Segregeringen syns också i grundskolan

(Pääkirjoitus lehdessä Hem & skola 2/2017)

 

I höstas i en incheckningskö på ett flygfält stötte jag på en amerikansk familj som reagerade på att jag var från Finland. ”Ni har ju världens bästa skola”, sade den lätt gråsprängda familjefadern från Austin, Texas, med entusiasm i blicken.

Det här är ingen ovanlig reaktion. Det har inte på länge varit Nokia eller Formel 1-förare vi är kända för utomlands, utan vår skola. Må vara att glorian kanske lite naggats i kanterna på sistone i takt med att Pisa-resultaten sjunkit, men ryktet består fortfarande.

För visst har den finländska grundskolan varit en framgångssaga, uttryckligen för att den har gett en fungerande, jämlik, grundläggande utbildning för alla. En god skola, var du än bor, oberoende av din egen bakgrund – det har varit löftet.

Den här bilden är tyvärr inte längre helt förenlig med verkligheten. När jag tog steget från högstadiet till gymnasiet på åttiotalet funderade jag inte för ett ögonblick på vilken skola jag skulle välja. Det var aldrig en fråga om kvalitet, det att jag eller mina föräldrar skulle ha tänkt att olika gymnasier ger olika grund för fortsatta studier.

I dag är situationen inte längre densamma. Att välja gymnasium är vardagsmat. Vissa skolor kan ha bättre utrymmen, vissa ett attraktivare urval ämnen och vissa kanske har mer engagerade lärare och en mer inspirerande lärmiljö som resultat av det.

Samma diversifiering – eller segregering om man vill kalla det så – syns i allt högre grad även i grundskolan. Ett barn som bor ute på landsbygden har knappast några valmöjligheter, medan ett barn som bor i stan kan välja och vraka mellan olika inriktningar. Det att man frångått nivåkurser i olika ämnen i högstadiet har paradoxalt inte lett till en ökad jämlikhet utan snarare tvärtom. Om man vill ha mer krävande undervisning söker man sig i dag inte till en annan grupp, utan till en annan skola.

Valmöjlighet är ju bra – och det att vi har många exceptionellt bra skolor ska väl inte vara ett problem? Men när vi också har skolor som helt klart släpar efter är det skäl att vara orolig. Enligt Pisa-undersökningen från år 2012 kan det finnas en skillnad på 2,5 år i läsfärdigheter mellan de bästa och de sämsta skolorna i landet. Det är en ofantligt stor skillnad som i praktiken betyder att alla barn inte bereds samma möjligheter att ta sig vidare på livets bana.

Skolan kan – och ska – fortfarande vara en aktör som bygger jämlikhet, som förmår lyfta upp dem som kräver det, som stöder dem som stöter på svårigheter. Men som också klarar av att ge lite extra utmaningar till dem som vill ha dem, så att även de finner motivation och utmaningar och därför inte vill byta skola.

Hur får vi en lärostig som motverkar segregering, som möjliggör en jämn, god kvalitet från småbarnsfostran framåt? Stigen är nyckelordet. Det att alla ska ha möjlighet till god pedagogik, det ska vara en subjektiv rätt – från småbarnspedagogiken och framåt. I dag har vissa kommuner beslutit sig för att hålla kvar den subjektiva rätten till heldagsvård, medan andra inte har gjort det. Det leder till att stigen kan vara stenigare ända från början. Om ena föräldern till exempel är arbetslös har inte barnet samma tillgång till möjligheter.

I skolan är det fråga om resurser – att skolan har möjlighet att också erbjuda utmaningar till dem som har andra behov, och stöd till dem som riskerar att halka efter. En smidig skola som ser individen är det bästa sättet att bekämpa segregering.

Puhe eduskunnan keskustelussa julkisen talouden suunnitelmasta 2018-2021 / 3.5.2017

Värderade talman,

Moni merkki viittaa siihen, että talouden suunta on kääntynyt parempaan. Se on hyvä asia.

Mutta nousu on kuitenkin vielä hyvin heiveröinen. Tänä vuonna BKT:n ennustetaan kasvavan 1,2 prosenttia. Se on kaukana hallituksen tavoitteista, ja kaukana siitä tasosta, joka vaaditaan siihen, että hallituksen tavoite 72 prosentin työllisyysasteesta toteutuisi.

Mistä heiveröinen kasvumme sitten muodostuu? Se muodostuu pääosin kotimaisesta kulutuksesta ja erityisesti rakentamisesta. Helsinki ja muut kasvukeskukset rakentavat, ja muu maa näivettyy. Vienti ei valitettavasti vielä vedä, ja se on kovin kapea-alaista.

Ei, tässä ei vielä ole vakaan kasvun, rakenteellisesti vakaan kasvun, ainekset.

Työttömyys on laskenut viime vuodesta 14 000 työttömällä. Se on 14 000 ihmistä joille tämä päivä näyttää valoisammalta kuin eilinen. Samaan aikaan komissio kuitenkin arvioi, että rakenteellisen työttömyyden osuus on 216 000. Sen määrän ero kausitasoitettuun työttömien määrään 235 000 on hyvin pieni. 19 000 kpl. Heidän saaminen töihin saattaa onnistua, mutta rakenteellisen työttömyyden taltuttaminen vaatii rakenteellisia toimia.

Ja niitä emme ole vielä hallituksen esityksistä löytäneet.

Ei etteikö löytyisi hyviäkin alkioita. Aktivointimallissa on paljon positiivista. Kuten työttömälle sivutoimisen yrittämisen mahdollistaminen. On hyvä, että konkurssilainsäädäntöä uudistetaan. Ja olemme iloisia siitä, että hallitus ei enää puolusta päiväkotimaksujen korotuksia vaan on siirtynyt kehumaan maksujen madaltamisen autuutta.

Mutta ei näillä toimilla rakenteellista työttömyyttä korjata.

Hallitus tietää kuitenkin hyvin mitä tekoja se vaatisi. Se vaatisi, että vanhempainvapaat uudistettaisiin, mikä helpottaisi naisten asemaa työmarkkinoille kuten myös naisvaltaisten yritysten asemaa. Muutos ei tapahtuisi nopeasti, mutta se olisi varma.

Tähän löytyy useita malleja, joista SAK:n esittämä malli olisi jopa kustannusneutraali. Tämä on tasa-arvokysymys, se on työllisyyskysymys, mutta myöskin kilpailukykykysymys – maa joka ylläpitää rakenteita jotka aiheuttavat sen, että emme saa kaikki resursseja käyttöömme työmarkkinoilla, ei ole kilpailukykyinen.

Siitä huolimatta hallitus ei halua tähän puuttua. Siitä huolimatta Keskusta ja Kokoomus suostuvat siihen, että Perussuomalaiset estävät hallituksen uudistuksia.

Hallitusohjelma jota väitetään strategiseksi sisältää strategisen työllisyystavoitteen. Siitä huolimatta tähän tavoitteeseen pääsyä ei priorisoida koska hallitusohjelmasta puuttuu teknisiä kirjauksia. Tekninen luettelo asioista jota hallitus edes haluaa harkita.

Ei tällainen tapa tehdä työtä ole strateginen.

Värderade talman,

Nej, det strategiska tänkandet lyser med sin frånvaro. Om regeringsprogrammet har ett strategiskt mål måste det vara sysselsättningen. Ändå låter regeringen bli att driva igenom konkreta åtgärder som de sakkunniga mer eller mindre enhälligt anser att bör genomföras. Vi bör reformera familjeledigheterna. Vi bör arbeta för lokala avtal. Vi bör avskaffa behovsprövningen för icke-EU/ETA -arbetskraft.

Att vägra att göra åtgärder för att det inte finns konkret inskrivna i regeringsprogrammet är inte strategiskt, utan byråkratiskt. På samma sätt som det inte var strategiskt att hålla fast vid antalet ministrar pga. ett ogenomtänkt vallöfte – och jag är glad och tackar regeringen för att den nu gett sig själv lite andrum.

Arvoisa puhemies,

Me olemme jättäneet hallitukselle 12 kohdan työllisyystoimenpideojelman. Toivon että hallitus suhtautuu tehtäväänsä strategisesti, ja tutustuu siihen – vaikka kaikki toimenpiteet sellaisinaan eivät olisikaan kirjoitettu osaksi hallitusohjelmaa.

Vårdreformen – vingklippta landskap och skuldsatta kommuner

Vården har för länge sedan fått ta en plats i baksätet i social- och hälsovårdsreformen. Landskapens självstyrelse talar ingen mera om, den är så gott som obefintlig i den modell med kraftiga inslag av statlig styrning som nu presenterats. Samtidigt har diskussionen i mycket fokuserat på valfrihetsmodellen, och det är onekligen en viktig fråga som har avgörande betydelse för kostnadsnivån och vårdens tillgänglighet. En sak som däremot inte fått mycket uppmärksamhet är kommunernas ställning och finanser efter reformen.

Enligt regeringens proposition skall 12,47 procentenheter av kommunalskatten överflyttas från kommunerna till landskapen i samband med landskapsreformen. Det betyder att kommuner som Grankulla, Esbo, Kyrkslätt eller Vasa blir kvar med ett skatteöre som inte räcker till för att finansiera de tjänster som blir kvar i kommunerna. Detta kompenseras upp till ett underskott som motsvarar 100 euro per invånare. Grovt räknat leder det till att Esbo får ett underskott på 25 miljoner euro, eller Kyrkslätt ett underskott på 4 miljoner euro – automatiskt. Ett underskott som leder till nedskärningar i de funktioner som blir kvar hos kommunerna, primärt skola och dagvård.

I samma operation flyttas social- och hälsovården över till landskapet – men fastigheterna blir kvar hos kommunerna. Fastigheter som kräver underhåll, som är byggda för ett specifikt syfte, och som ofta belastas av lån. I en situation där kommunerna inte kan vara säkra på att landskapet efter övergångsperioden på tre år längre vill hyra fastigheten, måste lån ändå finansieras och fastigheterna underhållas.

Vilka är incitamenten för att underhålla en byggnad som kanske inte behövs om tre år? Hur mycket skall man satsa på en kanske 30 år gammal hälsocentral vars hyresgäst kanske säger upp kontraktet inom kort? Finns det alls en marknad för en sådan fastighet?

Det finns en stor risk för att denna modell, där landskapet hyr men där lånen och fastigheterna blir kvar hos kommunerna, leder till en våg av nya mögelfastigheter eftersom incitamentet att underhålla byggnaderna är så svaga – i synnerhet om kommunen även i övrigt kämpar med en ansträngd ekonomi.

Det, att en stor del av skatteintäkterna försvinner medan lånen består antas också leda till att kommunernas kreditvärdighet försämras. Detta leder med stor sannolikhet till högre räntekostnader som ytterligare försämrar kommunernas situation.

Vad händer då med hälsocentralernas utrustning? De överlåts utan ersättning till landskapen såvida de inte är leasade. De uppenbara problemen kring frågor som ägandeskap tacklar regeringen med att säga att kommuninvånarna ändå har ett inflytande över landskapet. Det stämmer ofta, men inte alltid. I ett landskap som Nyland är det uppenbart att flera kommuner kommer att bli helt utan representation i landskapets fullmäktige. Det är ett problem som kunde åtgärdas om regering så vill – Nyland borde absolut få valkretsar för att säkerställa att alla delar av regionen är representerade i landskapets beslutsorgan.

Nej, det ser inte bra ut. Regeringens förnuftsvidriga och ytterst komplicerade finansieringsmodell måste ses över. Ge landskapen autonomi och beskattningsrätt. Flytta över fastigheterna inklusive utrustning till landskapen, och betala för dem till kommunerna. Endast så kan man bygga en modell där ansvar och incitament går hand i hand.

Yhdessä – tillsammans, onnistuuko? / Mielipidekirjoitus KS 2.4.2017

Vaalien alla puhutaan paljon siitä, mitä on saatu aikaan ja mitä ei. Mitä kukin on edistänyt ja mitä torpannut. Nostetaan esille sankareita ja syyllisiä.

Tosiasiassa kunnallispolitiikassa mikään asia ei tapahdu yhden ihmisen toimesta. Jokaisen muutoksen aikaansaamiseksi vaaditaan sinnikkyyttä ja yhteistyötä. Yhteistyötä valtuutettujen kesken, keskusteluja kuntalaisten kanssa ja ymmärrystä virkamiesten ja poliitikkojen välillä. Eikä pelkästään ymmärrystä vaan luottamusta ja tiedon jakamista. Luottamusta siihen, että kukin yrittää edistää asiaa parhaan kykynsä mukaan. Vain luottamusta rakentamalla voi virittää niinkin monimutkaisen koneiston kuin mitä kunnallinen päätöksentekoprosessi todellisuudessa on.

Seuraavalla kaudella meillä on edessämme monta asiaa jotka eivät ratkea voimapolitiikalla. On tulevaan sote-uudistukseen liittyvät valmistelut, ongelmaisten koulujen ja päiväkotien korjaaminen, joukkoliikenteen haasteet. Ne eivät ratkea yksittäisillä, yksittäisten henkilöiden ponnisteluilla. Ne eivät ratkea ellei ole keskinäistä luottamusta ole. Ellei ole uskoa siihen, että sekä virkamiehet että valtuutetut pyrkivät kohti samaa päämäärää, kuntalaisten etua. Tämä on erityisen tärkeää seuraavien vuosien aikana, kun edessämme on mahdollisesti suurin kuntakentän mullistus sataan vuoteen.

Tässä tilanteessa on syytä katsoa tulevaisuuteen unohtamatta vahvuuksiamme ja erityispiirteitämme.

Mistä Kirkkonummi tunnetaan? Toki monesta asiasta – meillä on junarata ja moottoritie. Meillä on maaseutua ja maataloutta, pieniä kyliä ja merenrantaa. Meillä on teknologiaosaamista ja luontoa, Porkkala, Meiko ja vaikkapa Saaristen Hvitträsk. Kunnan kokoon nähden verraton kamariorkesteri ja liuta hyviä suunnistajia sekä nyrkkeilijöitä. Monta hyvää asiaa, mutta yksi puuttuu: elävä, kasvava, vetovoimainen kuntakeskus.

Se on oikeastaan yllättävä asia, koska ainekset siihenkin olisivat olemassa. Kirkko kukkulan päällä. Hieno vanha puusto. Kirjasto, kauppa ja tori. Kaikki mitä tarvitaan elävän kuntakeskuksen synnyttämiseen. Jostain syystä kone kuitenkin yskii. Tämä on mielestämme yksi seuraavan kauden tärkeistä yhteisistä ponnistuksista – miten saamme käynnistettyä kuntakeskusten uudistusprosessin?

Liikennevirrat ovat siirtyneet keskustan ulkopuolelle ostosliikenteen myötä ja toria ympäröivät rakennukset ovat kaikki nähneet paremmat päivänsä. Meneillään on kirjaston peruskorjaus ja laajennus, josta voisi alkaa keskustan uusi tuleminen. Ja uutta tulemista tarvitaan – kasvava kunta tarvitsee vetovoimaisen, oman identiteetin omaavan keskuksen.

Tästä, keskustan kehittämisestä, tulisi tehdä seuraavan valtuustokauden kaavoituksen kärkihanke, hanke johon sitoudutaan yli puoluerajojen. Sitoutuminen onkin tässä se avainsana – se, että teemme johdonmukaisen kaavoitusohjelman, jossa tätä päämäärää tuetaan. Kuntakeskus ei ole alueellinen kysymys joka on joltain alueelta pois – kuntakeskus on oleellinen osa Kirkkonummen brändiä, sitä vetovoimaa joka kertoo identiteetistä mutta myös dynaamisuudesta, kasvusta, kehittymisestä ja viihtyisyydestä.

Toivomme että tästä voisi tulla se yhdistävä tekijä, se yhteinen hanke jota yhdessä veisimme eteenpäin.

Anders Adlercreutz (RKP), kansanedustaja, kunnanvaltuutettu
Minna Hakapää (Vihr.), kunnanvaltuutettu

Inomhusluft en knepig fråga / Mielipidekirjoitus ÖT 1.4.2017

Om problemen med dålig inomhusluft vore enkla att lösa skulle de redan ha blivit åtgärdade, men så är det ju inte. När man bygger handlar det om en lång kedja händelser som alla kan leda till problem. Den kommunala beslutsprocessen försenar sig lätt, men eftersom skolan skall öppnas i början av augusti blir det lätt så, att man måste strama åt byggtidtabellen för att barnen skall få börja i skolan när terminen inleds. Och en för stram byggtidtabell är inte ett framgångsrecept.

Frågan är – vad borde vi göra?

Kommunerna behöver bättre kunnande på upphandlingssidan. Man skall våga använda kvalitetsmätare både när man upphandlar planerare och byggare. Att välja ett annat alternativ än det billigaste skall inte ses som en risk. Våra byggnader ska planeras väl, byggas med tid och omsorg, skötas om med ansvar av en person som känner helheten –  och repareras när behov uppkommer.

Ventilationens roll i det hela har diskuterats. Maskinell ventilation är inte orsaken till våra problem, men den kan förvärra det. Mirja Salkinoja-Salonens forskning visar att ventilationskanalerna lätt kan sprida problemen och fungera som grogrund för toxiska substanser. Det här problemet kan förvärras av att man använder mycket starka tvättmedel när man putsar kanalerna, tvättmedel som leder till att de svaga mikroberna elimineras, medan de starka blir kvar. Om man sedan ytterligare stänger av ventilationen till veckosluten behövs det inte så mycket mer.

När man funderar på den maskinella ventilationens roll är det viktigt att man inser att moderna och gamla byggnader är olika. Maskinell ventilation i äldre byggnader är en dålig lösning om byggnaden inte är tät, och det är gamla byggnader sällan. Då kan införandet av maskinell ventilation vara början till slutet. Här måste lagstiftningen klart se att byggnader är olika.

Juha Vinhas forskning vid TTY har klart påvisat att ökad tjocklek på isoleringen är en riskfaktor. Därför var det inte bara jag som var orolig när regeringen föreslog en drastisk ökning av energieffektivitetskraven i sin proposition om nära-nollenergibyggnader. Här kunde vi alla dra en lättnadens suck när regeringen i höstas backade och gick in för rimligare krav, till en del på grund av SFP:s aktiva påverkan.

Till sist – när problemen dykt upp är det ofta för sent. En konditionsgransking är inte något man skall ta till först då problemen uppstår, det skall vara en kontinuerlig process som görs i förebyggande syfte.

Miksi hallitus hirttää itseään soteen?

Sote-uudistuksen historia Suomessa on murheellinen. Sitä on yritetty saattaa maaliin monta kertaa siinä kuitenkaan onnistumatta. Kerta toisensa jälkeen se törmää johonkin esteeseen – viimeksi perustuslakiin.

Nyt näyttää kuitenkin siltä, että sote-maali on lähempänä kuin aiemmin. Ei siksi, että se olisi taitojen kasvun ansiota, vaan siksi, että vaihtoehtoinen ratkaisu tuntuu olevan retoriikan täyttämässä politiikassa mahdoton ajatus.

Itse näen, että sotelle pitäisi antaa aikalisä. Tämä olisi mielestäni oikea ratkaisu nimenomaan siksi, että kyseessä on poikkeuksellisen iso asia, vuosisadan suurin kunta-alan uudistus. Se olisi oikea ratkaisu myös siksi, että uudistus koskee lähes 20 miljardin euron sektoria, jolla on välitön vaikutus jok’ikisen suomalaisen elämään.

Useiden asiantuntijoiden kanta uudistukseen on, rohkenisinko sanoa, tyrmäävä. Uudistusta tarvitaan, mutta esitettyyn malliin ei uskota. Hallituksen oma vaikutusarvio valinnanvapauslaista toteaa, että malli sisältää suuria riskejä. Ja tässä viittaan vaikutusarvioon, joka lähetettiin lakipaketin mukana lausuntokierrokselle; arvioon, joka ei edes koskenut varsinaista lakiesitystä. Päivitetty versio arviosta olisi todennäköisesti vielä arveluttavampaa luettavaa.

Keskustaa on sote-uudistuksessa ajanut maakuntahallinnon toteutuminen. Maakuntahallinnon, jonka he eivät edes tunnusta olevan vahvasti valtion talutusnuorassa. Potilaat saavat terveydenhoitojärjestelmän, jossa eri hoitotasot yhdistävä ja itse palvelun joustavuuden takaava integraatio on jäänyt lapsipuolen asemaan. Kokoomuksen päätavoite puolestaan on ollut valinnanvapausmallin toteutuminen. Valinnanvapaus joka ehdotetun mukaisesti toteutettuna arvioidaan sisältävän ”kermankuorinnan” riskin. Viimeisenä arvoketjua pohdittaessa näyttävät tulevan kunnat, joiden käteen uhkaa jäädä iso kasa vanhoja kiinteistöjä lainoineen päivineen.

Kaikesta tästä huolimatta aikataulusta ei olla hallituksen osalta valmiita tinkimään. Ainoa asia, joka nyt tehdyssä esityksessä tuntuu olevan pyhää – maakuntamallin ja laajan valinnanvapauden toteutumisen lisäksi – onkin aikataulusta kiinni pitäminen. Tältä tilanne näyttää ainakin oppositiosta käsin tarkasteltuna.

Kysymys onkin: Miksi sotesta on tullut poliittinen arvovaltakysymys, johon hallitus on hirttämässä itseään?

Vastaus löytyy poliittisesta kulttuuristamme: kärjistynyt hallitus-oppositio -asetelma vie siihen, että kaikki halutaan saada kerralla läpi. Seuraavat vaalit ovat jo tulossa ja sen myötä mahdollisesti myös uudet valta-asetelmat.

Asioiden aikaansaaminen on tärkeää. Joskus on myös tärkeää tehdä päätöksiä, vaikka niitä jouduttaisiin jatkossa korjaamaan. Mutta. Sote-uudistuksen läpi viemisen onnistumisen kannalta on aivan olennaista, että kaikki puolueet ovat sitoutuneet siihen. Syy tähän on tismalleen sama, joka nyt ajaa hallitusta pakkomielteiseen toimintaan: seuraavien vaalien jälkeen valta-asetelmat muuttuvat. Potilaiden hoidon kehittämisen kannalta pitkäjänteisyyden tavoitteen pitäisi kuitenkin ajaa poliittisten tavoitteiden ohi.

Oma vahva mielipiteeni on, ettei valinnanvapautta pidä viedä läpi kertarykäyksenä. Kannatan vaiheittaista jalkautusta – vaikka maakunnittain – siten, että mallia voidaan kehittää pilotointia työkaluna käyttäen.

Uskallus muutoksiin ja uusiin malleihin on tärkeää ja ehdottoman kannatettavaa.  Uskalluksen ruokkimisen kannalta tarvitaan onnistumisia ja niille puolestaan rakennetaan kaikkein paras pohja huolellisella parlamentaarisella valmistelulla.

Opposition edustajana on luonnollista, että kannatan opposition sitouttamista nyt tehtäviin päätöksiin. Syy on ilmeinen: haluan, että oma puolueeni ja muut oppositiopuolueet voivat jatkaa – mikäli ovat seuraavien vaalien jälkeen hallituspuolueita – kunnianhimoisesti siitä, mihin tämä hallitus nyt sitoutuu.

Mielestäni koko eduskunnan sitouttaminen olisi siis viisasta silläkin uhalla, että tämä tarkoittaisi marraskuisena yönä kolmen ässän toimesta paalutetun maakuntamallin uudelleenarviointia.

Kompromissit ovat politiikassa usein kaikkein kestävimpiä ratkaisuja. Idealismi on harvoin oikea vaihtoehto, kun tehdään koko kansaa koskettavaa ja valtion talouteen merkittävästi vaikuttavaa uudistusta kymmeniksi vuosiksi eteenpäin.

Puhe eduskunnan välikysymyskeskustelussa ammatillisen koulutuksen leikkauksista ja koulutuksen eriarvoistumisesta 15.3.2017

Värderade talman,

Inför varje reform, inför varje förändring, är det bra att se var man ligger. Vilket som är utgångsläget. Och sedan dra sina slutsatser.

Och vi vet var vi är. I en nordisk jämförelse har Finland det högsta antalet så kallade NEET-ungdomar – neither in employment nor in education or training. År 2015 var det här antalet 15,7 procent. Det är nästan dubbelt så många som i de övriga nordiska länderna.

Arvoisa puhemies,

Tämänkin uudistuksen kohdalla olisi ollut syytä pohtia: missä me olemme tänään? Ja vetää siitä tarvittavat johtopäätökset. Kysyä siinä kohtaa – onko nyt oikea hetki leikata 190 miljoonaa toiseen asteen koulutuksesta.

Missä me siis olemme? Suomessa on Pohjoismaiden korkein osuus niin sanottuja NEET-nuoria, nuoria jotka ovat koulutusjärjestelmän tai työmarkkinoiden ulkopuolella. Muissa pohjoismaissa osuus on alle 10 prosenttia – meillä se oli vuonna 2015 lähes 16 prosenttia.

Tämä leikkaus – joka tulee vaikuttamaan koulutuksen laatuun, koulutuksen saavutettavuuteen, koulutuspaikkojen määrään, koulutusohjelmien monipuolisuuteen – tämä leikkaus iskee juuri tähän ryhmään, tekee koulutukseen pääsyn vaikeammaksi. Ja ellei koulutukseen pääse, jos siitä tehdään entistä vaikeampaa ja hankalampaa, niin silloin työllistymisen todennäköisyys putoaa entisestään.

Mitä me sanomme näille nuorille, jonka usko Suomeen vuoden 2016 Nuorisobarometrin mukaan on romahtanut?

THL ei valitettavasti tarjoa mitään lohtua tässä asiassa, näin THL lausuu:

”Koulutuksen ulkopuolelle jääminen on useiden tutkimusten mukaan syrjäytymisen riskitekijä. Heikko menestyminen peruskoulussa johtaa helposti toisen asteen koulutuksesta karsiutumiseen ja tämä puolestaan epävarmaan työmarkkina-asemaan. Työttömyys, pitkittynyt työttömyys ja toimeentulo-ongelmat ovat selvästi yleisempiä vain perusasteen koulutuksen suorittaneilla verrattuna koulutetumpiin nuoriin aikuisiin. Pelkän peruskoulun suorittaneilla on lisäksi useissa tutkimuksissa havaittu terveyteen ja etenkin psyykkiseen terveyteen liittyviä ongelmia sekä muita elämänhallinnan ongelmia.”

Tätä saattaa siis olla tarjolla.

Tähän leikkaukseen liittyy paitsi ilmiselvä syrjäytymisen kiihdyttämisen riski, myös vakava epätasa-arvo-ongelma.

Värderade talman – det här är också en jämlikhetsfråga.

Tillgängligheten till utbildning på andra stadiet är inte jämlik idag. Tillgängligheten till utbildning på svenska är redan nu sämre, och kan inte på något sätt anses vara jämställd med de utbildningsmöjligheter som finns på majoritetsspråket.

Den här reformen kommer att öka på denna ojämlikhet.

Ta till exempel Axxell, som sköter en stor del av utbildningen på andra stadiet. De har redan skurit ner antalet anställda med 25 procent. Enheten i Karis, till exempel, har ytterligare drabbats extra hårt i och med regeringens åtgärder som lett till försämring av kollektivtrafiken i västra Nyland. Och nu blir situationen ännu sämre.

Bästa regering – värna om jämlikheten, det att alla finländare skall ha likvärdiga möjligheter till utbildning på lika villkor. Överallt i landet, på båda nationalspråken.

Itse uudistuksessa on hyvääkin. On hyvä, että hakuaika on jatkuva. On hyvä, että tutkintorakennetta uudistetaan. On hyvä, että rajat ammattiopintojen ja aikuisopintojen välillä murretaan. On myös hyvä, että työelämässä oppimista edistetään – Keski-Euroopasta voisimme oppia oppisopimuskäytännön osalta paljon.

Arvoisa puhemies,

Nämä hyvät asiat olisivat olleet mahdollisia myös ilman resurssien rajuja leikkauksia. Leikkauksia, jotka entisestään uhkaavat kiihdyttää syrjäytymiskierrettä. Yhdymme edustaja Niinistön esittämään epäluottamuslauseeseen.

Ryhmäpuheenvuoro eduskunnan keskustelussa Agenda 2030-ohjelmasta ja kestävästä kehityksestä 15.2.2017

Arvoisa puhemies,

On hyvä, että hallitus teki selonteon ja että pääsemme täällä keskustelemaan siitä. Tästä on annettava hallitukselle kiitos.

Selonteosta käy kauttaaltaan ilmi halu tarttua ongelmaan. Se sisältää analyysin ja se kattaa laajan kentän. Kestävä kehitys ei koske vain ympäristöä, ilmastoa, taloutta tai sosiaalikysymyksiä. Agenda2030:ssä on kyse myös kaikkien oikeudesta veteen, työhön ja terveyteen sekä erityisestä huomion kiinnittämisestä naisten ja tyttöjen oikeuksiin.

Kestävyys on se kaikkein merkittävin kysymys.

Arvoisa puhemies,

Samanaikaisesti ei kuitenkaan päästä siitä, että tässä tapauksessa ero sanojen ja todellisuuden välillä on suuri. Jos kestävää kehitystä tarkastellaan kokonaisvaltaisena tavoitteena eli tavoitteena, joka menee kaiken muun edelle, sen ohjausvaikutuksen tulee koskea kaikkia päätöksiä. Ilman poikkeuksia. Nyt asia ei ole näin.

Monella tavalla saa sen käsityksen, että hallitusohjelma ohjaa selontekoa eikä päinvastoin.

Kestävän kehityksen ei pidäkään olla mauste, jota sirottelemme vähän kaikkialle. Ei, sen pitää olla itse pata, jossa keittäminen tapahtuu – se pitää siis asettaa lähtökohdaksi. Sen vuoksi tämän selonteon pitäisi ulottua yli hallituskausien.

Kiireesti ratkaisua vaativa suuri kysymys on ilmastonmuutos. Miten me siihen reagoimme? Määrääkö se politiikkaamme suunnan?

On selvä että panostamme bioenergiaan, mutta mittakaavan pitää olla järkevä. Se ei voi olla ratkaisu koko energiahuoltoomme. On syytä uskoa, että hallituksen visio on liian optimistinen. Myös valtioneuvoston oma tuore selvitys toteaa, että jos metsänhakkuut kasvavat noin 80 miljoonaan kuutiometriin vuodessa, niin hiilinielu puolittuu vuosina 2021-2030. Tämä voidaan nähdä varoituksena ja siksi meidän on turvattava tasapainoinen, kestävä kehitys.

Samanaikaisesti kun kansainvälisellä tasolla puhumme fossiilisten polttoaineiden tukien purkamisesta, kanavoimme päästökaupasta saatavat tulot saastelähteisiin. On itsestään selvää, että päästökaupasta saatavat tulot tulisi käyttää ilmastonmuutosta hillitsevien toimenpiteiden rahoittamiseen.

Arvoisa puhemies,

Kestävässä kehityksessä on kyse globaalista vastuusta. ”Leave no one behind” on kantava periaate Agenda 2030-ohjelmassa. Kehitysapu on tärkeä osa kokonaisuutta.

Aiheetta ei hallitus ole saanut risuja kehitysyhteistyöpolitiikastaan. Samanaikaisesti kun puhumme yhteistyöstä ja globaalista vastuusta leikkasimme viime vuonna 70 prosenttia YK:lle osoitettavista avustuksista.

Emme panosta köyhimpiin – emme edes siinä määrin kuin tässä selonteossa toivotaan.

Tässä toivomme suunnanmuutosta, ja selkeää suunnitelmaa siitä, kuinka pääsemme viralliseen tavoitteeseemme, joka on 0,7 prosenttia BKT:stä.

Kestävä kehitys on myös asioiden tarkastelemista oikeasta näkökulmasta, syiden ja seurausten ymmärtämistä. Kestävä kehitys on vastuullista suhtautumista muuttoliikkeeseen.

Arvoisa puhemies,

Olin joitakin viikkoja sitten Jordaniassa, maassa, jossa on 1,5 miljoonaa Syyrian pakolaista. Se on paljon enemmän kuin Eurooppaan vuonna toissa vuonna saapuneiden pakolaisten määrä. Jordanialaiset kuitenkin selviävät tästä – helppoa se ei ole, mutta he selviävät.

Samanaikaisesti meillä syntyy kansallinen kriisi 35 000 turvapaikanhakijasta, joista ehkä vain 15 000 jää Suomeen. Me suomalaiset voisimme sen sijaan lukea tätä selontekoa – ja panostaa kotoutumiseen täällä kotimaassamme. Ja samalla voisimme toimia kestävän kehityksen mekanismien puolesta Euroopassa, todellisten mekanismien puolesta vastuun jakamiseksi, demokratiakehityksen ja rauhan puolesta toimimiseksi sotaan joutuneissa maissa. Sillä siellä tänne tulleet haluavat ensisijaisesti asua.

Arvoisa puhemies,

Suomi on vastuunsa tunteva kansainvälinen toimija. Olemme parempia kuin useimmat muut. Meidän tulee olla johdonmukaisia ja määrätietoisia, ja ottaa Agenda 2030 lähtökohdaksi niin kansallisille kuin kansainvälisille toimillemme. Meidän tulee myös puhua vahvemmalla äänellä Euroopassa ja osoittaa, että me uskomme tosissamme kansainväliseen yhteistyöhön. Siihen, että yhdessä me olemme vahvempia.

 

 

Näyttävä mahalasku – vai mahdollisuus uudistua? / KS 12.2.2017

Ministeri Bernerin liikenneuudistus oli huomattavan kunnianhimoinen ja poliittisesti rohkea projekti, joka kuitenkin kaatui paitsi selviin puutteisiinsa myös muiden hallituspuolueiden vastustukseen.

Nyt hankkeelle yritetään luoda uusi mahdollisuus. Työtä jatketaan parlamentaarisessa ryhmässä, jossa kaikilla puolueilla on edustus. Työn tulisi olla valmis ensi vuoden puolella. Eli aikaa on, mikä myös kertoo siitä, että kyseessä ei ole mikään pieni eikä vähäpätöinen uudistus.

Mitä sitten on uudistuksen takana eli miksi siihen alunperin ryhdyttiin? Selvää on, että liikenne on murroksessa. Jo Pariisin ilmastosopimuksen takia liikenne on suurten haasteiden edessä. Meidän pitäisi  puolittaa liikenteen aiheuttamat päästöt vuoteen 2030. Ja se muutos ei tapahdu, ellei sitä aktiivisesti tueta ja käynnistetä. Tämä merkitsee myös sitä, että nykyinen polttoaineen verotukseen pohjautuva veronkeruumalli tulee jossain vaiheessa tiensä päähän. Sähköautot valtaavat tiet ja polttomoottorit siirtyvät – joskaan ei yössä tai kahdessa – syrjään.

Tämän lisäksi saatamme hyvinkin olla 10 vuoden aikajänteellä tilanteessa, jossa ikioma auto on harvinaisuus. Jakamistalous tekee tuloaan ja robottiautot saattavat olla lähempänä kuin luulemmekaan. Kaliforniassa ne jo kurvailevat rajatuilla alueilla.

Toinen uudistusta puoltava asia on tiestömme huono kunto. Miten saisimme jatkuvan alibudjetoinnin kuriin ja tieverkostomme kilpailukykyiseksi?

Näistä hyvin perustelluista kysymyksistä siis lähdettiin liikkeelle. Ja mahalaskusta huolimatta ministeri Berner kysyi ne juuri oikeat kysymykset. Vastaukset eivät vaan vielä vastanneet niihin tyydyttävästi. Itse arvostan hankkeen kunnianhimoa,  mutta esitän tähän mennessä tehtyyn esitykseen myös kriittisesti muutamia kommentteja. Tässä niistä muutama:

Jos ongelmamme on tiestön alibudjetointi, niin silloin tyydyttävä vastaus ei voi olla se, että siirretään koko tieomaisuus ulkoiseen yhtiöön ikään kuin suojaan poliitikoilta. Teiden tulee kilpailla yhteisistä rahoistamme ihan kuten koulutuksen ja terveydenhuollon. Ei voi olla sellaista ”pyhää lehmää”, jolle suodaan tarvittavat rahat automaattisesti tilanteessa, jossa vaikkapa päivähoidosta tai koulutuksesta leikataan. Siksi yhtiöittäminen on mielestäni huono ratkaisu. Toinen asia on se, että meidän politikkojen pitää pystyä järkevään budjetointiin. Meidän tulee luoda sellaiset pitkäjänteiset budjettityökalut, jotka takaavat pitkäjänteisen tieverkon kehitykseen ja ylläpidon.

Entä sitten autovero? Verotuksen tulisi painottua auton käyttöön ja siksi autoveroa on hyvä laskea asteittain niin, että suositaan vähäpäästöisiä ajoneuvoja. Näin voisimme myös nopeuttaa sähköautojen yleistymistä. Hallitus on esittänyt tavoitteen päästä 250 000 sähköauton kantaan vuoteen 2030 mennessä. Tämä tavoite ei kuitenkaan ole kovin kunnianhimoinen. Ministeri Bernerin esitys veron poistamisesta kertaheitolla olisi myös paitsi sekoittanut autokaupan myös suosinut eniten  saastuttavimpia autoja. Siksi sen hyväksyminen ei olisi järkevää.

Uudistuksen valmistelun aikana eniten kansallista keskustelua herätti matkan pituuteen perustuva käyttömaksu. Se synnytti suurta vastustusta myös hallituksen sisällä. Lopullisessa esityksessä puollettiin aikaan perustuvaa maksua. Tämä oli valitettava ratkaisu, sillä aikaan perustuva maksu ei korreloi auton käytön kanssa, vaan päinvastoin kannustaa ajamaan mahdollisimman paljon. Tähän verrattuna nykyinen polttoaineen verotukseen perustuvaa malli ohjaa huomattavasti paremmin järkevää auton käyttöä ja sen myötä vähentää päästöjä. Nykyinen malli on myös huomattavasti esitettyä yksinkertaisempi. Aikanaan, kun sähköautojen määrä nousee huomattavasti, on varmaan syytä siirtyä matkan pituuteen pohjautuvan malliin. Uskon että siinä vaiheessa myös tietoturvahaasteet on voitettu.

Näihin kommentteihin odotan parlamentaariselta työryhmältä vastausta. Samalla toivon työryhmälle työrauhaa, ja rakentavaa otetta. Berner on oikeassa siinä, että maailma muuttuu liikenteen osalta nopeasti ja uudistusta tarvitaan. Siinä tilanteessa ei ole kenenkään etu nojata vanhaan ja tuttuun.

Jordaniassa eivät polttopullot lennä

Helsingissä pohditaan tällä hetkellä Syyrian tilannetta Suomen isännöimässä konferenssissa. Syyrian kriisi koskettaa välillisesti koko Eurooppaa, mutta naapurimaat kantavat kuitenkin avun tarjoamisessa suurimman kuorman.  Yhdeksän miljoonan asukkaan Jordania elää Lähi-Idän pakolaiskriisin ytimessä. Maahan, jossa suuri osa asukkaista jo ennestään ovat pakolaistaustaisia, on viime vuosien aikana tullut Syyriasta noin 1,5 miljoonaa pakolaista. Suurin osa asuu muiden asukkaiden joukossa, yhteiskunnan sisällä, osa pakolaisleireissä lähellä Syyrian rajaa.

Vierailin viime viikolla Jordaniassa osana YK-ryhmää. Kokemus oli tärkeä ja antoi tervettä perspektiiviä myös Suomen tilanteeseen.

Za’atari on maailman toiseksi suurin pakolaisleiri. Leirillä asuu 80 000 ihmistä viiden neliökilometrin alueella, YK:n valvovan silmän alla. Tilapäiseksi rakennetusta pakolaisleiristä on tullut jossain määrin pysyvä kaupunginosa; soratiet ovat ainakin osittain päällystettyjä ja teltat ovat vaihtuneet peltiparakkeihin. Leirin asukkaat ovat yrittäneet luoda itselleen puitteisiin nähden mahdollisimman normaalin elämän. He ovat esimerkiksi perustaneet alueelle 2 500 yritystä, kaikkea pienistä ruokakojuista metalliverstaisiin.

Tässä tasaisessa arjessa ihmisten on luovittava eteenpäin. Leipä ja vesi pitävät hengissä, mutta ne eivät tuo elämään syvempää merkitystä. Ne eivät luo toivoa tulevaisuudesta, saati paremmasta elämästä. Onkin ilmiselvää, että Kirkon Ulkomaanavun Za’atarin leirillä lapsille ja nuorille järjestämät aktiviteetit ovat aivan avainasemassa näitä syvempiä merkityksiä luotaessa. Kirkon Ulkomaanapu pitää lapsille sirkus- ja jalkapallokoulua, englannin tunteja ja korujentekokursseja. Nämä ehkä äkkiseltään triviaaleilta tuntuvat asiat auttavat lapsia ja nuoria asettamaan itselleen tavoitteita, joita kohti ponnistaa. Tavoitteet tuovat mukanaan lupauksen paremmasta huomisesta. Toiminta näyttääkin lasten kehityksen kannalta aivan kriittiseltä. Jos lapsilta viedään toivo ja mahdollisuus kehittyä, he lamaantuvat.

Za´taria pyörittää siis YK. Koska Jordanialla on maailman toiseksi heikoimmat vesivarat, leirillä on jatkuvia haasteita vesihuollon ja viemäröinnin järjestämisessä. Ruokahuolto 80 000 ihmiselle ei sekään ole helppoa. Ja koska Jordania on sitoutunut tarjoamaan koulutuksen kaikille lapsille, koulujakin pitää olla. Kaikesta huolimatta asiat näyttivät sujuvan ja elämä jatkuvan ilman suurempia ongelmia.

On kuitenkin selvää, että pakolaiskriisi koettelee Jordaniaa sekä taloudellisesti että sosiaalisesti. Aivan kuten Suomessa, paikalliset kokevat pelkoa siitä, että pakolaiset polkevat palkkoja ja vievät jordanialaisten työpaikat. Nämä asiat jordanialainen kansanedustaja Abed Ulayan suoraan otti esille, kun keskustelin hänen kanssaan tilanteesta. ”Haasteita on, eikä tilanne ole helppo”. hän sanoi. Mutta toisaalta: “Islam sanoo, että meidän on autettava. Joten me autamme”.

Jordanialaiset auttavat, koska Koraani sanoo niin. He auttavat kyseenalaistamatta. He eivät heittele polttopulloja, eivätkä marssi kaduilla. Eteeni aukeaa jälleen kerran aivan toisenlainen islam kuin mistä länsi pauhaa.

Pakolaiset itse toivovat, että avuntarve loppuisi mahdollisimman pian ja he pian pääsisivät palaamaan takaisin kotiin. Valitettavasti mikään ei viittaa siihen, että näin tulisi tapahtumaan ainakaan lähitulevaisuudessa. Bashar Al-Assadin joukot ovat niskan päällä, mutta vielä on matkaa siihen, että Syyriassa vallitsisi sellainen rauha, jossa jokainen syyrialainen voisi elää turvallisesti, ilman pelkoa vastustajan kostosta. Kostoon riittää pelkästään se, että on lähtenyt Syyriasta pakoon.

Rauhaa odotellessaan syyrialaiset ovat pakotettuja elämään maanpaossa; pärjäämään Za’tarin kaltaisilla pakolaisleireillä. Ja siihen asti YK, jonka budjetti on riippuvainen jäsenmaidensa hyvästä tahdosta, pyrkii takaamaan siedettävät olosuhteet leireillä asuville pakolaisille.

Suomi leikkasi viime vuonna kehitysavustuksia rajusti, YK-järjestöille annettavaa apua leikattiin 70%. Se ei millään muotoa edesauta sitä ”paikan päällä auttamista”, josta mielellämme puhumme. Itse en halua ajatella sitä surua, joka tapaamiani lapsia kohtaisi, jos heidän rakastamansa sirkuskoulu loppuisi. Se olisi taatusti lapsille pieni maailmanloppu.