Säilyykö Höstsol sittenkin?

Kunnanhallitus päätti maanantain kokouksessaan täpärästi äänin 7-6, että se käyttää otto-oikeuttaan päiväkoti Höstsolin lakkauttamispäätöksessä. Tämä tarkoittaa sitä, että aikaisempi lakkautuspäätös kumotaan, ja että asia siirtyy kunnanhallituksen ja toivottavasti sieltä eteenpäin valtuuston päätettäväksi.

Edelleen on hyvin mahdollista, että kunnanhallitus päättää lakkauttaa Höstsolin. Se olisi suuri vahinko  sekä päiväkodin asiakkaille että sen henkilökunnalle. Toimiva, edullinen yksikkö joutuisi väistymään suuren päiväkodin tieltä. Jos näin käy, niin jotain hyvää keskustelu on kuitenkin tuonutnmukanaan; Kirkkonummella on ryhdytty kyseenalaistamaan massiivisten, yli 105 lapsen päiväkotiyksiköiden mielekkyys. Katse on siirtynyt piirun verran lähemmäs päiväkohoidon todellisesta kohderyhmää eli lapsia. Kirkkonummen pitäisikin lapsiperheiden (valta)kuntana osoittaa nykyistä parempaa ymmärrystä siitä, että erilaisilla lapsilla ja erikaisilla lapsiperheillä on erilaisia tarpeita.

Olen iloinen myös siitä, että päiväkodin jatkosta päätettäessä on käyty perinpohjaista keskustelua siitä, MITEN tällaisia lakkautuspäätöksiä tehdään, ja MITEN niistä vanhemmille tiedotetaan. Näiden prosessien hoidossa kunnassamme on vielä paljon opettelemien varaa.

hs

Pidän erittäin perusteltuna, että Höstsol saisi jatkaa.Toivon tämän osalta viisasta yhteistä päätöksentekoa lasten ja lapsiperheiden parhaaksi.

 

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *