, että olisimme 0,7 prosentin polulla.

Kysymys on ainoastaan se, miksi mitään ei tapahdu. Miten on mahdollista, että pääministeri linjaa jotain – ja mitään ei tapahdu? Ei kehitysavun suhteen, eikä meidän pakolaiskiintiön suhteen.

Erityisen kisualliseksi koko loogisen ajatuksenjuoksun kannalta on se, että vedotaan pakolaiskiintiön osalta siihen, että voimme nostaa kiintiön sikäli kuin EU panee täytäntöön ajatukset siitä, että käsittelykeskuksia sijoitettaisiin EU:n rajoille.

Mikä siinä vaiheessa jää sanomatta on se, että niihin suunnitelmiin kuuluu oleellisena osana ajatus pakollisesta, sitovasta taakanjaosta. Ja se taas on jotain, jota Suomen hallitus vastustaa.

Arvoisa puhemies,

Sanoilla on merkitystä. Politiikan uskottavuus perustuu siihen, että tarkoittaa mitä sanoo, Nyt on hallituksen aika pakolaiskiintiön ja kehitysavun osalta vastata sanoistaan.

Yritystukiin tulee puuttua hyvä sään aikana

Nousukauden jälkeen tulee vääjäämättä taantuma. Se lienee ainoita pomminvarmasti toteutuvia taloustieteen lainalaisuuksia. Suomessa taantumiin liittyy usein myös jokin suuri rakennemuutos eli jokin ympäristössä tapahtunut suuri mittava käänne. 1990-luvun alussa se oli idänkauppa. Vuosikymmen sitten edellisen kriisin kohdatessamme käynnissä oli kansainvälinen pankkikriisi ja matkapuhelinsektorin mullistus.

Jotkut maat selviävät näistä muutoksista helpommin. Joillekin maille muutos taas merkitsee rämpimistä syvän matalasuhdanteen läpi.

Miten voisimme varautua seuraavaan isoon rakennemuutokseen ilman, että se kriisiyttäisi taloutemme? Miten saisimme luotua yrityksille toimintaympäristön, joka kannustaa – ja pakottaakin – muutokseen?

Muuttuvassa maailmassa kaikki ne rakenteet, jotka hidastavat yritysten kykyä ja halua sopeutua muuttuvaan maailmaan, ovat pitkän päälle haitaksi taloudellemme.

Tarvitsemme siis yritysilmaston, joka ei kannusta muutosvastarintaan, vaan tukee yrityksien muuntautumiskykyä ja jossa työvoimaa valmennetaan aktiivisesti vastaamaan muuttuvan maailman tarpeisiin. Yritystuet ovat muutosta estävä voima erityisesti tilanteessa, jossa ne paikkaavat muuten heikkoa kilpailukykyä. TEM:in tekemän selvityksen mukaan noin 2,5 miljardia euroa yli 4 miljardin euron yritystukipotista koostuu juuri tällaisista muutosta jarruttavista, huonoa kilpailukykyä paikkaavista tuista.

Yritystukien perkaaminen on kuitenkin vaikeaa. Tämän osoitti nollatulokseen keväällä tullut yritystukityöryhmä. Jokainen tuki on syntynyt pitkän poliittisen väännön kautta ja jokainen on perusteltavissa, kunhan asiaa tarpeeksi kapeasti tarkastelee. On myös selvää, että tukien leikkaaminen tulee väistämättä vaikuttamaan joidenkin yritysten kilpailukykyyn.

Jotta haitallisten tukien purkamisessa päästään nopeasti alkuun, on olennaista, että mahdollinen leikkaus kompensoidaan. Kuitenkin niin, että yritysten väliset kilpailuepäsuhdat tasoittuvat ja yritysten muutoshalukkuutta estävät seikat poistuvat.

Kaikkia kilpailukyvyn parantamiseen tähtääviä tukia tuskin voidaan leikata, mutta lähtekäämme siitä, että 80 prosenttia – eli 2 miljardia euroa – olisi mahdollista karsia. Tämä leikkaus voitaisiin kompensoida yhteisöveron roimalla pudottamisella: 13–14 prosentin yhteisöveroasteella Suomi olisi äärimmäisen kilpailukykyinen investointiympäristö. Loput säästöistä ohjattaisiin korkeakoulujen pääomittamiseen ja Suomen Akatemiaan, jolloin myös joustavan ja osaavan työvoiman kyky sopeutua alati muuttuvaan ympäristöön turvataan ja innovaatiotoimintaa edistetään.

On syytä olettaa, että yhteisöveroaste, jota pidetään varsin haitallisena veromuotona, on laskusuunnassa. Jos Suomi laskee sitä pikkuhiljaa asteittain usean vuoden aikana, on olemassa aito riski, että lasku ei johda vaadittaviin suurin rakenteellisiin muutoksiin. Jos muutos taas tehtäisiin isona kertaleikkauksena, veroasteen laskun antama kilpailuetu voitaisiin käyttää yritystukien suur-remonttiin.

Riittävän rohkeilla toimenpiteillä meidän on mahdollista luoda Suomeen nykyistä kilpailukykyisempi toimintaympäristö, joka mahdollistaa vaadittavan luovan tuhon, koulutetun työvoiman saatavuuden ja ilmastotavoitteisiin pääsemisen. Iso osa nykyisistä yritystuista on omiaan nimenomaan hidastamaan tällaista kehityskulkua.

 

(Blogi Verkkouutisissa 18.9.2018)

Keskustan kehittäminen tulee nostaa keskiöön 

Moni on varmasti sitä mieltä, että Kirkkonummen kuntakeskus on jäänyt lapsipuolen asemaan kuntaamme kehitettäessä. Olen samaa mieltä. Kunta kasvaa dynaamisesti, mutta ydinkeskustamme näyttää kutakuinkin samalta, kuin miltä se näytti omassa lapsuudessani.
Tämän pysähdyksen ajan on loputtava. Kuntamme tarvitsee elinvoimaisen ja viihtyisän keskustan. 
Professori Heikki Reenpää totesi jokin aika sitten,  että Kirkkonummi on Suomen parhaiten varjeltuja salaisuuksia. Itse lisäisin, että keskustamme on paikka, joka voi kehittyä todelliseksi vetovoimatekijäksi. 
Meillä on junarata ja moottoritie – ja vanha upea kirkko kukkulalla kylän keskellä. Kirkon eteen levittäytyy tori, jota reunustaa kohta valmistuva hieno laajennettu kirjasto. Ei voi olla parempaa lähtökohtaa vetovoimaisen kuntakeskustan kehittämiselle. 
Keskustan koulukeskus siirtyy kohta Jokirinteeseen. Se mahdollistaa koko keskustan uudistamisen tiiviiksi pikkukaupungiksi, jossa on useita viihtyisiä kohtaamispaikkoja ja palveluja sekä nuorille että iäkkäille. Keskusta voisi olla torin ja kirkon ympärille kietoutuva kokonaisuus, joka jatkuu pienten aukioiden sarjana kohti rautatieasemaa. Asuinrakennusten kivijalkoja elävöittäisivät pienet yksilölliset liikkeet ja toimitilat. Uuden kirjaston takana voisi olla uusi lukio, jossa toimisi sekä Porkkalan lukio että Kyrkslätts gymnasium. 
Kirkkonummen keskustan tulisi olla paikka, jonne tekee mieli mennä iltaisin tai viikonloppuisin koko perheen voimin. Syömään, ostoksille tai käymään läntisen pääkaupunkiseudun parhaassa kirjastossa. Ja jos nuori lapsiperhe tai juuri eläkkeelle siirtynyt pariskunta pohtii, minne haluaisi muuttaa pääkaupunkiseudulla asumaan, niin Kirkkonummen keskustan tulisi tulla heille mieleen ensimmäisenä – Kirkkonummen keskusta voisi olla Naantalin tapaan pääkaupunkiseudun helmi. 
Minun on vaikea kuvitella että Uudeltamaalta löytyisi mukavampaa paikkaa asua ja toivonkin, että pääsemme nopeasti keskustan kaavatyössä eteenpäin. 
Tässä työssä on muistettava myös se, että omaleimaisuus ja oma identiteetti ovat kunnalle tärkeitä asioita. Kirkkonummi ei ole Espoo. Meidän tulee pyrkiä keskusta-aluetta kehittäessämme erottuvuuteen. Uusi keskustamme voisi olla vaikkapa uuden edistyksellisen puurakentamisen näyteikkuna. Tulevaisuuden ilmastoneutraali pikkukaupunki. 

Puhe Hiroshiman muistopäivänä 6.8.2018 Loviisassa

Kun atomipommi räjähti Hiroshiman yllä 73 vuotta sitten yli satojentuhansien ihmisen elämä muuttui silmänräpäyksessä. Maailmalle kantautui viesti: Mikään ei olisi enää koskaan entisellään. Hiroshimasta tuli ihmisen tuhovoiman uusi näyte. Tällaista tuhoa pystymme saamaan aikaan, oli viesti.

Hiroshimalla ei ollut juurikaan sotilaallista merkitystä. Kaupunki ei ollut strateginen kohde. Se oli tarkoituksella säästetty hyökkäyksiltä aina ydinpommitukseen asti,  jotta uuden aseen lähettämä viesti olisi mahdollisimman kirkas ja selvä. Yhtenä aamuna aurinkoa, iloa, naurua. Seuraavana täydellinen tuho, pimeys ja kuolema.

Med Hiroshima tog mänskligheten ett avgörande steg. Visst, Dresden hade lidit, liksom London och Hamburg. Men ingen stad på det sätt som Hiroshima gjorde. Aldrig på samma sätt för att bevisa makt och vilja att förstöra.

Väkivalta on aina helpompaa, jos sen kohteella ei ole kasvoa tai nimeä. Jos kohde on pelkkiä numeroita ja tilastoja. Jos se on kaukana ja siihen liittyvä vihollinen on demonisoitu. Hiroshima näytteli tätä roolia 73 vuotta sitten. Joku muu tekee sen tänään.

Itse olen koulutukseltani arkkitehti. Poliitikko minusta tuli vasta kypsällä iällä. Teinivuoteni osuivat kylmän sodan aikaan, kahdeksankymmentäluvulle. Muistan miten maailman tila huolestutti minua. Olin järkyttynyt kun Reagan valittiin presidentiksi, koska minulle oli kuulemieni keskustelujen perusteella syntynyt käsitys siitä, että hän oli halukas käyttämän ydinaseita. Kuljin 12-vuotiaana ja monta vuotta sen jälkeen lokakuisissa rauhanmarsseissa, koska koin jo silloin, että minulla oli velvollisuus tehdä edes jotain rauhan eteen.

Nuoruuden pohdinnat eivät vieneet minua vielä tuolloin politiikkaan, mutta ne herättivät kiinnostukseni globaaleihin kysymyksiin, vaikuttamiseen, toimivan ja kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Tavoitteita, joita koin voivani edistää myös arkkitehtina.

För att undvika konflikt, katastrofer, krig, behövs fungerande samhällsstrukturer. Den danske arkitekturprofesseorn Jan Gehl skrev för snart 50 år sedan boken ”Livet mellem husene”. Där talar han om hur människor möts och hur man skapar rum för möten. Enligt Gehl minskar risken för våld i direkt proportion till hur troligt det är att man möts igen. I en anonym värld där man inte träffar varandra, där man inte möter varandra, förekommer våld.

I en samhälle behövs därför rum där man kan träffas och umgås. Så är det i ett hem, i en by, i en stad, i ett land – och också gobalt. I ett samhälle där människor möts, träffas, lär känna varandra minskar våld.

Om det finns förståelse, och identifikation med en annan kan man inte glömma offren, då är de inte siffror och statistik på samma sätt som offren i Hiroshima kanske var för dem som stod bakom attacken. Förståelse, som är de här dagarnas tema, är nyckeln till en värld utan konflikt, utan motsättningar.

Jan Gehl puhui siis jo 70-luvulla arkkitehtuurista ja kaupunkisuunnittelusta, niin kuin minä sen ymmärrän,  ymmärryksen rakentamisen keinoina. Se mikä toimii pienessä skaalassa, toimii isossakin. Kohtaamisten kautta paljastuvat erilaisten maailmankuvien vivahteet ja inhimillisyys. Tämä on olennaista, sillä ihmisen mieli haluaa ymmärtää asioita – mahdollisimman helposti. Asioiden ja ihmisten syvällinen ymmärtäminen edellyttää jatkuvaa taistelua yksinkertaistamista vastaan. Se, mikä on yksinkertaistettu on helppo laittaa pakettiin ja lokeroon, ja työntää pois mielestä.

Venäjä on meille herkästi yhtä kuin Putin. Pohjois-Korea on yhtä kuin Kim Jong Un. Turkki on Erdogan ja Palestiinalaiset puolestaan terroristeja. Iranissa ei ole kuin uskonnollista fundamentalisteja ja meksikolaiset ovat, Trumpia lainatakseni, raiskaajia ja huumediilereitä.

Tällaiset yksinkertaistukset ovat helppoja, koska ne eivät edellytä oman maailmankuvan laventamista. Ne eivät edellytä erilaisuuden kohtaamista. Mustamaalaaminen antaa kavalalla tavalla mahdollisuuden korostaa omaa erinomaisuutta

Ymmärtäminen puolestaan vaatii omasta tilasta luopumista ja asioihin perehtymistä.Vaivannäköä ja inhimillisyyttä.

Meidän perheessämme asui edellisvuonna vuoden ajan Santiago-niminen kolumbialainen poika. Hän tuli Suomeen keskeltä Kolumbian sisällissotaa, FARC-sissien hallitsemalta alueelta. Hän oli omin silmin nähnyt sisällissodan kauheudet, mutta myös sen syyt. Sen, miten taloudellinen epätoivo ja epätasa-arvo veivät isolta osalta ihmisiä mahdollisuuden valita, millaisen elämästään muovaavat.

Santiago berättade för oss om det colombianska inbördeskriget. Om hur fattiga människor drivs i händerna på dem som brukar våld som maktmedel, i brist på bättre utvägar. Om hur de egna hopplösa ekonomiska utsikterna inte ger dem något val. Om hur droghandeln är den enda vägen ut för fattiga samhällen i den colombianska djungeln.

Santiago var helt ifrån sig när fredsavtalet föll i folkomröstningen. Han kunde inte förstå – som han tolkade det – bristen på förståelse, varför man inte kunde förlåta, varför viljan att bestraffa och hämnas gick före viljan att försona.

Man valde den enkla lösningen, den som objektifierade den som var annorlunda, som delade upp landet i vi och dem istället för att se det gemensamma.

Santiago bodde hos oss i ett år. Under den tiden lärde vi känna en enormt begåvad ung man som kommit till Finland för att lära sig vad ett stabilt och fungerande demokratiskt samhälle är. Den blott 16-årige Santiago ville lära sig, för att ta det med sig till Kolumbien och där verka för ökad förståelse.

Santiago halusi ymmärtää demokraattista yhteiskuntaa ja sen lainalaisuuksia, jotta hän voisi viedä tätä ymmärrystä takaisin kotimaahansa. Hän halusi löytää aitoja työkaluja johdattaa oma kotimaansa ulos konfliktista.

Hyvät ystävät

Haluamme mielellämme työntää meille vieraan ja vaikean, joskus aidosti epämieluisankin, kauas. Konfliktejakin olisi niin paljon helpompi hoitaa etänä, rahavirtojen avulla.  Kuitenkin he, jotka äänekkäimmin puhuvat paikallisesta auttamisesta ovat usein heitä, jotka kiivaimmin haluavat rajoittaa sitä: sanotaan, että halutaan keskittyä juurisyihin pakolaisvirtojen välttämiseksi. Ja seuraavassa lauseessa ehdotetaan kehitysapumäärärahojen puolittamista. Halutaan koko kakku.

Kakun syömisen mahdollisuutta ei ole Ammanissa tai Pakistanin rajaseutujen asukkailla. Sitä mahdollisuutta ei ole myöskään Tanzaniassa, jossa Burundin sisällissota näkyy konkreettisesti kasvavana pakolaismääränä. Nämä pakolaisvirtojen polttopisteessä asuvat ihmiset on pakotettu ymmärtämään. Meitä ei – vielä.

Hyvät ystävät,

Digitalisoituvan tiedonvälityksen piti kasvattaa ymmärrystämme ulkomaailmasta. Sen piti laajentaa meidän näkökenttäämme. Yhtäkkiä huomaamme, että uhkaa käydä juuri päinvastoin: ihmiset ajautuvat omiin pieniin kupliinsa. Vastakkainasettelu kasvaa. Ja vaikka meillä on enemmän tietoa käytettävissämme kuin ikinä aikaisemmin, rakennamme seiniä ympärillemme, virtuaalisia mielipidekuplia suojaksemme.

Ihmisen rajoittuneisuus ja pelko vierasta kohtaan on aikamme suurimpia haasteita. Miten purkaisimme henkisiä muureja välillämme? Miten näkisimme ihmiset numeroiden takana? Miten tunnistaisimme turvapaikanhakijassa baghdadilasien ambulanssikuljettajan, opettajaäidin, insinöörin urasta haaveilevan tyttären tai kokin koulutukseen pyrkivän pojan?

Olen iloinen nähdessäni teidät täällä tänään. Uskallan uskoa, että teille erilaisuuden hyväksyminen ja kansalaisvaikuttaminen ovat tärkeitä arvoja, joita haluatte kylvää myös ympärillenne. Kaltaisianne ihmisiä tarvitaan muuttamaan maailmaa. Tässä työssä tarvitaan niin määrätietoisuutta kuin kärsivällisyyttä. Mutta myös aitoa idealismia ja unelmia.

I strongly believe the that the theme of these days is the key to the solution. Understanding. A willingness to see the complicated, a willingness to deny the easy answers of a lazy mind.

I am happy to see so many of you here. You are needed. Ni behövs.

Er idealism behövs, era drömmar behövs.

Jotta ymmärrystä löytyisi, jotta Hiroshima ei toistuisi, jotta unelma eläisi.

Kunnianhimoisesti kohti Suomen parasta kotihoitoa

Aamu on vasta aluillaan, mutta toimistolla on jo täysi kuhina päällä. Mistä on kyse? Kirkkonummen kotihoidossa valmistaudutaan lähtemään autoilla asiakkaiden luo. Päivän asiakkaat on jaettu, lääkepussit kerätty ja tarvikekassit pakattu.

Kotihoito tarkoittaa tässä tapauksessa valtakunnallista nykykäytäntöä, jossa pyritään hoitamaan ikäihmiset omissa kodeissaan laitoshoidon sijasta. Oma tuttu kotiympäristö, omat tavarat ja oma rauha. Kirkkonummen terveyskeskuksen vuodeosastot lakkautettiin keväällä vuonna 2017. Nyt potilaat siirtyvät Espoon sairaalasta suoraan kotiin toipumaan sairaanhoitajan ohjauksessa toimivien lähihoitajien hoidettaviksi. Omassa kodissa on kotitöitä ja tarve liikkua aivan eri tavalla kuin vuodeosastoilla, mikä tukee kuntoutumista. 

Ne asiakkaat, jotka eivät selviä kotihoidon turvin pääsevät Wohls-kotiin tai Lehmuskartanoon. Lisäksi on olemassa ns. kotisairaala asiakkaille, jotka tarvitsevat sairaalatasoista hoitoa, mutta eivät sairaalan seiniä.

Pääsemme perille ensimmäiseen kotiin. Soitamme ovikelloa. Hyvän päivän toivotusten jälkeen vuorossa on asiakkaan auttamista siirtymisessä vessaan, vaatteiden vaihdossa, pesuissa, ruokailussa ja lääkkeiden antamisessa. Kohtaamisia. Hoitaja lukee mobiililaitteelta, mitä lääkäri on määrännyt ja aikaisempien käyntien merkintöjä. Tiedonkulku on tärkeää kun saman asiakkaan luona käyviä hoitajia on useampia. Myös hoitajien kielitaito on tärkeä, jotta asiakas tulee ymmärretyksi myös silloin, kun hänellä on muistisairaus tai hän puhuu sairautensa vuoksi epäselvästi. Huomattavan suuri osa Kirkkonummen ikäihmisistä on ruotsinkielisiä. 

Ruokapöydän ääressä käymme läpi kuulumisia, niin asiakkaan kuin lastenlastenkin. Äitienpäivä oli edellisenä päivänä ja siitä on paljon kerrottavaa. Kotihoitajalla on kiire, mutta se ei saa näkyä. Jokaiselle asiakkaalle annetaan ihailtavalla tavalla täydellinen läsnäolo.

Kohta auto jatkaa matkaansa seuraavan asiakkaan luo. Aikataulussa pitää yrittää pysyä, eikä se aina ole mahdollista. Matkalla pitää myös yrittää orientoitua seuraavaan kohtaamiseen. Arvatenkin se vaatii keskittymistä.

Tärkeä hetki on sairaalasta kotiutuvan asiakkaan palvelusuunnitelman laatiminen. Siinä kartoitetaan, missä asioissa asiakas tarvitsee tukea ja hoitoa kotonaan ja tästä Kirkkonummi on saanut varsin hyvää palautetta. Kirkkonummi on myös edelläkävijä lääkkeiden jakoon liittyvässä järjestelmässä, jossa kaksi farmaseuttia jakaa lääkkeet valmiiksi. 

Kirkkonummen ikärakenne vanhenee jatkuvasti, mikä lisää terveydenhuollon kustannuksia ja tarvetta hoitaa enemmän ja yhä vaikeahoitoisempia kotihoidon asiakkaita. Kotihoidon on oltava ketterä ja tilanteisiin mukautuva. Muistisairauden kehittyminen ja huomaaminen vaatii kotihoidon lähihoitajilta valppautta ja osaamista. 

Kotihoidon suurimpia haasteita on henkilökunnan vaihtuvuus. Tähän on monta syytä. Kirkkonummella on kolme keskusta ja laajat etäisyydet ja jo tämä tuo haasteita logistiikkaan. Pitäisi jäädä mahdollisimman paljon aikaa olla asiakkaan luona. Tämä vaatimus tekee työstä raskasta ja kiireistä. Välimatkat ovat pitkiä. 

Toimintojen keskittäminen Masalaan on antanut mahdollisuuden kehittää toimintaa, mutta se on myös vaikeuttanut monen hoitajan työpäivää. Nyt olisikin syytä keskittyä siihen, miten työolosuhteita saataisiin parannettua. Autossa istumista olisi syytä vähentää ja aikaa vanhusten luona lisätä. Kirkkonummen kotihoidossa työskenteleminen pitäisi olla pääkaupunkiseudun houkuttelevin hoivatyöpaikka. Digitaalisten apuvälineiden avustamaa aitoja kohtaamisia mahdollistavaa hoivatyötä – omaa kuntaamme rakentaneiden ihmisten parhaaksi.

Minna Hakapää (Vihr.)

Kirkkonummen Kunnanvaltuuston 1.vpj.

HUS-valtuutettu

Anders Adlercreutz (RKP)

Kirkkonummen Kunnanvaltuuston pj.

Kansanedustaja

Juhlapuhe ylioppilaille Espoonlahden lukiossa

Aikaperspektiivi on ihmeellinen asia. Lapsena kesä on ikuinen – aika viikonlopusta toiseen on pitkä. Vanhempana vuosikin on lyhyt aika – elämä on hullunkurisella tavalla yhtä alituista veroilmoituksen täyttämistä. Moni tässä salissa istuvista vanhemmista saattaa kokea, että tämä päivä – päivä, jona te saatte lakkinne – tulee vastaan liiankin nopeasti. Vastahan te olitte… ja niin edelleen…

Vanhemmuuteen kuuluu luopuminen ja valkolakki ennakoi tätä luopumista. Onneen ja iloon sekoittuu aimo annos haikeutta, joka saattaa tiivistyä kyyneleiksi asti. Koska kuulun niihin, jotka uskovat, että onnea ja herkistymistä on turha kätkeä, kehoitan teitä, hyvät vanhemmat, käyttämään arkailematta taskuihinne taiteltuja nenäliinoja. Taltioikaa tämä hetki mieliinne ja sydämiinne, sillä se ei palaa.

Teiltä valkolakeilta on turha odottaa herkistelyä: teillä on elämä edessä ja tukka takana. Siinä ei ole turhille herkistelyille aikaa. Tämänkin me vanhemmat vaistoamme. Yritämme silloin tällöin syöttää teille elämänkokemuksen mukanaan tuomia totuuksia  -todetaksemme niiden kaikuvan kuuroille korville. Me huomaamme, että vielä ei ole näiden totuuksien aika.

Kaiken kaikkiaan tämä on iso päivä. Niin teille, arvoisat ylioppilaat, kuin myös teille, hyvät vanhemmat.  Koulutaival on teidän yhteinen taipaleenne. Siihen mahtuu – kun asiaa pysähtyy pohdiskelemaan – monia käänteitä ja vatsanväänteitä; iloa, pettymystä, tsemppaamista, jännittämistä- ja itsensä ylittämistä. Siihen sisältyy myös erilaisia ihmissuhteita: opettajia, joiden kanssa ei niin synkannut ja opettajia, jotka tuntuivat ymmärtävän teitä juuri sellaisina kuin olette. Se on luonnollista. Harva meistä tulee koskaan miellyttämään kaikkia, ja harva meistä tulee koskaan pitämään jokaisesta kohtaamastaan ihmisestä. Juuri tämä on minusta elämässä olennaista ja juuri tämän seikan kanssa meidän pitää oppia elämään. Siten, että säilytämme kosketuksen itseemme ja siten, että – kaikesta huolimatta – selviämme erilaisissa ympäristöissä, erilaisten ihmisten ympäröiminä.

Tämä on suuri päivä ja se avaa monia ovia. Edessä on monia valintoja – omia valintoja. Pitäkää valinnat ominanne. Kuunnelkaa sydäntänne.

Maailma on isossa murroksessa. Työn kuvat ja työn luonne tulevat muuttumaan dramaattisesti seuraavan kymmenen vuoden aikana. Älkää kuitenkaan murehtiko tai pelätkö tätä muutosta. Uskon, että edessä oleva muutos on valtava mahdollisuus. Kun keinoäly tekee ison osan käytännön työstä, syntyy uusia työpaikkoja, joiden ytimessä on moraalisesti kestävien valintojen tekeminen. Vihdoinkin voimme ihan aidosti keskittyä globaalien ongelmien ja erilaisten konfliktien ratkaisemiseen. Voimme olla entistä enemmän toisillemme läsnä. Voimme keskittyä elämän vaalimiseen maapallolla. Te, hyvät ylioppilaat, olette syntyneet jännittävään aikaan -aikaan, joka pakottaa kantamaan vastuuta, mutta jolla on tarjota ennen kuulumattomia työkaluja erilaisten haasteiden ratkaisemiseen.

Hyvät ylioppilaat, tehkää sitä, mitä kohtaan tunnette intohimoa. Ja jos koette ahdistusta siitä, ettette tunnista intohimoanne, antakaa itsellenne aikaa. Luottakaa siihen, että asia kirkastuu ajan kuluessa. Mutta käyttäkää tuo etsikkoaika oikein. Tutkikaa maailmaa, tutustukaa ihmisiin, olkaa uteliaita. Uteliaisuus itsessään tuottaa onnea.

Sukeltakaa uusiin tilanteisiin – itseenne ja elämään luottaen. Katsokaa ihmisiä syvälle silmiin. Opetelkaa kuuntelemaan muita, sillä kuuntelemisen taito on kultaa. Urheilkaa ja unelmoikaa. Olkaa rohkeita ja rohkaiskaa muita.

Ajan myötä tulette huomaamaan, että te olette kohtaamienne ihmisten summa. Ja haluan toistaa tämän. Hyvät ylioppilaat – jos ette puheestani mitään muuta muista, niin muistakaa tämä: Me ihmiset olemme kohtaamiemme ihmisten summa. Me emme ole mitään yksin. Olkaa kiitollisia ihmisistä, jotka osuvat tiellenne – kaikista heistä. Kasvakaa muiden avulla. Ja olkaa itse olemassa muita varten. Yhteisöllisyydessä ja välittämisessä on avain onneen.

Hyvät ylioppilaat, arvosanat eivät ole merkityksettömiä. Hyviä arvosanoja on syytä juhlia ja niistä on syytä olla ylpeä. Mutta arvosanat eivät mittaa kaikkea. Kuten eivät myöskään kulman takana olevat pääsykokeet.

Hyvät ylioppilaat, joukossanne on varmasti myös niitä, jotka kokevat olevansa keskinkertaisia. Jotkut ovat saattaneet ylittää valkolakkiin vaadittavan riman vain juuri ja juuri. Olittepa kuuden ällän tai kuuden aan ylioppilaita, älkää rakentako identiteettiänne numeeristen tulosten varaan. Älkää myöskään rakentako identiteettiänne titteleiden tai meriittien varaan. Täydellisen elämänhallinnan sijaan pyrkikää inhimillisyyteen, nöyryyteen ja rohkeuteen.

Meidän perheeseemme muutti kaksi vuotta sitten 16-vuotias kolumbialainen vaihto-oppilas, Santiago. Hän saapui perheeseemme suoraan FARC-sissien sydänalueelta – keskeltä sissisotaa. Me kysyimme häneltä ensitöiksemme: ”Miksi halusit tulla Suomeen?” Santiagon vastaus oli täynnä äsken mainitsemiani hyveitä: inhimillisyyttä, nöyryyttä ja rohkeutta.

Santiago kertoi, että Kolumbiassa heillä on loputtomasti vakavia ongelmia:maa on täynnä korruptiota ja hyvä koulutus on vain hyvin toimeentulevan yläluokan yksinoikeus. Santiago pohti, miten voisi auttaa korjaamaan nämä epäkohdat. Googlattuaan hän ymmärsi, että Suomi on todellinen ihanneyhteiskunta: täällä on maailman paras koulu, johon kaikilla lapsilla on yhtäläinen oikeus. Siksi hän halusi Suomeen. Hän halusi ymmärtää, miten kaikki toimii, jotta voisi viedä tämän tiedon Kolumbiaan ja auttaa maataan kehittymään.”

Näin siis ajatteli Santiago, 16-vuotias nuori mies. Ihailimme hänen motiiviaan ja hänen rohkeuttaan kantaa vastuuta asioista, joiden edessä me aikuisetkin tunnemme itsemme pieniksi ja voimattomiksi. Vuoden ajan hän ahmi kaikkea ympärillään näkemäänsä. Hän oppi ruotsin kielen ja kirjoitti ylioppilaskirjoituksissa menestyksekkäästi kaksi ainetta.

Arvoisat ylioppilaat, hyvät vanhemmat – Puheeni lopuksi haluan nostaa esille sen, mistä tämä maailman paras ja tasa-arvoisin koulu muodostuu. Se muodostuu ammattiylpeyttä tuntevista ja työhönsä intohimoisesti suhtautuvista opettajista. Se muodostuu kaikista teistä, jotka olette työllänne mahdollistaneet sen, että ihan hetken kuluttua 151 oppilasta saa painaa päähänsä valkoisen lakin. Te opettajat olette tulevaisuuden mahdollistajia.

Hyvät ylioppilaat, vain tekemällä oppii. Ja vastaavasti, kuten sanonta kuuluu, tekevälle sattuu. Tehkää, kokeilkaa, epäonnistukaa, oppikaa virheistä ja kokeilkaa yhä uudestaan. Kokeilkaa niin kauan, että onnistutte. Ja kun onnistutte, muistakaa juhlia onnistumistanne. Kuten tänään.

Arvoisat ylioppilaat, vanhemmat ja opettajat, onnea – te olette kaikki ruusunne ansainneet.

Nyt uskoisin, on aika kaivaa nenäliinat esiin. Ihan kohta on lakituksen aika.

Kiitos.

Päätä pensaaseen piilottamalla ei kestävyysvajetta korjata

Meillä on kestävyysvaje ja ikääntyvä väestö. Syntyvyytemme on matala ja työssäkäyvien osuus pienenemään päin. Tähän haasteeseen voi suhtautua kahdella tavalla. Joko hyväksymme tilanteen muuttumattomana tosiasiana, ja sopeudumme siihen. Tai sitten yritämme tehdä asialle jotain.

Perussuomalaiset ovat valinneet ensimmäisen vaihtoehdon. Jussi Halla-ahon johdolla he ehdottavat, että rajat suljetaan ja että taloutemme sopeutetaan rajojen takana alati kurjistuvaan tilanteeseen. Perussuomalaisten näkemys on, että väestömme homogeenisuus on niin arvokas asia, että maamme hyvinvointi kannattaa sen turvaamiseksi riskeerata.

Toinen vaihtoehto on, että hyväksymme haasteen ja yritämme tehdä asialle jotain.

Viennistä elävä Suomi ei pärjää suljettujen rajojen maailmassa. Siksi tarvitsemme niitä, jotka tekevät töitä viennin eteen. Usein he ovat syntyneet Suomessa. Mutta joskus ulkomailla.

Viennin ja ulkomaalaisperäisten työvoiman korrelaatio on tutkitusti totta: Örebron yliopistossa tehty tutkimus vuodelta 2013 todistaa selkeästi yhteyden ulkomaalaistaustaisten palkkaamisen ja viennin kasvun välillä.

Tämä ei luonnollisestikaan tarkoita sitä, etteikö tähänkin vaihtoehtoon sisältyisi haasteita. Yritysten palkkauspäätöksiä ja kansainvälistymispyrkimyksiä helpottaisi EU:n ja ETA:n ulkopuolisen työvoiman saatavuusharkinnan poisto. Jokaiselle suomalaisesta oppilaitoksesta valmistuneelle ulkomaalaiselle tulisi myöntää automaattinen kaksivuotinen oleskelu- ja työlupa.

Muita polkuja pitkin Suomeen tulleet tarvitsevat lainsäädännöllisiä toimia työllistymisen helpottamiseksi.

Suomen etu on kiistatta se, että tänne tulevat työllistyisivät mahdollisimman vaivattomasti ja nopeasti. Silloin ei ole perusteltua, ettemme anna kaikille edes mahdollisuutta hakea töitä. Kaikilla pitää olla mahdollisuus muukalaispassiin, jotta työskentely olisi mahdollista.

Siitä huolimatta on selvää, että vasta maahan tullut kilpailee eri pohjalta työmarkkinoilla. RKP on esittänyt nuorten työllistämisen helpottamiseksi nuorten minijob-mallia. Vastaavasti maahanmuuttajiin voisi soveltaa määräaikaista kotouttamis-TES:iä, jossa olisi työllistämiseen kannustavat ehdot.

 

(Verkkouutiset-blogi 22.5.2018)

Hobbykortet gav lättare vardagspussel

Nimenhuuto, Jalkkis, Wilma och Helmi. Whatsappgrupper och Facebookväggar. Det finns en uppsjö av appar och nätsidor som försöker hålla reda på vardagen, hemmet och skolan – för oss föräldrar. Och vi behöver all hjälp vi kan få, åtminstone behöver jag det.

Alltid hinner man ändå inte med. Vi har fem barn, så de äldsta har redan fått lära sig att hantera sin vardag själva. Vi klarar av att koncentrera oss på och koordinera ett eller två barns hobbyer, och så hoppas vi att det tredje har så pass mycket koll på kalendern att vi kan alarmeras om hjälp behövs. Det att våra två äldsta har körkort gör vardagen lättare. Men ändå trillar något igenom emellanåt.

Vi försökte i tiderna vara proaktiva och bygga upp en hanterbar hobbystruktur. En idrott och ett instrument per barn, inte mera. Och absolut inte ishockey. Livskvalitet är i vår familj är att man kan dricka många koppar kaffe på morgnarna – i sitt eget kök, inte i ishallen.

Det har fungerat ganska bra, men ändå känns det som om det är alltför glest mellan de vardagskvällar då alla sitter tillsammans runt matbordet. Det här är vi inte ensamma om.

Jag besökte Island i mitten av mars. På Island vaknade man för tjugo år sedan till insikt om att ungdomarna inte har det så bra som man önskade. I undersökningar kom det fram att över 40 procent av 15-åringarna under den senaste månaden varit kraftigt berusade. Andelen som använt droger var hög även den, över 20 procent. På kvällarna kryllade det av ungdomar med ölflaskor i handen på Reykjaviks gator. Någonting måste göras.

Alla skall ha en hobby, var receptet, och det skall vara lätt för familjerna. Bakom tanken låg seriös forskning. Om man inte får annan stimulans, någonting annat att fokusera på tar man till alkohol och droger.

Man gick in för att utveckla eftermiddagsklubbarna. Man samarbetade med idrottsföreningarna och kopplade samman träningsverksamheten med skolornas eftermiddagsprogram. Man anställde professionella tränare och införde ett hobbykort som i praktiken fungerade som en subvention för hobbyavgifterna.

I dag använder över 80 procent av barnen i den yngre tonåren hobbykortet. Andelen 15- till 16- åringar som har varit berusade under den senaste månaden har sjunkit från över 40 procent till 5. Andelen ungdomar som röker eller använder hasch har sjunkit från ca 20 procent till 2.

Det här är otroligt stora förändringar.

Samtidigt har man fredat kvällarna för familjegemenskapen. De flesta hobbyer tar slut före klockan 19. Barnen har mera tid hemma med sina föräldrar – familjerna har mera tid tillsammans.

Hem och skola på Island har också dragit sitt strå till stacken. Via ett famljekontrakt har man kommit överens om de gemensamma spelreglerna. Barnen kan inte längre skylla på att ”Pelle nog får”, för Pelle får inte heller.

Den isländska modellen visar att man kan uppnå mycket med små medel. Kopplingen mellan förnuftig sysselsättning, en strukturerad vardag och ett allmänt välbefinnande är trots allt inte oväntad. Ändå behövdes det ett isländskt experiment för att vi alla skall kunna se det.

Om man samtidigt gör vardagspusslet lite lättare för oss föräldrar låter det som en win-win, eller vad tycker ni?

 

(Pääkirjoitus lehdessä Hem och skola 2/2018)

Puhe veteraanipäivän juhlassa Kirkkonummella

Arvoisat sotiemme veteraanit, hyvät ystävät, naiset ja herrat.

Bästa veteraner, bästa vänner, mina damer och herrar.

Olemme taas kerran kokoontuneet tänne kiittämään sotiemme veteraaneja siitä, mitä meillä on. Asioista jotka voivat tuntuu itsestään selviltä – kunnes ne eivät sitä enää ole.

Te, hyvät veteraanit – te jos jotkut tiedätte että mitään ei voi ottaa itsestäänselvyytenä. Elämä on hauras. Ystävyys on hauras. Itsenäisyys on hauras.

Suomen itsenäisyys, joka viime vuonna täytti sata vuotta oli hyvin hauras 1939 kun sitä ensimmäisen kerran toden teolla koeteltiin. Takana oli kansalaissota ja tilanne jossa naapuri taisteli naapuria vastaan. Miten kaukana se hetki oli?

21 vuotta – se on kuin tästä päivästä vuoteen 1997, pari vuotta jääkiekon maailmanmestaruuden jälkeen. Se oli kuin eilen. Haavat olivat auki, muistot olivat selvät – mutta kuitenkin kansa pystyi yhdistymään vaaran edessä. Tekemään töitä rintamalla ja kotirintamalla jotta itsenäisyys säilyisi.

Det är svårt att förstå hur det kunde vara möjligt att ett folk, vi finländare, som just gått igenom ett fruktansvärt tragiskt inbördeskrig kunde enas som vi gjorde då – som ni gjorde då. Hur kunde man glömma gamla oförrätter, gamla sorger, och tillsammans stå upp för det som förenar?

Det måste ha funnits en alldeles unik glöd, en unik vilja att försvara det gemensamma.

När jag går omkring riksdagshuset kan jag inte låta bli att slås av samma tanke. Hur kunde ett folk som nyss blivit självständigt, i en värld där vad som helst kunde hända, år 1926, 8 år efter självständigheten, ha mod och kapacitet att bygga ett sådant hus? Tron på självständigheten måste ha varit stark. Tron på Finland som nånting som består, som nånting som klarar sig.

Och det gjorde Finland sannerligen – tack vare er, bästa veteraner.

Nuori Suomi uskoi silloin itseensä ihailtavalla tavalla. 8 vuotta itsenäisyyden jälkeen se lähti rakentamaan itsenäiselle Suomelle itsenäisyyden pyhättöä, eduskuntataloa. Keskellä tyhjää Töölöä, hyvin epävarmassa tilanteessa.

21 vuotta itsenäisyyden jälkeen se pakotettiin unohtamaan menneet, ja yhtymään ulkoisen uhan edessä.

Sukupolvia verrataan usein toisiinsa. Se kuuluu asiaan. Onko tämä sukupolvi edellisten veroinen. Pystyisimmekö me samaan?

Sitä on mahdoton mitata, ennen kuin tarve tulee.

Mutta itse haluan uskoa, ja uskon sitä todellakin, että meillä on ainutlaatuinen yhtenäisyys. Se koostuu monesta asiasta ja sitä vaalitaan monella tavalla. Maanpuolustustahtoa vaalitaan monella tavalla. Itse vietin alkuviikon kansallisella maanpuolustuskurssilla. Se on kansainvälisestikin ainutlaatuinen instituutio jonka piirissä tuodaan yhteen ihmisiä yhteiskunnan eri aloilta nimenomaan siksi, että me tiedämme, että maanpuolustus on yhteinen asia.

Minulla on viisi lasta. Heistä vanhin on tällä hetkellä armeijassa. Hän suorittaa varusmiespalveluksensa Dragsvikissa jonne hän äsken palasi Haminasta. Tämän myötä olen itsekin tullut pohtineeksi maanpuolustustahtoa ja varusmiespalvelusta.

Jag vill själv tro att vi finländare besitter en speciell sorts enighet, en endräkt. Det ni gjorde, bästa veteraner är ett bevis på det.

Enighet, gemenskap, det byggs på många sätt. Genom gemensamma upplevelser, genom gemensamma minnen. Genom gemensamma sånger, gemensamma seder, gemensamma drömmar.

Min äldsta son genomför för tillfället sin värnplikt i Dragsvik. Med anledning av det har jag fått fundera lite på det här med gemenskap, och försvarsvilja. Jag tror att värnplikten har många funktioner, att den har många uppgifter.

Det handlar inte bara om att lära ut en funktion – att gå i takt, at ta ett stormgevär i bitar och sätta ihop det igen, att bädda sängen eller att sätta upp ett halvplutonstält. Det är framförallt en kollektiv upplevelse av tillväxt.

Vikten av det, att en årskull tillbringar ett år tillsammans är enorm eftersom det skapar en delad upplevelse, en gemensam förståelse. En förståelse för att vi finländare är olika, men lika

Arvoisat veteraanit, Lotat, ystävät, kuntalaiset.

Yhtenäisysys muodostuu monesta asiasta. Ja yhtenäisyyttä tarvitaan silloin kun kriisi on edessä. Yhteenkuuluvuuden tunne kasvaa yhteisistä kokemuksista, toiveista, unelmista – jaetuista hetkistä.

Om poikani ei toivottavasti ikinä joudu soveltamaan käytäntöön sitä, mitä hän tällä hetkellä oppii. Te jouduitte sen tekemään. Te jouduitte,  arvoisat veteraanit, arvoisat  Lotat, ja siirryitte sitten eteenpäin. Rakensitte Suomea ja sitä poikkeuksellista yhteiskuntaa jossa me nyt elämme. Nostitte sen Euroopan takapajulasta maailman kärkivaltioksi. Monella mittarilla maailman parhaaksi maaksi.

Se on iso työ yhdeltä sukupolvelta. Iso työ josta me olemme kiitollisia.

Omasta ja Kirkkonummen kunnan puolesta kiitän teitä siitä. Hyvää veteraanipäivää

Tack vare er, tack vare ert arbete kan vi i dag bo i världens tryggaste, jämlikaste land. Å Kyrkslätts kommuns – och mina egna vägnar vill jag tacka er. Glad veterandag.

En cirkelsåg som inte borde startas

Social- och hälsovårdsreformen har diskuterats aktivt på HBL:s sidor de senaste veckorna. Det är bra. Det handlar om det självständiga Finlands största reform och den förtjänar en ordentlig debatt.

Det börjar dock bli bråttom med att sätta fakta på bordet. Regeringen vill att paketet ska vara godkänt i början av juni så att vi kan ha landskapsval i oktober. Det är bråttom, eftersom Centern inser att stödet för i synnerhet landskapsreformen är obefintligt. I den ekvationen verkar det att vi i så fall går emot bl.a. OSSE:s valtidtabellsrekommendationer inte ha någon betydelse.

Det svaga stödet är inte förvånande. Trots att reformens slutresultat till en del hänger på hur den förverkligas finns det mycket vi redan nu kan förutspå.

Idag har vi ett system som sporrar till god vård i alla skeden. Det är kommunerna som har hand om den förebyggande vården, bashälsovården och kostnaderna för specialsjukvården. I alla steg svarar kommunerna för följderna och kostnaderna av sitt arbete.

Problemet med det vi har idag är att många kommuner är för små för att de skall kunna sköta bashälsovården på ett effektivt sätt. Men incitamenten är det inget fel på, för ansvar och pengar går hand i hand. Det finns helt enkelt incitament att sköta saker väl.

I det som nu föreslås är det tvärtom.

Om reformen godkänns som sådan kommer kommunerna fortsättningsvis att sköta den förebyggande vården, men de svarar inte för följderna då social- och hälsovårdscentralerna sköter bashälsovården.

Social- och hälsovårdscentralerna igen behöver inte bekymra sig för följderna av sitt arbete, eftersom landskapets affärsverk tar hand om specialsjukvården. Tvärtom, de har ett direkt incitament att flytta jobbiga patienter över till landskapets affärsverk.

Man kan införa kontrollinstrument och sanktioner för att styra vården. Men om de grundläggande incitamenten inte fungerar är det inte troligt att det hjälper. Det är mycket osannolikt att regeringens inbesparings- och vårdmålsättningar uppnås. Tvärtom – kostnaderna torde stiga.

Efter reformen ska social- och hälsovårdscentralerna tävla mot varandra på marknaden. Enligt den så kallade kapitationsprincipen betalar landskapen en ersättning åt sote-centralerna för varje patient. Två tredjedelar av ersättningens storlek är fast, oberoende av den vård som patienten behöver. Det leder till ett enormt sårbart system där allt hänger på hur exakt man räknar ut kostnaderna för en viss patientprofil. Om kalkylen är för hög skenar kostnaderna iväg. Om den är för låg finns den en risk för undervård och det, att inga privata social- och hälsovårdscentraler dyker upp på marknaden.

Ministeriet säger att man kan justera ersättningssumman med täta mellanrum. Men vilket privat företag vill göra en stor investering i en sote-centralsverksamhet om ersättningen inte är förutsägbar?

Tanken bakom hela reformen är att undvika ökande kostnader i specialsjukvården genom att man satsar mer på bashälsovården. Men då incitamenten för oss i fel riktning och den ekonomiska modellen är sårbar finns det skäl att vara orolig.

Professor Kekomäki jämförde sote-modellen med en cirkelsåg vars sågblad snurrar åt fel håll. Den ordbilden är bara delvis korrekt. I det som nu föreslås snurrar inte bara bladet åt fel håll utan hela maskinen är felaktigt monterad. Att starta den i brådskande ordning är oansvarigt inte bara med tanke på snickarens händer, utan med tanke på hela verkstaden.

Det system vi har idag har många problem, men samtidigt är det konkurrenskraftigt i internationell jämförelse. Att införa ett enhetligt patientdatasystem skulle redan förbättra mycket, men enligt HUS kommer social- och hälsovårdsreformen att göra det omöjligt. De små kommunernas bekymmer kunde rättas till genom att överföra bashälsovården på sjukvårdsdistrikten. Vi har fungerande modeller på flera håll i landet som kunde införas på nationell nivå. Det finns många alternativ till det vi nu håller på att göra. Många alternativ som är klart bättre än detta.

 

(Mielipidekirjoitus Hufvudstadsbladetissa 26.4.2018)