Hallituksen vuoden 2018 talousarviosta

Kansainvälisessä imussa Suomen talous on lähtenyt kasvuun ja siitä voimme kaikki olla iloisia. Se ei kuitenkaan ole tilanne joka jatkuu loputtomasti, ja ellemme itse uskalla uudistua, panostaa kestävään kasvuun, niin edessä voivat olla kylmät ajat.

Rakenneuudistukset ovat vielä tekemättä. Työelämää emme ole uudistaneet ja koko koulutussektori kärvistelee vieläkin parin vuoden takaisten leikkausten seurauksissa. Se, että Helsingin yliopisto, Aalto-yliopisto, VATT ja Suomen Pankki ovat päättäneet rahoittaa taloustieteiden huippuyksikön, siitä tulee kiittää näitä tahoja. Ei hallitusta, jonka budjetissa hanketta ei näy.

Etsikkoaika on hupenemassa.

Sen sijaan että näkisimme omat vahvuutemme – ketteryyden, koulutuksen, avoimuuden – niin koko tämä koneisto, tämä eduskunta, on vetämässä vanhoilla väsyneillä keppihevosilla kaikkien turhien uudistusten äitiä, maakuntauudistusta, maaliin. Poliittiset intohimot ovat sotkemassa koko pelikenttää ja seurauksena tästä kaikesta eivät ole ne kaavaillut 3 miljardin suhteelliset säästöt, vaan jotain ihan muuta. Tähän meillä ei ole varaa tilanteessa, jossa meidän pitäisi rakentaa ketteryyttä, joustavuutta ja kilpailukykyä.

Ketteryyttä ja kestävyyttä.

Näistä asioista Suomi on tunnettu. Ei kankeudesta, sisäänpäin kääntymisestä, ei välinpitämättömyydestä. 

Haluan nostaa esille yhden osan budjetista, joka tässä keskustelussa on jäänyt vähälle huomiolle.  Yhden osan joka vielä kärvistelee hallituksen, ilmeisesti poliittisista syistä, alkutaipaleillaan tekemien leikkausten kanssa.

Vuonna 2015 varsinaiseen kehitysyhteistyöhön meni budjetista 920 miljoonaa euroa.

Tänä vuonna tuo summa on 546 miljoonaa euroa. Se on iso pudotus, tilanteessa jossa Suomen virallinen tavoite on päästä 0,7 % bruttokansantulosta. Suomen koko kehitysyhteistyön odotetaan ensi vuonna olevan noin 0,4 % BKT:stä.

Suomi on sitoutunut antamaan 0,2 % bruttokansantulostaan kaikkein köyhimmille mailla, ja tähän tulee johdonmukaisesti pyrkiä. Tällä hetkellä tuo luku on 0,16 % tilanteessa, jossa meidän keskeinen päämäärämme on, hallituksen sanojen mukaan, äärimmäisen köyhyyden poistaminen, köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentäminen sekä ihmisoikeuksien toteutuminen.

Me olemme kaukana tavoitteistamme. Tavoite ilman minkäänlaista todellista aikomusta saavuttaa tämä päämäärä on vain itsensä ja muiden huijaamista.

Suomen sitoumusten tulee johtaa konkreettisiin tekoihin. 

Tyhjät lupaukset, täyttämättömät sitoumukset syövät uskottavuuttamme kansainvälisessä yhteistyössä. Kehitysyhteistyö on pitkän tähtäimen työtä jossa sitoumuksienkin tulee olla pitkät. Ei hallituskauden mittaiset, ei sellaiset että ne romuttavat sillä, että kehitysyhteistyökriittinen puolue pääsee hallitusvastuuseen. Koska sellainen poukkoilu on paitsi vastuutonta myös taloudellisessa mielessä harkitsematonta. Jo panostettujen resurssien mitätöimistä.

Keskustelimme täällä viime viikolla Agenda 2030-ohjelmasta. Sen tavoitteet tulee ottaa vakavasti, koska se on Suomen etu.

Yksi keskeisistä kansainvälisen vastuun kysymyksistä on ilmasto, aikamme suurin globaali haaste.

Hallitus on näyttävästi nostanut esille ilmastopolitiikan keskustelun keskiöön ja se on hyvä asia.

Käytännön toteutus on kuitenkin ontuvaa, ja sitä on syystäkin kritisoitu.

Näyttää siltä, että ilmastopolitiikka on valjastettu ei konkreettisen ongelman ratkaisemiseksi, vaan politiikan teon välineeksi. Tässäkin on vaara, että kaadumme yhden totuuden poteroon. Fokus biotalouteen on niin vahva, että yksisilmäisyyden vaarat unohtuvat.

Tälläkin asialla on yhtymäkohtia kehitysyhteistyöhön. Aikaisemmin päästökaupasta tulleet tulot ohjattiin osaksi kehitys- ja ilmastorahoitusta. Tämä oli näkemyksellistä, uudistavaa politiikkaa jossa nähtiin yhteys päästöjen, ja siitä ensisijaisesti kärsivien välillä. Tämä hallitus on tässä asiassa toiminut toisin, ohjaamalla tulot takaisin päästölähteeseen. Ministeri Lintilän edeltäjä Olli Rehn ehdotti, että tähän puututtaisiin.

Vähimmäisedellytys on se, että tulot ohjataan päästöjä vähentäviin investointeihin. Se olisi tapa sekä tukea oman teollisuuden uudistustarpeita, että toimia vastuullisesti kansainvälistä ilmastopolitiikka ajatellen. 

Puhe eduskunnan keskustelussa Agenda2030-toimenpideohjelmasta, 13.9.2017

Arvoisa puhemies,

Reilu kuukausi sitten, elokuun 2. päivänä oli maailman ylikulutuspäivä. Silloin olimme kuluttaneet loppuun maapallon tänä vuonna tuottamat uusiutuvat luonnonvarat. Tämän jälkeen elämme velaksi, kulutamme enemmän kuin maapallo pystyy tuottamaan. Joka vuosi kulutamme nopeammin – vuoteen 2015 verrattuna ylikulutuspäivä aikaistui jo 12 päivällä.

Suomen ylikulutuspäivä oli jo aikoja sitten, 3. huhtikuuta. Me suomalaiset käytimme siis oman osamme maailman luonnonvaroista kolmessa kuukaudessa. Tarvitsisimme melkein 4 maapalloa, jos kaikki kuluttaisivat kuin suomalaiset. On siis selvää, että tarvitsemme Agenda2030-toimenpideohjelman kaltaisia ohjelmia, jotka ohjaavat meitä oikeaan suuntaan.

Ärade talman,

Om vi finländare har använt vår andel av jordens resurser på drygt tre månader, betyder det att vi de resterande nio månaderna av året lånar resurser som egentligen inte kan lånas, som inte egentligen finns. Därför behöver vi program som Agenda2030. Hållbarhet bör genomsyra alla beslut vi fattar.

Hållbar utveckling innebär ändå inte bara hållbart utnyttjande av jordens resurser. Hållbarhet kräver ett hållbart samhälle, inom alla dimensioner, på alla tänkbara sätt. Det handlar om ett globalt ansvar att ta hand om varandra och vårt jordklot, tillsammans.

Ärade talman,

Agenda2030 omfattar 17 huvudsakliga målsättningar som är indelade i 169 delmål. Enligt OECD:s statistik från juni 2017 har Finland uppnått 23 av de 169 delmålen. Vi är på god väg att uppnå målsättningarna som gäller fattigdom, vatten och biodiversitet, men ligger långt efter OECD-medeltalet då det kommer till hållbar produktion. Även inom energi och mat ligger vi efter medeltalet, och då det kommer till jämställdhet har vi också en lång väg att gå.

Det är uppenbart att det finns en hel del vi kan förbättra. Därför är de två huvudsakliga fokusområdena i regeringens redogörelse – Ett koldioxidneutralt och resurssmart Finland samt Ett Finland där det råder jämlikhet, jämställdhet och kompetens – ändamålsenliga och välmotiverade. Regeringen har tagit till sig de svagheter som Finland fortfarande har, och omvandlat dem till målsättningar som ska verkställas. Ändå verkar det som att regeringsprogrammet varit styrande, inte tvärtom. Och ett regeringsprogram som skrivs för fyra år framåt ger inte den utgångspunkten som behövs i arbetet för att uppnå ett hållbart samhälle på lång sikt.

Arvoisa puhemies,

Kestävän kehityksen työssä tarvitsemme pitkäjänteisyyttä ja kauaskatseisuutta. Tarvitsemme selkeän vision siitä, miltä kestävä Suomi näyttää, ja tähän visioon toimintaohjelmat, hallitusohjelmat ja muiden toimenpiteiden tulisi nojata.

Yksi tärkeimmistä konkreettisista askelista olisi kehitysyhteistyön määrärahojen nostaminen 0,7 prosenttiin BKT:stä. Vuoden 2017 budjetissa olemme kaukana tavoitteesta, 0,4 prosentissa. Suomi on hyvinvoiva maa, meillä on varaa auttaa muita. Samaan aikaan kun Agenda2030-selontekoa valmisteltiin, kehitysavusta leikattiin rajusti. Leikattiin siitä parhaasta työkalusta mitä meillä on käytössä esimerkiksi pakolaiskriisin helpottamiseksi. Tämä ei ole uskottavaa kehityspolitiikkaa.

Tulevaisuusvaliokunnan mietintö on hyvä ja nostaa esiin monia tarpeellisia asioita. Mietinnön tulisi kuitenkin enemmän painottaa nuorten osallisuuden vahvistamista niin rauhantyössä kuin päätöksenteossa – YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman nro 2250 mukaan. Nuorten oikeuksien ja heidän aseman vahvistaminen kestävän kehityksen työssä tulisi olla yksi Suomen globaalivastuun painopistealueista.

Arvoisa puhemies,

Kauniitkin sanat ovat tyhjiä, elleivät ne muutu teoiksi. Hallituksen selonteon tulee johtaa konkreettisiin toimenpiteisiin. Agenda2030-tavoitteiden tulisi olla itsestään selviä ohjenuoria, kun teemme päätöksiä. Meidän tulee olla kunnianhimoisia ja olla edelläkävijöitä kestävässä kehityksessä, sillä meillä on siihen kaikki tarvittavat eväät. Meidän tulee osallistua kansainväliseen yhteistyöhön ja viedä kestävän kehityksen tavoitteita eteenpäin. Ensimmäinen askel tähän voisi olla Suomen YK-järjestöille suunnatun tuen palauttaminen kohtuulliselle tasolle.

Kestävän kehityksen työmaa ei ole vain Suomi, vaan koko maailma.

Puhe keskustelussa hallituksen parlamentaarisessa pohjassa tapahtuneesta muutoksesta 19.6.2017

Arvoisa puhemies,

Kun pääministeri Sipilä ja valtiovarainministeri Orpo viime viikon maanantaina puhuivat arvopohjasta, yhteisistä jakamattomista arvoista, moni suomalainen huokaisi helpotuksesta. Hallitus teki selvän linjauksen siitä, mitkä ovat yhteiset arvomme, minkä päälle yhteiskuntamme rakentuu.

Se oli hienoa puhetta, koska arvoilla on merkitystä. On merkitystä sillä, miten määrittelemme omat liikkeemme, miten määrittelemme omaa politiikkaamme. Joskus voimme joutua ottamaan takapakkia, ehkä jopa erottamaan jäsenen, tai kieltäytymään potentiaalisen ääniharavan ottamisesta mukaan remmiin, koska omat arvomme kieltävät sen.

Sillä ellei toimi arvojensa mukaisesti, niin arvopuhe on tyhjää. Tyhjää puhetta.

Meillä on nyt hallituksessa kolme ryhmittymää. Kokoomus, Keskusta ja Uusi vaihtoehto. Suuri osa Uudesta vaihtoehdosta – eivät kaikki, mutta suuri osa – ovat olleet sitä mieltä, että ulkomaalaisvihamielisten panos puolueessa on tarpeen, että Jussi Halla-ahon mielipiteet ovat tervetulleita ja hyväksyttäviä. Että puhujapöntöstä saa puhua halventavasti, vaikka seksuaalivähemmistöistä.

Tämä hyväksyttiin niin kauan, kun sillä saatiin kasvatettua kannatusta. Heti kun nämä samat ryhmittymät halusivat vallan itselleen, tilanne muuttui.

Arvoisa puhemies,

Tilanne muuttui, mutta muuttuivatko mielipiteet?

Ei mielipide vuorokaudessa muutu. Ei arvojen tulisi vuorokaudessa muuttua. Ja ministeri Sipilän ja Orpon puheet ihmisarvosta, EU-politiikasta – niitä kaivataan vielä.

Lyhyen tähtäimen toimintakyky ei ole politiikan imperatiivi, mutta arvot ovat.

Arvoja tärkeämmäksi nousi nyt asiantuntijoiden täysin teilaaman sote- ja maakuntauudistuksen läpivienti. EU-politiikkaa tärkeämmäksi nousi se, että suurella poliittisella arvovallalla ladatut projektit saadaan maaliin.

Rakentavatko viime viikon tapahtumat uskoa politiikkaan?

Pidän hyvänä, että iso osa perussuomalaisten ryhmästä saivat tarpeekseen Halla-ahon vihapuheesta, jos tämä nyt on sen ilmentymä. Se oli osoitus joko poliittisesta rohkeudesta, tai äärimmäisestä opportunismista. Kumpaa se on, on se kysymys, johon kaipaamme vastausta.

Arvoisa puhemies,

Miksi oltiin hiljaa 15 vuotta? Miksi noustiin vihapuhetta vastaan vasta kun oma valta haihtui ilmaan, ja ministeri-Audi uhkasi jättää jalkakäytävälle? Mitkä ovat UV:n oikeat arvot, mitkä ovat hallituksen oikeat arvot?

Uusi vaihtoehto tukee perussuomalaisten maahanmuuttopoliittista linjaa. Osa sen jäsenistä on allekirjoittanut Nuivan manifestin. Uuden vaihtoehdon de facto johtaja haluaa kansanäänestyksen EU:sta.

Hallituksella on iso työ edessään. Sillä on iso työ vakuuttaa Suomen kansa siitä, että demokratialla on merkitystä, että kansanvallalla on merkitystä. Hallituksella on iso työ vakuuttaa Eurooppa siitä, että se, että Eurooppa-ministerimme itse toivoo kansanäänestystä EU:sta ei tarkoita sitä, että Suomi ajaisi neuvotteluissa Britannian etua EU:n edun sijaan.

Hallituksella on myös mahdollisuus nyt näyttää, että puheilla on merkitystä. Hallituksen apupuolueella ei ole puolueohjelmaa joka sitoo sitä, eikä vaalilupauksia jotka sitovat sitä. Ei ole puolueorganisaatiota joka pitää sitä kurissa.

Ei ole määritelmää perussuomalaisesta perhepolitiikasta joka nyt estäisi työelämän uudistukset, tai sisäänpäin kääntyvää maahanmuutto-ohjelmaa joka estäisi vastuullisen maahanmuuttopolitiikan ajamista. Ei ole ohjelmaa joka kieltäisi yrityksillemme haitallisesta työvoiman tarveharkinnasta luopumista. Nyt ei pitäisi olla estettä koulutuspanostuksille tai kehitysyhteistyöleikkausten uudelleenarvioimiselle.

Ärade talman,

Värderingar är inte bara tomma ord. Politiken skall ha en legitimitet.

Det skådespel vi beskådade förra veckan var ett sorgligt kapitel. Det kan tolkas som extrem opportunism – eller som politiskt mod. Jag hoppas på det senare. I så fall har vi rätt att kräva att ord blir handling. Att kursen ändras, att talen om värderingar inte förblir tomma ord. Att Nytt alternativ avsäger sig den politik som omfamnade främlingsfientlighet och anammar våra gemensamma värderingar.

Puhe poliittisessa keskustelussa, RKP:n puoluekokous 2017

Hemma hos oss bor Santiago, en colombiansk utbyteselev. Han har bott i Finland i 10 månader, lärt sig svenska, och till och med avlagt studentexamensproven i lång matematik och fysik, på svenska. Han är matematiskt enormt begåvad, och har representerat sitt hemland i flera tävlingar. Santiago vill nu studera i Finland, stanna här, eftersom han tror på den nordiska modellen, på att den kan ge honom de grunder som behövs för en framgångsrik forskarkarriär.

Helsingfors universitet tar gärna emot honom, men för tillfället ser det ut som om Migrationsverket säger nej. Han får antagligen inte ett visum för studier eftersom han av praktiska skäl är tvungen att inleda dem på universitetets öppna sida. Då väljer han i så fall Lunds Universitet som verkar ta emot honom med öppna armar.

Samtidigt som vi med rätta är oroliga för hjärnflykt bygger vi hinder för utlänningar att komma hit med sin kunskap, för att berika vårt land. Det har vi inte råd med.

Vad är det som gör att vi inte inser att konkurrenskraft inte är ett nollsummespel? Samma fenomen, samma problem syns på vår arbetsmarknad. Samtidigt som forskning visar att en anställning av en i utlandet född leder till ökad export fortsätter vi med behovsprövning  av utländsk arbetskraft.

Det här är nånting som Sverige avskaffade för ett decennium sedan. Idag slår Sverige Finland 125-19 då man jämför antalet huvudkontor som internationella företag har grundat i bägge huvudstäderna.

Vi kommer inte ifrån att världen är global. Framgångsrika företag måste verka på ett internationellt plan.

Och om ett land erbjuder en miljö där man flexibelt kan anställa en så bra arbetstagare som möjligt – är hen sedan född i landet eller utanför det – och ett annat land inte gör detta, är det klart vilket alternativ ett företag väljer. Det har vi inte råd med.

Och det vill jag inte se hända.

Trots det är behovsprövningen av arbetskraft fortfarande verklighet i Finland. Detta baserar sig inte på en analys av vad som skulle göra Finland så konkurrenskraftigt som möjligt, utan på snävt intressegruppstänkande och en deloptimering på bekostnad av helheten.

Så här har vi inte råd att tänka. Vi vinner på att vara flexibla, vi vinner på att ta emot utländskt kunnande, vare sig det är fråga om Santiago eller till exempel en japansk ingenjör som ett finskt uppstartsföretag vill anställa. Därför har vi i SFP – vårt nordiska folkparti – föreslagit att behovsprövningen slopas, och vi hoppas att regeringen lyssnar.

Puhe eduskunnan keskustelussa energia- och ilmastostrategiasta 24.5.2017

Ärade talman, arvoisa puhemies,

Det råder ingen brist på strategipapper. Somliga tas i beaktande, andra läggs längst ner på hyllan för att samla damm. Somliga är viktiga, andra försumbara. 

Ärade talman, denna strategi hör till den förra kategorin. 

Klimat och energi om något är av helt avgörande betydelse när vi diskuterar framtidens utmaningar. 

Arvoisa puhemies,

On hienoa, että meillä on käsissämme Ilmasto- ja energiastrategia ja on hienoa että se on näinkin kunnianhimoinen – kiitos siitä, kuten talousvaliokunnan varsin hyvästä mietinnöstäkin. 

No, asiaan. Haasteet ovat isot, ja enegiakysymys on siinä keskiössä. Miten tuotamme puhdasta energiaa tulevaisuudessa? 

Tässä kohtaa strategian johdonmukaisuus sitten hieman lipsuu. Tuulivoimaa kritisoidaan siksi, että sitä syöttötariffien muodossa tuetaan. Mutta ei se pelikenttä ihan neutraali ole muutenkaan. 

Turvetta verotetaan juuri sen verran, että se on kivihiiltä edullisempi. 

Puuhaketta tuetaan juuri sen verran, että se on turvetta halvempi. 

Ja tuulivoimaa tutkitaan juuri sen verran, että perussuomalaiset ovat tyytyväisiä .

Arvoisa puhemies,

Kivihiilen polton jatkamiselle tehdään varaus. Turvetta poltetaan estoitta, vaikka sen ilmastolliset vaikutukset ovat kivihiiltä pahemmat samalla kuin pomminvarmasti puhdasta tuulivoimaa jarrutellaan poliittisista syistä. 

Turve on toki suomalaista, ja ymmärrän sen suosimisen siltä kannalta. Mutta ei se ole ilmastollisesti järkevää. Eikä sen varaan kannata strategiaa rakentaa. Maatalouden päästöjen leikkaaminen on päästökaupan ulkopuolisen sektorin suurin haaste. Ja maataloudessa nimenomaan turvesuot sisältävät suurimman päästöleikkauspotentiaalin . 

Sopii kysyä: kannattaako tässä tilanteessa – kun päästöjen leikkaus on haasteellista – tukea turvetuotantoa.

Tässä strategiassa on paljon laitettu biotalouden varaan ja sen voi ymmärtää. Suomi on edelläkävijä biopolttoaineiden tuotannossa ja siitä on kehittymässä vientituote. Mutta sen tuotannolla on rajansa. 

Moni on huolissaan puuraaka-aineen riittävyydestä. Siitä, että kajoammeko hiilinieluumme, kajoammeko luonnon monimuotoisuuteen. Huolta ovat kantaneet niin puuteollisuus kuin luontojärjestötkin. Hakkuita ei voi loputtomasti lisätä, ja asiantuntijat ovat varsin yksimielisiä siitä, että nyt suunnitellut volyymit tarkoittavat että energiakäyttöön ruvetaan käyttämään muutakin kuin sivuvirtoja. 

Kuten strategia aivan oikein toteaa, pitkällä tähtäimellä biopolttoaineet tulevat olemaan lähinnä raskaan liikenteen polttoaine. Kevyen liikenteen tulee siirtyä sähköön. Metsävarannoista ei kannata laajamittakaavaisesti tehdä huonolla hyötysuhteella polttoainetta huonon hyötysuhteen polttomoottoreihin. Mutta sähköllä toimiva liikenne ei yleisty ilman ponnistuksia. Se vaatii verotuksellisia toimenpiteitä, mutta myös infraa ja lainsäädäntöä. Miten saamme rakennettua maan kattavan latausverkon. Miten sallimme sähköajoneuvojen käyttämisen kulutushuippujen tasaajina. Pitäisikö autovero rakentaa uusiksi jotta saisimme autokantaa uusittua. Missä määrin tulemme tulevaisuudessa edes omistamaan omia kulkuvälineitä .Liikennepalkin jatkokehittely tarjoaa toivottavasti näihin kysymyksiin vastauksen. 

Kaiken kaikkiaan on syytä olla huolissaan siitä, että laitammeko munamme nyt poliittisen ohjauksen kautta liian pieneen määrään koreja. On ydinvoimahankkeita – Olkiluoto 3 joka tällä hetkellä taitaa olla maailman kallein talonrakennushanke – sekä Keskustan tiukasti ajama Fennovoima jonka absurdius käy päivä päivältä ilmeisemmäksi. Meillä on iso satsaus bioenergiaan jonka tieteellinen kestävyystausta on hutera, samalla kun maailmalla kovaa vauhtia kasvavaa tuulivoimaa jarrutetaan lepakko-teorioiden pohjalta. 

Pitäisi pyrkiä pois keinotekoisista tuista. Mutta ei tämäkään politiikka ole neutraalia. Ja jos pohdimme omia mahdollisia vientiavauksia, niin on vaikea nähdä että niitä tuettaisiin optimaalisesti nyt valitulla linjalla. 

Ärade talman,

Det här är ett bra dokument, som på många sätt går längre än nånting vi tidigare haft. Det skall regeringen ha tack för. Men den ideologiska läsidan är uppenbar, och framförallt inte hållbar. Arbetet kan inte sluta här. 

 

Valinnanvapautta tulisi ensin kokeilla paikallisesti

Aivan ensiksi: Valinnanvapaus on hyvä asia, ja yksityisillä toimijoilla tulee olla tärkeä rooli sosiaali- ja terveydenhuollossamme. Väittäisin, että olemme kaikki tästä samaa mieltä.

Det är klart att reformen behövs, och det är klart att den privata sektorn behövs som en aktör i den här reformen.

Kritik mot det som nu föreslås skall inte sopas bort med påståenden om att vi måste gå vidare, att vi kan inte vänta. Man kan alltid vänta. I en situation som denna, när det handlar om en reform så omfattande som den här, och om en reform som berör alla finländare, är det oansvarigt att inte vänta. Speciellt när man – det vill säga regeringen – själv mycket väl inser de grava problem som denna proposition innehåller.

Hallitus toteaa varsin rehellisesti, että esityksessä on ongelmansa. Lakiesitystä lainatakseni:

“Kokonaisuutta arvioiden valinnanvapauden toteuttaminen lakiehdotuksen mukaisella tavalla heikentää maakunnan itsehallintoa ja lisää hallinnon ja talouden hoidon monimutkaisuutta.”

Missä olemme tällä hetkellä? Suomi on jo nyt Euroopan kustannustehokkain maa mitä tulee sote-palvelujen tuottamiseen. Tämä on se lähtöpiste josta meidän pitäisi parantaa. Tämän esityksen saama palaute tästä näkökulmasta on hämmentävä:

83 prosenttia kunnista uskoo, että tämä esitys nostaa kustannuksia, ja heikentää palvelujen saatavuutta. Tämä on täysin tyrmäävä arvio.

Hallitus itse toteaa, ja lainaan:

”Huolellisesti toteutettuna ja säänneltynä valinnanvapausmallin voidaan katsoa sisältävän mahdollisuuksia, joiden toteutuminen tukee hallituksen tavoitteita.”

Voidaan katsoa sisältävän mahdollisuuksia.

Kun näin suurta epävarmuutta on, olisi syytä hetkeksi pysähtyä, ja vähintään pohtia sitä, eikö esitettyä ratkaisua kannattaisi kokeilla ensin yhdessä maakunnassa, vaikka Kainuussa tai Keski-Pohjanmaalla, jotka kokonaisuudessaan ovat Suur-Leppävaaran kokoisia. Kokeilla ensin siellä, oppia, ja sen jälkeen edetä.

Valittu rahoitusmalli heikentää integraatiota, mikä kuitenkin on ollut koko uudistuksen lähtökohta. Verrataanpa tähän päivään: Nyt kunnat hoitavat ennaltaehkäisevän työn. Kunnat vastaavat perusterveydenhoidosta, ja kantavat erikoisterveydenhoidon kustannukset. Se kuulostaa suorastaan nerokkaalta integraatiolta tähän, nyt esitettyyn malliin verrattuna, jossa luodaan muuri maakunnan ja sote-keskusken väliin, ja jossa luodaan rahoitusjärjestelmä, joka asiantuntijoiden mukaan ei edistä oikea-aikaista ja oikeaa hoitoa.

Hallitus itse toteaa, ja lainaan jälleen:

“Peruspalvelujen jakautuminen kahteen eri organisaatiomuotoon, liikelaitokseen ja yhtiöihin, voi edellä mainituista syistä johtaa siihen, että kokonaisuutena ajatellen peruspalvelut heikentyvät verrattuna sellaisiin malleihin, joissa tällaista kahtiajakoa ei tehdä.

Vahvemmat peruskunnat, tai vaikka sairaanhoitopiiripohjalle rakennettu perusterveydenhoito yhdistettynä yhtenäiseen potilastietojärjestelmään olisivat molemmat vaihtoehtoja, jotka paremmin takaisivat paitsi järkevän kustannusrakenteen, myös helpomman siirtymän, ja paremman integraation.

Siinä vaiheessa, kun selvästi näkyy, että alkuperäiset tavoitteet ovat hämärtyneet olisi syytä pysähtyä ja pohtia niitä lähtökohtia josta työ alkoi. Pohtia vaikka omaan hallitusohjelmaan kirjattua etenemispolkua.

Tässä esityksessä on joitakin asioita korjattu parempaan suuntaan. Mutta esitykseen jäävät ongelmat ovat liian suuret, jotta asiaa voitaisiin viedä eteenpäin.

Man kan bara bränna ett hus en gång. Men inte ens då lönar det sig att kasta bensin på lågorna. 1 miljon är breda axlar, en miljon +- 930 000 är inte det. Beskattningsrätt är autonomi. Statlig styrning med inblandningsrätt i allt från det operativa till t.ex. investeringar är inte det.

Valfrihet är bra, men om det leder till ökad byråkrati och det att småföretag spelas ut vinner ingen.

Det som nu presenteras är inte en modell någon regering borde våga ta i bruk i hela Finland på en gång. Det minsta man kan begära är att man gör försök med hela helheten i ett landskap först – lär sig, och sedan går vidare.

Adlercreutz: Valinnanvapautta tulisi ensin kokeilla paikallisesti

Lehdistötiedote 10.5.2017
Julkaisuvapaa heti

 

Tänään eduskunta keskustelee hallituksen esityksestä valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa. Sote-uudistuksessa tärkeintä on taata suomalaisille laadukasta hoivaa oikea-aikaisesti, valinnanvapaus puolestaan tarjoaa joustavuutta. Esitys valinnanvapaudesta sisältää kuitenkin liian monta epävarmuustekijää ja riskiä, jotta se saisi edetä, sanoo kansanedustaja Anders Adlercreutz.

– Hallitus ei ole omaksunut asiantuntijoiden esitykseen kohdistamaa arvostelua, vaan jatkaa uudistuksen läpiviemistä hyöryveturin lailla. Ennen näin laajan uudistuksen käyttöönottoa meidän tulisi ensin kokeilla sitä paikallisesti, yhdessä tai kahdessa maakunnassa. Kokeiluista voisimme oppia mikä toimii ja mikä ei, parantaa mallia ja tämän jälkeen jatkaa, Adlercreutz sanoo.

83 % prosenttia kunnista pelkää, että hoivakustannukset tulevat esityksen myötä nousemaan ja palveluiden saatavuus heikkenee.

– On selvää, että nyt esitetty rahoitusmalli ei anna oikeita kannustimia alan toimijoille. Niin kutsuttu kapitaatioperusteinen malli toimii ainoastaan, jos toimijalla on kokonaisvastuu kustannuksista – erikoissairaanhoito mukaan lukien. Näin toimii tällä hetkellä Mänttä-Vilppulassa käytössä oleva malli. Hallituksen tulisi osoittaa, että se huomioi esityksestä tulleen palautteen, ja ensin kokeilla uudistusta paikallisesti. On edesvastuutonta viedä uudistus läpi kansallisella tasolla ilman että sen mahdollisista vaikutuksista on selvää näyttöä.

Eduskunnassa perustettiin kansanedustajien sisäilmaryhmä

Tiedote 4.5.2017
Julkaisuvapaa heti

 

Eduskunnassa perustettiin 3.5.2017 kansanedustajien sisäilmaryhmä. Taustalla on huoli siitä, että, että kymmenettuhannet, kenties sadattuhannet suomalaiset saavat sairausoireita sisäilmasta kodeissa, kouluissa ja työpaikoilla. Kansanedustajien sisäilmaryhmä aikoo pureutua ongelman molempiin puoliin: rakennuksiin ja ihmisiin.

Ryhmä haluaa vauhdittaa toimia, joilla varmistetaan, että Suomessa rakennettavat talot ovat “terveitä” eli niissä ei ole kosteusvaurioita eikä muutakaan, mikä on omiaan vaarantamaan terveyden. Ryhmä haluaa edistää tiedon levittämistä kuntiin siitä, miten rakennuksia korjataan, huolletaan ja ylläpidetään tavalla, joka edistää terveellistä sisäilmaa. Lisäksi ryhmä haluaa perehtyä syihin, jotka aiheuttavat sairausoireita joissakin rakennuksissa asuvissa, opiskelevissa ja työskentelevissä ihmisissä, sekä parantaa sairastuneiden asemaa.

Sisäilmaryhmän puheenjohtajaksi valittiin Satu Hassi (VIHR), varapuheenjohtajaksi Eeva-Johanna Eloranta (SD) ja johtokunnan muiksi jäseniksi Anders Adlercreutz (RKP), Susanna Huovinen (SD), Veera Ruoho (PS), Saara-Sofia Siren (KOK) ja Antero Vartia (VIHR). Johtokuntaa pyritään vielä täydentämään siten, että kaikki eduskuntaryhmät ovat edustettuina.

Puhe eduskunnan keskustelussa julkisen talouden suunnitelmasta 2018-2021 / 3.5.2017

Värderade talman,

Moni merkki viittaa siihen, että talouden suunta on kääntynyt parempaan. Se on hyvä asia.

Mutta nousu on kuitenkin vielä hyvin heiveröinen. Tänä vuonna BKT:n ennustetaan kasvavan 1,2 prosenttia. Se on kaukana hallituksen tavoitteista, ja kaukana siitä tasosta, joka vaaditaan siihen, että hallituksen tavoite 72 prosentin työllisyysasteesta toteutuisi.

Mistä heiveröinen kasvumme sitten muodostuu? Se muodostuu pääosin kotimaisesta kulutuksesta ja erityisesti rakentamisesta. Helsinki ja muut kasvukeskukset rakentavat, ja muu maa näivettyy. Vienti ei valitettavasti vielä vedä, ja se on kovin kapea-alaista.

Ei, tässä ei vielä ole vakaan kasvun, rakenteellisesti vakaan kasvun, ainekset.

Työttömyys on laskenut viime vuodesta 14 000 työttömällä. Se on 14 000 ihmistä joille tämä päivä näyttää valoisammalta kuin eilinen. Samaan aikaan komissio kuitenkin arvioi, että rakenteellisen työttömyyden osuus on 216 000. Sen määrän ero kausitasoitettuun työttömien määrään 235 000 on hyvin pieni. 19 000 kpl. Heidän saaminen töihin saattaa onnistua, mutta rakenteellisen työttömyyden taltuttaminen vaatii rakenteellisia toimia.

Ja niitä emme ole vielä hallituksen esityksistä löytäneet.

Ei etteikö löytyisi hyviäkin alkioita. Aktivointimallissa on paljon positiivista. Kuten työttömälle sivutoimisen yrittämisen mahdollistaminen. On hyvä, että konkurssilainsäädäntöä uudistetaan. Ja olemme iloisia siitä, että hallitus ei enää puolusta päiväkotimaksujen korotuksia vaan on siirtynyt kehumaan maksujen madaltamisen autuutta.

Mutta ei näillä toimilla rakenteellista työttömyyttä korjata.

Hallitus tietää kuitenkin hyvin mitä tekoja se vaatisi. Se vaatisi, että vanhempainvapaat uudistettaisiin, mikä helpottaisi naisten asemaa työmarkkinoille kuten myös naisvaltaisten yritysten asemaa. Muutos ei tapahtuisi nopeasti, mutta se olisi varma.

Tähän löytyy useita malleja, joista SAK:n esittämä malli olisi jopa kustannusneutraali. Tämä on tasa-arvokysymys, se on työllisyyskysymys, mutta myöskin kilpailukykykysymys – maa joka ylläpitää rakenteita jotka aiheuttavat sen, että emme saa kaikki resursseja käyttöömme työmarkkinoilla, ei ole kilpailukykyinen.

Siitä huolimatta hallitus ei halua tähän puuttua. Siitä huolimatta Keskusta ja Kokoomus suostuvat siihen, että Perussuomalaiset estävät hallituksen uudistuksia.

Hallitusohjelma jota väitetään strategiseksi sisältää strategisen työllisyystavoitteen. Siitä huolimatta tähän tavoitteeseen pääsyä ei priorisoida koska hallitusohjelmasta puuttuu teknisiä kirjauksia. Tekninen luettelo asioista jota hallitus edes haluaa harkita.

Ei tällainen tapa tehdä työtä ole strateginen.

Värderade talman,

Nej, det strategiska tänkandet lyser med sin frånvaro. Om regeringsprogrammet har ett strategiskt mål måste det vara sysselsättningen. Ändå låter regeringen bli att driva igenom konkreta åtgärder som de sakkunniga mer eller mindre enhälligt anser att bör genomföras. Vi bör reformera familjeledigheterna. Vi bör arbeta för lokala avtal. Vi bör avskaffa behovsprövningen för icke-EU/ETA -arbetskraft.

Att vägra att göra åtgärder för att det inte finns konkret inskrivna i regeringsprogrammet är inte strategiskt, utan byråkratiskt. På samma sätt som det inte var strategiskt att hålla fast vid antalet ministrar pga. ett ogenomtänkt vallöfte – och jag är glad och tackar regeringen för att den nu gett sig själv lite andrum.

Arvoisa puhemies,

Me olemme jättäneet hallitukselle 12 kohdan työllisyystoimenpideojelman. Toivon että hallitus suhtautuu tehtäväänsä strategisesti, ja tutustuu siihen – vaikka kaikki toimenpiteet sellaisinaan eivät olisikaan kirjoitettu osaksi hallitusohjelmaa.

Vårdreformen – vingklippta landskap och skuldsatta kommuner

Vården har för länge sedan fått ta en plats i baksätet i social- och hälsovårdsreformen. Landskapens självstyrelse talar ingen mera om, den är så gott som obefintlig i den modell med kraftiga inslag av statlig styrning som nu presenterats. Samtidigt har diskussionen i mycket fokuserat på valfrihetsmodellen, och det är onekligen en viktig fråga som har avgörande betydelse för kostnadsnivån och vårdens tillgänglighet. En sak som däremot inte fått mycket uppmärksamhet är kommunernas ställning och finanser efter reformen.

Enligt regeringens proposition skall 12,47 procentenheter av kommunalskatten överflyttas från kommunerna till landskapen i samband med landskapsreformen. Det betyder att kommuner som Grankulla, Esbo, Kyrkslätt eller Vasa blir kvar med ett skatteöre som inte räcker till för att finansiera de tjänster som blir kvar i kommunerna. Detta kompenseras upp till ett underskott som motsvarar 100 euro per invånare. Grovt räknat leder det till att Esbo får ett underskott på 25 miljoner euro, eller Kyrkslätt ett underskott på 4 miljoner euro – automatiskt. Ett underskott som leder till nedskärningar i de funktioner som blir kvar hos kommunerna, primärt skola och dagvård.

I samma operation flyttas social- och hälsovården över till landskapet – men fastigheterna blir kvar hos kommunerna. Fastigheter som kräver underhåll, som är byggda för ett specifikt syfte, och som ofta belastas av lån. I en situation där kommunerna inte kan vara säkra på att landskapet efter övergångsperioden på tre år längre vill hyra fastigheten, måste lån ändå finansieras och fastigheterna underhållas.

Vilka är incitamenten för att underhålla en byggnad som kanske inte behövs om tre år? Hur mycket skall man satsa på en kanske 30 år gammal hälsocentral vars hyresgäst kanske säger upp kontraktet inom kort? Finns det alls en marknad för en sådan fastighet?

Det finns en stor risk för att denna modell, där landskapet hyr men där lånen och fastigheterna blir kvar hos kommunerna, leder till en våg av nya mögelfastigheter eftersom incitamentet att underhålla byggnaderna är så svaga – i synnerhet om kommunen även i övrigt kämpar med en ansträngd ekonomi.

Det, att en stor del av skatteintäkterna försvinner medan lånen består antas också leda till att kommunernas kreditvärdighet försämras. Detta leder med stor sannolikhet till högre räntekostnader som ytterligare försämrar kommunernas situation.

Vad händer då med hälsocentralernas utrustning? De överlåts utan ersättning till landskapen såvida de inte är leasade. De uppenbara problemen kring frågor som ägandeskap tacklar regeringen med att säga att kommuninvånarna ändå har ett inflytande över landskapet. Det stämmer ofta, men inte alltid. I ett landskap som Nyland är det uppenbart att flera kommuner kommer att bli helt utan representation i landskapets fullmäktige. Det är ett problem som kunde åtgärdas om regering så vill – Nyland borde absolut få valkretsar för att säkerställa att alla delar av regionen är representerade i landskapets beslutsorgan.

Nej, det ser inte bra ut. Regeringens förnuftsvidriga och ytterst komplicerade finansieringsmodell måste ses över. Ge landskapen autonomi och beskattningsrätt. Flytta över fastigheterna inklusive utrustning till landskapen, och betala för dem till kommunerna. Endast så kan man bygga en modell där ansvar och incitament går hand i hand.