Tsempatkaamme toisiamme

Koronan myötä koko Suomi on hetkessä asettunut aika lailla uuteen asentoon. Ne asiat jotka mietityttävät meitä kuukausi sitten, ovat painuneet taka-alalle ja huolenaiheet liittyvät pitkälti koronasta selviämiseen. Korona on kaikkien yhteinen murhe.

Perheiden arki on saanut ihan uudenlaisia ulottuvuuksia. Kolmatta viikkoa koululaiset ovat suorittaneet opintojaan pääsääntöisesti kotoa käsin. Junat ja bussit kulkevat tyhjillään ja moni työpaikka on sulkenut ovensa. Moni tilapäisesti, osa todennäköisesti pysyvästi. Kaikki tämä aiheuttaa turhautumista, pelkoa ja surua.

Elämme siis täysin poikkeuksellisia aikoja poikkeuksellisten rajoitusten keskellä. Vaihtoehtoja on kuitenkin niukasti ja jo nyt on syytä uskoa, että toimet ovat hidastaneet taudin leviämistä. Tämä on hyvä asia, sillä se antaa toivoa paluusta normaaliin päiväjärjestykseen. Tämän pitää tapahtua mahdollisimman pian ja mahdollisimman pienin inhimillisin kärsimyksin.

Oman kuntamme asukkaita katsellessani koen ylpeyttä siitä, että kaikki ovat kantaneet oman kortensa kekoon toimimalla rajoitusten ja suositusten mukaisesti. Kaiken tsemppaamisen keskellä on tärkeää olla itselleen myös armollinen: huoli huomisesta on luonnollinen, eikä kenenkään tarvitse esittää urheaa. On hyvä jakaa ajatuksia ystävien, sukulaisten, naapureiden ja miksei vaikka tuntemattomienkin kanssa. Kenenkään ei pitäisi jäädä murheineen yksin.

Kun maailma ympärillä hiljenee löytyy ehkä aikaa myös sellaiselle, mihin aiemmin ei arjen keskellä ole venynyt. Kun rakkaita ei voi tavata, voi ehkä verestää vanhoja muistoja valokuvia järjestellessä.

Ja jos ulkoiluun ei ole aikaisemmin löytynyt aikaa, niin nyt on mahdollisuus tutkia kotikunnan pikkuteitä ja metsäpolkuja – toki turvallisella etäisyydellä muista. Myös erilaista harrastustoimintaa voi olla mahdollista jatkaa yhdessä etänä. Mielikuvitusta järjestelyt toki vaativat.

Kevät tulee haastavista ajoista huolimatta. Itse en ole viime vuosina ehtinyt kevään vauhtiin mukaan. Nyt olen ajatellut kerrankin putsata kasvihuoneen ajoissa. Ehkä jopa kasvatan tomaatit siemenistä.

Vaikka kansanedustajan työ on edelleen kokopäiväistä ja vaatii paljon myös eduskunnassa fyysisesti läsnä oloa, on kalenteri tyhjentynyt monista isommista tapahtumista. Ehkä itsekin ehtisin nyt kunnostaa kotona yhtä sun toista pientä. Aika monta ovenkahvaa odottaa ruuvien kiristämistä. Entä kaikki se tavara, joka olisi joutanut kierrätykseen jo ajat sitten? Kun viruksesta päästään eroon, niin hyvällä lykyllä silloin olisi arkea helpottavat pikkuhommat hoidettuna.

Mutta entäpä jos juuri nyt tuntuu siltä, kuin pää hajoaisi kaikesta korona-uutisoinnista ja ajatukset harhailevat minne sattuu? Keskittymiskyky on herpaantunut ja siivoaminen tuntuu täysin toissijaiselta? Sanoisin, että silloin on syytä todeta, että sielu kaipaa hoitoa enemmän kuin koti. Kattoon tuijotteleminen voi olla juuri nyt se oikea tapa valmistautua tulevaan.

Tsempataan siis kaikki tavallamme ja ennen kaikkea, tsempataan kaikki toinen toisiamme. Iloitaan siitä, että on onneksi kevät. Linnut laulavat, luonto puhkeaa kohta kukkaan. Me selviämme tästä yhdessä!

 

 

Kirjoitus julkaistu Kirkkonummen Sanomissa 2.4.2020.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *