Itämeri ei voi odottaa – keskustelu Christina Gestrinin kanssa

Suomi toimii parhaillaan HELCOMin eli Itämeren suojelukomission puheenjohtajana. Ensi kesästä lähtien olemme myös EU:n puheenjohtajamaa. Lisäksi toimimme Arktisen neuvoston puheenjohtajana, joten meille on avautumassa erinomainen mahdollisuus viedä Itämeri-yhteistyötä voimalla eteenpäin.

Kesä on tulossa ja olemme jo kuulleet huolestuttavia uutisia tutkijoilta. Tilanne näyttää suurelta osin yhtä huonolta, kuin vuosi sitten: kuollutta merenpohjaa on ennätyksellisen paljon, ja Suomenlahteen on saapunut suuri ravinnekuorma Itämeren pääaltaasta. Kaikesta tehdystä työstä huolimatta tilanne näyttää haastavalta. Pitäisikö meidän luovuttaa, vai onko vielä toivoa?

– Meidän täytyy jatkaa päästöjen vähentämistä. Ei ole olemassa mitään nopeaa tapaa puhdistaa Itämerta, vaan kyseessä on pitkäjänteinen työ. On hyvä muistaa, että päästöt ovat todellakin laskeneet sitten 80-luvun, eli oikeaan suuntaan on menty. Samaan hengenvetoon joudumme toteamaan, että vanhat syntimme ovat niin suuria, että on vaikeaa palauttaa tilannetta hyväksi. Tarvitaan jatkuvia toimia, jotta maataloudesta, kotitalouksista, teollisuudesta ja  liikenteestä tulevia päästöjä saadaan vähennettyä.  Ilmaston lämpeneminen on myös uusi Itämereen kohdistuva uhka.

Mitä tapahtuu, jos vesi lämpenee joitain asteita? Millainen merkitys sillä on rehevöitymiselle? Entä Itämeren sisäiselle kuormitukselle, jonka vuoksi Itämeren tilanne ei parane?

– Lämpimämpi Itämeri merkitsee lisää sadetta, mikä johtaa suolapitoisuuden vähenemiseen ja ravinteiden huuhtoutumiseen mereen kaikkina vuodenaikoina. Tämä lisää eläin- ja kasvilajien kokemaa stressiä. Nämä asiat tulee huomioida ja korjata niin pian kuin mahdollista.

Laatimasi raportti kertoo, ettei yhteistyö aina suju kuin tanssi, mutta se on kuitenkin johtanut selviin tuloksiin. Mitä tähän asti tehdyllä työllä on saavutettu?

– Pietarissa puhdistetaan nyt 98 prosenttia jätevesistä, mikä on huima parannus verrattuna 30 vuoden takaiseen tilanteeseen. Tämä on hienoa, mutta meillä ei ole takuita siitä, että korkea taso pysyy. Vedenpuhdistus edellyttää jatkuvaa ylläpitoa, kuten kemikaalien lisäämistä. Tämän takia on tärkeää, että teemme kansainvälistä yhteistyötä Itämeren ympärysmaiden kesken.

Jos olen ymmärtänyt oikein, niin yhteistyö Venäjän kanssa on hankalaa, koska kansalaisilla ei siellä ole ymmärrystä tilanteesta. Sieltä puuttuu myös vahvoja, asiaa eteenpäin ajavia instituutioita. Kehitystyö on yksittäisten tulisielujen varassa. Mitä tapahtuu, kun nämä henkilöt väistyvät? 

– Ympäristöyhteistyön keskeytyminen vaikuttaisi ajan myötä kielteisesti ympäristöön, minkä vuoksi on tärkeää jatkaa ympäristötyötä kaikkien Itämeren alueen maiden kanssa poliittisesti vaikeista ajoista huolimatta.

 Sanktiot ovat johtaneet siihen, ettei mitään uusia kansainvälisiä ympäristöprojekteja ole voitu aloittaa Venäjällä vuoden 2014 jälkeen. Viime vuosina monet ympäristöasiantuntijat ovat eläköityneet, joten meillä on vähemmän henkilökohtaisia kontakteja ympäristöyhteistyössä Venäjän kanssa kuin joitakin vuosia sitten.

Olemme käsitelleet tätä haastetta eduskunnan Venäjä-ryhmässä, jonka varapuheenjohtaja olen. Onko sinulle asti kantautunut viestejä siitä, että venäläiset puhdistuslaitokset kokevat toimintansa kärsivän esimerkiksi varojen tai varusteiden puutteesta?

– Venäläisiltä tahoilta ei tällaista huolta ole esitetty, mutta minusta meillä on syytä huoleen. Pietarin vedenpuhdistuslaitosta auttanut Ecovod, joka on suomalaisista vedenpuhdistuksen asiantuntijoista koostuva konsulttiyhtiö, lopetti vuoden alussa toimintansa Pietarin puhdistamoissa. Ecovodin tehtävä on ollut seurata vedenpuhdistuslaitosten toimintaa ja raportoida virheistä ja puutteista heti, jos sellaisia löydetään.

