Harry Lunabba : Pojat, joita ei oteta vakavasti

Minulla on tapana aloittaa nuorten kanssa tekemäni haastattelut keskustelemalla ensin tutkimuseettisistä kysymyksistä. Näin varmistun siitä, että nuoret ymmärtävät, että tutkimushaastatteluun osallistuminen on aina vapaaehtoista. Niin tein myös haastatellessani Peetua ja Santtua, kahta 14-vuotiasta poikaa, jotka kohtasin eräässä yläkoulussa kerätessäni aineistoa väitöskirjatutkimustani varten. Kun olimme keskustelleet tutkimusetiikasta, esitin pojille kysymyksen: osallistuivatko he haastatteluun vapaaehtoisesti? Peetu vastasi myönteisesti, kuten olettaa saattaa. Santtu puolestaan antoi yllättäen kielteisen vastauksen, johon hän vielä lisäsi, että olin pakottanut heidät osallistumaan!

Olen kirjoittanut tutkimusartikkelin, jossa tarkastelen yksityiskohtaisemmin, miten tulkitsin Santun ja Peetun vastauksia. Artikkelini loppupäätelmä oli, että Santun vastaus ”sinä pakotit meidät” oli vitsiksi tarkoitettu. Analyysini ei rajoittunut ainoastaan haastattelun alkuvaiheen tarkasteluun, vaan pohdin myös, miten haastattelu ja kohtaamisemme ilmapiiri kehittyi keskustelumme edetessä.

Santtu perui haastattelun aikana väitteensä haastatteluun pakottamisesta, mutta päätelmäni kannalta vielä keskeisempi havainto oli, miten keskusteluamme ympäröinyt tunneilmapiiri muuttui haastattelun edetessä. Keskustellessani murrosikäisten poikien kanssa yläkoulussa oli melko tavallista, että haastattelun aluksi pojat vitsailivat pitkään ja kysymyksilleni naureskeltiin. Mutta lähes joka kerran haastattelu saavutti myös toisenlaisen vaiheen, missä vakavoiduttiin jonkin asian äärelle. Poikien puhe muuttui pehmeämmäksi ja hitaammaksi. He kuuntelivat tarkemmin ja tunnelma vakavoitui.

Tässä vaiheessa pystyin myös esittämään haastateltavilleni tutkimukseni keskeisimpiä kysymyksiä: Minkälaiseksi pojat kokevat väitetyn poikakriisin? Miten he kokevat tulevansa kohdatuiksi koulussa? Ja kenen aikuisen puoleen pojat kääntyvät, jos he kohtaavat vaikeuksia? Tässä vaiheessa sain myös Santulta myönteistä palautetta siitä, että noin neljän kuukauden kenttätyön aikana olin osoittanut ymmärtäväni, mikä on huumoria ja mikä ei.

Peetun ja Santun sekä lukemattomien muiden poikien kanssa käymieni keskustelujen myötä olen alkanut epäillä, että pojat saavat aivan liian harvoin tilaisuuden vakavaan keskusteluun aikuisen kanssa.

Moni haastattelemani poika kertoi, että keskustelut kanssani olivat olleet aika ainutlaatuisia; se, että tiedustelin heidän mielipidettään merkittäviin asioihin ja odotin heiltä kunnon vastauksia, oli jotakin, mitä he eivät yleensä arjessaan kokeneet.

Tutkijat Stephen Frosh, Ann Phoenix ja Rob Pattman ovat tehneet samansuuntaisia havaintoja. Kirjassaan Young Masculinities he kuvaavat, miten opettajat ja muut aikuiset varoittivat tutkijoita siitä, etteivät pojat kykenisi pitkiin tutkimushaastatteluihin. Tutkimuksen tulokset todistivat kuitenkin muuta: pojat viihtyivät haastattelutilanteissa hyvin. Haastatteluissa kävi myös ilmi, että pojilla oli ollut harvoin tilaisuus syvälliseen ja vakavaan keskusteluun aikuisten kanssa.

Ehkä vakavat keskustelut ovat juuri sitä, mitä moni poika tarvitsisi ja mistä moni poika hyötyisi. Kriittisessä poikatutkimuksessa mainitaan usein ”pojat ovat poikia” -asetelma, jolla viitataan aikuisten tapaan ohittaa poikien kohtaamat haasteet luonnollisina ja ohimenevinä, pojille tyypillisenä ilmiönä. Jonakin, jota ei tarvitse ottaa vakavasti. Vaikka Pisa-tutkimukset osoittavat kerran toisensa jälkeen, että kouluissamme on paljon poikia, joiden koulukäynti ei oikein suju, hyvinvointiyhteiskuntamme ei ole vakavissaan puuttunut poikien koulukäyntihaasteisiin ja hiljentynyt pohtimaan, miten poikien ilmeisiä kouluhaasteita tulisi kohdata!

Vakavat keskustelut eivät ehkä auta poikien kaikkiin haasteisiin, mutta niiden avulla voitaisiin ehkä muuttaa ”pojat on poikia” -asetelmaa. Pojat eivät ole vain poikia, vaan haavoittuvia yksilöitä, joilla on joskus vakaviakin huolia, joihin pitäisi suhtautua asian vaatimalla vakavuudella.

Poikien kohtaaminen voi olla haastavaa, eivätkä vakavat keskustelut synny itsestään. Tie tällaiseen keskusteluun voi olla kivinen, kuoppainen ja vaikea. Mutta poikien sielunmaiseman vakava ja syvällinen tarkastelu on mahdollista. Siellä ääni on pehmeämpi, puhe on hitaampaa ja kuuntelu intensiivisempää. Siellä voidaan myös löytää keinoja poikien auttamiseksi.

xx§

Juhlapuhe ylioppilaille Espoonlahden lukiossa

Aikaperspektiivi on ihmeellinen asia. Lapsena kesä on ikuinen – aika viikonlopusta toiseen on pitkä. Vanhempana vuosikin on lyhyt aika – elämä on hullunkurisella tavalla yhtä alituista veroilmoituksen täyttämistä. Moni tässä salissa istuvista vanhemmista saattaa kokea, että tämä päivä – päivä, jona te saatte lakkinne – tulee vastaan liiankin nopeasti. Vastahan te olitte… ja niin edelleen…

Vanhemmuuteen kuuluu luopuminen ja valkolakki ennakoi tätä luopumista. Onneen ja iloon sekoittuu aimo annos haikeutta, joka saattaa tiivistyä kyyneleiksi asti. Koska kuulun niihin, jotka uskovat, että onnea ja herkistymistä on turha kätkeä, kehoitan teitä, hyvät vanhemmat, käyttämään arkailematta taskuihinne taiteltuja nenäliinoja. Taltioikaa tämä hetki mieliinne ja sydämiinne, sillä se ei palaa.

Teiltä valkolakeilta on turha odottaa herkistelyä: teillä on elämä edessä ja tukka takana. Siinä ei ole turhille herkistelyille aikaa. Tämänkin me vanhemmat vaistoamme. Yritämme silloin tällöin syöttää teille elämänkokemuksen mukanaan tuomia totuuksia  -todetaksemme niiden kaikuvan kuuroille korville. Me huomaamme, että vielä ei ole näiden totuuksien aika.

Kaiken kaikkiaan tämä on iso päivä. Niin teille, arvoisat ylioppilaat, kuin myös teille, hyvät vanhemmat.  Koulutaival on teidän yhteinen taipaleenne. Siihen mahtuu – kun asiaa pysähtyy pohdiskelemaan – monia käänteitä ja vatsanväänteitä; iloa, pettymystä, tsemppaamista, jännittämistä- ja itsensä ylittämistä. Siihen sisältyy myös erilaisia ihmissuhteita: opettajia, joiden kanssa ei niin synkannut ja opettajia, jotka tuntuivat ymmärtävän teitä juuri sellaisina kuin olette. Se on luonnollista. Harva meistä tulee koskaan miellyttämään kaikkia, ja harva meistä tulee koskaan pitämään jokaisesta kohtaamastaan ihmisestä. Juuri tämä on minusta elämässä olennaista ja juuri tämän seikan kanssa meidän pitää oppia elämään. Siten, että säilytämme kosketuksen itseemme ja siten, että – kaikesta huolimatta – selviämme erilaisissa ympäristöissä, erilaisten ihmisten ympäröiminä.

Tämä on suuri päivä ja se avaa monia ovia. Edessä on monia valintoja – omia valintoja. Pitäkää valinnat ominanne. Kuunnelkaa sydäntänne.

Maailma on isossa murroksessa. Työn kuvat ja työn luonne tulevat muuttumaan dramaattisesti seuraavan kymmenen vuoden aikana. Älkää kuitenkaan murehtiko tai pelätkö tätä muutosta. Uskon, että edessä oleva muutos on valtava mahdollisuus. Kun keinoäly tekee ison osan käytännön työstä, syntyy uusia työpaikkoja, joiden ytimessä on moraalisesti kestävien valintojen tekeminen. Vihdoinkin voimme ihan aidosti keskittyä globaalien ongelmien ja erilaisten konfliktien ratkaisemiseen. Voimme olla entistä enemmän toisillemme läsnä. Voimme keskittyä elämän vaalimiseen maapallolla. Te, hyvät ylioppilaat, olette syntyneet jännittävään aikaan -aikaan, joka pakottaa kantamaan vastuuta, mutta jolla on tarjota ennen kuulumattomia työkaluja erilaisten haasteiden ratkaisemiseen.

Hyvät ylioppilaat, tehkää sitä, mitä kohtaan tunnette intohimoa. Ja jos koette ahdistusta siitä, ettette tunnista intohimoanne, antakaa itsellenne aikaa. Luottakaa siihen, että asia kirkastuu ajan kuluessa. Mutta käyttäkää tuo etsikkoaika oikein. Tutkikaa maailmaa, tutustukaa ihmisiin, olkaa uteliaita. Uteliaisuus itsessään tuottaa onnea.

Sukeltakaa uusiin tilanteisiin – itseenne ja elämään luottaen. Katsokaa ihmisiä syvälle silmiin. Opetelkaa kuuntelemaan muita, sillä kuuntelemisen taito on kultaa. Urheilkaa ja unelmoikaa. Olkaa rohkeita ja rohkaiskaa muita.

Ajan myötä tulette huomaamaan, että te olette kohtaamienne ihmisten summa. Ja haluan toistaa tämän. Hyvät ylioppilaat – jos ette puheestani mitään muuta muista, niin muistakaa tämä: Me ihmiset olemme kohtaamiemme ihmisten summa. Me emme ole mitään yksin. Olkaa kiitollisia ihmisistä, jotka osuvat tiellenne – kaikista heistä. Kasvakaa muiden avulla. Ja olkaa itse olemassa muita varten. Yhteisöllisyydessä ja välittämisessä on avain onneen.

Hyvät ylioppilaat, arvosanat eivät ole merkityksettömiä. Hyviä arvosanoja on syytä juhlia ja niistä on syytä olla ylpeä. Mutta arvosanat eivät mittaa kaikkea. Kuten eivät myöskään kulman takana olevat pääsykokeet.

Hyvät ylioppilaat, joukossanne on varmasti myös niitä, jotka kokevat olevansa keskinkertaisia. Jotkut ovat saattaneet ylittää valkolakkiin vaadittavan riman vain juuri ja juuri. Olittepa kuuden ällän tai kuuden aan ylioppilaita, älkää rakentako identiteettiänne numeeristen tulosten varaan. Älkää myöskään rakentako identiteettiänne titteleiden tai meriittien varaan. Täydellisen elämänhallinnan sijaan pyrkikää inhimillisyyteen, nöyryyteen ja rohkeuteen.

Meidän perheeseemme muutti kaksi vuotta sitten 16-vuotias kolumbialainen vaihto-oppilas, Santiago. Hän saapui perheeseemme suoraan FARC-sissien sydänalueelta – keskeltä sissisotaa. Me kysyimme häneltä ensitöiksemme: ”Miksi halusit tulla Suomeen?” Santiagon vastaus oli täynnä äsken mainitsemiani hyveitä: inhimillisyyttä, nöyryyttä ja rohkeutta.

Santiago kertoi, että Kolumbiassa heillä on loputtomasti vakavia ongelmia:maa on täynnä korruptiota ja hyvä koulutus on vain hyvin toimeentulevan yläluokan yksinoikeus. Santiago pohti, miten voisi auttaa korjaamaan nämä epäkohdat. Googlattuaan hän ymmärsi, että Suomi on todellinen ihanneyhteiskunta: täällä on maailman paras koulu, johon kaikilla lapsilla on yhtäläinen oikeus. Siksi hän halusi Suomeen. Hän halusi ymmärtää, miten kaikki toimii, jotta voisi viedä tämän tiedon Kolumbiaan ja auttaa maataan kehittymään.”

Näin siis ajatteli Santiago, 16-vuotias nuori mies. Ihailimme hänen motiiviaan ja hänen rohkeuttaan kantaa vastuuta asioista, joiden edessä me aikuisetkin tunnemme itsemme pieniksi ja voimattomiksi. Vuoden ajan hän ahmi kaikkea ympärillään näkemäänsä. Hän oppi ruotsin kielen ja kirjoitti ylioppilaskirjoituksissa menestyksekkäästi kaksi ainetta.

Arvoisat ylioppilaat, hyvät vanhemmat – Puheeni lopuksi haluan nostaa esille sen, mistä tämä maailman paras ja tasa-arvoisin koulu muodostuu. Se muodostuu ammattiylpeyttä tuntevista ja työhönsä intohimoisesti suhtautuvista opettajista. Se muodostuu kaikista teistä, jotka olette työllänne mahdollistaneet sen, että ihan hetken kuluttua 151 oppilasta saa painaa päähänsä valkoisen lakin. Te opettajat olette tulevaisuuden mahdollistajia.

Hyvät ylioppilaat, vain tekemällä oppii. Ja vastaavasti, kuten sanonta kuuluu, tekevälle sattuu. Tehkää, kokeilkaa, epäonnistukaa, oppikaa virheistä ja kokeilkaa yhä uudestaan. Kokeilkaa niin kauan, että onnistutte. Ja kun onnistutte, muistakaa juhlia onnistumistanne. Kuten tänään.

Arvoisat ylioppilaat, vanhemmat ja opettajat, onnea – te olette kaikki ruusunne ansainneet.

Nyt uskoisin, on aika kaivaa nenäliinat esiin. Ihan kohta on lakituksen aika.

Kiitos.

On aika palauttaa subjektiivinen oikeus varhaiskasvatukseen

Subjektiivinen oikeus päivähoitoon on ollut suomalaisen varhaiskasvatuksen peruspilari. Se on taannut kaikille suomalaisille lapsille tasavertaiset oikeudet laadukkaaseen varhaiskasvatukseen. Se on niinikään ollut yksi lastensuojelun tärkeimmistä työkaluista; varhaiskasvatukseen osallistuvan lapsen perheessä ilmeneviin ongelmiin on ollut mahdollista tarttua aikaisessa vaiheessa.

Hallitus päätti vuonna 2015 rajata tätä subjektiivista oikeutta niin, että se rajoittuisi 20 tuntiin varhaiskasvatusta viikossa perheissä, joissa toinen vanhemmista on kotona työttömänä tai hoitamassa muita lapsia. Päätöstä kritisoitiin jo silloin ankarasti. Sen arveltiin johtavan lisääntyvään byrokratiaan ja sen pelättiin eriarvoistavan lapsia. Arvioituja säästöjä kyseenalaistivat niin Kuntaliitto kuin Valtiovarainministeriökin.

Kirkkonummen kunnanhallituksen enemmistö päätti kaksi vuotta sitten toimia lakimuutoksen mahdollistamalla tavalla. Kirkkonummella oikeutta varhaiskasvatukseen rajattiin. Toimenpiteellä tavoiteltiin noin 500 000 euron säästöä vuositasolla. Monet naapurikuntamme – esimerkiksi Espoo ja Helsinki – toimivat toisin. Näissä kunnissa oikeutta ei rajattu.

Tästä päätöksestä on nyt kulunut kaksi vuotta. Kuntaliiton kuntabarometrin mukaan säästöt koko maan tasolla ovat olleet oleellisesti hallituksen arvioita pienemmät – ensi vuonna kunnat arvioivat säästöjä tulevan koko maan tasolla noin 10 miljoonaa euroa. Kirkkonummen kunnanhallituksen pyytämään selvityksen mukaan toimenpide ei ole Kirkkonummella tuonut säästöjä lainkaan.

Säästämättä euroakaan olemme luoneet byrokratiaa, tarveharkintaa ja eriarvoisuutta. Se on nyt mahdollista korjata. Siksi me toivomme, että Kirkkonummi tulevassa budjetissaan palauttaa kuntaamme lapsen subjektiivisen oikeuden kokopäiväiseen varhaiskasvatuksen niin, että perheet itse, elämäntilanteesta riippumatta, voivat päättää minkälainen päivähoito heille sopii parhaiten – kuntamme ja lastemme parhaaksi.

Anders Adlercreutz kansanedustaja, kunnanvaltuuston puheenjohtaja, RKP
Minna Hakapää, kunnanvaltuuston 1. varapuheenjohtaja, Vihreät
Hanna Haikonen, kunnanhallituksen jäsen, Kokoomus
Pirkko Lehtinen, kunnanhallituksen jäsen, SDP
Riikka Purra, kunnanvaltuutettu, Perussuomalaiset
Rita Holopainen, kunnanhallituksen varajäsen, KD
Irja Bergholm, kunnanvaltuutettu, Vasemmistoliitto
Antti Salonen, kunnanhallituksen jäsen, Keskusta
Pekka Sinisalo, kunnanhallituksen jäsen, Sininen valtuustoryhmä

Segregeringen syns också i grundskolan

(Pääkirjoitus lehdessä Hem & skola 2/2017)

 

I höstas i en incheckningskö på ett flygfält stötte jag på en amerikansk familj som reagerade på att jag var från Finland. ”Ni har ju världens bästa skola”, sade den lätt gråsprängda familjefadern från Austin, Texas, med entusiasm i blicken.

Det här är ingen ovanlig reaktion. Det har inte på länge varit Nokia eller Formel 1-förare vi är kända för utomlands, utan vår skola. Må vara att glorian kanske lite naggats i kanterna på sistone i takt med att Pisa-resultaten sjunkit, men ryktet består fortfarande.

För visst har den finländska grundskolan varit en framgångssaga, uttryckligen för att den har gett en fungerande, jämlik, grundläggande utbildning för alla. En god skola, var du än bor, oberoende av din egen bakgrund – det har varit löftet.

Den här bilden är tyvärr inte längre helt förenlig med verkligheten. När jag tog steget från högstadiet till gymnasiet på åttiotalet funderade jag inte för ett ögonblick på vilken skola jag skulle välja. Det var aldrig en fråga om kvalitet, det att jag eller mina föräldrar skulle ha tänkt att olika gymnasier ger olika grund för fortsatta studier.

I dag är situationen inte längre densamma. Att välja gymnasium är vardagsmat. Vissa skolor kan ha bättre utrymmen, vissa ett attraktivare urval ämnen och vissa kanske har mer engagerade lärare och en mer inspirerande lärmiljö som resultat av det.

Samma diversifiering – eller segregering om man vill kalla det så – syns i allt högre grad även i grundskolan. Ett barn som bor ute på landsbygden har knappast några valmöjligheter, medan ett barn som bor i stan kan välja och vraka mellan olika inriktningar. Det att man frångått nivåkurser i olika ämnen i högstadiet har paradoxalt inte lett till en ökad jämlikhet utan snarare tvärtom. Om man vill ha mer krävande undervisning söker man sig i dag inte till en annan grupp, utan till en annan skola.

Valmöjlighet är ju bra – och det att vi har många exceptionellt bra skolor ska väl inte vara ett problem? Men när vi också har skolor som helt klart släpar efter är det skäl att vara orolig. Enligt Pisa-undersökningen från år 2012 kan det finnas en skillnad på 2,5 år i läsfärdigheter mellan de bästa och de sämsta skolorna i landet. Det är en ofantligt stor skillnad som i praktiken betyder att alla barn inte bereds samma möjligheter att ta sig vidare på livets bana.

Skolan kan – och ska – fortfarande vara en aktör som bygger jämlikhet, som förmår lyfta upp dem som kräver det, som stöder dem som stöter på svårigheter. Men som också klarar av att ge lite extra utmaningar till dem som vill ha dem, så att även de finner motivation och utmaningar och därför inte vill byta skola.

Hur får vi en lärostig som motverkar segregering, som möjliggör en jämn, god kvalitet från småbarnsfostran framåt? Stigen är nyckelordet. Det att alla ska ha möjlighet till god pedagogik, det ska vara en subjektiv rätt – från småbarnspedagogiken och framåt. I dag har vissa kommuner beslutit sig för att hålla kvar den subjektiva rätten till heldagsvård, medan andra inte har gjort det. Det leder till att stigen kan vara stenigare ända från början. Om ena föräldern till exempel är arbetslös har inte barnet samma tillgång till möjligheter.

I skolan är det fråga om resurser – att skolan har möjlighet att också erbjuda utmaningar till dem som har andra behov, och stöd till dem som riskerar att halka efter. En smidig skola som ser individen är det bästa sättet att bekämpa segregering.

Puhe eduskunnan välikysymyskeskustelussa ammatillisen koulutuksen leikkauksista ja koulutuksen eriarvoistumisesta 15.3.2017

Värderade talman,

Inför varje reform, inför varje förändring, är det bra att se var man ligger. Vilket som är utgångsläget. Och sedan dra sina slutsatser.

Och vi vet var vi är. I en nordisk jämförelse har Finland det högsta antalet så kallade NEET-ungdomar – neither in employment nor in education or training. År 2015 var det här antalet 15,7 procent. Det är nästan dubbelt så många som i de övriga nordiska länderna.

Arvoisa puhemies,

Tämänkin uudistuksen kohdalla olisi ollut syytä pohtia: missä me olemme tänään? Ja vetää siitä tarvittavat johtopäätökset. Kysyä siinä kohtaa – onko nyt oikea hetki leikata 190 miljoonaa toiseen asteen koulutuksesta.

Missä me siis olemme? Suomessa on Pohjoismaiden korkein osuus niin sanottuja NEET-nuoria, nuoria jotka ovat koulutusjärjestelmän tai työmarkkinoiden ulkopuolella. Muissa pohjoismaissa osuus on alle 10 prosenttia – meillä se oli vuonna 2015 lähes 16 prosenttia.

Tämä leikkaus – joka tulee vaikuttamaan koulutuksen laatuun, koulutuksen saavutettavuuteen, koulutuspaikkojen määrään, koulutusohjelmien monipuolisuuteen – tämä leikkaus iskee juuri tähän ryhmään, tekee koulutukseen pääsyn vaikeammaksi. Ja ellei koulutukseen pääse, jos siitä tehdään entistä vaikeampaa ja hankalampaa, niin silloin työllistymisen todennäköisyys putoaa entisestään.

Mitä me sanomme näille nuorille, jonka usko Suomeen vuoden 2016 Nuorisobarometrin mukaan on romahtanut?

THL ei valitettavasti tarjoa mitään lohtua tässä asiassa, näin THL lausuu:

”Koulutuksen ulkopuolelle jääminen on useiden tutkimusten mukaan syrjäytymisen riskitekijä. Heikko menestyminen peruskoulussa johtaa helposti toisen asteen koulutuksesta karsiutumiseen ja tämä puolestaan epävarmaan työmarkkina-asemaan. Työttömyys, pitkittynyt työttömyys ja toimeentulo-ongelmat ovat selvästi yleisempiä vain perusasteen koulutuksen suorittaneilla verrattuna koulutetumpiin nuoriin aikuisiin. Pelkän peruskoulun suorittaneilla on lisäksi useissa tutkimuksissa havaittu terveyteen ja etenkin psyykkiseen terveyteen liittyviä ongelmia sekä muita elämänhallinnan ongelmia.”

Tätä saattaa siis olla tarjolla.

Tähän leikkaukseen liittyy paitsi ilmiselvä syrjäytymisen kiihdyttämisen riski, myös vakava epätasa-arvo-ongelma.

Värderade talman – det här är också en jämlikhetsfråga.

Tillgängligheten till utbildning på andra stadiet är inte jämlik idag. Tillgängligheten till utbildning på svenska är redan nu sämre, och kan inte på något sätt anses vara jämställd med de utbildningsmöjligheter som finns på majoritetsspråket.

Den här reformen kommer att öka på denna ojämlikhet.

Ta till exempel Axxell, som sköter en stor del av utbildningen på andra stadiet. De har redan skurit ner antalet anställda med 25 procent. Enheten i Karis, till exempel, har ytterligare drabbats extra hårt i och med regeringens åtgärder som lett till försämring av kollektivtrafiken i västra Nyland. Och nu blir situationen ännu sämre.

Bästa regering – värna om jämlikheten, det att alla finländare skall ha likvärdiga möjligheter till utbildning på lika villkor. Överallt i landet, på båda nationalspråken.

Itse uudistuksessa on hyvääkin. On hyvä, että hakuaika on jatkuva. On hyvä, että tutkintorakennetta uudistetaan. On hyvä, että rajat ammattiopintojen ja aikuisopintojen välillä murretaan. On myös hyvä, että työelämässä oppimista edistetään – Keski-Euroopasta voisimme oppia oppisopimuskäytännön osalta paljon.

Arvoisa puhemies,

Nämä hyvät asiat olisivat olleet mahdollisia myös ilman resurssien rajuja leikkauksia. Leikkauksia, jotka entisestään uhkaavat kiihdyttää syrjäytymiskierrettä. Yhdymme edustaja Niinistön esittämään epäluottamuslauseeseen.

Homekoulut on saatava kuriin.

Päänsärkyä ja kutittavia silmiä. Valuvia neniä ja pahoinvointia. Pitkittyvää yskää ja kuumeilua.

Näistä oireista kärsivät liian monet koululaiset kunnassamme. Masalan koulun liikuntasali todettiin korjauskelvottomaksi. Kantvikin päiväkodin ongelmat ovat puhututtaneet pitkään. Pitkään listaan ongelmakouluista on viimeisten vuosien aikana lisätty myös Gesterbyn koulukeskus.

Winellska skolanissa on luokkia joissa 20% oppilaista ovat toistuvasti sairaita. Pieniä, toistuvia korjauksia tehdään koko ajan. Ja joskus korjausten aikana tapahtuu lisää vaurioita, kuten vuoden takaisessa kattokorjauksessa tapahtui. Tämän syksyn ylioppilaskirjoitukset tehtiin kylmässä, korjauksen alla olevassa voimistelusalissa, jossa lattian tehtävää hoitivat sinne tuodut vanerilevy.

Mistä tämä johtuu? Syitä on monta. On kyse ongelmallisista rakenneratkaisuista. Winellska skolan rakennettiin 60-luvun lopussa, Gesterbyn koulu 70-luvun alussa. Tiedämme että osa silloin käytetyistä ratkaisuista olivat suorastaan vahingollisia. Mutta on kyse muustakin. On kyse väärästä hoidosta, väärästä huollosta. Siitä, että vastuukysymykset ovat epäselvät, ja että kukaan ei kanna kiinteistöistä päivittäistä kokonaisvastuuta. Saattaa olla kysymys siitä, että ongelmien ilmetessä tehdään pieniä, kosmeettisia korjauksia tilanteessa, jossa pitäisi pureutua juurisyihin.  Ja voi olla niinkin pienestä asiasta kiinni, kuin että ilmanvaihtoa vähennetään viikonlopuksi. Tästä käytännöstä ollaan onneksi luopumassa.

Viimeistään nyt meidän olisi syytä herätä ongelmaan, pohtimaan sitä, miten me rakennamme ja miten me rakennuksiamme ylläpidämme ja käytämme.

Kun me kuntana teemma hankintapäätöksiä, meidän tulisi uskaltaa panostaa laatuun, koska se on hankintalain puitteissa mahdollista. Mutta se vaatii tahtoa – ja osaamista. Halvin rakennusurakka on harvoin edullisin – se todettiin viimeksi Winellska Skolanin kattoa korjattaessa. Ja halvin suunnittelija tuottaa harvoin tehokkaimpia tiloja, kuten kävi ilmi Sepänkannaksen päiväkotia suunniteltaessa. Meidän tulee uskaltaa olla se kunta, joka rakentaessaan lapsilleen tai työntekijöilleen tiloja katsoo seuraavan vuoden budjettia pidemmälle.

Masalan koulun liikuntasali on kohta valmis. Kantivikin päiväkodin tilanteelle on tulossa korjaus. Lähiaikoina tehdään perusteellinen selvitys Gesterbyn koulukeskuksen tilasta. Selvityksen jälkeen löydettyihin ongelmiin tulee puuttua perusteellisesti, ja suurella vakavuudella. Lapsemme viettävät suuren osuuden päivästään koulu- ja päiväkotirakennuksissa. Niissä ei saa olla tällaisia puutteita. Ja ennen kun aloitamme uusien rakentamisen, nykyisten tulee olla kunnossa.

Puheenvuoro eduskunnan välikysymyskeskustelussa 6.4.2016

Värderade talman, Arvoisa puhemies,

Har regeringen en vision? Har regeringen en bild av den framtid vi marscherar emot? Onko hallituksella visio?

Vastaus tähän on meille kaikille selvä. Ei ole visiota, ei ole strategiaa, ei ole priorisointeja. On ainoastaan höylä, joka biotaloutta lukuunottamatta näivettää kaikki Oy Suomi AB:n menestyksen rakenteet.  Ei ole kykyä maalata kuvaa tulevaisuuden Suomesta, Suomesta joka olisi menestyvä, houkutteleva ja edelläkävijä.

Johtaminen ei ole pelkästään fiskaalinen toimenpide, se ei ole pelkästään numeroiden pyörittämistä. Johtamiseen kuuluu se, että tietää mihin on menossa, että tunnistaa matkan varrella olevat askelmerkit.

Hallituksen tien päässä oleva maali on tiedossa –  sen OECD kertoi meille raportissaan hiljattain. Jos nämä toimet toteutuvat, ellei koulutustason luisua saada pysäytettyä, ellei hallitus luovu tietoisista pyrkimyksistään heikentää koulutustasoamme – silloin annamme puolen prosentin vuosittaisen BKT-kasvun luisua läpi sormiemme. Siihen meillä ei ole varaa.

Joka ikisessä laitoksessa, joka ikisessa yrityksessä ympäri Suomea on tehostamisen varaa. Jokainen meistäkin voi tehdä työnsä tehokkaamminn ja nopeammin. Mutta tehostamisen tie ei ole tämä.

Mikä on yliopistojemme tehokkuus? Siirtelevätkö professorit siellä papereita kahvinjuonnin lomassa turhan panttina? Eivät, mutta näiden leikkausten, näiden toimien suunta vie siihen. Sanotaan, että ”tulisi karsia turhaa hallintoa”. Näiden leikkausten myötä karsitaan toki paljosta, muun muassa kaikista niistä tukitoimista jotka tekevät opiskelusta tehokkaampaa, ja nopeampaa, niistä palveluista jotka antavat opettajille tilaa opettaa. Mutta se ei vie tehokkuuteen, vaan tehottomuuteen. Ydintehtävä jää pimentoon.

Arvoisa puhemies,

Mikä on sitten nykytilanne, onko yliopistoissa tyhjää, laiskaa kapasiteettia?

Tutkimusten mukaan suomalaiset yliopistot ovat maailman huippuluokkaa kustannustehokkuudessa. Opintosuorituksen hinta on Suomessa alhainen.

Mutta tämä ei riitä.

Hallitus on nyt valinnut juustohöyläyksen linjan. Sen sijaan että se pureutuisi rakenteisiin se leikkaa tasaisesti kaikilta – paitsi tietenkin siitä ainoasta huippuyksiköstämme, Helsingin yliopistosta,  siitä hallitus leikkaa vielä muutama kymmenen miljoonaa lisää, vuositasolla. Tämä ei ole rohkeutta. Tämä on vastuun pakoilua, ja tasaista kurjistamista. Rohkeaa olisi tarttua rakenteisiin. Sitä voisi jopa kutsua kehittämiseksi. Ei tätä.

Olemme varmaan tässä vaiheessa päässeet yhteisymmärrykseen siitä, että valittu tie on väärä. Olemmehan.

Arvoisa puhemies,

Leikkaukset eivät kuitenkaan lopu tähän. Kovaan käsittelyyn joutuu myös innovaatiotehdas Suomi. Sama tehdas, joka suoltaa ulos patentteja tahtiin, josta useimmat muut maat voivat ainoastaan uneksia. Mutta miten kauan?

On virheitä toki tehty aikaisemminkin. Jostain syystä TEKESin tutkimusrahoitus on ollut suosittu temmellyskenttä. Tutkimus vaatii kuitenkin pitkäjänteisyyttä ja keskittymistä. Nykyinen poukkoilu johtaa tehottomuteen ja hankkeiden keskeyttämiseen. Tutkimukseen ja kehitystyöhön, kuten koulutukseen yleensä, ei sovi kvartaalitalouden tahti. Se että rahanhakumekanismeja joudutaan luomaan budjettivuosittain uudelleen, se että projektit ovat aina ja ikuisesti vaakalaudalla vie energiaa oikealta työltä.

Mitä sitten on tapahtumassa? Haluan nostaa esille muutaman yksityiskohdan.

Ensin nostetaan SHOKit pystyyn, sitten ne ajetaan alas. Samalla jo tehdyt investoinnint valuvat hiekkaan.

Pelkästään VTT:hen kohdistetut leikkaukset ovat itse asiassa nimellisiin leikkauksiin nähden moninkertaiset. VTT käyttää omaa rahoitustaan osarahoituksen muihin projektiin, tyyppillisesti noin 1/4 verran, mikä tarkoittaa että 20 miljoonan leikkaus VTT:ltä itse asiassa on moninkertainen.

Arvoisa puhemies,

Mihin häipyi usko siihen, että koulutus on suurin kilpailukykyetumme? Minne hävisivät lupaukset, minne hävisi selkäranka?

Värderade talman – Finland är förtjänt av en vision – Suomi ansaitsee vision.

Subjektiivinen päivähoito-oikeus on säilytettävä / insändare i KS

Suomessa on tarjottu jo pitkään päivähoitopalveluita. Kuitenkin vasta 90-luvulla oikeus varhaiskasvatukseen tehtiin subjektiiviseksi. Sen ansiosta kaikki lapset pääsivät korkealaatuiseen varhaiskasvatukseen ja samalla naiset saivat tasa-arvoisemmat mahdollisuudet osallistua työmarkkinoille.

Nyt subjektiivinen päivähoito-oikeus on uhan alla. Hallitus esittää, että oikeus päivähoitoon tulisi tarveharkintaiseksi riippuen siitä, onko perheestä joku kotona esimerkiksi työttömyyden tai muun syyn vuoksi. Lähtökohta esityksille on säästötoimenpiteet.

Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen ei kuitenkaan ole millään tavalla perusteltua. Sillä ei saavuteta todellisuudessa lainkaan säästöjä, joita hallitus väittää niistä tulevan. Esityksen laskelmat ovat epäselvät ja perustuvat yli kymmenen vuotta vanhoihin tilastoihin. Tästä ovat huomauttaneet muun muassa Kuntaliitto ja valtiovarainministeriö. Edellinen hallitus luopui vastaavasta esityksestä, kun todellisia säästövaikutuksia ei silloinkaan ollut.

Sen sijaan vaikutukset lapsiin, tasa-arvoon ja kilpailukykyyn ovat huomattavat. Laadukkaalla varhaiskasvatuksella on tutkitusti selkeä yhteys lasten oppimistuloksiin ja pärjäämiseen myöhemmin. Ei ole oikein, että lapselta viedään mahdollisuus jatkuvuuteen ja säännölliseen varhaiskasvatukseen, kun jatkuvasti epävarmemmilla työmarkkinoilla työskentelevät vanhemmat ovat satunnaisesti pätkiä töissä ja sitten jälleen kotona. Samalla vaikeutetaan erityisen paljon epätyypillisissä työsuhteissa työskentelevien naisten mahdollisuuksiin osallistua työmarkkinoille.

Palveluiden tuottamisen näkökulmasta uusi laki aiheuttaa huomattavan epätasa-arvoisen tilanteen. Yksityisillä päiväkodeilla on mahdollisuus valita asiakkaikseen kokopäiväiseen hoitoon oikeutettuja perheitä tai heitä, joilla on varaa maksaa lisähoidosta. Samalla julkisella puolella joudutaan tasapainoilemaan entistä enemmän sen kanssa, kenellä on oikeus mihin määrään tunteja, joudutaanko pitämään tyhjänä paikkoja muuttuvien perhetilanteiden takia ja kuinka monta työntekijää oikeastaan tarvitaankaan. Tämä tulee vain kasvattamaan eriarvoisuutta yhteiskunnassa.

Tässä lakiesityksessä ei ole kyse taloudesta, säästöistä tai vanhempien tilanteesta. Kyse on lapsista, heidän oikeudestaan kasvatukseen ja yhteiskunnan panostuksista tulevaisuuteen. Subjektiivisesta oikeudesta kokopäiväiseen hoitoon ei saa luopua.

Anders Adlercreutz, RKP

Kansanedustaja

Nasima Razmyar, SDP

Kansanedustaja

Puhe koulutusleikkauksia koskevassa välikysymyskeskustelussa 22.9.2015

Visst är vi ett underligt folk. Ju sämre det går, desto mer vill vi piska oss. Det är i vår folksjäl. Men är det vägen till framgång?

Vilken är Finlands konkurrensfördel? Varför skulle ett utländsk företag villa komma till Finland för att etablera ett kontor? Det lockas inte hit för att vår budget visar ett 500m€ mindre underskott än föregående år. Eller för att man kan köpa en tysk bil lite billigare än året innan.

De kommer hit för att man här har tillgång till världens bästa arbetskraft.

Det är en konkurrensfördel. Den kan vi inte förlora.

Arvoisa puhemies. Vaikka ajat olisivat miten huonot tahansa, niin väitän, että ei löydy sellaista ekonomistia, joka sanoo että suurimmat leikkaukset kannattaa kohdistaa opetukseen ja tutkimukseen. Että huomiselta kannattaa katkaista siivet, jotta iltapäivä olisi hieman lämpimämpi. Sillä niin tämä hallitus tekee.

Niin sanottu strateginen hallitusohjelma on täysin epästrateginen. Kamrerin lailla se katsoo ainoastaan tätä vuotta, nostamatta katsettaan tulevaisuuteen. Strategia pitää sisällään kyvyn tehdä painotuksia. Kyvyn sanoa, että tämä on arvokasta, tämän varaan rakennamme paremman huomisen. Nyt rakennetaan tasaista surkeutta, jämna plågor, toisella kotimaisella. Hallituksen toiminnasta puuttuu strateginen näkemys.

Jos huono päätös huonon päätöksen perään perustellaan ainoastaan hallitusohjelmalla, niin silloin hallitusohjelma ei ole strateginen, vaan mekaaninen.

Yliopistokoulutuksesta leikataan rankalla kädellä. Pelkästään Helsingin yliopistoon kohdistuu leikkauksia yli 100m€ vuositasolla. Samalla sanotaan hallitusohjelmassa, että opetuksen laatu ei saa heikentyä. Tämä on suunnattoman naivia. Tietenkin se heikentyy. Jos yliopiston rahoituksesta viedään 15%, niin se näkyy toiminnassa. Se tarkoittaa, että tiedekuntia lakkautetaan ja tutkimusta vähennetään. Jo nyt voi huomata tapahtuvan aivovuotoa Suomesta ulkomaille. Tämä tulee kiihtymään entisestään.

Äskettäin saimme lukea, että Helsingin yliopisto on 100 parhaan yliopiston joukossa maailmassa. Onko se sitä enää huomenna? Mitä tapahtuu niille 2,5 miljardille eurolle sekä niille 40000 työpaikalle, jotka Helsingin yliopisto tutkimusten mukaan välillisesti synnyttää?

Ja Helsingin yliopisto on vain yksi esimerkki monen joukossa. Suomi tarvitsee yliopistonsa.

Arvoisa puhemies.

En elä siinä harhakuvitelmassa, että innovaatiot syntyisivät pelkästään korkeakoulujen tai yliopistojen seinien sisällä. Mutta ne jotka tekevät innovaatiot – tutkijat, insinöörit, pellepelottomat – he saavat oppinsa niissä. Ja jos oppi on hyvää, niin he keksivät – kunhan saavat siihen tilaisuuden.

Pääministeri Sipilä, älä vie heiltä tätä mahdollisuutta. Uskalla uskoa tulevaisuuteen. Toimi strategisesti.

On puhuttu tuottavuusloikasta. Kilpailukyvyn parantamisesta. Tähän tarvitaan koulutusta. Hyvä koulutus on paras talouskasvun tae. Me olemme jo nyt liukumassa alaspäin OECD-maiden koulutustasomittauksissa. Tätä vauhtia olemme pian keskitason alapuolella. Tämä liukuminen tulee pysäyttää, eikä sitä ainakaan kannata kiihdyttää.

Samaan aikaan kun tasa-arvo heikentyy, myös sosiaalinen tausta alkaa vaikuttamaan yhä vahvemmin koulutustasoon. Kuulostaako tämä tuottavuusloikkareseptiltä? Kuulostaako tämä yhteiskunnalta, joka osaa valjastaa parhaat voimat käyttöönsä? Kuulostaako tämä strategiselta päätöksenteolta.

Ei minustakaan.

Värderade talman.

Vi måste våga satsa på framtiden. Tänk om.

Kyläkoulujemme puolesta, kolumni Kirkkonummen Sanomissa 26.3

Kun muutama päivä sitten vein toiseksi nuorimman poikamme kyläkouluumme Luomassa, törmäsin koulua reunustavan metsän reunassa todella hienoon majaan. Se oli oksista ja kivistä koottu pesä, joka oli rakennettu muutaman pienen koivun varaan. Kun pysähdyin ja otin esille puhelimeni kuvatakseni majan, lapset kerääntyivät ympärilleni iloisesti nauraen. He kertoivat aikaansaannoksestaan ja olivat siitä ilmeisen ylpeitä. Lapset olivat kaikki keskenään eri ikäisiä eli tämä oli selvästi yli luokkarajojen tehty ”projekti”.
Havahduin kotiin ajellessani siihen, että en välttämättä olisi päässyt näkemään tällaista rakentamisen ja keksimisen riemua, mikäli lapseni kävisivät jotakin toista koulua – sellaista, jonka piha olisi asfalttikenttä ja mahdollisuudet leikkiin rajalliset ja ennalta määritellyt.Tämä kokemus oli mahdollinen nimenomaan siksi, että kyseessä on pieni kyläkoulu. Paikka, joka tarjoaa mielikuvitukselle ja temmellykselle tilaa – puolen hehtaarin kokoisen metsän verran.
Voin hyvin ymmärtää, että kyläkouluilla on omat ongelmansa. Jos hyvällä koululla tarkoitetaan sitä, että tarjolla on madollisimman paljon mahdollisimman monia eri oppiaineita tai sitä, että opettajasijaisuuksia on mahdollisimman helppo järjestää, niin silloin isompi koulu voittaa äänestyksessä. Varsinkaan alakoulua ei kuitenkaan tulisi mielestäni arvioida näillä kriteereillä. Pieni alakoulu on hyvä siksi, että se mahdollistaa ainutlaatuisella tavalla sosiaalisten suhteiden solmimisen eri ikäluokkien välillä. Ja kuten Luoman koulun tapauksessa on nähtävissä, se tarjoaa erinomaiset  mahdollisuudet luovaan leikkiin.
Koulusta tulee vuosien saatossa osa paitsi yksittäisen ihmisen, myös koko kyläyhteisön identiteettiä. Mikäli lakkautamme pienet kyläkoulut, menetämme samalla yhteisön koossa pitävän paikan. Koulu on monen pienen kylän sydän. Kun sydän lakkaa sykkimästä, kylä kuihtuu ja kylmenee.
Luoman koulu voi hyvin. Niin voi myös Luoman kylä. Nähtyäni metsän kyljessä komeilleen majan, olin iloinen koko päivän. Soisin saman ilon myös muille vanhemmille ja siksi toivon, että niissä kunnissa joissa jälleen tänä vuonna pohditaan pienen kyläkoulun lakkauttamista arvioitaisiin asiaa uudemman kerran.