Puhe eduskunnan keskustelussa energia- och ilmastostrategiasta 24.5.2017

Ärade talman, arvoisa puhemies,

Det råder ingen brist på strategipapper. Somliga tas i beaktande, andra läggs längst ner på hyllan för att samla damm. Somliga är viktiga, andra försumbara. 

Ärade talman, denna strategi hör till den förra kategorin. 

Klimat och energi om något är av helt avgörande betydelse när vi diskuterar framtidens utmaningar. 

Arvoisa puhemies,

On hienoa, että meillä on käsissämme Ilmasto- ja energiastrategia ja on hienoa että se on näinkin kunnianhimoinen – kiitos siitä, kuten talousvaliokunnan varsin hyvästä mietinnöstäkin. 

No, asiaan. Haasteet ovat isot, ja enegiakysymys on siinä keskiössä. Miten tuotamme puhdasta energiaa tulevaisuudessa? 

Tässä kohtaa strategian johdonmukaisuus sitten hieman lipsuu. Tuulivoimaa kritisoidaan siksi, että sitä syöttötariffien muodossa tuetaan. Mutta ei se pelikenttä ihan neutraali ole muutenkaan. 

Turvetta verotetaan juuri sen verran, että se on kivihiiltä edullisempi. 

Puuhaketta tuetaan juuri sen verran, että se on turvetta halvempi. 

Ja tuulivoimaa tutkitaan juuri sen verran, että perussuomalaiset ovat tyytyväisiä .

Arvoisa puhemies,

Kivihiilen polton jatkamiselle tehdään varaus. Turvetta poltetaan estoitta, vaikka sen ilmastolliset vaikutukset ovat kivihiiltä pahemmat samalla kuin pomminvarmasti puhdasta tuulivoimaa jarrutellaan poliittisista syistä. 

Turve on toki suomalaista, ja ymmärrän sen suosimisen siltä kannalta. Mutta ei se ole ilmastollisesti järkevää. Eikä sen varaan kannata strategiaa rakentaa. Maatalouden päästöjen leikkaaminen on päästökaupan ulkopuolisen sektorin suurin haaste. Ja maataloudessa nimenomaan turvesuot sisältävät suurimman päästöleikkauspotentiaalin . 

Sopii kysyä: kannattaako tässä tilanteessa – kun päästöjen leikkaus on haasteellista – tukea turvetuotantoa.

Tässä strategiassa on paljon laitettu biotalouden varaan ja sen voi ymmärtää. Suomi on edelläkävijä biopolttoaineiden tuotannossa ja siitä on kehittymässä vientituote. Mutta sen tuotannolla on rajansa. 

Moni on huolissaan puuraaka-aineen riittävyydestä. Siitä, että kajoammeko hiilinieluumme, kajoammeko luonnon monimuotoisuuteen. Huolta ovat kantaneet niin puuteollisuus kuin luontojärjestötkin. Hakkuita ei voi loputtomasti lisätä, ja asiantuntijat ovat varsin yksimielisiä siitä, että nyt suunnitellut volyymit tarkoittavat että energiakäyttöön ruvetaan käyttämään muutakin kuin sivuvirtoja. 

Kuten strategia aivan oikein toteaa, pitkällä tähtäimellä biopolttoaineet tulevat olemaan lähinnä raskaan liikenteen polttoaine. Kevyen liikenteen tulee siirtyä sähköön. Metsävarannoista ei kannata laajamittakaavaisesti tehdä huonolla hyötysuhteella polttoainetta huonon hyötysuhteen polttomoottoreihin. Mutta sähköllä toimiva liikenne ei yleisty ilman ponnistuksia. Se vaatii verotuksellisia toimenpiteitä, mutta myös infraa ja lainsäädäntöä. Miten saamme rakennettua maan kattavan latausverkon. Miten sallimme sähköajoneuvojen käyttämisen kulutushuippujen tasaajina. Pitäisikö autovero rakentaa uusiksi jotta saisimme autokantaa uusittua. Missä määrin tulemme tulevaisuudessa edes omistamaan omia kulkuvälineitä .Liikennepalkin jatkokehittely tarjoaa toivottavasti näihin kysymyksiin vastauksen. 

Kaiken kaikkiaan on syytä olla huolissaan siitä, että laitammeko munamme nyt poliittisen ohjauksen kautta liian pieneen määrään koreja. On ydinvoimahankkeita – Olkiluoto 3 joka tällä hetkellä taitaa olla maailman kallein talonrakennushanke – sekä Keskustan tiukasti ajama Fennovoima jonka absurdius käy päivä päivältä ilmeisemmäksi. Meillä on iso satsaus bioenergiaan jonka tieteellinen kestävyystausta on hutera, samalla kun maailmalla kovaa vauhtia kasvavaa tuulivoimaa jarrutetaan lepakko-teorioiden pohjalta. 

Pitäisi pyrkiä pois keinotekoisista tuista. Mutta ei tämäkään politiikka ole neutraalia. Ja jos pohdimme omia mahdollisia vientiavauksia, niin on vaikea nähdä että niitä tuettaisiin optimaalisesti nyt valitulla linjalla. 

Ärade talman,

Det här är ett bra dokument, som på många sätt går längre än nånting vi tidigare haft. Det skall regeringen ha tack för. Men den ideologiska läsidan är uppenbar, och framförallt inte hållbar. Arbetet kan inte sluta här. 

 

Segregeringen syns också i grundskolan

(Pääkirjoitus lehdessä Hem & skola 2/2017)

 

I höstas i en incheckningskö på ett flygfält stötte jag på en amerikansk familj som reagerade på att jag var från Finland. ”Ni har ju världens bästa skola”, sade den lätt gråsprängda familjefadern från Austin, Texas, med entusiasm i blicken.

Det här är ingen ovanlig reaktion. Det har inte på länge varit Nokia eller Formel 1-förare vi är kända för utomlands, utan vår skola. Må vara att glorian kanske lite naggats i kanterna på sistone i takt med att Pisa-resultaten sjunkit, men ryktet består fortfarande.

För visst har den finländska grundskolan varit en framgångssaga, uttryckligen för att den har gett en fungerande, jämlik, grundläggande utbildning för alla. En god skola, var du än bor, oberoende av din egen bakgrund – det har varit löftet.

Den här bilden är tyvärr inte längre helt förenlig med verkligheten. När jag tog steget från högstadiet till gymnasiet på åttiotalet funderade jag inte för ett ögonblick på vilken skola jag skulle välja. Det var aldrig en fråga om kvalitet, det att jag eller mina föräldrar skulle ha tänkt att olika gymnasier ger olika grund för fortsatta studier.

I dag är situationen inte längre densamma. Att välja gymnasium är vardagsmat. Vissa skolor kan ha bättre utrymmen, vissa ett attraktivare urval ämnen och vissa kanske har mer engagerade lärare och en mer inspirerande lärmiljö som resultat av det.

Samma diversifiering – eller segregering om man vill kalla det så – syns i allt högre grad även i grundskolan. Ett barn som bor ute på landsbygden har knappast några valmöjligheter, medan ett barn som bor i stan kan välja och vraka mellan olika inriktningar. Det att man frångått nivåkurser i olika ämnen i högstadiet har paradoxalt inte lett till en ökad jämlikhet utan snarare tvärtom. Om man vill ha mer krävande undervisning söker man sig i dag inte till en annan grupp, utan till en annan skola.

Valmöjlighet är ju bra – och det att vi har många exceptionellt bra skolor ska väl inte vara ett problem? Men när vi också har skolor som helt klart släpar efter är det skäl att vara orolig. Enligt Pisa-undersökningen från år 2012 kan det finnas en skillnad på 2,5 år i läsfärdigheter mellan de bästa och de sämsta skolorna i landet. Det är en ofantligt stor skillnad som i praktiken betyder att alla barn inte bereds samma möjligheter att ta sig vidare på livets bana.

Skolan kan – och ska – fortfarande vara en aktör som bygger jämlikhet, som förmår lyfta upp dem som kräver det, som stöder dem som stöter på svårigheter. Men som också klarar av att ge lite extra utmaningar till dem som vill ha dem, så att även de finner motivation och utmaningar och därför inte vill byta skola.

Hur får vi en lärostig som motverkar segregering, som möjliggör en jämn, god kvalitet från småbarnsfostran framåt? Stigen är nyckelordet. Det att alla ska ha möjlighet till god pedagogik, det ska vara en subjektiv rätt – från småbarnspedagogiken och framåt. I dag har vissa kommuner beslutit sig för att hålla kvar den subjektiva rätten till heldagsvård, medan andra inte har gjort det. Det leder till att stigen kan vara stenigare ända från början. Om ena föräldern till exempel är arbetslös har inte barnet samma tillgång till möjligheter.

I skolan är det fråga om resurser – att skolan har möjlighet att också erbjuda utmaningar till dem som har andra behov, och stöd till dem som riskerar att halka efter. En smidig skola som ser individen är det bästa sättet att bekämpa segregering.

Vårdreformen – vingklippta landskap och skuldsatta kommuner

Vården har för länge sedan fått ta en plats i baksätet i social- och hälsovårdsreformen. Landskapens självstyrelse talar ingen mera om, den är så gott som obefintlig i den modell med kraftiga inslag av statlig styrning som nu presenterats. Samtidigt har diskussionen i mycket fokuserat på valfrihetsmodellen, och det är onekligen en viktig fråga som har avgörande betydelse för kostnadsnivån och vårdens tillgänglighet. En sak som däremot inte fått mycket uppmärksamhet är kommunernas ställning och finanser efter reformen.

Enligt regeringens proposition skall 12,47 procentenheter av kommunalskatten överflyttas från kommunerna till landskapen i samband med landskapsreformen. Det betyder att kommuner som Grankulla, Esbo, Kyrkslätt eller Vasa blir kvar med ett skatteöre som inte räcker till för att finansiera de tjänster som blir kvar i kommunerna. Detta kompenseras upp till ett underskott som motsvarar 100 euro per invånare. Grovt räknat leder det till att Esbo får ett underskott på 25 miljoner euro, eller Kyrkslätt ett underskott på 4 miljoner euro – automatiskt. Ett underskott som leder till nedskärningar i de funktioner som blir kvar hos kommunerna, primärt skola och dagvård.

I samma operation flyttas social- och hälsovården över till landskapet – men fastigheterna blir kvar hos kommunerna. Fastigheter som kräver underhåll, som är byggda för ett specifikt syfte, och som ofta belastas av lån. I en situation där kommunerna inte kan vara säkra på att landskapet efter övergångsperioden på tre år längre vill hyra fastigheten, måste lån ändå finansieras och fastigheterna underhållas.

Vilka är incitamenten för att underhålla en byggnad som kanske inte behövs om tre år? Hur mycket skall man satsa på en kanske 30 år gammal hälsocentral vars hyresgäst kanske säger upp kontraktet inom kort? Finns det alls en marknad för en sådan fastighet?

Det finns en stor risk för att denna modell, där landskapet hyr men där lånen och fastigheterna blir kvar hos kommunerna, leder till en våg av nya mögelfastigheter eftersom incitamentet att underhålla byggnaderna är så svaga – i synnerhet om kommunen även i övrigt kämpar med en ansträngd ekonomi.

Det, att en stor del av skatteintäkterna försvinner medan lånen består antas också leda till att kommunernas kreditvärdighet försämras. Detta leder med stor sannolikhet till högre räntekostnader som ytterligare försämrar kommunernas situation.

Vad händer då med hälsocentralernas utrustning? De överlåts utan ersättning till landskapen såvida de inte är leasade. De uppenbara problemen kring frågor som ägandeskap tacklar regeringen med att säga att kommuninvånarna ändå har ett inflytande över landskapet. Det stämmer ofta, men inte alltid. I ett landskap som Nyland är det uppenbart att flera kommuner kommer att bli helt utan representation i landskapets fullmäktige. Det är ett problem som kunde åtgärdas om regering så vill – Nyland borde absolut få valkretsar för att säkerställa att alla delar av regionen är representerade i landskapets beslutsorgan.

Nej, det ser inte bra ut. Regeringens förnuftsvidriga och ytterst komplicerade finansieringsmodell måste ses över. Ge landskapen autonomi och beskattningsrätt. Flytta över fastigheterna inklusive utrustning till landskapen, och betala för dem till kommunerna. Endast så kan man bygga en modell där ansvar och incitament går hand i hand.

Jordaniassa eivät polttopullot lennä

Helsingissä pohditaan tällä hetkellä Syyrian tilannetta Suomen isännöimässä konferenssissa. Syyrian kriisi koskettaa välillisesti koko Eurooppaa, mutta naapurimaat kantavat kuitenkin avun tarjoamisessa suurimman kuorman.  Yhdeksän miljoonan asukkaan Jordania elää Lähi-Idän pakolaiskriisin ytimessä. Maahan, jossa suuri osa asukkaista jo ennestään ovat pakolaistaustaisia, on viime vuosien aikana tullut Syyriasta noin 1,5 miljoonaa pakolaista. Suurin osa asuu muiden asukkaiden joukossa, yhteiskunnan sisällä, osa pakolaisleireissä lähellä Syyrian rajaa.

Vierailin viime viikolla Jordaniassa osana YK-ryhmää. Kokemus oli tärkeä ja antoi tervettä perspektiiviä myös Suomen tilanteeseen.

Za’atari on maailman toiseksi suurin pakolaisleiri. Leirillä asuu 80 000 ihmistä viiden neliökilometrin alueella, YK:n valvovan silmän alla. Tilapäiseksi rakennetusta pakolaisleiristä on tullut jossain määrin pysyvä kaupunginosa; soratiet ovat ainakin osittain päällystettyjä ja teltat ovat vaihtuneet peltiparakkeihin. Leirin asukkaat ovat yrittäneet luoda itselleen puitteisiin nähden mahdollisimman normaalin elämän. He ovat esimerkiksi perustaneet alueelle 2 500 yritystä, kaikkea pienistä ruokakojuista metalliverstaisiin.

Tässä tasaisessa arjessa ihmisten on luovittava eteenpäin. Leipä ja vesi pitävät hengissä, mutta ne eivät tuo elämään syvempää merkitystä. Ne eivät luo toivoa tulevaisuudesta, saati paremmasta elämästä. Onkin ilmiselvää, että Kirkon Ulkomaanavun Za’atarin leirillä lapsille ja nuorille järjestämät aktiviteetit ovat aivan avainasemassa näitä syvempiä merkityksiä luotaessa. Kirkon Ulkomaanapu pitää lapsille sirkus- ja jalkapallokoulua, englannin tunteja ja korujentekokursseja. Nämä ehkä äkkiseltään triviaaleilta tuntuvat asiat auttavat lapsia ja nuoria asettamaan itselleen tavoitteita, joita kohti ponnistaa. Tavoitteet tuovat mukanaan lupauksen paremmasta huomisesta. Toiminta näyttääkin lasten kehityksen kannalta aivan kriittiseltä. Jos lapsilta viedään toivo ja mahdollisuus kehittyä, he lamaantuvat.

Za´taria pyörittää siis YK. Koska Jordanialla on maailman toiseksi heikoimmat vesivarat, leirillä on jatkuvia haasteita vesihuollon ja viemäröinnin järjestämisessä. Ruokahuolto 80 000 ihmiselle ei sekään ole helppoa. Ja koska Jordania on sitoutunut tarjoamaan koulutuksen kaikille lapsille, koulujakin pitää olla. Kaikesta huolimatta asiat näyttivät sujuvan ja elämä jatkuvan ilman suurempia ongelmia.

On kuitenkin selvää, että pakolaiskriisi koettelee Jordaniaa sekä taloudellisesti että sosiaalisesti. Aivan kuten Suomessa, paikalliset kokevat pelkoa siitä, että pakolaiset polkevat palkkoja ja vievät jordanialaisten työpaikat. Nämä asiat jordanialainen kansanedustaja Abed Ulayan suoraan otti esille, kun keskustelin hänen kanssaan tilanteesta. ”Haasteita on, eikä tilanne ole helppo”. hän sanoi. Mutta toisaalta: “Islam sanoo, että meidän on autettava. Joten me autamme”.

Jordanialaiset auttavat, koska Koraani sanoo niin. He auttavat kyseenalaistamatta. He eivät heittele polttopulloja, eivätkä marssi kaduilla. Eteeni aukeaa jälleen kerran aivan toisenlainen islam kuin mistä länsi pauhaa.

Pakolaiset itse toivovat, että avuntarve loppuisi mahdollisimman pian ja he pian pääsisivät palaamaan takaisin kotiin. Valitettavasti mikään ei viittaa siihen, että näin tulisi tapahtumaan ainakaan lähitulevaisuudessa. Bashar Al-Assadin joukot ovat niskan päällä, mutta vielä on matkaa siihen, että Syyriassa vallitsisi sellainen rauha, jossa jokainen syyrialainen voisi elää turvallisesti, ilman pelkoa vastustajan kostosta. Kostoon riittää pelkästään se, että on lähtenyt Syyriasta pakoon.

Rauhaa odotellessaan syyrialaiset ovat pakotettuja elämään maanpaossa; pärjäämään Za’tarin kaltaisilla pakolaisleireillä. Ja siihen asti YK, jonka budjetti on riippuvainen jäsenmaidensa hyvästä tahdosta, pyrkii takaamaan siedettävät olosuhteet leireillä asuville pakolaisille.

Suomi leikkasi viime vuonna kehitysavustuksia rajusti, YK-järjestöille annettavaa apua leikattiin 70%. Se ei millään muotoa edesauta sitä ”paikan päällä auttamista”, josta mielellämme puhumme. Itse en halua ajatella sitä surua, joka tapaamiani lapsia kohtaisi, jos heidän rakastamansa sirkuskoulu loppuisi. Se olisi taatusti lapsille pieni maailmanloppu.

Maailma heräsi Obaman jälkeiseen aikaan – mitä Trump tuo tullessaan?

USA – ja koko maailma – heräsi keskiviikkona uuteen todellisuuteen. Vastoin ennakko-odotuksia USA oli saanut uuden presidentin Donald Trumpista. Puolet maasta iloitsi ja puolet maasta oli ällikällä päähän lyöty. Jopa epäuskoisessa tilassa. Miten tässä näin kävi ja mitä se tarkoittaa?

Helpoin vastaus ensimmäiseen kysymykseen on muutoshalu tai pikemminkin peruutushalu. Clinton olisi ollut monella tapaa historiallinen presidentti. Ennen kaikkea sen takia, että hän olisi ollut maan ensimmäinen naispresidentti. Iso osa äänestäjistä piti häntä kuitenkin valtakoneiston tuotteena, missä he ovat myös oikeassa. Se, että Clinton oli, Obamaa lainatakseni, historian pätevin presidenttiehdokas, nähtiin tässä taistossa huonona asiana. Trump puolestaan oli monen mielestä vähiten politiikassa pätevöitynyt ehdokas, mikä kuitenkin tulkittiin pikemminkin hänen vahvuudekseen.

Kritiikki valtakoneistoa kohtaan on kasvanut USA:ssa suureksi huolimatta siitä, että Obaman aika presidenttinä on ollut monella tapaa menestyksekäs: työttömyys on puolittunut ja budjettialijäämä on pienentynyt. Tätä amerikkalaiset eivät kuitenkaan tunnu sisäistäneen. Tai kehitystä ei pidetä riittävänä. Ja yleisestä positiivisesta kehityksestä huolimatta on myös huomioitava, että maassa on paljon ihmisiä, joiden elämänlaatu ei ole Obaman kauden aikana parantunut.

Isoja trendejä tarkastellessa voi vetää sen johtopäätöksen, että monia amerikkalaisia ahdistaa maailmassa tapahtuvat muutokset. Trump valaa uskoa perinteisessä teollisuudessa työskenteleviin tai siellä työskennelleisiin. Hänen koetaan mahdollistavan paluun johonkin tuttuun ja turvalliseen. Johonkin, johon ei välttämättä kuitenkaan enää ole paluuta nopeasti digitalisoituvassa maailmassa.

Hillary Clinton ei missään vaiheessa kampanjaansa saanut isoja massoja liikkeelle samalla tavalla kuin Trump. Kannatus oli suurimman osan ajasta Trumpin kannatusta korkeampi, mutta hurmoshenkeä ei ilmassa ollut. Kampanja keskittyi käytännön organisaation rakentamiseen ja iso viesti jäi epäselväksi. Siinä missä Trumpin lupaus paremmasta tulevaisuudesta sai politiikkaan turhautuneet ihmiset innostumaan, jäi Clintonin kampanjan pääviesti ihmisille sumeaksi. Clintonin pätevyys yksinään ei saanut ihmisiä uurnille – häneltä uupui henkilökohtaista karismaa, jota huokuu presidentti Obamasta ja omalla tavallaan Trumpistakin.

Olin seuraamassa vaaleja muutaman päivän ajan Washington DC:ssä. Osallistuin sekä Trumpin että Clintonin vaalitapahtumiin. Ne erosivat toisistaan yhtä paljon kuin itse ehdokkaatkin. Trump puhui Pennsylvanian maaseudulla noin kolmelle tuhannelle ihmiselle. Yleisö huusi aggressiivisen hurmoshenkisesti ”Lock Her up” eli ”Heitä Hillary vankilaan”. Ja sen show-mies Trump lupasi tehdä. Eurooppalaisena ja suomalaisena tällainen retoriikka tuntui yliampuvalta, pelottavaltakin, mutta innostus, joka myöhemmin sai ihmiset äänestämään, oli käsinkosketeltavaa.

dsc03879-1

Keskustelin paikan päällä monen Trumpin kannattajan kanssa ja kävi selvästi ilmi, ettei näiden kannattajien Trump-kannatus suinkaan juontanut eri vaihtoehtojen analyyttisesti vertailusta, vaan pelon ja vainoharhan aikaansaamasta vihasta.

Olin myös Hillaryn yleisötapahtumassa Philadelphian keskustassa. Siellä oli Trumpin tapahtumaan nähden kymmenkertaisesti ihmisiä. Yli 30 000 ihmistä oli kokoontunut kuuntelemaan Barack ja Michelle Obamaa, Bill Clintonia, Bruce Springsteeniä ja Jon Bon Jovia. Toki myös Hillarya, mutta Obamat, ja etenkin Michelle, olivat illan ykköstähdet. Hillary puhui kiitettävästi, mutta hänen ei onnistunut tälläkään kertaa synnyttämään sitä hurmoshenkistä vastaanottoa mistä Obamat nauttivat. Tästäkin huolimatta uskoin, että Clinton voittaisi vaalit. Että muutamaan prosenttiin supistunut ero gallupeissa kuitenkin riittäisi Clintonin voittoon.

Toisin kävi. Vaalipäivänä puolenyön maissa paikallista aikaa alkoi näyttää siltä, että Trump vetäisi kuitenkin pidemmän korren. Gallupit olivat siis olleet väärässä. Trumpin kannattajat olivat ilmeisesti paljastaneet äänestysaikeitaan varautuneemmin kuin Hillaryn kannattajat.

Vaa’ankieliosavaltiot kääntyivät näin yksi toisensa jälkeen Trumpin taakse ja pian vaalit olivat ohi. Amerikkalainen jytky oli toteutunut. Miten tämä oli mahdollista. Trumpilla oli pienempi budjetti, hyvin vähän korkean profiilin tukijoita, ainoastaan muutaman lehden tuki ja kuitenkin hänen onnistui voittamaan Clintonin.

Mitä Trumpin valinta presidentiksi tarkoitta USA:lle, Suomelle, Euroopalle? Tähän emme saa vielä vähään aikaan vastausta, mutta arvauksia voi esittää.

Politiikassa – ja etenkin vaalikampanjoinnissa – on taipumus yksinkertaistaa monimutkaisia asioita. Tämä on nähty suomalaisessa politiikassakin. Sama ilmiö pätee varmasti myös Trumpiin. Vaalikampanjan aikana hän lupasi asioita, joita tuskin kykenee pitämään. Vallankahvaan päästyään hän tulee aikaisempien presidenttien tapaan sopeutumaan realiteetteihin ja siihen tosiasiaan, ettei presidentinkään valta ei ole rajoittamaton. Siitä pitävät huolen sekä kongressi että korkein oikeus. Joitakin selkeitä huolenaiheita kuitenkin on.

img_0212

Vaalipäivän jälkeen kävin tapaamassa edustajainhuoneen eurooppa-asioita käsittelevän komitean taustajoukkoja. He edustivat kumpaakin puoluetta ja olivat selvästi järkyttyneitä tuloksesta. He myös vahvistivat pelkoni siitä, että Pariisin ilmastosopimus on nyt vaakalaudalla. Trump on toistuvasti puhunut siitä, että ilmastonmuutos on kiinalaisten keksimä huijaus ja että hän vetäytyisi sopimuksesta. Näin saattaa hyvinkin käydä, mikä olisi koko maailman kannalta äärimmäisen vakava asia. Ei yksinomaan siksi, että USA vastaa 13% maailman kasvihuonepäästöistä, vaan myös siksi, että muut maat saattaisivat seurata sitä toimissaan.

Myös vapaakauppa on tulilinjalla. Tämä on erityisesti viennistä riippuvaiselle Suomelle vakava asia. Me emme kaipaa, aivan kuten ei Eurooppakaan, kauppasotaa. Siitä ei hyötyisi USA:kaan, mutta Trump tuskin pystyy vetäytymään tästä vaalilupauksesta.

Tuloksen selvittyä Venäjän duumassa juhlittiin. Venäjä vaikutti selvästi vaalitulokseen tietovuotojen kautta ja on ilmeistä, että Trumpin valinta on heille mieluinen. Yksi syy tähän on Trumpin suhtautuminen NATO:on. Trumpin viittaukset siihen, että NATO:n peruspilari, artikla 5, eli lupaus keskinäisestä avunannosta, olisi uudelleenarvioitava, on Suomen näkökulmasta huolestuttavaa. Vaalikampanjan aikana Trump sanoi myös, että hyökkäys Baltian maihin ei välttämättä tarkoittaisi sitä, että USA tulisi apuun. Jos presidentti Trump vahvistaa todellakin tarkoittaneensa tätä, niin Suomenkin turvallisuuspoliittinen tilanne muuttuu kertaheitolla.

Sulkeutuuko USA kauppaesteiden taakse? Rakennetaanko Meksikon rajalle muuri? Mitä tapahtuu Obamacare:lle, Obaman puutteelliselle, mutta tärkeälle uudistukselle? Tuleeko hän nimittämään – kuten on luvannut – erikoissyyttäjän tutkimaan Hillaryn jo kertaalleen läpikoluttuja sähköposteja? Tuleeko hän toteuttamaan veronkevennykset, jotka laskelmien mukaan kasvattavat valtion lainataakkaa huimasti. Entä tekeekö hän raskauden keskeyttämisestä rangaistavan teon?

Osa näistä peloista varmaan toteutuu, osa ei. Joka tapauksessa Trumpilla on edessään iso työ, vaaleissa kahtia repeytyneen USA:n yhdistämisessä. Heti vaalitulosten julkaisua seuraavana päivänä todistettiin eri puolella maata suuria mielenosoituksia.

Itse toivon, että ehdokas Trump ja presidentti Trump ovat eri henkilöitä. Että populistikuoren alta paljastuu käytännönläheinen realisti, jota hyvät neuvonantajat tukevat. Elämme siis jännittäviä aikoja, ja ensimmäiset Washingtonista kantautuneet viestit eivät näiltä osin lupaa hyvää. Nyt meidän – Suomen ja Euroopan – kannattaa keskittyä omien rakenteidemme lujittamiseen ja päätöksentekomme toimivuuden parantamiseen. Brexitin ja Trumpin jälkeen maailma tarvitsee vahvan ja toimivan Euroopan – ja me voimme omalla työllämme siihen vaikuttaa.

Rasismi ja vihapuhe – puheenvuoro eduskunnan rasismikeskustelussa 14.10.2015

Rasismi, muukalaisviha, ääriliikkeet – ne lähtevät ajatuksesta että on olemassa me, ja nuo. Ne toiset, ne erilaiset, ne jotka eivät kuulu tänne.

Ne lähtevät siitä, että haluamme määritellä suomalaisuuden – se, mitä on olla kuten me – mahdollisimman kapeasti.

Mutta kansalaisuus ei voi olla sitä, eikä se sitä ikinä ole ollut.

Mikään maa joka on lähtenyt tekemään kansalaisuudesta kärkihankkeen, mahdollisen tehokkaan ja kapean, ei ole menestynyt. Suomalaisuuskin on aina ollut muiden vaikutteiden sulattamista, omaksumista. Suomalaisuudessa on ruotsalaista, venäläistä, saksalaista, ja paljon muuta. Aleksis Kiven Suomi oli monikulttuurinen, kuten on meidänkin Suomemme. Ellemme hyväksy muita vaikutteita – ja muita – emme ikinä kehity. Suomi taantuu.

Siksi muukalaisviha ja rasismi, kansallismieliset ääriliikeet, ovat niin vahingollisia. Koska ne taistelevat luontaista kehitystä vastaan. Kehitystä joka aina on ollut Suomelle eduksi.

Pienen maan edun mukaista on se, että kansalaisuus määritellään mahdollisimman leveästi, että joukko ”meitä” on mahdollisimman iso.

Miten tätä vastaan sitten voi  taistella?

Noista ”muista” pitää puhua ihmisinä, pitää nähdä nainen, mies ja lapsi otsikon takana. Kun puhutaan turvapaikanhakijoista pitää nähdä ihmiset – ei pidä puhua vyörystä, tai elintasosurffareista. Vaan ihmisistä hädässä. Ja pitää uskaltaa kohdata heidät.

Pitää järjestää mahdollisimman paljon mahdollisuuksia tapaamisiin. Pitää hoitaa integraatio aidosti kunniahimoisesti. Koska usein ennakkoluulojen karistamiseen vaaditaan toisen ihmisen tasavertaista kohtaamista. Vasta kun ei ole pelkoa, ei ole vihaa ja vastustusta.

Kaikilla meistä on varmaan joskus ollut ennakkoluuloja. Minullakin. Kun tulin tänne eduskuntaan minullakin oli ennakkoluuloja – huomasin laittaneeni ihmisiä ja puolueita kategorioihin omien olettamusteni tai muilta kuulemani perusteella. Ja huomasin olleeni monessa mielessä väärässä. Väärässä olemisen tunnustaminen vaatii ponnistelua – omien ajatusten kyseenalaistamista. Helpompaa on pitää kiinni vanhoista, joskus piintyneistäkin ajatuksista. Tämä ilmiö lienee taustalla niiden suomalaisten käytöksessä, jotka nyt pelkäävät muita ja muiden mukanaan tuomia vaikutteita.

Joka puolella Suomea ihmiset aktivoituvat, järjestävät tapaamisia, osallistuvat kotouttamiseen. Omassa kunnassani paikallinen urheiluseura järjestää jalkapalloharjoituksia turvapaikanhakijoille. Jotkut ovat koonneet ryhmän opettajia, jotka opettavat heille kieltä. Tällaiset kohtaamiset ovat tarpeen paitsi turvapaikanhakijoille, myös meille. Kaikki suomalaiset eivät ajattele kapeasti, vaan raivaavat tietä uudelle monikulttuurisemmalle Suomelle. Nyt on korkea aika keskittyä tukemaan näiden ihmisten työtä ja nostaa sitä esille. Ja jättää negatiivinen spekulointi niin vähälle huomiolle kuin mahdollista.

Pakolaisten kotouttamiseen pätee sama ohjenuora kuin kaikkeen muuhunkin rakentavaan toimintaan: tee toiselle niin kuin toivoisit toisten tekevän sinulle. Jos naapurisi talo palaisi ja hän menettäisi aivan kaiken, kadehtisitko sitä, että hänelle tarjottaisiin Hervannasta väliaikainen koti, muutama sänky ja lähiliikenteen bussikortti. Epäilenpä.

Ajatuksia hallitusohjelmasta / KS 25.6.2015

Hallitusohjelma julkistettiin muutama viikko sitten ja nyt on pöly jo ehtinyt hieman laskeutua. Meillä on pääministeri ja hallitus. Tässä omia huomioitani prosessista ja hallitusohjelmasta.
Hallitusneuvottelut olivat ilmeisen tehokkaat, mikä lupaa hyvää. Edustamani puolue ei päässyt neuvotteluihin mukaan, mikä oli pitkäaikaiselle hallituspuolueella kova isku. Sipilällä oli selvästikin hallituksen kokoonpanosta vahva käsitys, mihin hänellä on oikeus. Suomi tarvitsee päämäärätietoisuutta. Samaan aikaan on mielestäni syytä olla varuillaan: on tärkeää, ettei tehokkuus – tai mielikuva tehokkuudesta – aja sisällön yli. Nopeaa päätöksentekoa värittää mielestäni paikoitellen myös populismi. Tämä näkyy esimerkiksi hallituksen linjauksessa vähentää ministerien, valtiosihteerien ja avustajien määrää. Tällä päätöksellä todellisuudessa  ei ole mitään yhteyttä toiminnan tehostamiseen – pikemminkin päinvastoin. On todellinen riski, että Suomeen syntyy virkamieshallinto. Vertaisin tilannetta yritykseen, jota yritettäisiin johtaa pelkästään asiantuntijoiden toimesta. Uskon, että tarvitaan ministereitä, jotka vastaavat viimekädessä asioiden priorisoinnista sekä siitä, että asioista keskustellaan julkisuudessa. Ja paitsi asioista myös arvoista. Samoin on tärkeää, ettei työn laatu kärsi ihmisten ylikuormittumisesta. Juteltuani paljon entisen oikeusministerin eli Anna-Maja Henrikssonin kanssa, vaikuttaa ilmiselvältä että jo entisestään ylikuormittuneen oikeusministerin salkun täyttäminen myös työministerin papereilla ei ole viisasta maassa, jossa työllisyys on yksi tärkeimmistä tulevaisuuden kehityskohteista. Tuplaministerin roolin täytyy olla sekä fyysisesti että psyykkisesti raskas.
Pitää toivoa että pelkoni on turha, koska maamme tarvitsee toimintakykyisen hallituksen.

Hallitusohjelmassa on paljon hyvää ja paljon sellaista, mikä saa kulmakarvani nousemaan hiusmartoon saakka. Ehdottomasti parasta on se, että uskon hallitusohjelman luovan hyvät edellytykset yrittäjyyden kasvulle. Perintöveron keventäminen tulee helpottamaan perheyritysten sukupolvenvaihdoksia.
Uuden hallitusohjelman helmiä on myös kirjaus siitä, että selvitetämme mahdollisuuksia tehdä yrityksen verotettavasta tuloksesta varaus investointien helpottamiseksi. Mukaan tuli myös tavoite saada pienten yritysten alv-tilitykset maksuperusteisiksi. Lopuksi halutaan myös korottaa ansiotulovähennyksiä, mikä helpottaa matalatuloisten tilannetta – joskin tutkimusten valossa kevennykset kokonaisuutta tarkastellessa osuvat pikemminkin palkka-asteikon yläpäähän.
Kriittisellä mielellä arvioin päätöstä rajoittaa subjektiivista oikeutta päivähoitoon. Ymmärtäisin pyrkimystä, mikäli siitä koituisi merkittäviä säästöjä. Selvitysten perusteella muutos kuitenkin pikemminkin hankaloittaa päiväkotien toimintaa, sillä sen myötä valmiiksi mutkikkaaseen palapeliin pitää lisätä puolipäivähoitoa tarvitsevat lapset. Päätös tuntuu siis ainakin toistaiseksi harkitsemattomalta. Selvittelen faktoja sen taustalla. On myös syytä muistaa, että päivähoito on osa varhaiskasvatusta, johon kaikilla lapsilla tulisi olla oikeus.

Mutta keskittykäämme nyt vielä hetkeksi muihin hyviin asioihin. Arkkitehtina iloitsen siitä, että rakennusten invamääräyksiä ymmärretään vihdoin höllentää. Tältä osin olisin tosin pitänyt  järkevämpänä soveltaa periaatetta, jossa esimerkiksi asuntojen kylpyhuoneet olisivat muutettavissa pienin muutostöin esteettömiksi sen sijaan, että jokaisessa rakennuksessa pitää nyt tehdyn ehdotuksen mukaan olla tietty määrä esteettömiä asuntoja. Tällainen ratkaisu sopii mielestäni huonosti omistusasuntopohjaiseen rakennuskantaamme. Positiivista on myös se, että rakentamisen energiamääräyksiä tullaan tarkastamaan. Tämä helpottaa tilanteissa, joissa vaikka toimistoja muutetaan asunnoiksi tai vanhoja rakennuksia peruskorjataan.

Sitten energiakysymyksiin. Olen monessa yhteydessä peräänkuuluttanut aiempaa strategisempaa energiapolitiikkaa. Hallitusohjelma nostaa tämän asian hyvällä tavalla esille. Kauneusvirheeksi jää turpeen pitäminen energiavalikoimassa. Turve ei ole uusiutuva luonnonvara kuin äärimmäisen teoreettisessa mielessä. Se ei myöskään ole ympäristöystävällinen. Mutta kaiken kaikkiaan energialinjaukset ovat hyvin kunnianhimoiset – esimerkiksi öljyn tuonnin puolittaminen 2020-luvun aikana ei onnistu ilman syvällisiä rakenteellisia muutoksia. Ja tällaiset muutokset tulevat olemaan meille hyödyksi pitkällä aikavälillä.
Suurimmat ongelmat hallitusohjelmassa liittyvät koulutukseen. Olen sitä mieltä, että koulutus on  tärkein kilpailuvalttimme. Siitä huolimatta erityisesti yliopistokoulutus joutuu nyt rankkojen leikkausten kohteeksi. Tämä linjaus ei ole omiaan houkuttelemaan maahamme ulkomaisia huippuosaajia, tai viemään yliopistojamme lähemmäs maailma huippua. Pelkästään Helsingin Yliopiston rahoituksesta tullaan viemään indeksitarkistusten lisäksi  vuositasolla 30 M €. Summa vastaa usean tiedekunnan budjettia, mikä tulee väistämättä näkymään toiminnassa.
Myös opintotukea ollaan leikkaamassa raskaalla kädellä, mikä on ristiriidassa sen kanssa, että samalla pyritään lyhentämään opiskeluaikoja. Toimenpide ja tahtotila eivät ole yhteen sovitettavissa. Suurin syy opiskeluaikojen pitenemiseen on nimenomaan opiskelijoiden tarve tehdä töitä. Voisin ymmärtää painotuksen siirtämisen opintolainan suuntaan, jos pakettiin lisättäisiin Ruotsin ja Englannin tapainen järjestelmä, jossa takaisinmaksu sidotaan tulevaan tulotasoon. Mikäli ainoastaan leikataan opintotukea, opintoajat pidentyvät ja erityisesti vähävaraisimmat joutuvat jättämään haaveet opiskelusta väliin. Tutkimukset osoittavat selvästi, että opiskelun kustannustaakan suuruudella on suora yhteys sosiaalisen mobiliteetin vähenemiseen. Eli köyhät pysyvät köyhinä, hyväosaiset hyväosaisina.

Suomen talousmurheiden keskellä kehitysapu on asia, johon liittyy tunteita: ”Miksi meidän pitäisi syytää velkaantuvana maana rahaa muiden ongelmien ratkaisemiseen.” Tällaisen asenteen omaavia on mielestäni hyvä muistuttaa siitä, että kehitysapu ei ole yksinomaan jaloa auttamista, vaan myös mitä suuremmissa määrin ulkopolitiikkaa. Nyt päätetty 300 M€ vähennys on merkittävä ja se tarkoittaa suoraan myös sitä, että vaikutusvaltamme maailmalla pienenee. Vaikkei Suomi voi ratkaista yksin esimerkiksi Välimeren pakolaistilannetta, meidän on viisasta sitoutua talkoisiin. Jos ja kun kuitenkin  haluamme olla osa yhteisöä.

Nyt tehdyt päätökset ovat saaneet minut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että oppositiopoliitikkona tehtäväni  on osallistua ”Suomi suosta -talkoisiin” käymällä avointa ja vaativaakin keskustelua keinoista. Talouskurimuksen selättämiseen liittyvistä päämääristä olen hallituksen kanssa pitkälti samaa mieltä: työllisyystilannetta on parannettava, vientiä on piristettävä ja yrittäjyyttä tuettava. Nämä asiat on pidettävä prioriteettilistan kärjessä. Jos Suomen taloustilannetta ei saada korjattua, ei ole kohta mitään mistä kiistellä. Suhteellisuudentaju pitää kuitenkin säilyttää. Stubbimainen kolmen kohdan neuvoni hallitukselle kuuluukin:

1) Leikkauksia pitää tehdä, mutta jokainen leikkaus pitää pystyä perustelemaan osana isompaa kokonaisuutta.

2) Jokainen päätös on nähtävä kauaskantoisena.

3) Väärässä kohtaa ei pidä säästää.

Ja vielä lopuksi: vain tehty työ tuottaa ja niin kauan kuin elämme maailmassa, joka noudattaa markkinatalouden lainalaisuuksia, maamme menee eteenpäin vain työn voimalla. Työttömyydellä on rinnakkaisvaikutuksia, jotka vaikuttavat negatiivisesti kansantalouteen. Työttömyydestä seuraa usein masennusta ja syrjäytymistä. Mielenterveysongelmat taas tekevät ihmisistä työkyvyttömiä. Kierre on valmis. Nuorena hankittu työkokemus on tärkeää, joten nuorten työllistäminen on toivoakseni yksi tämän hallituskauden alun tärkeimmistä tavoitteista.

Lehdissä uutisoitiin viime viikolla yritysjohdon aikomuksista kuristaa palkoistaan viisi prosenttia. Viesti oli selvä: muidenkin pitää ryhtyä säästö- ja kohtuullistamistalkoisiin. En ole ihan varma, miten suhtautuisin tällaiseen viestintään. Viesti on viime kädessä negatiivinen: säästäkää, leikatkaa! Itse uskon siihen, että meidän pitäisi uskaltaa uskoa tulevaisuuteen: investoikaa viisaasti, kehittäkää uutta! Suomella on edelleen kaikki edellytykset olla monessa asiassa maailman paras. Tarvitsemme innostusta ja uskoa. Tervettä itsetuntoa. Kohtuullisuus on meillä verissä ja se on paikoitellen myös ongelmamme.

Anders Adlercreutz, kansanedustaja rkp, viiden lapsen isä

Powermysli

MUSLIAinekset

Määrä: noin 1½ litraa

1 l kaurahiutaleita – tai 4 viljan hiutaleita
4 dl ruishiutaleita
2 dl auringonkukansiemeniä, kurpitsansiemeniä
1 dl hasselpähkinöitä
1 dl vettä
1 dl vaahterasiirappia – vaalea siirappi tai hunaja käyvät myös – tai näiden sekoitus.
2 rl öljyä
1 rl jauhettua kanelia

rusinoita, kuivattuja karpaloita jne maun mukaan
10 kuivattua aprikoosia

 

Tee näin:

  1. Lämmitä uni 200 asteeseen. Sekoita hiutaleet ja siemenet uunipannussa. Paloittele pähkinät ja lisää ne hiutaleseokseen.
  2. Sekoita siirappi, vesi, öljya ja kaneli. Kaada seos hiutaleseoksen päälle.
  3. Paahda seos uunissa noin puoli tuntia, sekoittaen välillä.
  4. Paloittele aprikoosit. Lisää ne seokseen seoksen jäähdyttyä.

 

9.4

Tapiola, Stockmannin edusta klo 15-16

Prisma, Kirkkonummi klo 16.30-17.30

Kirkkonummen yrittäjien paneeli klo 18-20, Kunnantalo