Adlercreutz haastaa kuntalaiset tekemään Kirkkonummesta Suomen ystävällisimmän kunnan

Kirkkonummi-päivän kunniaksi valtuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Anders Adlercreutz heitti Kirkkonummen torilla pitämässä puheessaan kaikille kuntalaisille haasteen.

– Olen miettinyt, mitä sellaista me voisimme tehdä, jolla olisi meidän kaikkien elämään aidosti iso vaikutus, mutta joka ei vaatisi monimutkaisia poliittisia prosesseja tai rahaa. Tämä on oma vastaukseni siihen, Adlerceutz sanoo.

– Heitän Kirkkonummen asukkaille seuraavan pientä rohkeuttakin vaativan haasteen: Kun tapaat kenet tahansa – siis ihan kenet tahansa – parkkipaikalla, lenkkipolulla, kaupan kassajonossa tai jalkapallokentän laidalla niin osoita jollain tavalla, että olet nähnyt hänet. Katso silmiin ja nyökkää ja jos saat kerättyä tarpeeksi rohkeutta, niin sano moi, terve tai päivää.

Adlercreutz uskoo vahvasti, että tällaisella asenteen muutoksella voi olla iso vaikutus koko kunnan ilmapiiriin.

– Jos tämä haaste saa tuulta alleen, uskon että hyvä lähtee kiertämään. Siinä tapauksessa voi hyvällä syyllä odottaa, että kuntamme on vuoden päästä Suomen ystävällisin kunta.

– Haastan aluksi mukaan kunnan koko henkilöstön sekä kunnan luottamushenkilöt. Muutos lähtee meistä itsestämme.

Haaste löytyy Adlercreutzin Facebook-sivuilta sekä sille erikseen luodulta Hei Kirkkonummi -tapahtumasivulta. Adlercreutz kehottaa jakamaan haastetta eteenpäin.

Haasteeseen liittyvää keskustelua voi käydä sosiaalisissa medioissa aihetunnisteilla #heikirkkonummi tai #hejkyrkslätt.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *