Nu kläcker vi framtidens idéer

Föreningsliv och körsång är nyckeln till ett långt och lyckligt liv, heter det ju. Alla föreningar har sin början, och somliga föreningar har även ett slut. Hem och Skola har dock inte ett slut, men nog en aktningsvärd ålder.

I dag är Hem och Skola ett enormt starkt varumärke, för att ta till marknadsföringsjargong. Hem och Skola är ett förbund som har berört flera generationer av barn och som känns igen av så gott som alla finlandssvenskar, och jag tror att det är ett positivt igenkännande. Det är inte en dålig prestation, och det är ett resultat av det arbete som tiotusentals finländare har gjort för sina barn, sina föräldrar och sina skolor. Nästa år fyller vi 50 år, och det skall firas.

Hem och Skola är en förening som per definition ständigt förnyar sig – varje år kommer det nya förstaklassare och daghemsfamiljer in i rullorna. Men vi har också förnyat oss på många andra sätt under årens lopp. Alla de föräldrar och barn som har deltagit har tillfört mycket till vår organisation. De, ni, har tillfört mycket till hela Svenskfinland. I alla de hundratals lokalföreningar vi har sitter man dessa dagar och planerar årets verksamhet. Idéer kläcks och nya initiativ tas. I takt med att världen och arbetslivet förändras ändras också behovet av samverkan och interaktion med skolan. Det handlar inte mera om att bara koordinera bakturer för mockarutor. Det kan också vara fråga om att till exempel möjliggöra en tätare kontakt mellan hem och skola och ta hänsyn till att föräldramöten klockan 18.30 kanske inte passar alla.

I Lyceiparkens skola i Borgå har man hörsammat det här och ska nu införa distansarbetsmöjligheter för föräldrar i matsalen. Men det finns också sådana föreningar som tycker att man kanske har fallit in i gamla gängor och inte hittar den där nya roliga grejen som skulle sätta sprutt på elever, föräldrar och lärare.

De föreningarna kanske inte nås av de goda idéerna, och upplever att deras eget förråd av idéer har sinat. Vi vill nu hjälpa till att sprida de goda idéer som ni har, fantastiska idéer skall man dela med sig av. Det ska inte gå för dem som det har gått för vårt lands mest stolta innovation, torkskåpet, som än i dag bara är få kök förunnat. Om crowdsourcing fungerar ute i startup-världen fungerar den säkert också inom Hem och Skola.

I det här numret ber vi er därför dela med er av era bästa föreningsidéer så att alla barn, föräldrar och lärare ska kunna ta del av dem. Vi vill skapa en idébank som tar Hem och Skola 50 år framåt i tiden. Vi kommer under nästa år att varje vecka publicera en av dessa idéer, och hoppas på att de faller i god och fruktbar jord hos våra medlemsföreningar. Nästa år vid den här tiden är det kanske inte bara Lyceiparkens matsal som har distansarbetande föräldragäster, utan även många andra runt omkring i Svenskfinland. Med nya idéer kommer gladare barn, ivriga föräldrar och inspirerade lärare – låter som en win-win-situation!

 

Pääkirjoitus lehdessä Hem och skola 4/2018.

Nu är det bråttom

”Nu är det bråttom” – ”Nyt on kiire”, ropade närmare 10 000 demonstranter taktfast i Helsingfors centrum för några veckor sedan under klimatmarschen. De som inte vaknade efter det första klimatmötet i Köpenhamn, eller efter Kyoto, eller Paris – de vaknade nu. På riksdagshusets trappor fick representanter för partierna ta emot folkmassan. Och ställas till svars för det de gjort för att motverka klimatförändringen.

IPCC:s rapport är bister läsning. Men samtidigt är den på intet sätt oväntad lektyr. Vi visste vad som var på antågande. Det oväntade var snarare den nivån av konkreti med vilken rapporten målar upp de följder ett misslyckande kommer att ha. Tidigare har vi trott att en uppvärmning på två grader kan gå att hantera. Efter rapporten har gränsen sänkts till 1,5 grader. Och även då är följderna kännbara.

Om vi skall gå från två grader till en maximal uppvärmning på endast 1,5 grader krävs det mycket. Kanske mera än ett sådant här tungrott skepp klarar av. Men nu vet vi också vad ett misslyckande betyder: om vi låter temperaturen slira iväg mot två-graders-strecket är skillnaden på ett globalt plan enorm.

Nästa riksdagsval kommer att handla om mycket. Vården, sysselsättningen, men kanske framförallt om klimatförändringen. Den är en av de viktigaste frågorna inför riksdagsvalet – också för SFP. Denna regering har på många sätt varit progressiv och stakat ut ambitiösa mål. Det har varit en bra början – men samtidigt är det klart att ribban måste höjas. För Finlands del finns utmaningarna inom sektorerna för trafik, energi och skog.

Finlands klimatpanel har stakat ut ett mål på 850 000 elbilar år 2030. Det är ett mycket ambitiöst mål som inte nås av sig självt. Det kräver att vi bygger om beskattningen som berör personbilstrafiken, men även vårt elnät och lagstiftningen kring det. Dels kommer det att leda till ett behov av stora lokala laddningseffekter, men också till en situation där många finländare plötsligt har ett batteri på tiotals kWh hemma hos sig, en elmängd som kan användas för att jämna ut konsumtionstoppar. På samma sätt som vi idag har varmvattenberedare är elbilen i framtiden ett ellager kopplat till våra hem.

Inom energisektorn gäller det att frångå fossila bränslen så snabbt som möjligt, men också att skapa en funktionsmiljö som möjliggör det samspel mellan utbud och efterfrågan som ett utsläppsfritt och antagligen allt mer diversifierat energiproduktionssystem kräver. När energiproduktionen i framtiden är beroende av t.ex. vädret måste det vara möjligt att lagra el, men också att reglera efterfrågan enligt den effekt som finns till buds.

Som helhet har vi i Finland det på många sätt väldigt bra förspänt. Vi har en stor kolsänka med vilken vi kan balansera våra utsläpp. Samtidigt är skogen för en finländare inte vilken naturresurs som helst. Det är fråga om en i stor utsträckning privat egendom och en nationellt viktig näring.

I den stora utsläppsekvationen ställs utsläpp mot sänkor. En kolsänka är motsatsen till utsläpp. Finlands mål kommer med stor sannolikhet inom några år officiellt vara att vi skall vara kolneutrala år 2035. Detta är i linje med IPCC:s rekommendationer. Det kräver att vår kolsänka som idag är knappt 30 miljoner ton koldioxid år 2035 skall vara lika stor som våra utsläpp – som idag är knappt 60 miljoner ton koldioxid. Det betyder också att en minskning av kolsänkan skulle leda till att vi måste skära ner mera inom andra sektorer.

Om vi på ett nationellt plan försöker styra användningen av skogen måste det dels basera sig på verifierad forskning men också på en mekanism enligt vilken de som lever av skogen får en ersättning för den kolsänka deras skog står för. På samma sätt som industrin idag köper utsläppsrätter borde man få ersättning för den kolsänka man uppehåller. För Finlands del vore det relativt lätt att införa en sådan mekanism – redan idag mäter vi lokalt med stor noggrannhet hur skogen växer och dess massa ökar.

Det finns få sektorer inom ekonomin som man med säkerhet kan säga att växer. Hälsovården är en sådan, artificiell intelligens en annan. Cleantech och klimatlösningar är en tredje. För oss i Finland är det viktigt att vi på detta plan vågar vara progressiva. Att vi gör vår andel av våra globala förpliktelser, men också att vi genom det skapar en miljö för våra företag i vilken nya idéer har en möjlighet att slå rot och frodas för att senare gå på export. Klimatmålet att begränsa uppvärmningen till 1,5 grader når vi inte lätt. Men även här skördas frukterna av dem som vågar.

 

Mielipidekirjoitus Hufvudstadsbladetissa 25.11.2018 Silja Borgarsdóttir Sandelinin kanssa.

Vielä on kantoja yrittäjän kaskessa

Työelämän tasa-arvoistamisessa on vielä tekemistä. Hallitus otti yhden askeleen hyvään suuntaan antamalla viikko sitten esityksen, jolla parannetaan perheyrityksessä työskentelevän muttei yrityksen omistajiin kuuluvan työttömyysturvaa. Vastaisuudessa hänet luetaan palkansaajaksi, eli hän on normaalin työttömyysturvan piirissä.

Tällä muutoksella poistetaan yksi monesta keinotekoisesta muurista jolla yrittäjiä – tai heidän perheenjäseniään – pidetään normaalin sosiaaliturvan ulkopuolella. Vaikka yrittäjän perheenjäsentä ei tämän jälkeen enää rangaista, niin yrittäjäksi ryhtyminen on tästä huolimatta vielä monessa suhteessa uhkarohkea seikkailu.

Tilanteessa, jossa työelämän yleinen jäykkyys jopa pakottaa ihmisiä yrittäjäksi – jotta työnantaja voisi vähentää palkkausriskiään – ongelma ei ole pieni eikä mitätön.

Yksin yrittäjiä on Suomessa melkein 200 000. Se on selvä osoitus siitä, että työmarkkinat eivät toimi. Moni yrittää yksin, koska se on työn tekemisen ehto. Palkkaamiskynnys on liian iso. Toinen puoli tätä ongelmaa on henkilöstövuokrauksen yleistyminen, joka ilmiönä on omiaan kasvattamaan suomalaista kustannustasoa.

Tähän ongelmaan voi, ja tuleekin, tarjota ratkaisuksi palkkausriskin alentamista. Hallitus yrittikin puuttua tähän surullisenkuuluisalla irtisanomislaillaan. Se on nyt etenemässä hyvin epämääräisessä muodossa eduskunnassa.

Todellisuuteen on kuitenkin sopeuduttava ja on löydettävä ratkaisuja, jotka vastaavat ongelmiin. Meillä on työelämä jossa yksittäinen työntekijä yhtäkkiä voi olla tilanteessa, jossa työ jatkuu yrittäjänä, kunnes tilanne taas muuttuu. Nykyinen sosiaaliturvamme ei tähän muutokseen taivu. Tähän on tarjottu ratkaisuksi yhdistelmävakuutusta, joka loisi sosiaaliturvamallin jossa työsuhteen ja aseman vaihtuminen ei katkaise henkilön sosiaaliturvaa. Kyse on työttömyysturvasta heille, joka työskentelevät vaihtelevasti palkansaajana ja yrittäjänä. Tänään näille molemmille on omat työttömyysturvaratkaisunsa, joka usein yksilön tasolla käytännössä johtaa siihen, että ei ole kumpaakaan.

Tämän hallituskauden alussa yhdistelmävakuutusta lähdettiin viemään eteenpäin. Jostain syystä työ pysähtyi. Lausuntokierroksella nousi esille kritiikkiä, joka koski vakuutuksen houkuttelevuutta – eli hintaa suhteessa turvaan – sekä työssäoloehdon pituutta.

Ensi kaudella tämäkin asia olisi syytä saada päätökseen. Mutta korjattavaa on muuallakin työelämämme rakenteissa. Jos järjestelmän sisäiset jäykkyydet vievät tilanteisiin, joissa työllistämisen pelko voittaa kasvun kaipuun ja riskin minimoiminen vie meidät kustannustasoa nostaviin ratkaisuihin, voimme perustellusti todeta, että puhumme järjestelmäviasta. Tähän seuraavan hallituksen on syytä tarttua, jotta työelämästämme tulisi tasa-arvoisempi ja kilpailukykyisempi.

 

Blogi Verkkouutisissa 19.11.2018.

Nästa regering måste möjliggöra mera lokal flexibilitet

Arbetsmarknadsfrågor har aldrig varit lätta att tampas med i vårt Finland. Inte heller denna höst. Regeringens försök att underlätta uppsägningar i företag med färre än tio anställda stötte på massivt motstånd, trots att de faktiska förändringarna var små.

I sig var det absolut rätt målgrupp regeringen hade för sin proposition. 265 000 företag har tio eller färre anställda. Om man kan få en femtedel av dem att ta steget ut och anställa en person – det kan vara fråga om den första utomstående person ett litet företag som ett par driver – skulle det ha stora följder för sysselsättningen.

Att översätta detta i lagform visade sig sedan vara svårt, och det är förstås redan på en principiell nivå problematiskt att sätta företag i olika situation på basen av deras storlek. Men problemet är faktiskt och reellt. Små företag som inte har de resurser stora företag har ser alltför ofta en anställning primärt som en risk. Om metoden som föreslogs sedan är den riktiga kan man diskutera.

Samtidigt har vi en enormt stor arbetslöshet fast vi befinner oss på toppen av en högkonjunktur. Enligt Finlands näringsliv EK:s enkät upplever ungefär en tredjedel av alla företag i Nyland att bristen på lämplig arbetskraft hämmar deras tillväxt. I Österbotten säger hälften av företagen samma sak.

Och ändå ligger arbetslösheten på en hög nivå. Den strukturella arbetslösheten är bland de högsta i Europa. Utbud och efterfrågan talar inte samma språk. En stor del av befolkningen verkar inte hitta sin plats i den ekonomi vi lever i.

För att lösa detta problem krävs det förstås ett helt batteri av åtgärder. Det handlar om utbildning, möjligheter till omskolning, att inte uppehålla mekanismer som hindrar att man flyttar efter arbetstillfällen och så vidare. Men det handlar också om att skapa en flexiblare miljö för företagen att verka.

Här – vad flexibiliteten beträffar –  skiljer sig Finland markant från Sverige. Vi har en rätt lätt arbetslagstiftning, men mycket detaljerade branschspecifika allmänbildande avtal. Avtal som inte bara binder de fackanslutna företagen utan också – och i själva verket i högre grad – dem som inte tillhör facket. Man kan fråga sig vem detta gynnar.

Men flexibilitet måste också betyda delaktighet och medbestämmanderätt. Analogt med den modell man har i Sverige borde anställda i större företag få plats i företagens styrelser. Det här var kontroversiellt då det infördes i Sverige – men erfarenheterna har primärt varit goda. Insyn skulle ge förtroende.

Nästa regering måste möjliggöra mera lokal flexibilitet inom alla företag, vare sig de är fackanslutna eller inte. Man måste lokalt i högre grad än nu kunna bestämma om löner, arbetstider och andra frågor på ett sätt som gynnar företagen som helhet – både de som anställer och de som är anställda. Arbetslivet idag ser annorlunda ut än det gjorde för 30 år sedan. Tanken att samma modell passar alla – liksom den att arbetsplatsen är ett slagfält på vilket bara den ena kan vinna – är inte den verklighet vi lever i.

 

Mielipidekirjoitus Hufvudstadsbladetissa 19.11.2018.

Puhe eduskunnan keskustelussa vuoden 2019 budjetista

Ärade talman,

När vi talar om nästa års budget talar vi samtidigt om framtiden. När vi fattar beslut om hur vi ska använda våra pengar bestämmer vi samtidigt i vilken riktning vi vill styra Finland.

Vad vi väljer att satsa på nu har betydelse för hur framtidens Finland ser ut.

Framtiden är nyckelordet.

Vi ska tänka långsiktigt i våra val. För vem bygger vi framtidens Finland?

Jo, för kommande generationer. Därför ska vi satsa på skola och utbildning. I sitt tal tog Anna-Maja Henriksson upp att nästa riksdagsval kommer att vara ett utbildningsval. Någon kan ju säga att det föregående också var det, men här är vi ändå. SFP vill satsa på hela skolstigen från daghemmet till högskolestudierna.

En av de självklara satsningarna är den subjektiva rätten till dagvård. Nå, det är ju faktiskt ingen satsning, för regeringens inbesparing där de avskaffade den subjektiva rätten, ja, den inbesparingen uteblev. Men den är fortfarande avskaffad, och det bör rättas till.

Ärade talman,

SFP vill också se en mer jämställd framtid i Finland. Därför är det viktigt att nästa regering prioriterar att genomföra en familjeledighetsreform. Genom reformer som stöder jämställdheten idag sår vi frön för en ännu mer jämställd framtid och en högre sysselsättningsgrad.

SFP anser att en familjeledighetsreform ska få kosta, för endast då innebär det att reformen är tillräckligt omfattande för att skapa den förändring vi behöver. Reformen ska stöda ansvarsfördelningen i familjerna och öka på flexibiliteten så att det är lättare att kombinera familj och arbete – både för mamma och för pappa.

Arvoisa puhemies,

Tämä kesä oli poikkeuksellisen lämmin, lämpimin 10 vuoteen. Suomessa mitattiin yhteensä 63 hellepäivää. Vaikka lämpimästä säästä toki saa nauttia, tämä kesä antoi meille suomalaisille myös esimakua kiihtyvästä ilmastonmuutoksesta. Ilmastonmuutos on aikamme suurin haaste. Jo lähitulevaisuuden kannalta on äärimmäisen tärkeää, että jokainen päätös tehdään kestävällä pohjalla ja päätöksen ilmastovaikutukset huomioon ottaen.

Kesän pitkään jatkunut kuivuus piinasi myös maanviljelijöitä. Tämä vuosi on maanviljelijöille huonoin 30 vuoteen ja vuoden viljasadosta ennustetaan tulevan 2000-luvun pienin. Siksi on hyvä, että hallitus päätti 30 miljoonan kriisipaketista tämän vuoden lisätalousarvioon helpottamaan maanviljelijöiden tilannetta.

Emme kuitenkaan voi rakentaa tulevaisuuttamme kriisipakettien varaan. Ennakoimattomista sääolosuhteista tulee väistämättä yhä tavallisempi ilmiö. Ilmasto muuttuu ja sen hillitsemiseksi myös Suomen tulee kantaa vastuunsa.

Me rakennamme tulevaisuuden Suomea ja maailmaa tuleville sukupolville. Valinnoilla, joita teemme tänään, on kauaskatseisia vaikutuksia. Tämän takia tarvitsemme panostuksia uusiutuvan energiaan, kiertotalouteen ja päästöttömien teknologioiden kehitykseen. Meidän tulee myös luopua sähköintensiivisen teollisuuden tuista ja muista ilmaston kannalta haitallisista tuista pikimmiten.

Lämpimät säät johtivat myös ennenäkemättömiin sinileväkukintoihin. Tänä kesänä Suomenlahden levätilanne oli koko vuosikymmenen pahin. Itämeri ei voi hyvin.

Hallitusta onkin kiitettävä siitä, että Itämeren ja sisävesien suojeluun myönnetään yhteensä 45 miljoonaa euroa jaettavaksi seuraavan kolmen vuoden aikana. Ensi vuoden osuus on 15 miljoonaa euroa.

Arvoisa puhemies,

Jokaisella tässä salissa tehdyllä päätöksellä vaikutetaan tulevaisuuteen niin Suomessa kuin muualla maailmassa. Suomen tulee kantaa vastuunsa myös globaalilla tasolla nostamalla kehitysyhteistyön määrärahoja 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta. Panostamalla kestävään maailmaan panostamme samalla kestävään tulevaisuuteen myös Suomessa.

On syytä iloita siitä, että sekä ministeri Sipilä että ministeri Orpo ovat puhunut sekä kiintiöpakolaismäärän noston puolesta että kehitysavun korottamisesta niin, että olisimme 0,7 prosentin polulla.

Kysymys on ainoastaan se, miksi mitään ei tapahdu. Miten on mahdollista, että pääministeri linjaa jotain – ja mitään ei tapahdu? Ei kehitysavun suhteen, eikä meidän pakolaiskiintiön suhteen.

Erityisen kisualliseksi koko loogisen ajatuksenjuoksun kannalta on se, että vedotaan pakolaiskiintiön osalta siihen, että voimme nostaa kiintiön sikäli kuin EU panee täytäntöön ajatukset siitä, että käsittelykeskuksia sijoitettaisiin EU:n rajoille.

Mikä siinä vaiheessa jää sanomatta on se, että niihin suunnitelmiin kuuluu oleellisena osana ajatus pakollisesta, sitovasta taakanjaosta. Ja se taas on jotain, jota Suomen hallitus vastustaa.

Arvoisa puhemies,

Sanoilla on merkitystä. Politiikan uskottavuus perustuu siihen, että tarkoittaa mitä sanoo, Nyt on hallituksen aika pakolaiskiintiön ja kehitysavun osalta vastata sanoistaan.

Yritystukiin tulee puuttua hyvä sään aikana

Nousukauden jälkeen tulee vääjäämättä taantuma. Se lienee ainoita pomminvarmasti toteutuvia taloustieteen lainalaisuuksia. Suomessa taantumiin liittyy usein myös jokin suuri rakennemuutos eli jokin ympäristössä tapahtunut suuri mittava käänne. 1990-luvun alussa se oli idänkauppa. Vuosikymmen sitten edellisen kriisin kohdatessamme käynnissä oli kansainvälinen pankkikriisi ja matkapuhelinsektorin mullistus.

Jotkut maat selviävät näistä muutoksista helpommin. Joillekin maille muutos taas merkitsee rämpimistä syvän matalasuhdanteen läpi.

Miten voisimme varautua seuraavaan isoon rakennemuutokseen ilman, että se kriisiyttäisi taloutemme? Miten saisimme luotua yrityksille toimintaympäristön, joka kannustaa – ja pakottaakin – muutokseen?

Muuttuvassa maailmassa kaikki ne rakenteet, jotka hidastavat yritysten kykyä ja halua sopeutua muuttuvaan maailmaan, ovat pitkän päälle haitaksi taloudellemme.

Tarvitsemme siis yritysilmaston, joka ei kannusta muutosvastarintaan, vaan tukee yrityksien muuntautumiskykyä ja jossa työvoimaa valmennetaan aktiivisesti vastaamaan muuttuvan maailman tarpeisiin. Yritystuet ovat muutosta estävä voima erityisesti tilanteessa, jossa ne paikkaavat muuten heikkoa kilpailukykyä. TEM:in tekemän selvityksen mukaan noin 2,5 miljardia euroa yli 4 miljardin euron yritystukipotista koostuu juuri tällaisista muutosta jarruttavista, huonoa kilpailukykyä paikkaavista tuista.

Yritystukien perkaaminen on kuitenkin vaikeaa. Tämän osoitti nollatulokseen keväällä tullut yritystukityöryhmä. Jokainen tuki on syntynyt pitkän poliittisen väännön kautta ja jokainen on perusteltavissa, kunhan asiaa tarpeeksi kapeasti tarkastelee. On myös selvää, että tukien leikkaaminen tulee väistämättä vaikuttamaan joidenkin yritysten kilpailukykyyn.

Jotta haitallisten tukien purkamisessa päästään nopeasti alkuun, on olennaista, että mahdollinen leikkaus kompensoidaan. Kuitenkin niin, että yritysten väliset kilpailuepäsuhdat tasoittuvat ja yritysten muutoshalukkuutta estävät seikat poistuvat.

Kaikkia kilpailukyvyn parantamiseen tähtääviä tukia tuskin voidaan leikata, mutta lähtekäämme siitä, että 80 prosenttia – eli 2 miljardia euroa – olisi mahdollista karsia. Tämä leikkaus voitaisiin kompensoida yhteisöveron roimalla pudottamisella: 13–14 prosentin yhteisöveroasteella Suomi olisi äärimmäisen kilpailukykyinen investointiympäristö. Loput säästöistä ohjattaisiin korkeakoulujen pääomittamiseen ja Suomen Akatemiaan, jolloin myös joustavan ja osaavan työvoiman kyky sopeutua alati muuttuvaan ympäristöön turvataan ja innovaatiotoimintaa edistetään.

On syytä olettaa, että yhteisöveroaste, jota pidetään varsin haitallisena veromuotona, on laskusuunnassa. Jos Suomi laskee sitä pikkuhiljaa asteittain usean vuoden aikana, on olemassa aito riski, että lasku ei johda vaadittaviin suurin rakenteellisiin muutoksiin. Jos muutos taas tehtäisiin isona kertaleikkauksena, veroasteen laskun antama kilpailuetu voitaisiin käyttää yritystukien suur-remonttiin.

Riittävän rohkeilla toimenpiteillä meidän on mahdollista luoda Suomeen nykyistä kilpailukykyisempi toimintaympäristö, joka mahdollistaa vaadittavan luovan tuhon, koulutetun työvoiman saatavuuden ja ilmastotavoitteisiin pääsemisen. Iso osa nykyisistä yritystuista on omiaan nimenomaan hidastamaan tällaista kehityskulkua.

 

(Blogi Verkkouutisissa 18.9.2018)

