Jordaniassa eivät polttopullot lennä

Helsingissä pohditaan tällä hetkellä Syyrian tilannetta Suomen isännöimässä konferenssissa. Syyrian kriisi koskettaa välillisesti koko Eurooppaa, mutta naapurimaat kantavat kuitenkin avun tarjoamisessa suurimman kuorman.  Yhdeksän miljoonan asukkaan Jordania elää Lähi-Idän pakolaiskriisin ytimessä. Maahan, jossa suuri osa asukkaista jo ennestään ovat pakolaistaustaisia, on viime vuosien aikana tullut Syyriasta noin 1,5 miljoonaa pakolaista. Suurin osa asuu muiden asukkaiden joukossa, yhteiskunnan sisällä, osa pakolaisleireissä lähellä Syyrian rajaa.

Vierailin viime viikolla Jordaniassa osana YK-ryhmää. Kokemus oli tärkeä ja antoi tervettä perspektiiviä myös Suomen tilanteeseen.

Za’atari on maailman toiseksi suurin pakolaisleiri. Leirillä asuu 80 000 ihmistä viiden neliökilometrin alueella, YK:n valvovan silmän alla. Tilapäiseksi rakennetusta pakolaisleiristä on tullut jossain määrin pysyvä kaupunginosa; soratiet ovat ainakin osittain päällystettyjä ja teltat ovat vaihtuneet peltiparakkeihin. Leirin asukkaat ovat yrittäneet luoda itselleen puitteisiin nähden mahdollisimman normaalin elämän. He ovat esimerkiksi perustaneet alueelle 2 500 yritystä, kaikkea pienistä ruokakojuista metalliverstaisiin.

Tässä tasaisessa arjessa ihmisten on luovittava eteenpäin. Leipä ja vesi pitävät hengissä, mutta ne eivät tuo elämään syvempää merkitystä. Ne eivät luo toivoa tulevaisuudesta, saati paremmasta elämästä. Onkin ilmiselvää, että Kirkon Ulkomaanavun Za’atarin leirillä lapsille ja nuorille järjestämät aktiviteetit ovat aivan avainasemassa näitä syvempiä merkityksiä luotaessa. Kirkon Ulkomaanapu pitää lapsille sirkus- ja jalkapallokoulua, englannin tunteja ja korujentekokursseja. Nämä ehkä äkkiseltään triviaaleilta tuntuvat asiat auttavat lapsia ja nuoria asettamaan itselleen tavoitteita, joita kohti ponnistaa. Tavoitteet tuovat mukanaan lupauksen paremmasta huomisesta. Toiminta näyttääkin lasten kehityksen kannalta aivan kriittiseltä. Jos lapsilta viedään toivo ja mahdollisuus kehittyä, he lamaantuvat.

Za´taria pyörittää siis YK. Koska Jordanialla on maailman toiseksi heikoimmat vesivarat, leirillä on jatkuvia haasteita vesihuollon ja viemäröinnin järjestämisessä. Ruokahuolto 80 000 ihmiselle ei sekään ole helppoa. Ja koska Jordania on sitoutunut tarjoamaan koulutuksen kaikille lapsille, koulujakin pitää olla. Kaikesta huolimatta asiat näyttivät sujuvan ja elämä jatkuvan ilman suurempia ongelmia.

On kuitenkin selvää, että pakolaiskriisi koettelee Jordaniaa sekä taloudellisesti että sosiaalisesti. Aivan kuten Suomessa, paikalliset kokevat pelkoa siitä, että pakolaiset polkevat palkkoja ja vievät jordanialaisten työpaikat. Nämä asiat jordanialainen kansanedustaja Abed Ulayan suoraan otti esille, kun keskustelin hänen kanssaan tilanteesta. ”Haasteita on, eikä tilanne ole helppo”. hän sanoi. Mutta toisaalta: “Islam sanoo, että meidän on autettava. Joten me autamme”.

Jordanialaiset auttavat, koska Koraani sanoo niin. He auttavat kyseenalaistamatta. He eivät heittele polttopulloja, eivätkä marssi kaduilla. Eteeni aukeaa jälleen kerran aivan toisenlainen islam kuin mistä länsi pauhaa.

Pakolaiset itse toivovat, että avuntarve loppuisi mahdollisimman pian ja he pian pääsisivät palaamaan takaisin kotiin. Valitettavasti mikään ei viittaa siihen, että näin tulisi tapahtumaan ainakaan lähitulevaisuudessa. Bashar Al-Assadin joukot ovat niskan päällä, mutta vielä on matkaa siihen, että Syyriassa vallitsisi sellainen rauha, jossa jokainen syyrialainen voisi elää turvallisesti, ilman pelkoa vastustajan kostosta. Kostoon riittää pelkästään se, että on lähtenyt Syyriasta pakoon.

Rauhaa odotellessaan syyrialaiset ovat pakotettuja elämään maanpaossa; pärjäämään Za’tarin kaltaisilla pakolaisleireillä. Ja siihen asti YK, jonka budjetti on riippuvainen jäsenmaidensa hyvästä tahdosta, pyrkii takaamaan siedettävät olosuhteet leireillä asuville pakolaisille.

Suomi leikkasi viime vuonna kehitysavustuksia rajusti, YK-järjestöille annettavaa apua leikattiin 70%. Se ei millään muotoa edesauta sitä ”paikan päällä auttamista”, josta mielellämme puhumme. Itse en halua ajatella sitä surua, joka tapaamiani lapsia kohtaisi, jos heidän rakastamansa sirkuskoulu loppuisi. Se olisi taatusti lapsille pieni maailmanloppu.

Maailma heräsi Obaman jälkeiseen aikaan – mitä Trump tuo tullessaan?

USA – ja koko maailma – heräsi keskiviikkona uuteen todellisuuteen. Vastoin ennakko-odotuksia USA oli saanut uuden presidentin Donald Trumpista. Puolet maasta iloitsi ja puolet maasta oli ällikällä päähän lyöty. Jopa epäuskoisessa tilassa. Miten tässä näin kävi ja mitä se tarkoittaa?

Helpoin vastaus ensimmäiseen kysymykseen on muutoshalu tai pikemminkin peruutushalu. Clinton olisi ollut monella tapaa historiallinen presidentti. Ennen kaikkea sen takia, että hän olisi ollut maan ensimmäinen naispresidentti. Iso osa äänestäjistä piti häntä kuitenkin valtakoneiston tuotteena, missä he ovat myös oikeassa. Se, että Clinton oli, Obamaa lainatakseni, historian pätevin presidenttiehdokas, nähtiin tässä taistossa huonona asiana. Trump puolestaan oli monen mielestä vähiten politiikassa pätevöitynyt ehdokas, mikä kuitenkin tulkittiin pikemminkin hänen vahvuudekseen.

Kritiikki valtakoneistoa kohtaan on kasvanut USA:ssa suureksi huolimatta siitä, että Obaman aika presidenttinä on ollut monella tapaa menestyksekäs: työttömyys on puolittunut ja budjettialijäämä on pienentynyt. Tätä amerikkalaiset eivät kuitenkaan tunnu sisäistäneen. Tai kehitystä ei pidetä riittävänä. Ja yleisestä positiivisesta kehityksestä huolimatta on myös huomioitava, että maassa on paljon ihmisiä, joiden elämänlaatu ei ole Obaman kauden aikana parantunut.

Isoja trendejä tarkastellessa voi vetää sen johtopäätöksen, että monia amerikkalaisia ahdistaa maailmassa tapahtuvat muutokset. Trump valaa uskoa perinteisessä teollisuudessa työskenteleviin tai siellä työskennelleisiin. Hänen koetaan mahdollistavan paluun johonkin tuttuun ja turvalliseen. Johonkin, johon ei välttämättä kuitenkaan enää ole paluuta nopeasti digitalisoituvassa maailmassa.

Hillary Clinton ei missään vaiheessa kampanjaansa saanut isoja massoja liikkeelle samalla tavalla kuin Trump. Kannatus oli suurimman osan ajasta Trumpin kannatusta korkeampi, mutta hurmoshenkeä ei ilmassa ollut. Kampanja keskittyi käytännön organisaation rakentamiseen ja iso viesti jäi epäselväksi. Siinä missä Trumpin lupaus paremmasta tulevaisuudesta sai politiikkaan turhautuneet ihmiset innostumaan, jäi Clintonin kampanjan pääviesti ihmisille sumeaksi. Clintonin pätevyys yksinään ei saanut ihmisiä uurnille – häneltä uupui henkilökohtaista karismaa, jota huokuu presidentti Obamasta ja omalla tavallaan Trumpistakin.

Olin seuraamassa vaaleja muutaman päivän ajan Washington DC:ssä. Osallistuin sekä Trumpin että Clintonin vaalitapahtumiin. Ne erosivat toisistaan yhtä paljon kuin itse ehdokkaatkin. Trump puhui Pennsylvanian maaseudulla noin kolmelle tuhannelle ihmiselle. Yleisö huusi aggressiivisen hurmoshenkisesti ”Lock Her up” eli ”Heitä Hillary vankilaan”. Ja sen show-mies Trump lupasi tehdä. Eurooppalaisena ja suomalaisena tällainen retoriikka tuntui yliampuvalta, pelottavaltakin, mutta innostus, joka myöhemmin sai ihmiset äänestämään, oli käsinkosketeltavaa.

dsc03879-1

Keskustelin paikan päällä monen Trumpin kannattajan kanssa ja kävi selvästi ilmi, ettei näiden kannattajien Trump-kannatus suinkaan juontanut eri vaihtoehtojen analyyttisesti vertailusta, vaan pelon ja vainoharhan aikaansaamasta vihasta.

Olin myös Hillaryn yleisötapahtumassa Philadelphian keskustassa. Siellä oli Trumpin tapahtumaan nähden kymmenkertaisesti ihmisiä. Yli 30 000 ihmistä oli kokoontunut kuuntelemaan Barack ja Michelle Obamaa, Bill Clintonia, Bruce Springsteeniä ja Jon Bon Jovia. Toki myös Hillarya, mutta Obamat, ja etenkin Michelle, olivat illan ykköstähdet. Hillary puhui kiitettävästi, mutta hänen ei onnistunut tälläkään kertaa synnyttämään sitä hurmoshenkistä vastaanottoa mistä Obamat nauttivat. Tästäkin huolimatta uskoin, että Clinton voittaisi vaalit. Että muutamaan prosenttiin supistunut ero gallupeissa kuitenkin riittäisi Clintonin voittoon.

Toisin kävi. Vaalipäivänä puolenyön maissa paikallista aikaa alkoi näyttää siltä, että Trump vetäisi kuitenkin pidemmän korren. Gallupit olivat siis olleet väärässä. Trumpin kannattajat olivat ilmeisesti paljastaneet äänestysaikeitaan varautuneemmin kuin Hillaryn kannattajat.

Vaa’ankieliosavaltiot kääntyivät näin yksi toisensa jälkeen Trumpin taakse ja pian vaalit olivat ohi. Amerikkalainen jytky oli toteutunut. Miten tämä oli mahdollista. Trumpilla oli pienempi budjetti, hyvin vähän korkean profiilin tukijoita, ainoastaan muutaman lehden tuki ja kuitenkin hänen onnistui voittamaan Clintonin.

Mitä Trumpin valinta presidentiksi tarkoitta USA:lle, Suomelle, Euroopalle? Tähän emme saa vielä vähään aikaan vastausta, mutta arvauksia voi esittää.

Politiikassa – ja etenkin vaalikampanjoinnissa – on taipumus yksinkertaistaa monimutkaisia asioita. Tämä on nähty suomalaisessa politiikassakin. Sama ilmiö pätee varmasti myös Trumpiin. Vaalikampanjan aikana hän lupasi asioita, joita tuskin kykenee pitämään. Vallankahvaan päästyään hän tulee aikaisempien presidenttien tapaan sopeutumaan realiteetteihin ja siihen tosiasiaan, ettei presidentinkään valta ei ole rajoittamaton. Siitä pitävät huolen sekä kongressi että korkein oikeus. Joitakin selkeitä huolenaiheita kuitenkin on.

img_0212

Vaalipäivän jälkeen kävin tapaamassa edustajainhuoneen eurooppa-asioita käsittelevän komitean taustajoukkoja. He edustivat kumpaakin puoluetta ja olivat selvästi järkyttyneitä tuloksesta. He myös vahvistivat pelkoni siitä, että Pariisin ilmastosopimus on nyt vaakalaudalla. Trump on toistuvasti puhunut siitä, että ilmastonmuutos on kiinalaisten keksimä huijaus ja että hän vetäytyisi sopimuksesta. Näin saattaa hyvinkin käydä, mikä olisi koko maailman kannalta äärimmäisen vakava asia. Ei yksinomaan siksi, että USA vastaa 13% maailman kasvihuonepäästöistä, vaan myös siksi, että muut maat saattaisivat seurata sitä toimissaan.

Myös vapaakauppa on tulilinjalla. Tämä on erityisesti viennistä riippuvaiselle Suomelle vakava asia. Me emme kaipaa, aivan kuten ei Eurooppakaan, kauppasotaa. Siitä ei hyötyisi USA:kaan, mutta Trump tuskin pystyy vetäytymään tästä vaalilupauksesta.

Tuloksen selvittyä Venäjän duumassa juhlittiin. Venäjä vaikutti selvästi vaalitulokseen tietovuotojen kautta ja on ilmeistä, että Trumpin valinta on heille mieluinen. Yksi syy tähän on Trumpin suhtautuminen NATO:on. Trumpin viittaukset siihen, että NATO:n peruspilari, artikla 5, eli lupaus keskinäisestä avunannosta, olisi uudelleenarvioitava, on Suomen näkökulmasta huolestuttavaa. Vaalikampanjan aikana Trump sanoi myös, että hyökkäys Baltian maihin ei välttämättä tarkoittaisi sitä, että USA tulisi apuun. Jos presidentti Trump vahvistaa todellakin tarkoittaneensa tätä, niin Suomenkin turvallisuuspoliittinen tilanne muuttuu kertaheitolla.

Sulkeutuuko USA kauppaesteiden taakse? Rakennetaanko Meksikon rajalle muuri? Mitä tapahtuu Obamacare:lle, Obaman puutteelliselle, mutta tärkeälle uudistukselle? Tuleeko hän nimittämään – kuten on luvannut – erikoissyyttäjän tutkimaan Hillaryn jo kertaalleen läpikoluttuja sähköposteja? Tuleeko hän toteuttamaan veronkevennykset, jotka laskelmien mukaan kasvattavat valtion lainataakkaa huimasti. Entä tekeekö hän raskauden keskeyttämisestä rangaistavan teon?

Osa näistä peloista varmaan toteutuu, osa ei. Joka tapauksessa Trumpilla on edessään iso työ, vaaleissa kahtia repeytyneen USA:n yhdistämisessä. Heti vaalitulosten julkaisua seuraavana päivänä todistettiin eri puolella maata suuria mielenosoituksia.

Itse toivon, että ehdokas Trump ja presidentti Trump ovat eri henkilöitä. Että populistikuoren alta paljastuu käytännönläheinen realisti, jota hyvät neuvonantajat tukevat. Elämme siis jännittäviä aikoja, ja ensimmäiset Washingtonista kantautuneet viestit eivät näiltä osin lupaa hyvää. Nyt meidän – Suomen ja Euroopan – kannattaa keskittyä omien rakenteidemme lujittamiseen ja päätöksentekomme toimivuuden parantamiseen. Brexitin ja Trumpin jälkeen maailma tarvitsee vahvan ja toimivan Euroopan – ja me voimme omalla työllämme siihen vaikuttaa.

Rasismi ja vihapuhe – puheenvuoro eduskunnan rasismikeskustelussa 14.10.2015

Rasismi, muukalaisviha, ääriliikkeet – ne lähtevät ajatuksesta että on olemassa me, ja nuo. Ne toiset, ne erilaiset, ne jotka eivät kuulu tänne.

Ne lähtevät siitä, että haluamme määritellä suomalaisuuden – se, mitä on olla kuten me – mahdollisimman kapeasti.

Mutta kansalaisuus ei voi olla sitä, eikä se sitä ikinä ole ollut.

Mikään maa joka on lähtenyt tekemään kansalaisuudesta kärkihankkeen, mahdollisen tehokkaan ja kapean, ei ole menestynyt. Suomalaisuuskin on aina ollut muiden vaikutteiden sulattamista, omaksumista. Suomalaisuudessa on ruotsalaista, venäläistä, saksalaista, ja paljon muuta. Aleksis Kiven Suomi oli monikulttuurinen, kuten on meidänkin Suomemme. Ellemme hyväksy muita vaikutteita – ja muita – emme ikinä kehity. Suomi taantuu.

Siksi muukalaisviha ja rasismi, kansallismieliset ääriliikeet, ovat niin vahingollisia. Koska ne taistelevat luontaista kehitystä vastaan. Kehitystä joka aina on ollut Suomelle eduksi.

Pienen maan edun mukaista on se, että kansalaisuus määritellään mahdollisimman leveästi, että joukko ”meitä” on mahdollisimman iso.

Miten tätä vastaan sitten voi  taistella?

Noista ”muista” pitää puhua ihmisinä, pitää nähdä nainen, mies ja lapsi otsikon takana. Kun puhutaan turvapaikanhakijoista pitää nähdä ihmiset – ei pidä puhua vyörystä, tai elintasosurffareista. Vaan ihmisistä hädässä. Ja pitää uskaltaa kohdata heidät.

Pitää järjestää mahdollisimman paljon mahdollisuuksia tapaamisiin. Pitää hoitaa integraatio aidosti kunniahimoisesti. Koska usein ennakkoluulojen karistamiseen vaaditaan toisen ihmisen tasavertaista kohtaamista. Vasta kun ei ole pelkoa, ei ole vihaa ja vastustusta.

Kaikilla meistä on varmaan joskus ollut ennakkoluuloja. Minullakin. Kun tulin tänne eduskuntaan minullakin oli ennakkoluuloja – huomasin laittaneeni ihmisiä ja puolueita kategorioihin omien olettamusteni tai muilta kuulemani perusteella. Ja huomasin olleeni monessa mielessä väärässä. Väärässä olemisen tunnustaminen vaatii ponnistelua – omien ajatusten kyseenalaistamista. Helpompaa on pitää kiinni vanhoista, joskus piintyneistäkin ajatuksista. Tämä ilmiö lienee taustalla niiden suomalaisten käytöksessä, jotka nyt pelkäävät muita ja muiden mukanaan tuomia vaikutteita.

Joka puolella Suomea ihmiset aktivoituvat, järjestävät tapaamisia, osallistuvat kotouttamiseen. Omassa kunnassani paikallinen urheiluseura järjestää jalkapalloharjoituksia turvapaikanhakijoille. Jotkut ovat koonneet ryhmän opettajia, jotka opettavat heille kieltä. Tällaiset kohtaamiset ovat tarpeen paitsi turvapaikanhakijoille, myös meille. Kaikki suomalaiset eivät ajattele kapeasti, vaan raivaavat tietä uudelle monikulttuurisemmalle Suomelle. Nyt on korkea aika keskittyä tukemaan näiden ihmisten työtä ja nostaa sitä esille. Ja jättää negatiivinen spekulointi niin vähälle huomiolle kuin mahdollista.

Pakolaisten kotouttamiseen pätee sama ohjenuora kuin kaikkeen muuhunkin rakentavaan toimintaan: tee toiselle niin kuin toivoisit toisten tekevän sinulle. Jos naapurisi talo palaisi ja hän menettäisi aivan kaiken, kadehtisitko sitä, että hänelle tarjottaisiin Hervannasta väliaikainen koti, muutama sänky ja lähiliikenteen bussikortti. Epäilenpä.

Ajatuksia hallitusohjelmasta / KS 25.6.2015

Hallitusohjelma julkistettiin muutama viikko sitten ja nyt on pöly jo ehtinyt hieman laskeutua. Meillä on pääministeri ja hallitus. Tässä omia huomioitani prosessista ja hallitusohjelmasta.
Hallitusneuvottelut olivat ilmeisen tehokkaat, mikä lupaa hyvää. Edustamani puolue ei päässyt neuvotteluihin mukaan, mikä oli pitkäaikaiselle hallituspuolueella kova isku. Sipilällä oli selvästikin hallituksen kokoonpanosta vahva käsitys, mihin hänellä on oikeus. Suomi tarvitsee päämäärätietoisuutta. Samaan aikaan on mielestäni syytä olla varuillaan: on tärkeää, ettei tehokkuus – tai mielikuva tehokkuudesta – aja sisällön yli. Nopeaa päätöksentekoa värittää mielestäni paikoitellen myös populismi. Tämä näkyy esimerkiksi hallituksen linjauksessa vähentää ministerien, valtiosihteerien ja avustajien määrää. Tällä päätöksellä todellisuudessa  ei ole mitään yhteyttä toiminnan tehostamiseen – pikemminkin päinvastoin. On todellinen riski, että Suomeen syntyy virkamieshallinto. Vertaisin tilannetta yritykseen, jota yritettäisiin johtaa pelkästään asiantuntijoiden toimesta. Uskon, että tarvitaan ministereitä, jotka vastaavat viimekädessä asioiden priorisoinnista sekä siitä, että asioista keskustellaan julkisuudessa. Ja paitsi asioista myös arvoista. Samoin on tärkeää, ettei työn laatu kärsi ihmisten ylikuormittumisesta. Juteltuani paljon entisen oikeusministerin eli Anna-Maja Henrikssonin kanssa, vaikuttaa ilmiselvältä että jo entisestään ylikuormittuneen oikeusministerin salkun täyttäminen myös työministerin papereilla ei ole viisasta maassa, jossa työllisyys on yksi tärkeimmistä tulevaisuuden kehityskohteista. Tuplaministerin roolin täytyy olla sekä fyysisesti että psyykkisesti raskas.
Pitää toivoa että pelkoni on turha, koska maamme tarvitsee toimintakykyisen hallituksen.

Hallitusohjelmassa on paljon hyvää ja paljon sellaista, mikä saa kulmakarvani nousemaan hiusmartoon saakka. Ehdottomasti parasta on se, että uskon hallitusohjelman luovan hyvät edellytykset yrittäjyyden kasvulle. Perintöveron keventäminen tulee helpottamaan perheyritysten sukupolvenvaihdoksia.
Uuden hallitusohjelman helmiä on myös kirjaus siitä, että selvitetämme mahdollisuuksia tehdä yrityksen verotettavasta tuloksesta varaus investointien helpottamiseksi. Mukaan tuli myös tavoite saada pienten yritysten alv-tilitykset maksuperusteisiksi. Lopuksi halutaan myös korottaa ansiotulovähennyksiä, mikä helpottaa matalatuloisten tilannetta – joskin tutkimusten valossa kevennykset kokonaisuutta tarkastellessa osuvat pikemminkin palkka-asteikon yläpäähän.
Kriittisellä mielellä arvioin päätöstä rajoittaa subjektiivista oikeutta päivähoitoon. Ymmärtäisin pyrkimystä, mikäli siitä koituisi merkittäviä säästöjä. Selvitysten perusteella muutos kuitenkin pikemminkin hankaloittaa päiväkotien toimintaa, sillä sen myötä valmiiksi mutkikkaaseen palapeliin pitää lisätä puolipäivähoitoa tarvitsevat lapset. Päätös tuntuu siis ainakin toistaiseksi harkitsemattomalta. Selvittelen faktoja sen taustalla. On myös syytä muistaa, että päivähoito on osa varhaiskasvatusta, johon kaikilla lapsilla tulisi olla oikeus.

Mutta keskittykäämme nyt vielä hetkeksi muihin hyviin asioihin. Arkkitehtina iloitsen siitä, että rakennusten invamääräyksiä ymmärretään vihdoin höllentää. Tältä osin olisin tosin pitänyt  järkevämpänä soveltaa periaatetta, jossa esimerkiksi asuntojen kylpyhuoneet olisivat muutettavissa pienin muutostöin esteettömiksi sen sijaan, että jokaisessa rakennuksessa pitää nyt tehdyn ehdotuksen mukaan olla tietty määrä esteettömiä asuntoja. Tällainen ratkaisu sopii mielestäni huonosti omistusasuntopohjaiseen rakennuskantaamme. Positiivista on myös se, että rakentamisen energiamääräyksiä tullaan tarkastamaan. Tämä helpottaa tilanteissa, joissa vaikka toimistoja muutetaan asunnoiksi tai vanhoja rakennuksia peruskorjataan.

Sitten energiakysymyksiin. Olen monessa yhteydessä peräänkuuluttanut aiempaa strategisempaa energiapolitiikkaa. Hallitusohjelma nostaa tämän asian hyvällä tavalla esille. Kauneusvirheeksi jää turpeen pitäminen energiavalikoimassa. Turve ei ole uusiutuva luonnonvara kuin äärimmäisen teoreettisessa mielessä. Se ei myöskään ole ympäristöystävällinen. Mutta kaiken kaikkiaan energialinjaukset ovat hyvin kunnianhimoiset – esimerkiksi öljyn tuonnin puolittaminen 2020-luvun aikana ei onnistu ilman syvällisiä rakenteellisia muutoksia. Ja tällaiset muutokset tulevat olemaan meille hyödyksi pitkällä aikavälillä.
Suurimmat ongelmat hallitusohjelmassa liittyvät koulutukseen. Olen sitä mieltä, että koulutus on  tärkein kilpailuvalttimme. Siitä huolimatta erityisesti yliopistokoulutus joutuu nyt rankkojen leikkausten kohteeksi. Tämä linjaus ei ole omiaan houkuttelemaan maahamme ulkomaisia huippuosaajia, tai viemään yliopistojamme lähemmäs maailma huippua. Pelkästään Helsingin Yliopiston rahoituksesta tullaan viemään indeksitarkistusten lisäksi  vuositasolla 30 M €. Summa vastaa usean tiedekunnan budjettia, mikä tulee väistämättä näkymään toiminnassa.
Myös opintotukea ollaan leikkaamassa raskaalla kädellä, mikä on ristiriidassa sen kanssa, että samalla pyritään lyhentämään opiskeluaikoja. Toimenpide ja tahtotila eivät ole yhteen sovitettavissa. Suurin syy opiskeluaikojen pitenemiseen on nimenomaan opiskelijoiden tarve tehdä töitä. Voisin ymmärtää painotuksen siirtämisen opintolainan suuntaan, jos pakettiin lisättäisiin Ruotsin ja Englannin tapainen järjestelmä, jossa takaisinmaksu sidotaan tulevaan tulotasoon. Mikäli ainoastaan leikataan opintotukea, opintoajat pidentyvät ja erityisesti vähävaraisimmat joutuvat jättämään haaveet opiskelusta väliin. Tutkimukset osoittavat selvästi, että opiskelun kustannustaakan suuruudella on suora yhteys sosiaalisen mobiliteetin vähenemiseen. Eli köyhät pysyvät köyhinä, hyväosaiset hyväosaisina.

Suomen talousmurheiden keskellä kehitysapu on asia, johon liittyy tunteita: ”Miksi meidän pitäisi syytää velkaantuvana maana rahaa muiden ongelmien ratkaisemiseen.” Tällaisen asenteen omaavia on mielestäni hyvä muistuttaa siitä, että kehitysapu ei ole yksinomaan jaloa auttamista, vaan myös mitä suuremmissa määrin ulkopolitiikkaa. Nyt päätetty 300 M€ vähennys on merkittävä ja se tarkoittaa suoraan myös sitä, että vaikutusvaltamme maailmalla pienenee. Vaikkei Suomi voi ratkaista yksin esimerkiksi Välimeren pakolaistilannetta, meidän on viisasta sitoutua talkoisiin. Jos ja kun kuitenkin  haluamme olla osa yhteisöä.

Nyt tehdyt päätökset ovat saaneet minut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että oppositiopoliitikkona tehtäväni  on osallistua ”Suomi suosta -talkoisiin” käymällä avointa ja vaativaakin keskustelua keinoista. Talouskurimuksen selättämiseen liittyvistä päämääristä olen hallituksen kanssa pitkälti samaa mieltä: työllisyystilannetta on parannettava, vientiä on piristettävä ja yrittäjyyttä tuettava. Nämä asiat on pidettävä prioriteettilistan kärjessä. Jos Suomen taloustilannetta ei saada korjattua, ei ole kohta mitään mistä kiistellä. Suhteellisuudentaju pitää kuitenkin säilyttää. Stubbimainen kolmen kohdan neuvoni hallitukselle kuuluukin:

1) Leikkauksia pitää tehdä, mutta jokainen leikkaus pitää pystyä perustelemaan osana isompaa kokonaisuutta.

2) Jokainen päätös on nähtävä kauaskantoisena.

3) Väärässä kohtaa ei pidä säästää.

Ja vielä lopuksi: vain tehty työ tuottaa ja niin kauan kuin elämme maailmassa, joka noudattaa markkinatalouden lainalaisuuksia, maamme menee eteenpäin vain työn voimalla. Työttömyydellä on rinnakkaisvaikutuksia, jotka vaikuttavat negatiivisesti kansantalouteen. Työttömyydestä seuraa usein masennusta ja syrjäytymistä. Mielenterveysongelmat taas tekevät ihmisistä työkyvyttömiä. Kierre on valmis. Nuorena hankittu työkokemus on tärkeää, joten nuorten työllistäminen on toivoakseni yksi tämän hallituskauden alun tärkeimmistä tavoitteista.

Lehdissä uutisoitiin viime viikolla yritysjohdon aikomuksista kuristaa palkoistaan viisi prosenttia. Viesti oli selvä: muidenkin pitää ryhtyä säästö- ja kohtuullistamistalkoisiin. En ole ihan varma, miten suhtautuisin tällaiseen viestintään. Viesti on viime kädessä negatiivinen: säästäkää, leikatkaa! Itse uskon siihen, että meidän pitäisi uskaltaa uskoa tulevaisuuteen: investoikaa viisaasti, kehittäkää uutta! Suomella on edelleen kaikki edellytykset olla monessa asiassa maailman paras. Tarvitsemme innostusta ja uskoa. Tervettä itsetuntoa. Kohtuullisuus on meillä verissä ja se on paikoitellen myös ongelmamme.

Anders Adlercreutz, kansanedustaja rkp, viiden lapsen isä

Powermysli

MUSLIAinekset

Määrä: noin 1½ litraa

1 l kaurahiutaleita – tai 4 viljan hiutaleita
4 dl ruishiutaleita
2 dl auringonkukansiemeniä, kurpitsansiemeniä
1 dl hasselpähkinöitä
1 dl vettä
1 dl vaahterasiirappia – vaalea siirappi tai hunaja käyvät myös – tai näiden sekoitus.
2 rl öljyä
1 rl jauhettua kanelia

rusinoita, kuivattuja karpaloita jne maun mukaan
10 kuivattua aprikoosia

 

Tee näin:

  1. Lämmitä uni 200 asteeseen. Sekoita hiutaleet ja siemenet uunipannussa. Paloittele pähkinät ja lisää ne hiutaleseokseen.
  2. Sekoita siirappi, vesi, öljya ja kaneli. Kaada seos hiutaleseoksen päälle.
  3. Paahda seos uunissa noin puoli tuntia, sekoittaen välillä.
  4. Paloittele aprikoosit. Lisää ne seokseen seoksen jäähdyttyä.

 

9.4

Tapiola, Stockmannin edusta klo 15-16

Prisma, Kirkkonummi klo 16.30-17.30

Kirkkonummen yrittäjien paneeli klo 18-20, Kunnantalo

Kyläkoulujemme puolesta, kolumni Kirkkonummen Sanomissa 26.3

Kun muutama päivä sitten vein toiseksi nuorimman poikamme kyläkouluumme Luomassa, törmäsin koulua reunustavan metsän reunassa todella hienoon majaan. Se oli oksista ja kivistä koottu pesä, joka oli rakennettu muutaman pienen koivun varaan. Kun pysähdyin ja otin esille puhelimeni kuvatakseni majan, lapset kerääntyivät ympärilleni iloisesti nauraen. He kertoivat aikaansaannoksestaan ja olivat siitä ilmeisen ylpeitä. Lapset olivat kaikki keskenään eri ikäisiä eli tämä oli selvästi yli luokkarajojen tehty ”projekti”.
Havahduin kotiin ajellessani siihen, että en välttämättä olisi päässyt näkemään tällaista rakentamisen ja keksimisen riemua, mikäli lapseni kävisivät jotakin toista koulua – sellaista, jonka piha olisi asfalttikenttä ja mahdollisuudet leikkiin rajalliset ja ennalta määritellyt.Tämä kokemus oli mahdollinen nimenomaan siksi, että kyseessä on pieni kyläkoulu. Paikka, joka tarjoaa mielikuvitukselle ja temmellykselle tilaa – puolen hehtaarin kokoisen metsän verran.
Voin hyvin ymmärtää, että kyläkouluilla on omat ongelmansa. Jos hyvällä koululla tarkoitetaan sitä, että tarjolla on madollisimman paljon mahdollisimman monia eri oppiaineita tai sitä, että opettajasijaisuuksia on mahdollisimman helppo järjestää, niin silloin isompi koulu voittaa äänestyksessä. Varsinkaan alakoulua ei kuitenkaan tulisi mielestäni arvioida näillä kriteereillä. Pieni alakoulu on hyvä siksi, että se mahdollistaa ainutlaatuisella tavalla sosiaalisten suhteiden solmimisen eri ikäluokkien välillä. Ja kuten Luoman koulun tapauksessa on nähtävissä, se tarjoaa erinomaiset  mahdollisuudet luovaan leikkiin.
Koulusta tulee vuosien saatossa osa paitsi yksittäisen ihmisen, myös koko kyläyhteisön identiteettiä. Mikäli lakkautamme pienet kyläkoulut, menetämme samalla yhteisön koossa pitävän paikan. Koulu on monen pienen kylän sydän. Kun sydän lakkaa sykkimästä, kylä kuihtuu ja kylmenee.
Luoman koulu voi hyvin. Niin voi myös Luoman kylä. Nähtyäni metsän kyljessä komeilleen majan, olin iloinen koko päivän. Soisin saman ilon myös muille vanhemmille ja siksi toivon, että niissä kunnissa joissa jälleen tänä vuonna pohditaan pienen kyläkoulun lakkauttamista arvioitaisiin asiaa uudemman kerran.

Yrittäjyydestä, kolumni Kirkkonummen Yrittäjien palstalle Kirkkonummen Sanomissa 12.2.2015

Julkisessa keskustelussa yrittäjällä on paljon ystäviä. Ja sietää ollakin. Suomen kasvu lähtee pienyrityksistä. Yrittäjyys ei kuitenkaan ole aina ollut yhtä arvostettua. Ei ole pitkä aika siitä, kun yrittäjäksi tuntuivat haluavan vain hullut tai ne, jotka eivät onnistuneet saamaan virkamiestyötä.

Itse olen toiminut yksityisyrittäjänä viimeiset kaksikymmentä vuotta. Arkkitehtitoimistomme työllistää noin 15 henkeä, mikä on Suomen mittakaavassa paljon. Meillä ei ole enää pienen, aloittelevan toimiston ongelmia, mutta myös liikkeelle lähdön haasteet ovat lähipiiristä tuttuja.

Usein törmään yhden tai kahden hengen yrityksiin, joihin ei uskalleta palkata lisää käsiä. Palkkaamiseen liittyvät riskit johtavat siihen, että töitä paiskitaan vuorokaudet ympäri. Pelko ei ole täysin aiheeton. Esimerkiksi tästä käy lähipiirissäni toimiva yhden hengen konsulttiyritys, jonka perustaja päätyi taistelemaan kahden vuoden ajan oikeudessa irtisanomisperusteisiin liittyvistä asioista työntekijän palkattuaan. Vikaa oli toki myös yrittäjässä. Prosessi kuitenkin musersi tämän yrittäjän mielen ja nyt hän pitää parempana vaihtoehtona jatkaa toimintaa yksin

Näistä tapauksista  meidän pitää päästä irti. Lääkkeiksi kelpaavat esimerkiksi paikallinen sopiminen ja koeajan pidentäminen kuuteen kuukauteen.

Palkkaamisen pitää aina olla mahdollisuus, ei riski. Se on kaikkien etu.

Juttelin hiljattain naisvaltaisella toimialalla toimivan kirkkonummelaisen yrittäjän kanssa. Hänen mielestään perheellisten työntekijöiden kustannukset rasittavat toimintaa kohtuuttomasti. Tasa-arvokysymykset ovat siis vahvasti sidoksissa yrittäjyyteen. Tästä syystä on tärkeää jakaa vanhemmuudesta syntyvät kustannukset niin, etteivät ne lankea ainoastaan äidin työnantajan maksettaviksi.

Vaikka valtio voi ja sen pitää kannustaa yrittämiseen esimerkiksi huoehtimalla siitä, että verotus on ennakoitavissa ja johdomukaista, yrittäjyys lähtee kuitenkin aina ihmisistä. Kirkkonummen yrittäjien kaltaiset yhdistykset tarjoavat elintärkeän mahdollisuuden verkostoitumiselle. Pienyrittäjä, joka hallitsee kirjanpidon koukerot, ei välttämättä osaa markkinoida itseään. Ja toisin päin. Tässä mentoroinnin merkitys kasvaa tärkeäksi. Yhdessä tekemällä menestyksen todennäköisyys moninkertaistuu.

Uskon, että yrittäjyys on nousussa. Järjestämässäni yritysseminaarissa esiintynyt nuori start-up yrittäjä edusti uutta sukupolvea, joka pitää epäonnistumisia luonnollisina askeleina menestymiseen. Tällaista asennetta tarvitsemme lisää. Kaikki nuoriin kohdistuva yrittäjäkasvatus on tärkeä investointi tulevaisuuteen.

Näin vaalien alla poliitikoista kuoriutuu yrittäjien ystäviä. Yksi asia on kuitenkin todennäköinen: yrittäjää ymmärtää parhaiten toinen yrittäjä.