Ilmastonmuutos ei odota ja Itämeri on pelastettava


  1. Tarvitsemme tiekartan fossiilisten polttoaineiden käytön lopettamiselle
  2. Rakennusten energiatehokkuusmääritysten tulee perustua todelliseen energiatehokkuuteen, ei teoreettiseen. Ennen vuotta 2025 meidän tulee ottaa käyttöön rakennuksen koko elinkaaren hiilijalanjäljen mittaus. Se edistäisi esimerkiksi massiivipuurakentamista.
  3. Rantaradan tulee saada toisen raideparin ja itäradan suunnittelu tulee aloittaa.

Ympäristökysymyksissä näen ainoana vaihtoehtona kestävään kehitykseen sitoutumisen. Suomen tulee olla ilmastonmuutoksen torjunnassa eturintamassa myös siksi, että kestävän kehityksen lainalaisuuksien ymmärtäminen antaa yrityksillemme etulyöntiaseman kasvavilla clean-tech markkinoilla.

Ilmastonmuutoksen torjunta on yksittäinen tärkein haasteemme. Olin mukana kirjoittamassa 8 puolueen yhteistä ilmastolinjausta jonka mukaan meidän tulee seuraavalla kaudella edetä.

EU-puheenjohtajakaudella meidän tulee nostaa päästökaupan ambitiotasoa. Suomessa meidän tulee piirtää energiatuotannon saamiseksi fossiilivapaalle uralle.

Seuraavalla hallituskaudella pitää mielestäni tehdä päätöksiä, joilla vauhditetaan liikenteen muuttumista entistä vähäpäästöisemmäksi. Tämä edellyttää paitsi toimia henkilöliikenteen puolella myös investointeja liikenneinfraan. Yhtenä esimerkkinä mainitsen voimakkaasti ajamani Rantaradan peruskorjauksen ja sen muuttamisen kaksiraiteiseksi. 

Suomen siirtymistä kohti fossiilivapaata energiantuotantoa tulee vauhdittaa. Ensi hallituskaudella tämän edistämiseksi tulee tehdä selkeä tiekartta välitavoitteineen. 

Rakennettuun ympäristöön liittyvät kysymykset ovat yli 20 vuoden arkkitehtiuran seurauksena kaikkein vahvinta osaamisaluettani. Julkisia hankintoja ohjaavaa hankintalakia tulee muuttaa siten, ettei Suomeen rakenneta enää yhtään ainoaa homekoulua tai muutakaan homeongelmista kärsivää julkisin varoin toteutettua rakennusta.

Luontoon kajoamiseen on oltava hyvät perusteet. Kestävän kehityksen nimissä kannatan uusiutuvien energiamuotojen suosimista ja kehittämistä.

Suomen luonto on maailmanlaajuisestikin takasteltuna ainutlaatuinen. Harvaan asuttu maamme on luontaisesti välttynyt luonnon tuhoutumiselta.  Suurin ekologinen haasteemme on Itämeri, jonka valuma-alueella elää noin 85 miljoonaa ihmistä. Puhdistamatomien yhdyskuntavesien ohella maatalous, teollisuus ja laivaliikenne kuormittavat edelleen merta, jonka pohjasedimentissä on ravinteiden lisäksi varastoituneena raskasmetalleja ja muita ympäristömyrkkyjä.

Suomi on herännyt Itämeren surulliseen tilanteeseen ja leikannut huomattavasti muun muassa maatalouden päästöjä. Tavoitteena tulisi kuitenkin olla Itämeren palauttaminen tilaan, jossa se oli 1900-luvun alussa. Työhön on sitouduttava pitkäksi aikaa ja hyväksyttävä, että tulokset näkyvät vasta vuosikymmenien päästä. Katseen suuntaaminen muihin Itämerta ympäröiviin maihin, Baltiaan, Puolaan ja Venäjään, on äärimmäisen tärkeää, mutta samalla on muistettava, että omalla maaperällämmekin on vielä paljon tehtävää:  Maatalouden hiilensidontaa kehittämällä voimme paitsi kasvattaa nieluja myös edistää Itämeren tilannetta.

Suomen on oltava omassa toiminnassaan esimerkillinen. Tämä on edellytys sille, että voimme vaatia muita maita nostamaan asian omalla agendallaan korkealle.

Rohkaisevaa on Suomenlahden itäosien parantunut tilanne. Se antaa suunnan isolle työlle, joka meillä on edessämme.

Haastan suomalaiset keskusliikkeet talkoisiin mukaan: ruoan alkutuottajien palkkiot on nostettava tasolle, joka mahdollistaa nykyistä monipuolisemman viljelemisen ja suojavyöhykkeisiin panostamisen.

Yrittämisen on kannatettava


  1. Tarvitsemme paikallista sopimista. Työelämä on muuttunut, työn tekemisen muodot ovat muuttuneet.
  2. Yksinyrittäjien sosiaaliturvaa on parannettava. Tarvitsemme yhdistelmävakuutuksen joka kattaa sekä yrittäjän että työntekijän. Tämän päivän tilanne, jossa molemmilla on omat ratkaisunsa johtaa helposti tilanteeseen, että ei ole kumpaakaan.
  3. Perintövero on poistettava ja korvattava Ruotsin mallin mukaisella ratkaisulla. Elämme maailmassa jossa raha ja yritykset liikkuvat. Ei ole järkevää ylläpitää veromuotoa joka iskee tietyn omistuspohjan yrityksiin tilanteessa, jossa johtavassa asemassa oleva henkilö kuolee.

 

Lähes kahdenkymmenen vuoden ura yksityisyrittäjänä ja työ pörssiyhtiön hallituksessa ovat antaneet edellytykset tarkastella yrittäjyyteen ja yritystalouteen liittyviä kysymyksiä.

Suomen ja koko Euroopan taloustilanne edellyttää näkemyksellistä talouspolitiikkaa, jossa työllistämistä, yritteliäisyyttä ja innovaatioiden kaupallistamista tuetaan kaikin mahdollisin tavoin.

Puolet yksityisen sektorin työpaikoista löytyy alle 50 työntekijän yrityksistä ja puolet kaikista vuosina 2001-2012 syntyneistä työpaikoista alle 10 hengen yrityksistä. Tilastot osoittavat selvästi, että Suomen talouden veturina ei enää toimi Nokia tai metsäteollisuus, vaan pienet ja keskisuuret yritykset. Tähän sektoriin meidän on satsattava, jotta varmistamme toimintakykyisyytemme ja työmarkkinamme. On ymmärrettävä, että mekanismit, joilla olemme pyörittäneet taloutta viimeiset viisikymmentä vuotta, eivät toimi nopeasti globalisoituvassa ja digitalisoituvassa maailmassa.

Nyt vaaditaan niin  yritysjohtajilta kuin poliitikoiltakin luovuutta, päätöksentekokykyä ja ketteryyttä.

Osa pienimmistä yrityksistä takaa omistajilleen elinkeinon, kun taas osasta kasvaa suotuisissa ososuhteissa liikeidean ainutlaatuisuuden ja hyvän strategian johdosta isompia, kansainväliseenkin kauppaan kykeneviä keskisuuria tai suuria toimijoita. Kummallakin yritystyypillä on oma tärkeä jalansijansa yhteiskunnassa, vaikka niiden tarpeet ja haasteet eroavatkin toisistaan.

Pieni yritys on tyypillisimmillään muutaman henkilön siivouspalvelu, kampaamo tai vaikkapa suunnittelutoimisto. Tällaisen yrityksen kynnys kasvattaa toimintaa yhden tai kahden henkilön yrityksestä isommaksi, useampia ihmisiä työllistäväksi yritykseksi, on suuri. Tämä on epäkohta, johon pitää puuttua.

Työllistämiskynnystä on laskettava kehittämällä malleja, jotka kannustavat lisäkäsien ja aivojen palkkaamiseen. Palkkaamispäätöksen tulisi olla mahdollisuus, ei riski.

Samalla tavalla kuin kannustinloukut saattavat pitää työtöntä poissa työmarkkinoilta, verotus ja byrokratia sattavat estää yrittäjää työllistämästä muita.

Perheyritysten toimintaan suuresti vaikuttava asia on perintövero. Siinä missä omaisuuteen kohdistuva perintövero ei mielestäni ole suuri ongelma – vaikka toivoisin siihenkin muutosta – on yrityksiin kohdistuva perintövero todellinen uhka yrittäjyydelle sukupolvenvaihdoksen hetkellä.  Se vaikeuttaa – varsinkin huonoina taloudellisina aikoina – merkittävällä tavalla sukupolven vaihdosten toteuttamista. Perintöverosta suoriutuminen saattaa estää yritystä investoimasta asioihin, joihin sen pitäisi kilpailukykynsä säilyttääkseen investoida. Pahimmassa tapauksessa yritykseen vahvasti sitoutuneet perilliset, jotka myös omaavat kriittisen tietotaidon toiminnan kehittämiseksi, ovat pakotettuja myymään yrityksen ulkopuoliselle.

Meidän päättäjien tulisi ymmärtää sukupolvenvaihdokseen liittyvät kipupisteet ja riskit. Päätöksenteon keskiössä pitäisi olla yritysten paras, eikä potentiaalinen tulonsiirto.

Suomen pitäisi ottaa mallia Ruotsista, missä perintövero on korvattu myyntivoittoverolla, joka tulee maksettavaksi jos ja kun perillinen päättää myydä yrityksensä.

Kaiken kaikkiaan verotuksen pitäisi olla yritystoiminnan kehittämisen näkökulmasta johdonmukaista ja ennakoitavissa. Esimerkiksi Virossa on noudatettu jo kohta kaksikymmentä vuotta samaa yksinkertaista verotuskäytäntöä, siinä missä Suomessa verotus vaihtelee vuodesta toiseen.

Tulevaisuuden koulusta


  1. Subjektiivinen oikeus päivähoitoon on palautettava. Sen poistaminen ei tuonut säästöjä, se lisäsi byrokratiaa ja loi eriarvoisuutta.
  2. Opinnonohjaajan, koulukuraattorin ja -psykologin tulisi olla osa koulupäivää. Näin ennaltaehkäisemme syrjäytymistä ja edistämme sitä, että jokainen 9-luokkalainen löytää tiensä toiselle asteelle.
  3. Korkeakoulujen ja yliopistojen rahoitus on turvattava, pitkäjänteisesti. Näin ennaltaehkäisemme Suomesta tapahtuvaa aivovuotoa.

Viiden lapsen isänä koen olevani hyvin perillä peruskoulutukseen liittyvistä asioista. Omat lapseni ovat viihtyneet opin tiellä ja saaneet tarvitsemaansa tukea ja kannustusta, mutta olen kohdannut myös vanhempia, joilla on päinvastaisia kokemuksia. Oma tulkintani on, että opettajien työ on viimeisen vuosikymmenen aikana muuttunut dramaattisesti: lapset ovat informaatioteknologian ja tiedon saannin osalta yhä useammin edellä opettajaansa.

Opettajien kasvatuksellinen rooli korostuu entisestään: sekä lähdekritiikki että sosiaaliset vuorovaikutustaidot opitaan vain elämänkokemuksen kautta. Tällaisten taitojen välittäminen edellyttää mahdollisuutta opettajan ja oppilaan kahdenkeskiseen vuorovaikutukseen ryhmäopetuksen lisäksi. Luokkakoot eivät saa kasvaa kohtuuttoman isoiksi.

Olemme saaneet iloita vuosien ajan loistavista Pisa-tutkimustuloksista. Lastemme ja nuortemme tiedollinen osaaminen on siis huippuluokkaa eurooppalaisella mittapuulla mitattuna. Näitä saavutuksia vähättelemättä uskon, että meidän pitäisi kiinnittää tulevaisuudessa entistä enemmän huomiota lasten ja nuorten itsenäisen ajattelun tukemiseen, hyvän itsetunnon ja sosiaalisten taitojen rakentamiseen ja annetun tiedon aktiiviseen kyseenalaistamiseen.

Suomi on maailman kymmenen innovatiivisimman maan joukossa kun tarkastelemme myönnettyjen patenttien määrää per asukas. Kun keksintö tai tuote pitäisi saada markkinoille, jäämme kuitenkin herkästi muiden eurooppalaisten maiden jalkoihin.

Näkemykseni on, että ilman koulutusjärjestelmämme aktiivista uudistamista emme pärjää tulevaisuuden kilpailussa.

Globalisoituminen ja digitalisoituminen edellyttävät uudenlaisia valmiuksia, kuten sosiaalisten verkostojen määrätietoista rakentamista, lähdekriittisyyttä, poikkitieteellistä ajattelua ja tiedon luovaa soveltamista.

 

 

Ehkäisevä lastensuojelutyö kannattaa

Kouluihin ja opetukseen suoraan heijastuva asia on lastensuojelu ja sen tila. Syrjäytyneiden lasten määrä on voimakkaassa kasvussa ja kuntatalouden huonon tilanteen takia ns. matalan kynnyksen palvelut ovat vaarassa. Näillä tarkoitetaan palveluita, joiden piiriin perheiden on helppo hakeutua heti ongelmien syntyvaiheessa. Valtionosuusjärjestelmään tulisi liittää mekanismeja, jotka palkitsevat kuntia matalan kynnyksen eli ehkäisevien palveluiden järjestämisestä. Konkreettinen esimerkki ehkäisevästä lastensuojeutyöstä on POP-raha, jonka kunnat saavat onnistuessaan pitämään koulujen luokkakoot inhimillisinä. Talonpoikaisjärki sanoo, että koulukiusaaminen ja muut lapseen negatiivisesti vaikuttavat ilmiöt on huomattavasti helpompi ehkäistä pienissä kuin isoissa luokissa.

Hyviä kokemuksia matalan kynnyksen palveluiden kehittämisestä on saatu esimerkisi Imatralla ja Porvoossa. Huostaanotettujen lasten määrä on saatu nopeaan laskuun palkkaamalla ehkäisevään perhetyöhön muutama ihminen lisää. Kun tiedämme, että yhden lapsen laitospaikka maksaa yhteiskunnalle 10 000 € / kk – pitkän ajan kustanusten lisäksi – on helppo todeta että ehkäisevä työ kannattaa.

Jos perhetyöntekijä onnistuu estämään kerran kahdessa vuodessa yhden lapsen päätymisen laitoskierteeseen, niin hän on jo tienannut palkkansa – sen lisäksi, että hän on jo tässä hetkessä vaikuttanut lapsen ja koko perheen hyvinvointin ja turvallisuuteen.

On osoitettu, että toiselle asteelle pääsy on nuorten työllistymisen kannalta ensiarvoisen tärkeää. Tästä syystä koulujärjestelmän tulisi kiinnittää suurta huomiota yläkoululaisten koulumenestykseen ja kaikin mahdollisin tavoin yrittää motivoida ja auttaa vaaravyöhykeessä olevia lapsia opinnoissaan.

Raideliikenne pitää kehyskunnat tuottavina

Etelä-Suomen asuinkeskukset ja yritystoiminta rakentuvat toimivien liikenneyhteyksien kuten – pääkaupunkiseudun tapauksessa – junaratojen varrelle.  Huolellisesti suunniteltu liikenneverkosto luo pohjan ekologiselle ja ympäristöä mahdollisimman vähän kuormittavalle yhdyskuntarakenteelle, joten sen kehittämiseen tulee suhtautua asian vaatimalla vakavuudella. Kehitystyöhön pitää osallistaa sekä radan varrella asuvat ihmiset että sen varrella toimivat yritykset. Samaan aikaan kun huomioimme uuden rakentamisen myötä syntyvät tarpeet, meidän on muistettava, että Etelä-Suomi on vanhaa maatalousaluetta: vanhoja kyliä ja rakennuskeskittymiä ei tule unohtaa uutta kehitettäessä.

Uudet isot taajamat rakennetaan liikenneväylien varteen, mutta kaavoituksen tulisi huomioida myös pienempien kyläyhteisöjen elin-kelpoisuuden turvaaminen ja vahvistaminen.

Koko Uusimaa Helsingistä länteen on rivi junaradan varrelle nousseita taajamia. Tämän radan eli Rantaradan kehitystä on laiminlyöty jo pidempään. Tuiki tarpeelliseen toiseen raiteeseen ei ole investoitu ja asemia on lakkautettu. Viime vuonna Karjaalle ja Inkoolle elintärkeän Y-junan liikennöinti uhattiin lopettaa kokonaan. Lisää pilviä Rantaradan päälle kerryttävät aikeet rakentaa Helsingin ja Turun välille kokonaan uusi ELSA-rata. Toteutuessaan tämä uusi rata uhkaa Rantaradan kehittämistä ja voi johtaa jopa koko Rantaradan lakkauttamiseen.

Yhteiskuntaa tulee kehittää, mutta kehityksen ei tarvitse merkitä vanhojen rakenteiden alasajoa. Toimenpiteiden pitää noudattaa kestävän kehityksen periaatteita. Rantaradan tapauksessa tämä tarkoittaa, hallituksen liikennepoliittisen selonteon mukaisesti, että vaalitaan olemassa olevaa yhdyskuntatekniikkaa ja kehitetään sitä. ELSA-rata ei täytä näitä tavoitteita, mikäli se johtaa rantaradan alasajoon. Kannatettavaa sen sijaan on, että Pohjois-Espoo, Vihti ja Lohja liitetään pääkaupunkiseudun paikallisjunaverkkoon.

Ellei Rantarataan panosteta, Länsi-Uudellamaalla ei ole kunnollisia edellytyksiä kasvaa ja kehittyä. Rantarata on välttämätön Espoon länsipuolella sijaitsevien yritysten ja asukkaiden hyvinvoinnille. Hallituksen tulee selkeästi tunnustaa tämä.

Seuraavaan hallitusohjelmaan on tehtävä kirjaus Rantaradan kehittämisen tarpeellisuudesta.