Adlercreutz vaatii ilmalaatumerkintää päiväkoteihin ja kouluihin

– Vanhemmat, jotka näkevät laatutarran päiväkodin ovella, voivat turvallisin mielin jatkaa töihin ilman huolta siitä, että lapsi altistetaan huonolle sisäilmalle. Laatumerkinnän pitäisi olla itsestäänselvyys tämän päivän yhteiskunnassa, sanoo kansanedustaja Anders Adlercreutz (RKP).

Hän ehdottaa sisäilman laatumerkintää kaikkiin päiväkoteihin ja kouluihin.

Esimerkiksi Winellin koulussa Kirkkonummella suuri osa oppilaista työskentelee tällä hetkellä vuokraparakeissa. Siuntiossa yli 75 prosenttia kunnan lapsista tulee jatkossa käymään koulua väistötiloissa.

– Julkisissa hankinnoissa tulisi olla käytössä laatumittareita ja meillä täytyy olla rohkeutta hylätä selvästi alihinnoiteltuja projekteja. Toinen yhteinen pelisääntö olisi, että rakennuskohteen tulee olla katettu viimeistään silloin, kun lämpöeristys asennetaan paikoilleen. Sellaisen henkilön tulisi suunnitella rakennuksen kunnossapito, joka on ollut mukana koko rakennusprosessin ajan.

Adlercreutz toivoo kuntapäättäjien ymmärtävän, että rakennus- ja suunnitteluprosessille pitää varata tarpeeksi aikaa ja resursseja.

− Hidasta päätöksentekoprosessia ei saa korvata nopeutetulla rakentamisaikataululla, hän sanoo.

Monissa kaupungeissa ravintoloiden ovissa on ollut tarroja, jotka ovat kertoneet niiden hygieniatasosta.

− Ne tilat, joissa lapsemme viettävät päivänsä, eivät ole vähemmän tärkeitä kuin keittiömme. Kuntotarkistus ei saa olla hätävara, johon tartutaan, kun ongelmat ovat jo ilmenneet. Ehdotan, että rakennukset, jotka läpäisevät sisäilmatarkastuksen saavat laatumerkinnän. Esimerkiksi kuntotarkastuksen voisi tehdä viiden vuoden välein ja homekoiran tarkastuksen joka toinen vuosi.

1 reply
  1. Katti
    Katti says:

    Kurjalliston kitinää. Suomella ei yksinkertaisesti ole varaa laittaa päiväkoteja kuntoon. Kun ei ole varaan; niin ei ole. Lisäksi ulkomailta tulee ulkoilmaan tottuneita afrikkalaisia riittävästi. Heillä ei ole asthmaa eikä allergioita. He ovat syöneet tuoretta antilooppia toisin kuin suomalaislapset.

    Reply

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *