RKP näkee paljon hyvää Juho Saaren raportissa: Eriarvoisuuden vähentäminen on keskeinen haaste

Syrjäytymisen ja eriarvoisuuden vähentäminen ja estäminen ovat yhteiskuntamme suurimpia tulevaisuuden haasteita. Pääministeri Sipilän asettama, professori Juho Saaren vetämä työryhmä esitteli eilen loppuraporttinsa. RKP:n kansanedustajat Anders Adlercreutz ja Thomas Blomqvist osallistuivat pääministeri Sipilän pyöreän pöydän keskusteluun raportin johtopäätöksistä.

– On hyvä, että raportissa tartutaan tähän ongelmakenttään eri näkökulmilta. Nyt on aika saada selkeämpi ja vähemmän byrokraattinen sosiaaliturvajärjestelmä. On tärkeää poistaa tuloloukkuja. Elämäntilanteesta riippumatta työnteko pitäisi aina olla kannattavaa. Samalla yhteiskunnassa on oltava suojaverkko, joka tukee heikoimpia, ryhmäjohtaja Thomas Blomqvist linjaa.

Raportti jakaa toimenpiteet turvaaviin, tehostaviin, pelastaviin ja palauttaviin toimenpiteisiin.

– On positiivista, että panostukset lapsiin ja nuoriin nähdään tärkeinä. Olemme RKP:ssä aiemmin nostaneet esille monta asiaa, joita tässä loppuraportissa nyt esitetään. Se, mikä mielestäni jää uupumaan on nuorten vapaa-ajan ja iltapäivätoiminnan huomiointi. Islannissa on päästy todella hienoihin tuloksiin nuorisotyössä varmistamalla sen, että kaikilla on yhtäläiset ja tosiasialliset oikeudet harrastukseen koulupäivän yhteydessä, Adlercreutz sanoo.

Ratkaisevaa on nyt se, miten raportin päätelmät viedään eteenpäin.

– Nyt on tärkeää, että muodostamme yhteisen näkemyksen tilanteesta ja että löytyy yhteistä tahtoa tarttua ongelmiin. Eilisistä keskusteluista päätellen mielestäni vaikuttaa siltä, että tätä tahtoa löytyy, Blomqvist sanoo.

– Tulevaa hallitusohjelmaa ajatellen on hyvä, että kaikki puolueet yhdessä saavat tilaisuuden vaihtaa näkemyksiä. Syrjäytymisen ja eriarvoisuuden torjuminen tulee olla yksi seuraavan hallitusohjelman strategisista tavoitteista, Adlercreutz sanoo.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *