Hallituksen vuoden 2018 talousarviosta

Kansainvälisessä imussa Suomen talous on lähtenyt kasvuun ja siitä voimme kaikki olla iloisia. Se ei kuitenkaan ole tilanne joka jatkuu loputtomasti, ja ellemme itse uskalla uudistua, panostaa kestävään kasvuun, niin edessä voivat olla kylmät ajat.

Rakenneuudistukset ovat vielä tekemättä. Työelämää emme ole uudistaneet ja koko koulutussektori kärvistelee vieläkin parin vuoden takaisten leikkausten seurauksissa. Se, että Helsingin yliopisto, Aalto-yliopisto, VATT ja Suomen Pankki ovat päättäneet rahoittaa taloustieteiden huippuyksikön, siitä tulee kiittää näitä tahoja. Ei hallitusta, jonka budjetissa hanketta ei näy.

Etsikkoaika on hupenemassa.

Sen sijaan että näkisimme omat vahvuutemme – ketteryyden, koulutuksen, avoimuuden – niin koko tämä koneisto, tämä eduskunta, on vetämässä vanhoilla väsyneillä keppihevosilla kaikkien turhien uudistusten äitiä, maakuntauudistusta, maaliin. Poliittiset intohimot ovat sotkemassa koko pelikenttää ja seurauksena tästä kaikesta eivät ole ne kaavaillut 3 miljardin suhteelliset säästöt, vaan jotain ihan muuta. Tähän meillä ei ole varaa tilanteessa, jossa meidän pitäisi rakentaa ketteryyttä, joustavuutta ja kilpailukykyä.

Ketteryyttä ja kestävyyttä.

Näistä asioista Suomi on tunnettu. Ei kankeudesta, sisäänpäin kääntymisestä, ei välinpitämättömyydestä. 

Haluan nostaa esille yhden osan budjetista, joka tässä keskustelussa on jäänyt vähälle huomiolle.  Yhden osan joka vielä kärvistelee hallituksen, ilmeisesti poliittisista syistä, alkutaipaleillaan tekemien leikkausten kanssa.

Vuonna 2015 varsinaiseen kehitysyhteistyöhön meni budjetista 920 miljoonaa euroa.

Tänä vuonna tuo summa on 546 miljoonaa euroa. Se on iso pudotus, tilanteessa jossa Suomen virallinen tavoite on päästä 0,7 % bruttokansantulosta. Suomen koko kehitysyhteistyön odotetaan ensi vuonna olevan noin 0,4 % BKT:stä.

Suomi on sitoutunut antamaan 0,2 % bruttokansantulostaan kaikkein köyhimmille mailla, ja tähän tulee johdonmukaisesti pyrkiä. Tällä hetkellä tuo luku on 0,16 % tilanteessa, jossa meidän keskeinen päämäärämme on, hallituksen sanojen mukaan, äärimmäisen köyhyyden poistaminen, köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentäminen sekä ihmisoikeuksien toteutuminen.

Me olemme kaukana tavoitteistamme. Tavoite ilman minkäänlaista todellista aikomusta saavuttaa tämä päämäärä on vain itsensä ja muiden huijaamista.

Suomen sitoumusten tulee johtaa konkreettisiin tekoihin. 

Tyhjät lupaukset, täyttämättömät sitoumukset syövät uskottavuuttamme kansainvälisessä yhteistyössä. Kehitysyhteistyö on pitkän tähtäimen työtä jossa sitoumuksienkin tulee olla pitkät. Ei hallituskauden mittaiset, ei sellaiset että ne romuttavat sillä, että kehitysyhteistyökriittinen puolue pääsee hallitusvastuuseen. Koska sellainen poukkoilu on paitsi vastuutonta myös taloudellisessa mielessä harkitsematonta. Jo panostettujen resurssien mitätöimistä.

Keskustelimme täällä viime viikolla Agenda 2030-ohjelmasta. Sen tavoitteet tulee ottaa vakavasti, koska se on Suomen etu.

Yksi keskeisistä kansainvälisen vastuun kysymyksistä on ilmasto, aikamme suurin globaali haaste.

Hallitus on näyttävästi nostanut esille ilmastopolitiikan keskustelun keskiöön ja se on hyvä asia.

Käytännön toteutus on kuitenkin ontuvaa, ja sitä on syystäkin kritisoitu.

Näyttää siltä, että ilmastopolitiikka on valjastettu ei konkreettisen ongelman ratkaisemiseksi, vaan politiikan teon välineeksi. Tässäkin on vaara, että kaadumme yhden totuuden poteroon. Fokus biotalouteen on niin vahva, että yksisilmäisyyden vaarat unohtuvat.

Tälläkin asialla on yhtymäkohtia kehitysyhteistyöhön. Aikaisemmin päästökaupasta tulleet tulot ohjattiin osaksi kehitys- ja ilmastorahoitusta. Tämä oli näkemyksellistä, uudistavaa politiikkaa jossa nähtiin yhteys päästöjen, ja siitä ensisijaisesti kärsivien välillä. Tämä hallitus on tässä asiassa toiminut toisin, ohjaamalla tulot takaisin päästölähteeseen. Ministeri Lintilän edeltäjä Olli Rehn ehdotti, että tähän puututtaisiin.

Vähimmäisedellytys on se, että tulot ohjataan päästöjä vähentäviin investointeihin. Se olisi tapa sekä tukea oman teollisuuden uudistustarpeita, että toimia vastuullisesti kansainvälistä ilmastopolitiikka ajatellen. 

Puhe eduskunnan keskustelussa Agenda2030-toimenpideohjelmasta, 13.9.2017

Arvoisa puhemies,

Reilu kuukausi sitten, elokuun 2. päivänä oli maailman ylikulutuspäivä. Silloin olimme kuluttaneet loppuun maapallon tänä vuonna tuottamat uusiutuvat luonnonvarat. Tämän jälkeen elämme velaksi, kulutamme enemmän kuin maapallo pystyy tuottamaan. Joka vuosi kulutamme nopeammin – vuoteen 2015 verrattuna ylikulutuspäivä aikaistui jo 12 päivällä.

Suomen ylikulutuspäivä oli jo aikoja sitten, 3. huhtikuuta. Me suomalaiset käytimme siis oman osamme maailman luonnonvaroista kolmessa kuukaudessa. Tarvitsisimme melkein 4 maapalloa, jos kaikki kuluttaisivat kuin suomalaiset. On siis selvää, että tarvitsemme Agenda2030-toimenpideohjelman kaltaisia ohjelmia, jotka ohjaavat meitä oikeaan suuntaan.

Ärade talman,

Om vi finländare har använt vår andel av jordens resurser på drygt tre månader, betyder det att vi de resterande nio månaderna av året lånar resurser som egentligen inte kan lånas, som inte egentligen finns. Därför behöver vi program som Agenda2030. Hållbarhet bör genomsyra alla beslut vi fattar.

Hållbar utveckling innebär ändå inte bara hållbart utnyttjande av jordens resurser. Hållbarhet kräver ett hållbart samhälle, inom alla dimensioner, på alla tänkbara sätt. Det handlar om ett globalt ansvar att ta hand om varandra och vårt jordklot, tillsammans.

Ärade talman,

Agenda2030 omfattar 17 huvudsakliga målsättningar som är indelade i 169 delmål. Enligt OECD:s statistik från juni 2017 har Finland uppnått 23 av de 169 delmålen. Vi är på god väg att uppnå målsättningarna som gäller fattigdom, vatten och biodiversitet, men ligger långt efter OECD-medeltalet då det kommer till hållbar produktion. Även inom energi och mat ligger vi efter medeltalet, och då det kommer till jämställdhet har vi också en lång väg att gå.

Det är uppenbart att det finns en hel del vi kan förbättra. Därför är de två huvudsakliga fokusområdena i regeringens redogörelse – Ett koldioxidneutralt och resurssmart Finland samt Ett Finland där det råder jämlikhet, jämställdhet och kompetens – ändamålsenliga och välmotiverade. Regeringen har tagit till sig de svagheter som Finland fortfarande har, och omvandlat dem till målsättningar som ska verkställas. Ändå verkar det som att regeringsprogrammet varit styrande, inte tvärtom. Och ett regeringsprogram som skrivs för fyra år framåt ger inte den utgångspunkten som behövs i arbetet för att uppnå ett hållbart samhälle på lång sikt.

Arvoisa puhemies,

Kestävän kehityksen työssä tarvitsemme pitkäjänteisyyttä ja kauaskatseisuutta. Tarvitsemme selkeän vision siitä, miltä kestävä Suomi näyttää, ja tähän visioon toimintaohjelmat, hallitusohjelmat ja muiden toimenpiteiden tulisi nojata.

Yksi tärkeimmistä konkreettisista askelista olisi kehitysyhteistyön määrärahojen nostaminen 0,7 prosenttiin BKT:stä. Vuoden 2017 budjetissa olemme kaukana tavoitteesta, 0,4 prosentissa. Suomi on hyvinvoiva maa, meillä on varaa auttaa muita. Samaan aikaan kun Agenda2030-selontekoa valmisteltiin, kehitysavusta leikattiin rajusti. Leikattiin siitä parhaasta työkalusta mitä meillä on käytössä esimerkiksi pakolaiskriisin helpottamiseksi. Tämä ei ole uskottavaa kehityspolitiikkaa.

Tulevaisuusvaliokunnan mietintö on hyvä ja nostaa esiin monia tarpeellisia asioita. Mietinnön tulisi kuitenkin enemmän painottaa nuorten osallisuuden vahvistamista niin rauhantyössä kuin päätöksenteossa – YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman nro 2250 mukaan. Nuorten oikeuksien ja heidän aseman vahvistaminen kestävän kehityksen työssä tulisi olla yksi Suomen globaalivastuun painopistealueista.

Arvoisa puhemies,

Kauniitkin sanat ovat tyhjiä, elleivät ne muutu teoiksi. Hallituksen selonteon tulee johtaa konkreettisiin toimenpiteisiin. Agenda2030-tavoitteiden tulisi olla itsestään selviä ohjenuoria, kun teemme päätöksiä. Meidän tulee olla kunnianhimoisia ja olla edelläkävijöitä kestävässä kehityksessä, sillä meillä on siihen kaikki tarvittavat eväät. Meidän tulee osallistua kansainväliseen yhteistyöhön ja viedä kestävän kehityksen tavoitteita eteenpäin. Ensimmäinen askel tähän voisi olla Suomen YK-järjestöille suunnatun tuen palauttaminen kohtuulliselle tasolle.

Kestävän kehityksen työmaa ei ole vain Suomi, vaan koko maailma.

HSL:n on aika lunastaa lupauksensa

Kun HSL:n hallitus marraskuussa 2015 päätti lakkauttaa Mankin ja Luoman juna-asemat, tultiin samalla luoneeksi pääkaupunkiseudun pisin pysäkitön matkaosuus. Samalla tehtiin myös päätös siitä, että lakkauttamispäätös tulisi uudelleen tarkasteluun syksyllä 2017 sen jälkeen kuin vanhat Sm2-junat on korvattu uusilla FLIRT-junilla.

Junamallilla on nimittäin merkitystä. FLIRT-junien käyttökustannukset ovat huomattavasti alhaisemmat, ne kiihtyvät nopeammin sekä voivat ottaa talteen ja käyttää osan jarrutusenergiasta. Tämä puolestaan tarkoittaa, että pysähtymisestä aiheutuvat kustannukset per asema ovat huomattavasti alhaisemmat, kun sekä energiaa että aikaa kuluu vähemmän.

Pääkaupunkiseudun lähiliikenteessä ei tänä päivänä ole käytössä enää ainuttakaan vanhan mallista junaa. Tämä merkitsee sitä, että olisi perusteltua arvioida Mankin ja Luoman pysäkkien lakkauttamispäätös uudestaan. Alkuperäiset, lakkauttamispäätöksen perusteena käytetyt kustannus- ja aikataululaskelmat eivät enää nimittäin päde.

Jos asiaa tarkastelee laajemmasta näkökulmasta, pysäkkien lakkauttamisella on myös ilmastopoliittista merkitystä. Suomen tulee vähentää liikenteestä aiheutuvia päästöjään 50 prosentilla ennen vuotta 2030. Tämä on haasteellinen tehtävä, joka vaatii monia pieniä toimia ja ennen kaikkea johdonmukaisia päätöksiä.

Rautatieverkostolla on oma roolinsa pyrkimyksessä tähän tavoitteeseen. Juna on tehokas ja ennen kaikkea ympäristöystävällinen julkisen liikenteen järjestelymuoto. Ei ole järkevää liikennepolitiikkaa – saati ilmastopolitiikkaa – ensin sulkea asemia ja tämän jälkeen järjestää toisille asemille korvaavia bussivuoroja. Nämä ovat pieniä askeleita väärään suuntaan.

Kehotan HSL:n hallitusta pitämään lupauksensa, jonka se antoi kaksi vuotta sitten ja tekemään perusteellisen uudelleenarvioinnin päätöksestään sulkea Mankin ja Luoman asemat.

 

(Mielipidekirjoitus Kirkkonummen Sanomissa 14.9.2017)

 

Ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinnasta on luovuttava – puhe täysistunnossa 5.9.2017

Ärade talman, arvoisa puhemies,

Regeringens proposition är välkommen, men vi behöver mera.

On ehdottoman hyvä asia, että tämän esityksen myötä helpotetaan suomalaisten yritysten mahdollisuuksia saada työvoimaa kausiluonteisesti. Tämä ei kuitenkaan riitä.

Hallituksen 72 prosentin työllisyystavoite on karkaamassa tulevaisuuteen. 31 000 ihmisen työllistyminen viimeisen vuoden aikana merkitsee lähinnä kosmeettista kasvua, joka ei kerro nopeasta kasvusta tai dynaamisesta taloudesta. Se on ilmentymä tilanteesta, jossa työmarkkinoiden katsotaan olevan nollapelisummaa: yhden onni on toisen onnettomuus eli yhden ihmisen työllistyminen merkitsee potkuja jollekin toiselle. Uusia yrityksiä syntyy edelleen liian verkkaisesti ja kansainväliset suuryritykset perustavat konttoreitaan mieluummin naapurimaihin.

Kääntäkäämme – jälleen kerran – katse länteen. Ruotsissa todettiin reilut kymmenen vuotta sitten, että työn tarjonnan kasvattaminen lisää työllisyyttä. Näin on myös käynyt. Samoin aikoihin Ruotsissa poistettiin työperäisen maahanmuuton tarveharkinta. Työllisyysaste on Ruotsissa näiden toimenpiteiden seurauksena 75 prosentin pinnassa ja Tukholma voittaa Helsingin 125–19 kun vertaillaan kansainvälisten suuryritysten konttoreiden sijainteja.

Miksi näin on? Suomi on kansainvälisille toimijoille – ja toki kotimaisillekin – edelleen liian jäykkä toimintaympäristö. Yhä kansainvälistyvässä maailmassa, jossa tavara ja tieto siirtyvät esteittä yli rajojen, ei ole perusteltua sitoa työpaikkoja ihmisten kansallisuuteen.

Miksi emme torjuisi aivovuotoa avaamalla ovet aidosti, ilman ehtoja ja palkkarajoja, myös ulkomaalaisille osaajille? Osaajille jotka maksavat veroja, tuovat yhteyksiä vientimarkkinoille ja jotka näin nostavat yritysten kilpailukykyä. Andreas Hatzigeorgioun ja Magnus Lodefalkin (Örebron yliopisto 2013) tutkimukset osoittavat, että ulkomaalaistaustaisen työntekijän palkkaamisen ja viennin kasvun välillä on olemassa suora yhteys.

Arvoisa puhemies,

Asettukaamme hetkeksi yrityksen kenkiin.

Jos yksi maa tarjoaa ympäristön, jossa voi joustavasti palkata mahdollisimman hyvän työntekijän – on hän sitten kotimainen tai ulkomaalainen – ja toinen ei tätä tee, on vaaka jo lähtökohtaisesti kallistunut joustavamman maan puolelle.

Tästä huolimatta EU/ETA-alueen ulkopuolisen työvoiman saatavuusharkinta on vieläkin Suomessa todellisuutta. Todellisuutta, joka ei perustu analyysiin siitä, mikä tekisi Suomesta mahdollisimman kilpailukykyisen, vaan niukkaan eturyhmäajatteluun ja osaoptimoitiin kokonaisuuden kustannuksella.

Ja tämä on ensimmäinen asia jonka kasvuyritykset ottavat puheeksi, kun kysyn heiltä, miten Suomesta tehtäisiin houkuttelevampi paikka heille kasvaa. Ensimmäinen asia.

Ärade talman,

Trots regeringens målsättning om att höja sysselsättningsgraden till 72 procent – en nivå som märk väl ligger långt under den nordiska nivån – låter åtgärderna vänta på sig. Det förslaget som nu diskuteras är bra, men det är bara ett litet steg. Det stora problemet är det, att  behovsprövningen av arbetskraft som kommer utanför EU/ETA-området fortfarande är verklighet i Finland.

Detta baserar sig inte på en analys av vad som skulle göra Finland så konkurrenskraftigt som möjligt, utan på snävt intressegruppstänkande och deloptimering på bekostnad av helheten.

Arvoisa puhemies,

Mikään ei viittaa siihen, että nykyinen linja saatavuusharkinnan suhteen olisi suomalaisille työntekijöille eduksi. Nykyisellä linjalla emme suojele suomalaista palkkatasoa, emme houkuttele tänne uusia yrityksiä, emmekä paranna kotimaisten yritysten kasvuedellytyksiä tai kansainvälistymispyrkimyksiä.

Emme myöskään paranna huoltosuhdettamme tai toimi tavalla, joka olisi viennillemme eduksi. Jos hallitus on vakavissaan esittämiensä työllisyystavoitteiden osalta, mitä minulla ei ole mitään syytä epäillä, on saatavuusharkinta poistettava mahdollisimman nopeasti.

Puhe keskustelussa hallituksen parlamentaarisessa pohjassa tapahtuneesta muutoksesta 19.6.2017

Arvoisa puhemies,

Kun pääministeri Sipilä ja valtiovarainministeri Orpo viime viikon maanantaina puhuivat arvopohjasta, yhteisistä jakamattomista arvoista, moni suomalainen huokaisi helpotuksesta. Hallitus teki selvän linjauksen siitä, mitkä ovat yhteiset arvomme, minkä päälle yhteiskuntamme rakentuu.

Se oli hienoa puhetta, koska arvoilla on merkitystä. On merkitystä sillä, miten määrittelemme omat liikkeemme, miten määrittelemme omaa politiikkaamme. Joskus voimme joutua ottamaan takapakkia, ehkä jopa erottamaan jäsenen, tai kieltäytymään potentiaalisen ääniharavan ottamisesta mukaan remmiin, koska omat arvomme kieltävät sen.

Sillä ellei toimi arvojensa mukaisesti, niin arvopuhe on tyhjää. Tyhjää puhetta.

Meillä on nyt hallituksessa kolme ryhmittymää. Kokoomus, Keskusta ja Uusi vaihtoehto. Suuri osa Uudesta vaihtoehdosta – eivät kaikki, mutta suuri osa – ovat olleet sitä mieltä, että ulkomaalaisvihamielisten panos puolueessa on tarpeen, että Jussi Halla-ahon mielipiteet ovat tervetulleita ja hyväksyttäviä. Että puhujapöntöstä saa puhua halventavasti, vaikka seksuaalivähemmistöistä.

Tämä hyväksyttiin niin kauan, kun sillä saatiin kasvatettua kannatusta. Heti kun nämä samat ryhmittymät halusivat vallan itselleen, tilanne muuttui.

Arvoisa puhemies,

Tilanne muuttui, mutta muuttuivatko mielipiteet?

Ei mielipide vuorokaudessa muutu. Ei arvojen tulisi vuorokaudessa muuttua. Ja ministeri Sipilän ja Orpon puheet ihmisarvosta, EU-politiikasta – niitä kaivataan vielä.

Lyhyen tähtäimen toimintakyky ei ole politiikan imperatiivi, mutta arvot ovat.

Arvoja tärkeämmäksi nousi nyt asiantuntijoiden täysin teilaaman sote- ja maakuntauudistuksen läpivienti. EU-politiikkaa tärkeämmäksi nousi se, että suurella poliittisella arvovallalla ladatut projektit saadaan maaliin.

Rakentavatko viime viikon tapahtumat uskoa politiikkaan?

Pidän hyvänä, että iso osa perussuomalaisten ryhmästä saivat tarpeekseen Halla-ahon vihapuheesta, jos tämä nyt on sen ilmentymä. Se oli osoitus joko poliittisesta rohkeudesta, tai äärimmäisestä opportunismista. Kumpaa se on, on se kysymys, johon kaipaamme vastausta.

Arvoisa puhemies,

Miksi oltiin hiljaa 15 vuotta? Miksi noustiin vihapuhetta vastaan vasta kun oma valta haihtui ilmaan, ja ministeri-Audi uhkasi jättää jalkakäytävälle? Mitkä ovat UV:n oikeat arvot, mitkä ovat hallituksen oikeat arvot?

Uusi vaihtoehto tukee perussuomalaisten maahanmuuttopoliittista linjaa. Osa sen jäsenistä on allekirjoittanut Nuivan manifestin. Uuden vaihtoehdon de facto johtaja haluaa kansanäänestyksen EU:sta.

Hallituksella on iso työ edessään. Sillä on iso työ vakuuttaa Suomen kansa siitä, että demokratialla on merkitystä, että kansanvallalla on merkitystä. Hallituksella on iso työ vakuuttaa Eurooppa siitä, että se, että Eurooppa-ministerimme itse toivoo kansanäänestystä EU:sta ei tarkoita sitä, että Suomi ajaisi neuvotteluissa Britannian etua EU:n edun sijaan.

Hallituksella on myös mahdollisuus nyt näyttää, että puheilla on merkitystä. Hallituksen apupuolueella ei ole puolueohjelmaa joka sitoo sitä, eikä vaalilupauksia jotka sitovat sitä. Ei ole puolueorganisaatiota joka pitää sitä kurissa.

Ei ole määritelmää perussuomalaisesta perhepolitiikasta joka nyt estäisi työelämän uudistukset, tai sisäänpäin kääntyvää maahanmuutto-ohjelmaa joka estäisi vastuullisen maahanmuuttopolitiikan ajamista. Ei ole ohjelmaa joka kieltäisi yrityksillemme haitallisesta työvoiman tarveharkinnasta luopumista. Nyt ei pitäisi olla estettä koulutuspanostuksille tai kehitysyhteistyöleikkausten uudelleenarvioimiselle.

Ärade talman,

Värderingar är inte bara tomma ord. Politiken skall ha en legitimitet.

Det skådespel vi beskådade förra veckan var ett sorgligt kapitel. Det kan tolkas som extrem opportunism – eller som politiskt mod. Jag hoppas på det senare. I så fall har vi rätt att kräva att ord blir handling. Att kursen ändras, att talen om värderingar inte förblir tomma ord. Att Nytt alternativ avsäger sig den politik som omfamnade främlingsfientlighet och anammar våra gemensamma värderingar.

Tal inför valet av vice ordförande, SFP:s partidag 2017

När man diskuterar kommunalvalsresultatet är det lätt att säga att det berodde på två frågor – språk och sjukhus.

Det är fel. Inte var det på grund av svenskan som vi växte i Lovisa. Inte var det på grund av ett sjukhus som SFP växte i Vasa. Vi växte för att vi har visat att vi har svar på de frågor som berör människorna. Och för att regeringen inte har en plan, för att den inte har en vision.

Vi har understöd för att vi levererar.

Efter två år i opposition är det lätt att säga att vi behövs. Titt som tätt får vi försvara värderingar som vi ser som självklara, men som regeringen till synes lätt avfärdar. Det är fråga om utbildning, som är avgörande när vi försöker bygga långsiktig jämlikhet och konkurrenskraft. Det är fråga om en långsiktigt ekonomisk politik som bygger på hållbar utveckling och företagsamhet. Det är fråga om tolerans och en mångkulturalism i vilken det att vi är olika ses som en styrka och en möjlighet, inte som ett hot.

Bästa partidag,

Jag har sagt det här förut, och jag säger det igen. Det finns ett tomrum på den politiska kartan, ett tomrum som väntar på att fyllas. Finland behöver ett parti som SFP, som tror på marknadsekonomin och liberala värderingar, som tror på jämlikhet, på alla människors lika värde och på det, att det inte ligger i Finlands intresse att förminska sig och glida ut i periferin. Det finns ett momentum att ta vara på. De regressiva partierna tappar fotfäste av den naturliga anledningen att världen förändras och att människor förändras med den.

Jag vågar påstå att detta momentum, för att ta till Vasa Sports förra tränares favoritfloskel, beror på det, att vi i SFP representerar framtiden. En mer internationell, öppen, tolerant framtid.

I den världen är språket ett verktyg, och hudfärg eller religion är inget som definierar eller begränsar människors möjligheter. Och utan att vara naiv är det klart att vi förstår att rörelser, extrema rörelser, ja politiken, att den utnyttjar de skillnader som finns mellan människor och länder. Att de utan skrupler ofta vill måla upp motsättningar. Det här är något som utmanar det politiska systemet och oss i vårt arbete. Det kommer vi inte ifrån.

Hur ser vi då framtiden? Den är ljus, om vi kan utnyttja de vindar som blåser i vår riktning. Jag ser en framtid där SFP inte är ett parti med ett understöd på 4,5 %, 5 %, utan 8 %, 10 %, 12 %. Ett parti i regeringsposition som man är tvungen att lyssna på.

Vad är det då som hindrar oss? Det finns flera orsaker. Den första är det, att vi inom oss gärna delar in oss i norr och söder. I värsta fall leder det här till två olika agendor, som hindrar oss att nå vår fulla potential. Jag är övertygad om att det här, att vi kommer från olika regioner, att det är nånting som är en styrka. Det är en styrka om vi erkänner att vi kan vara olika, om vi driver en politik som tar hela vår region i beaktande. Det kräver en klar strategi vi gemensamt stöder.

För vi är inte en statisk grupp människor. Och vår politik skall inte handla om att försöka deloptimera inom någonting som vi ser som statiska gränser. Gränser någon annan definierar för oss. Vi har lösningar för hela Finland, det gäller bara att få majoriteten att förstå att det som är bra för Österbotten eller Åboland eller Nyland – att det är bra för hela landet.

En annan sak som hämmar oss är den här: Hur främjar vi bäst förståelsen för att det är i hela Finlands intresse att vi är ett tvåspråkigt land, hur får vi majoriteten att förstå att den vinner på att delta i det arbetet? Hur får vi majoritetsbefolkningen att se att det finns en plats i SFP för dem som kanske inte kan svenska, men som ändå ser svenskan som en rikedom? Och via det – hur får vi dem att se SFP som ett naturligt alternativ, som inte begränsar sig till ett språk, men nog till gemensamma värderingar.

Det här är det största hindret vi måste komma över om vi vill att SFP skall vara nånting mer än ett parti för de redan frälsta. Och det betyder inte att vi ger avkall på vårt språk, men att vi gör det lättare för dem som inte är födda med detta modersmål att se vår rörelse också som sin.

Om vi jämför vårt parti – ja, vilket parti som helst – med ett företag hittar vi en analogi. Ett framgångsrikt företag skapar en klar strategi, och inte bara en strategi utan också mätare med vilka framgången mäts. Det ser till att alla de anställda känner till de mål det har, och förbinder sig till att arbeta mot dem. På samma sätt måste vi ha en strategi som alla SFP:are kan förbinda sig till. Vi skall sjunga samma sång, och uttryckligen i kör. Om vi sjunger falskt, eller olika sånger, då går inte budskapet fram.

Bästa partidag,

Det är för att jag tror på det här, för att jag tror på våra möjligheter, på vårt budskap, som jag ställer upp för omval och hoppas på fortsatt förtroende som vice ordförande för partiet.

Jag vill dessutom passa på att tacka Anna-Maja för ett utmärkt arbete som ordförande. Det har varit en glädje och ära att få jobba tillsammans.

 

Bild: Johan Hagström

Puhe poliittisessa keskustelussa, RKP:n puoluekokous 2017

Hemma hos oss bor Santiago, en colombiansk utbyteselev. Han har bott i Finland i 10 månader, lärt sig svenska, och till och med avlagt studentexamensproven i lång matematik och fysik, på svenska. Han är matematiskt enormt begåvad, och har representerat sitt hemland i flera tävlingar. Santiago vill nu studera i Finland, stanna här, eftersom han tror på den nordiska modellen, på att den kan ge honom de grunder som behövs för en framgångsrik forskarkarriär.

Helsingfors universitet tar gärna emot honom, men för tillfället ser det ut som om Migrationsverket säger nej. Han får antagligen inte ett visum för studier eftersom han av praktiska skäl är tvungen att inleda dem på universitetets öppna sida. Då väljer han i så fall Lunds Universitet som verkar ta emot honom med öppna armar.

Samtidigt som vi med rätta är oroliga för hjärnflykt bygger vi hinder för utlänningar att komma hit med sin kunskap, för att berika vårt land. Det har vi inte råd med.

Vad är det som gör att vi inte inser att konkurrenskraft inte är ett nollsummespel? Samma fenomen, samma problem syns på vår arbetsmarknad. Samtidigt som forskning visar att en anställning av en i utlandet född leder till ökad export fortsätter vi med behovsprövning  av utländsk arbetskraft.

Det här är nånting som Sverige avskaffade för ett decennium sedan. Idag slår Sverige Finland 125-19 då man jämför antalet huvudkontor som internationella företag har grundat i bägge huvudstäderna.

Vi kommer inte ifrån att världen är global. Framgångsrika företag måste verka på ett internationellt plan.

Och om ett land erbjuder en miljö där man flexibelt kan anställa en så bra arbetstagare som möjligt – är hen sedan född i landet eller utanför det – och ett annat land inte gör detta, är det klart vilket alternativ ett företag väljer. Det har vi inte råd med.

Och det vill jag inte se hända.

Trots det är behovsprövningen av arbetskraft fortfarande verklighet i Finland. Detta baserar sig inte på en analys av vad som skulle göra Finland så konkurrenskraftigt som möjligt, utan på snävt intressegruppstänkande och en deloptimering på bekostnad av helheten.

Så här har vi inte råd att tänka. Vi vinner på att vara flexibla, vi vinner på att ta emot utländskt kunnande, vare sig det är fråga om Santiago eller till exempel en japansk ingenjör som ett finskt uppstartsföretag vill anställa. Därför har vi i SFP – vårt nordiska folkparti – föreslagit att behovsprövningen slopas, och vi hoppas att regeringen lyssnar.

Tiden för behovsprövning är förbi / HBL 11.6.2017

Regeringens målsättning att höja sysselsättningsgraden till 72 procent håller på att rinna ut i sanden. Att sysselsättningen ökade med 21 000 personer under förra året är en kosmetisk tillväxt som varken berättar om en snabb upphämtning eller en dynamisk ekonomi. Det är ett uttryck för en situation där arbetsmarknaden ses vara ett nollsummespel: en persons lycka är en annan persons olycka – då en person blir anställd innebär det att en annan person får sparken. Nya företag föds fortsättningsvis i för långsam takt och stora internationella företag grundar hellre sina huvudkontor i grannländerna.

Låt oss – än en gång – vända vår blick västerut. För drygt tio år sedan konstaterade man i Sverige att sysselsättningen ökar då utbudet på arbetskraft ökar. Så har det också hänt. Samtidigt slopade man även behovsprövningen för arbetsrelaterad invandring. Som en följd av detta är sysselsättningsgraden i Sverige kring 75 procent och Stockholm vinner Helsingfors 125–19 då man jämför antalet huvudkontor som internationella företag har grundat i bägge huvudstäder.

Varför är det så? För internationella aktörer – och naturligtvis även nationella – erbjuder Finland fortfarande för stela verksamhetsbetingelser. I en allt mer internationaliserad värld, där produkter och information utan hinder förflyttar sig över gränserna är det inte motiverat att binda arbetstillfällen till människors nationalitet. Varför skulle vi inte motverka kunskapsflykten genom att öppna dörrarna på riktigt, utan villkor och lönegränser, för utländska proffs? Proffs som betalar skatt, hämtar med sig kontakter till exportmarknaden och som på så sätt främjar företagens konkurrenskraft. Forskning av Andreas Hatzigeorgiou och Magnus Lodefalk (Örebros universitet 2013) visar att det finns en direkt koppling mellan att anställa en arbetstagare med utländskt ursprung och ökad export.

Snabbt växande sektorer är beroende av snabb beslutsfattningsförmåga. Om ett land erbjuder en miljö där man flexibelt kan anställa en så bra arbetstagare som möjligt – är hen sedan född i landet eller utanför det – och ett annat land inte gör detta, är det klart vilket alternativ ett företag väljer.

Trots det är behovsprövningen av arbetskraft som kommer utanför EU/EES-området fortfarande verklighet i Finland. Detta baserar sig inte på en analys av vad som skulle göra Finland så konkurrenskraftigt som möjligt, utan på snävt intressegruppstänkande och deloptimering på bekostnad av helheten.

Detta är synd, eftersom ingenting tyder på att den nuvarande linjen är till fördel för de finländska arbetstagarna. Med den nuvarande linjen skyddar vi inte den finländska lönenivån, vi lockar inte hit nya företag och vi förbättrar inte de inhemska företagens tillväxtförutsättningar eller internationaliseringssträvanden. Vi förbättrar inte heller försörjningskvoten eller agerar på ett sätt som skulle främja vår export. Om regeringen menar allvar med sina sysselsättningsmålsättningar, vilket jag inte har några som helst orsaker att misstänka, bör behovsprövningen avskaffas så fort som möjligt.

Tarveharkinnan aika on ohi

Hallituksen 72 prosentin työllisyystavoite on karkaamassa tulevaisuuteen. 21 000 ihmisen työllistyminen viimeisen vuoden aikana merkitsee lähinnä kosmeettista kasvua, joka ei kerro nopeasta kasvusta tai dynaamisesta taloudesta. Se on ilmentymä tilanteesta, jossa työmarkkinoiden katsotaan olevan nollapelisummaa: yhden onni on toisen onnettomuus eli yhden ihmisen työllistyminen merkitsee potkuja jollekin toiselle. Uusia yrityksiä syntyy edelleen liian verkkaisesti ja kansainväliset suuryritykset perustavat konttoreitaan mieluummin naapurimaihin.

Kääntäkäämme – jälleen kerran – katse länteen. Ruotsissa todettiin reilut kymmenen vuotta sitten, että työvoiman tarjonnan kasvattaminen lisää työllisyyttä. Näin on myös käynyt. Samoin aikoihin Ruotsissa poistettiin työperäisen maahanmuuton tarveharkinta. Työllisyysaste on Ruotsissa näiden toimenpiteiden seurauksena 75 prosentin pinnassa ja Tukholma voittaa Helsingin 125-19, kun vertaillaan kansainvälisten suuryritysten konttoreiden sijainteja.

Miksi näin on? Suomi on kansainvälisille toimijoille – ja toki kotimaisillekin – edelleen liian jäykkä toimintaympäristö. Yhä kansainvälistyvässä maailmassa, jossa tavara ja tieto siirtyvät esteittä yli rajojen ei ole perusteltua sitoa työpaikkoja ihmisten kansallisuuteen. Miksi emme torjuisi aivovuotoa avaamalla ovet aidosti, ilman ehtoja ja palkkarajoja, myös ulkomaalaisille osaajille? Osaajille jotka maksavat veroja, tuovat yhteyksiä vientimarkkinoille ja jotka näin nostavat yritysten kilpailukykyä. Andreas Hatzigeorgioun ja Magnus Lodefalkin (Örebron yliopisto 2013) tutkimukset osoittavat, että ulkomaalaistaustaisen työntekijän palkkaamisen ja viennin kasvun välillä on olemassa suora yhteys.

Nopeasti kasvavat alat ovat riippuvaisia nopeasta päätöksentekokyvystä. Jos yksi maa tarjoaa ympäristön, jossa voi joustavasti palkata mahdollisimman hyvän työntekijän – on hän sitten kotimainen tai ulkomaalainen – ja toinen ei tätä tee, on vaaka jo lähtökohtaisesti kallistunut joustavamman maan puolelle.

Tästä huolimatta EU/ETA-alueen ulkopuolisen työvoiman tarveharkinta on vieläkin Suomessa todellisuutta. Todellisuutta, joka ei perustu analyysiin siitä, mikä tekisi Suomesta mahdollisimman kilpailukykyisen, vaan niukkaan eturyhmäajatteluun ja osaoptimointiin kokonaisuuden kustannuksella.

Tämä on sääli, sillä mikään ei viittaa siihen, että nykyinen linja olisi suomalaisille työntekijöille eduksi. Nykyisellä linjalla emme suojele suomalaista palkkatasoa, emme houkuttele tänne uusia yrityksiä, emmekä paranna kotimaisten yritysten kasvuedellytyksiä tai kansainvälistymispyrkimyksiä. Emme myöskään paranna huoltosuhdettamme tai toimi tavalla, joka olisi viennillemme eduksi. Jos hallitus on vakavissaan esittämiensä työllisyystavoitteiden osalta, mitä minulla ei ole mitään syytä epäillä, on tarveharkinta poistettava mahdollisimman nopeasti.

Puhe eduskunnan keskustelussa energia- och ilmastostrategiasta 24.5.2017

Ärade talman, arvoisa puhemies,

Det råder ingen brist på strategipapper. Somliga tas i beaktande, andra läggs längst ner på hyllan för att samla damm. Somliga är viktiga, andra försumbara. 

Ärade talman, denna strategi hör till den förra kategorin. 

Klimat och energi om något är av helt avgörande betydelse när vi diskuterar framtidens utmaningar. 

Arvoisa puhemies,

On hienoa, että meillä on käsissämme Ilmasto- ja energiastrategia ja on hienoa että se on näinkin kunnianhimoinen – kiitos siitä, kuten talousvaliokunnan varsin hyvästä mietinnöstäkin. 

No, asiaan. Haasteet ovat isot, ja enegiakysymys on siinä keskiössä. Miten tuotamme puhdasta energiaa tulevaisuudessa? 

Tässä kohtaa strategian johdonmukaisuus sitten hieman lipsuu. Tuulivoimaa kritisoidaan siksi, että sitä syöttötariffien muodossa tuetaan. Mutta ei se pelikenttä ihan neutraali ole muutenkaan. 

Turvetta verotetaan juuri sen verran, että se on kivihiiltä edullisempi. 

Puuhaketta tuetaan juuri sen verran, että se on turvetta halvempi. 

Ja tuulivoimaa tutkitaan juuri sen verran, että perussuomalaiset ovat tyytyväisiä .

Arvoisa puhemies,

Kivihiilen polton jatkamiselle tehdään varaus. Turvetta poltetaan estoitta, vaikka sen ilmastolliset vaikutukset ovat kivihiiltä pahemmat samalla kuin pomminvarmasti puhdasta tuulivoimaa jarrutellaan poliittisista syistä. 

Turve on toki suomalaista, ja ymmärrän sen suosimisen siltä kannalta. Mutta ei se ole ilmastollisesti järkevää. Eikä sen varaan kannata strategiaa rakentaa. Maatalouden päästöjen leikkaaminen on päästökaupan ulkopuolisen sektorin suurin haaste. Ja maataloudessa nimenomaan turvesuot sisältävät suurimman päästöleikkauspotentiaalin . 

Sopii kysyä: kannattaako tässä tilanteessa – kun päästöjen leikkaus on haasteellista – tukea turvetuotantoa.

Tässä strategiassa on paljon laitettu biotalouden varaan ja sen voi ymmärtää. Suomi on edelläkävijä biopolttoaineiden tuotannossa ja siitä on kehittymässä vientituote. Mutta sen tuotannolla on rajansa. 

Moni on huolissaan puuraaka-aineen riittävyydestä. Siitä, että kajoammeko hiilinieluumme, kajoammeko luonnon monimuotoisuuteen. Huolta ovat kantaneet niin puuteollisuus kuin luontojärjestötkin. Hakkuita ei voi loputtomasti lisätä, ja asiantuntijat ovat varsin yksimielisiä siitä, että nyt suunnitellut volyymit tarkoittavat että energiakäyttöön ruvetaan käyttämään muutakin kuin sivuvirtoja. 

Kuten strategia aivan oikein toteaa, pitkällä tähtäimellä biopolttoaineet tulevat olemaan lähinnä raskaan liikenteen polttoaine. Kevyen liikenteen tulee siirtyä sähköön. Metsävarannoista ei kannata laajamittakaavaisesti tehdä huonolla hyötysuhteella polttoainetta huonon hyötysuhteen polttomoottoreihin. Mutta sähköllä toimiva liikenne ei yleisty ilman ponnistuksia. Se vaatii verotuksellisia toimenpiteitä, mutta myös infraa ja lainsäädäntöä. Miten saamme rakennettua maan kattavan latausverkon. Miten sallimme sähköajoneuvojen käyttämisen kulutushuippujen tasaajina. Pitäisikö autovero rakentaa uusiksi jotta saisimme autokantaa uusittua. Missä määrin tulemme tulevaisuudessa edes omistamaan omia kulkuvälineitä .Liikennepalkin jatkokehittely tarjoaa toivottavasti näihin kysymyksiin vastauksen. 

Kaiken kaikkiaan on syytä olla huolissaan siitä, että laitammeko munamme nyt poliittisen ohjauksen kautta liian pieneen määrään koreja. On ydinvoimahankkeita – Olkiluoto 3 joka tällä hetkellä taitaa olla maailman kallein talonrakennushanke – sekä Keskustan tiukasti ajama Fennovoima jonka absurdius käy päivä päivältä ilmeisemmäksi. Meillä on iso satsaus bioenergiaan jonka tieteellinen kestävyystausta on hutera, samalla kun maailmalla kovaa vauhtia kasvavaa tuulivoimaa jarrutetaan lepakko-teorioiden pohjalta. 

Pitäisi pyrkiä pois keinotekoisista tuista. Mutta ei tämäkään politiikka ole neutraalia. Ja jos pohdimme omia mahdollisia vientiavauksia, niin on vaikea nähdä että niitä tuettaisiin optimaalisesti nyt valitulla linjalla. 

Ärade talman,

Det här är ett bra dokument, som på många sätt går längre än nånting vi tidigare haft. Det skall regeringen ha tack för. Men den ideologiska läsidan är uppenbar, och framförallt inte hållbar. Arbetet kan inte sluta här.