Antti Herlin : Jokainen vauras yrittäjä on jokaisen suomalaisen onni

Koneen pitkä ikä ja koko tekevät yrityksestä ainutlaatuisen Suomen mittakaavassa. Mitä mielestäsi pitäisi tehdä, jotta Suomeen syntyisi lisää samankaltaisia yrityksiä? 

Suomessa käydään keskustelua siitä, mistä hyvinvointiyhteiskunta muodostuu ja miten meidän yhdessä luomamme varallisuus pitäisi jakaa. Pidän tärkeänä, että yrityksillä ja yrittäjillä on mahdollisuus vaurastua. Tämä vauraus säteilee kaikkialle yhteiskuntaan.

Koneella on ollut historian saatossa paitsi kykyä ja taitoa, myös onnea matkassa. Yksi merkittäviä tekijöitä menestyksellemme on ollut se, että isoisäni ja isäni ymmärsivät kansainvälistymisen merkityksen jo yrityksen alkutaipaleella. Jos yrityksen halutaan kasvavan suureksi, Suomi ei pienenä markkinana siihen riitä. Kansainvälistyminen on ensiarvoisen tärkeää. Tässä ajassa esimerkiksi peliyhtiöt ja pienet, digitaaliseen maailmaan syntyvät yritykset globaaleiksi. Niille eivät Suomen rajat merkitse mitään.

Eduskunnassakin keskustellaan paljon yritysten kilpailukyvystä. Millaisena kilpailutekijänä pidät suomalaisen yhteiskunnan läpinäkyvyyttä ja luotettavuutta?

Sillä on ollut Suomelle suuri merkitys, että Koneen omistajat ovat suomalaisia ja haluavat pysyä suomalaisina. Isääni haastateltiin aikoinaan aiheesta, ja hän sanoi jotenkin niin, että ”Kyllähän tämä maa on verohelvetti, mutta jotakin tässä maassa on”. Tämä ei ole muuttunut juuri miksikään. Toisaalta Suomi on maailman ykkösmaita, mitä tulee onnellisuuteen ja yhteiskunnan luotettavuuteen. Nämä asiat ovat kaikki sidoksissa toisiinsa. Pidämme helposti näitä hyviä ominaisuuksia itsestäänselvyytenä, mutta se ei pidä paikkaansa. Näitä asioita pitää vaalia, ja toivon, että pidämme niistä kiinni myös jatkossa.

Koneen tuotekehityksen keskus on Suomessa. Näetkö näköpiirissä mitään sellaista, mikä voisi vaarantaa Suomen houkuttelevuuden tuotekehityksen kehtona? 

Nykyinen hallitus on tehnyt paljon hyvää, mutta koulutusleikkauksia minun on vaikea ymmärtää ja hyväksyä. Meillä on esimerkiksi paljon sääolosuhteista johtuvia vastoinkäymisiä, ja lisäksi maailmanmarkkinat ovat logistisesti kaukana. Nytkin kun katsoo ympärilleen, voi todeta ison osan infrastruktuurista olevan lumen peitossa. Iso joukko ihmisiä käyttää paljon aikaa siirtääkseen lunta paikasta toiseen. Kun meillä on sekä maantieteellisiä esteitä että luonnonesteitä, meidän täytyy pystyä toimimaan älykkäästi. Tässä koulutus näyttelee isoa roolia.

Onko Koneen helppo houkutella osaajia ulkomailta?

On toki ihmisiä, jotka tulevat mielellään Suomeen maamme turvallisuuden, koulutusjärjestelmän ja muiden arvojen takia, mutta kyllä sijainti on enemmän haitta kuin hyöty. Meillä on paljon ulkomaalaisia työntekijöitä toimipisteissämme Espoossa ja Hyvinkäällä, mutta etenkin korkeamman tason rekrytoinneissa on haasteita. Esimerkiksi Outokumpu, Sanoma, Pöyry ja Neste ovat kuitenkin saaneet suomalaisyrityksinä ulkomaalaisen toimitusjohtajan. 

Vaalien jälkeen kirjoitetaan hallitusohjelma. Mitä nostaisit sen keskiöön?

Ilmastonmuutosta vastaan taisteleminen on tärkeää, ja valtiovallalla on siihen paukkuja. Suomalaiset yritykset ovat ymmärtäneet, että ilmastonmuutosta vastaan taisteleminen on myös hyvää bisnestä. Kone on ympäristöasioihin vakavasti suhtautuva yritys, mutta samalla olemme myös tehokkaita hissien tekijöitä ja huoltajia. Hallitusohjelmassa pidän tärkeänä hiilinielujen koon kasvattamista. Eduskunta pystyy vaikuttamaan tähän tavoitteeseen ohjaamalla Metsähallituksen toimia. Myös koulutukseen satsaaminen on tärkeää – sen edistämiseen tarvitaan hyvä linja. 

Yritysvastuu on ajankohtainen aihe. Jotkut yritykset on lähteneet kampanjaan, joka peräänkuuluttaa Suomeen yritysvastuulakia. Mitä ajattelet tästä?

En näe, että kaivataan lisää lakeja. Hoivayritysskandaali näyttää hyvin sen, että nykyaikana ei voi toimia huonosti. Ainoa tapa toimia kestävästi on tehdä asiat kestävällä tavalla. Informaatioteknologia ja kansainvälisyys ovat saaneet aikaan sen, että hämärää kabinettitoimintaa 80-luvun malliin ei enää ole. Asiat tulevat julki, ja sen jälkeen ei välttämättä ole enää bisnestä. 

Koneella on nollatoleranssi yhteiskunnan lakien ja normien vastaiselle toiminnalle. Ulkopuoliset auditoijat tarkkailevat toimintaamme ja alihankkijoitamme. Olemme ymmärtäneet sen, että puheet ja teot eivät voi olla ristiriidassa.•

Itämeri ei voi odottaa – keskustelu Christina Gestrinin kanssa

Suomi toimii parhaillaan HELCOMin eli Itämeren suojelukomission puheenjohtajana. Ensi kesästä lähtien olemme myös EU:n puheenjohtajamaa. Lisäksi toimimme Arktisen neuvoston puheenjohtajana, joten meille on avautumassa erinomainen mahdollisuus viedä Itämeri-yhteistyötä voimalla eteenpäin.

Kesä on tulossa ja olemme jo kuulleet huolestuttavia uutisia tutkijoilta. Tilanne näyttää suurelta osin yhtä huonolta, kuin vuosi sitten: kuollutta merenpohjaa on ennätyksellisen paljon, ja Suomenlahteen on saapunut suuri ravinnekuorma Itämeren pääaltaasta. Kaikesta tehdystä työstä huolimatta tilanne näyttää haastavalta. Pitäisikö meidän luovuttaa, vai onko vielä toivoa?

– Meidän täytyy jatkaa päästöjen vähentämistä. Ei ole olemassa mitään nopeaa tapaa puhdistaa Itämerta, vaan kyseessä on pitkäjänteinen työ. On hyvä muistaa, että päästöt ovat todellakin laskeneet sitten 80-luvun, eli oikeaan suuntaan on menty. Samaan hengenvetoon joudumme toteamaan, että vanhat syntimme ovat niin suuria, että on vaikeaa palauttaa tilannetta hyväksi. Tarvitaan jatkuvia toimia, jotta maataloudesta, kotitalouksista, teollisuudesta ja  liikenteestä tulevia päästöjä saadaan vähennettyä.  Ilmaston lämpeneminen on myös uusi Itämereen kohdistuva uhka.

Mitä tapahtuu, jos vesi lämpenee joitain asteita? Millainen merkitys sillä on rehevöitymiselle? Entä Itämeren sisäiselle kuormitukselle, jonka vuoksi Itämeren tilanne ei parane?

– Lämpimämpi Itämeri merkitsee lisää sadetta, mikä johtaa suolapitoisuuden vähenemiseen ja ravinteiden huuhtoutumiseen mereen kaikkina vuodenaikoina. Tämä lisää eläin- ja kasvilajien kokemaa stressiä. Nämä asiat tulee huomioida ja korjata niin pian kuin mahdollista.

Laatimasi raportti kertoo, ettei yhteistyö aina suju kuin tanssi, mutta se on kuitenkin johtanut selviin tuloksiin. Mitä tähän asti tehdyllä työllä on saavutettu?

– Pietarissa puhdistetaan nyt 98 prosenttia jätevesistä, mikä on huima parannus verrattuna 30 vuoden takaiseen tilanteeseen. Tämä on hienoa, mutta meillä ei ole takuita siitä, että korkea taso pysyy. Vedenpuhdistus edellyttää jatkuvaa ylläpitoa, kuten kemikaalien lisäämistä. Tämän takia on tärkeää, että teemme kansainvälistä yhteistyötä Itämeren ympärysmaiden kesken.

Jos olen ymmärtänyt oikein, niin yhteistyö Venäjän kanssa on hankalaa, koska kansalaisilla ei siellä ole ymmärrystä tilanteesta. Sieltä puuttuu myös vahvoja, asiaa eteenpäin ajavia instituutioita. Kehitystyö on yksittäisten tulisielujen varassa. Mitä tapahtuu, kun nämä henkilöt väistyvät? 

– Ympäristöyhteistyön keskeytyminen vaikuttaisi ajan myötä kielteisesti ympäristöön, minkä vuoksi on tärkeää jatkaa ympäristötyötä kaikkien Itämeren alueen maiden kanssa poliittisesti vaikeista ajoista huolimatta.

 Sanktiot ovat johtaneet siihen, ettei mitään uusia kansainvälisiä ympäristöprojekteja ole voitu aloittaa Venäjällä vuoden 2014 jälkeen. Viime vuosina monet ympäristöasiantuntijat ovat eläköityneet, joten meillä on vähemmän henkilökohtaisia kontakteja ympäristöyhteistyössä Venäjän kanssa kuin joitakin vuosia sitten.

Olemme käsitelleet tätä haastetta eduskunnan Venäjä-ryhmässä, jonka varapuheenjohtaja olen. Onko sinulle asti kantautunut viestejä siitä, että venäläiset puhdistuslaitokset kokevat toimintansa kärsivän esimerkiksi varojen tai varusteiden puutteesta?

– Venäläisiltä tahoilta ei tällaista huolta ole esitetty, mutta minusta meillä on syytä huoleen. Pietarin vedenpuhdistuslaitosta auttanut Ecovod, joka on suomalaisista vedenpuhdistuksen asiantuntijoista koostuva konsulttiyhtiö, lopetti vuoden alussa toimintansa Pietarin puhdistamoissa. Ecovodin tehtävä on ollut seurata vedenpuhdistuslaitosten toimintaa ja raportoida virheistä ja puutteista heti, jos sellaisia löydetään.

Ecovodin pois jääminen yhdistettynä heikentyneeseen taloustilanteeseen ja uusien yhteisten projektien puuttumiseen voi merkitä riskiä säästää käyttökuluissa. Tämä voi johtaa tilanteen huononemiseen. Juuri kansainvälinen yhteistyö on auttanut pitämään tekniikan ja laitosten käytön hyvällä tasolla.

Suomessa kansalaiset ovat osallistuneet keskusteluun ja luoneet painetta meille poliitikoille ja muille päättäjille. Mikä tilanne on Venäjällä?

– Tammikuussa osallistuin ympäristöseminaarin järjestämiseen Suomen kunniakonsulaatissa Pietarissa. Sinne oli kutsuttu venäläisten kansalaisjärjestöjen jäseniä. Järjestöjen suuri aktiivisuus ja luovuus tekivät minuun vaikutuksen. Joissain kaupunginosissa ne ovat järjestäneet jätteenkierrätyksen, koska yhteiskunnan panostukset kierrätykseen ja materiaalien uusiokäyttöön ovat olemattomat. Verrattuna suomalaisiin ympäristöjärjestöihin kansalaisjärjestöjen toiminta Venäjällä on vaikeampaa kuin Suomessa, vaikka samaan aikaan ongelmat ovat paljon isompia. Ympäristöjärjestöt tekevät silti tärkeää ruohonjuuri- ja valistustyötä.

Nyt Pietarin vedenpuhdistus on suurilta osin kunnossa, mutta jäljellä on edelleen yli sata ongelmallista päästöpistettä. Yksi näistä on Viipuri ja Viipurin jätevedet. Myös eläintalous on suuri päästöjen lähde. Nyt kun Venäjä on keskittynyt sanktioiden myötä kotimaiseen ruuantuotantoon, se panostaa ennemmin tuotannon tehostamiseen kuin sen mahdollisiin ympäristövaikutuksiin. 

Ratkaisemattomia ongelmia on siis paljon, ei vain Venäjällä, vaan myös esimerkiksi Puolassa. Meidän on vain yritettävä saada kaikki maat mukaan HELCOMin eli Itämeren suojelukomission työhön. Tässä työssä Suomella on puheenjohtajamaana tärkeä osa.

Ruotsissa käytetään rakennekalkkia peltojen päästöjen vähentämiseen. Suomessa olemme kehittäneet metodin, joka perustuu kipsin käyttöön. Se tuntuu olevan lupaava tekniikka ja voisi toimia laajasti esimerkiksi Varsinais-Suomessa. Hallitus on juuri lisännyt Itämeren suojeluun vuosittain 15 miljoonaa, ja iso osa tästä summasta käytetään todennäköisesti juuri peltojen kipsikäsittelyyn.

Kiertotalouden kehittyminen näyttelee sekin isoa roolia Itämeren suojelussa. Kiertotalouden osalta kysymykset liittyvät muun muassa siihen, miten voimme tulevaisuudessa hyödyntää lannoitteita paremmin. Miten onnistumme erottelemaan ravinteet lannasta ja käyttämään lantaa biokaasun tuotantoon.

Jos sinun pitäisi motivoida suomalaisia päättäjiä tekemään nykyistä enemmän Itämeren eteen, niin mitä sanoisit heille?

– Kuten monissa muissakin vaikeissa kysymyksissä, tulisi tässäkin keskittyä mahdollisuuksiin. Paitsi että Itämeri on tärkeä ympäristökysymys, se on Suomelle myös taloudellinen mahdollisuus. Usein rajoitteet ja lainsäädäntö nähdään pikemminkin uhkana kuin mahdollisuuksina. Rikkidirektiivi, jonka pelättiin tappavan suomalaisen merenkulun, on todellisuudessa tarjonnut suomalaiselle teollisuudelle mahdollisuuksia kulkea kansainvälisen kehityksen kärjessä, mitä tulee vähäpäästöisiin merimoottoreihin.

Lähdettyäni Christinan luota ja kääntyessäni Kirkkonummella Masalantielle huomaan pohtivani, mitä minä voin tehdä. Päällimmäisenä on ajatus siitä, että yhteistyötä Venäjän kanssa on vaalittava. Siinä minä voin auttaa. Maiden väliset kontaktit ympäristökysymyksissä ovat tärkeitä Venäjään kohdistuvista sanktioista huolimatta. Lisäksi Suomen EU-puheenjohtajuudella voi olla suuri merkitys Itämerelle. On tärkeää, että viimeistään nyt silmät aukeavat myös muissa EU-maissa. Puolankin on tehtävä osansa.

Täällä koto-Suomessa tervehdin ilolla 15 miljoonan lisärahoitusta vaikka tiedänkin, ettei yksittäinen projektirahoitus riitä ratkaisemaan Itämeren tulevaisuutta. Itämeren hyvinvoinnilla on niin suuri merkitys meille kaikille, että sekä rahoituksen että ympäristötyön tulee olla pitkäkestoista ja jatkuvaa.

Stinan Itämeri-vinkki: Syö enemmän Itämerestä pyydettyä kalaa. Silakka- ja lahnapihvit sopivat hyvin myös kuntien suurkeittiöihin. Kalastaminen on tapa poistaa ravinteita Itämerestä. Sen lisäksi paikallisista raaka-aineista tuotettu ruoka tarkoittaa lyhyempiä kuljetuksia. •

Ilmastopaneelin terveiset tulevalle hallitukselle – keskustelu Markku Ollikaisen kanssa

Olin marraskuussa ALDEn eli Euroopan liberaalien puolueiden kattojärjestön konferenssissa Madridissa. Siellä minulle valkeni, että eri puolilla Eurooppaa suhtaudutaan ilmastonmuutokseen ja sen aiheuttamiin ongelmiin ja ratkaisuihin hyvin eri tavoin. Kokouksesta päällimmäiseksi jäi tunne, että olemme – kaikesta kritiikistä huolimatta – päässeet ilmastokeskustelussa Suomessa jo aika pitkälle. Kun kahdeksan eduskuntaryhmää kirjoitti yhteisen kannanoton tulevan hallituskauden ja Suomen EU-politiikan keskeisiksi linjauksiksi, hallituksen asettama ja useista asiantuntijoista koostuva Ilmastopaneeli antoi niistä oman näkemyksensä.

Puhummeko me poliitikot oikeista asioista? Onko jotain, mistä toivoisit käytävän vilkkaampaa keskustelua?

– Kyllä keskustelu ilmastosta on Suomessa suhteellisen hyvällä tasolla. Toki täälläkin on joitakin aiheita, joista tuntuu vallitsevan epätietoisuutta. Esimerkiksi liikenteestä puhuttaessa tuntuu siltä, että kokonaiskuva on monelta hukassa. Samoin metsästä keskusteltaessa asioita yksinkertaistetaan herkästi. Jos juututaan keskustelemaan ainoastaan hakkuumääristä – siitä, pitäisikö niitä lisätä vai vähentää – ei kysymykseen löydy yksinkertaista vastausta. Pitää katsoa kokonaisuutta eli sitä, mikä on Suomen metsien ja maaperän kyky sitoa hiiltä lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Juuri pitkän aikavälin kehitys on olennaista. 

RKP:n tavoite on, että Suomi olisi hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä, eli että päästöt ja nielut olisivat yhtä suuret. Mitkä ovat sinun mielestäsi kolme keskeistä asiaa, joihin tulevan hallituksen pitäisi keskittyä?

– Suomen pitää pyrkiä siihen, ettei ilman lämpötila nouse yli 1,5 astetta. Tämä tarkoittaa sitoutumista 55–60 % päästövähennyksiin vuoteen 2030 mennessä. Konkreettiset toimenpiteet liittyvät esimerkiksi liikennepolitiikan muuttamiseen. 

-Julkisen liikenteen isot väyläratkaisut ovat tärkeitä. Todella merkittäviä asioita ovat esimerkiksi raideliikenteen kehittäminen ja yksityisautoilun rakennemuutos. Meidän tulee täydentää latausverkostoa ja tuoda sähköautoja markkinoille työsuhdeautopolitiikkaa muuttamalla. Kaikessa päätöksenteossa pitää kuitenkin huomioida sosiaalinen tasa-arvoisuus: muutokseen sitoutuminen ei voi koskea ainoastaan hyväosaisia.  

-Poliitikkojen pitää uskaltaa ottaa reippaasti kantaa siihen, miten maatalouden ja metsätalouden tulisi osallistua ilmastotyöhön. Ilmastostrategian kirjoittamisen ytimessä on kysymys siitä, miten maamme 15 miljoonaa hehtaaria turvepeltoja ja -metsiä hoidetaan. Jos ne hakataan avohakkuuperiaatteella, niin ilmaan pääsee 7–8 miljoonaa tonnia hiilioksidia. Tällaisen toiminnan ilmastovaikutukset olisivat hurjat. Ilmastopoliittisesta näkökulmasta meidän pitäisi myös vapauttaa maataloudelle tarpeettomia lannanlevitysalueita metsäksi, sillä tarvitsemme 400 000 hehtaaria uusia istutuksia. Hiilinielun kasvattamiseksi olisi hyvä löytää päteviä kannustimia.

Tarkoitatko siis, että metsänomistajat ja maanviljelijät saisivat tuloa hilinielujen ylläpidosta ja kasvattamisesta eivätkä pelkästään puukuutioiden myynnistä?

-Juuri näin. Lyhyellä tähtäimellä puun tarjonta saattaa supistua, mutta tutkimukset osoittavat, että pitkällä tähtäimellä se lisääntyy.

-Ilmastonmuutoksen torjunnan näkökulmasta kriittistä roolia näyttelee tietysti myös energiasektori. Energiantuotanto pitää saada fossiilivapaaksi. Kivihiilikiellon jälkeen meillä on jäljellä vielä turve ja maakaasu. Turpeesta voimme päästä eroon. Turpeen verokohtelu pitää saada samalle viivalle muiden polttoaineiden kanssa. Riski on nyt se, että jotkin laitokset siirtyvät kivihiilen jälkeen turpeeseen, jolloin käytännössä siirrytäänkin vain yhdestä päästöjä tuottavasta energiamuodosta toiseen. Pitää varmistaa, että näin ei pääse käymään. Biokaasutuotannon lisääminen olisi tästä syystä tärkeää. Toivomme, että EU tekee päästökaupan osalta oikeita päätöksiä. 

Kiitän Markku Ollikaista antoisasta kahvilakeskustelusta. Näillä evästyksillä on hyvä lähteä vaaleihin ja toivottavasti myös hallitusneuvotteluihin. Ilokseni huomaan, että Ilmastopaneelin ajatukset ovat hyvin linjassa RKP:n ilmasto-ohjelman kanssa. 

Katsoessani ulos kahvilan ikkunasta huomaan, että turistijoukot ovat löytäneet kevään tullen sankoin joukoin Pohjoismaiden puhtaimpaan pääkaupunkiin. Aasialaisille turisteille puhdas ilma voi olla eksoottinen kokemus. Meille se on ollut – ja on toivottavasti myös tulevaisuudessa – itsestäänselvyys. •

Totalrenovera energibeviset

När man mäter fel saker kan man inte få rätt svar. Energibeviset för byggnader skall mäta en byggnads energieffektivitet och den vägen styra vårt byggande i en mer resurseffektiv riktning. I energibeviset framkommer det teoretiskt uträknade E-talet, som anger hur energieffektiv byggnaden är. Vad har vi då fått? Om man får tro Helens statistik över […]

Adlercreutz: Päästökauppaa tulee laajentaa – tarvitsemme hiilinielumarkkinat

– Emme saavuta ilmastotavoitteitamme ellemme ota käyttöön markkinaehtoisia välineitä ilmastonmuutoksen torjumiseksi, RKP:n kansanedustaja ja varapuheenjohtaja Anders Adlercreutz sanoo.

Maanantaina julkaistun YK:n ilmastopaneeli IPCC:n raportin mukaan tarvitaan radikaaleja toimenpiteitä, jotta saamme ilmaston lämpenemisen pysymään alle 1,5 asteen globaalilla tasolla. Adlercreutz yhtyy analyysiin.

– Ihmiskunta on hitaasti kääntyvä alus joka nähtävästi tarvitsee koko kasan herätyskelloja tilanteen vakavuuden ymmärtämiseksi. Suomen ilmastotoimenpiteisiin voimme olla kohtuullisen tyytyväisiä, mutta samalla on selvää, että seuraavan hallituksen on nostettava kunnianhimon tasoa.

Päästökauppa on toimiva väline, joka periaatteessa määrittelee päästöille hinnan ja näin myötävaikuttaa päästöjen alenemiseen. Hiilidioksidin hinta on kuitenkin matala, ja suuri osa päästöjä tuottavasta teollisuudesta saa ilmaisia päästöoikeuksia.

– Päästökaupan kattavuutta tulisi laajentaa ja ilmaisten päästöoikeuksien määrää leikata. Markkinoita tulisi kuitenkin laajentaa myös toiseen suuntaan. Hiilinielut ovat negatiivisia päästöjä, mutta niille ei ole määritelty hintaa. Samalla suuri osa metsästä on yksityistä omaisuutta, ja yksityistä omistusoikeutta on kunnioitettava. Jos metsänomistajat saisivat korvauksen ylläpitämästään hiilinielusta yhtälössä olisi logiikkaa: päästöoikeuksista saatuja korvauksia voitaisiin ohjata hiilinielujen ylläpitämiseen. Tällainen malli olisi helppo ottaa käyttöön kansallisella tasolla Suomessa kiitos edistyksellisen metsäkartoituksen, jota jo nyt teemme säännöllisesti.

Puhe eduskunnan keskustelussa vuoden 2019 budjetista

Ärade talman,

När vi talar om nästa års budget talar vi samtidigt om framtiden. När vi fattar beslut om hur vi ska använda våra pengar bestämmer vi samtidigt i vilken riktning vi vill styra Finland.

Vad vi väljer att satsa på nu har betydelse för hur framtidens Finland ser ut.

Framtiden är nyckelordet.

Vi ska tänka långsiktigt i våra val. För vem bygger vi framtidens Finland?

Jo, för kommande generationer. Därför ska vi satsa på skola och utbildning. I sitt tal tog Anna-Maja Henriksson upp att nästa riksdagsval kommer att vara ett utbildningsval. Någon kan ju säga att det föregående också var det, men här är vi ändå. SFP vill satsa på hela skolstigen från daghemmet till högskolestudierna.

En av de självklara satsningarna är den subjektiva rätten till dagvård. Nå, det är ju faktiskt ingen satsning, för regeringens inbesparing där de avskaffade den subjektiva rätten, ja, den inbesparingen uteblev. Men den är fortfarande avskaffad, och det bör rättas till.

Ärade talman,

SFP vill också se en mer jämställd framtid i Finland. Därför är det viktigt att nästa regering prioriterar att genomföra en familjeledighetsreform. Genom reformer som stöder jämställdheten idag sår vi frön för en ännu mer jämställd framtid och en högre sysselsättningsgrad.

SFP anser att en familjeledighetsreform ska få kosta, för endast då innebär det att reformen är tillräckligt omfattande för att skapa den förändring vi behöver. Reformen ska stöda ansvarsfördelningen i familjerna och öka på flexibiliteten så att det är lättare att kombinera familj och arbete – både för mamma och för pappa.

Arvoisa puhemies,

Tämä kesä oli poikkeuksellisen lämmin, lämpimin 10 vuoteen. Suomessa mitattiin yhteensä 63 hellepäivää. Vaikka lämpimästä säästä toki saa nauttia, tämä kesä antoi meille suomalaisille myös esimakua kiihtyvästä ilmastonmuutoksesta. Ilmastonmuutos on aikamme suurin haaste. Jo lähitulevaisuuden kannalta on äärimmäisen tärkeää, että jokainen päätös tehdään kestävällä pohjalla ja päätöksen ilmastovaikutukset huomioon ottaen.

Kesän pitkään jatkunut kuivuus piinasi myös maanviljelijöitä. Tämä vuosi on maanviljelijöille huonoin 30 vuoteen ja vuoden viljasadosta ennustetaan tulevan 2000-luvun pienin. Siksi on hyvä, että hallitus päätti 30 miljoonan kriisipaketista tämän vuoden lisätalousarvioon helpottamaan maanviljelijöiden tilannetta.

Emme kuitenkaan voi rakentaa tulevaisuuttamme kriisipakettien varaan. Ennakoimattomista sääolosuhteista tulee väistämättä yhä tavallisempi ilmiö. Ilmasto muuttuu ja sen hillitsemiseksi myös Suomen tulee kantaa vastuunsa.

Me rakennamme tulevaisuuden Suomea ja maailmaa tuleville sukupolville. Valinnoilla, joita teemme tänään, on kauaskatseisia vaikutuksia. Tämän takia tarvitsemme panostuksia uusiutuvan energiaan, kiertotalouteen ja päästöttömien teknologioiden kehitykseen. Meidän tulee myös luopua sähköintensiivisen teollisuuden tuista ja muista ilmaston kannalta haitallisista tuista pikimmiten.

Lämpimät säät johtivat myös ennenäkemättömiin sinileväkukintoihin. Tänä kesänä Suomenlahden levätilanne oli koko vuosikymmenen pahin. Itämeri ei voi hyvin.

Hallitusta onkin kiitettävä siitä, että Itämeren ja sisävesien suojeluun myönnetään yhteensä 45 miljoonaa euroa jaettavaksi seuraavan kolmen vuoden aikana. Ensi vuoden osuus on 15 miljoonaa euroa.

Arvoisa puhemies,

Jokaisella tässä salissa tehdyllä päätöksellä vaikutetaan tulevaisuuteen niin Suomessa kuin muualla maailmassa. Suomen tulee kantaa vastuunsa myös globaalilla tasolla nostamalla kehitysyhteistyön määrärahoja 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta. Panostamalla kestävään maailmaan panostamme samalla kestävään tulevaisuuteen myös Suomessa.

On syytä iloita siitä, että sekä ministeri Sipilä että ministeri Orpo ovat puhunut sekä kiintiöpakolaismäärän noston puolesta että kehitysavun korottamisesta niin, että olisimme 0,7 prosentin polulla.

Kysymys on ainoastaan se, miksi mitään ei tapahdu. Miten on mahdollista, että pääministeri linjaa jotain – ja mitään ei tapahdu? Ei kehitysavun suhteen, eikä meidän pakolaiskiintiön suhteen.

Erityisen kisualliseksi koko loogisen ajatuksenjuoksun kannalta on se, että vedotaan pakolaiskiintiön osalta siihen, että voimme nostaa kiintiön sikäli kuin EU panee täytäntöön ajatukset siitä, että käsittelykeskuksia sijoitettaisiin EU:n rajoille.

Mikä siinä vaiheessa jää sanomatta on se, että niihin suunnitelmiin kuuluu oleellisena osana ajatus pakollisesta, sitovasta taakanjaosta. Ja se taas on jotain, jota Suomen hallitus vastustaa.

Arvoisa puhemies,

Sanoilla on merkitystä. Politiikan uskottavuus perustuu siihen, että tarkoittaa mitä sanoo, Nyt on hallituksen aika pakolaiskiintiön ja kehitysavun osalta vastata sanoistaan.

Puhe Hiroshiman muistopäivänä 6.8.2018 Loviisassa

Kun atomipommi räjähti Hiroshiman yllä 73 vuotta sitten yli satojentuhansien ihmisen elämä muuttui silmänräpäyksessä. Maailmalle kantautui viesti: Mikään ei olisi enää koskaan entisellään. Hiroshimasta tuli ihmisen tuhovoiman uusi näyte. Tällaista tuhoa pystymme saamaan aikaan, oli viesti.

Hiroshimalla ei ollut juurikaan sotilaallista merkitystä. Kaupunki ei ollut strateginen kohde. Se oli tarkoituksella säästetty hyökkäyksiltä aina ydinpommitukseen asti,  jotta uuden aseen lähettämä viesti olisi mahdollisimman kirkas ja selvä. Yhtenä aamuna aurinkoa, iloa, naurua. Seuraavana täydellinen tuho, pimeys ja kuolema.

Med Hiroshima tog mänskligheten ett avgörande steg. Visst, Dresden hade lidit, liksom London och Hamburg. Men ingen stad på det sätt som Hiroshima gjorde. Aldrig på samma sätt för att bevisa makt och vilja att förstöra.

Väkivalta on aina helpompaa, jos sen kohteella ei ole kasvoa tai nimeä. Jos kohde on pelkkiä numeroita ja tilastoja. Jos se on kaukana ja siihen liittyvä vihollinen on demonisoitu. Hiroshima näytteli tätä roolia 73 vuotta sitten. Joku muu tekee sen tänään.

Itse olen koulutukseltani arkkitehti. Poliitikko minusta tuli vasta kypsällä iällä. Teinivuoteni osuivat kylmän sodan aikaan, kahdeksankymmentäluvulle. Muistan miten maailman tila huolestutti minua. Olin järkyttynyt kun Reagan valittiin presidentiksi, koska minulle oli kuulemieni keskustelujen perusteella syntynyt käsitys siitä, että hän oli halukas käyttämän ydinaseita. Kuljin 12-vuotiaana ja monta vuotta sen jälkeen lokakuisissa rauhanmarsseissa, koska koin jo silloin, että minulla oli velvollisuus tehdä edes jotain rauhan eteen.

Nuoruuden pohdinnat eivät vieneet minua vielä tuolloin politiikkaan, mutta ne herättivät kiinnostukseni globaaleihin kysymyksiin, vaikuttamiseen, toimivan ja kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Tavoitteita, joita koin voivani edistää myös arkkitehtina.

För att undvika konflikt, katastrofer, krig, behövs fungerande samhällsstrukturer. Den danske arkitekturprofesseorn Jan Gehl skrev för snart 50 år sedan boken ”Livet mellem husene”. Där talar han om hur människor möts och hur man skapar rum för möten. Enligt Gehl minskar risken för våld i direkt proportion till hur troligt det är att man möts igen. I en anonym värld där man inte träffar varandra, där man inte möter varandra, förekommer våld.

I en samhälle behövs därför rum där man kan träffas och umgås. Så är det i ett hem, i en by, i en stad, i ett land – och också gobalt. I ett samhälle där människor möts, träffas, lär känna varandra minskar våld.

Om det finns förståelse, och identifikation med en annan kan man inte glömma offren, då är de inte siffror och statistik på samma sätt som offren i Hiroshima kanske var för dem som stod bakom attacken. Förståelse, som är de här dagarnas tema, är nyckeln till en värld utan konflikt, utan motsättningar.

Jan Gehl puhui siis jo 70-luvulla arkkitehtuurista ja kaupunkisuunnittelusta, niin kuin minä sen ymmärrän,  ymmärryksen rakentamisen keinoina. Se mikä toimii pienessä skaalassa, toimii isossakin. Kohtaamisten kautta paljastuvat erilaisten maailmankuvien vivahteet ja inhimillisyys. Tämä on olennaista, sillä ihmisen mieli haluaa ymmärtää asioita – mahdollisimman helposti. Asioiden ja ihmisten syvällinen ymmärtäminen edellyttää jatkuvaa taistelua yksinkertaistamista vastaan. Se, mikä on yksinkertaistettu on helppo laittaa pakettiin ja lokeroon, ja työntää pois mielestä.

Venäjä on meille herkästi yhtä kuin Putin. Pohjois-Korea on yhtä kuin Kim Jong Un. Turkki on Erdogan ja Palestiinalaiset puolestaan terroristeja. Iranissa ei ole kuin uskonnollista fundamentalisteja ja meksikolaiset ovat, Trumpia lainatakseni, raiskaajia ja huumediilereitä.

Tällaiset yksinkertaistukset ovat helppoja, koska ne eivät edellytä oman maailmankuvan laventamista. Ne eivät edellytä erilaisuuden kohtaamista. Mustamaalaaminen antaa kavalalla tavalla mahdollisuuden korostaa omaa erinomaisuutta

Ymmärtäminen puolestaan vaatii omasta tilasta luopumista ja asioihin perehtymistä.Vaivannäköä ja inhimillisyyttä.

Meidän perheessämme asui edellisvuonna vuoden ajan Santiago-niminen kolumbialainen poika. Hän tuli Suomeen keskeltä Kolumbian sisällissotaa, FARC-sissien hallitsemalta alueelta. Hän oli omin silmin nähnyt sisällissodan kauheudet, mutta myös sen syyt. Sen, miten taloudellinen epätoivo ja epätasa-arvo veivät isolta osalta ihmisiä mahdollisuuden valita, millaisen elämästään muovaavat.

Santiago berättade för oss om det colombianska inbördeskriget. Om hur fattiga människor drivs i händerna på dem som brukar våld som maktmedel, i brist på bättre utvägar. Om hur de egna hopplösa ekonomiska utsikterna inte ger dem något val. Om hur droghandeln är den enda vägen ut för fattiga samhällen i den colombianska djungeln.

Santiago var helt ifrån sig när fredsavtalet föll i folkomröstningen. Han kunde inte förstå – som han tolkade det – bristen på förståelse, varför man inte kunde förlåta, varför viljan att bestraffa och hämnas gick före viljan att försona.

Man valde den enkla lösningen, den som objektifierade den som var annorlunda, som delade upp landet i vi och dem istället för att se det gemensamma.

Santiago bodde hos oss i ett år. Under den tiden lärde vi känna en enormt begåvad ung man som kommit till Finland för att lära sig vad ett stabilt och fungerande demokratiskt samhälle är. Den blott 16-årige Santiago ville lära sig, för att ta det med sig till Kolumbien och där verka för ökad förståelse.

Santiago halusi ymmärtää demokraattista yhteiskuntaa ja sen lainalaisuuksia, jotta hän voisi viedä tätä ymmärrystä takaisin kotimaahansa. Hän halusi löytää aitoja työkaluja johdattaa oma kotimaansa ulos konfliktista.

Hyvät ystävät

Haluamme mielellämme työntää meille vieraan ja vaikean, joskus aidosti epämieluisankin, kauas. Konfliktejakin olisi niin paljon helpompi hoitaa etänä, rahavirtojen avulla.  Kuitenkin he, jotka äänekkäimmin puhuvat paikallisesta auttamisesta ovat usein heitä, jotka kiivaimmin haluavat rajoittaa sitä: sanotaan, että halutaan keskittyä juurisyihin pakolaisvirtojen välttämiseksi. Ja seuraavassa lauseessa ehdotetaan kehitysapumäärärahojen puolittamista. Halutaan koko kakku.

Kakun syömisen mahdollisuutta ei ole Ammanissa tai Pakistanin rajaseutujen asukkailla. Sitä mahdollisuutta ei ole myöskään Tanzaniassa, jossa Burundin sisällissota näkyy konkreettisesti kasvavana pakolaismääränä. Nämä pakolaisvirtojen polttopisteessä asuvat ihmiset on pakotettu ymmärtämään. Meitä ei – vielä.

Hyvät ystävät,

Digitalisoituvan tiedonvälityksen piti kasvattaa ymmärrystämme ulkomaailmasta. Sen piti laajentaa meidän näkökenttäämme. Yhtäkkiä huomaamme, että uhkaa käydä juuri päinvastoin: ihmiset ajautuvat omiin pieniin kupliinsa. Vastakkainasettelu kasvaa. Ja vaikka meillä on enemmän tietoa käytettävissämme kuin ikinä aikaisemmin, rakennamme seiniä ympärillemme, virtuaalisia mielipidekuplia suojaksemme.

Ihmisen rajoittuneisuus ja pelko vierasta kohtaan on aikamme suurimpia haasteita. Miten purkaisimme henkisiä muureja välillämme? Miten näkisimme ihmiset numeroiden takana? Miten tunnistaisimme turvapaikanhakijassa baghdadilasien ambulanssikuljettajan, opettajaäidin, insinöörin urasta haaveilevan tyttären tai kokin koulutukseen pyrkivän pojan?

Olen iloinen nähdessäni teidät täällä tänään. Uskallan uskoa, että teille erilaisuuden hyväksyminen ja kansalaisvaikuttaminen ovat tärkeitä arvoja, joita haluatte kylvää myös ympärillenne. Kaltaisianne ihmisiä tarvitaan muuttamaan maailmaa. Tässä työssä tarvitaan niin määrätietoisuutta kuin kärsivällisyyttä. Mutta myös aitoa idealismia ja unelmia.

I strongly believe the that the theme of these days is the key to the solution. Understanding. A willingness to see the complicated, a willingness to deny the easy answers of a lazy mind.

I am happy to see so many of you here. You are needed. Ni behövs.

Er idealism behövs, era drömmar behövs.

Jotta ymmärrystä löytyisi, jotta Hiroshima ei toistuisi, jotta unelma eläisi.

Puhe keskustelussa keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmasta 13.3.2018

Ilmastopolitiikka on monimutkaista ja politisoitunutta. Osaoptimointi ei ole sille vierasta. Koko rakennelma on monimutkainen: on päästökauppaa, taakanjakosektoria ja LULUCF:ää.

Päästöt ovat kuitenkin yhteiset ja yhden osan osaoptimointi ei auta, jos toinen vuotaa.

Ilmastotoimilla on myös taloudellisia seurauksia. Liikumme alueella, jossa on sekä taloudellisia intressejä että alueellisia intressejä.

Suomen ilmastopolitiikka nojautuu vahvasti biotalouteen ja tälle on hyvät ja painavat syyt. Suomessa on paljon metsää, ja meillä on paljon alan osaamista. Biopolttoaineet ovat selkeästi yksi osa tulevaa energiapalettiamme, mutta se on myös sektori, joka on erittäin arka lainsäädännön muutoksille.

Samalla on todettava, että meidän on muistettava missä todelliset haasteemme ovat ja millä aikavälillä ne on kohdattava. Vuoteen 2030 mennessä päästöt pitää liki puolittaa. Tämä on kunnianhimoinen tavoite.

Tässä perspektiivissä biopolttoaineiden ja biotalouden edut ovat jo paljon kyseenalaisemmat. Siksi on oleellisesta, että nämä polttoaineet ohjataan oikeisiin kohteisiin, esimerkiksi raskaaseen liikenteeseen. Kohteisiin, joissa on vaikea löytää korvaavia energialähteitä.

Suomi on linjannut, että tavoittelemme metsien hakkuuvolyymin lisäämistä. Tällä hetkellä ne ovat 70 miljoonan kuution vuosiluokkaa. Se on kymmenen miljoonaa kuutiota enemmän kuin vuosikymmen sitten. Tulevaisuudessa määrä tulee nousemaan 80 miljoonaan kuutioon.

Tämä tarkoittaa, että hiilinielu pienenee. Vuoteen 2030 mennessä se arvioidaan puoliutuvan, kasvaakseen sen jälkeen uudestaan.

Pitkällä tähtäimellä ei ole suuri ongelma, jos kasvu vuoden 2030 jälkeen on ripeää, mutta lyhyellä tähtäimellä se ei ole ilmastotavoitteidemme mukaista. Ja ilmastonmuutoksen torjunnassa on kiire. Siitä on olemassa suuri asiantuntijoiden yhteisymmärrys.

Tässä tilanteessa on erityisen tärkeää, että nämä puutuotteet ohjataan pitkäikäisiin puutuotteisiin – ei polttoaineisiin tai paperiin.

Noin 50 prosenttia päästöistämme liittyy suoraan tai välillisesti rakentamiseen. Noin 50 prosenttia Europan primääriresursseista käytetään rakentamiseen. Se, miten rakennamme, on osa ilmastohaasteen ratkaisua.

Yksi kilo puuta sitoo 1,8 kg hiilidioksidia. Yksi pientalo sitoo 30 tonnia hiilidioksidia. Jos rakennamme enemmän puusta ja jos hakkuumäärien kasvu menee puurakentamiseen, ilmastohaasteemme on paljon helpommin voitettavissa.

Tähän pääsemme, jos toteamme sen, jonka pitäisi olla itsestään selvää.

Suomalainen puu ei pala paremmin Suomessa kuin Ruotsissa. Ruotsalaiseen puukerrostaloon sijoitettu suomalainen kakkosnelonen ei pala huonommin kuin suomalaiseen puukerrostaloon sijoitettu lauta.

Meidän tulee selkeästi todeta tämä rakennusmääräyksissämme. Todeta, että jos puu suojataan rakenteellisesti, niin sprinklausta ei tarvita, ja päinvastoin. Meidän tulee tässä seurata Ruotsin esimerkkiä.

Meidän tulee myös huomata, että E-lukuun tuijottaminen ei edistä hyvää ja tervettä rakentamista.

Helsingin energian tutkimukset toteavat, että korrelaatio E-luvun ja energiatehokkuuden välillä on hyvin heikko. Samaa osoittavat Juha Vinhan tutkimukset Tampereen teknillisessä yliopistossa.

Samalla tiedämme, että maamme yli pyyhkäisee homerakentamisen epidemia, ja että eristekerroksen kasvattaminen lisää virheherkkyyttä.

Tämä on korjattavissa. Jos siirrymme E-luvun mittaamisesta hiilijalanjäljen mittaamiseen, mittaamme oikeita asioita: materiaalin hiilijalanjälkeä, rakennuksen kestävyyttä ja sen uudelleenkäytettävyyttä.

Samalla siirtyisimme pois betonista, mineraalivillasta ja muovista hyvään puuhun.

Tämä olisi ilmastoteko ja kestävän rakentamisen lähtölaukaus.

Puhe IPU:n siirtolaisuuskuulemisessa YK:ssa

There has been some talk about national sovereignty here, a lot of talk about us needing to help on site, as a means of avoiding migration altogether.

These words would be much more credible if they were accompanied by real actions and commitments to development aid and climate action, for example.

And here my own country can be criticised, too. We are not on track to reach the 0,7% development aid goal, quite the opposite.

If we want to amend the root causes the answer is quite easy. We need to assure that there is opportunity in the countries of departure. That there are ways to make a living, ways to be heard, to have a voice.

And that opportunity is given through democracy. Less autocracy, more meritocracy.

We don’t need authoritarianism but true democratic structures.

And that also implies that boosting authoritarian regimes never can be a way to create sustainable societies.

Fostering democracy is the only way to sustainably create resilient societies, societies with opportunities.

And sometimes it doesn’t work even then. The big elephant in the room is climate change.

It doesn’t matter how well working the society is if living there becomes impossible. If rising sea levels cover the land or extreme weather makes growing crops impossible. But even then, having a democracy that makes everybody part of society makes coping easier, it makes adapting easier.

It is quite clear that migration isn’t  something that started in 2015 even though some European countries might feel that. And it will increase, which makes our main mission to focus on how to receive, how to integrate.

There are easy things every country can make: Take down the barriers that makes it more difficult to integrate – make it easy to open a bank account, to take an insurance policy, to get a social security number. These are the easy steps.

The difficult one is attitude, the general feeling in society. And here I want to thank the representative of the UK who raised the very important question of hate speech.

In Europe we can see increasingly nationalistic tendencies. A search for easy answers to difficult questions. That is a breeding ground for xenophobia, and that again impedes integration.

Research shows that the general attitude is the most important factor in integration. If people feel included, welcomed, then integration is easy. And then migration, immigration – something that Europe actually needs due to its demographic structure – turns into something positive.

Ryhmäpuheenvuoro ilmastopoliittisesta selonteosta vuoteen 2030, 27.9.2017

Arvoisa puhemies,

Nancy, Katarina, Irma ja José. Syyriassa vallitseva kuivuus, joka johtaa levottomuuksiin ja sisällissotaan. Ikirouta sulaa Siperiassa ja uhkaa kiihdyttää ilmastonmuutosta. Aavikot laajenevat Afrikassa, ja yhä useammat ihmiset eivät enää saa toimeentuloaan siinä maassa, jossa he ovat varttuneet. Kukaan ei voi ummistaa silmiään siltä, mitä näemme tapahtuvan. Tarvitsemme pitkä aikavälin toimia, mutta ennen kaikkea jo nyt. Välittömiä toimenpiteitä tarvitaan.

Valtioneuvoston keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma on konkreettinen, hyvin jäsennelty asiakirja, jossa kiinnitetään huomiota edessämme oleviin haasteisiin. Tavoitteena on hiilineutraalius vuonna 2045 ja voimakkaat päästövähennykset vuoteen 2030 mennessä.

Tämä kaikki on oikein hyvää – kyse on vain siitä, miten se saadaan toimeenpantua. Onko meillä tahtoa ja olemmeko oikealla tiellä?

Monet seikat viittaavat siihen, että emme näe tilanteen vakavuutta. Näemme vain osaongelmia ja ummistamme silmämme kokonaisuudelta.

Mitä teemme tällä hetkellä? Ohjaamme päästökauppatulot takaisin teollisuuteen. Emme käsittele polttoaineiden verotusta ilmastopolitiikan näkökulmasta, vaan pidämme sitä aluepolitiikan pelinappulana. Tarkastelemme budjettikirjan panostuksia joukkoliikenteeseen fiskaalisena harjoituksena, kun meidän pitäisi tarkastella niitä osana ilmastopolitiikkaa. Osaoptimointi ei riitä, vaan tässä tarvitaan kokonaisvaltaista ajattelua.

Ne, jotka uskaltavat ottaa haasteet vastaan, ovat voittajia myös taloudellisesti katsottuna. Rikkidirektiivi nosti tilapäisesti kustannuksia, mutta se tarjosi myös uusia mahdollisuuksia suomalaiselle cleantech-teollisuudelle. Sama koskee niitä, jotka rohkenevat tarkastella objektiivisesti nyt edessämme olevia haasteita.

Se polku, jolle tänään astumme ei vie perille – vaan lisätoimenpiteet ovat tarpeen. Suunnitelmassa selostetaan ansiokkaasti eri vaihtoehtoja. Meillä on oltava sekä lyhyen että pitkän aikavälin näkymä.

Liikenne on suurin yksittäinen asia vastuunjaossa.

Hallitus luottaa bioenergiapanostuksiinsa. Mutta kyse on siitä, onko määrä ja laajuus realistinen. Heikon hyötysuhteen polttoaineen tuottaminen heikon hyötysuhteen moottoreihin ei ole kestävä menetelmä.

Biopolttoaineita tarvitaan raskaaseen liikenteeseen. Niitä tarvitaan lentoliikenteeseen. Mutta henkilöautoliikenteen on tukeuduttava muihin ratkaisuihin. Samanaikaisesti on selvää, että biopolttoaine ei ole lyhyellä aikavälillä hiilineutraali. Meidän on saatava mahdollisimman nopeasti kaikki päästöt alas.

Henkilöautokannassamme tulisi viipymättä siirtyä polttomoottoreista sähkömoottoreihin. Hallituksen 250 000 sähköauton tavoite vuoteen 2030 mennessä ei ole kovinkaan kunnianhimoinen, jos verrataan Norjaan edelläkävijämaana, jonka tavoitteena on samana vuonna, että 60 -100 prosenttia kaikista markkinoille tulevista henkilöautoista on sähköautoja. Tämän vuoksi on tärkeää, että rakennamme mahdollisimman nopeasti latausverkoston.

Arvoisa puhemies,

50 prosenttia perusresursseistamme käytetään rakentamiseen. 40 prosenttia päästöistämme kohdistuu rakennuksiin. Sillä on suuri merkitys, miten ja mistä materiaalista rakennamme ja miten asumme.

Kilo puuta sitoo 1,8 kiloa hiilidioksidia. Puurakenteinen pientalo on sitonut itseensä 30 tonnia hiilidioksidia; siis yhtä paljon kuin kymmenen vuoden autolla ajamisesta keskimäärin syntyy. Puurakentamiseen panostaminen on ilmastotoimi. Tämän vuoksi on mitä tärkeintä, että hallitus tarkistaa lainsäädäntöä ja höllentää puurakentamisen normeja. Kun on ilmeistä, että tulemme lisäämään metsiemme hakkuita tavalla, joka lyhyellä aikavälillä puolittaa hiilinielumme, on erittäin tärkeää, että metsästä ottamamme puu menee pitkäikäisiin puutuotteisiin.

Meidän on globaalisti siirryttävä hiilineutraaliin kiertotalouteen jotta mukautuisimme maapallon kestokykyyn. Kuten olemme todenneet, tämä vaatii radikaalia muutosta varsinkin liikenteessä. Mutta myös pienemmät ilmastosuunnitelman toimet ovat tärkeitä kuten esimerkiksi yhteinen kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma. Kaupungeissamme tarvitsemme laadukasta suunnittelua, joukkoliikenteen hyvän tason turvaamista myös jatkossa sekä muita kasvavaan ilmastotietoisuuteen perustuvia toimenpiteitä.