Ecovodin pois jääminen yhdistettynä heikentyneeseen taloustilanteeseen ja uusien yhteisten projektien puuttumiseen voi merkitä riskiä säästää käyttökuluissa. Tämä voi johtaa tilanteen huononemiseen. Juuri kansainvälinen yhteistyö on auttanut pitämään tekniikan ja laitosten käytön hyvällä tasolla.

Suomessa kansalaiset ovat osallistuneet keskusteluun ja luoneet painetta meille poliitikoille ja muille päättäjille. Mikä tilanne on Venäjällä?

– Tammikuussa osallistuin ympäristöseminaarin järjestämiseen Suomen kunniakonsulaatissa Pietarissa. Sinne oli kutsuttu venäläisten kansalaisjärjestöjen jäseniä. Järjestöjen suuri aktiivisuus ja luovuus tekivät minuun vaikutuksen. Joissain kaupunginosissa ne ovat järjestäneet jätteenkierrätyksen, koska yhteiskunnan panostukset kierrätykseen ja materiaalien uusiokäyttöön ovat olemattomat. Verrattuna suomalaisiin ympäristöjärjestöihin kansalaisjärjestöjen toiminta Venäjällä on vaikeampaa kuin Suomessa, vaikka samaan aikaan ongelmat ovat paljon isompia. Ympäristöjärjestöt tekevät silti tärkeää ruohonjuuri- ja valistustyötä.

Nyt Pietarin vedenpuhdistus on suurilta osin kunnossa, mutta jäljellä on edelleen yli sata ongelmallista päästöpistettä. Yksi näistä on Viipuri ja Viipurin jätevedet. Myös eläintalous on suuri päästöjen lähde. Nyt kun Venäjä on keskittynyt sanktioiden myötä kotimaiseen ruuantuotantoon, se panostaa ennemmin tuotannon tehostamiseen kuin sen mahdollisiin ympäristövaikutuksiin. 

Ratkaisemattomia ongelmia on siis paljon, ei vain Venäjällä, vaan myös esimerkiksi Puolassa. Meidän on vain yritettävä saada kaikki maat mukaan HELCOMin eli Itämeren suojelukomission työhön. Tässä työssä Suomella on puheenjohtajamaana tärkeä osa.

Ruotsissa käytetään rakennekalkkia peltojen päästöjen vähentämiseen. Suomessa olemme kehittäneet metodin, joka perustuu kipsin käyttöön. Se tuntuu olevan lupaava tekniikka ja voisi toimia laajasti esimerkiksi Varsinais-Suomessa. Hallitus on juuri lisännyt Itämeren suojeluun vuosittain 15 miljoonaa, ja iso osa tästä summasta käytetään todennäköisesti juuri peltojen kipsikäsittelyyn.

Kiertotalouden kehittyminen näyttelee sekin isoa roolia Itämeren suojelussa. Kiertotalouden osalta kysymykset liittyvät muun muassa siihen, miten voimme tulevaisuudessa hyödyntää lannoitteita paremmin. Miten onnistumme erottelemaan ravinteet lannasta ja käyttämään lantaa biokaasun tuotantoon.

Jos sinun pitäisi motivoida suomalaisia päättäjiä tekemään nykyistä enemmän Itämeren eteen, niin mitä sanoisit heille?

– Kuten monissa muissakin vaikeissa kysymyksissä, tulisi tässäkin keskittyä mahdollisuuksiin. Paitsi että Itämeri on tärkeä ympäristökysymys, se on Suomelle myös taloudellinen mahdollisuus. Usein rajoitteet ja lainsäädäntö nähdään pikemminkin uhkana kuin mahdollisuuksina. Rikkidirektiivi, jonka pelättiin tappavan suomalaisen merenkulun, on todellisuudessa tarjonnut suomalaiselle teollisuudelle mahdollisuuksia kulkea kansainvälisen kehityksen kärjessä, mitä tulee vähäpäästöisiin merimoottoreihin.

Lähdettyäni Christinan luota ja kääntyessäni Kirkkonummella Masalantielle huomaan pohtivani, mitä minä voin tehdä. Päällimmäisenä on ajatus siitä, että yhteistyötä Venäjän kanssa on vaalittava. Siinä minä voin auttaa. Maiden väliset kontaktit ympäristökysymyksissä ovat tärkeitä Venäjään kohdistuvista sanktioista huolimatta. Lisäksi Suomen EU-puheenjohtajuudella voi olla suuri merkitys Itämerelle. On tärkeää, että viimeistään nyt silmät aukeavat myös muissa EU-maissa. Puolankin on tehtävä osansa.

Täällä koto-Suomessa tervehdin ilolla 15 miljoonan lisärahoitusta vaikka tiedänkin, ettei yksittäinen projektirahoitus riitä ratkaisemaan Itämeren tulevaisuutta. Itämeren hyvinvoinnilla on niin suuri merkitys meille kaikille, että sekä rahoituksen että ympäristötyön tulee olla pitkäkestoista ja jatkuvaa.

Stinan Itämeri-vinkki: Syö enemmän Itämerestä pyydettyä kalaa. Silakka- ja lahnapihvit sopivat hyvin myös kuntien suurkeittiöihin. Kalastaminen on tapa poistaa ravinteita Itämerestä. Sen lisäksi paikallisista raaka-aineista tuotettu ruoka tarkoittaa lyhyempiä kuljetuksia. •

Ilmastopaneelin terveiset tulevalle hallitukselle – keskustelu Markku Ollikaisen kanssa

Olin marraskuussa ALDEn eli Euroopan liberaalien puolueiden kattojärjestön konferenssissa Madridissa. Siellä minulle valkeni, että eri puolilla Eurooppaa suhtaudutaan ilmastonmuutokseen ja sen aiheuttamiin ongelmiin ja ratkaisuihin hyvin eri tavoin. Kokouksesta päällimmäiseksi jäi tunne, että olemme – kaikesta kritiikistä huolimatta – päässeet ilmastokeskustelussa Suomessa jo aika pitkälle. Kun kahdeksan eduskuntaryhmää kirjoitti yhteisen kannanoton tulevan hallituskauden ja Suomen EU-politiikan keskeisiksi linjauksiksi, hallituksen asettama ja useista asiantuntijoista koostuva Ilmastopaneeli antoi niistä oman näkemyksensä.

Puhummeko me poliitikot oikeista asioista? Onko jotain, mistä toivoisit käytävän vilkkaampaa keskustelua?

– Kyllä keskustelu ilmastosta on Suomessa suhteellisen hyvällä tasolla. Toki täälläkin on joitakin aiheita, joista tuntuu vallitsevan epätietoisuutta. Esimerkiksi liikenteestä puhuttaessa tuntuu siltä, että kokonaiskuva on monelta hukassa. Samoin metsästä keskusteltaessa asioita yksinkertaistetaan herkästi. Jos juututaan keskustelemaan ainoastaan hakkuumääristä – siitä, pitäisikö niitä lisätä vai vähentää – ei kysymykseen löydy yksinkertaista vastausta. Pitää katsoa kokonaisuutta eli sitä, mikä on Suomen metsien ja maaperän kyky sitoa hiiltä lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Juuri pitkän aikavälin kehitys on olennaista. 

RKP:n tavoite on, että Suomi olisi hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä, eli että päästöt ja nielut olisivat yhtä suuret. Mitkä ovat sinun mielestäsi kolme keskeistä asiaa, joihin tulevan hallituksen pitäisi keskittyä?

– Suomen pitää pyrkiä siihen, ettei ilman lämpötila nouse yli 1,5 astetta. Tämä tarkoittaa sitoutumista 55–60 % päästövähennyksiin vuoteen 2030 mennessä. Konkreettiset toimenpiteet liittyvät esimerkiksi liikennepolitiikan muuttamiseen. 

-Julkisen liikenteen isot väyläratkaisut ovat tärkeitä. Todella merkittäviä asioita ovat esimerkiksi raideliikenteen kehittäminen ja yksityisautoilun rakennemuutos. Meidän tulee täydentää latausverkostoa ja tuoda sähköautoja markkinoille työsuhdeautopolitiikkaa muuttamalla. Kaikessa päätöksenteossa pitää kuitenkin huomioida sosiaalinen tasa-arvoisuus: muutokseen sitoutuminen ei voi koskea ainoastaan hyväosaisia.  

-Poliitikkojen pitää uskaltaa ottaa reippaasti kantaa siihen, miten maatalouden ja metsätalouden tulisi osallistua ilmastotyöhön. Ilmastostrategian kirjoittamisen ytimessä on kysymys siitä, miten maamme 15 miljoonaa hehtaaria turvepeltoja ja -metsiä hoidetaan. Jos ne hakataan avohakkuuperiaatteella, niin ilmaan pääsee 7–8 miljoonaa tonnia hiilioksidia. Tällaisen toiminnan ilmastovaikutukset olisivat hurjat. Ilmastopoliittisesta näkökulmasta meidän pitäisi myös vapauttaa maataloudelle tarpeettomia lannanlevitysalueita metsäksi, sillä tarvitsemme 400 000 hehtaaria uusia istutuksia. Hiilinielun kasvattamiseksi olisi hyvä löytää päteviä kannustimia.

Tarkoitatko siis, että metsänomistajat ja maanviljelijät saisivat tuloa hilinielujen ylläpidosta ja kasvattamisesta eivätkä pelkästään puukuutioiden myynnistä?

-Juuri näin. Lyhyellä tähtäimellä puun tarjonta saattaa supistua, mutta tutkimukset osoittavat, että pitkällä tähtäimellä se lisääntyy.

-Ilmastonmuutoksen torjunnan näkökulmasta kriittistä roolia näyttelee tietysti myös energiasektori. Energiantuotanto pitää saada fossiilivapaaksi. Kivihiilikiellon jälkeen meillä on jäljellä vielä turve ja maakaasu. Turpeesta voimme päästä eroon. Turpeen verokohtelu pitää saada samalle viivalle muiden polttoaineiden kanssa. Riski on nyt se, että jotkin laitokset siirtyvät kivihiilen jälkeen turpeeseen, jolloin käytännössä siirrytäänkin vain yhdestä päästöjä tuottavasta energiamuodosta toiseen. Pitää varmistaa, että näin ei pääse käymään. Biokaasutuotannon lisääminen olisi tästä syystä tärkeää. Toivomme, että EU tekee päästökaupan osalta oikeita päätöksiä. 

Kiitän Markku Ollikaista antoisasta kahvilakeskustelusta. Näillä evästyksillä on hyvä lähteä vaaleihin ja toivottavasti myös hallitusneuvotteluihin. Ilokseni huomaan, että Ilmastopaneelin ajatukset ovat hyvin linjassa RKP:n ilmasto-ohjelman kanssa. 

Katsoessani ulos kahvilan ikkunasta huomaan, että turistijoukot ovat löytäneet kevään tullen sankoin joukoin Pohjoismaiden puhtaimpaan pääkaupunkiin. Aasialaisille turisteille puhdas ilma voi olla eksoottinen kokemus. Meille se on ollut – ja on toivottavasti myös tulevaisuudessa – itsestäänselvyys. •

Homekoulujen aika on ohi

En halua nähdä enää yhtäkään homekoulua! Meidän on jatkossa varmistettava rakentamista säätelevien laatunormien toteutuminen, huolehdittava rakennusten ammattimaisesta ylläpidosta ja vaadittava rakennusyrityksiä kantamaan vastuunsa. Vanhan ja uuden rakennuksen erot on ymmärrettävä ja energiamääräyksiä muutettava niin, että rakennamme vikasietoisia, korjattavia ja kestäviä rakennuksia.  Tämä on resepti, jolla synnytämme terveellisiä ja turvallisia rakennuksia.  

Puurakentamiseen erikoistuneena arkkitehtina kaikki rakentamiseen liittyvä on lähellä sydäntäni. Kansanedustajana olen ollut järkyttynyt niiden ihmisten määrästä, jotka ovat altistuneet homeelle huonon rakentamisen ja rakennusten puutteellisen ylläpidon seurauksena. Siksi olen ollut perustamassa eduskunnan sisäilmaryhmää, jonka tehtävänä on pureutua sisäilmaongelmien estämiseen lainsäädännöllisin keinoin.

Kansallinen ongelma

Homeongelma on kansallinen ongelma. Olen seurannut sitä erityisen läheltä omassa kotikunnassani Kirkkonummella, missä moni koulu – esimerkiksi  Gesterbyn koulukeskus – kamppailee sisäilmaongelmien kanssa.

Kysymys on sekä huolimattomuudesta että välinpitämättömyydestä. Jokaisen rakentamista ymmärtävän pitäisi välttää kiusaus työntää näkyviä ongelmia eteenpäin: Ne eivät häviä sillä, että ne peitetään silikonimassalla. Jos ongelma on olemassa tänään, se tulee eteen kahta pahempana huomenna.

Modernit rakennukset ovat vanhoja rakennuksia monimutkaisempia ja sisältävät  kerroksellisia rakenteita. Kun jokin kerroksista pettää, syntyy ketjureaktio. Yksinkertaisissa, massiivipuisissa rakenteissa tällaiset ketjureaktiot eivät olleet mahdollisia. Osa uusista rakenteista toimii laboratoriossa, muttei tosielämässä. Riskit ovat ilmeiset, ja ne realisoituvat tällä hetkellä ympäri Suomea.

Vanhoihin rakennuksiin ei pidä soveltaa samoja vaatimuksia kuin uusiin, ei energiatehokkuuden eikä ilmanvaihdon suhteen. Usein näkemäni virhe, joka lyhentää vanhan, toimivan rakennuksen elinikää, on tuoda siihen – usein toki hyvässä tarkoituksessa – nykyaikainen, koneellinen ilmanvaihto lämmön talteenottolaitteineen.

Rakennusyrityksillä on vastuu

On aiheellista peräänkuuluttaa rakennusyrityksiltä korkeaa ammattietiikkaa. Ammattitaitoisen rakentajan pitää tunnistaa erilaisiin ratkaisuihin liittyvät riskit. Jos tätä ei voida muulla tavoin taata, pitää harkita, tulisiko rakennustoiminnan pyörittämisen olla luvanvaraista – tämähän on käytäntö monella muulla alalla.

Vastuuta on vaikea peräänkuuluttaa kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua rakennusprojektin valmistumisesta, joten on panostettava työn valvontaan ja työn laadun tarkastamiseen. Joku voi sanoa, että valvonta maksaa liikaa, mutta minä väitän, että huonosta laadusta syntyvät kustannukset ovat suurempia.

