Ehkäisevä lastensuojelutyö kannattaa

Kouluihin ja opetukseen suoraan heijastuva asia on lastensuojelu ja sen tila. Syrjäytyneiden lasten määrä on voimakkaassa kasvussa ja kuntatalouden huonon tilanteen takia ns. matalan kynnyksen palvelut ovat vaarassa. Näillä tarkoitetaan palveluita, joiden piiriin perheiden on helppo hakeutua heti ongelmien syntyvaiheessa. Valtionosuusjärjestelmään tulisi liittää mekanismeja, jotka palkitsevat kuntia matalan kynnyksen eli ehkäisevien palveluiden järjestämisestä. Konkreettinen esimerkki ehkäisevästä lastensuojeutyöstä on POP-raha, jonka kunnat saavat onnistuessaan pitämään koulujen luokkakoot inhimillisinä. Talonpoikaisjärki sanoo, että koulukiusaaminen ja muut lapseen negatiivisesti vaikuttavat ilmiöt on huomattavasti helpompi ehkäistä pienissä kuin isoissa luokissa.

Hyviä kokemuksia matalan kynnyksen palveluiden kehittämisestä on saatu esimerkisi Imatralla ja Porvoossa. Huostaanotettujen lasten määrä on saatu nopeaan laskuun palkkaamalla ehkäisevään perhetyöhön muutama ihminen lisää. Kun tiedämme, että yhden lapsen laitospaikka maksaa yhteiskunnalle 10 000 € / kk – pitkän ajan kustanusten lisäksi – on helppo todeta että ehkäisevä työ kannattaa.

Jos perhetyöntekijä onnistuu estämään kerran kahdessa vuodessa yhden lapsen päätymisen laitoskierteeseen, niin hän on jo tienannut palkkansa – sen lisäksi, että hän on jo tässä hetkessä vaikuttanut lapsen ja koko perheen hyvinvointin ja turvallisuuteen.

On osoitettu, että toiselle asteelle pääsy on nuorten työllistymisen kannalta ensiarvoisen tärkeää. Tästä syystä koulujärjestelmän tulisi kiinnittää suurta huomiota yläkoululaisten koulumenestykseen ja kaikin mahdollisin tavoin yrittää motivoida ja auttaa vaaravyöhykeessä olevia lapsia opinnoissaan.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *