Ett nytt år fullt av möjligheter

Efter jul- och nyårsfirandet börjar vardagen. Dagarna blir ljusare och vi går mot våren. Inom vår kommun fortsätter arbetet i skolor, daghem och olika servicepunkter. De som arbetar inom hemvården sätter sig i sina bilar och kör ut till sina kunder som tidigare. På biblioteket – den mest älskade av våra kommunala tjänster – returneras böcker och hungriga fingrar griper efter nya på hyllorna. På Musikinstitutet hörs det igen glada skratt och pianospel ända ut till gården.

Innan vardagen börjar hinner vi ännu gå igenom det som hänt under det gångna året. Det som inte gick som vi tänkt oss kan vi lära av och sedan gå vidare. Ett nytt år erbjuder var och en av oss nya möjligheter. Vi har ett tomt blad framför oss att börja rita på.

Julen har för många av oss inneburit en andningspaus, en möjlighet att stanna upp och fundera på allt som händer runtomkring oss. Själv har jag försökt ta vara på tillfället att fundera på vad jag kunde göra annorlunda under det kommande året – eller bättre. Liksom många andra har jag som vana att avge nyårslöften av olika slag, så också i år. De här är mina löften inför det nya året, från liten till stor skala.

Alla vi kommunala beslutsfattare har garanterat utmaningar med tidsanvändningen. Det är svårt att kombinera sitt egentliga arbete med förtroendeuppdrag och familj. Så är det åtminstone för mig. Trots att jag vet att man borde leva i nuet blir det ofta så, att familjen eller kära människor blir förbisedda. Mitt första nyårslöfte kan te sig futtigt: jag skall försöka vara mer närvarande när jag är hemma. Telefonen och arbetet skall inte komma åt att störa våra gemensamma middagar.

Mitt andra nyårslöfte handlar om framtiden. Artificiell intelligens kommer under de kommande årtiondena att förändra mycket av det vi ser omkring oss idag. Det kommer att innebära förändringar i hur vi arbetar, hur vi producerar varor och tjänster, hur vi kommunicerar med varandra. Som beslutsfattare måste man vara insatt i de möjligheter – och utmaningar – en sådan utveckling medför. Jag tror att det framför allt är en stor möjlighet för oss finländare. Under det kommande året tänker jag därför fördjupa mig i ämnet. Förra året beslöt jag att jag skulle fördjupa mig i frågor som berör skog och skogsbruk. I år blir det artificiell intelligens. 

Mitt tredje och sista nyårslöfte handlar om en sak jag talat om tidigare. Det löftet gäller i allra högsta grad er, kära kyrkslättsbor. Jag vill försöka få så många som möjligt av er med i #hejkyrkslätt-kampanjen. Målet med kampanjen är att göra Kyrkslätt till Finlands artigaste – och lyckligaste – kommun. Jag tror uppriktigt att det, att vi alla glatt vågar hälsa på varandra i vardagen – i butiken, i biblioteket, på tågperrongen – är ett enkelt och fungerande sätt med vilket vi kan öka trivseln i vår kommun. Som ett led i det skall jag själv försöka föregå med gott exempel. 

Många av er har säkert avgett egna nyårslöften. Men jag tänkte trots det komma med ett förslag – eller snarare en önskan. Vi som sitter i kommunfullmäktige gör inte vårt arbete ensamma. Vi jobbar tillsammans alla 51, men vi behöver också er. Jag hoppas att alla kommuninvånare åtminstone en gång under det kommande året kontaktar en kommunfullmäktig med respons om nånting. Som fullmäktigeordförande gör jag mitt bästa för att fullmäktige så bra och samstämmigt som möjligt skall arbeta för alla kommuninvånares gemensamma bästa. Men för att vi skall lyckas behöver vi interaktion. Vi behöver era åsikter för att vi skall förstå hur ni ser på vardagen. Bara då kan vi fatta sådana beslut som gagnar alla i kommunen. 

Jag önskar alla våra nästan 40 000 kommuninvånare ett riktigt gott nytt år. Och var inte rädda att göra vilda nyårslöften!

Keskustan kehittäminen tulee nostaa keskiöön  – Insändare i KS 16.9.2018

Moni on varmasti sitä mieltä, että Kirkkonummen kuntakeskus on jäänyt lapsipuolen asemaan kuntaamme kehitettäessä. Olen samaa mieltä. Kunta kasvaa dynaamisesti, mutta ydinkeskustamme näyttää kutakuinkin samalta, kuin miltä se näytti omassa lapsuudessani.
Tämän pysähdyksen ajan on loputtava. Kuntamme tarvitsee elinvoimaisen ja viihtyisän keskustan. 
Professori Heikki Reenpää totesi jokin aika sitten,  että Kirkkonummi on Suomen parhaiten varjeltuja salaisuuksia. Itse lisäisin, että keskustamme on paikka, joka voi kehittyä todelliseksi vetovoimatekijäksi. 
Meillä on junarata ja moottoritie – ja vanha upea kirkko kukkulalla kylän keskellä. Kirkon eteen levittäytyy tori, jota reunustaa kohta valmistuva hieno laajennettu kirjasto. Ei voi olla parempaa lähtökohtaa vetovoimaisen kuntakeskustan kehittämiselle. 
Keskustan koulukeskus siirtyy kohta Jokirinteeseen. Se mahdollistaa koko keskustan uudistamisen tiiviiksi pikkukaupungiksi, jossa on useita viihtyisiä kohtaamispaikkoja ja palveluja sekä nuorille että iäkkäille. Keskusta voisi olla torin ja kirkon ympärille kietoutuva kokonaisuus, joka jatkuu pienten aukioiden sarjana kohti rautatieasemaa. Asuinrakennusten kivijalkoja elävöittäisivät pienet yksilölliset liikkeet ja toimitilat. Uuden kirjaston takana voisi olla uusi lukio, jossa toimisi sekä Porkkalan lukio että Kyrkslätts gymnasium. 
Kirkkonummen keskustan tulisi olla paikka, jonne tekee mieli mennä iltaisin tai viikonloppuisin koko perheen voimin. Syömään, ostoksille tai käymään läntisen pääkaupunkiseudun parhaassa kirjastossa. Ja jos nuori lapsiperhe tai juuri eläkkeelle siirtynyt pariskunta pohtii, minne haluaisi muuttaa pääkaupunkiseudulla asumaan, niin Kirkkonummen keskustan tulisi tulla heille mieleen ensimmäisenä – Kirkkonummen keskusta voisi olla Naantalin tapaan pääkaupunkiseudun helmi. 
Minun on vaikea kuvitella että Uudeltamaalta löytyisi mukavampaa paikkaa asua ja toivonkin, että pääsemme nopeasti keskustan kaavatyössä eteenpäin. 
Tässä työssä on muistettava myös se, että omaleimaisuus ja oma identiteetti ovat kunnalle tärkeitä asioita. Kirkkonummi ei ole Espoo. Meidän tulee pyrkiä keskusta-aluetta kehittäessämme erottuvuuteen. Uusi keskustamme voisi olla vaikkapa uuden edistyksellisen puurakentamisen näyteikkuna. Tulevaisuuden ilmastoneutraali pikkukaupunki. 

Länsimetro – ei vielä kuten Strömsössä

Länsi-metroa ei rakennettu Strömsö’hön, vaan tänne Uudellemaalle, missä meillä ihmisillä on kiire tehdä muutakin kuin leipoa tiikerikakkuja ja nikkaroida ajankulukseen linnunpönttöjä. Me uusmaalaiset olemme malttamatonta porukkaa, mutta onko tuo ihme: kilpailu on kovaa ja töihin olisi syytä ilmestyä ajoissa. Siinä eivät tökkivät liiken­neyh­teydet naurata.

Meillä monella on myös muistissa Länsimetron raken­nus­hankkeen hankaluudet ja loputtomalta tuntuvat viivästymiset. Asetelma on valmis: ”Eihän tämän nyt voinut odottaakaan toimivan!”. Suunnit­te­lu­pöy­dällä kaikki näytti vielä ruusuiselta, mutta arjen koittaessa totuus on paljastunut: kaikki ei menekään kuin Strömsössä.

Meillä ihmisillä on taipumus hallita elämäämme rutiineita luomalla. Työmatka jos joku, on turvallinen rutiini.Tai ainakin sen pitäisi voida sitä olla. Rutiinien arvostamisessa ei ole mitään pahaa, usein päinvastoin. Ja kun joku – kuten HSL – sörkkii rutiinejamme, niin on arvattavissa, että siitä ei hyvää seuraa. Nyt olemme pettyneitä ja harmistuneita, sillä tuttu reitti on joko kadonnut tai matka-aika on pidentynyt. Tai se on hankala.

Totuus on, että suurhank­keisiin sisältyy yleensä aina lastentauteja. En ole huolissani siitä, etteikö metro kulkisi tulevai­suu­dessa moitteet­to­masti. Tai etteikö liityn­tä­lii­ken­nettä pysäköin­teineen saataisi sitäkin kohtuullisella aikataululla toimimaan sujuvasti. Se mistä sen sijaan olen huolestunut, on yleinen suhtautuminen joukko­lii­kenteen kehittämiseen. Liian usein pöydällä on joko-tai hankkeita sen sijaan, että valittavana olisi sekä-että vaihtoehto. Itse olen julkisen liikenteen suurkuluttaja ja uskon vahvasti, että meidän pitäisi säilyttää osa suorista bussi-yhteyksistä ja lisätä investointeja raide­lii­ken­teeseen. Rantarata, ELSA-rata ja lentorata ovat kaikki tärkeitä hankkeita. Kuten on Länsimetrokin. Olen vakuuttunut siitä, että myös me kirkko­num­me­laiset tulemme 10 vuoden kuluttua pitämään sitä itses­tään­sel­vyytenä ja hyvin positiivisena asiana.

Tänään yhteydet eivät kuitenkaan vielä toimi. Meidän tulee kuntana aktiivisesti vaatia tiettyjen suorien bussilinjojen palauttamista ja myös Rantaradan yhteyksien parantamista. Minä tulen tekemään työtä tämän asian eteen. Jokainen toimenpide, joka mahdollistaa autojen jättämisen talliin, on hyvä. Suur-Helsinki on suomen urbaanin elämän mekka ja hyvät joukko­lii­ken­neyh­teydet ovat kehittyvän pääkau­pun­ki­seudun – ja Kirkkonummen – elinehto.

Jos joskus, niin nyt olisi syytä äänestää jaloillaan ja käyttää julkista liikennettä enemmän kuin koskaan. Vain kysyntä varmistaa tarjonnan. Valitettavasti elämä on tässä ja nyt ja moni toimii ymmär­ret­tä­västi juuri toisin päin: bussi vaihtuu autoon. Toivon taisteluhenkeä kaikilta kuntalaisilta. Ja myös vähän hyvää tahtoa: olen varma, että saamme rakentavilla keskusteluilla ja vankoilla perusteluilla systeemiä kehitettyä oikeaan suuntaan.

(kolumni Kirkkonummen Sanomissa 14.1.2018)

Gott nytt år!

Under det gångna året har vi fått fira vårt lands 100 år av självständighet. I skolor och daghem, hemma och på arbetsplatser har vi fått dra till minnes den väg vi gått som land. Vi har ett sekel bakom oss och vårt 101:a år framför oss. Som land har vi gått från att vara ett av Europas fattigaste och minst utvecklade till att vara ett av de mest framgångsrika, till att vara ett av världens mest transparenta, jämställda, renaste och tryggaste länder. Goda saker är värda att minnas inte bara en gång varje århundrade, utan varje dag.

I mitt dagliga arbete i riksdagen har Finlands hundra år synts på många sätt.

Riksdagen flyttade in i sina gamla utrymmen i början av hösten. Själv tycker jag mig märka att den nyrenoverade byggnaden har haft en positiv verkan på hela riksdagsarbetet. Samtidigt är det hisnande att tänka vilken satsning ett hus som riksdagshuset var för det då blott tioåriga Finland.

Då detta monument till demokratin stod färdigt 1931 måtte det ha varit en mäktig syn. J.S. Siréns skapelse reste sig i utkanten av det då rätt obebyggda Tölö. Den lilla republiken vågade tänka stort.

För hundra år sedan var vi i den situation många utvecklingsländer är i dag. Goda val, en tro på framtiden och ibland också mod ledde till att vår utveckling gick i en positiv riktning. Många länder kan ta lärdom av det vi gått igenom. Finland har visat att en tro på utbildning, demokrati och förtroende kan bära långt. Det här är också det viktigaste kapital vi har: en tro på oss själva och varandra.

Förtroende leder till effektivitet, det leder till att man kan fatta beslut på ett smidigt och effektivt sätt. Om det överenskomna håller och vi tror på varandras goda vilja, varandras goda föresatser, då går allt automatiskt bättre och lättare.

Det arbete som vi förtroendevalda får utföra är beroende av just detta, ett förtroende. I Kyrkslätt började det nya fullmäktige sitt arbete på försommaren. I fullmäktige finns det många nya ansikten som hämtar med sig nya idéer men också en del gamla som kan ge perspektiv till beslutsfattandet. Det första knappa året har varit hoppingivande. Arbetet har präglats av en vilja att komma överens och arbeta tillsammans. Det är en inställning som behövs då vi tillsammans går in i vårt nästa århundrade.

Under de kommande åren kommer mycket att hända i vår kommun och runt den. Vi måste förbereda oss inför den social- och hälsovårdsreform som med stor sannolikhet väntar bakom hörnet. Samtidigt blir det ännu viktigare än tidigare att se till att vår kommun är attraktiv och konkurrenskraftig för både invånare och företag – att vi har ett attraktivt centrum och god service för både äldre och unga. Och att vi kan se till att alla kan tillbringa sina dagar i goda, trygga utrymmen. Det är fråga om stora utmaningar. För att vi skall lyckas krävs smidigt samarbete mellan oss kommunalpolitiker och tjänstemän. I centrum av detta finns förtroendet.

Bästa vänner, tillsammans gör vi nästa år ännu bättre än detta. Jag tackar er för året som gått och önskar er ett gott och nytt år.

Tal i Kyrkslätts budgetfullmäktige 4.12.2017

Bästa fullmäktige,

Kun yhdeksän puoluetta neuvottelevat kunnan talousarviosta, niin kukaan ei voi saada kaikkea haluamaansa. Siitä huolimatta luulen, että tässä salissa istuu varsin tyytyväinen joukko valtuutettuja.  Vaikka ilmassa, niin meidän kunnassamme kuin muissakin, on epävarmuutta tulevien muutosten johdosta, niin ilmassa on myös positiivista virettä.

Kirkkonummella on edessään suuria haasteita mutta myös paljon mahdollisuuksia. Ei Tarmon tuoli ole niitä helpoimpia, sitä kukaan meistä tuskin väittää – mutta samalla luulen, että Suomen kaikista kunnanjohtajista varmaan 99 % mielellään ottaisi Kirkkonummen kunnan kaltaisen paketin johtaakseen. Meillä on asiat varsin hyvin, ja olen varma siitä, että Kirkkonummi tulee kuulumaan tulevaisuudessakin niihin kuntiin, joissa on hyvä asua ja elää.

Jag nämnde de kommande förändringarna. De ställer krav på oss, på Kyrkslätt. De ställer också krav på denna budget och på vår ekonomi.

Om några år är det troligt att social- och hälsovården sköts av landskapet Nyland. Det är en enorm förändring, den största förändringen i det självständiga Finlands historia. Därför är det viktigt att komma ihåg två saker. Det vi om några år ger över till landskapet måste vara i skick. Om det är ett fungerande servicenät är det troligt att det får bli kvar.

Lika viktigt är det nu att hålla kostnaderna i styr. Våra kommande statsandelar kommer att basera sig på en bild av hur vår kommunala ekonomi ser ut nu. De betyder att en kostnadsökning inom den sektor som ges över till landskapet kommer att inverka negativt på våra statsandelar.

On siis välttämätöntä, että me huolehdimme paitsi siitä, että maakunnalle siirtyvät toiminnot ovat houkuttelevia ja hyvin hoidettuja, myös siitä, että emme anna kustannustason karata käsistämme. Koska jos niin käy, niin se tulee näkymään vuosien ajan pienentyneinä valtionosuuksina siirtymän jälkeen.

Ulkopuolinen saa helposti kuvan, että kunnallinen päätöksenteko on eripuraa ja ristiriitoja. Tämänkin vuoden talousarvioneuvotteluista tällainen oli kaukana. Siitä kiitos teille kaikille ja erityisesti neuvottelut vetäneelle kunnanhallituksen puheenjohtajalle. Kun tämä talousarviokirja tänään hyväksytään, moni asia menee oikeaan suuntaan. Me saamme enemmän kestävää kehitystä, enemmän ennaltaehkäisevää työtä ja vähemmän eriarvoisuutta. Kaikki hyviä asioita tulevaisuutta ajatellen.

Mer hållbar utveckling, mer förebyggande arbete, mer sunda hus och mindre ojämlikhet. Det är alla bra saker med tanke på framtiden. Jag vill tacka er alla för er insats och hoppas på måttliga och väl underbyggda inlägg.

Lopuksi haluan vielä kiittää niitä lukuisia kunnan työntekijöitä, jotka tänäkin vuonna ovat tehneet hienoa työtä sen eteen, että Kirkkonummella olisi mahdollisimman hyvä elää.

On aika palauttaa subjektiivinen oikeus varhaiskasvatukseen

Subjektiivinen oikeus päivähoitoon on ollut suomalaisen varhaiskasvatuksen peruspilari. Se on taannut kaikille suomalaisille lapsille tasavertaiset oikeudet laadukkaaseen varhaiskasvatukseen. Se on niinikään ollut yksi lastensuojelun tärkeimmistä työkaluista; varhaiskasvatukseen osallistuvan lapsen perheessä ilmeneviin ongelmiin on ollut mahdollista tarttua aikaisessa vaiheessa.

Hallitus päätti vuonna 2015 rajata tätä subjektiivista oikeutta niin, että se rajoittuisi 20 tuntiin varhaiskasvatusta viikossa perheissä, joissa toinen vanhemmista on kotona työttömänä tai hoitamassa muita lapsia. Päätöstä kritisoitiin jo silloin ankarasti. Sen arveltiin johtavan lisääntyvään byrokratiaan ja sen pelättiin eriarvoistavan lapsia. Arvioituja säästöjä kyseenalaistivat niin Kuntaliitto kuin Valtiovarainministeriökin.

Kirkkonummen kunnanhallituksen enemmistö päätti kaksi vuotta sitten toimia lakimuutoksen mahdollistamalla tavalla. Kirkkonummella oikeutta varhaiskasvatukseen rajattiin. Toimenpiteellä tavoiteltiin noin 500 000 euron säästöä vuositasolla. Monet naapurikuntamme – esimerkiksi Espoo ja Helsinki – toimivat toisin. Näissä kunnissa oikeutta ei rajattu.

Tästä päätöksestä on nyt kulunut kaksi vuotta. Kuntaliiton kuntabarometrin mukaan säästöt koko maan tasolla ovat olleet oleellisesti hallituksen arvioita pienemmät – ensi vuonna kunnat arvioivat säästöjä tulevan koko maan tasolla noin 10 miljoonaa euroa. Kirkkonummen kunnanhallituksen pyytämään selvityksen mukaan toimenpide ei ole Kirkkonummella tuonut säästöjä lainkaan.

Säästämättä euroakaan olemme luoneet byrokratiaa, tarveharkintaa ja eriarvoisuutta. Se on nyt mahdollista korjata. Siksi me toivomme, että Kirkkonummi tulevassa budjetissaan palauttaa kuntaamme lapsen subjektiivisen oikeuden kokopäiväiseen varhaiskasvatuksen niin, että perheet itse, elämäntilanteesta riippumatta, voivat päättää minkälainen päivähoito heille sopii parhaiten – kuntamme ja lastemme parhaaksi.

Anders Adlercreutz kansanedustaja, kunnanvaltuuston puheenjohtaja, RKP
Minna Hakapää, kunnanvaltuuston 1. varapuheenjohtaja, Vihreät
Hanna Haikonen, kunnanhallituksen jäsen, Kokoomus
Pirkko Lehtinen, kunnanhallituksen jäsen, SDP
Riikka Purra, kunnanvaltuutettu, Perussuomalaiset
Rita Holopainen, kunnanhallituksen varajäsen, KD
Irja Bergholm, kunnanvaltuutettu, Vasemmistoliitto
Antti Salonen, kunnanhallituksen jäsen, Keskusta
Pekka Sinisalo, kunnanhallituksen jäsen, Sininen valtuustoryhmä

Tal på festseminarium på De bostadslösas natt, 17.10.2017

Hyvät ystävät,

Mitä pitää tapahtua, että ihminen alkaa kokea, ettei hänellä ole enää sijaa yhteiskunnassa; että hän kokee ajautuneensa umpikujaan, josta ei tunnu olevan tietä ulos. Mitä pitää tapahtua, että ihmiseltä katoaa usko itseensä ja ympäröivään maailmaan? Että tekee mieli antaa kaiken vain olla. Heittäytyä ajelehtimaan.

Humanistina haluan väittää, ettei mitään sellaista, mitä ei voisi tapahtua meistä kenelle tahansa: kuka tahansa voi palaa loppuun, joutua työttömäksi, tehdä konkurssin, menettää itselleen tärkeän ihmisen, joutua väkivaltaisen käytöksen kohteeksi tai sairastua vakavasti. Olemme oman onnemme seppiä vain tiettyyn pisteeseen asti. Tämä saattaa meiltä helposti unohtua silloin kun kaikki on elämässämme hyvin. Syntyy kaksi luokkaa: ”ne”, joilla homma ei tunnu olevan hanskassa ja ”me”, jotka osaamme kantaa itsestämme vastuun. Tätä kutsutaan kaikkivoipaisuuden harhaksi.

Toiseuden tunne ja yhteisistä käytännöistä syrjäytyminen, ei ole pelkästään henkilökohtainen tragedia. Se on asia, joka murentaa koko yhteiskuntaa. ”Ne”, nuo ”toiset” tarvitsevat apuamme ja välittämistämme. Välittäminen tekee henkisesti kokonaisempia myös ”meistä”, joilla menee hyvin.

Aina ei elämä mene suunnitellusti. Hyvinvointiyhteiskunnan tunnistaa turvaverkosta, johon ihminen putoaa hädän hetkellä. Putoaja voi olla minä, sinä tai ”se joku”. Yhtä lailla auttaja voi olla minä, sinä tai ”se joku”. Yhteiskunnastamme tulee sitä parempi, mitä vähemmän on ”poispäin katsojia”, mitä vähemmän ulkoistamme välittämisen ”joillekuille muille”.

Yhteiskuntamme kahtiajakoisuudella on monet kasvot. Tänään olemme täällä keskustelemassa niistä. Olemme täällä muistuttamassa itseämme ja toisiamme asioista, jotka hyvin oleellisesti ja perustavanlaatuisesti kytkeytyvät perusturvallisuuden tunteeseen ja hyvinvointiin. Eriarvoisuus koskettaa meitä kaikkia tavalla tai toisella.

Eriarvoisuus ja eriarvoisuuden tunne on yhteiskuntamme kahtiajakautumisen perimmäisiä syitä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos määrittelee eriarvoisuuden näin: eriarvoisuus on vältettävissä oleva ero, joka on epäoikeudenmukainen ja eettisesti väärin.

Epäoikeudenmukainen ja eettisesti väärin.

Eriarvoisuudella on monet kasvot, ja sen takia siihen ei löydy yhtä ainoaa ratkaisua tai yhtä taikasanaa, eikä sen torjumiseksi riitä yhden väärän politiikkatoimen korjaaminen.

Suomalainen yhteiskunta on rakentunut hyvinvointivaltion periaatteelle. Huolehdimme toisistamme. Yhteiskunnan turvaverkko auttaa avun tarpeessa olevia. Mutta me tiedämme kuitenkin, että hyvinvointivaltiossamme kaikki eivät voi hyvin. Terveyden ja hyvinvoinnin jakautuminen Suomessa on yhä eriarvoisempaa. Eriarvoisuus näkyykin THL:n mukaan viime kädessä juuri terveyseroina. Tähän tulevan sosiaali- ja terveydenhuoltouudistuksen tulisikin kaikkein pontevimmin pureutua – uudistus ei saa johtaa siihen, että eriarvoisuus ihmisten välillä kasvaa.

Valitettavasti monet asiantuntijat ovat sitä mieltä, että näin on vaarassa käydä. Esimerkiksi Suomen sosiaali ja terveys ry. SOSTE teki viime keväänä Sosiaalibarometrikyselyn, jonka mukaan lähes puolet sosiaali- ja terveysjohtajista eivät usko sote-uudistuksen vähentävän eriarvoisuutta. Sen sijaan voikin käydä niin, että jo syrjäytymisvaarassa olevat sekä syrjäseuduilla asuvat joutuvat kokemaan eriarvoisuutta niin sote-palveluiden laadussa kuin niihin pääsyssä. Sama koskee terveyserojen kaventamista – vain 7 prosenttia sote-johtajista uskoo niiden vähentyvän sote-uudistuksen myötä. Vastaavien kyselyiden ja asiantuntijoiden lausunnot antavat siis syytä huoleen.

Eriarvoisuus johtaa terveys- ja hyvinvointieroihin, mutta asetelma menee myös vastaavasti toisin päin: terveys-ja hyvinvointierot johtavat eriarvoisuuteen. Esimerkiksi terveys- ja mielenterveysongelmien kanssa kamppailevilla on vaikeampaa saada työtä ja näin ollen heillä on suurempi riski joutua yhteiskuntamme ulkopuolelle ja heidän sosiaalinen asemansa on vaarassa heikentyä.

Eduskunnan sisäilmaryhmä, jonka perustajiin kuulun, järjesti viime viikolla sisäilmaseminaarin eduskunnassa. Paikalla oli moni sisäilmaongelmista kärsivä ihminen ja heidän hätä oli ilmeinen. Yksi niistä oli Mari, joka oli altistunut sisäilmaongelmille niin vahvasti, että hän oli joutunut jättämään kotinsa. Hän oli menettänyt asuntonsa, ja nukkui tällä hetkellä teltassa tai vanhempiensa keittiön lattialla. Sairaus, altistuminen sisäilman haitta-aineille, oli ajanut hänet kodittomaksi, syrjäytymisen partaalle. Mari kuitenkin sanoi, että ei suostu syrjäytymään. Vaikka hätä oli suuri, hän kuitenkin sanoi päättäneensä taistella, itsensä ja muiden kaltaistensa takia. Hän halusi nostaa ongelman esille ja otsikoihin, meidän tietoisuuteemme.

Mutta aina ei voi jaksaa. Joskus vastus on liian suuri.

Mielenterveyshäiriöistä kärsii tutkimusten mukaan noin joka viides aikuinen. Jopa puolet ihmisistä kärsii niistä joskus elämänsä aikana.

Mielenterveysongelmat ovat myös yleisin syy työkyvyttömyyseläkkeelle päätymiselle. Usein mielenterveysongelmat alkavat jo aikaisin, lapsuus- ja nuoruusiässä, ja saattavat jatkua läpi elämän, mikäli hoitoon ei pääse ajoissa tai se ei ole toimivaa. Yli puolella mielenterveyshäiriöistä kärsivillä ei ole minkäänlaista hoitoa ja vain viidesosa on laadullisesti hyvässä hoidossa. Valitettavasti mielenterveystyö on sote-uudistuksessa jäänyt varjoon. Tarvitsisimme kansallisen pitkän aikavälin mielenterveysohjelman, mutta myös välittömästi panostuksia varhaisen puuttumisen palveluihin ja riittävään määrän psykiatrisia sairaanhoitajia terveyskeskuksissa.

Myös koulutuksella on suuri merkitys eriarvoisuuden vastaisessa kamppailussa. Meillä on Suomessa toimiva koulujärjestelmä, joka takaa peruskoulupaikan kaikille. Tämä on Suomen menestystarinan kulmakivi. Tasavertainen, hyvä koulu kaikille – tästä on pidettävä kiinni. Meidän on nähtävä että, tasa-arvoinen koulutus ja sen saatavuus – varhaiskasvatuksesta lähtien – on yksi tärkeimpiä aseitamme eriarvoisuuden torjunnassa.

Koulutus linkittyy vahvasti mahdollisuuksiin päästä työelämään. Tällä hetkellä on yhä kasvava ryhmä nuoria, jotka peruskoulun jälkeen jäävät syrjään yhteiskunnasta. Tämä koskee ennen kaikkea poikia. Elinkeinoelämän valtuuskunta julkaisi viime keväänä analyysin, jonka mukaan jopa 79 000 työikäistä miestä ovat syrjäytyneitä, kokonaan työ- ja opiskeluelämän ulkopuolella tai muuten vaikeasti työllistettäviä. EVAn mukaan miesten mahdollisuudet työmarkkinoilla lepäävät koulutuksen varassa, mutta tyttöjen ja poikien koulutuspolut eriytyvät jo varhaiskasvatuksessa. Työllistymisongelmien taustalla voi myös olla yksinäisyys, saamatta jäänyt opiskelupaikka tai esimerkiksi mielenterveysongelmat. Tämän takia etsivään nuorisotyöhön pitäisi panostaa enemmän ja kouluissa tulisi olla mahdollisuus tavata niin terveydenhoitajaa, kuraattoria ja psykologia, jotta kukaan ei jäisi ongelmiensa kanssa yksin. Kaikille pitää taata mahdollisimman tasa-arvoiset lähtökohdat onnelliseen ja tasapainoiseen elämään.

Monella on Suomessa taloudellisesti tiukkaa – luvut vuodelta 2015 kertovat, että Suomessa eli köyhyys- tai syrjäytymisriskissä noin 869 000 henkilöä. Huono-osaisuus näkyy myös maksuhäiriömerkintöjen kasvuna, joka muutenkin on Suomessa ollut korkealla jo viimeiset kymmenen vuotta.

On helppo pudota reunan yli. Melkein 20 prosenttia meistä suomalaisista on vaarassa jäädä junasta.

Se tarkoittaa, että noin joka kuudes kadulla vastaan tulevasta henkilöstä ehkä joutuu pärjäämään nuudeleilla, makaronilaatikolla tai kaurapuurolla kuukauden loppupuolella.

Siitä me olemme tulleet tänään keskustelemaan. Siitä, että nämä numerot eivät pelkästään ole kasvottomia tilastomerkintöjä, vaan että kyseessä ovat meidän lähimmäisemme.

Puhumme naapurissa asuvasta vanhasta pariskunnasta jonka rahat eivät riitä maitoon tai kahviin koska lääkkeiden hinnat ovat nousseet.

Puhumme ehkä siitä nuoresta tytöstä jonka opinnot eivät ota edetäkseen ja joka loppujen lopuksi jättää ne kesken – vain jäädäkseen työttömäksi.

Puhumme pienen perheen isästä jonka pitää tehdä kahdet työt, eikä kuitenkaan jää tarpeeksi rahaa laskujen maksamiseen kuun lopussa.

Puhumme yksityisyrittäjästä joka huomaa, että hänen on luovuttava yrityksestään ja unelmastaan, jotta selviäisi.

Puhumme miehestä, joka on tullut Suomeen vainoa pakoon, mutta joka ei ikinä pääsee edes työhaastatteluun.

Puhumme kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneesta naisesta joka ei uskalla palata takaisin lähtömaahansa ja sen takia jättäytyy yhteiskuntamme ulkopuolelle, pelosta.

Puhumme heistä, jotka eivät enää jaksa ja jotka löytävät itsensä paljaan taivaan alla nukkumasta eräänä lokakuisena aamuna – tänäänkin.

Hyvät kuulijat,

Kenenkään ei pitäisi Suomen kaltaisessa hyvinvointiyhteiskunnan mallimaassa joutua tilanteeseen, jossa ei löydy kattoa päänsä päälle. Jokaisella meistä pitää lapsesta lähtien olla luottamus siihen, että saamme hädän hetkellä jostakin apua. Olennaista on pohtia, miten voisimme sekä yksityishenkilöinä että valtiona paremmin tavoittaa ne, jotka ovat heikoimmassa asemassa? Mitä uutta voimme tehdä ongelmia ratkoaksemme? Mitä vanhoja hyviä tapoja ja käytäntöjä voisimme ottaa uudelleen käyttöön. Näitä kysymyksiä toivon meidän pohtivan täällä tänään – ja myös huomenna omissa ystävä- ja työpiireissämme.

Viestini tänään meille kaikille on: älkäämme ulkoistako välittämistä. Ja toisaalta, luokaamme yhteiskunnallisen päätöksenteon osalta painetta vähäosaisista välittämiseen. Oma ja läheistemme hyvinvointi on suorassa suhteessa joka ikisen suomalaisen hyvinvointiin.

Asunnottomuudella on yhtä monet kasvot kuin on asunnottomia. Hyvin harva on itse valinnut asunnottomuuden. Syrjäytyminen on yleensä monen tekijän summa: on työttömyyttä, mielenterveyteen tai terveyteen liittyviä ongelmia, perheväkivaltaa, päihdeongelmia, työkyvyttömyyttä, vähävaraisuutta.

On tilanteita, jolloin yhteiskunnan turvaverkossa on ollut reikä ja joku on pudonnut siitä läpi ilman, että auttavia käsiä on löytynyt. Jokaisen tarina on yksilöllinen, mutta selvää on, että jokainen heistä on tarvinnut, tai ainakin olisi tarvinnut, apua.

Tarvitsemme inhimillisyyttä ja ilmapiirin, jossa uskallamme hakea apua sitä tarvitessamme. Tarvitsemme matalan kynnyksen palveluita, sekä tukea itsenäistyville nuorille syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Tarvitsemme elämänhallinnan tukitoimintoja sekä toimivia ja asianmukaisia hoitomahdollisuuksia päihde- ja mielenterveysongelmaisille. Köyhyysloukkujen poistaminen on myös tärkeää – tarvitsemme työmahdollisuuksia, uusia työn tekemisen muotoja, ja työstä ansaitulla rahalla pitää pystyä pärjäämään.

Samalla on tärkeää huolehtia sosiaali- ja terveysalan henkilökunnan työhyvinvoinnista ja heidän jaksamisestaan. Ihmiskontakti on autettavalle ja tukea tarvitsevalle usein korvaamaton. On äärimmäisen tärkeää, että kokee tulevansa nähdyksi ja kuulluksi, ja henkilökunnalla on tässä tärkeä rooli. Kuten myös jokaisella meistä.

Me emme kaikki ole samanlaisia. Me haluamme eri asioita, arvostamme eri asioita, toivomme elämästämme eri asioita. Se on luonnollista erilaisuutta.

Eriarvoisuus taas on eri asia. Palaan alun määritykseen: eriarvoisuus on vältettävissä oleva ero, joka on epäoikeudenmukainen ja eettisesti väärin.

Se on eettisesti väärin.

Se taas tarkoittaa, että meidän jokaisen velvollisuus on huomata se, ja torjua se. Estää sen syntymistä, ja pohtia sen syntymisen syitä. Sitä olemme tulleet tänään tänne tekemään.

Koska jokainen ”niistä” voisi olla minä tai sinä – niin vaikea kuin sitä onkaan elämän hymyillessä uskoa.

Landskapsreformens finansieringslogik håller inte måttet

I hela landet har de nya kommunfullmäktigeledamöterna nu inlett sitt arbete. Ekonomin går bättre än på många år. Samtidigt har varje förtroendevald orsak att vara orolig för hur ekonomin ser ut efter att landskapsreformen trätt i kraft. En idag stabil, självförsörjande kommunal ekonomi med god skattebas kan plötsligt kastas över ända tack vare de linjedragningar regeringen gjort för landskapsreformen.

Vad är det då frågan om?

Enligt regeringens proposition skall 12,47 procentenheter av kommunalskatten överflyttas från kommunerna till landskapen i samband med landskapsreformen. 12,47 skatteören, oberoende av hur mycket kommunerna använt för de funktioner som flyttas över till landskapen. Ett möjligt underskott kompenseras med statsandelar så att ingen kommun skall ”lida” mer än 100€ per kommuninvånare. Grovt räknat betyder det ett automatiskt underskott för flera kommuner som tills idag klarat sig bra. Men det betyder också att många kommuner som tidigare klarat sig mer eller mindre själva plötsligt blir mycket beroende av statsandelar i och med att kompensationsdelen kommer att utgöra en stor del av de kommunala budgeterna.

Esbos budget kommer efter reformen att till 32 % bestå av statsandelar, Grankullas till 57 % och Kyrkslätts till 36 %, bara för att ta några exempel. Kommuner som fram till det klarat sig relativt självständigt blir plötsligt mer eller mindre omyndigförklarade och helt utlämnande för statsandelssystemets nycker. Ett statsandelssystem som efter reformen inte längre kommer att byggas på objektivt mätbara parametrar, utan på en bild av hur kommunernas ekonomi såg ut före reformen. Det är en totalt irrationell och förnuftsvidrig utveckling.

När man kombinerar detta med den starka styrning som staten kommer att ha över landskapens ekonomi kan man med goda grunder ifrågasätta det kommunala självstyret.

Hur borde vi då göra? Om vi utgår från att vård- och landskapsreformen blir av är minimikravet det, att landskapens finansieringsmodell ses över. Här ser jag två möjligheter.

En möjlighet är att man i stället för att överföra ett fixerat antal skatteören överför en summa som motsvarar det kommunen spenderat på de uppgifter som landskapet skall ta över. Det skulle lämna kvar en kommunal budget som svarar mot de funktioner som blir kvar i kommunerna. Modellen är naturligtvis inte oproblematisk, men den är genomförbar. Vi vet idag med stor noggrannhet hur mycket de olika kommunerna använder för de funktioner som flyttas över till landskapen. Modellen skulle vara logisk, och den skulle leda till att den kommunala självständigheten inte skulle lida.

En annan modell är införandet av en landskapsskatt. Landskapet skulle finansiera sina utgifter genom en landskapsskatt, och kommunerna sina utgifter med en kommunalskatt. Nivåerna på båda kan definieras enligt de lokala behoven, och kommunerna, liksom landskapen, skulle ha en faktisk makt över inte bara utgifter utan även inkomster. När en ny form av skatt införs finns det givetvis skäl att vara skeptisk och befara att det leder till ökade utgifter. Men alternativet i detta fall, stark statlig styrning och en förvrängning av de kommunala ekonomierna är enligt mig ett mycket sämre alternativ.

Lokalt beslutsfattande leder till lokalt ansvar och sund förvaltning. Landskapsreformen riskerar att rasera mycket av detta, men än finns det tid att korrigera riktningen. Jag uppmanar regeringen att göra det.

 

Insändare i HBL 27.9.2017

Yhdessä – tillsammans, onnistuuko? / Insändare i KS 2.4.2017

Vaalien alla puhutaan paljon siitä, mitä on saatu aikaan ja mitä ei. Mitä kukin on edistänyt ja mitä torpannut. Nostetaan esille sankareita ja syyllisiä.

Tosiasiassa kunnallispolitiikassa mikään asia ei tapahdu yhden ihmisen toimesta. Jokaisen muutoksen aikaansaamiseksi vaaditaan sinnikkyyttä ja yhteistyötä. Yhteistyötä valtuutettujen kesken, keskusteluja kuntalaisten kanssa ja ymmärrystä virkamiesten ja poliitikkojen välillä. Eikä pelkästään ymmärrystä vaan luottamusta ja tiedon jakamista. Luottamusta siihen, että kukin yrittää edistää asiaa parhaan kykynsä mukaan. Vain luottamusta rakentamalla voi virittää niinkin monimutkaisen koneiston kuin mitä kunnallinen päätöksentekoprosessi todellisuudessa on.

Seuraavalla kaudella meillä on edessämme monta asiaa jotka eivät ratkea voimapolitiikalla. On tulevaan sote-uudistukseen liittyvät valmistelut, ongelmaisten koulujen ja päiväkotien korjaaminen, joukkoliikenteen haasteet. Ne eivät ratkea yksittäisillä, yksittäisten henkilöiden ponnisteluilla. Ne eivät ratkea ellei ole keskinäistä luottamusta ole. Ellei ole uskoa siihen, että sekä virkamiehet että valtuutetut pyrkivät kohti samaa päämäärää, kuntalaisten etua. Tämä on erityisen tärkeää seuraavien vuosien aikana, kun edessämme on mahdollisesti suurin kuntakentän mullistus sataan vuoteen.

Tässä tilanteessa on syytä katsoa tulevaisuuteen unohtamatta vahvuuksiamme ja erityispiirteitämme.

Mistä Kirkkonummi tunnetaan? Toki monesta asiasta – meillä on junarata ja moottoritie. Meillä on maaseutua ja maataloutta, pieniä kyliä ja merenrantaa. Meillä on teknologiaosaamista ja luontoa, Porkkala, Meiko ja vaikkapa Saaristen Hvitträsk. Kunnan kokoon nähden verraton kamariorkesteri ja liuta hyviä suunnistajia sekä nyrkkeilijöitä. Monta hyvää asiaa, mutta yksi puuttuu: elävä, kasvava, vetovoimainen kuntakeskus.

Se on oikeastaan yllättävä asia, koska ainekset siihenkin olisivat olemassa. Kirkko kukkulan päällä. Hieno vanha puusto. Kirjasto, kauppa ja tori. Kaikki mitä tarvitaan elävän kuntakeskuksen synnyttämiseen. Jostain syystä kone kuitenkin yskii. Tämä on mielestämme yksi seuraavan kauden tärkeistä yhteisistä ponnistuksista – miten saamme käynnistettyä kuntakeskusten uudistusprosessin?

Liikennevirrat ovat siirtyneet keskustan ulkopuolelle ostosliikenteen myötä ja toria ympäröivät rakennukset ovat kaikki nähneet paremmat päivänsä. Meneillään on kirjaston peruskorjaus ja laajennus, josta voisi alkaa keskustan uusi tuleminen. Ja uutta tulemista tarvitaan – kasvava kunta tarvitsee vetovoimaisen, oman identiteetin omaavan keskuksen.

Tästä, keskustan kehittämisestä, tulisi tehdä seuraavan valtuustokauden kaavoituksen kärkihanke, hanke johon sitoudutaan yli puoluerajojen. Sitoutuminen onkin tässä se avainsana – se, että teemme johdonmukaisen kaavoitusohjelman, jossa tätä päämäärää tuetaan. Kuntakeskus ei ole alueellinen kysymys joka on joltain alueelta pois – kuntakeskus on oleellinen osa Kirkkonummen brändiä, sitä vetovoimaa joka kertoo identiteetistä mutta myös dynaamisuudesta, kasvusta, kehittymisestä ja viihtyisyydestä.

Toivomme että tästä voisi tulla se yhdistävä tekijä, se yhteinen hanke jota yhdessä veisimme eteenpäin.

Anders Adlercreutz (RKP), kansanedustaja, kunnanvaltuutettu
Minna Hakapää (Vihr.), kunnanvaltuutettu

Närproducerad och hållbar mat till Kyrkslättborna

Pressmeddelande 13.3.2017
Publiceringsfritt genast

 

SFP:s fullmäktigegrupp i Kyrkslätt lämnar idag in en fullmäktigemotion om upphandling av ansvarsfull och hållbar mat med riksdagsledamot Anders Adlercreutz som första undertecknare.

Motionen efterlyser en kommunal mat- eller upphandlingsstrategi med konkreta kriterier som garanterar att skolelever och anställda i Kyrkslätt får äta inhemsk och ansvarsfullt producerad mat av hög kvalitet.

– I Finland har vi hållbar och ansvarsfull jordbruksverksamhet. Det är viktigt att vi ställer samma krav på den offentliga upphandlingen av mat som vi gör på vår egen matproduktion. I Kyrkslätt är livsmedelsproduktionen en viktig näring i kommunen och i mån av möjlighet borde vi stöda produktionen av närproducerad mat, säger Adlercreutz.

– Inhemsk mat har också en stark sysselsättande effekt, och mat tillverkad av inhemska råvaror räknas indirekt sysselsätta närmare 300 000 finländare. Med hjälp av kommunala kriterier på upphandling av närproducerad mat kan vi stöda lokal produktion i Kyrkslätt med omnejd, samtidigt som vi garanterar att kommunen serverar mat av hög kvalitet – mat som också uppfyller höga etiska och miljömässiga krav. Om vi här kan agera strategiskt vinner alla – såväl barn, vuxna, miljö som våra företag.