Itämeri on lainassa tulevilta sukupolvilta

Luontoon kajoamiseen on oltava hyvät perusteet. Kestävän kehityksen nimissä kannatan uusiutuvien energiamuotojen suosimista ja kehittämistä.

Suomen luonto on maailmanlaajuisestikin takasteltuna ainutlaatuinen. Harvaan asuttu maamme on luontaisesti välttynyt luonnon tuhoutumiselta.  Suurin ekologinen haasteemme on Itämeri, jonka valuma-alueella elää noin 85 miljoonaa ihmistä. Puhdistamatomien yhdyskuntavesien ohella maatalous, teollisuus ja laivaliikenne kuormittavat edelleen merta, jonka pohjasedimentissä on ravinteiden lisäksi varastoituneena raskasmetalleja ja muita ympäristömyrkkyjä.

Suomi on herännyt Itämeren surulliseen tilanteeseen ja leikannut huomattavasti muun muassa maatalouden päästöjä. Tavoitteena tulisi kuitenkin olla Itämeren palauttaminen tilaan, jossa se oli 1900-luvun alussa. Työhön on sitouduttava pitkäksi aikaa ja hyväksyttävä, että tulokset näkyvät vasta vuosikymmenien päästä. Katseen suuntaaminen muihin Itämerta ympäröiviin maihin, Baltiaan, Puolaan ja Venäjään, on äärimmäisen tärkeää, mutta samalla on muistettava, että omalla maaperällämmekin on vielä paljon tehtävää:  muun muassa maatalouden suojavyöhykkeet pitää saada nykyistä kattavammiksi.

Suomen on oltava omassa toiminnassaan esimerkillinen. Tämä on edellytys sille, että voimme vaatia muita maita nostamaan asian omalla agendallaan korkealle.

Rohkaisevaa on Suomenlahden itäosien parantunut tilanne. Se antaa suunnan isolle työlle, joka meillä on edessämme.

Haastan suomalaiset keskusliikkeet talkoisiin mukaan: ruoan alkutuottajien palkkiot on nostettava tasolle, joka mahdollistaa nykyistä monipuolisemman viljelemisen ja suojavyöhykkeisiin panostamisen.

Yrittämisen on kannatettava

Lähes kahdenkymmenen vuoden ura yksityisyrittäjänä ja työ pörssiyhtiön hallituksessa ovat antaneet edellytykset tarkastella yrittäjyyteen ja yritystalouteen liittyviä kysymyksiä.

Suomen ja koko Euroopan heikko taloustilanne edellyttää näkemyksellistä talouspolitiikkaa, jossa työllistämistä, yritteliäisyyttä ja innovaatioiden kaupallistamista tuetaan kaikin mahdollisin tavoin.

Puolet yksityisen sektorin työpaikoista löytyy alle 50 työntekijän yrityksistä ja puolet kaikista vuosina 2001-2012 syntyneistä työpaikoista alle 10 hengen yrityksistä. Tilastot osoittavat selvästi, että Suomen talouden veturina ei enää toimi Nokia tai metsäteollisuus, vaan pienet ja keskisuuret yritykset. Tähän sektoriin meidän on satsattava, jotta varmistamme toimintakykyisyytemme ja työmarkkinamme. On ymmärrettävä, että mekanismit, joilla olemme pyörittäneet taloutta viimeiset viisikymmentä vuotta, eivät toimi nopeasti globalisoituvassa ja digitalisoituvassa maailmassa.

Nyt vaaditaan niin  yritysjohtajilta kuin poliitikoiltakin luovuutta, päätöksentekokykyä ja ketteryyttä.

Osa pienimmistä yrityksistä takaa omistajilleen elinkeinon, kun taas osasta kasvaa suotuisissa ososuhteissa liikeidean ainutlaatuisuuden ja hyvän strategian johdosta isompia, kansainväliseenkin kauppaan kykeneviä keskisuuria tai suuria toimijoita. Kummallakin yritystyypillä on oma tärkeä jalansijansa yhteiskunnassa, vaikka niiden tarpeet ja haasteet eroavatkin toisistaan.

Pieni yritys on tyypillisimmillään muutaman henkilön siivouspalvelu, kampaamo tai vaikkapa suunnittelutoimisto. Tällaisen yrityksen kynnys kasvattaa toimintaa yhden tai kahden henkilön yrityksestä isommaksi, useampia ihmisiä työllistäväksi yritykseksi, on suuri. Tämä on epäkohta, johon pitää puuttua.

Työllistämiskynnystä on laskettava kehittämällä malleja, jotka kannustavat lisäkäsien ja aivojen palkkaamiseen. Palkkaamispäätöksen tulisi olla mahdollisuus, ei riski.

Samalla tavalla kuin kannustinloukut saattavat pitää työtöntä poissa työmarkkinoilta, verotus ja byrokratia sattavat estää yrittäjää työllistämästä muita.

Perheyritysten toimintaan suuresti vaikuttava asia on perintövero. Siinä missä omaisuuteen kohdistuva perintövero ei mielestäni ole suuri ongelma – vaikka toivoisin siihenkin muutosta – on yrityksiin kohdistuva perintövero todellinen uhka yrittäjyydelle sukupolvenvaihdoksen hetkellä.  Se vaikeuttaa – varsinkin huonoina taloudellisina aikoina – merkittävällä tavalla sukupolven vaihdosten toteuttamista. Perintöverosta suoriutuminen saattaa estää yritystä investoimasta asioihin, joihin sen pitäisi kilpailukykynsä säilyttääkseen investoida. Pahimmassa tapauksessa yritykseen vahvasti sitoutuneet perilliset, jotka myös omaavat kriittisen tietotaidon toiminnan kehittämiseksi, ovat pakotettuja myymään yrityksen ulkopuoliselle.

Meidän päättäjien tulisi ymmärtää sukupolvenvaihdokseen liittyvät kipupisteet ja riskit. Päätöksenteon keskiössä pitäisi olla yritysten paras, eikä potentiaalinen tulonsiirto.

Suomen pitäisi ottaa mallia Ruotsista, missä perintövero on korvattu myyntivoittoverolla, joka tulee maksettavaksi jos ja kun perillinen päättää myydä yrityksensä.

Kaiken kaikkiaan verotuksen pitäisi olla yritystoiminnan kehittämisen näkökulmasta johdonmukaista ja ennakoitavissa. Esimerkiksi Virossa on noudatettu jo kohta kaksikymmentä vuotta samaa yksinkertaista verotuskäytäntöä, siinä missä Suomessa verotus vaihtelee vuodesta toiseen.

Tulevaisuuden koulusta

Viiden lapsen isänä koen olevani hyvin perillä peruskoulutukseen liittyvistä asioista. Omat lapseni ovat viihtyneet opin tiellä ja saaneet tarvitsemaansa tukea ja kannustusta, mutta olen kohdannut myös vanhempia, joilla on päinvastaisia kokemuksia. Oma tulkintani on, että opettajien työ on viimeisen vuosikymmenen aikana muuttunut dramaattisesti: lapset ovat informaatioteknologian ja tiedon saannin osalta yhä useammin edellä opettajaansa.

Opettajien kasvatuksellinen rooli korostuu entisestään: sekä lähdekritiikki että sosiaaliset vuorovaikutustaidot opitaan vain elämänkokemuksen kautta. Tällaisten taitojen välittäminen edellyttää mahdollisuutta opettajan ja oppilaan kahdenkeskiseen vuorovaikutukseen ryhmäopetuksen lisäksi. Luokkakoot eivät saa kasvaa kohtuuttoman isoiksi.

Olemme saaneet iloita vuosien ajan loistavista Pisa-tutkimustulostuloksista. Lastemme ja nuortemme tiedollinen osaaminen on siis huippuluokkaa eurooppalaisella mittapuulla mitattuna. Näitä saavutuksia vähättelemättä uskon, että meidän pitäisi kiinnittää tulevaisuudessa entistä enemmän huomiota lasten ja nuorten itsenäisen ajattelun tukemiseen, hyvän itsetunnon ja sosiaalisten taitojen rakentamiseen ja annetun tiedon aktiiviseen kyseenalaistamiseen.

Suomi on maailman kymmenen innovatiivisimman maan joukossa kun tarkastelemme myönnettyjen patenttien määrää per asukas. Kun keksintö tai tuote pitäisi saada markkinoille, jäämme kuitenkin herkästi muiden eurooppalaisten maiden jalkoihin.

Näkemykseni on, että ilman koulutusjärjestelmämme aktiivista uudistamista emme pärjää tulevaisuuden kilpailussa.

Globalisoituminen ja digitalisoituminen edellyttävät uudenlaisia valmiuksia, kuten sosiaalisten verkostojen määrätietoista rakentamista, lähdekriittisyyttä, poikkitieteellistä ajattelua ja tiedon luovaa soveltamista.

 

 

Ehkäisevä lastensuojelutyö kannattaa

Kouluihin ja opetukseen suoraan heijastuva asia on lastensuojelu ja sen tila. Syrjäytyneiden lasten määrä on voimakkaassa kasvussa ja kuntatalouden huonon tilanteen takia ns. matalan kynnyksen palvelut ovat vaarassa. Näillä tarkoitetaan palveluita, joiden piiriin perheiden on helppo hakeutua heti ongelmien syntyvaiheessa. Valtionosuusjärjestelmään tulisi liittää mekanismeja, jotka palkitsevat kuntia matalan kynnyksen eli ehkäisevien palveluiden järjestämisestä. Konkreettinen esimerkki ehkäisevästä lastensuojeutyöstä on POP-raha, jonka kunnat saavat onnistuessaan pitämään koulujen luokkakoot inhimillisinä. Talonpoikaisjärki sanoo, että koulukiusaaminen ja muut lapseen negatiivisesti vaikuttavat ilmiöt on huomattavasti helpompi ehkäistä pienissä kuin isoissa luokissa.

Hyviä kokemuksia matalan kynnyksen palveluiden kehittämisestä on saatu esimerkisi Imatralla ja Porvoossa. Huostaanotettujen lasten määrä on saatu nopeaan laskuun palkkaamalla ehkäisevään perhetyöhön muutama ihminen lisää. Kun tiedämme, että yhden lapsen laitospaikka maksaa yhteiskunnalle 10 000 € / kk – pitkän ajan kustanusten lisäksi – on helppo todeta että ehkäisevä työ kannattaa.

Jos perhetyöntekijä onnistuu estämään kerran kahdessa vuodessa yhden lapsen päätymisen laitoskierteeseen, niin hän on jo tienannut palkkansa – sen lisäksi, että hän on jo tässä hetkessä vaikuttanut lapsen ja koko perheen hyvinvointin ja turvallisuuteen.

Oppimisvelvollisuuden pidennystä ei tulla toteuttamaan. On kuitenkin osoitettu, että toiselle asteelle pääsy on nuorten työllistymisen kannalta ensiarvoisen tärkeää. Tästä syystä koulujärjestelmän tulisi kiinnittää suurta huomiota yläkoululaisten koulumenestykseen ja kaikin mahdollisin tavoin yrittää motivoida ja auttaa vaaravyöhykeessä olevia lapsia opinnoissaan.

Raideliikenne pitää kehyskunnat tuottavina

Etelä-Suomen asuinkeskukset ja yritystoiminta rakentuvat toimivien liikenneyhteyksien kuten – pääkaupunkiseudun tapauksessa – junaratojen varrelle.  Huolellisesti suunniteltu liikenneverkosto luo pohjan ekologiselle ja ympäristöä mahdollisimman vähän kuormittavalle yhdyskuntarakenteelle, joten sen kehittämiseen tulee suhtautua asian vaatimalla vakavuudella. Kehitystyöhön pitää osallistaa sekä radan varrella asuvat ihmiset että sen varrella toimivat yritykset. Samaan aikaan kun huomioimme uuden rakentamisen myötä syntyvät tarpeet, meidän on muistettava, että Etelä-Suomi on vanhaa maatalousaluetta: vanhoja kyliä ja rakennuskeskittymiä ei tule unohtaa uutta kehitettäessä.

Uudet isot taajamat rakennetaan liikenneväylien varteen, mutta kaavoituksen tulisi huomioida myös pienempien kyläyhteisöjen elin-kelpoisuuden turvaaminen ja vahvistaminen.

Koko Uusimaa Helsingistä länteen on rivi junaradan varrelle nousseita taajamia. Tämän radan eli Rantaradan kehitystä on laiminlyöty jo pidempään. Tuiki tarpeelliseen toiseen raiteeseen ei ole investoitu ja asemia on lakkautettu. Viime vuonna Karjaalle ja Inkoolle elintärkeän Y-junan liikennöinti uhattiin lopettaa kokonaan. Lisää pilviä Rantaradan päälle kerryttävät aikeet rakentaa Helsingin ja Turun välille kokonaan uusi ELSA-rata. Toteutuessaan tämä uusi rata uhkaa Rantaradan kehittämistä ja voi johtaa jopa koko Rantaradan lakkauttamiseen.

Yhteiskuntaa tulee kehittää, mutta kehityksen ei tarvitse merkitä vanhojen rakenteiden alasajoa. Toimenpiteiden pitää noudattaa kestävän kehityksen periaatteita. Rantaradan tapauksessa tämä tarkoittaa, hallituksen liikennepoliittisen selonteon mukaisesti, että vaalitaan olemassa olevaa yhdyskuntatekniikkaa ja kehitetään sitä. ELSA-rata ei täytä näitä tavoitteita, mikäli se johtaa rantaradan alasajoon. Kannatettavaa sen sijaan on, että Pohjois-Espoo, Vihti ja Lohja liitetään pääkaupunkiseudun paikallisjunaverkkoon.

Ellei Rantarataan panosteta, Länsi-Uudellamaalla ei ole kunnollisia edellytyksiä kasvaa ja kehittyä. Rantarata on välttämätön Espoon länsipuolella sijaitsevien yritysten ja asukkaiden hyvinvoinnille. Hallituksen tulee selkeästi tunnustaa tämä.

Seuraavaan hallitusohjelmaan on tehtävä kirjaus Rantaradan kehittämisen tarpeellisuudesta.

Yksikin homekoulu on liikaa

Arkkitehtina rakentaminen ja yhdyskuntasuunnittelu ovat lähellä sydäntäni. Pitkä, lähes kahdenkymmenen vuoden ura on pitänyt sisällään niin päiväkotien, koulujen, asuintalojen kuin terveyskeskustenkin suunnittelua. Kaavoituskysymykset ovat osa jokapäiväistä työtä. Tällä saralla puhun siis paisti sydämestä, myös pitkästä kokemuksesta.

Homekoulu, purkuvalmis päiväkoti tai sairaala, jonka potilaat joutuvat evakkoon kattovuodon takia. Siinä muutama esimerkki siitä, miten nykyrakentaminen näkyy lehtien palstoilla. Uutisoinnista syntyy helposti käsitys, että Suomessa ei suunnitella hyvää. Suomalainen suunnittelu on kuitenkin maailmanlaajuisestikin tarkasteltuna hyvällä tasolla. Hankinta- ja rakentamisprosesseissa on sen sijaan paljon parantamisen varaa.

Säästämme usein väärissä paikoissa. Rakennusmateriaaleja ei aina esimerkiksi valita elinkaaritarkastelun pohjalta, vaan yksipuolisesti rakentamisaikataulun tai logistiikan näkökulmasta. Usein töitä myös aikataulutetaan tai johdetaan väärin. Tarkkasilmäinen saattaa ison työmaan ohi kulkiessaan huomata eristepinoja, jotka vettyvät suojaamattomina sateessa. Hometalon syntyyn ei paljon muuta tarvita. Hankkeet käynnistyvät usein turhan hitaasti, minkä seurauksena aikataulut tulevat loppupäässä vastaan. Rakennusten viimeistelyvaihe on herkkää aikaa, sillä usein juuri tällöin tapahtuneet virheet aiheuttavat ongelmia. Nämä ovat kaikki priorisointikysymyksiä, joihin on vaikea puuttua lainsäädännöllä. Lääkkeeksi on tarjottava ammattimaista palveluiden ostamista ja tarjoamista.

Se mihin lainsäädännöllä voidaan helpoimmin vaikuttaa on hankinnan laatu. Hankintalakia tulkitaan monessa kunnassa siten, että palvelun tarjoajaa tarkastellaan ainoastaan hinnan perusteella.

Tänä päivänä on enemmän sääntö kuin poikkeus, että julkisen rakennuksen suunnittelijaksi ja toteuttajaksi valitaan halvimmat palveluntarjoajat.

Ei vaadi suurta älliä ymmärtää, että suunnittelu- ja rakennusmarkkinoilla vallitsevat samat lait kuin muillakin aloilla: halvimman hinnan tarjoaa se, joka aikoo käyttää työhön vähiten aikaa, on kyse sitten suunnitelusta tai toteutuksesta. Hankintalakia tulisikin muuttaa niin, että päättäjillä olisi edellytykset valita rakennushankkeeseen kumppanit, jotka omaavat todelliset edellytykset laadukkaan rakennuksen synnyttämiseen ja jotka suhtautuvat hankkeeseen sen vaatimalla vakavuudella. Lain muutoksen seurauksena syntyisi päiväkoteja ja kouluja, jotka tarjoaisivat aidosti parhaa oppimis- ja työskentely-ympäristön sekä sairaaloita, jotka edesauttavat toipumista ja hoitotyötä. Rakennuksia jotka eivät ole pelkästään kuvaus tilaohjelmasta, vaan jotka tukevat siinä tapahtuvaa toimintaa, ja sillä tavalla synnyttävät jopa säästöjä. Ja mikä tärkeintä: laatukriteerit täyttäviä rakennuksia, joissa asioivien tai asuvien ihmisten ei tarvitse olla huolissaan hengitysilman puhtaudesta tai työskentelyn turvallisuudesta.