Rakennuksista pitää pitää huolta

Suomalaisen rakentamisen laadun nostaminen on selvä tavoite. Toinen tärkeä tavoite on oppia pitämään yhä monimutkaisemmista taloista huolta. Kuka tahansa ei tällaisesta ylläpitotyöstä selviä, vaan se edellyttää ammattitaitoa. Määräajoin järjestettävien katsastusten avulla voitaisiin välttää ongelmien kumuloituminen. Jos kuntotarkastus on tehty ja homekoira on antanut päiväkodille puhtaat paperit, niin ovessa komeileva hymiö voisi kertoa vanhemmille, että täällä lapsen on hyvä olla.

Lääkkeet ovat siis tiedossa, mutta niitä ei vielä monikaan potilas ole nielaissut nikottelematta. Kysymys on paitsi valistustyöstä myös rohkeudesta säätää lakeja, joilla ongelmiin pystytään puuttumaan. Näiden lakien pitää olla huolellisesti laadittuja ja yksiselitteisiä, ja niiden valmistelussa pitää kuunnella sekä rakennusalaa että käyttäjiä. Kepin sijaan tarvitaan porkkanaa. Laadukkaan rakentamisen pitää olla kannattavampaa kuin lyhytnäköisen rakentamisen. Rakentamis- ja suunnittelupalveluita ostettaessa pitää uskaltaa arvioida hinta-laatusuhdetta. Olen toiveikas sen suhteen, että huonot kokemukset ovat kypsyttäneet maaperän muutokselle.

Arkkitehtina koen erityistä vastuuta terveestä rakentamisesta ja olen sitoutunut työskentelemään sisäilmaongelmien ratkaisemiseksi ja rakentamisen laadun parantamiseksi myös tulevalla eduskuntakaudella.

Totalrenovera energibeviset

När man mäter fel saker kan man inte få rätt svar. Energibeviset för byggnader skall mäta en byggnads energieffektivitet och den vägen styra vårt byggande i en mer resurseffektiv riktning. I energibeviset framkommer det teoretiskt uträknade E-talet, som anger hur energieffektiv byggnaden är. Vad har vi då fått? Om man får tro Helens statistik över […]

Adlercreutz ilmastokeskustelussa: Päästökauppaa tulee laajentaa jotta investointiympäristö olisi ennustettavissa

RKP:n varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Anders Adlercreutzin mukaan päästökauppajärjestelmää tulee suunnitella pitkäjänteisesti investointiympäristön ennustettavuuden parantamiseksi. Lisäksi sen tulee perustua EU:n osuuteen globaaleista päästöistä.

– Vuoteen 2030 asti tiedämme suunnilleen, miltä päästökauppajärjestelmä tulee näyttämään. Tämän jälkeen moni asia on kuitenkin vielä auki ja epävarmuus asettaa haasteita teollisuudelle suunnitella investointeja pitkällä tähtäimellä. EU-puheenjohtajakautensa aikana Suomen tulee aktiivisesti ajaa päästökaupan kehittämistä ja laajentamista. Myös liikenne, lämmitys ja jäähdytys tulisi sisällyttää päästökaupan piiriin ja järjestelmän tulisi perustua todelliseen päästökiintiöön, Adlercreutz sanoo.

Globaalilla tasolla ilmaston lämpeneminen ei saa ylittää 1,5 astetta. Tällä hetkellä arvio jäljellä olevasta globaalista nettopäästökiintiöstä on noin 500 Gt.

– Yltääksemme tavoitteisiimme päästökaupan tulisi perustua tähän absoluuttiseen määrään päästöjä. Tuolloin voisimme luoda ennustettavat markkinat yrityksillemme ja saavuttaa ilmastotavoitteemme.

– Osa päästökaupan tuloista voitaisiin ohjata niille, jotka ylläpitävät hiilinieluja.

RKP:n varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Anders Adlercreutz puhui eduskunnassa keskiviikon ajankohtaiskeskustelussa ilmastonmuutoksen torjunnasta sekä maailmanlaajuisesta lajien sukupuuttoaallosta.

Nu är det bråttom

”Nu är det bråttom” – ”Nyt on kiire”, ropade närmare 10 000 demonstranter taktfast i Helsingfors centrum för några veckor sedan under klimatmarschen. De som inte vaknade efter det första klimatmötet i Köpenhamn, eller efter Kyoto, eller Paris – de vaknade nu. På riksdagshusets trappor fick representanter för partierna ta emot folkmassan. Och ställas till svars för det de gjort för att motverka klimatförändringen.

IPCC:s rapport är bister läsning. Men samtidigt är den på intet sätt oväntad lektyr. Vi visste vad som var på antågande. Det oväntade var snarare den nivån av konkreti med vilken rapporten målar upp de följder ett misslyckande kommer att ha. Tidigare har vi trott att en uppvärmning på två grader kan gå att hantera. Efter rapporten har gränsen sänkts till 1,5 grader. Och även då är följderna kännbara.

Om vi skall gå från två grader till en maximal uppvärmning på endast 1,5 grader krävs det mycket. Kanske mera än ett sådant här tungrott skepp klarar av. Men nu vet vi också vad ett misslyckande betyder: om vi låter temperaturen slira iväg mot två-graders-strecket är skillnaden på ett globalt plan enorm.

Nästa riksdagsval kommer att handla om mycket. Vården, sysselsättningen, men kanske framförallt om klimatförändringen. Den är en av de viktigaste frågorna inför riksdagsvalet – också för SFP. Denna regering har på många sätt varit progressiv och stakat ut ambitiösa mål. Det har varit en bra början – men samtidigt är det klart att ribban måste höjas. För Finlands del finns utmaningarna inom sektorerna för trafik, energi och skog.

Finlands klimatpanel har stakat ut ett mål på 850 000 elbilar år 2030. Det är ett mycket ambitiöst mål som inte nås av sig självt. Det kräver att vi bygger om beskattningen som berör personbilstrafiken, men även vårt elnät och lagstiftningen kring det. Dels kommer det att leda till ett behov av stora lokala laddningseffekter, men också till en situation där många finländare plötsligt har ett batteri på tiotals kWh hemma hos sig, en elmängd som kan användas för att jämna ut konsumtionstoppar. På samma sätt som vi idag har varmvattenberedare är elbilen i framtiden ett ellager kopplat till våra hem.

Inom energisektorn gäller det att frångå fossila bränslen så snabbt som möjligt, men också att skapa en funktionsmiljö som möjliggör det samspel mellan utbud och efterfrågan som ett utsläppsfritt och antagligen allt mer diversifierat energiproduktionssystem kräver. När energiproduktionen i framtiden är beroende av t.ex. vädret måste det vara möjligt att lagra el, men också att reglera efterfrågan enligt den effekt som finns till buds.

Som helhet har vi i Finland det på många sätt väldigt bra förspänt. Vi har en stor kolsänka med vilken vi kan balansera våra utsläpp. Samtidigt är skogen för en finländare inte vilken naturresurs som helst. Det är fråga om en i stor utsträckning privat egendom och en nationellt viktig näring.

I den stora utsläppsekvationen ställs utsläpp mot sänkor. En kolsänka är motsatsen till utsläpp. Finlands mål kommer med stor sannolikhet inom några år officiellt vara att vi skall vara kolneutrala år 2035. Detta är i linje med IPCC:s rekommendationer. Det kräver att vår kolsänka som idag är knappt 30 miljoner ton koldioxid år 2035 skall vara lika stor som våra utsläpp – som idag är knappt 60 miljoner ton koldioxid. Det betyder också att en minskning av kolsänkan skulle leda till att vi måste skära ner mera inom andra sektorer.

Om vi på ett nationellt plan försöker styra användningen av skogen måste det dels basera sig på verifierad forskning men också på en mekanism enligt vilken de som lever av skogen får en ersättning för den kolsänka deras skog står för. På samma sätt som industrin idag köper utsläppsrätter borde man få ersättning för den kolsänka man uppehåller. För Finlands del vore det relativt lätt att införa en sådan mekanism – redan idag mäter vi lokalt med stor noggrannhet hur skogen växer och dess massa ökar.

Det finns få sektorer inom ekonomin som man med säkerhet kan säga att växer. Hälsovården är en sådan, artificiell intelligens en annan. Cleantech och klimatlösningar är en tredje. För oss i Finland är det viktigt att vi på detta plan vågar vara progressiva. Att vi gör vår andel av våra globala förpliktelser, men också att vi genom det skapar en miljö för våra företag i vilken nya idéer har en möjlighet att slå rot och frodas för att senare gå på export. Klimatmålet att begränsa uppvärmningen till 1,5 grader når vi inte lätt. Men även här skördas frukterna av dem som vågar.

 

Mielipidekirjoitus Hufvudstadsbladetissa 25.11.2018 Silja Borgarsdóttir Sandelinin kanssa.

Adlercreutz: Kehysriihestä huonoja uutisia Itämerelle

Hallitus päätti viime viikolla kehysriihessään valtion menojen katosta seuraavalle nelivuotiskaudelle. RKP:n varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Anders Adlercreutz moittii hallitusta siitä, että Itämeren tilan parantaminen unohdettiin täysin.

– Hallituksen into purkaa normeja vaarantaa Itämeren eteen tehdyn työn. Suunnitteilla on mahdollinen luopuminen öljysuojamaksusta ja öljyjätemaksusta, joita on käytetty öljyntorjuntaan ja öljyvahinkojen puhdistuksiin. Näillä maksuilla on öljysuojarahaston kautta korvattu öljyvahinkoja silloin, kun vahingon aiheuttajaa ei ole voitu selvittää. Lisäksi sillä on voitu tukea pelastustoimen torjuntakaluston hankintoja. Öljysuojelurahasto on kaikin puolin ollut toimiva. Mistä muuten käytämme varoja korvaamaan kustannuksia öljyvahingoista, jonka aiheuttajaa emme tiedä? Vetoan hallitukseen, ettei maksuista luovuttaisi, Adlercreutz sanoo.

Hallitus ehdottaa myös vesiviljelylaitosten luvitusten keventämistä.

– Lupaprosesseja helpottamalla halutaan edistää vesiviljelyä avokasseissa. Vaarana on, että viljelmiä lisäämällä myös paikalliset ravinnepäästöt lisääntyvät, mikä puolestaan voi johtaa lisääntyneisiin sinileväkukintoihin. Sen sijaan, että lupaprosesseja lähdettäisiin purkamaan, meidän tulisi ensin selvittää esim. kiertovesilaitosten potentiaalia ja lähteä kehittämään sellaisia vaihtoehtoja, jotka kuormittavat ympäristöä mahdollisimman vähän.

– Itämeren tila on edelleen hälyttävä, eikä normipurku tässä vaiheessa edistä asiaa. Itämereen vaikuttavia päätöksiä tehdessä tulisi aina ottaa huomioon niiden vaikutukset Itämeren tilaan. Sääntelyn keventämisen sijaan lisää resursseja tulisi ohjata Itämeren kuormituksen vähentämiseen.

Sustainability is a prerequisite – speech at the IPU 138 meeting in Geneva

I think we all can agree, that sustainable development is a prerequisite, an absolute need for peace. When a society becomes unsustainable, when it can’t provide for its inhabitants, unrest follows.

In this regard we are seeing challenges piling up in front of us. As we speak great areas of land are becoming uninhabitable, and are forcing people to go on the move, to find new places where they can settle down, build a home, try to get on with their lives.

3 years ago Europe was facing a wave of immigration. There is no reason to think that this was the last time. And there is no reason to think that the way to tackle challenges like that is border-technicalities or bureaucracy, security measures or fences.

The only way to create sustainability on a lasting scale is by attacking the root causes themselves. And those are failing democracies and accelerating climate change.

On climate change there is a road map. I want to believe that there is a will. But no country should think that it is easy. It requires a road map, it demands goals, it needs action.

Building democracy again – that is more difficult. Authoritarianism wants to cling to its guns. Corrupt regimes fear openness. But the idea, that you can gain lasting prosperity by constraining the democratic process, by keeping minorities from voting, by limiting the participation of women in society goes against logic and is unsustainable.

Sustainable peace can only be achieved in inclusive societies where everybody can participate and where you embrace diversity, whether it means accepting those that are moving in or including minorities that are living by your side.

Nationalism, a narrow definition af what you are, leads to stagnation and conflict. We have seen this in Europe in recent years with the annexation of Crimea and the following war in Ukraine. We have seen it in Myanmar with the persecution of the Rohingya. The list goes on.

Sweden talked about the importance of an independent judiciary. This can’t be emphasised enough. We have lately seen some very troubling developments on our own turf, here in Europe. The eagerness for a politician to meddle in the judicial process is dangerous, and should not be tolerated. Here I call on all parliamentarians to understand their role.

There is a lot of talk about self-determination here. Self-determination is a good thing. But it is only valid if everybody is included. Self-determination by a select few, self-determination as a rhetorical means of sustaining a repressive regime, a failing democracy, is not sustainable.

Puhe keskustelussa keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmasta 13.3.2018

Ilmastopolitiikka on monimutkaista ja politisoitunutta. Osaoptimointi ei ole sille vierasta. Koko rakennelma on monimutkainen: on päästökauppaa, taakanjakosektoria ja LULUCF:ää.

Päästöt ovat kuitenkin yhteiset ja yhden osan osaoptimointi ei auta, jos toinen vuotaa.

Ilmastotoimilla on myös taloudellisia seurauksia. Liikumme alueella, jossa on sekä taloudellisia intressejä että alueellisia intressejä.

Suomen ilmastopolitiikka nojautuu vahvasti biotalouteen ja tälle on hyvät ja painavat syyt. Suomessa on paljon metsää, ja meillä on paljon alan osaamista. Biopolttoaineet ovat selkeästi yksi osa tulevaa energiapalettiamme, mutta se on myös sektori, joka on erittäin arka lainsäädännön muutoksille.

Samalla on todettava, että meidän on muistettava missä todelliset haasteemme ovat ja millä aikavälillä ne on kohdattava. Vuoteen 2030 mennessä päästöt pitää liki puolittaa. Tämä on kunnianhimoinen tavoite.

Tässä perspektiivissä biopolttoaineiden ja biotalouden edut ovat jo paljon kyseenalaisemmat. Siksi on oleellisesta, että nämä polttoaineet ohjataan oikeisiin kohteisiin, esimerkiksi raskaaseen liikenteeseen. Kohteisiin, joissa on vaikea löytää korvaavia energialähteitä.

Suomi on linjannut, että tavoittelemme metsien hakkuuvolyymin lisäämistä. Tällä hetkellä ne ovat 70 miljoonan kuution vuosiluokkaa. Se on kymmenen miljoonaa kuutiota enemmän kuin vuosikymmen sitten. Tulevaisuudessa määrä tulee nousemaan 80 miljoonaan kuutioon.

Tämä tarkoittaa, että hiilinielu pienenee. Vuoteen 2030 mennessä se arvioidaan puoliutuvan, kasvaakseen sen jälkeen uudestaan.

Pitkällä tähtäimellä ei ole suuri ongelma, jos kasvu vuoden 2030 jälkeen on ripeää, mutta lyhyellä tähtäimellä se ei ole ilmastotavoitteidemme mukaista. Ja ilmastonmuutoksen torjunnassa on kiire. Siitä on olemassa suuri asiantuntijoiden yhteisymmärrys.

Tässä tilanteessa on erityisen tärkeää, että nämä puutuotteet ohjataan pitkäikäisiin puutuotteisiin – ei polttoaineisiin tai paperiin.

Noin 50 prosenttia päästöistämme liittyy suoraan tai välillisesti rakentamiseen. Noin 50 prosenttia Europan primääriresursseista käytetään rakentamiseen. Se, miten rakennamme, on osa ilmastohaasteen ratkaisua.

Yksi kilo puuta sitoo 1,8 kg hiilidioksidia. Yksi pientalo sitoo 30 tonnia hiilidioksidia. Jos rakennamme enemmän puusta ja jos hakkuumäärien kasvu menee puurakentamiseen, ilmastohaasteemme on paljon helpommin voitettavissa.

Tähän pääsemme, jos toteamme sen, jonka pitäisi olla itsestään selvää.

Suomalainen puu ei pala paremmin Suomessa kuin Ruotsissa. Ruotsalaiseen puukerrostaloon sijoitettu suomalainen kakkosnelonen ei pala huonommin kuin suomalaiseen puukerrostaloon sijoitettu lauta.

Meidän tulee selkeästi todeta tämä rakennusmääräyksissämme. Todeta, että jos puu suojataan rakenteellisesti, niin sprinklausta ei tarvita, ja päinvastoin. Meidän tulee tässä seurata Ruotsin esimerkkiä.

Meidän tulee myös huomata, että E-lukuun tuijottaminen ei edistä hyvää ja tervettä rakentamista.

Helsingin energian tutkimukset toteavat, että korrelaatio E-luvun ja energiatehokkuuden välillä on hyvin heikko. Samaa osoittavat Juha Vinhan tutkimukset Tampereen teknillisessä yliopistossa.

Samalla tiedämme, että maamme yli pyyhkäisee homerakentamisen epidemia, ja että eristekerroksen kasvattaminen lisää virheherkkyyttä.

Tämä on korjattavissa. Jos siirrymme E-luvun mittaamisesta hiilijalanjäljen mittaamiseen, mittaamme oikeita asioita: materiaalin hiilijalanjälkeä, rakennuksen kestävyyttä ja sen uudelleenkäytettävyyttä.

Samalla siirtyisimme pois betonista, mineraalivillasta ja muovista hyvään puuhun.

Tämä olisi ilmastoteko ja kestävän rakentamisen lähtölaukaus.

Speech at the IPU hearing on migration at the UN

There has been some talk about national sovereignty here, a lot of talk about us needing to help on site, as a means of avoiding migration altogether.

These words would be much more credible if they were accompanied by real actions and commitments to development aid and climate action, for example.

And here my own country can be criticised, too. We are not on track to reach the 0,7% development aid goal, quite the opposite.

If we want to amend the root causes the answer is quite easy. We need to assure that there is opportunity in the countries of departure. That there are ways to make a living, ways to be heard, to have a voice.

And that opportunity is given through democracy. Less autocracy, more meritocracy.

We don’t need authoritarianism but true democratic structures.

And that also implies that boosting authoritarian regimes never can be a way to create sustainable societies.

Fostering democracy is the only way to sustainably create resilient societies, societies with opportunities.

And sometimes it doesn’t work even then. The big elephant in the room is climate change.

It doesn’t matter how well working the society is if living there becomes impossible. If rising sea levels cover the land or extreme weather makes growing crops impossible. But even then, having a democracy that makes everybody part of society makes coping easier, it makes adapting easier.

It is quite clear that migration isn’t  something that started in 2015 even though some European countries might feel that. And it will increase, which makes our main mission to focus on how to receive, how to integrate.

There are easy things every country can make: Take down the barriers that makes it more difficult to integrate – make it easy to open a bank account, to take an insurance policy, to get a social security number. These are the easy steps.

The difficult one is attitude, the general feeling in society. And here I want to thank the representative of the UK who raised the very important question of hate speech.

In Europe we can see increasingly nationalistic tendencies. A search for easy answers to difficult questions. That is a breeding ground for xenophobia, and that again impedes integration.

Research shows that the general attitude is the most important factor in integration. If people feel included, welcomed, then integration is easy. And then migration, immigration – something that Europe actually needs due to its demographic structure – turns into something positive.