Länsimetro – ei vielä kuten Strömsössä

Länsi-metroa ei rakennettu Strömsö’hön, vaan tänne Uudellemaalle, missä meillä ihmisillä on kiire tehdä muutakin kuin leipoa tiikerikakkuja ja nikkaroida ajankulukseen linnunpönttöjä. Me uusmaalaiset olemme malttamatonta porukkaa, mutta onko tuo ihme: kilpailu on kovaa ja töihin olisi syytä ilmestyä ajoissa. Siinä eivät tökkivät liiken­neyh­teydet naurata.

Meillä monella on myös muistissa Länsimetron raken­nus­hankkeen hankaluudet ja loputtomalta tuntuvat viivästymiset. Asetelma on valmis: ”Eihän tämän nyt voinut odottaakaan toimivan!”. Suunnit­te­lu­pöy­dällä kaikki näytti vielä ruusuiselta, mutta arjen koittaessa totuus on paljastunut: kaikki ei menekään kuin Strömsössä.

Meillä ihmisillä on taipumus hallita elämäämme rutiineita luomalla. Työmatka jos joku, on turvallinen rutiini.Tai ainakin sen pitäisi voida sitä olla. Rutiinien arvostamisessa ei ole mitään pahaa, usein päinvastoin. Ja kun joku – kuten HSL – sörkkii rutiinejamme, niin on arvattavissa, että siitä ei hyvää seuraa. Nyt olemme pettyneitä ja harmistuneita, sillä tuttu reitti on joko kadonnut tai matka-aika on pidentynyt. Tai se on hankala.

Totuus on, että suurhank­keisiin sisältyy yleensä aina lastentauteja. En ole huolissani siitä, etteikö metro kulkisi tulevai­suu­dessa moitteet­to­masti. Tai etteikö liityn­tä­lii­ken­nettä pysäköin­teineen saataisi sitäkin kohtuullisella aikataululla toimimaan sujuvasti. Se mistä sen sijaan olen huolestunut, on yleinen suhtautuminen joukko­lii­kenteen kehittämiseen. Liian usein pöydällä on joko-tai hankkeita sen sijaan, että valittavana olisi sekä-että vaihtoehto. Itse olen julkisen liikenteen suurkuluttaja ja uskon vahvasti, että meidän pitäisi säilyttää osa suorista bussi-yhteyksistä ja lisätä investointeja raide­lii­ken­teeseen. Rantarata, ELSA-rata ja lentorata ovat kaikki tärkeitä hankkeita. Kuten on Länsimetrokin. Olen vakuuttunut siitä, että myös me kirkko­num­me­laiset tulemme 10 vuoden kuluttua pitämään sitä itses­tään­sel­vyytenä ja hyvin positiivisena asiana.

Tänään yhteydet eivät kuitenkaan vielä toimi. Meidän tulee kuntana aktiivisesti vaatia tiettyjen suorien bussilinjojen palauttamista ja myös Rantaradan yhteyksien parantamista. Minä tulen tekemään työtä tämän asian eteen. Jokainen toimenpide, joka mahdollistaa autojen jättämisen talliin, on hyvä. Suur-Helsinki on suomen urbaanin elämän mekka ja hyvät joukko­lii­ken­neyh­teydet ovat kehittyvän pääkau­pun­ki­seudun – ja Kirkkonummen – elinehto.

Jos joskus, niin nyt olisi syytä äänestää jaloillaan ja käyttää julkista liikennettä enemmän kuin koskaan. Vain kysyntä varmistaa tarjonnan. Valitettavasti elämä on tässä ja nyt ja moni toimii ymmär­ret­tä­västi juuri toisin päin: bussi vaihtuu autoon. Toivon taisteluhenkeä kaikilta kuntalaisilta. Ja myös vähän hyvää tahtoa: olen varma, että saamme rakentavilla keskusteluilla ja vankoilla perusteluilla systeemiä kehitettyä oikeaan suuntaan.

(kolumni Kirkkonummen Sanomissa 14.1.2018)

Uljasta ja inspiroivaa uutta vuotta!

Menneen vuoden aikana olemme saaneet viettää Suomen itsenäisyyden juhlavuotta. Kouluissa ja päiväkodeissa, kotona ja työpaikoilla olemme palauttaneet mieliimme sen tien, jonka olemme yhdessä itsenäisenä kansana kulkeneet. Takanamme on kokonainen vuosisata, edessämme on 101. vuotemme itsenäisenä maana. Sadassa vuodessa yksi Euroopan alikehittyneimmistä ja köyhimmistä maista on kasvanut yhdeksi Euroopan menestyksekkäimmistä.  Suomi on tänään yksi maailman tasa-arvoisimmista, puhtaimmista, turvallisimmista ja vähiten korruptoituneista maista. Hyvät asiat on syytä muistaa ja niitä on syytä juhlistaa ei vain kerran vuosisadassa, vaan joka päivä.

Päivittäisessä työssäni eduskunnassa Suomen 100-vuotisjuhla on näkynyt monella tavalla:

Eduskunta muutti takaisin vanhoihin tiloihinsa alkusyksystä. Olen ollut huomaavinani, että arvokkaasti restauroiduilla tiloilla on ollut positiivinen vaikutus eduskuntatyöhön. Ajatus siitä, miten iso investointi eduskuntatalo aikoinaan oli vain kymmenen vuotta vanhalle tasavallalle, on päätä huimaava. Arkkitehti J.S. Sirénin Töölönlahden kupeeseen, kukkulan päälle suunnittelema demokratian monumentti oli varmasti vaikuttava näky valmistuessaan vuonna 1931. Pieni tasavalta uskalsi ajatella ihailtavan isosti.

Sata vuotta sitten Suomi oli samassa tilanteessa, kuin missä moni kehitysmaa on tänään. Rohkeat valinnat sekä usko tulevaisuuteen ja toisiimme, ovat johtaneet siihen, että olemme kehittyneet koko ajan paremmiksi. Monet maat voisivat oppia tarinastamme. Olemme näyttäneet että usko koulutukseen, kansanvaltaan ja toisiimme – toisin sanoen keskinäinen luottamus – voi viedä pitkälle.

Tässä onkin tärkein pääomamme: luottamus. Luottamus mahdollistaa sen, että voimme toimia tehokkaasti ja joustavasti. Jos sovittu sana pitää ja uskomme toistemme hyvään tahtoon, kaikki sujuu paremmin ja helpommin.

Se työ, jota me valtuutetut saamme tehdä, perustuu juuri tähän voimavaraan – luottamukseen. Uusi valtuusto aloitti työnsä kesän kynnyksellä. Joukossa on uusia kasvoja, jotka merkitsevät uusia raikkaita  ajatuksia. Joukossa on myös kokeneita päättäjiä, jotka tuovat perspektiiviä päätöksentekoon. Ensimmäinen vajaa vuosi työskentelyä uudessa valtuustossa on sujunut todella positiivisessa hengessä. Työtä on leimannut halu päästä yhteisymmärrykseen ja halu yhdessä työskentelemiseen. Sitä asennetta tarvitsemme myös seuraavan sadan vuoden rakentamiseen.

Tulevien vuosien aikana kunnassamme tulee tapahtumaan paljon. Ympäröivä maailma muuttuu sekin. Meidän tulee valmistautua nurkan takana olevaan sosiaali- ja terveysuudistukseen. Samaan aikaan meidän pitää varmistaa, että kuntamme on houkutteleva ja kilpailukykyinen niin asukkaiden kuin yritystenkin näkökulmasta. Meidän tulee pitää huolta siitä, että kuntakeskuksemme kulkee kehityksen kärjessä ja että pystymme tarjoamaan hyvät palvelut niin iäkkäille kuin nuorille. Ja että jokainen kirkkonummelainen voi luottaa siihen, että se ympäristö, jossa hän viettää päivänsä on turvallinen ja terveellinen. Näissä asioissa on meille haastetta riittämiin. Ilman sujuvaa yhteistyötä eri puolueiden ja virkamiesten välillä tavoitteita on mahdotonta saavuttaa. Luottamus on pidettävä arvojen keskiössä.

Hyvät ystävät, yhdessä teemme ensi vuodesta tätäkin vuotta paremman. Kiitän teitä lämpimästi tästä vuodesta  ja toivotan uljasta ja inspiroivaa uutta vuotta!

Puhe Kirkkonummen kunnanvaltuuston budjettikokouksessa 4.12.2017

Bästa fullmäktige,

Kun yhdeksän puoluetta neuvottelevat kunnan talousarviosta, niin kukaan ei voi saada kaikkea haluamaansa. Siitä huolimatta luulen, että tässä salissa istuu varsin tyytyväinen joukko valtuutettuja.  Vaikka ilmassa, niin meidän kunnassamme kuin muissakin, on epävarmuutta tulevien muutosten johdosta, niin ilmassa on myös positiivista virettä.

Kirkkonummella on edessään suuria haasteita mutta myös paljon mahdollisuuksia. Ei Tarmon tuoli ole niitä helpoimpia, sitä kukaan meistä tuskin väittää – mutta samalla luulen, että Suomen kaikista kunnanjohtajista varmaan 99 % mielellään ottaisi Kirkkonummen kunnan kaltaisen paketin johtaakseen. Meillä on asiat varsin hyvin, ja olen varma siitä, että Kirkkonummi tulee kuulumaan tulevaisuudessakin niihin kuntiin, joissa on hyvä asua ja elää.

Jag nämnde de kommande förändringarna. De ställer krav på oss, på Kyrkslätt. De ställer också krav på denna budget och på vår ekonomi.

Om några år är det troligt att social- och hälsovården sköts av landskapet Nyland. Det är en enorm förändring, den största förändringen i det självständiga Finlands historia. Därför är det viktigt att komma ihåg två saker. Det vi om några år ger över till landskapet måste vara i skick. Om det är ett fungerande servicenät är det troligt att det får bli kvar.

Lika viktigt är det nu att hålla kostnaderna i styr. Våra kommande statsandelar kommer att basera sig på en bild av hur vår kommunala ekonomi ser ut nu. De betyder att en kostnadsökning inom den sektor som ges över till landskapet kommer att inverka negativt på våra statsandelar.

On siis välttämätöntä, että me huolehdimme paitsi siitä, että maakunnalle siirtyvät toiminnot ovat houkuttelevia ja hyvin hoidettuja, myös siitä, että emme anna kustannustason karata käsistämme. Koska jos niin käy, niin se tulee näkymään vuosien ajan pienentyneinä valtionosuuksina siirtymän jälkeen.

Ulkopuolinen saa helposti kuvan, että kunnallinen päätöksenteko on eripuraa ja ristiriitoja. Tämänkin vuoden talousarvioneuvotteluista tällainen oli kaukana. Siitä kiitos teille kaikille ja erityisesti neuvottelut vetäneelle kunnanhallituksen puheenjohtajalle. Kun tämä talousarviokirja tänään hyväksytään, moni asia menee oikeaan suuntaan. Me saamme enemmän kestävää kehitystä, enemmän ennaltaehkäisevää työtä ja vähemmän eriarvoisuutta. Kaikki hyviä asioita tulevaisuutta ajatellen.

Mer hållbar utveckling, mer förebyggande arbete, mer sunda hus och mindre ojämlikhet. Det är alla bra saker med tanke på framtiden. Jag vill tacka er alla för er insats och hoppas på måttliga och väl underbyggda inlägg.

Lopuksi haluan vielä kiittää niitä lukuisia kunnan työntekijöitä, jotka tänäkin vuonna ovat tehneet hienoa työtä sen eteen, että Kirkkonummella olisi mahdollisimman hyvä elää.

On aika palauttaa subjektiivinen oikeus varhaiskasvatukseen

Subjektiivinen oikeus päivähoitoon on ollut suomalaisen varhaiskasvatuksen peruspilari. Se on taannut kaikille suomalaisille lapsille tasavertaiset oikeudet laadukkaaseen varhaiskasvatukseen. Se on niinikään ollut yksi lastensuojelun tärkeimmistä työkaluista; varhaiskasvatukseen osallistuvan lapsen perheessä ilmeneviin ongelmiin on ollut mahdollista tarttua aikaisessa vaiheessa.

Hallitus päätti vuonna 2015 rajata tätä subjektiivista oikeutta niin, että se rajoittuisi 20 tuntiin varhaiskasvatusta viikossa perheissä, joissa toinen vanhemmista on kotona työttömänä tai hoitamassa muita lapsia. Päätöstä kritisoitiin jo silloin ankarasti. Sen arveltiin johtavan lisääntyvään byrokratiaan ja sen pelättiin eriarvoistavan lapsia. Arvioituja säästöjä kyseenalaistivat niin Kuntaliitto kuin Valtiovarainministeriökin.

Kirkkonummen kunnanhallituksen enemmistö päätti kaksi vuotta sitten toimia lakimuutoksen mahdollistamalla tavalla. Kirkkonummella oikeutta varhaiskasvatukseen rajattiin. Toimenpiteellä tavoiteltiin noin 500 000 euron säästöä vuositasolla. Monet naapurikuntamme – esimerkiksi Espoo ja Helsinki – toimivat toisin. Näissä kunnissa oikeutta ei rajattu.

Tästä päätöksestä on nyt kulunut kaksi vuotta. Kuntaliiton kuntabarometrin mukaan säästöt koko maan tasolla ovat olleet oleellisesti hallituksen arvioita pienemmät – ensi vuonna kunnat arvioivat säästöjä tulevan koko maan tasolla noin 10 miljoonaa euroa. Kirkkonummen kunnanhallituksen pyytämään selvityksen mukaan toimenpide ei ole Kirkkonummella tuonut säästöjä lainkaan.

Säästämättä euroakaan olemme luoneet byrokratiaa, tarveharkintaa ja eriarvoisuutta. Se on nyt mahdollista korjata. Siksi me toivomme, että Kirkkonummi tulevassa budjetissaan palauttaa kuntaamme lapsen subjektiivisen oikeuden kokopäiväiseen varhaiskasvatuksen niin, että perheet itse, elämäntilanteesta riippumatta, voivat päättää minkälainen päivähoito heille sopii parhaiten – kuntamme ja lastemme parhaaksi.

Anders Adlercreutz kansanedustaja, kunnanvaltuuston puheenjohtaja, RKP
Minna Hakapää, kunnanvaltuuston 1. varapuheenjohtaja, Vihreät
Hanna Haikonen, kunnanhallituksen jäsen, Kokoomus
Pirkko Lehtinen, kunnanhallituksen jäsen, SDP
Riikka Purra, kunnanvaltuutettu, Perussuomalaiset
Rita Holopainen, kunnanhallituksen varajäsen, KD
Irja Bergholm, kunnanvaltuutettu, Vasemmistoliitto
Antti Salonen, kunnanhallituksen jäsen, Keskusta
Pekka Sinisalo, kunnanhallituksen jäsen, Sininen valtuustoryhmä

Puhe Asunnottomien yön juhlaseminaarissa 17.10.2017

Hyvät ystävät,

Mitä pitää tapahtua, että ihminen alkaa kokea, ettei hänellä ole enää sijaa yhteiskunnassa; että hän kokee ajautuneensa umpikujaan, josta ei tunnu olevan tietä ulos. Mitä pitää tapahtua, että ihmiseltä katoaa usko itseensä ja ympäröivään maailmaan? Että tekee mieli antaa kaiken vain olla. Heittäytyä ajelehtimaan.

Humanistina haluan väittää, ettei mitään sellaista, mitä ei voisi tapahtua meistä kenelle tahansa: kuka tahansa voi palaa loppuun, joutua työttömäksi, tehdä konkurssin, menettää itselleen tärkeän ihmisen, joutua väkivaltaisen käytöksen kohteeksi tai sairastua vakavasti. Olemme oman onnemme seppiä vain tiettyyn pisteeseen asti. Tämä saattaa meiltä helposti unohtua silloin kun kaikki on elämässämme hyvin. Syntyy kaksi luokkaa: “ne”, joilla homma ei tunnu olevan hanskassa ja “me”, jotka osaamme kantaa itsestämme vastuun. Tätä kutsutaan kaikkivoipaisuuden harhaksi.

Toiseuden tunne ja yhteisistä käytännöistä syrjäytyminen, ei ole pelkästään henkilökohtainen tragedia. Se on asia, joka murentaa koko yhteiskuntaa. “Ne”, nuo “toiset” tarvitsevat apuamme ja välittämistämme. Välittäminen tekee henkisesti kokonaisempia myös “meistä”, joilla menee hyvin.

Aina ei elämä mene suunnitellusti. Hyvinvointiyhteiskunnan tunnistaa turvaverkosta, johon ihminen putoaa hädän hetkellä. Putoaja voi olla minä, sinä tai “se joku”. Yhtä lailla auttaja voi olla minä, sinä tai “se joku”. Yhteiskunnastamme tulee sitä parempi, mitä vähemmän on “poispäin katsojia”, mitä vähemmän ulkoistamme välittämisen “joillekuille muille”.

Yhteiskuntamme kahtiajakoisuudella on monet kasvot. Tänään olemme täällä keskustelemassa niistä. Olemme täällä muistuttamassa itseämme ja toisiamme asioista, jotka hyvin oleellisesti ja perustavanlaatuisesti kytkeytyvät perusturvallisuuden tunteeseen ja hyvinvointiin. Eriarvoisuus koskettaa meitä kaikkia tavalla tai toisella.

Eriarvoisuus ja eriarvoisuuden tunne on yhteiskuntamme kahtiajakautumisen perimmäisiä syitä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos määrittelee eriarvoisuuden näin: eriarvoisuus on vältettävissä oleva ero, joka on epäoikeudenmukainen ja eettisesti väärin.

Epäoikeudenmukainen ja eettisesti väärin.

Eriarvoisuudella on monet kasvot, ja sen takia siihen ei löydy yhtä ainoaa ratkaisua tai yhtä taikasanaa, eikä sen torjumiseksi riitä yhden väärän politiikkatoimen korjaaminen.

Suomalainen yhteiskunta on rakentunut hyvinvointivaltion periaatteelle. Huolehdimme toisistamme. Yhteiskunnan turvaverkko auttaa avun tarpeessa olevia. Mutta me tiedämme kuitenkin, että hyvinvointivaltiossamme kaikki eivät voi hyvin. Terveyden ja hyvinvoinnin jakautuminen Suomessa on yhä eriarvoisempaa. Eriarvoisuus näkyykin THL:n mukaan viime kädessä juuri terveyseroina. Tähän tulevan sosiaali- ja terveydenhuoltouudistuksen tulisikin kaikkein pontevimmin pureutua – uudistus ei saa johtaa siihen, että eriarvoisuus ihmisten välillä kasvaa.

Valitettavasti monet asiantuntijat ovat sitä mieltä, että näin on vaarassa käydä. Esimerkiksi Suomen sosiaali ja terveys ry. SOSTE teki viime keväänä Sosiaalibarometrikyselyn, jonka mukaan lähes puolet sosiaali- ja terveysjohtajista eivät usko sote-uudistuksen vähentävän eriarvoisuutta. Sen sijaan voikin käydä niin, että jo syrjäytymisvaarassa olevat sekä syrjäseuduilla asuvat joutuvat kokemaan eriarvoisuutta niin sote-palveluiden laadussa kuin niihin pääsyssä. Sama koskee terveyserojen kaventamista – vain 7 prosenttia sote-johtajista uskoo niiden vähentyvän sote-uudistuksen myötä. Vastaavien kyselyiden ja asiantuntijoiden lausunnot antavat siis syytä huoleen.

Eriarvoisuus johtaa terveys- ja hyvinvointieroihin, mutta asetelma menee myös vastaavasti toisin päin: terveys-ja hyvinvointierot johtavat eriarvoisuuteen. Esimerkiksi terveys- ja mielenterveysongelmien kanssa kamppailevilla on vaikeampaa saada työtä ja näin ollen heillä on suurempi riski joutua yhteiskuntamme ulkopuolelle ja heidän sosiaalinen asemansa on vaarassa heikentyä.

Eduskunnan sisäilmaryhmä, jonka perustajiin kuulun, järjesti viime viikolla sisäilmaseminaarin eduskunnassa. Paikalla oli moni sisäilmaongelmista kärsivä ihminen ja heidän hätä oli ilmeinen. Yksi niistä oli Mari, joka oli altistunut sisäilmaongelmille niin vahvasti, että hän oli joutunut jättämään kotinsa. Hän oli menettänyt asuntonsa, ja nukkui tällä hetkellä teltassa tai vanhempiensa keittiön lattialla. Sairaus, altistuminen sisäilman haitta-aineille, oli ajanut hänet kodittomaksi, syrjäytymisen partaalle. Mari kuitenkin sanoi, että ei suostu syrjäytymään. Vaikka hätä oli suuri, hän kuitenkin sanoi päättäneensä taistella, itsensä ja muiden kaltaistensa takia. Hän halusi nostaa ongelman esille ja otsikoihin, meidän tietoisuuteemme.

Mutta aina ei voi jaksaa. Joskus vastus on liian suuri.

Mielenterveyshäiriöistä kärsii tutkimusten mukaan noin joka viides aikuinen. Jopa puolet ihmisistä kärsii niistä joskus elämänsä aikana.

Mielenterveysongelmat ovat myös yleisin syy työkyvyttömyyseläkkeelle päätymiselle. Usein mielenterveysongelmat alkavat jo aikaisin, lapsuus- ja nuoruusiässä, ja saattavat jatkua läpi elämän, mikäli hoitoon ei pääse ajoissa tai se ei ole toimivaa. Yli puolella mielenterveyshäiriöistä kärsivillä ei ole minkäänlaista hoitoa ja vain viidesosa on laadullisesti hyvässä hoidossa. Valitettavasti mielenterveystyö on sote-uudistuksessa jäänyt varjoon. Tarvitsisimme kansallisen pitkän aikavälin mielenterveysohjelman, mutta myös välittömästi panostuksia varhaisen puuttumisen palveluihin ja riittävään määrän psykiatrisia sairaanhoitajia terveyskeskuksissa.

Myös koulutuksella on suuri merkitys eriarvoisuuden vastaisessa kamppailussa. Meillä on Suomessa toimiva koulujärjestelmä, joka takaa peruskoulupaikan kaikille. Tämä on Suomen menestystarinan kulmakivi. Tasavertainen, hyvä koulu kaikille – tästä on pidettävä kiinni. Meidän on nähtävä että, tasa-arvoinen koulutus ja sen saatavuus – varhaiskasvatuksesta lähtien – on yksi tärkeimpiä aseitamme eriarvoisuuden torjunnassa.

Koulutus linkittyy vahvasti mahdollisuuksiin päästä työelämään. Tällä hetkellä on yhä kasvava ryhmä nuoria, jotka peruskoulun jälkeen jäävät syrjään yhteiskunnasta. Tämä koskee ennen kaikkea poikia. Elinkeinoelämän valtuuskunta julkaisi viime keväänä analyysin, jonka mukaan jopa 79 000 työikäistä miestä ovat syrjäytyneitä, kokonaan työ- ja opiskeluelämän ulkopuolella tai muuten vaikeasti työllistettäviä. EVAn mukaan miesten mahdollisuudet työmarkkinoilla lepäävät koulutuksen varassa, mutta tyttöjen ja poikien koulutuspolut eriytyvät jo varhaiskasvatuksessa. Työllistymisongelmien taustalla voi myös olla yksinäisyys, saamatta jäänyt opiskelupaikka tai esimerkiksi mielenterveysongelmat. Tämän takia etsivään nuorisotyöhön pitäisi panostaa enemmän ja kouluissa tulisi olla mahdollisuus tavata niin terveydenhoitajaa, kuraattoria ja psykologia, jotta kukaan ei jäisi ongelmiensa kanssa yksin. Kaikille pitää taata mahdollisimman tasa-arvoiset lähtökohdat onnelliseen ja tasapainoiseen elämään.

Monella on Suomessa taloudellisesti tiukkaa – luvut vuodelta 2015 kertovat, että Suomessa eli köyhyys- tai syrjäytymisriskissä noin 869 000 henkilöä. Huono-osaisuus näkyy myös maksuhäiriömerkintöjen kasvuna, joka muutenkin on Suomessa ollut korkealla jo viimeiset kymmenen vuotta.

On helppo pudota reunan yli. Melkein 20 prosenttia meistä suomalaisista on vaarassa jäädä junasta.

Se tarkoittaa, että noin joka kuudes kadulla vastaan tulevasta henkilöstä ehkä joutuu pärjäämään nuudeleilla, makaronilaatikolla tai kaurapuurolla kuukauden loppupuolella.

Siitä me olemme tulleet tänään keskustelemaan. Siitä, että nämä numerot eivät pelkästään ole kasvottomia tilastomerkintöjä, vaan että kyseessä ovat meidän lähimmäisemme.

Puhumme naapurissa asuvasta vanhasta pariskunnasta jonka rahat eivät riitä maitoon tai kahviin koska lääkkeiden hinnat ovat nousseet.

Puhumme ehkä siitä nuoresta tytöstä jonka opinnot eivät ota edetäkseen ja joka loppujen lopuksi jättää ne kesken – vain jäädäkseen työttömäksi.

Puhumme pienen perheen isästä jonka pitää tehdä kahdet työt, eikä kuitenkaan jää tarpeeksi rahaa laskujen maksamiseen kuun lopussa.

Puhumme yksityisyrittäjästä joka huomaa, että hänen on luovuttava yrityksestään ja unelmastaan, jotta selviäisi.

Puhumme miehestä, joka on tullut Suomeen vainoa pakoon, mutta joka ei ikinä pääsee edes työhaastatteluun.

Puhumme kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneesta naisesta joka ei uskalla palata takaisin lähtömaahansa ja sen takia jättäytyy yhteiskuntamme ulkopuolelle, pelosta.

Puhumme heistä, jotka eivät enää jaksa ja jotka löytävät itsensä paljaan taivaan alla nukkumasta eräänä lokakuisena aamuna – tänäänkin.

Hyvät kuulijat,

Kenenkään ei pitäisi Suomen kaltaisessa hyvinvointiyhteiskunnan mallimaassa joutua tilanteeseen, jossa ei löydy kattoa päänsä päälle. Jokaisella meistä pitää lapsesta lähtien olla luottamus siihen, että saamme hädän hetkellä jostakin apua. Olennaista on pohtia, miten voisimme sekä yksityishenkilöinä että valtiona paremmin tavoittaa ne, jotka ovat heikoimmassa asemassa? Mitä uutta voimme tehdä ongelmia ratkoaksemme? Mitä vanhoja hyviä tapoja ja käytäntöjä voisimme ottaa uudelleen käyttöön. Näitä kysymyksiä toivon meidän pohtivan täällä tänään – ja myös huomenna omissa ystävä- ja työpiireissämme.

Viestini tänään meille kaikille on: älkäämme ulkoistako välittämistä. Ja toisaalta, luokaamme yhteiskunnallisen päätöksenteon osalta painetta vähäosaisista välittämiseen. Oma ja läheistemme hyvinvointi on suorassa suhteessa joka ikisen suomalaisen hyvinvointiin.

Asunnottomuudella on yhtä monet kasvot kuin on asunnottomia. Hyvin harva on itse valinnut asunnottomuuden. Syrjäytyminen on yleensä monen tekijän summa: on työttömyyttä, mielenterveyteen tai terveyteen liittyviä ongelmia, perheväkivaltaa, päihdeongelmia, työkyvyttömyyttä, vähävaraisuutta.

On tilanteita, jolloin yhteiskunnan turvaverkossa on ollut reikä ja joku on pudonnut siitä läpi ilman, että auttavia käsiä on löytynyt. Jokaisen tarina on yksilöllinen, mutta selvää on, että jokainen heistä on tarvinnut, tai ainakin olisi tarvinnut, apua.

Tarvitsemme inhimillisyyttä ja ilmapiirin, jossa uskallamme hakea apua sitä tarvitessamme. Tarvitsemme matalan kynnyksen palveluita, sekä tukea itsenäistyville nuorille syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Tarvitsemme elämänhallinnan tukitoimintoja sekä toimivia ja asianmukaisia hoitomahdollisuuksia päihde- ja mielenterveysongelmaisille. Köyhyysloukkujen poistaminen on myös tärkeää – tarvitsemme työmahdollisuuksia, uusia työn tekemisen muotoja, ja työstä ansaitulla rahalla pitää pystyä pärjäämään.

Samalla on tärkeää huolehtia sosiaali- ja terveysalan henkilökunnan työhyvinvoinnista ja heidän jaksamisestaan. Ihmiskontakti on autettavalle ja tukea tarvitsevalle usein korvaamaton. On äärimmäisen tärkeää, että kokee tulevansa nähdyksi ja kuulluksi, ja henkilökunnalla on tässä tärkeä rooli. Kuten myös jokaisella meistä.

Me emme kaikki ole samanlaisia. Me haluamme eri asioita, arvostamme eri asioita, toivomme elämästämme eri asioita. Se on luonnollista erilaisuutta.

Eriarvoisuus taas on eri asia. Palaan alun määritykseen: eriarvoisuus on vältettävissä oleva ero, joka on epäoikeudenmukainen ja eettisesti väärin.

Se on eettisesti väärin.

Se taas tarkoittaa, että meidän jokaisen velvollisuus on huomata se, ja torjua se. Estää sen syntymistä, ja pohtia sen syntymisen syitä. Sitä olemme tulleet tänään tänne tekemään.

Koska jokainen “niistä” voisi olla minä tai sinä – niin vaikea kuin sitä onkaan elämän hymyillessä uskoa.

Yhdessä – tillsammans, onnistuuko? / Mielipidekirjoitus KS 2.4.2017

Vaalien alla puhutaan paljon siitä, mitä on saatu aikaan ja mitä ei. Mitä kukin on edistänyt ja mitä torpannut. Nostetaan esille sankareita ja syyllisiä.

Tosiasiassa kunnallispolitiikassa mikään asia ei tapahdu yhden ihmisen toimesta. Jokaisen muutoksen aikaansaamiseksi vaaditaan sinnikkyyttä ja yhteistyötä. Yhteistyötä valtuutettujen kesken, keskusteluja kuntalaisten kanssa ja ymmärrystä virkamiesten ja poliitikkojen välillä. Eikä pelkästään ymmärrystä vaan luottamusta ja tiedon jakamista. Luottamusta siihen, että kukin yrittää edistää asiaa parhaan kykynsä mukaan. Vain luottamusta rakentamalla voi virittää niinkin monimutkaisen koneiston kuin mitä kunnallinen päätöksentekoprosessi todellisuudessa on.

Seuraavalla kaudella meillä on edessämme monta asiaa jotka eivät ratkea voimapolitiikalla. On tulevaan sote-uudistukseen liittyvät valmistelut, ongelmaisten koulujen ja päiväkotien korjaaminen, joukkoliikenteen haasteet. Ne eivät ratkea yksittäisillä, yksittäisten henkilöiden ponnisteluilla. Ne eivät ratkea ellei ole keskinäistä luottamusta ole. Ellei ole uskoa siihen, että sekä virkamiehet että valtuutetut pyrkivät kohti samaa päämäärää, kuntalaisten etua. Tämä on erityisen tärkeää seuraavien vuosien aikana, kun edessämme on mahdollisesti suurin kuntakentän mullistus sataan vuoteen.

Tässä tilanteessa on syytä katsoa tulevaisuuteen unohtamatta vahvuuksiamme ja erityispiirteitämme.

Mistä Kirkkonummi tunnetaan? Toki monesta asiasta – meillä on junarata ja moottoritie. Meillä on maaseutua ja maataloutta, pieniä kyliä ja merenrantaa. Meillä on teknologiaosaamista ja luontoa, Porkkala, Meiko ja vaikkapa Saaristen Hvitträsk. Kunnan kokoon nähden verraton kamariorkesteri ja liuta hyviä suunnistajia sekä nyrkkeilijöitä. Monta hyvää asiaa, mutta yksi puuttuu: elävä, kasvava, vetovoimainen kuntakeskus.

Se on oikeastaan yllättävä asia, koska ainekset siihenkin olisivat olemassa. Kirkko kukkulan päällä. Hieno vanha puusto. Kirjasto, kauppa ja tori. Kaikki mitä tarvitaan elävän kuntakeskuksen synnyttämiseen. Jostain syystä kone kuitenkin yskii. Tämä on mielestämme yksi seuraavan kauden tärkeistä yhteisistä ponnistuksista – miten saamme käynnistettyä kuntakeskusten uudistusprosessin?

Liikennevirrat ovat siirtyneet keskustan ulkopuolelle ostosliikenteen myötä ja toria ympäröivät rakennukset ovat kaikki nähneet paremmat päivänsä. Meneillään on kirjaston peruskorjaus ja laajennus, josta voisi alkaa keskustan uusi tuleminen. Ja uutta tulemista tarvitaan – kasvava kunta tarvitsee vetovoimaisen, oman identiteetin omaavan keskuksen.

Tästä, keskustan kehittämisestä, tulisi tehdä seuraavan valtuustokauden kaavoituksen kärkihanke, hanke johon sitoudutaan yli puoluerajojen. Sitoutuminen onkin tässä se avainsana – se, että teemme johdonmukaisen kaavoitusohjelman, jossa tätä päämäärää tuetaan. Kuntakeskus ei ole alueellinen kysymys joka on joltain alueelta pois – kuntakeskus on oleellinen osa Kirkkonummen brändiä, sitä vetovoimaa joka kertoo identiteetistä mutta myös dynaamisuudesta, kasvusta, kehittymisestä ja viihtyisyydestä.

Toivomme että tästä voisi tulla se yhdistävä tekijä, se yhteinen hanke jota yhdessä veisimme eteenpäin.

Anders Adlercreutz (RKP), kansanedustaja, kunnanvaltuutettu
Minna Hakapää (Vihr.), kunnanvaltuutettu

Laadukasta lähituotettua ruokaa Kirkkonummelaisille

Lehdistötiedote 13.3.2017
Julkaisuvapaa heti

 

RKP:n valtuustoryhmä Kirkkonummella jättää tänään aloitteen vastuullisen ja kestävän ruoan hankinnasta. Kansanedustaja Anders Adlercreutz on aloitteen ensimmäinen allekirjoittaja.

Aloite peräänkuuluttaa kunnallista ruoka- tai hankintastrategiaa konkreettisilla kriteereillä, jonka myötä Kirkkonummen koululaisille ja työntekijöille voidaan taata kotimaista, laadukasta ja vastuullisesti tuotettua ruokaa.

Maataloustoiminta Suomessa on kestävää ja vastuullista. On tärkeää, että asetamme samat vaatimukset julkiselle ruoan hankinnalle kuin omalle ruoantuotannollemme. Kirkkonummella elintarviketuotanto on tärkeä elinkeino ja meidän tulisi tukea lähiruoan tuotantoa mahdollisuuksien mukaan, Adlercreutz sanoo.

– Kotimaisella ruoalla on myös vahva työllistämisvaikutus, ja kotimaisista raaka-aineista tuotetun ruoan lasketaan välillisesti työllistävän 300 000 suomalaista. Voimme tukea ruoan lähituotantoa Kirkkonummella ja ympäröivissä kunnissa kunnallisilla lähiruoan hankintakriteereillä. Samalla varmistamme, että kunta tarjoaa laadukasta ruokaa, ruokaa joka on kestävää sekä eettisestä että ympäristöllisestä näkökulmasta.

Adlercreutz toivoo aloitteen saavan valtuustossa laajan kannatuksen.

– Jos toimimme strategisesti ruokahankinnoissa kaikki voittavat – niin lapset, aikuiset, ympäristö kuin yrityksemmekin.

Adlercreutz: Gesterbyn koulukeskuksen sisäilmaongelmiin on puututtava

Lehdistötiedote 19.12.2016
Julkaisuvapaa heti

 

Tänään RKP:n valtuustoryhmä Kirkkonummella jättää valtuustoaloitteen, joka edellyttää, että kunta puuttuu Gesterbyn koulukeskuksen sisäilmaongelmiin. Valtuustoryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutzin mukaan ongelmat ovat vakavia.

– Vaadimme kunnalta selvitystä tämänhetkisestä tilanteesta, sekä suunnitelman ja budjetin toimenpiteitä varten. Nyt eivät enää silikonitäytöt nurkkiin tai putkistojen huollot riitä, ongelmat ovat selvästi laajamittaiset. Meillä ei ole varaa altistaa lapsemme epäterveelliselle oppimisympäristölle, Adlercreutz sanoo.

On usein haastavaa yrittää löytää syytä sisäilmaongelmien synnylle. Tämän takia yksittäiset korjaukset eivät aina auta, vaan kyseeseen voi tulla koko rakennuksen purku. Tutkimukset myös osoittavat, että esim. kemikaalien tai biosidien aiheuttamat ongelmat harvemmin voidaan ratkaista tavallisella siivouksella. Gesterbyn koulukeskuksen ongelmien taustalla voi hyvinkin olla monta eri tekijää.

– Gesterbyn koulukeskuksessa Winellska skolanin ns. B-rakennus vaikuttaa olevan pahin ongelmapesäke. Jos lopputuloksena on, että uudisrakennus on ainoa vaihtoehto, tilanne on aika hyvä – tämä rakennus voidaan suhteellisen helposti korvata toisella. Tärkeintä on nyt, että kokonaisuus kartoitetaan, että niistä vedetään oikeat johtopäätökset ja että työ alkaa mahdollisimman nopeasti, jotta koulussa työskentely olisi sekä lapsille että henkilökunnalle turvallista.

Adlercreutz toivoo, että valtuustoaloite saa laajan kannatuksen kunnanvaltuustossa.

Adlercreutz ja Hakapää: Kirkkonummen tulisi hakea jäsenyyttä HINKU-projektiin

Lehdistötiedote 19.12.2016
Julkaisuvapaa heti


Suomi on Pariisin sopimuksen kautta sitoutunut vähentämään kasvihuonepäästöjään huomattavasti. Kunnat ovat tässä ratkaisevassa asemassa. Kirkkonummen kunnanvaltuuston kokouksessa tänään valtuutetut Anders Adlercreutz (r) ja Minna Hakapää (vihr.) jättävät valtuustoaloitteen joka ehdottaa, että Kirkkonummi liittyisi hiilineutraalien kuntien HINKU-hankkeeseen.

”Kaikki päätöksenteko ja toimenpiteet lähtevät paikalliselta tasolta”, toteaa Minna Hakapää. Elleivät suomalaiset kunnat pyri kohti Pariisin sopimuksen tavoitteita, ne jäävät täyttymättä. HINKU-hanke antaa kunnille ne työkalut ja sen neuvonnan jota he tarvitsevat”.

Monet länsiuusmaalaiset kunnat ovat jo hankkeessa mukana. Adlercreutz ja Hakapää näkevät asian myös kilpailunäkökulmasta.

”Kunnat kilpailevat tulevaisuudessa yhä kovemmin palveluista, yrityksistä ja asukkaista. HINKU-kuntana Kirkkonummi parantaisi omaa asemaansa tässä kilpailussa”, Adlercreutz sanoo. ”Ilmastotietoinen kunta on vetovoimainen ja uudistuva kunta”, hän jatkaa.

Hiilijalanjäljen vähentäminen tapahtuu monen toimenpiteen kautta.

”Kyse on maankäytöstä, energiatehokkuudesta ja liikenteestä. Mutta myös esimerkiksi siitä, miten rakennamme ja ylläpidämme kiinteistöjämme. Terve ja kestävä koulu on aina järkevämpi ja hiilijalanjäljeltään kestävämpi koulu on selvästi parempi kuin sairas sellainen”, Adlercreutz ja Hakapää toteavat lopuksi, viitaten viime päivien uutisointeihin Gesterbyn koulukeskuksen tilasta.

Adlercreutz ja Hakapää toivovat, että aloite saa mahdollisimman paljon tukea allekirjoitusten muodossa Kirkkonummen kunnanvaltuustossa. 

Homekoulut on saatava kuriin.

Päänsärkyä ja kutittavia silmiä. Valuvia neniä ja pahoinvointia. Pitkittyvää yskää ja kuumeilua.

Näistä oireista kärsivät liian monet koululaiset kunnassamme. Masalan koulun liikuntasali todettiin korjauskelvottomaksi. Kantvikin päiväkodin ongelmat ovat puhututtaneet pitkään. Pitkään listaan ongelmakouluista on viimeisten vuosien aikana lisätty myös Gesterbyn koulukeskus.

Winellska skolanissa on luokkia joissa 20% oppilaista ovat toistuvasti sairaita. Pieniä, toistuvia korjauksia tehdään koko ajan. Ja joskus korjausten aikana tapahtuu lisää vaurioita, kuten vuoden takaisessa kattokorjauksessa tapahtui. Tämän syksyn ylioppilaskirjoitukset tehtiin kylmässä, korjauksen alla olevassa voimistelusalissa, jossa lattian tehtävää hoitivat sinne tuodut vanerilevy.

Mistä tämä johtuu? Syitä on monta. On kyse ongelmallisista rakenneratkaisuista. Winellska skolan rakennettiin 60-luvun lopussa, Gesterbyn koulu 70-luvun alussa. Tiedämme että osa silloin käytetyistä ratkaisuista olivat suorastaan vahingollisia. Mutta on kyse muustakin. On kyse väärästä hoidosta, väärästä huollosta. Siitä, että vastuukysymykset ovat epäselvät, ja että kukaan ei kanna kiinteistöistä päivittäistä kokonaisvastuuta. Saattaa olla kysymys siitä, että ongelmien ilmetessä tehdään pieniä, kosmeettisia korjauksia tilanteessa, jossa pitäisi pureutua juurisyihin.  Ja voi olla niinkin pienestä asiasta kiinni, kuin että ilmanvaihtoa vähennetään viikonlopuksi. Tästä käytännöstä ollaan onneksi luopumassa.

Viimeistään nyt meidän olisi syytä herätä ongelmaan, pohtimaan sitä, miten me rakennamme ja miten me rakennuksiamme ylläpidämme ja käytämme.

Kun me kuntana teemma hankintapäätöksiä, meidän tulisi uskaltaa panostaa laatuun, koska se on hankintalain puitteissa mahdollista. Mutta se vaatii tahtoa – ja osaamista. Halvin rakennusurakka on harvoin edullisin – se todettiin viimeksi Winellska Skolanin kattoa korjattaessa. Ja halvin suunnittelija tuottaa harvoin tehokkaimpia tiloja, kuten kävi ilmi Sepänkannaksen päiväkotia suunniteltaessa. Meidän tulee uskaltaa olla se kunta, joka rakentaessaan lapsilleen tai työntekijöilleen tiloja katsoo seuraavan vuoden budjettia pidemmälle.

Masalan koulun liikuntasali on kohta valmis. Kantivikin päiväkodin tilanteelle on tulossa korjaus. Lähiaikoina tehdään perusteellinen selvitys Gesterbyn koulukeskuksen tilasta. Selvityksen jälkeen löydettyihin ongelmiin tulee puuttua perusteellisesti, ja suurella vakavuudella. Lapsemme viettävät suuren osuuden päivästään koulu- ja päiväkotirakennuksissa. Niissä ei saa olla tällaisia puutteita. Ja ennen kun aloitamme uusien rakentamisen, nykyisten tulee olla kunnossa.