Adlercreutz: Tärkeitä toimenpiteitä konkurssien ehkäisemiseksi

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz on tyytyväinen oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin tänään esittämiin toimenpiteisiin, joiden tarkoituksena on helpottaa sekä yksityishenkilöiden että yritysten taloudellista tilannetta.

– Monella voi tällä hetkellä olla vaikeuksia henkilökohtaisen taloutensa kanssa, jos on joutunut lomautetuksi tai menettänyt työnsä. Silloin taloudellista liikkumavaraa saatetaan hakea pikavipeistä – katastrofaalisin seurauksin. Nyt pikavippien korko tullaan määräajaksi puolittamaan 10 prosenttiin, ja niiden suoramarkkinointi kielletään. Näillä toimenpiteillä voimme ehkäistä taloutensa kanssa jo kamppailevien henkilöiden ajautumista noidankehään.

– Nyt olisi samalla syytä tarkastella maksuhäiriömerkintöjen voimassaoloaikoja. Tällä hetkellä merkintä voi säilyä rekisterissä 2–4 vuotta. Tämä ei ole kenenkään edun mukaista. Toivon, että voimassaoloaikoja voitaisiin merkittävästi lyhentää.

Myös ulosottolakia tullaan muuttamaan niin, että sitä voidaan soveltaa joustavammin. Joustavuutta voidaan lisätä esimerkiksi lyhennysvapailla kuukausilla tai maksuaikoja myöhentämällä.

– On hyvä, että joustot koskevat sekä yksityishenkilöitä että yrityksiä. Koronaviruksesta johtuvia konkursseja tulisi voida välttää viimeiseen asti. Jossain vaiheessa epidemia tulee olemaan ohi, ja silloin tarvitsemme yrityksiämme enemmän kuin koskaan.

1 reply
  1. Jorma Lehikoinen
    Jorma Lehikoinen says:

    Hei Anders,
    Tekemätöntä työtä on tarjolla.
    Jätevesilain siirtymäaika päättyi lokakuussa viime vuonna. Olemme etsineet rantapaikkaa pari vuotta. Törmäämme jatkuvasti kohteisiin, jotka ovat laittomassa tilassa tai niihin on nykyinen omistaja saanut viiden vuoden poikkeusluvan.
    Moni eläkeläinen ei saa myytyä mökkiään ja pääse helpottamaan taloudellista tilannettaan.
    Laki haittaa kiinteistökauppaa ja lisää korjausvelkaa. Korona lisää pysyvästi etätyötä.
    Jätevesilain asettamat vaatimukset ovat suhteettomat ja kohtuuttomat mahdolliseen haittaan nähden. Maatilat saavat levittää lietelantansa 10 m päähän vesistöstä. Kaivokset saastuttavat etykeskusten lupien määrät ja ylittävät rajat kun sattuu satamaan. Yhdyskuntien ”puhdistetut” jätevedet päästetään vesistöihin pitkien poistoputkien kautta.
    Kohde, jota olemme ostamassa sijaitsee lähimmillään 90 metriä järvestä ja 20 metriä korkean soraharjun päällä. Jätevedet menevät kahden tyhjennettävän umpikaivon kautta imeytyskenttään. Tämä kenttä sijaitsee 150 metriä rannasta. Näyttää siltä, että on tehtävä turha yli 5000 e investointi alle 100k euron kiinteistöön.

    Käsitykseni mukaan ”paskalaki” säädettiin EU-lainsäädännöstä Satu Hassin tekemän virheellisen
    tulkinnan perusteella. EU haki tiukennusta taajamien jätevesien puhdistukselle.

    Kun nyt haluamme toimia lain mukaisesti, olisi mahdollista laittaa kerralla kuntoon asuinkäytössä olevien sekä vapaa-ajan asuntojen jätevesien puhdistus.
    – Voidaan kohdistaa reipas vaikka 100% tuki näille hankkeille.
    tai
    -Urakoitsijoita voidaan tukea ja kiinteistön omistajat saavat myös tuen

    Lakia voidaan muuttaa ja antaa enemmän kunnille harkinnan varaa.

    Toinen alue, mikä aiheuttaa kiusaa mökkiläisille on sähkönsiirtomaksu ja lisämaksut vaikka mökki olisi talven kylmillään.

    Tässä ajankohtaiset pohdiskeluni, kun pohdimme ostaako Kuusamon Käylästä pala puhdasta Suomea.

    Voimia kaikille koronasodassa.
    Terveisin,
    Jorma Lehikoinen
    Golfkuja 7
    Siuntio

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *