HSL:n on aika lunastaa lupauksensa

Kun HSL:n hallitus marraskuussa 2015 päätti lakkauttaa Mankin ja Luoman juna-asemat, tultiin samalla luoneeksi pääkaupunkiseudun pisin pysäkitön matkaosuus. Samalla tehtiin myös päätös siitä, että lakkauttamispäätös tulisi uudelleen tarkasteluun syksyllä 2017 sen jälkeen kuin vanhat Sm2-junat on korvattu uusilla FLIRT-junilla.

Junamallilla on nimittäin merkitystä. FLIRT-junien käyttökustannukset ovat huomattavasti alhaisemmat, ne kiihtyvät nopeammin sekä voivat ottaa talteen ja käyttää osan jarrutusenergiasta. Tämä puolestaan tarkoittaa, että pysähtymisestä aiheutuvat kustannukset per asema ovat huomattavasti alhaisemmat, kun sekä energiaa että aikaa kuluu vähemmän.

Pääkaupunkiseudun lähiliikenteessä ei tänä päivänä ole käytössä enää ainuttakaan vanhan mallista junaa. Tämä merkitsee sitä, että olisi perusteltua arvioida Mankin ja Luoman pysäkkien lakkauttamispäätös uudestaan. Alkuperäiset, lakkauttamispäätöksen perusteena käytetyt kustannus- ja aikataululaskelmat eivät enää nimittäin päde.

Jos asiaa tarkastelee laajemmasta näkökulmasta, pysäkkien lakkauttamisella on myös ilmastopoliittista merkitystä. Suomen tulee vähentää liikenteestä aiheutuvia päästöjään 50 prosentilla ennen vuotta 2030. Tämä on haasteellinen tehtävä, joka vaatii monia pieniä toimia ja ennen kaikkea johdonmukaisia päätöksiä.

Rautatieverkostolla on oma roolinsa pyrkimyksessä tähän tavoitteeseen. Juna on tehokas ja ennen kaikkea ympäristöystävällinen julkisen liikenteen järjestelymuoto. Ei ole järkevää liikennepolitiikkaa – saati ilmastopolitiikkaa – ensin sulkea asemia ja tämän jälkeen järjestää toisille asemille korvaavia bussivuoroja. Nämä ovat pieniä askeleita väärään suuntaan.

Kehotan HSL:n hallitusta pitämään lupauksensa, jonka se antoi kaksi vuotta sitten ja tekemään perusteellisen uudelleenarvioinnin päätöksestään sulkea Mankin ja Luoman asemat.

 

(Mielipidekirjoitus Kirkkonummen Sanomissa 14.9.2017)

 

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *