Kunnianhimoisesti kohti Suomen parasta kotihoitoa

Aamu on vasta aluillaan, mutta toimistolla on jo täysi kuhina päällä. Mistä on kyse? Kirkkonummen kotihoidossa valmistaudutaan lähtemään autoilla asiakkaiden luo. Päivän asiakkaat on jaettu, lääkepussit kerätty ja tarvikekassit pakattu.

Kotihoito tarkoittaa tässä tapauksessa valtakunnallista nykykäytäntöä, jossa pyritään hoitamaan ikäihmiset omissa kodeissaan laitoshoidon sijasta. Oma tuttu kotiympäristö, omat tavarat ja oma rauha. Kirkkonummen terveyskeskuksen vuodeosastot lakkautettiin keväällä vuonna 2017. Nyt potilaat siirtyvät Espoon sairaalasta suoraan kotiin toipumaan sairaanhoitajan ohjauksessa toimivien lähihoitajien hoidettaviksi. Omassa kodissa on kotitöitä ja tarve liikkua aivan eri tavalla kuin vuodeosastoilla, mikä tukee kuntoutumista. 

Ne asiakkaat, jotka eivät selviä kotihoidon turvin pääsevät Wohls-kotiin tai Lehmuskartanoon. Lisäksi on olemassa ns. kotisairaala asiakkaille, jotka tarvitsevat sairaalatasoista hoitoa, mutta eivät sairaalan seiniä.

Pääsemme perille ensimmäiseen kotiin. Soitamme ovikelloa. Hyvän päivän toivotusten jälkeen vuorossa on asiakkaan auttamista siirtymisessä vessaan, vaatteiden vaihdossa, pesuissa, ruokailussa ja lääkkeiden antamisessa. Kohtaamisia. Hoitaja lukee mobiililaitteelta, mitä lääkäri on määrännyt ja aikaisempien käyntien merkintöjä. Tiedonkulku on tärkeää kun saman asiakkaan luona käyviä hoitajia on useampia. Myös hoitajien kielitaito on tärkeä, jotta asiakas tulee ymmärretyksi myös silloin, kun hänellä on muistisairaus tai hän puhuu sairautensa vuoksi epäselvästi. Huomattavan suuri osa Kirkkonummen ikäihmisistä on ruotsinkielisiä. 

Ruokapöydän ääressä käymme läpi kuulumisia, niin asiakkaan kuin lastenlastenkin. Äitienpäivä oli edellisenä päivänä ja siitä on paljon kerrottavaa. Kotihoitajalla on kiire, mutta se ei saa näkyä. Jokaiselle asiakkaalle annetaan ihailtavalla tavalla täydellinen läsnäolo.

Kohta auto jatkaa matkaansa seuraavan asiakkaan luo. Aikataulussa pitää yrittää pysyä, eikä se aina ole mahdollista. Matkalla pitää myös yrittää orientoitua seuraavaan kohtaamiseen. Arvatenkin se vaatii keskittymistä.

Tärkeä hetki on sairaalasta kotiutuvan asiakkaan palvelusuunnitelman laatiminen. Siinä kartoitetaan, missä asioissa asiakas tarvitsee tukea ja hoitoa kotonaan ja tästä Kirkkonummi on saanut varsin hyvää palautetta. Kirkkonummi on myös edelläkävijä lääkkeiden jakoon liittyvässä järjestelmässä, jossa kaksi farmaseuttia jakaa lääkkeet valmiiksi. 

Kirkkonummen ikärakenne vanhenee jatkuvasti, mikä lisää terveydenhuollon kustannuksia ja tarvetta hoitaa enemmän ja yhä vaikeahoitoisempia kotihoidon asiakkaita. Kotihoidon on oltava ketterä ja tilanteisiin mukautuva. Muistisairauden kehittyminen ja huomaaminen vaatii kotihoidon lähihoitajilta valppautta ja osaamista. 

Kotihoidon suurimpia haasteita on henkilökunnan vaihtuvuus. Tähän on monta syytä. Kirkkonummella on kolme keskusta ja laajat etäisyydet ja jo tämä tuo haasteita logistiikkaan. Pitäisi jäädä mahdollisimman paljon aikaa olla asiakkaan luona. Tämä vaatimus tekee työstä raskasta ja kiireistä. Välimatkat ovat pitkiä. 

Toimintojen keskittäminen Masalaan on antanut mahdollisuuden kehittää toimintaa, mutta se on myös vaikeuttanut monen hoitajan työpäivää. Nyt olisikin syytä keskittyä siihen, miten työolosuhteita saataisiin parannettua. Autossa istumista olisi syytä vähentää ja aikaa vanhusten luona lisätä. Kirkkonummen kotihoidossa työskenteleminen pitäisi olla pääkaupunkiseudun houkuttelevin hoivatyöpaikka. Digitaalisten apuvälineiden avustamaa aitoja kohtaamisia mahdollistavaa hoivatyötä – omaa kuntaamme rakentaneiden ihmisten parhaaksi.

Minna Hakapää (Vihr.)

Kirkkonummen Kunnanvaltuuston 1.vpj.

HUS-valtuutettu

Anders Adlercreutz (RKP)

Kirkkonummen Kunnanvaltuuston pj.

Kansanedustaja

Juhlapuhe ylioppilaille Espoonlahden lukiossa

Aikaperspektiivi on ihmeellinen asia. Lapsena kesä on ikuinen – aika viikonlopusta toiseen on pitkä. Vanhempana vuosikin on lyhyt aika – elämä on hullunkurisella tavalla yhtä alituista veroilmoituksen täyttämistä. Moni tässä salissa istuvista vanhemmista saattaa kokea, että tämä päivä – päivä, jona te saatte lakkinne – tulee vastaan liiankin nopeasti. Vastahan te olitte… ja niin edelleen…

Vanhemmuuteen kuuluu luopuminen ja valkolakki ennakoi tätä luopumista. Onneen ja iloon sekoittuu aimo annos haikeutta, joka saattaa tiivistyä kyyneleiksi asti. Koska kuulun niihin, jotka uskovat, että onnea ja herkistymistä on turha kätkeä, kehoitan teitä, hyvät vanhemmat, käyttämään arkailematta taskuihinne taiteltuja nenäliinoja. Taltioikaa tämä hetki mieliinne ja sydämiinne, sillä se ei palaa.

Teiltä valkolakeilta on turha odottaa herkistelyä: teillä on elämä edessä ja tukka takana. Siinä ei ole turhille herkistelyille aikaa. Tämänkin me vanhemmat vaistoamme. Yritämme silloin tällöin syöttää teille elämänkokemuksen mukanaan tuomia totuuksia  -todetaksemme niiden kaikuvan kuuroille korville. Me huomaamme, että vielä ei ole näiden totuuksien aika.

Kaiken kaikkiaan tämä on iso päivä. Niin teille, arvoisat ylioppilaat, kuin myös teille, hyvät vanhemmat.  Koulutaival on teidän yhteinen taipaleenne. Siihen mahtuu – kun asiaa pysähtyy pohdiskelemaan – monia käänteitä ja vatsanväänteitä; iloa, pettymystä, tsemppaamista, jännittämistä- ja itsensä ylittämistä. Siihen sisältyy myös erilaisia ihmissuhteita: opettajia, joiden kanssa ei niin synkannut ja opettajia, jotka tuntuivat ymmärtävän teitä juuri sellaisina kuin olette. Se on luonnollista. Harva meistä tulee koskaan miellyttämään kaikkia, ja harva meistä tulee koskaan pitämään jokaisesta kohtaamastaan ihmisestä. Juuri tämä on minusta elämässä olennaista ja juuri tämän seikan kanssa meidän pitää oppia elämään. Siten, että säilytämme kosketuksen itseemme ja siten, että – kaikesta huolimatta – selviämme erilaisissa ympäristöissä, erilaisten ihmisten ympäröiminä.

Tämä on suuri päivä ja se avaa monia ovia. Edessä on monia valintoja – omia valintoja. Pitäkää valinnat ominanne. Kuunnelkaa sydäntänne.

Maailma on isossa murroksessa. Työn kuvat ja työn luonne tulevat muuttumaan dramaattisesti seuraavan kymmenen vuoden aikana. Älkää kuitenkaan murehtiko tai pelätkö tätä muutosta. Uskon, että edessä oleva muutos on valtava mahdollisuus. Kun keinoäly tekee ison osan käytännön työstä, syntyy uusia työpaikkoja, joiden ytimessä on moraalisesti kestävien valintojen tekeminen. Vihdoinkin voimme ihan aidosti keskittyä globaalien ongelmien ja erilaisten konfliktien ratkaisemiseen. Voimme olla entistä enemmän toisillemme läsnä. Voimme keskittyä elämän vaalimiseen maapallolla. Te, hyvät ylioppilaat, olette syntyneet jännittävään aikaan -aikaan, joka pakottaa kantamaan vastuuta, mutta jolla on tarjota ennen kuulumattomia työkaluja erilaisten haasteiden ratkaisemiseen.

Hyvät ylioppilaat, tehkää sitä, mitä kohtaan tunnette intohimoa. Ja jos koette ahdistusta siitä, ettette tunnista intohimoanne, antakaa itsellenne aikaa. Luottakaa siihen, että asia kirkastuu ajan kuluessa. Mutta käyttäkää tuo etsikkoaika oikein. Tutkikaa maailmaa, tutustukaa ihmisiin, olkaa uteliaita. Uteliaisuus itsessään tuottaa onnea.

Sukeltakaa uusiin tilanteisiin – itseenne ja elämään luottaen. Katsokaa ihmisiä syvälle silmiin. Opetelkaa kuuntelemaan muita, sillä kuuntelemisen taito on kultaa. Urheilkaa ja unelmoikaa. Olkaa rohkeita ja rohkaiskaa muita.

Ajan myötä tulette huomaamaan, että te olette kohtaamienne ihmisten summa. Ja haluan toistaa tämän. Hyvät ylioppilaat – jos ette puheestani mitään muuta muista, niin muistakaa tämä: Me ihmiset olemme kohtaamiemme ihmisten summa. Me emme ole mitään yksin. Olkaa kiitollisia ihmisistä, jotka osuvat tiellenne – kaikista heistä. Kasvakaa muiden avulla. Ja olkaa itse olemassa muita varten. Yhteisöllisyydessä ja välittämisessä on avain onneen.

Hyvät ylioppilaat, arvosanat eivät ole merkityksettömiä. Hyviä arvosanoja on syytä juhlia ja niistä on syytä olla ylpeä. Mutta arvosanat eivät mittaa kaikkea. Kuten eivät myöskään kulman takana olevat pääsykokeet.

Hyvät ylioppilaat, joukossanne on varmasti myös niitä, jotka kokevat olevansa keskinkertaisia. Jotkut ovat saattaneet ylittää valkolakkiin vaadittavan riman vain juuri ja juuri. Olittepa kuuden ällän tai kuuden aan ylioppilaita, älkää rakentako identiteettiänne numeeristen tulosten varaan. Älkää myöskään rakentako identiteettiänne titteleiden tai meriittien varaan. Täydellisen elämänhallinnan sijaan pyrkikää inhimillisyyteen, nöyryyteen ja rohkeuteen.

Meidän perheeseemme muutti kaksi vuotta sitten 16-vuotias kolumbialainen vaihto-oppilas, Santiago. Hän saapui perheeseemme suoraan FARC-sissien sydänalueelta – keskeltä sissisotaa. Me kysyimme häneltä ensitöiksemme: ”Miksi halusit tulla Suomeen?” Santiagon vastaus oli täynnä äsken mainitsemiani hyveitä: inhimillisyyttä, nöyryyttä ja rohkeutta.

Santiago kertoi, että Kolumbiassa heillä on loputtomasti vakavia ongelmia:maa on täynnä korruptiota ja hyvä koulutus on vain hyvin toimeentulevan yläluokan yksinoikeus. Santiago pohti, miten voisi auttaa korjaamaan nämä epäkohdat. Googlattuaan hän ymmärsi, että Suomi on todellinen ihanneyhteiskunta: täällä on maailman paras koulu, johon kaikilla lapsilla on yhtäläinen oikeus. Siksi hän halusi Suomeen. Hän halusi ymmärtää, miten kaikki toimii, jotta voisi viedä tämän tiedon Kolumbiaan ja auttaa maataan kehittymään.”

Näin siis ajatteli Santiago, 16-vuotias nuori mies. Ihailimme hänen motiiviaan ja hänen rohkeuttaan kantaa vastuuta asioista, joiden edessä me aikuisetkin tunnemme itsemme pieniksi ja voimattomiksi. Vuoden ajan hän ahmi kaikkea ympärillään näkemäänsä. Hän oppi ruotsin kielen ja kirjoitti ylioppilaskirjoituksissa menestyksekkäästi kaksi ainetta.

Arvoisat ylioppilaat, hyvät vanhemmat – Puheeni lopuksi haluan nostaa esille sen, mistä tämä maailman paras ja tasa-arvoisin koulu muodostuu. Se muodostuu ammattiylpeyttä tuntevista ja työhönsä intohimoisesti suhtautuvista opettajista. Se muodostuu kaikista teistä, jotka olette työllänne mahdollistaneet sen, että ihan hetken kuluttua 151 oppilasta saa painaa päähänsä valkoisen lakin. Te opettajat olette tulevaisuuden mahdollistajia.

Hyvät ylioppilaat, vain tekemällä oppii. Ja vastaavasti, kuten sanonta kuuluu, tekevälle sattuu. Tehkää, kokeilkaa, epäonnistukaa, oppikaa virheistä ja kokeilkaa yhä uudestaan. Kokeilkaa niin kauan, että onnistutte. Ja kun onnistutte, muistakaa juhlia onnistumistanne. Kuten tänään.

Arvoisat ylioppilaat, vanhemmat ja opettajat, onnea – te olette kaikki ruusunne ansainneet.

Nyt uskoisin, on aika kaivaa nenäliinat esiin. Ihan kohta on lakituksen aika.

Kiitos.

Päätä pensaaseen piilottamalla ei kestävyysvajetta korjata

Meillä on kestävyysvaje ja ikääntyvä väestö. Syntyvyytemme on matala ja työssäkäyvien osuus pienenemään päin. Tähän haasteeseen voi suhtautua kahdella tavalla. Joko hyväksymme tilanteen muuttumattomana tosiasiana, ja sopeudumme siihen. Tai sitten yritämme tehdä asialle jotain.

Perussuomalaiset ovat valinneet ensimmäisen vaihtoehdon. Jussi Halla-ahon johdolla he ehdottavat, että rajat suljetaan ja että taloutemme sopeutetaan rajojen takana alati kurjistuvaan tilanteeseen. Perussuomalaisten näkemys on, että väestömme homogeenisuus on niin arvokas asia, että maamme hyvinvointi kannattaa sen turvaamiseksi riskeerata.

Toinen vaihtoehto on, että hyväksymme haasteen ja yritämme tehdä asialle jotain.

Viennistä elävä Suomi ei pärjää suljettujen rajojen maailmassa. Siksi tarvitsemme niitä, jotka tekevät töitä viennin eteen. Usein he ovat syntyneet Suomessa. Mutta joskus ulkomailla.

Viennin ja ulkomaalaisperäisten työvoiman korrelaatio on tutkitusti totta: Örebron yliopistossa tehty tutkimus vuodelta 2013 todistaa selkeästi yhteyden ulkomaalaistaustaisten palkkaamisen ja viennin kasvun välillä.

Tämä ei luonnollisestikaan tarkoita sitä, etteikö tähänkin vaihtoehtoon sisältyisi haasteita. Yritysten palkkauspäätöksiä ja kansainvälistymispyrkimyksiä helpottaisi EU:n ja ETA:n ulkopuolisen työvoiman saatavuusharkinnan poisto. Jokaiselle suomalaisesta oppilaitoksesta valmistuneelle ulkomaalaiselle tulisi myöntää automaattinen kaksivuotinen oleskelu- ja työlupa.

Muita polkuja pitkin Suomeen tulleet tarvitsevat lainsäädännöllisiä toimia työllistymisen helpottamiseksi.

Suomen etu on kiistatta se, että tänne tulevat työllistyisivät mahdollisimman vaivattomasti ja nopeasti. Silloin ei ole perusteltua, ettemme anna kaikille edes mahdollisuutta hakea töitä. Kaikilla pitää olla mahdollisuus muukalaispassiin, jotta työskentely olisi mahdollista.

Siitä huolimatta on selvää, että vasta maahan tullut kilpailee eri pohjalta työmarkkinoilla. RKP on esittänyt nuorten työllistämisen helpottamiseksi nuorten minijob-mallia. Vastaavasti maahanmuuttajiin voisi soveltaa määräaikaista kotouttamis-TES:iä, jossa olisi työllistämiseen kannustavat ehdot.

 

(Verkkouutiset-blogi 22.5.2018)

Hobbykortet gav lättare vardagspussel

Nimenhuuto, Jalkkis, Wilma och Helmi. Whatsappgrupper och Facebookväggar. Det finns en uppsjö av appar och nätsidor som försöker hålla reda på vardagen, hemmet och skolan – för oss föräldrar. Och vi behöver all hjälp vi kan få, åtminstone behöver jag det.

Alltid hinner man ändå inte med. Vi har fem barn, så de äldsta har redan fått lära sig att hantera sin vardag själva. Vi klarar av att koncentrera oss på och koordinera ett eller två barns hobbyer, och så hoppas vi att det tredje har så pass mycket koll på kalendern att vi kan alarmeras om hjälp behövs. Det att våra två äldsta har körkort gör vardagen lättare. Men ändå trillar något igenom emellanåt.

Vi försökte i tiderna vara proaktiva och bygga upp en hanterbar hobbystruktur. En idrott och ett instrument per barn, inte mera. Och absolut inte ishockey. Livskvalitet är i vår familj är att man kan dricka många koppar kaffe på morgnarna – i sitt eget kök, inte i ishallen.

Det har fungerat ganska bra, men ändå känns det som om det är alltför glest mellan de vardagskvällar då alla sitter tillsammans runt matbordet. Det här är vi inte ensamma om.

Jag besökte Island i mitten av mars. På Island vaknade man för tjugo år sedan till insikt om att ungdomarna inte har det så bra som man önskade. I undersökningar kom det fram att över 40 procent av 15-åringarna under den senaste månaden varit kraftigt berusade. Andelen som använt droger var hög även den, över 20 procent. På kvällarna kryllade det av ungdomar med ölflaskor i handen på Reykjaviks gator. Någonting måste göras.

Alla skall ha en hobby, var receptet, och det skall vara lätt för familjerna. Bakom tanken låg seriös forskning. Om man inte får annan stimulans, någonting annat att fokusera på tar man till alkohol och droger.

Man gick in för att utveckla eftermiddagsklubbarna. Man samarbetade med idrottsföreningarna och kopplade samman träningsverksamheten med skolornas eftermiddagsprogram. Man anställde professionella tränare och införde ett hobbykort som i praktiken fungerade som en subvention för hobbyavgifterna.

I dag använder över 80 procent av barnen i den yngre tonåren hobbykortet. Andelen 15- till 16- åringar som har varit berusade under den senaste månaden har sjunkit från över 40 procent till 5. Andelen ungdomar som röker eller använder hasch har sjunkit från ca 20 procent till 2.

Det här är otroligt stora förändringar.

Samtidigt har man fredat kvällarna för familjegemenskapen. De flesta hobbyer tar slut före klockan 19. Barnen har mera tid hemma med sina föräldrar – familjerna har mera tid tillsammans.

Hem och skola på Island har också dragit sitt strå till stacken. Via ett famljekontrakt har man kommit överens om de gemensamma spelreglerna. Barnen kan inte längre skylla på att ”Pelle nog får”, för Pelle får inte heller.

Den isländska modellen visar att man kan uppnå mycket med små medel. Kopplingen mellan förnuftig sysselsättning, en strukturerad vardag och ett allmänt välbefinnande är trots allt inte oväntad. Ändå behövdes det ett isländskt experiment för att vi alla skall kunna se det.

Om man samtidigt gör vardagspusslet lite lättare för oss föräldrar låter det som en win-win, eller vad tycker ni?

 

(Pääkirjoitus lehdessä Hem och skola 2/2018)

Puhe veteraanipäivän juhlassa Kirkkonummella

Arvoisat sotiemme veteraanit, hyvät ystävät, naiset ja herrat.

Bästa veteraner, bästa vänner, mina damer och herrar.

Olemme taas kerran kokoontuneet tänne kiittämään sotiemme veteraaneja siitä, mitä meillä on. Asioista jotka voivat tuntuu itsestään selviltä – kunnes ne eivät sitä enää ole.

Te, hyvät veteraanit – te jos jotkut tiedätte että mitään ei voi ottaa itsestäänselvyytenä. Elämä on hauras. Ystävyys on hauras. Itsenäisyys on hauras.

Suomen itsenäisyys, joka viime vuonna täytti sata vuotta oli hyvin hauras 1939 kun sitä ensimmäisen kerran toden teolla koeteltiin. Takana oli kansalaissota ja tilanne jossa naapuri taisteli naapuria vastaan. Miten kaukana se hetki oli?

21 vuotta – se on kuin tästä päivästä vuoteen 1997, pari vuotta jääkiekon maailmanmestaruuden jälkeen. Se oli kuin eilen. Haavat olivat auki, muistot olivat selvät – mutta kuitenkin kansa pystyi yhdistymään vaaran edessä. Tekemään töitä rintamalla ja kotirintamalla jotta itsenäisyys säilyisi.

Det är svårt att förstå hur det kunde vara möjligt att ett folk, vi finländare, som just gått igenom ett fruktansvärt tragiskt inbördeskrig kunde enas som vi gjorde då – som ni gjorde då. Hur kunde man glömma gamla oförrätter, gamla sorger, och tillsammans stå upp för det som förenar?

Det måste ha funnits en alldeles unik glöd, en unik vilja att försvara det gemensamma.

När jag går omkring riksdagshuset kan jag inte låta bli att slås av samma tanke. Hur kunde ett folk som nyss blivit självständigt, i en värld där vad som helst kunde hända, år 1926, 8 år efter självständigheten, ha mod och kapacitet att bygga ett sådant hus? Tron på självständigheten måste ha varit stark. Tron på Finland som nånting som består, som nånting som klarar sig.

Och det gjorde Finland sannerligen – tack vare er, bästa veteraner.

Nuori Suomi uskoi silloin itseensä ihailtavalla tavalla. 8 vuotta itsenäisyyden jälkeen se lähti rakentamaan itsenäiselle Suomelle itsenäisyyden pyhättöä, eduskuntataloa. Keskellä tyhjää Töölöä, hyvin epävarmassa tilanteessa.

21 vuotta itsenäisyyden jälkeen se pakotettiin unohtamaan menneet, ja yhtymään ulkoisen uhan edessä.

Sukupolvia verrataan usein toisiinsa. Se kuuluu asiaan. Onko tämä sukupolvi edellisten veroinen. Pystyisimmekö me samaan?

Sitä on mahdoton mitata, ennen kuin tarve tulee.

Mutta itse haluan uskoa, ja uskon sitä todellakin, että meillä on ainutlaatuinen yhtenäisyys. Se koostuu monesta asiasta ja sitä vaalitaan monella tavalla. Maanpuolustustahtoa vaalitaan monella tavalla. Itse vietin alkuviikon kansallisella maanpuolustuskurssilla. Se on kansainvälisestikin ainutlaatuinen instituutio jonka piirissä tuodaan yhteen ihmisiä yhteiskunnan eri aloilta nimenomaan siksi, että me tiedämme, että maanpuolustus on yhteinen asia.

Minulla on viisi lasta. Heistä vanhin on tällä hetkellä armeijassa. Hän suorittaa varusmiespalveluksensa Dragsvikissa jonne hän äsken palasi Haminasta. Tämän myötä olen itsekin tullut pohtineeksi maanpuolustustahtoa ja varusmiespalvelusta.

Jag vill själv tro att vi finländare besitter en speciell sorts enighet, en endräkt. Det ni gjorde, bästa veteraner är ett bevis på det.

Enighet, gemenskap, det byggs på många sätt. Genom gemensamma upplevelser, genom gemensamma minnen. Genom gemensamma sånger, gemensamma seder, gemensamma drömmar.

Min äldsta son genomför för tillfället sin värnplikt i Dragsvik. Med anledning av det har jag fått fundera lite på det här med gemenskap, och försvarsvilja. Jag tror att värnplikten har många funktioner, att den har många uppgifter.

Det handlar inte bara om att lära ut en funktion – att gå i takt, at ta ett stormgevär i bitar och sätta ihop det igen, att bädda sängen eller att sätta upp ett halvplutonstält. Det är framförallt en kollektiv upplevelse av tillväxt.

Vikten av det, att en årskull tillbringar ett år tillsammans är enorm eftersom det skapar en delad upplevelse, en gemensam förståelse. En förståelse för att vi finländare är olika, men lika

Arvoisat veteraanit, Lotat, ystävät, kuntalaiset.

Yhtenäisysys muodostuu monesta asiasta. Ja yhtenäisyyttä tarvitaan silloin kun kriisi on edessä. Yhteenkuuluvuuden tunne kasvaa yhteisistä kokemuksista, toiveista, unelmista – jaetuista hetkistä.

Om poikani ei toivottavasti ikinä joudu soveltamaan käytäntöön sitä, mitä hän tällä hetkellä oppii. Te jouduitte sen tekemään. Te jouduitte,  arvoisat veteraanit, arvoisat  Lotat, ja siirryitte sitten eteenpäin. Rakensitte Suomea ja sitä poikkeuksellista yhteiskuntaa jossa me nyt elämme. Nostitte sen Euroopan takapajulasta maailman kärkivaltioksi. Monella mittarilla maailman parhaaksi maaksi.

Se on iso työ yhdeltä sukupolvelta. Iso työ josta me olemme kiitollisia.

Omasta ja Kirkkonummen kunnan puolesta kiitän teitä siitä. Hyvää veteraanipäivää

Tack vare er, tack vare ert arbete kan vi i dag bo i världens tryggaste, jämlikaste land. Å Kyrkslätts kommuns – och mina egna vägnar vill jag tacka er. Glad veterandag.

En cirkelsåg som inte borde startas

Social- och hälsovårdsreformen har diskuterats aktivt på HBL:s sidor de senaste veckorna. Det är bra. Det handlar om det självständiga Finlands största reform och den förtjänar en ordentlig debatt.

Det börjar dock bli bråttom med att sätta fakta på bordet. Regeringen vill att paketet ska vara godkänt i början av juni så att vi kan ha landskapsval i oktober. Det är bråttom, eftersom Centern inser att stödet för i synnerhet landskapsreformen är obefintligt. I den ekvationen verkar det att vi i så fall går emot bl.a. OSSE:s valtidtabellsrekommendationer inte ha någon betydelse.

Det svaga stödet är inte förvånande. Trots att reformens slutresultat till en del hänger på hur den förverkligas finns det mycket vi redan nu kan förutspå.

Idag har vi ett system som sporrar till god vård i alla skeden. Det är kommunerna som har hand om den förebyggande vården, bashälsovården och kostnaderna för specialsjukvården. I alla steg svarar kommunerna för följderna och kostnaderna av sitt arbete.

Problemet med det vi har idag är att många kommuner är för små för att de skall kunna sköta bashälsovården på ett effektivt sätt. Men incitamenten är det inget fel på, för ansvar och pengar går hand i hand. Det finns helt enkelt incitament att sköta saker väl.

I det som nu föreslås är det tvärtom.

Om reformen godkänns som sådan kommer kommunerna fortsättningsvis att sköta den förebyggande vården, men de svarar inte för följderna då social- och hälsovårdscentralerna sköter bashälsovården.

Social- och hälsovårdscentralerna igen behöver inte bekymra sig för följderna av sitt arbete, eftersom landskapets affärsverk tar hand om specialsjukvården. Tvärtom, de har ett direkt incitament att flytta jobbiga patienter över till landskapets affärsverk.

Man kan införa kontrollinstrument och sanktioner för att styra vården. Men om de grundläggande incitamenten inte fungerar är det inte troligt att det hjälper. Det är mycket osannolikt att regeringens inbesparings- och vårdmålsättningar uppnås. Tvärtom – kostnaderna torde stiga.

Efter reformen ska social- och hälsovårdscentralerna tävla mot varandra på marknaden. Enligt den så kallade kapitationsprincipen betalar landskapen en ersättning åt sote-centralerna för varje patient. Två tredjedelar av ersättningens storlek är fast, oberoende av den vård som patienten behöver. Det leder till ett enormt sårbart system där allt hänger på hur exakt man räknar ut kostnaderna för en viss patientprofil. Om kalkylen är för hög skenar kostnaderna iväg. Om den är för låg finns den en risk för undervård och det, att inga privata social- och hälsovårdscentraler dyker upp på marknaden.

Ministeriet säger att man kan justera ersättningssumman med täta mellanrum. Men vilket privat företag vill göra en stor investering i en sote-centralsverksamhet om ersättningen inte är förutsägbar?

Tanken bakom hela reformen är att undvika ökande kostnader i specialsjukvården genom att man satsar mer på bashälsovården. Men då incitamenten för oss i fel riktning och den ekonomiska modellen är sårbar finns det skäl att vara orolig.

Professor Kekomäki jämförde sote-modellen med en cirkelsåg vars sågblad snurrar åt fel håll. Den ordbilden är bara delvis korrekt. I det som nu föreslås snurrar inte bara bladet åt fel håll utan hela maskinen är felaktigt monterad. Att starta den i brådskande ordning är oansvarigt inte bara med tanke på snickarens händer, utan med tanke på hela verkstaden.

Det system vi har idag har många problem, men samtidigt är det konkurrenskraftigt i internationell jämförelse. Att införa ett enhetligt patientdatasystem skulle redan förbättra mycket, men enligt HUS kommer social- och hälsovårdsreformen att göra det omöjligt. De små kommunernas bekymmer kunde rättas till genom att överföra bashälsovården på sjukvårdsdistrikten. Vi har fungerande modeller på flera håll i landet som kunde införas på nationell nivå. Det finns många alternativ till det vi nu håller på att göra. Många alternativ som är klart bättre än detta.

 

(Mielipidekirjoitus Hufvudstadsbladetissa 26.4.2018)

Adlercreutz ja Torsti: Turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa on parannettava

Kansanedustajat Anders Adlercreutz (RKP) ja Pilvi Torsti (SDP) ovat jättäneet kirjallisen kysymyksen turvapaikanhakijoiden heikentyneestä oikeusturvasta. Tähän ongelmaan ovat puuttuneet niin lukuisat kansalaisjärjestöt, UNICEF kuin oikeusoppineetkin.

– Kyse on paitsi lakimuutoksista myös selkeästi muuttuneista käytännöistä. Paine toimeenpanna käännytyksiä on johtanut siihen, että sekä Maahanmuuttoviraston että poliisin toiminnassa on ollut oikeusturvan näkökulmasta huolestuttavia piirteitä, Adlercreutz sanoo.

Adlercreutz nostaa esille esimerkkitapauksen, jossa kuusihenkisen irakilaisen perheen kaksi vasta täysi-ikäistynyttä lasta, Raneen ja Omar, käännytettiin, vaikka muun perheen prosessi oli vielä kesken ja molempia nuoria odotti Irakissa pidätysmääräys ja kuulovammaista tytärtä pakkoavioliitto. Tästä huolimatta heidät käännytettiin, ja perhe revittiin kahtia. Nuorille ei annettu edes mahdollisuutta hyvästellä perhettään.

– Raneenin ja Omarin tapaus on esimerkki siitä, miten pahasti turvapaikanhakijoiden oikeusturva ontuu. Heidän käännytyksen toimeenpanokieltohakemus hylättiin samana päivänä kun se jätettiin ja heidät käännytettiin silti, vaikka uusi tieto pidätysmääräyksestä oli lisätty hakemukseen. Tapaus on järkyttävä ja on äärimmäisen huolestuttavaa, että suomalaiset viranomaiset toimivat tällä tavoin, Adlercreutz sanoo.

Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Pekka Vihervuori ja professori Tuomas Ojanen ovat julkisuudessa arvostelleet heikentynyttä oikeusturvaa.

– KHO on arvioinut jo vuonna 2016, että lakimuutokset ulkomaalaislakiin tulevat heikentämään turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa. Tulisi selvittää miten tehnyt muutokset lainsäädännössä toimivat oikeudenmukaisuuden, inhimillisyyden ja turvallisuuden näkökulmasta. Meille oikeusvaltioon syntyneille voi olla vaikea ymmärtää, miten ihminen toimii, jos ei ole koskaan elänyt maassa, jossa viranomaisiin voi luottaa. Näille ihmisille viranomaiset ovat olleet uhka. Siksi turvapaikkahaastatteluissa pitää tehdä töitä myös sen eteen, että ilmapiiri on luottamuksellinen ja ihmiset tulevat kuulluksi, sanoo Torsti.

– Turvapaikanhakijoiden heikentyneeseen oikeusturvaan on puututtava. Maahanmuuttoviraston menettelyitä tulisi tarkistaa ja turvapaikanhakijoiden oikeusavun saannin ja laadun varmistaminen on tärkeää. Varsinkin säilöönoton ja maasta poistamisen yhteydessä oikeussuojan tarve on korostunut. Vaadimme hallitukselta toimia tilanteen parantamiseksi, Adlercreutz ja Torsti sanovat.

Kirjallinen kysymys keräsi runsaasti allekirjoituksia muista puolueista.

 

Uusi tietosuojalaki uhkaa piilottaa osan kulttuuriperinnöstämme

– Miljoonat julkiset kuvat, jotka ovat osa meidän suomalaisten yhteistä kulttuuriperintöä uhkaavat jäädä tietosuojalain jalkoihin ja arkistojen pimentoon, jos hallituksen esitys tietosuojalaista hyväksytään sellaisenaan, sanoo Anders Adlercreutz, RKP:n kansanedustaja ja varapuheenjohtaja.

 Hallituksen esitys estää sellaisten kuvien julkaisemisen, joissa näkyy poliittista toimintaa, vakaumuksen harjoittamista, uskonnollisuutta tai vaikkapa terveyteen tai seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvää tietoa. Se tarkoittaa, että arkistojen, kirjastojen tai museoiden olisi käytännössä suljettava suuren osan julkisista kuva-arkistoistaan.

 Esitys liittyy EU:n tietosuoja-asetukseen, joka astuu voimaan 28. toukokuuta. Suomen sovellutus siitä on kuitenkin erittäin tiukka.

 Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Tämän jälkeen kuva jossa näkyy vihkiminen, mielenosoitus tai vaikkapa loukkaantunut urheilija, ei enää voisi olla julkinen, jos on olemassa epäilys siitä, että joku kuvassa näkyvä on elossa, eikä häntä ole tavoitettu suostumuksen saamiseksi. SAK:n vappumarssi 60-luvulta, Urho Kekkosen hautajaiskulkue tai kuva sotilassairaalan pihalta täyttää nämä vaatimukset. Tämä on täysin absurdia, toteaa Adlercreutz.

 Arkistojen ja museoiden julkisissa kuvapankeissa on tällä hetkellä miljoonia kuvia, jotka tämän myötä jäisivät lukkojen taakse.

 – Pelkästään Finna.fi-palvelussa on miljoonia kuvia ja vuositasolla kymmeniä miljoonia käyttäjiä. Jos suljemme tällaisen materiaalin kansalaisilta menetämme samalla pääsyn isoon osaan yhteistä kulttuuriperintöämme. Tämä esitys on ehdottomasti korjattava, sanoo Adlercreutz.

Sustainability is a prerequisite – speech at the IPU 138 meeting in Geneva

I think we all can agree, that sustainable development is a prerequisite, an absolute need for peace. When a society becomes unsustainable, when it can’t provide for its inhabitants, unrest follows.

In this regard we are seeing challenges piling up in front of us. As we speak great areas of land are becoming uninhabitable, and are forcing people to go on the move, to find new places where they can settle down, build a home, try to get on with their lives.

3 years ago Europe was facing a wave of immigration. There is no reason to think that this was the last time. And there is no reason to think that the way to tackle challenges like that is border-technicalities or bureaucracy, security measures or fences.

The only way to create sustainability on a lasting scale is by attacking the root causes themselves. And those are failing democracies and accelerating climate change.

On climate change there is a road map. I want to believe that there is a will. But no country should think that it is easy. It requires a road map, it demands goals, it needs action.

Building democracy again – that is more difficult. Authoritarianism wants to cling to its guns. Corrupt regimes fear openness. But the idea, that you can gain lasting prosperity by constraining the democratic process, by keeping minorities from voting, by limiting the participation of women in society goes against logic and is unsustainable.

Sustainable peace can only be achieved in inclusive societies where everybody can participate and where you embrace diversity, whether it means accepting those that are moving in or including minorities that are living by your side.

Nationalism, a narrow definition af what you are, leads to stagnation and conflict. We have seen this in Europe in recent years with the annexation of Crimea and the following war in Ukraine. We have seen it in Myanmar with the persecution of the Rohingya. The list goes on.

Sweden talked about the importance of an independent judiciary. This can’t be emphasised enough. We have lately seen some very troubling developments on our own turf, here in Europe. The eagerness for a politician to meddle in the judicial process is dangerous, and should not be tolerated. Here I call on all parliamentarians to understand their role.

There is a lot of talk about self-determination here. Self-determination is a good thing. But it is only valid if everybody is included. Self-determination by a select few, self-determination as a rhetorical means of sustaining a repressive regime, a failing democracy, is not sustainable.

Jos terä on asennettu väärinpäin sirkkeliä ei kannata käynnistää.

Markkinatalous toimii, jos kannustimet ovat oikeat. Jos syntyy monopoleja se ei toimi. Jos maksetaan väärästä asiasta se ei toimi.

Tilaaja-tuottajamallinen hankintaorganisaatio toimii, jos ostettava asia on selkeästi rajattu. Jos vastuu on selvä, eikä alku- tai loppupäässä ole joustovaraa.

SOTE-uudistuksessa nämä asiat ovat perustavanlaatuisesti pielessä ja on todella huolestuttavaa että tätä ei haluta tunnustaa.

Katsokamme nykytilannetta: Nykyinen terveydenhuoltojärjestelmämme on kaukana täydellisestä. Kunnallinen päätöksenteko on usein lyhytnäköistä ja oikeita  asioita ei aina osata priorisoida. Hartiat ovat kieltämättä kaposet mutta siitä huolimatta kustannustaso on kansainvälisessä vertailussa kohtuullinen koska kannustimet ovat oikeat. Ne ohjaavat oikeaan suuntaan.

Kunnilla on vastuu ennaltaehkäisevästä työstä. Kunnat kantavat myös huonosti hoidetun työn seuraukset, koska perusterveydenhuolto on kunnan vastuulla. Jos perusterveydenhuolto hoidetaan huonosti kunta kärsii, koska erikoissairaanhoidon kustannukset ovat kunnan vastuulla.

Raha ja vastuu kulkevat käsi kädessä. On siis kannustin toimia oikein.

Mitä nyt on tapahtumassa? Kunta hoitaa ennaltaehkäisevän työn, mutta se ei kanna huonosti hoidetun työn seurauksia. SOTE-keskus hoitaa perusterveydenhuollon, mutta se ei vastaa erikoissairaanhoidon kustannuksista. Päinvastoin – SOTE-keskuksella on suoranainen kannustin siirtää potilaita erikoissairaanhoidon puolelle, maakunnan liikelaitokseen.

Tässä mallissa on perustavaa laatua oleva valuvika. Toivo siitä, että tällä mallilla tulisi säästöä tai tehokkuutta voidaan unohtaa. Malli, jonka toiveet tehokkuudesta perustuvat valvontaan ja kontrolliin, ei toimiviin kannustimiin, on tehoton. Sirkkeli pyörii väärinpäin.

Yksityisillä toimijoilla tulee olla paikkansa SOTE-uudistuksessa. Mutta markkinat on rakennettava oikeiden, toimivien kannustimien varaan. SOTE-keskusten tulisi kantaa erikoissairaanhoidon kustannukset. Sotekeskusten potilasvalinnan tulisi perustua ennaltamäärättyyn asiakasjoukkoon jossa on sekä paljon että vähän hoitoa tarvitsevia. Tai sitten koko tilaaja-tuottajamallista SOTE-keskuksineen pitäisi luopua. Nyt esitetty ja valitettavasti mitä ilmeisimmin hyväksymisputkessa oleva malli on markkinatalouslogiikan vastainen.

Arvioidaan, että esitetty maakuntauudistus mm. näistä syistä tulee nostamaan kustannustasoa. Tiedämme myös, että valtiontalous pitkälti on nollasummapeli. Siksi on syytä pelätä että valtion suunnasta tullaan kiristämään kuntataloutta.

Se tarkoittaa kiristyvää kustannuspainetta kuntaan jääviin velvoitteisiin – pääasiassa koulutukseen ja päivähoitoon.

Ja mitä erikoisinta: Kokoomus ja keskusta ovat sitä mieltä, että esitys pitää hyväksyä – koska muutakaan ei voi. Hallituksen sisäisen luottamuspulan takia ei haluta edes pitää kiinni hallitusohjelman kirjauksesta siitä, että uudistuksen toimeenpanon kanssa edetään vaiheittain. Sirkkeli laitetaan pyörimään, silmät kiinni – ja väärään suuntaan.