En cirkelsåg som inte borde startas

Social- och hälsovårdsreformen har diskuterats aktivt på HBL:s sidor de senaste veckorna. Det är bra. Det handlar om det självständiga Finlands största reform och den förtjänar en ordentlig debatt.

Det börjar dock bli bråttom med att sätta fakta på bordet. Regeringen vill att paketet ska vara godkänt i början av juni så att vi kan ha landskapsval i oktober. Det är bråttom, eftersom Centern inser att stödet för i synnerhet landskapsreformen är obefintligt. I den ekvationen verkar det att vi i så fall går emot bl.a. OSSE:s valtidtabellsrekommendationer inte ha någon betydelse.

Det svaga stödet är inte förvånande. Trots att reformens slutresultat till en del hänger på hur den förverkligas finns det mycket vi redan nu kan förutspå.

Idag har vi ett system som sporrar till god vård i alla skeden. Det är kommunerna som har hand om den förebyggande vården, bashälsovården och kostnaderna för specialsjukvården. I alla steg svarar kommunerna för följderna och kostnaderna av sitt arbete.

Problemet med det vi har idag är att många kommuner är för små för att de skall kunna sköta bashälsovården på ett effektivt sätt. Men incitamenten är det inget fel på, för ansvar och pengar går hand i hand. Det finns helt enkelt incitament att sköta saker väl.

I det som nu föreslås är det tvärtom.

Om reformen godkänns som sådan kommer kommunerna fortsättningsvis att sköta den förebyggande vården, men de svarar inte för följderna då social- och hälsovårdscentralerna sköter bashälsovården.

Social- och hälsovårdscentralerna igen behöver inte bekymra sig för följderna av sitt arbete, eftersom landskapets affärsverk tar hand om specialsjukvården. Tvärtom, de har ett direkt incitament att flytta jobbiga patienter över till landskapets affärsverk.

Man kan införa kontrollinstrument och sanktioner för att styra vården. Men om de grundläggande incitamenten inte fungerar är det inte troligt att det hjälper. Det är mycket osannolikt att regeringens inbesparings- och vårdmålsättningar uppnås. Tvärtom – kostnaderna torde stiga.

Efter reformen ska social- och hälsovårdscentralerna tävla mot varandra på marknaden. Enligt den så kallade kapitationsprincipen betalar landskapen en ersättning åt sote-centralerna för varje patient. Två tredjedelar av ersättningens storlek är fast, oberoende av den vård som patienten behöver. Det leder till ett enormt sårbart system där allt hänger på hur exakt man räknar ut kostnaderna för en viss patientprofil. Om kalkylen är för hög skenar kostnaderna iväg. Om den är för låg finns den en risk för undervård och det, att inga privata social- och hälsovårdscentraler dyker upp på marknaden.

Ministeriet säger att man kan justera ersättningssumman med täta mellanrum. Men vilket privat företag vill göra en stor investering i en sote-centralsverksamhet om ersättningen inte är förutsägbar?

Tanken bakom hela reformen är att undvika ökande kostnader i specialsjukvården genom att man satsar mer på bashälsovården. Men då incitamenten för oss i fel riktning och den ekonomiska modellen är sårbar finns det skäl att vara orolig.

Professor Kekomäki jämförde sote-modellen med en cirkelsåg vars sågblad snurrar åt fel håll. Den ordbilden är bara delvis korrekt. I det som nu föreslås snurrar inte bara bladet åt fel håll utan hela maskinen är felaktigt monterad. Att starta den i brådskande ordning är oansvarigt inte bara med tanke på snickarens händer, utan med tanke på hela verkstaden.

Det system vi har idag har många problem, men samtidigt är det konkurrenskraftigt i internationell jämförelse. Att införa ett enhetligt patientdatasystem skulle redan förbättra mycket, men enligt HUS kommer social- och hälsovårdsreformen att göra det omöjligt. De små kommunernas bekymmer kunde rättas till genom att överföra bashälsovården på sjukvårdsdistrikten. Vi har fungerande modeller på flera håll i landet som kunde införas på nationell nivå. Det finns många alternativ till det vi nu håller på att göra. Många alternativ som är klart bättre än detta.

 

(Mielipidekirjoitus Hufvudstadsbladetissa 26.4.2018)

Adlercreutz asettuu ehdolle eduskuntavaaleissa

RKP:n varapuheenjohtaja Anders Adlercreutz tähtää toiselle eduskuntakaudelle.

– On ollut erittäin antoisaa työskennellä eduskunnassa viimeiset kolme vuotta. Tämä työ on minulle kutsumus ja ensimmäisen kauteni jälkeen on vielä paljon tehtävää. Haluan myös jatkossa työskennellä lähellä sydäntäni olevien asioiden parissa: lapsiin, yrittäjyyteen ja ympäristöön liittyvien kysymysten kanssa. Nämä ovat suuria tulevaisuuskysymyksiä, Adlercreutz sanoo.

– Uskon suvaitsevaisuuteen, tasa-arvoon ja yrittäjyyteen. Suvaitsevaisuudella viittaan uteliaisuuteen ja haluun nähdä ihmisten erilaisuus voimavarana.

Adlercreutz on kasvanut yrittäjäperheessä, on itse yrittäjä ja naimisissa yrittäjän kanssa.

– Minulla on kokemusta yrittäjyydestä sekä aito halu työskennellä parempien toimintaedellytysten eteen. Suomen talouden näkymät ovat valoisammat kuin pitkään aikaan, mutta on kolme asiaa, jota emme voi sivuuttaa, mikäli haluamme kasvun jatkuvan: meidän on taattava työvoiman saatavuus, meidän on varmistettava, että yritysten toimintaympäristö on kannustava ja meidän on huolehdittava korkeasta koulutustasosta. Sote-uudistuksesta puhutaan paljon, mutta sekä sen, että maan infrastruktuurin kehittäminen ovat mahdollisia vain, jos edellä mainitut kolme asiaa hoidetaan kunniakkaasti.

– Viiden lapsen isänä pohdin jatkuvasti sitä, millaisessa maassa lapsemme varttuvat. Meidän tulee olla pitää olla valmiita investoimaan ja nuorten syrjäytyminen pitää pystyä ehkäisemään. Pidemmällä tähtäimellä ja globaalilla tasolla ilmastonmuutos on suurin haasteemme. Sen haasteen voittamisessa Suomi voi olla suunnannäyttäjä. Edelläkävijyys tässä pitää nähdä mahdollisuutena myös taloudellisessa mielessä.

Adlercreutz toivoo puhuttelevansa tulevissa vaaleissa äänestäjiä yli puolue- ja kielirajojen.

– Toivon, että RKP koetaan jatkossa laveasti kaikkien suomalaisten puolueena. Historiallisista syistä ruotsin kieli on syvällä RKP:n DNA:ssa, mutta näen kaksikielisyyden jokaisen suomalaisen etuoikeutena. Olen sitoutunut kehittämään puoluetta ennen muuta humaanina ja sivistyneenä yleispuolueena.

Adlercreutz edustaa Uudenmaan vaalipiiriä. Eduskunnassa hän on työskennellyt ympäristövaliokunnassa, hallintovaliokunnassa ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa.

 

Adlercreutz ehdolla jatkokaudelle

RKP:n varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Anders Adlercreutz on ehdolla jatkokaudelle RKP:n puoluekokouksessa toukokuussa. Adlercreutz on toiminut puolueen varapuheenjohtajana vuodesta 2016.

– Näen tulevan vuoden suurena positiivisena haasteena puolueellemme. RKP on ollut oppositiossa tämän vaalikauden ajan. Puolueen paikka on ehdottomasti hallituksessa, sanoo Adlercreutz.

– Politiikassa on kyse ajatuksista ja innostamisesta. Ajatuksia meillä on. Nyt pitää pystyä innostamaan ja herättämään kiinnostusta.  Meillä on puolueena runsaasti kasvuvaraa. Tyydymme tällä hetkellä liian vaatimattomiin kannatuslukuihin.  Iso osa suomalaisista näkee RKP:n kapeasti kielipuolueena. Kaksikielisyys on, ja sen tulee säilyä puolueen DNA:ssa. Se ei kuitenkaan ole asia, joka kuuluu ruotsinkielisille, vaan kaikille suomalaisille.

 – Poliittinen agendamme on laaja ja sen ei tule jäädä kielikysymysten varjoon. Lisäksi RKP:n tulee pyrkiä puolueena yhtenäisemmäksi ja päästä eroon kaupunki-maaseutu -vastakkainasettelusta.  RKP:n maantieteellisen moninaisuuden pitää olla vahvuus, ei heikkous. Maaseudulla ja kaupungilla on molemmilla erittäin tärkeä rooli Suomen tulevaisuuden rakentamisessa.  On myös päivänselvää, että Suomi tarvitsee vaihtoehdon sille politiikalle, jota istuva hallitus ajaa.

– RKP:llä on siis selkeä paikka poliittisella kartalla. Olemme liberaali sivistyspuolue, jollaista tarvitaan ajamaan suvaitsevaisuutta,yrittäjyyttä ja tasa-arvoa. Nämä ovat arvoja, joiden varaan oma arvomaailmani rakentuu ja joihin ja uskon.  Nämä ovat myös arvoja, joiden varaan uskon monien suomalaisten haluavan poliittisen päätöksenteon rakentuvan. Siksi asetun ehdolle varapuhenjohtajavaaleihin ja toivon, että saan puolueväen tuen.

RKP:n puoluekokous järjestetään tänä vuonna Oulussa 25.-27.5.2018.

Uusi tietosuojalaki uhkaa piilottaa osan kulttuuriperinnöstämme

– Miljoonat julkiset kuvat, jotka ovat osa meidän suomalaisten yhteistä kulttuuriperintöä uhkaavat jäädä tietosuojalain jalkoihin ja arkistojen pimentoon, jos hallituksen esitys tietosuojalaista hyväksytään sellaisenaan, sanoo Anders Adlercreutz, RKP:n kansanedustaja ja varapuheenjohtaja.

 Hallituksen esitys estää sellaisten kuvien julkaisemisen, joissa näkyy poliittista toimintaa, vakaumuksen harjoittamista, uskonnollisuutta tai vaikkapa terveyteen tai seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvää tietoa. Se tarkoittaa, että arkistojen, kirjastojen tai museoiden olisi käytännössä suljettava suuren osan julkisista kuva-arkistoistaan.

 Esitys liittyy EU:n tietosuoja-asetukseen, joka astuu voimaan 28. toukokuuta. Suomen sovellutus siitä on kuitenkin erittäin tiukka.

 Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Tämän jälkeen kuva jossa näkyy vihkiminen, mielenosoitus tai vaikkapa loukkaantunut urheilija, ei enää voisi olla julkinen, jos on olemassa epäilys siitä, että joku kuvassa näkyvä on elossa, eikä häntä ole tavoitettu suostumuksen saamiseksi. SAK:n vappumarssi 60-luvulta, Urho Kekkosen hautajaiskulkue tai kuva sotilassairaalan pihalta täyttää nämä vaatimukset. Tämä on täysin absurdia, toteaa Adlercreutz.

 Arkistojen ja museoiden julkisissa kuvapankeissa on tällä hetkellä miljoonia kuvia, jotka tämän myötä jäisivät lukkojen taakse.

 – Pelkästään Finna.fi-palvelussa on miljoonia kuvia ja vuositasolla kymmeniä miljoonia käyttäjiä. Jos suljemme tällaisen materiaalin kansalaisilta menetämme samalla pääsyn isoon osaan yhteistä kulttuuriperintöämme. Tämä esitys on ehdottomasti korjattava, sanoo Adlercreutz.

Sustainability is a prerequisite – speech at the IPU 138 meeting in Geneva

I think we all can agree, that sustainable development is a prerequisite, an absolute need for peace. When a society becomes unsustainable, when it can’t provide for its inhabitants, unrest follows.

In this regard we are seeing challenges piling up in front of us. As we speak great areas of land are becoming uninhabitable, and are forcing people to go on the move, to find new places where they can settle down, build a home, try to get on with their lives.

3 years ago Europe was facing a wave of immigration. There is no reason to think that this was the last time. And there is no reason to think that the way to tackle challenges like that is border-technicalities or bureaucracy, security measures or fences.

The only way to create sustainability on a lasting scale is by attacking the root causes themselves. And those are failing democracies and accelerating climate change.

On climate change there is a road map. I want to believe that there is a will. But no country should think that it is easy. It requires a road map, it demands goals, it needs action.

Building democracy again – that is more difficult. Authoritarianism wants to cling to its guns. Corrupt regimes fear openness. But the idea, that you can gain lasting prosperity by constraining the democratic process, by keeping minorities from voting, by limiting the participation of women in society goes against logic and is unsustainable.

Sustainable peace can only be achieved in inclusive societies where everybody can participate and where you embrace diversity, whether it means accepting those that are moving in or including minorities that are living by your side.

Nationalism, a narrow definition af what you are, leads to stagnation and conflict. We have seen this in Europe in recent years with the annexation of Crimea and the following war in Ukraine. We have seen it in Myanmar with the persecution of the Rohingya. The list goes on.

Sweden talked about the importance of an independent judiciary. This can’t be emphasised enough. We have lately seen some very troubling developments on our own turf, here in Europe. The eagerness for a politician to meddle in the judicial process is dangerous, and should not be tolerated. Here I call on all parliamentarians to understand their role.

There is a lot of talk about self-determination here. Self-determination is a good thing. But it is only valid if everybody is included. Self-determination by a select few, self-determination as a rhetorical means of sustaining a repressive regime, a failing democracy, is not sustainable.

Jos terä on asennettu väärinpäin sirkkeliä ei kannata käynnistää.

Markkinatalous toimii, jos kannustimet ovat oikeat. Jos syntyy monopoleja se ei toimi. Jos maksetaan väärästä asiasta se ei toimi.

Tilaaja-tuottajamallinen hankintaorganisaatio toimii, jos ostettava asia on selkeästi rajattu. Jos vastuu on selvä, eikä alku- tai loppupäässä ole joustovaraa.

SOTE-uudistuksessa nämä asiat ovat perustavanlaatuisesti pielessä ja on todella huolestuttavaa että tätä ei haluta tunnustaa.

Katsokamme nykytilannetta: Nykyinen terveydenhuoltojärjestelmämme on kaukana täydellisestä. Kunnallinen päätöksenteko on usein lyhytnäköistä ja oikeita  asioita ei aina osata priorisoida. Hartiat ovat kieltämättä kaposet mutta siitä huolimatta kustannustaso on kansainvälisessä vertailussa kohtuullinen koska kannustimet ovat oikeat. Ne ohjaavat oikeaan suuntaan.

Kunnilla on vastuu ennaltaehkäisevästä työstä. Kunnat kantavat myös huonosti hoidetun työn seuraukset, koska perusterveydenhuolto on kunnan vastuulla. Jos perusterveydenhuolto hoidetaan huonosti kunta kärsii, koska erikoissairaanhoidon kustannukset ovat kunnan vastuulla.

Raha ja vastuu kulkevat käsi kädessä. On siis kannustin toimia oikein.

Mitä nyt on tapahtumassa? Kunta hoitaa ennaltaehkäisevän työn, mutta se ei kanna huonosti hoidetun työn seurauksia. SOTE-keskus hoitaa perusterveydenhuollon, mutta se ei vastaa erikoissairaanhoidon kustannuksista. Päinvastoin – SOTE-keskuksella on suoranainen kannustin siirtää potilaita erikoissairaanhoidon puolelle, maakunnan liikelaitokseen.

Tässä mallissa on perustavaa laatua oleva valuvika. Toivo siitä, että tällä mallilla tulisi säästöä tai tehokkuutta voidaan unohtaa. Malli, jonka toiveet tehokkuudesta perustuvat valvontaan ja kontrolliin, ei toimiviin kannustimiin, on tehoton. Sirkkeli pyörii väärinpäin.

Yksityisillä toimijoilla tulee olla paikkansa SOTE-uudistuksessa. Mutta markkinat on rakennettava oikeiden, toimivien kannustimien varaan. SOTE-keskusten tulisi kantaa erikoissairaanhoidon kustannukset. Sotekeskusten potilasvalinnan tulisi perustua ennaltamäärättyyn asiakasjoukkoon jossa on sekä paljon että vähän hoitoa tarvitsevia. Tai sitten koko tilaaja-tuottajamallista SOTE-keskuksineen pitäisi luopua. Nyt esitetty ja valitettavasti mitä ilmeisimmin hyväksymisputkessa oleva malli on markkinatalouslogiikan vastainen.

Arvioidaan, että esitetty maakuntauudistus mm. näistä syistä tulee nostamaan kustannustasoa. Tiedämme myös, että valtiontalous pitkälti on nollasummapeli. Siksi on syytä pelätä että valtion suunnasta tullaan kiristämään kuntataloutta.

Se tarkoittaa kiristyvää kustannuspainetta kuntaan jääviin velvoitteisiin – pääasiassa koulutukseen ja päivähoitoon.

Ja mitä erikoisinta: Kokoomus ja keskusta ovat sitä mieltä, että esitys pitää hyväksyä – koska muutakaan ei voi. Hallituksen sisäisen luottamuspulan takia ei haluta edes pitää kiinni hallitusohjelman kirjauksesta siitä, että uudistuksen toimeenpanon kanssa edetään vaiheittain. Sirkkeli laitetaan pyörimään, silmät kiinni – ja väärään suuntaan.

Puhe eduskunnan keskustelussa sote-uudistuksesta 14.3.2018

Arvoisa puhemies,

Tuntuu kuluneen ikuisuus siitä hetkestä, jolloin hallitus löi sote-uudistuksen tavoitteet lukkoon ja paalutti sen etenemisen.

Piti kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja, parantaa palvelujen yhdenvertaisuutta ja saatavuutta sekä hillitä kustannuksia.

Tähän piti päästä leventämällä hartioita, yhtenäistämällä rahoituspohja ja tuomalla mukaan valinnanvapaus.

Ärade talman,

Det känns som om en evighet skulle ha förflutit sedan den dag då regeringen stipulerade social- och hälsovårdsreformens mål.

De är mål som idag känns mycket avlägsna. Man skulle minska på skillnader i hälsa, minska på skillnaderna i tillgängligheten till vård och samtidigt stävja kostnadsökningen.

Allt det genom att förverkliga en reform i tre steg.

Det lät bra, för målen var bra. Planen var bra.

Ända tills allting raserades en november kväll.

Arvoisa puhemies,

Nuo alkuperäiset hyvät tavoitteet ovat enää muisto vain. Niistä ei ole tässä esityksessä jäljellä kuin nimi, valinnanvapaus.

Marraskuisena iltana lyötiin kiinni poliittiset tavoitteet, ja käytäntö unohdettiin. Ja sillä polulla olemme vieläkin.

Politiikka edellä lähdettiin toteuttamaan itsenäisen Suomen suurinta uudistusta. Samalla sen tavoitteet unohdettiin. Ajatus maakunnista, kahlituista maakunnista, riitti Keskustalle. Kokoomukselle taas riitti muutama palveluseteli. Halvalla menee.

Palatkaamme tähän hetkeen.

Suomen nykyinen järjestelmä on kustannustehokas. Se on sitä, koska taloudelliset rakenteet tukevat kustannustehokkuutta. Hartiat ovat liian kapeat, mutta ne ovat kustannustehokkaat.

Kunta vastaa ennaltaehkäisevästä työstä, ja kantaa huonosti hoidetun työn seuraukset, koska vastaa perusterveydenhuollosta kustannuksineen.

Kunta vastaa myös perusterveydenhuollon seurauksista, koska kantaa erikoisterveydenhuollon kustannukset. Eli on kannustin hoitaa hoivatyö joka tasolla hyvin.

Mitä tässä uudistuksessa on nyt tapahtumassa?

Kunta hoitaisi ennaltaehkäisevän työn. Mutta se ei vastaisi huonosti hoidetun työn seurauksista.

Sote-keskus hoitaisi perusterveydenhuollon, mutta ei vastaisi huonosti hoidetun työn seurauksista, koska erikoisterveydenhuolto on maakunnan liikelaitoksen heiniä. Kaiken lisäksi sote-keskus voisi lähettää hankalat tapaukset suoraan maakunnan liikelaitokseen.

Kermankuorinnan riski on ilmeinen.

Tämä rakenne yhdessä kapitaatioperusteisen rahoituksen kanssa luo kustannuspaineen ja toimii integraatiopyrkimyksiä vastaan. Se toimii koko uudistuksen tavoitteita vastaan.

Kun tähän vielä liittää hallituksen kustannusrajoittimen, eli maakuntakahleet, niin on syytä olla huolissaan.

Uudellamaalla jo ensimmäisen vuoden säästöpaineet ovat 300 miljoonan euron luokkaa. Se tarkoittaa suuria leikkauksia. Koska rakenteet lisäävät kustannuspainetta, budjettirajoitin tarkoittaa suuria leikkauksia. Ja myös sitä, että alkuperäiset tavoitteet karkaavat yhä kauemmas.

Tehokas terveydenhoitojärjestelmä ei edellytä raskasta maakuntahallintoa. Se syntyy digitalisaation kautta, leveämpien hartioiden kautta, parhaita käytäntöjä soveltamalla.

Ne saatetaan toimeenpanon kautta saada tähänkin versioon upotettua, tai säätämällä koko järjestelmää. Mutta varmaa on, että terveydenhoidon pakottaminen paksuun maakuntapaitaan ei sitä edistä.

Pitääkö tämä uudistus viedä maaliin? Sitä puoltavat lausunnot viittaavat siihen, että tähän on jo panostettu liikaa. Että kunnat odottavat uudistusta. Että epävarmuus on liian iso.

Ymmärrän tällaisen näkökulman.

Mutta Suomen suurinta uudistusta ei pitäisi viedä raskaasti puutteellisena läpi uponneiden kustannuksien pelossa. Ei siksi, että muutakaan ei voi.

Eikä ainakaan kertaheitolla.

Arvoisa puhemies,

Pääministeri Sipilä on puhunut kokeilulkulttuurin puolesta. Tässä olisi siihen nyt oiva tilaisuus. Esimerkiksi peruskoulu-uudistus oli suuri menestys, joka vietiin vaiheittain läpi.

Miksi emme tässä tekisi samalla tavalla? Kokeillaan uudistusmallia kokonaisuudessaan yhdessä maakunnassa, tai yhdellä ERVA-alueella. Ja siitä oppien, pakettia säätäen, myöhemmin koko massa. Se olisi turvallinen, vastuullinen tapa toteuttaa sote-uudistus.

Ärade talman,

Den här reformen skall inte genomföras på detta sätt, inte som den ser ut nu. Gör ett experiment. Pröva modellen i ett landskap, eller på ett specialupptagningsområde. Gör de justeringar som behövs och gå sedan vidare.

Då kan vi få en modell som gagnar hela landet, som kan ha allas stöd, och som når de mål vi ställt upp.

Puhe keskustelussa keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmasta 13.3.2018

Ilmastopolitiikka on monimutkaista ja politisoitunutta. Osaoptimointi ei ole sille vierasta. Koko rakennelma on monimutkainen: on päästökauppaa, taakanjakosektoria ja LULUCF:ää.

Päästöt ovat kuitenkin yhteiset ja yhden osan osaoptimointi ei auta, jos toinen vuotaa.

Ilmastotoimilla on myös taloudellisia seurauksia. Liikumme alueella, jossa on sekä taloudellisia intressejä että alueellisia intressejä.

Suomen ilmastopolitiikka nojautuu vahvasti biotalouteen ja tälle on hyvät ja painavat syyt. Suomessa on paljon metsää, ja meillä on paljon alan osaamista. Biopolttoaineet ovat selkeästi yksi osa tulevaa energiapalettiamme, mutta se on myös sektori, joka on erittäin arka lainsäädännön muutoksille.

Samalla on todettava, että meidän on muistettava missä todelliset haasteemme ovat ja millä aikavälillä ne on kohdattava. Vuoteen 2030 mennessä päästöt pitää liki puolittaa. Tämä on kunnianhimoinen tavoite.

Tässä perspektiivissä biopolttoaineiden ja biotalouden edut ovat jo paljon kyseenalaisemmat. Siksi on oleellisesta, että nämä polttoaineet ohjataan oikeisiin kohteisiin, esimerkiksi raskaaseen liikenteeseen. Kohteisiin, joissa on vaikea löytää korvaavia energialähteitä.

Suomi on linjannut, että tavoittelemme metsien hakkuuvolyymin lisäämistä. Tällä hetkellä ne ovat 70 miljoonan kuution vuosiluokkaa. Se on kymmenen miljoonaa kuutiota enemmän kuin vuosikymmen sitten. Tulevaisuudessa määrä tulee nousemaan 80 miljoonaan kuutioon.

Tämä tarkoittaa, että hiilinielu pienenee. Vuoteen 2030 mennessä se arvioidaan puoliutuvan, kasvaakseen sen jälkeen uudestaan.

Pitkällä tähtäimellä ei ole suuri ongelma, jos kasvu vuoden 2030 jälkeen on ripeää, mutta lyhyellä tähtäimellä se ei ole ilmastotavoitteidemme mukaista. Ja ilmastonmuutoksen torjunnassa on kiire. Siitä on olemassa suuri asiantuntijoiden yhteisymmärrys.

Tässä tilanteessa on erityisen tärkeää, että nämä puutuotteet ohjataan pitkäikäisiin puutuotteisiin – ei polttoaineisiin tai paperiin.

Noin 50 prosenttia päästöistämme liittyy suoraan tai välillisesti rakentamiseen. Noin 50 prosenttia Europan primääriresursseista käytetään rakentamiseen. Se, miten rakennamme, on osa ilmastohaasteen ratkaisua.

Yksi kilo puuta sitoo 1,8 kg hiilidioksidia. Yksi pientalo sitoo 30 tonnia hiilidioksidia. Jos rakennamme enemmän puusta ja jos hakkuumäärien kasvu menee puurakentamiseen, ilmastohaasteemme on paljon helpommin voitettavissa.

Tähän pääsemme, jos toteamme sen, jonka pitäisi olla itsestään selvää.

Suomalainen puu ei pala paremmin Suomessa kuin Ruotsissa. Ruotsalaiseen puukerrostaloon sijoitettu suomalainen kakkosnelonen ei pala huonommin kuin suomalaiseen puukerrostaloon sijoitettu lauta.

Meidän tulee selkeästi todeta tämä rakennusmääräyksissämme. Todeta, että jos puu suojataan rakenteellisesti, niin sprinklausta ei tarvita, ja päinvastoin. Meidän tulee tässä seurata Ruotsin esimerkkiä.

Meidän tulee myös huomata, että E-lukuun tuijottaminen ei edistä hyvää ja tervettä rakentamista.

Helsingin energian tutkimukset toteavat, että korrelaatio E-luvun ja energiatehokkuuden välillä on hyvin heikko. Samaa osoittavat Juha Vinhan tutkimukset Tampereen teknillisessä yliopistossa.

Samalla tiedämme, että maamme yli pyyhkäisee homerakentamisen epidemia, ja että eristekerroksen kasvattaminen lisää virheherkkyyttä.

Tämä on korjattavissa. Jos siirrymme E-luvun mittaamisesta hiilijalanjäljen mittaamiseen, mittaamme oikeita asioita: materiaalin hiilijalanjälkeä, rakennuksen kestävyyttä ja sen uudelleenkäytettävyyttä.

Samalla siirtyisimme pois betonista, mineraalivillasta ja muovista hyvään puuhun.

Tämä olisi ilmastoteko ja kestävän rakentamisen lähtölaukaus.

Demokratiunderskottet måste tas på allvar

Landskapsreformen kommer under våren igen att behandlas i riksdagen. Det finns ännu mycket som är oklart i lagpaketet – och mycket som är problematiskt. När man flyttar över en stor del av den kommunala servicen – och en stor del av budgeten – från kommunerna till landskapet är det skäl att vara noggrann. Man flyttar inte bara en väsentlig service utan också kommunal egendom. Man flyttar makt och ansvar. Men hur går det med delaktigheten, det lokala inflytandet?

Utgångspunkten i sig är redan problematisk. När man ersätter små enheter med större urvattnas den enskilda rösten. När man dessutom sätter landskapen under statligt förmynderskap i och med den ekonomiska styrning som ministeriet har över landskapet kan man konstatera att en stor del av den finska lokaldemokratin försvinner. Pengar finns om ministeriet ger. Investeringar kan göras, om ministeriet så tillåter.

Det här låter inte som det ”lokaldemokratiska paradis”, som kommunpartiet Centern marknadsfört reformen som – nej, långt ifrån det.

Resultatet i det kommande landskapsvalet har prognostiserats genom att köra gammal valdata genom olika simulatorer. Alla resultat visar tydligt att det kommer att gå illa för de mindre kommunerna. De stora städerna kommer i sin tur att få en större representation än vad deras befolkningsunderlag skulle ge skäl för. Det här är ett problem som måste korrigeras.

Problemet är speciellt stort i Nyland till en del på grund av att Nyland är överlägset störst av alla landskap. Stor-Alberga har lika många invånare som det minsta landskapet Mellersta Österbotten. Den planerande ekonomiska modellen slår också speciellt hårt mot Nyland: under landskapets första år skall ett underskott på 300 miljoner euro sparas in, och sparkravet stiger an efter. Det betyder att serviceenheter måste stängas och tjänster dras in. Många vårdande händer måsta tas ut ur ekvationen.

När dessa beslut görs är det speciellt viktigt att man känner till de lokala förhållandena och att lokal representation finns i de organ som fattar besluten. Därför är det ytterst viktigt att  lokal representation garanteras i landskapsfullmäktige i synnerhet under övergångsperioden.

Jag har upprepade gånger lyft upp frågan i riksdagen eftersom detta är ett problem som kan lösas. Om vi delar in Nyland i valdistrikt kunde vi garantera att alla regioner har representation under den problematiska övergångsperioden då landskapets servicestruktur byggs upp. Om regeringen på riktigt tror på tanken om självständiga landskap måste den även förstå att den lokala rösten förtjänar att höras. Genom att gå in för valdistrikt kunde det garanteras.

 

(Insändare i HBL 11.2.2018)

Maakuntahallinnon toimivuus edellyttää vaalipiirejä

Eduskunta päättää kevään aikana sote- ja maakuntauudistuksesta. Tämä ei saa tapahtua ilman, että kansalaiset ymmärtävät todelliset ja monella tapaa dramaattiset seuraukset. Samalla kun noin puolet kuntien budjetista siirtyy maakuntien alaisuuteen, siirtyy sinne myös paitsi tärkeitä peruspalveluita myös iso osa kuntien varallisuudesta. Keskiössä on kysymys siitä, miten tämä muutos vaikuttaa kansalaisten mahdollisuuteen osallistua päätöksentekoon. 

 

Lähtökohtaisesti maakuntahallinto on demokratian kannalta ongelmallinen. Isompaan yksikköön siirryttäessä yksittäisen ihmisen ääni pienenee. Kun vielä otamme huomioon sen, että maakuntahallinnon talous on tiukassa ministeriöohjauksessa, voi todeta, että iso osa suomalaista paikallista päätöksentekokulttuuria uhkaa hävitä. Koska itse maakuntarakenteeseen ei sisälly mainittavia tehokkuutta tuovia mekanismeja on jouduttu tilanteeseen, jossa säästöjä yritetään saada sen kautta, että maakuntien tulovirtaa ohjataan tiukasti – hallituksesta käsin. Rahaa on sen verran, kun ministeriö antaa. Maakunta voi tehdä investointeja, jos ministeriö suo.

 

Tämä ei todellakaan ole sellainen ”kansanvallan riemuvoitto” jolla pääministeripuolue Keskusta on maakuntahallintoa yrittänyt markkinoida. 

 

Tulevia maakuntavaaleja on simuloitu eri näkökulmista. Kaikki vaihtoehdot näyttävät tällä hetkellä pienten kuntien kannalta huonoilta. Näyttää vahvasti siltä, että suuret kaupungit tulevat saamaan selvästi kokoaan isomman vaikutusvallan tulevassa maakuntavaltuustossa. Tähän ongelmaan pitää herätä hyvän sään aikana. 

 

Maakuntahallintomalli on ongelma erityisesti Uudellemaalle, jota maakuntauudistus käsittelee erityisen kovakouraisesti. Alustavien laskelmien mukaan hallituksen asettama säästöpaine on ensimmäisenä vuonna noin 300 miljoonan euron luokkaa – ja se kasvaa vuosi vuodelta. Tämä tarkoittaa, että edessä on vaikeita päätöksiä. Yksikköjä on lakkautettava ja virkoja on lopetettava. Hoitavia käsiä on karsittava. 

 

Palveluita karsittaessa on olennaista, että maakuntavaltuustossa on riittävästi edustajia, jotka tuntevat paikalliset olosuhteet. 

 

Olen nostanut Uudenmaan ongelmallisen tilanteen toistuvasti esille eduskunnassa. Uskon myös vakaasti, että ongelma on ratkaistavissa. Jakamalla Uusimaa vaalipiireihin pystymme varmistamaan sen, että kaikilla Uudenmaan osilla on edustus siinä vaikeassa alkuvaiheen tilanteessa, jossa palveluverkkoa rakennetaan. Jos hallitus oikeasti uskoo siihen, että se on luomassa itsenäistä maakuntahallintoa, se ymmärtää myös, että paikallisen äänen on kuluttava. Uudenmaan sisäisillä vaalipiireillä se olisi varmistettavissa. 

 

 

(Mielipidekirjoitus Kirkkonummen Sanomissa 8.2.2018)