Puhe keskustelussa keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmasta 13.3.2018

Ilmastopolitiikka on monimutkaista ja politisoitunutta. Osaoptimointi ei ole sille vierasta. Koko rakennelma on monimutkainen: on päästökauppaa, taakanjakosektoria ja LULUCF:ää.

Päästöt ovat kuitenkin yhteiset ja yhden osan osaoptimointi ei auta, jos toinen vuotaa.

Ilmastotoimilla on myös taloudellisia seurauksia. Liikumme alueella, jossa on sekä taloudellisia intressejä että alueellisia intressejä.

Suomen ilmastopolitiikka nojautuu vahvasti biotalouteen ja tälle on hyvät ja painavat syyt. Suomessa on paljon metsää, ja meillä on paljon alan osaamista. Biopolttoaineet ovat selkeästi yksi osa tulevaa energiapalettiamme, mutta se on myös sektori, joka on erittäin arka lainsäädännön muutoksille.

Samalla on todettava, että meidän on muistettava missä todelliset haasteemme ovat ja millä aikavälillä ne on kohdattava. Vuoteen 2030 mennessä päästöt pitää liki puolittaa. Tämä on kunnianhimoinen tavoite.

Tässä perspektiivissä biopolttoaineiden ja biotalouden edut ovat jo paljon kyseenalaisemmat. Siksi on oleellisesta, että nämä polttoaineet ohjataan oikeisiin kohteisiin, esimerkiksi raskaaseen liikenteeseen. Kohteisiin, joissa on vaikea löytää korvaavia energialähteitä.

Suomi on linjannut, että tavoittelemme metsien hakkuuvolyymin lisäämistä. Tällä hetkellä ne ovat 70 miljoonan kuution vuosiluokkaa. Se on kymmenen miljoonaa kuutiota enemmän kuin vuosikymmen sitten. Tulevaisuudessa määrä tulee nousemaan 80 miljoonaan kuutioon.

Tämä tarkoittaa, että hiilinielu pienenee. Vuoteen 2030 mennessä se arvioidaan puoliutuvan, kasvaakseen sen jälkeen uudestaan.

Pitkällä tähtäimellä ei ole suuri ongelma, jos kasvu vuoden 2030 jälkeen on ripeää, mutta lyhyellä tähtäimellä se ei ole ilmastotavoitteidemme mukaista. Ja ilmastonmuutoksen torjunnassa on kiire. Siitä on olemassa suuri asiantuntijoiden yhteisymmärrys.

Tässä tilanteessa on erityisen tärkeää, että nämä puutuotteet ohjataan pitkäikäisiin puutuotteisiin – ei polttoaineisiin tai paperiin.

Noin 50 prosenttia päästöistämme liittyy suoraan tai välillisesti rakentamiseen. Noin 50 prosenttia Europan primääriresursseista käytetään rakentamiseen. Se, miten rakennamme, on osa ilmastohaasteen ratkaisua.

Yksi kilo puuta sitoo 1,8 kg hiilidioksidia. Yksi pientalo sitoo 30 tonnia hiilidioksidia. Jos rakennamme enemmän puusta ja jos hakkuumäärien kasvu menee puurakentamiseen, ilmastohaasteemme on paljon helpommin voitettavissa.

Tähän pääsemme, jos toteamme sen, jonka pitäisi olla itsestään selvää.

Suomalainen puu ei pala paremmin Suomessa kuin Ruotsissa. Ruotsalaiseen puukerrostaloon sijoitettu suomalainen kakkosnelonen ei pala huonommin kuin suomalaiseen puukerrostaloon sijoitettu lauta.

Meidän tulee selkeästi todeta tämä rakennusmääräyksissämme. Todeta, että jos puu suojataan rakenteellisesti, niin sprinklausta ei tarvita, ja päinvastoin. Meidän tulee tässä seurata Ruotsin esimerkkiä.

Meidän tulee myös huomata, että E-lukuun tuijottaminen ei edistä hyvää ja tervettä rakentamista.

Helsingin energian tutkimukset toteavat, että korrelaatio E-luvun ja energiatehokkuuden välillä on hyvin heikko. Samaa osoittavat Juha Vinhan tutkimukset Tampereen teknillisessä yliopistossa.

Samalla tiedämme, että maamme yli pyyhkäisee homerakentamisen epidemia, ja että eristekerroksen kasvattaminen lisää virheherkkyyttä.

Tämä on korjattavissa. Jos siirrymme E-luvun mittaamisesta hiilijalanjäljen mittaamiseen, mittaamme oikeita asioita: materiaalin hiilijalanjälkeä, rakennuksen kestävyyttä ja sen uudelleenkäytettävyyttä.

Samalla siirtyisimme pois betonista, mineraalivillasta ja muovista hyvään puuhun.

Tämä olisi ilmastoteko ja kestävän rakentamisen lähtölaukaus.

Demokratiunderskottet måste tas på allvar

Landskapsreformen kommer under våren igen att behandlas i riksdagen. Det finns ännu mycket som är oklart i lagpaketet – och mycket som är problematiskt. När man flyttar över en stor del av den kommunala servicen – och en stor del av budgeten – från kommunerna till landskapet är det skäl att vara noggrann. Man flyttar inte bara en väsentlig service utan också kommunal egendom. Man flyttar makt och ansvar. Men hur går det med delaktigheten, det lokala inflytandet?

Utgångspunkten i sig är redan problematisk. När man ersätter små enheter med större urvattnas den enskilda rösten. När man dessutom sätter landskapen under statligt förmynderskap i och med den ekonomiska styrning som ministeriet har över landskapet kan man konstatera att en stor del av den finska lokaldemokratin försvinner. Pengar finns om ministeriet ger. Investeringar kan göras, om ministeriet så tillåter.

Det här låter inte som det ”lokaldemokratiska paradis”, som kommunpartiet Centern marknadsfört reformen som – nej, långt ifrån det.

Resultatet i det kommande landskapsvalet har prognostiserats genom att köra gammal valdata genom olika simulatorer. Alla resultat visar tydligt att det kommer att gå illa för de mindre kommunerna. De stora städerna kommer i sin tur att få en större representation än vad deras befolkningsunderlag skulle ge skäl för. Det här är ett problem som måste korrigeras.

Problemet är speciellt stort i Nyland till en del på grund av att Nyland är överlägset störst av alla landskap. Stor-Alberga har lika många invånare som det minsta landskapet Mellersta Österbotten. Den planerande ekonomiska modellen slår också speciellt hårt mot Nyland: under landskapets första år skall ett underskott på 300 miljoner euro sparas in, och sparkravet stiger an efter. Det betyder att serviceenheter måste stängas och tjänster dras in. Många vårdande händer måsta tas ut ur ekvationen.

När dessa beslut görs är det speciellt viktigt att man känner till de lokala förhållandena och att lokal representation finns i de organ som fattar besluten. Därför är det ytterst viktigt att  lokal representation garanteras i landskapsfullmäktige i synnerhet under övergångsperioden.

Jag har upprepade gånger lyft upp frågan i riksdagen eftersom detta är ett problem som kan lösas. Om vi delar in Nyland i valdistrikt kunde vi garantera att alla regioner har representation under den problematiska övergångsperioden då landskapets servicestruktur byggs upp. Om regeringen på riktigt tror på tanken om självständiga landskap måste den även förstå att den lokala rösten förtjänar att höras. Genom att gå in för valdistrikt kunde det garanteras.

 

(Insändare i HBL 11.2.2018)

Maakuntahallinnon toimivuus edellyttää vaalipiirejä

Eduskunta päättää kevään aikana sote- ja maakuntauudistuksesta. Tämä ei saa tapahtua ilman, että kansalaiset ymmärtävät todelliset ja monella tapaa dramaattiset seuraukset. Samalla kun noin puolet kuntien budjetista siirtyy maakuntien alaisuuteen, siirtyy sinne myös paitsi tärkeitä peruspalveluita myös iso osa kuntien varallisuudesta. Keskiössä on kysymys siitä, miten tämä muutos vaikuttaa kansalaisten mahdollisuuteen osallistua päätöksentekoon. 

 

Lähtökohtaisesti maakuntahallinto on demokratian kannalta ongelmallinen. Isompaan yksikköön siirryttäessä yksittäisen ihmisen ääni pienenee. Kun vielä otamme huomioon sen, että maakuntahallinnon talous on tiukassa ministeriöohjauksessa, voi todeta, että iso osa suomalaista paikallista päätöksentekokulttuuria uhkaa hävitä. Koska itse maakuntarakenteeseen ei sisälly mainittavia tehokkuutta tuovia mekanismeja on jouduttu tilanteeseen, jossa säästöjä yritetään saada sen kautta, että maakuntien tulovirtaa ohjataan tiukasti – hallituksesta käsin. Rahaa on sen verran, kun ministeriö antaa. Maakunta voi tehdä investointeja, jos ministeriö suo.

 

Tämä ei todellakaan ole sellainen ”kansanvallan riemuvoitto” jolla pääministeripuolue Keskusta on maakuntahallintoa yrittänyt markkinoida. 

 

Tulevia maakuntavaaleja on simuloitu eri näkökulmista. Kaikki vaihtoehdot näyttävät tällä hetkellä pienten kuntien kannalta huonoilta. Näyttää vahvasti siltä, että suuret kaupungit tulevat saamaan selvästi kokoaan isomman vaikutusvallan tulevassa maakuntavaltuustossa. Tähän ongelmaan pitää herätä hyvän sään aikana. 

 

Maakuntahallintomalli on ongelma erityisesti Uudellemaalle, jota maakuntauudistus käsittelee erityisen kovakouraisesti. Alustavien laskelmien mukaan hallituksen asettama säästöpaine on ensimmäisenä vuonna noin 300 miljoonan euron luokkaa – ja se kasvaa vuosi vuodelta. Tämä tarkoittaa, että edessä on vaikeita päätöksiä. Yksikköjä on lakkautettava ja virkoja on lopetettava. Hoitavia käsiä on karsittava. 

 

Palveluita karsittaessa on olennaista, että maakuntavaltuustossa on riittävästi edustajia, jotka tuntevat paikalliset olosuhteet. 

 

Olen nostanut Uudenmaan ongelmallisen tilanteen toistuvasti esille eduskunnassa. Uskon myös vakaasti, että ongelma on ratkaistavissa. Jakamalla Uusimaa vaalipiireihin pystymme varmistamaan sen, että kaikilla Uudenmaan osilla on edustus siinä vaikeassa alkuvaiheen tilanteessa, jossa palveluverkkoa rakennetaan. Jos hallitus oikeasti uskoo siihen, että se on luomassa itsenäistä maakuntahallintoa, se ymmärtää myös, että paikallisen äänen on kuluttava. Uudenmaan sisäisillä vaalipiireillä se olisi varmistettavissa. 

 

 

(Mielipidekirjoitus Kirkkonummen Sanomissa 8.2.2018)

Työllisyysaste on saatava ylös, ja on kiire

Hallituksen tavoite 72 prosentin työllisyysasteeseen pääsemisestä näyttää haasteelliselta. Pitkällä tähtäimellä meidän tulisi päästä vähintään 75 prosentin työllisyyteen, joten tekemistä riittää. Rakenteellinen työttömyysaste on Suomessa korkea, ja pitkäaikaistyöttömien määrä on Pohjoismaiden korkein. ETLA:n Vesa Vihriälä totesikin muutama viikko sitten, että tämä on se hetki, kun näihin ongelmiin pitää tarttua. Mikäli annamme korkeasuhdanteen livahtaa ohi tekemättä muutoksia työelämän keskeisiin kysymyksiin koittavat vääjäämättä kylmät ajat – niin taloudellisesti kuin inhimillisestikin.

Mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Kukaan ei ole voinut olla huomaamatta sitä kritiikkiä mitä hallituksen aktiivimalliin on kohdistunut.

Työelämä on kokonaisuus. Jos voisimme poimia pelkästään mukavat palaset naapurimaidemme ratkaisuista olisi helppoa rakentaa houkutteleva kokonaisuus. Mutta todellisuus on monimutkaisempi.

Moni ottaisi mielellään työkalupakkiinsa Tanskan korkean työttömyyskorvauksen tason – mutta harvempi ottaisi sen keston. Ruotsin ja Tanskan työmarkkinoiden dynaamisuus ja matala työttömyyden taso houkuttelevat – mutta siihen kokonaisuuteen kuuluu olennaisesti yleissitovuuden puuttuminen ja erityisesti Tanskassa irtisanomisen helppous. Aktiivimallikeskustelussa mainitaan mielellään Tanskan aktivointitoimet mutta unohdetaan, että aktivointiresurssit siellä ovat oleellisesti meidän resursseja isommat.

Aktiivimallikeskustelussa eduskunnassa tämä näkyi selvästi – rusinat poimitaan mielellään pullasta, mutta kokonaisuus jää huomioimatta.

Ajatus aktiivimallin taustalla on hyvä. Se, että aktiivisuutta vaaditaan, ei ole väärin. Mallin ongelmat liittyvät sen toteutettavuuteen. TE-toimistojen resursseja on lisättävä roimasti, jotta malli voisi toimia niin, että ihmiset eivät esimerkiksi asuinpaikkansa perusteella joudu eriarvoiseen asemaan. Hallituksen vaatimattomat toimet eivät tässä riitä. RKP onkin useasti esittänyt, että yksityisiä työnvälityspalveluja tulisi käyttää laajemmin.

On myös huomattava, että suuri työttömien määrä – kaiken kaikkiaan 270 000 suomalaista – ei ole tasaisen harmaa massa. Sama malli ei sovi kaikille. Joillekin vaatimukset voivat olla ylitsepääsemättömät. Heille vapaaehtoistyö tulisi hyväksyä aktivointisuoritteena. Vapaaehtoistyö tai esimerkiksi talkootyö on harvemmin tie työelämään, mutta se auttaa aktiivisuuden ylläpitämisessä sekä verkostojen luomisessa ja säilyttämisessä ja estää näin esimerkiksi syrjäytymistä.

Normien purku ja byrokratian vähentäminen on ollut hallituksen kärkiteemoja. Joillakin saroilla tässä on onnistuttu, joillakin ei. Suunnitelmat siitä, että työhakemusten määrästä tehtäisiin aktiivisuuden mittari, on ristiriidassa normipurkutavoitteiden kanssa. Tilanteessa, jossa ainoastaan 1/4 vapaista työpaikoista on julkisesti haettavissa, hallitus ehdottaa, että luotaisiin järjestelmä, joka hukuttaa yritykset huonoihin, ainoastaan aktivointivaatimusten täyttämiseksi tehtyihin hakemuksiin.

Yritykset ovat ymmärrettävästi huolissaan. Jos tämä ajatus toteutetaan, avoimet työpaikat siirtyvät pois avoimilta markkinoilta. Se ei ole kenenkään etu.

Toimiminen on tässä asiassa parempi asia kuin toimimattomuus. Suurin riski piilee siinä, että meille jää pysyvä, korkea työttömyysaste. Sen sijaan, että lisätään byrokratiaa, pitäisi uskaltaa oikeasti uudistaa työelämä: uudistaa vanhempainvapaat ja sosiaaliturva tälle vuosituhannelle, edistää paikallista sopimista ja pohtia sitä, ovatko yleissitovat työsopimukset työelämän ja maamme kokonaisedun mukaisia. Sekä aktivoida vailla työtä olevat tavalla, joka on tasavertainen, järkevä ja tehokas.

 

(Verkkouutiset-blogi 22.1.2018)

Regeringens linje är inte i Finlands intresse: nationella kvoter behövs

Få människor bestrider det faktum, att systemet för hur vi idag organiserar asylärenden i Europa inte fungerar. Det så kallade Dublin-avtalet stipulerar att det land till vilket en asylsökande först anländer skall registrera den asylsökande och behandla ansökningen. Senast för drygt två år sedan stod det klart att detta system inte fungerar.

Nånting måste alltså göras, med vad?

Hos oss i Finland har invandringspolitiken varit en het potatis, inte minst på grund av att Sannfinländarna eller deras efterträdare haft det som en hjärtesak. Detta har också gjort regeringens manöverutrymme obefintligt och tvingat den till ställningstaganden som helt klart inte är i vårt nationella intresse. Även om man kan ana en lätt uppmjukning i regeringens linje konstaterade Juha Sipilä inför EU-toppmötet att regeringen inte backar.

Det som nu föreslås av EU-parlamentet är att det införs permanenta och bindande nationella kvoter som baserar sig på flera faktorer – t.ex. landets storlek och ekonomiska situation. Asylsökanden registreras när de anländer till Europa men fördelas sedan enligt dessa kvoter – med beaktande av familjeband och andra anknytningar, förstås.

Detta skulle på många sätt förbättra situationen. Dels skulle det finnas ett intresse för att registrera dem som kommer. Så är det nämligen inte idag, vilket vi fick erfara åren 2015–2016. Dels skulle ansvaret fördelas jämnt mellan de europeiska länderna, vilket skulle bidra till ökad stabilitet, förhoppningsvis bättre integration och ett större förtroende för EU. Med ökad solidaritet kommer ökad legitimitet.

Denna modell skulle också innehålla ett sanktionselement. De länder som inte följer kvotsystemet skulle se minskade EU-bidrag som följd. Speciellt Ungern, Polen, Tjeckien och Slovakien motsätter sig förslaget. De hör också till de medlemsländer som har tagit emot minst asylsökanden – eller inga alls.

Frågan är – varför motsätter sig Finland detta? Varför motsätter sig Finland bindande kvoter? Det är svårt att hitta ett rationellt svar. För ett perifert – och genom det utsatt – land som Finland är det uppenbart att kvoter är i vårt intresse. Idag är det Italien och Grekland som är i ett utsatt läge, men imorgon kan det vara Finland. För två år sedan fick vi bevittna några ”proof-of-concept”-läckage längs med östgränsen, och de var inga tillfälligheter.

Ett land som väljer att deloptimera och ta russinen ur bullan kan inte förvänta sig solidaritet sedan när hjälpen behövs. Därför är det otvetydigt i Finlands intresse – i vårt själviska intresse – att förhålla oss positivt till bindande, objektiva sameuropeiska kvoter.

 

(Mielipidekirjoitus HBL 18.12.2017)

 

Lainsäädäntöä seksuaalisesta häirinnästä on syytä tarkentaa

Pinnan alla on kytenyt pitkään.

Kun lukee verkkoon tallennettuja kertomuksia, on häkellyttävää huomata, miten pitkään niitä on kätketty. Miten pitkään niitä on kannettu, ja miten syviä jälkiä ne ovat jättäneet. Ja vasta nyt, näiden kampanjoiden myötä, on tullut tilaisuus kertoa näistä tapahtumista. Monelle se on varmaan ollut suuri helpotus.

Mutta kertominen itsessään ei tietenkään tee tehtyä tekemättömäksi. Meidän tehtävämme on nyt varmistaa se, että nämä kertomukset herättävät vastakaikua, että ne johtavat seurauksiin.

Jag vill tacka ledamot Haatainen för det här initiativet. Många människor har i många år burit på en stor börda. I många år har de som utstått en oförrätt burit den med sig, utan att tala ut. De har inte vågat berätta. De har kanske tänkt att de inte blir trodda. De har kanske trott att de har fel, att de borde ha gjort på annat sätt.

Jag hoppas att de idag ser att Finland tar detta problem på allvar.

Det är vår uppgift här i riksdagen att markera att vi här har ett problem som vi måste ta ställning till. Det att vi nu diskuterar sexuella trakasserier ger stöd åt dem som burit det de råkat ut för med sig. Men det räcker inte. Det finns saker vi kan göra i lagstiftningen. Vi kan klarare markera vad som är rätt och fel, vad som är trakasserier och vad som inte är det. Att ord också har betydelse. Det hoppas jag att riksdagen nu tar itu med.

Meidän tehtävämme täällä eduskunnassa on nyt varmistaa, että nämä kertomukset eivät unohdu, että ne eivät toistu. Siksi meidän on syytä tarkentaa seksuaalista häirintää käsittelevää lainsäädäntöä.

Näiden kertomusten pohjalta on myös selvä, että Suomen tilastot raiskausten lukumäärästä ovat todella metsässä. Lainsäädäntöä on tässäkin asiassa syytä tarkentaa. Pelkkä sana ei, se että ei halua, tulee riittää.

 

Puhe eduskunnan keskustelussa käräjäoikeusuudistuksesta 8.11.2017

Ärade talman, arvoisa puhemies,

”Tuomariliitto pitää selvänä, että ehdotus vaarantaa kansalaisten oikeusturvan ja yhdenvertaisuuden ilman, että sillä olisi merkitystä valtion talouden kannalta.”

Tämä on suora sitaatti, ja aika selvää tekstiä. Tekstiä, josta olisi syytä ottaa koppi. Muutama vuosi siitä, kun edellinen uudistus tehtiin, ollaan nyt taas tekemässä – ja vielä äärimmäisin kyseenalaisin, puhtaasti fiskaalisin perustein – oikeusjärjestelmäämme leikkauksia.

Ja ei, vetoaminen siihen että digitaalisuus jotenkin pelastaisi tilanteen ei tässä asiassa käy. Tämä uudistus uhkaa selvästi kansalaisten yhdenvertaisia oikeuksia saada oikeutta.

Henkilö joka haluaa käsittelyn muulla kuin suomen kielellä on jo nyt heikommassa asemassa lain edessä. Tämä uudistus pahentaa asiantuntijoiden mukaan tilannetta.

Nämä ovat huolia joita voi ohittaa olankohautuksella, tai sitten ne voi ottaa vakavasti.

Jo nyt on vaikeuksia löytää riittävästi ruotsinkielentaitoista henkilökuntaa tuomioistuimiin. Ja alustavat tiedustelut viittaavat siihen, että kun nyt lakkautetaan toimipisteitä sekä läntiseltä että itäiseltä Uudeltamaalta, niin nämä henkilöt eivät tule muuttamaan työn perään Espooseen tai Vantaalle.

Värderade talman,

Man frågar sig varför denna reform görs. Vi har inte ännu hunnit utvärdera den tidigare reformen. Och de finansiella kalkylerna är mycket klena.

Samtidigt säger de sakkunniga entydigt, att vi genom det här förvärrar den regionala ojämlikheten liksom de språkliga rättigheterna.

Det har betydelse att vi i ett land som Finland kan säga att alla är lika inför lagen. Och då räcker det inte att man bara konstaterar att man skall fästa uppmärksamhet vid det, för strukturerna har också betydelse.

Man skall inte med vett och vilja försämra situationen när man har andra möjligheter, när det finns ett annat val.

Arvoisa puhemies,

Muutamia muita erikoisuuksia tästä ehdotuksesta:

Pietarsaaressa on uudet, kalliilla remontoidut tilat, joiden vuokrasopimus on voimassa vuoteen 2025. Tämä piste suljetaan siitä huolimatta. Onko tämä mitenkään perusteltavissa taloudellisin argumentein?

Samaan aikaan vanhoissa tiloissa toimiva pienempi Kauhavan yksikkö saa jatkaa.

Raaseporissa on tilaa, mutta Espoon raastuvanoikeus joudutaan Raaseporin lakkauttamisen myötä laajentamaan.

Moni on jo nostanut esille Varkauden tapauksen, ja mitä toimintojen siirtäminen Kuopioon todellisuudessa tulee maksamaan.

Tämän uudistuksen jälkeen ruotsinkielisiä tuomioistuinharjoittelupaikkoja on ainoastaan 2 kpl, ja molemmat sijaitsevat Ahvenanmaalla. 138 paikasta kaksi on ruotsinkielisiä, ja ne siis sijaitsevat Ahvenanmaalla. Oletteko tosissanne sitä mieltä, että tässä turvataan kaikkien tasavertaiset oikeudet lain edessä?

Lapissa on pitkät etäisyydet jo nyt, eikä maantietoa voi muuttaa. Mutta tuomioistuinten paikat ovat meidän käsissämme. Esimerkiksi ulosottoasioissa Ivalossa asuvan henkilön pitää vastedes matkustaa Ouluun asti, 510 kilometriä. Onko se oikein ja kohtuullista?

Tasavertainen asema oikeuslaitoksen edessä on perustavaa laatua oleva oikeus. Se on oikeusvaltion perusta. Sitä ei kannata muutaman hypoteettisen miljoonan takia uhrata.

Jos säästöt ovat kyseenalaiset. Jos suomalaisten oikeusturva on uhattuna. Jos tasavertainen kohtelu tuomioistuimien edessä jo nyt on heikkoa. Jos ilmenee selkeästi, että tämä kasvattaa sekä alueellista että kielellistä epätasa-arvoa. Niin eikö tämä esitys, arvoisa puhemies, olisi silloin syytä kuopata?

Maakuntien rahoituslogiikka ei toimi

Kunnanvaltuutetut ympäri Suomea ovat aloittaneet uuden kauden. Taloustilanne on parempi kuin aikoihin. Samalla jokaisella valtuutetulla on syytä olla huolissaan siitä, miltä kunnan talous näyttää sen jälkeen, kun maakuntauudistus on astunut voimaan. Hallituksen kaavailema maakuntauudistus kun uhkaa heittää useiden kuntien talouden logiikan päälaelleen. Niidenkin, joilla on hyvä veropohja.

Hallituksen esityksen mukaan 12,47 prosenttiyksikköä kuntaverosta siirretään uudistuksen yhteydessä kunnilta valtiolle riippumatta siitä, paljonko kunnat ovat käyttäneet nyt maakuntien hoidettaviksi siirtyviin toimintoihin. Mahdollinen alijäämä kompensoidaan valtionosuuksilla siten, ettei mikään kunta ”kärsi” enempää kuin maksimissaan 100 euroa per asukas. Karkeasti laskettuna tämä tarkoittaa automaattista alijäämää monissa kunnissa, jotka ovat tähän asti pärjänneet hyvin. Lisäksi tämä tarkoittaa sitä, että monet aiemmin kutakuinkin itsenäisesti pärjänneet kunnat tulevat uudistuksen jälkeen olemaan vahvasti valtionosuuksista riippuvaisia. Valtionosuus tulee muodostamaan ison osan monen kunnan budjetista.

Uudistuksen jälkeen 32 % Espoon budjetista koostuu valtionosuuksista. Kauniaisissa vastaava prosenttiosuus on 57 % ja Kirkkonummella 36 %. Vain muutamia esimerkkejä mainitakseni. Kunnat, jotka tähän asti ovat pärjänneet suhteellisen itsenäisesti, tulevat jatkossa olemaan enemmän tai vähemmän valtion holhouksen alaisia ja valtionosuusjärjestelmän oikkujen armoilla. Valtionosuusjärjestelmä kun ei uudistuksen jälkeen rakennu objektiivisesti mitattavien muuttujien varaan, vaan kuvaan siitä, miltä kuntien talous näytti ennen uudistusta.

Nyt kaavailtu kehityssuunta on mielestäni täysin järjenvastainen. Kun päälle lisätään vielä valtion vahva ohjausvalta maakunnissa, voi kuntien ja maakuntien itsehallintoa kyseenalaistaa.

Miten meidän sitten pitäisi toimia?

Jos lähdemme siitä, että SOTE- ja maakuntauudistus viedään läpi, minimivaatimuksena pitäisi olla, että maakuntien rahoitusmallia tarkistetaan. Näen tässä kaksi vaihtoehtoa:

Yksi vaihtoehto on, että sen sijaan että siirretään määrätty määrä veroäyrejä kunnilta valtion kautta maakunnille, siirretään maakunnille vain se summa, joka vastaa uudistuksen myötä niihin siirtyvien toimintojen kuluja. Kunnille jäävä osuus puolestaan vastaisi kunnalle jäävistä toiminnoista syntyviä kuluja. Tämä malli ei ole ongelmaton, mutta toteutettavissa. Tiedämme jo tällä hetkellä varsin suurella tarkkuudella sen, miten paljon eri kunnat käyttävät rahaa tulevaisuudessa maakunnille siirtyviin toimintoihin. Malli olisi looginen, eikä vaarantaisi kuntien itsenäisyyttä.

Toinen, parempi vaihtoehto olisi maakuntaveron käyttöönotto. Maakunnat rahoittaisivat menojaan maakuntaverotuloilla ja kunnat hoitaisivat omat menonsa kunnallisverotuloilla. Molempien verojen taso voitaisiin säätää paikallisten tarpeiden mukaan ja kunnilla olisi maakuntien tapaan todellinen valta sekä tuloistaan että menoistaan. Uuden verolajin käyttöönottoon on aina syytä suhtautua skeptisesti, sillä se helposti johtaa verotaakan nousuun. Tässä tilanteessa vaihtoehtona on kuitenkin vahva valtiollinen ohjaus ja kuntien talouden vääristyminen. Tämä on mielestäni paljon huonompi vaihtoehto.

Kunnissa ymmärretään parhaiten, mitä sen asukkaat ja yritykset tarvitsevat. Kannan aitoa huolta siitä, että maakuntauudistus vaarantaa paikallisen päätäntävallan vastuunkannon. Valta ja vastuu kun kulkevat tunnetusti käsi kädessä. Vielä on aikaa arvioida maakuntauudistuksen heikkouksia avoimin mielin. Kehotan hallitusta tekemään niin.

Länsiuusmaalaiset kansanedustajat ajavat yhteistyöllä Hanko-Hyvinkää-radan sähköistystä

Lehdistötiedote 29.9.2017
Julkaisuvapaa heti

 

Kansanedustajat Anders Adlercreutz (RKP), Thomas Blomqvist (RKP), Maarit Feldt-Ranta (SDP) ja Joona Räsänen (SDP) ovat jättäneet yhteisen talousarvioaloitteen Hanko-Hyvinkää-radan sähköistämiseksi. Kansanedustajat korostavat sähköistyshankkeen tärkeyttä koko Länsi-Uudellemaalle ja peräänkuuluttavat sen nopeaa toteuttamista.

          Hanko-Hyvinkää-rata on Etelä-Suomen ainoa merkittävä tavaraliikenteen rata, jota ei ole sähköistetty. Radan sähköistys turvaisi Länsi-Uudenmaan teollisuuden ja satamien sujuvat ja taloudelliset kuljetusmahdollisuudet myös tulevaisuudessa. Rataosuuden sähköistäminen olisi myös tärkeää päästötavoitteidemme kannalta, sillä se edistäisi ympäristöystävällisiä rautatiekuljetuksia maantiekuljetuksien sijaan, Adlercreutz sanoo.

          Hangon sataman läpi kulki viime vuonna ennätykselliset 4,7 miljoonaa tonnia tavaraa ja viimeksi toukokuussa 2017 satama teki uuden tavaraliikenteen ennätyksen. Sataman kilpailuvaltteihin voidaan lukea sen nopea yhteys Keski-Eurooppaan ja tavaran nopea käsittely, jotka korostuvat tulevaisuudessa entisestään tehostuvassa teollisuudessa ja logistiikkaketjuissa. Radan sähköistämisellä olisi kansantaloudellista hyöytä ja sähköistysprojekti edistäisi koko lähialueen elinkeinoelämää, Räsänen sanoo.

          Henkilöliikenteessä sähköistys voisi mahdollistaa suorien, vaihdottomien Helsinki—Karjaa—Hanko-taajamajunayhteyksien kehittämisen. Suorat junayhteydet ovat matkustajien kannalta houkuttelevia, ja niiden toteuttamismahdollisuuksia tulee edistää pitkäjänteisesti. Rataosuuden kehittäminen voisi tuoda ympäröiville kunnille uusia investointeja ja kuntalaisia, Feldt-Ranta sanoo.

          Rataosuuden sähköistys otettiin esille jo vuonna 2012, mutta konkreettiset toimet ja tarvittava rahoitus on jäänyt uupumaan. Edellinen sähköistyssuunnitelma on jo ehtinyt vanhentua, mutta Liikennevirasto on juuri aloittanut suunnitelman päivitystyöt. Sen valmistuttua tämän vuoden loppuun mennessä olisikin äärimmäisen tärkeää, että suunnitelmat johtavat konkreettisiin toimenpiteisiin ja sähköistysprojekti saataisiin pikimmiten käyntiin, Blomqvist sanoo.

Ryhmäpuheenvuoro ilmastopoliittisesta selonteosta vuoteen 2030, 27.9.2017

Arvoisa puhemies,

Nancy, Katarina, Irma ja José. Syyriassa vallitseva kuivuus, joka johtaa levottomuuksiin ja sisällissotaan. Ikirouta sulaa Siperiassa ja uhkaa kiihdyttää ilmastonmuutosta. Aavikot laajenevat Afrikassa, ja yhä useammat ihmiset eivät enää saa toimeentuloaan siinä maassa, jossa he ovat varttuneet. Kukaan ei voi ummistaa silmiään siltä, mitä näemme tapahtuvan. Tarvitsemme pitkä aikavälin toimia, mutta ennen kaikkea jo nyt. Välittömiä toimenpiteitä tarvitaan.

Valtioneuvoston keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma on konkreettinen, hyvin jäsennelty asiakirja, jossa kiinnitetään huomiota edessämme oleviin haasteisiin. Tavoitteena on hiilineutraalius vuonna 2045 ja voimakkaat päästövähennykset vuoteen 2030 mennessä.

Tämä kaikki on oikein hyvää – kyse on vain siitä, miten se saadaan toimeenpantua. Onko meillä tahtoa ja olemmeko oikealla tiellä?

Monet seikat viittaavat siihen, että emme näe tilanteen vakavuutta. Näemme vain osaongelmia ja ummistamme silmämme kokonaisuudelta.

Mitä teemme tällä hetkellä? Ohjaamme päästökauppatulot takaisin teollisuuteen. Emme käsittele polttoaineiden verotusta ilmastopolitiikan näkökulmasta, vaan pidämme sitä aluepolitiikan pelinappulana. Tarkastelemme budjettikirjan panostuksia joukkoliikenteeseen fiskaalisena harjoituksena, kun meidän pitäisi tarkastella niitä osana ilmastopolitiikkaa. Osaoptimointi ei riitä, vaan tässä tarvitaan kokonaisvaltaista ajattelua.

Ne, jotka uskaltavat ottaa haasteet vastaan, ovat voittajia myös taloudellisesti katsottuna. Rikkidirektiivi nosti tilapäisesti kustannuksia, mutta se tarjosi myös uusia mahdollisuuksia suomalaiselle cleantech-teollisuudelle. Sama koskee niitä, jotka rohkenevat tarkastella objektiivisesti nyt edessämme olevia haasteita.

Se polku, jolle tänään astumme ei vie perille – vaan lisätoimenpiteet ovat tarpeen. Suunnitelmassa selostetaan ansiokkaasti eri vaihtoehtoja. Meillä on oltava sekä lyhyen että pitkän aikavälin näkymä.

Liikenne on suurin yksittäinen asia vastuunjaossa.

Hallitus luottaa bioenergiapanostuksiinsa. Mutta kyse on siitä, onko määrä ja laajuus realistinen. Heikon hyötysuhteen polttoaineen tuottaminen heikon hyötysuhteen moottoreihin ei ole kestävä menetelmä.

Biopolttoaineita tarvitaan raskaaseen liikenteeseen. Niitä tarvitaan lentoliikenteeseen. Mutta henkilöautoliikenteen on tukeuduttava muihin ratkaisuihin. Samanaikaisesti on selvää, että biopolttoaine ei ole lyhyellä aikavälillä hiilineutraali. Meidän on saatava mahdollisimman nopeasti kaikki päästöt alas.

Henkilöautokannassamme tulisi viipymättä siirtyä polttomoottoreista sähkömoottoreihin. Hallituksen 250 000 sähköauton tavoite vuoteen 2030 mennessä ei ole kovinkaan kunnianhimoinen, jos verrataan Norjaan edelläkävijämaana, jonka tavoitteena on samana vuonna, että 60 -100 prosenttia kaikista markkinoille tulevista henkilöautoista on sähköautoja. Tämän vuoksi on tärkeää, että rakennamme mahdollisimman nopeasti latausverkoston.

Arvoisa puhemies,

50 prosenttia perusresursseistamme käytetään rakentamiseen. 40 prosenttia päästöistämme kohdistuu rakennuksiin. Sillä on suuri merkitys, miten ja mistä materiaalista rakennamme ja miten asumme.

Kilo puuta sitoo 1,8 kiloa hiilidioksidia. Puurakenteinen pientalo on sitonut itseensä 30 tonnia hiilidioksidia; siis yhtä paljon kuin kymmenen vuoden autolla ajamisesta keskimäärin syntyy. Puurakentamiseen panostaminen on ilmastotoimi. Tämän vuoksi on mitä tärkeintä, että hallitus tarkistaa lainsäädäntöä ja höllentää puurakentamisen normeja. Kun on ilmeistä, että tulemme lisäämään metsiemme hakkuita tavalla, joka lyhyellä aikavälillä puolittaa hiilinielumme, on erittäin tärkeää, että metsästä ottamamme puu menee pitkäikäisiin puutuotteisiin.

Meidän on globaalisti siirryttävä hiilineutraaliin kiertotalouteen jotta mukautuisimme maapallon kestokykyyn. Kuten olemme todenneet, tämä vaatii radikaalia muutosta varsinkin liikenteessä. Mutta myös pienemmät ilmastosuunnitelman toimet ovat tärkeitä kuten esimerkiksi yhteinen kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma. Kaupungeissamme tarvitsemme laadukasta suunnittelua, joukkoliikenteen hyvän tason turvaamista myös jatkossa sekä muita kasvavaan ilmastotietoisuuteen perustuvia toimenpiteitä.