Keskustan kehittäminen tulee nostaa keskiöön 

Moni on varmasti sitä mieltä, että Kirkkonummen kuntakeskus on jäänyt lapsipuolen asemaan kuntaamme kehitettäessä. Olen samaa mieltä. Kunta kasvaa dynaamisesti, mutta ydinkeskustamme näyttää kutakuinkin samalta, kuin miltä se näytti omassa lapsuudessani.
Tämän pysähdyksen ajan on loputtava. Kuntamme tarvitsee elinvoimaisen ja viihtyisän keskustan. 
Professori Heikki Reenpää totesi jokin aika sitten,  että Kirkkonummi on Suomen parhaiten varjeltuja salaisuuksia. Itse lisäisin, että keskustamme on paikka, joka voi kehittyä todelliseksi vetovoimatekijäksi. 
Meillä on junarata ja moottoritie – ja vanha upea kirkko kukkulalla kylän keskellä. Kirkon eteen levittäytyy tori, jota reunustaa kohta valmistuva hieno laajennettu kirjasto. Ei voi olla parempaa lähtökohtaa vetovoimaisen kuntakeskustan kehittämiselle. 
Keskustan koulukeskus siirtyy kohta Jokirinteeseen. Se mahdollistaa koko keskustan uudistamisen tiiviiksi pikkukaupungiksi, jossa on useita viihtyisiä kohtaamispaikkoja ja palveluja sekä nuorille että iäkkäille. Keskusta voisi olla torin ja kirkon ympärille kietoutuva kokonaisuus, joka jatkuu pienten aukioiden sarjana kohti rautatieasemaa. Asuinrakennusten kivijalkoja elävöittäisivät pienet yksilölliset liikkeet ja toimitilat. Uuden kirjaston takana voisi olla uusi lukio, jossa toimisi sekä Porkkalan lukio että Kyrkslätts gymnasium. 
Kirkkonummen keskustan tulisi olla paikka, jonne tekee mieli mennä iltaisin tai viikonloppuisin koko perheen voimin. Syömään, ostoksille tai käymään läntisen pääkaupunkiseudun parhaassa kirjastossa. Ja jos nuori lapsiperhe tai juuri eläkkeelle siirtynyt pariskunta pohtii, minne haluaisi muuttaa pääkaupunkiseudulla asumaan, niin Kirkkonummen keskustan tulisi tulla heille mieleen ensimmäisenä – Kirkkonummen keskusta voisi olla Naantalin tapaan pääkaupunkiseudun helmi. 
Minun on vaikea kuvitella että Uudeltamaalta löytyisi mukavampaa paikkaa asua ja toivonkin, että pääsemme nopeasti keskustan kaavatyössä eteenpäin. 
Tässä työssä on muistettava myös se, että omaleimaisuus ja oma identiteetti ovat kunnalle tärkeitä asioita. Kirkkonummi ei ole Espoo. Meidän tulee pyrkiä keskusta-aluetta kehittäessämme erottuvuuteen. Uusi keskustamme voisi olla vaikkapa uuden edistyksellisen puurakentamisen näyteikkuna. Tulevaisuuden ilmastoneutraali pikkukaupunki. 

Puhe Hiroshiman muistopäivänä 6.8.2018 Loviisassa

Kun atomipommi räjähti Hiroshiman yllä 73 vuotta sitten yli satojentuhansien ihmisen elämä muuttui silmänräpäyksessä. Maailmalle kantautui viesti: Mikään ei olisi enää koskaan entisellään. Hiroshimasta tuli ihmisen tuhovoiman uusi näyte. Tällaista tuhoa pystymme saamaan aikaan, oli viesti.

Hiroshimalla ei ollut juurikaan sotilaallista merkitystä. Kaupunki ei ollut strateginen kohde. Se oli tarkoituksella säästetty hyökkäyksiltä aina ydinpommitukseen asti,  jotta uuden aseen lähettämä viesti olisi mahdollisimman kirkas ja selvä. Yhtenä aamuna aurinkoa, iloa, naurua. Seuraavana täydellinen tuho, pimeys ja kuolema.

Med Hiroshima tog mänskligheten ett avgörande steg. Visst, Dresden hade lidit, liksom London och Hamburg. Men ingen stad på det sätt som Hiroshima gjorde. Aldrig på samma sätt för att bevisa makt och vilja att förstöra.

Väkivalta on aina helpompaa, jos sen kohteella ei ole kasvoa tai nimeä. Jos kohde on pelkkiä numeroita ja tilastoja. Jos se on kaukana ja siihen liittyvä vihollinen on demonisoitu. Hiroshima näytteli tätä roolia 73 vuotta sitten. Joku muu tekee sen tänään.

Itse olen koulutukseltani arkkitehti. Poliitikko minusta tuli vasta kypsällä iällä. Teinivuoteni osuivat kylmän sodan aikaan, kahdeksankymmentäluvulle. Muistan miten maailman tila huolestutti minua. Olin järkyttynyt kun Reagan valittiin presidentiksi, koska minulle oli kuulemieni keskustelujen perusteella syntynyt käsitys siitä, että hän oli halukas käyttämän ydinaseita. Kuljin 12-vuotiaana ja monta vuotta sen jälkeen lokakuisissa rauhanmarsseissa, koska koin jo silloin, että minulla oli velvollisuus tehdä edes jotain rauhan eteen.

Nuoruuden pohdinnat eivät vieneet minua vielä tuolloin politiikkaan, mutta ne herättivät kiinnostukseni globaaleihin kysymyksiin, vaikuttamiseen, toimivan ja kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Tavoitteita, joita koin voivani edistää myös arkkitehtina.

För att undvika konflikt, katastrofer, krig, behövs fungerande samhällsstrukturer. Den danske arkitekturprofesseorn Jan Gehl skrev för snart 50 år sedan boken ”Livet mellem husene”. Där talar han om hur människor möts och hur man skapar rum för möten. Enligt Gehl minskar risken för våld i direkt proportion till hur troligt det är att man möts igen. I en anonym värld där man inte träffar varandra, där man inte möter varandra, förekommer våld.

I en samhälle behövs därför rum där man kan träffas och umgås. Så är det i ett hem, i en by, i en stad, i ett land – och också gobalt. I ett samhälle där människor möts, träffas, lär känna varandra minskar våld.

Om det finns förståelse, och identifikation med en annan kan man inte glömma offren, då är de inte siffror och statistik på samma sätt som offren i Hiroshima kanske var för dem som stod bakom attacken. Förståelse, som är de här dagarnas tema, är nyckeln till en värld utan konflikt, utan motsättningar.

Jan Gehl puhui siis jo 70-luvulla arkkitehtuurista ja kaupunkisuunnittelusta, niin kuin minä sen ymmärrän,  ymmärryksen rakentamisen keinoina. Se mikä toimii pienessä skaalassa, toimii isossakin. Kohtaamisten kautta paljastuvat erilaisten maailmankuvien vivahteet ja inhimillisyys. Tämä on olennaista, sillä ihmisen mieli haluaa ymmärtää asioita – mahdollisimman helposti. Asioiden ja ihmisten syvällinen ymmärtäminen edellyttää jatkuvaa taistelua yksinkertaistamista vastaan. Se, mikä on yksinkertaistettu on helppo laittaa pakettiin ja lokeroon, ja työntää pois mielestä.

Venäjä on meille herkästi yhtä kuin Putin. Pohjois-Korea on yhtä kuin Kim Jong Un. Turkki on Erdogan ja Palestiinalaiset puolestaan terroristeja. Iranissa ei ole kuin uskonnollista fundamentalisteja ja meksikolaiset ovat, Trumpia lainatakseni, raiskaajia ja huumediilereitä.

Tällaiset yksinkertaistukset ovat helppoja, koska ne eivät edellytä oman maailmankuvan laventamista. Ne eivät edellytä erilaisuuden kohtaamista. Mustamaalaaminen antaa kavalalla tavalla mahdollisuuden korostaa omaa erinomaisuutta

Ymmärtäminen puolestaan vaatii omasta tilasta luopumista ja asioihin perehtymistä.Vaivannäköä ja inhimillisyyttä.

Meidän perheessämme asui edellisvuonna vuoden ajan Santiago-niminen kolumbialainen poika. Hän tuli Suomeen keskeltä Kolumbian sisällissotaa, FARC-sissien hallitsemalta alueelta. Hän oli omin silmin nähnyt sisällissodan kauheudet, mutta myös sen syyt. Sen, miten taloudellinen epätoivo ja epätasa-arvo veivät isolta osalta ihmisiä mahdollisuuden valita, millaisen elämästään muovaavat.

Santiago berättade för oss om det colombianska inbördeskriget. Om hur fattiga människor drivs i händerna på dem som brukar våld som maktmedel, i brist på bättre utvägar. Om hur de egna hopplösa ekonomiska utsikterna inte ger dem något val. Om hur droghandeln är den enda vägen ut för fattiga samhällen i den colombianska djungeln.

Santiago var helt ifrån sig när fredsavtalet föll i folkomröstningen. Han kunde inte förstå – som han tolkade det – bristen på förståelse, varför man inte kunde förlåta, varför viljan att bestraffa och hämnas gick före viljan att försona.

Man valde den enkla lösningen, den som objektifierade den som var annorlunda, som delade upp landet i vi och dem istället för att se det gemensamma.

Santiago bodde hos oss i ett år. Under den tiden lärde vi känna en enormt begåvad ung man som kommit till Finland för att lära sig vad ett stabilt och fungerande demokratiskt samhälle är. Den blott 16-årige Santiago ville lära sig, för att ta det med sig till Kolumbien och där verka för ökad förståelse.

Santiago halusi ymmärtää demokraattista yhteiskuntaa ja sen lainalaisuuksia, jotta hän voisi viedä tätä ymmärrystä takaisin kotimaahansa. Hän halusi löytää aitoja työkaluja johdattaa oma kotimaansa ulos konfliktista.

Hyvät ystävät

Haluamme mielellämme työntää meille vieraan ja vaikean, joskus aidosti epämieluisankin, kauas. Konfliktejakin olisi niin paljon helpompi hoitaa etänä, rahavirtojen avulla.  Kuitenkin he, jotka äänekkäimmin puhuvat paikallisesta auttamisesta ovat usein heitä, jotka kiivaimmin haluavat rajoittaa sitä: sanotaan, että halutaan keskittyä juurisyihin pakolaisvirtojen välttämiseksi. Ja seuraavassa lauseessa ehdotetaan kehitysapumäärärahojen puolittamista. Halutaan koko kakku.

Kakun syömisen mahdollisuutta ei ole Ammanissa tai Pakistanin rajaseutujen asukkailla. Sitä mahdollisuutta ei ole myöskään Tanzaniassa, jossa Burundin sisällissota näkyy konkreettisesti kasvavana pakolaismääränä. Nämä pakolaisvirtojen polttopisteessä asuvat ihmiset on pakotettu ymmärtämään. Meitä ei – vielä.

Hyvät ystävät,

Digitalisoituvan tiedonvälityksen piti kasvattaa ymmärrystämme ulkomaailmasta. Sen piti laajentaa meidän näkökenttäämme. Yhtäkkiä huomaamme, että uhkaa käydä juuri päinvastoin: ihmiset ajautuvat omiin pieniin kupliinsa. Vastakkainasettelu kasvaa. Ja vaikka meillä on enemmän tietoa käytettävissämme kuin ikinä aikaisemmin, rakennamme seiniä ympärillemme, virtuaalisia mielipidekuplia suojaksemme.

Ihmisen rajoittuneisuus ja pelko vierasta kohtaan on aikamme suurimpia haasteita. Miten purkaisimme henkisiä muureja välillämme? Miten näkisimme ihmiset numeroiden takana? Miten tunnistaisimme turvapaikanhakijassa baghdadilasien ambulanssikuljettajan, opettajaäidin, insinöörin urasta haaveilevan tyttären tai kokin koulutukseen pyrkivän pojan?

Olen iloinen nähdessäni teidät täällä tänään. Uskallan uskoa, että teille erilaisuuden hyväksyminen ja kansalaisvaikuttaminen ovat tärkeitä arvoja, joita haluatte kylvää myös ympärillenne. Kaltaisianne ihmisiä tarvitaan muuttamaan maailmaa. Tässä työssä tarvitaan niin määrätietoisuutta kuin kärsivällisyyttä. Mutta myös aitoa idealismia ja unelmia.

I strongly believe the that the theme of these days is the key to the solution. Understanding. A willingness to see the complicated, a willingness to deny the easy answers of a lazy mind.

I am happy to see so many of you here. You are needed. Ni behövs.

Er idealism behövs, era drömmar behövs.

Jotta ymmärrystä löytyisi, jotta Hiroshima ei toistuisi, jotta unelma eläisi.

Kunnianhimoisesti kohti Suomen parasta kotihoitoa

Aamu on vasta aluillaan, mutta toimistolla on jo täysi kuhina päällä. Mistä on kyse? Kirkkonummen kotihoidossa valmistaudutaan lähtemään autoilla asiakkaiden luo. Päivän asiakkaat on jaettu, lääkepussit kerätty ja tarvikekassit pakattu.

Kotihoito tarkoittaa tässä tapauksessa valtakunnallista nykykäytäntöä, jossa pyritään hoitamaan ikäihmiset omissa kodeissaan laitoshoidon sijasta. Oma tuttu kotiympäristö, omat tavarat ja oma rauha. Kirkkonummen terveyskeskuksen vuodeosastot lakkautettiin keväällä vuonna 2017. Nyt potilaat siirtyvät Espoon sairaalasta suoraan kotiin toipumaan sairaanhoitajan ohjauksessa toimivien lähihoitajien hoidettaviksi. Omassa kodissa on kotitöitä ja tarve liikkua aivan eri tavalla kuin vuodeosastoilla, mikä tukee kuntoutumista. 

Ne asiakkaat, jotka eivät selviä kotihoidon turvin pääsevät Wohls-kotiin tai Lehmuskartanoon. Lisäksi on olemassa ns. kotisairaala asiakkaille, jotka tarvitsevat sairaalatasoista hoitoa, mutta eivät sairaalan seiniä.

Pääsemme perille ensimmäiseen kotiin. Soitamme ovikelloa. Hyvän päivän toivotusten jälkeen vuorossa on asiakkaan auttamista siirtymisessä vessaan, vaatteiden vaihdossa, pesuissa, ruokailussa ja lääkkeiden antamisessa. Kohtaamisia. Hoitaja lukee mobiililaitteelta, mitä lääkäri on määrännyt ja aikaisempien käyntien merkintöjä. Tiedonkulku on tärkeää kun saman asiakkaan luona käyviä hoitajia on useampia. Myös hoitajien kielitaito on tärkeä, jotta asiakas tulee ymmärretyksi myös silloin, kun hänellä on muistisairaus tai hän puhuu sairautensa vuoksi epäselvästi. Huomattavan suuri osa Kirkkonummen ikäihmisistä on ruotsinkielisiä. 

Ruokapöydän ääressä käymme läpi kuulumisia, niin asiakkaan kuin lastenlastenkin. Äitienpäivä oli edellisenä päivänä ja siitä on paljon kerrottavaa. Kotihoitajalla on kiire, mutta se ei saa näkyä. Jokaiselle asiakkaalle annetaan ihailtavalla tavalla täydellinen läsnäolo.

Kohta auto jatkaa matkaansa seuraavan asiakkaan luo. Aikataulussa pitää yrittää pysyä, eikä se aina ole mahdollista. Matkalla pitää myös yrittää orientoitua seuraavaan kohtaamiseen. Arvatenkin se vaatii keskittymistä.

Tärkeä hetki on sairaalasta kotiutuvan asiakkaan palvelusuunnitelman laatiminen. Siinä kartoitetaan, missä asioissa asiakas tarvitsee tukea ja hoitoa kotonaan ja tästä Kirkkonummi on saanut varsin hyvää palautetta. Kirkkonummi on myös edelläkävijä lääkkeiden jakoon liittyvässä järjestelmässä, jossa kaksi farmaseuttia jakaa lääkkeet valmiiksi. 

Kirkkonummen ikärakenne vanhenee jatkuvasti, mikä lisää terveydenhuollon kustannuksia ja tarvetta hoitaa enemmän ja yhä vaikeahoitoisempia kotihoidon asiakkaita. Kotihoidon on oltava ketterä ja tilanteisiin mukautuva. Muistisairauden kehittyminen ja huomaaminen vaatii kotihoidon lähihoitajilta valppautta ja osaamista. 

Kotihoidon suurimpia haasteita on henkilökunnan vaihtuvuus. Tähän on monta syytä. Kirkkonummella on kolme keskusta ja laajat etäisyydet ja jo tämä tuo haasteita logistiikkaan. Pitäisi jäädä mahdollisimman paljon aikaa olla asiakkaan luona. Tämä vaatimus tekee työstä raskasta ja kiireistä. Välimatkat ovat pitkiä. 

Toimintojen keskittäminen Masalaan on antanut mahdollisuuden kehittää toimintaa, mutta se on myös vaikeuttanut monen hoitajan työpäivää. Nyt olisikin syytä keskittyä siihen, miten työolosuhteita saataisiin parannettua. Autossa istumista olisi syytä vähentää ja aikaa vanhusten luona lisätä. Kirkkonummen kotihoidossa työskenteleminen pitäisi olla pääkaupunkiseudun houkuttelevin hoivatyöpaikka. Digitaalisten apuvälineiden avustamaa aitoja kohtaamisia mahdollistavaa hoivatyötä – omaa kuntaamme rakentaneiden ihmisten parhaaksi.

Minna Hakapää (Vihr.)

Kirkkonummen Kunnanvaltuuston 1.vpj.

HUS-valtuutettu

Anders Adlercreutz (RKP)

Kirkkonummen Kunnanvaltuuston pj.

Kansanedustaja

Juhlapuhe ylioppilaille Espoonlahden lukiossa

Aikaperspektiivi on ihmeellinen asia. Lapsena kesä on ikuinen – aika viikonlopusta toiseen on pitkä. Vanhempana vuosikin on lyhyt aika – elämä on hullunkurisella tavalla yhtä alituista veroilmoituksen täyttämistä. Moni tässä salissa istuvista vanhemmista saattaa kokea, että tämä päivä – päivä, jona te saatte lakkinne – tulee vastaan liiankin nopeasti. Vastahan te olitte… ja niin edelleen…

Vanhemmuuteen kuuluu luopuminen ja valkolakki ennakoi tätä luopumista. Onneen ja iloon sekoittuu aimo annos haikeutta, joka saattaa tiivistyä kyyneleiksi asti. Koska kuulun niihin, jotka uskovat, että onnea ja herkistymistä on turha kätkeä, kehoitan teitä, hyvät vanhemmat, käyttämään arkailematta taskuihinne taiteltuja nenäliinoja. Taltioikaa tämä hetki mieliinne ja sydämiinne, sillä se ei palaa.

Teiltä valkolakeilta on turha odottaa herkistelyä: teillä on elämä edessä ja tukka takana. Siinä ei ole turhille herkistelyille aikaa. Tämänkin me vanhemmat vaistoamme. Yritämme silloin tällöin syöttää teille elämänkokemuksen mukanaan tuomia totuuksia  -todetaksemme niiden kaikuvan kuuroille korville. Me huomaamme, että vielä ei ole näiden totuuksien aika.

Kaiken kaikkiaan tämä on iso päivä. Niin teille, arvoisat ylioppilaat, kuin myös teille, hyvät vanhemmat.  Koulutaival on teidän yhteinen taipaleenne. Siihen mahtuu – kun asiaa pysähtyy pohdiskelemaan – monia käänteitä ja vatsanväänteitä; iloa, pettymystä, tsemppaamista, jännittämistä- ja itsensä ylittämistä. Siihen sisältyy myös erilaisia ihmissuhteita: opettajia, joiden kanssa ei niin synkannut ja opettajia, jotka tuntuivat ymmärtävän teitä juuri sellaisina kuin olette. Se on luonnollista. Harva meistä tulee koskaan miellyttämään kaikkia, ja harva meistä tulee koskaan pitämään jokaisesta kohtaamastaan ihmisestä. Juuri tämä on minusta elämässä olennaista ja juuri tämän seikan kanssa meidän pitää oppia elämään. Siten, että säilytämme kosketuksen itseemme ja siten, että – kaikesta huolimatta – selviämme erilaisissa ympäristöissä, erilaisten ihmisten ympäröiminä.

Tämä on suuri päivä ja se avaa monia ovia. Edessä on monia valintoja – omia valintoja. Pitäkää valinnat ominanne. Kuunnelkaa sydäntänne.

Maailma on isossa murroksessa. Työn kuvat ja työn luonne tulevat muuttumaan dramaattisesti seuraavan kymmenen vuoden aikana. Älkää kuitenkaan murehtiko tai pelätkö tätä muutosta. Uskon, että edessä oleva muutos on valtava mahdollisuus. Kun keinoäly tekee ison osan käytännön työstä, syntyy uusia työpaikkoja, joiden ytimessä on moraalisesti kestävien valintojen tekeminen. Vihdoinkin voimme ihan aidosti keskittyä globaalien ongelmien ja erilaisten konfliktien ratkaisemiseen. Voimme olla entistä enemmän toisillemme läsnä. Voimme keskittyä elämän vaalimiseen maapallolla. Te, hyvät ylioppilaat, olette syntyneet jännittävään aikaan -aikaan, joka pakottaa kantamaan vastuuta, mutta jolla on tarjota ennen kuulumattomia työkaluja erilaisten haasteiden ratkaisemiseen.

Hyvät ylioppilaat, tehkää sitä, mitä kohtaan tunnette intohimoa. Ja jos koette ahdistusta siitä, ettette tunnista intohimoanne, antakaa itsellenne aikaa. Luottakaa siihen, että asia kirkastuu ajan kuluessa. Mutta käyttäkää tuo etsikkoaika oikein. Tutkikaa maailmaa, tutustukaa ihmisiin, olkaa uteliaita. Uteliaisuus itsessään tuottaa onnea.

Sukeltakaa uusiin tilanteisiin – itseenne ja elämään luottaen. Katsokaa ihmisiä syvälle silmiin. Opetelkaa kuuntelemaan muita, sillä kuuntelemisen taito on kultaa. Urheilkaa ja unelmoikaa. Olkaa rohkeita ja rohkaiskaa muita.

Ajan myötä tulette huomaamaan, että te olette kohtaamienne ihmisten summa. Ja haluan toistaa tämän. Hyvät ylioppilaat – jos ette puheestani mitään muuta muista, niin muistakaa tämä: Me ihmiset olemme kohtaamiemme ihmisten summa. Me emme ole mitään yksin. Olkaa kiitollisia ihmisistä, jotka osuvat tiellenne – kaikista heistä. Kasvakaa muiden avulla. Ja olkaa itse olemassa muita varten. Yhteisöllisyydessä ja välittämisessä on avain onneen.

Hyvät ylioppilaat, arvosanat eivät ole merkityksettömiä. Hyviä arvosanoja on syytä juhlia ja niistä on syytä olla ylpeä. Mutta arvosanat eivät mittaa kaikkea. Kuten eivät myöskään kulman takana olevat pääsykokeet.

Hyvät ylioppilaat, joukossanne on varmasti myös niitä, jotka kokevat olevansa keskinkertaisia. Jotkut ovat saattaneet ylittää valkolakkiin vaadittavan riman vain juuri ja juuri. Olittepa kuuden ällän tai kuuden aan ylioppilaita, älkää rakentako identiteettiänne numeeristen tulosten varaan. Älkää myöskään rakentako identiteettiänne titteleiden tai meriittien varaan. Täydellisen elämänhallinnan sijaan pyrkikää inhimillisyyteen, nöyryyteen ja rohkeuteen.

Meidän perheeseemme muutti kaksi vuotta sitten 16-vuotias kolumbialainen vaihto-oppilas, Santiago. Hän saapui perheeseemme suoraan FARC-sissien sydänalueelta – keskeltä sissisotaa. Me kysyimme häneltä ensitöiksemme: ”Miksi halusit tulla Suomeen?” Santiagon vastaus oli täynnä äsken mainitsemiani hyveitä: inhimillisyyttä, nöyryyttä ja rohkeutta.

Santiago kertoi, että Kolumbiassa heillä on loputtomasti vakavia ongelmia:maa on täynnä korruptiota ja hyvä koulutus on vain hyvin toimeentulevan yläluokan yksinoikeus. Santiago pohti, miten voisi auttaa korjaamaan nämä epäkohdat. Googlattuaan hän ymmärsi, että Suomi on todellinen ihanneyhteiskunta: täällä on maailman paras koulu, johon kaikilla lapsilla on yhtäläinen oikeus. Siksi hän halusi Suomeen. Hän halusi ymmärtää, miten kaikki toimii, jotta voisi viedä tämän tiedon Kolumbiaan ja auttaa maataan kehittymään.”

Näin siis ajatteli Santiago, 16-vuotias nuori mies. Ihailimme hänen motiiviaan ja hänen rohkeuttaan kantaa vastuuta asioista, joiden edessä me aikuisetkin tunnemme itsemme pieniksi ja voimattomiksi. Vuoden ajan hän ahmi kaikkea ympärillään näkemäänsä. Hän oppi ruotsin kielen ja kirjoitti ylioppilaskirjoituksissa menestyksekkäästi kaksi ainetta.

Arvoisat ylioppilaat, hyvät vanhemmat – Puheeni lopuksi haluan nostaa esille sen, mistä tämä maailman paras ja tasa-arvoisin koulu muodostuu. Se muodostuu ammattiylpeyttä tuntevista ja työhönsä intohimoisesti suhtautuvista opettajista. Se muodostuu kaikista teistä, jotka olette työllänne mahdollistaneet sen, että ihan hetken kuluttua 151 oppilasta saa painaa päähänsä valkoisen lakin. Te opettajat olette tulevaisuuden mahdollistajia.

Hyvät ylioppilaat, vain tekemällä oppii. Ja vastaavasti, kuten sanonta kuuluu, tekevälle sattuu. Tehkää, kokeilkaa, epäonnistukaa, oppikaa virheistä ja kokeilkaa yhä uudestaan. Kokeilkaa niin kauan, että onnistutte. Ja kun onnistutte, muistakaa juhlia onnistumistanne. Kuten tänään.

Arvoisat ylioppilaat, vanhemmat ja opettajat, onnea – te olette kaikki ruusunne ansainneet.

Nyt uskoisin, on aika kaivaa nenäliinat esiin. Ihan kohta on lakituksen aika.

Kiitos.