Vaaliteemani

Terve  KIRKKONUMMI

Olen vuonna 1970 syntynyt kirkkonummelainen kansanedustaja, yrittäjä, arkkitehti, viiden lapsen isä ja kunnallispoliitikko. Tunnen niin yrittäjien kuin perheiden arjen ja tiedän, millaisia haasteita liittyy työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseen.

Kansanedustajana ja kunnallispoliitikkona, aivan kuten arkkitehtina, olen päässyt toteuttamaan intohimoani, joka on terveellisen ja ihmisläheisen elinympäristön synnyttäminen. Kotikuntamme Kirkkonummi on minulle erityisen rakas ja tärkeä ja minulle on ollut kunnia-asia tehdä työtä sen eteen. Toivon saavani Teidän luottamuksenne tälle työlle myös jatkossa.

Rohkenen väittää, että Kirkkonummi on yksi Suomen parhaiten varjeltuja salaisuuksia: sijaitsemme kivenheiton päässä Helsingistä loistavien liikenneyhteyksien päässä keskellä kauneinta luontoa järvineen, merineen ja metsineen.

Ei ole mitään estettä sille, ettemmekö voisi yhdessä kehittää Kirkkonummea erittäin vetovoimaiseksi uuden ajan kunnaksi, joka on tunnettu tasapainoisesta väestörakenteestaan ja laadukkaasta elämästään. Keskiössä tässä kehitystyössä pidän ihmisten hyvinvointia, joka saavutetaan ympäristöön, kouluihin, yrityksiin, liikenteeseen, harrastusmahdollisuuksiin, rakennuksiin ja terveydenhuoltoon investoimalla.

Lisäksi haluan korostaa, että panostaminen ei aina merkitse rahallista panostusta – kuntamme voi tulevaisuudessa toimia esimerkkinä myös siitä, miten suuri merkitys yhteisöllisyydellä ja sen edistämisellä on henkisen hyvinvoinnin ja pääoman kasvattamisessa.

Terveet  rakennukset

Olen työskennellyt arkkitehtina yli 20 vuotta ja rakennettuun ympäristöön liittyvät kysymykset ovat kaikkein vahvinta osaamisaluettani. Ensimmäisenä on kiinnitettävä huomio kouluihin ja päiväkoteihin, jotka eivät enää sovellu tarkoituksiinsa.

 Terveet  yritykset

Kirkkonummen keskustasta pitää tehdä vetovoimainen asuin- ja työskentelyalue. Jo syntyneitä yrityskeskittymiä, kuten Jorvaksen HTC:tä, pitää tulee tukea kaikin tavoin.

 Terveet  ihmiset

Sosiaali- ja terveydenhuollon siirtyminen kunnista maakuntiin on seuraavan vaalikauden isoin kysymys. Sen hallitseminen edellyttää, että meillä on Kirkkonummella päättäjiä, jotka ymmärtävät yhtä aikaa sekä paikalliset tarpeet että suuremman kokonaisuuden. Muutokseen on valmistauduttava huolella.

 Terveet  yhteydet

Luoman seisakeen menetys oli suuri isku alueen asukkaille. Turun junat ohittavat Kirkkonummen. Negatiivinen kehitys osoittaa, että meidän on tehtävä entistä tiiviimpää ja hedelmällisempää yhteistyötä VR:n ja HSL:n kanssa. Toimiva liikenne tekee koko Kirkkonummesta paremman paikan elää.

 Terve  ympäristö

Tiivistyvien keskustojen ympärillä aukeaa puhdas luonto, joka mahdollistaa maanviljelyn, virkistäytymisen ja matkailun. Näitä kaikkia pitää vaalia. Kirkkonummen ainutlaatuisuus tuo ihmisille hyvinvointia Hvitträskistä ja Meikosta aina Porkkalan kärkeen asti.

 Terve  ilmapiiri

Terve  ilmapiiri  merkitsee henkistä hyvinvointia. Sitä, että ihmiset uskaltavat toteuttaa itseään ja tulla hyväksytyiksi sellaisina kuin ovat. Terve ilmapiiri ehkäisee masennusta ja syrjäytymistä kannustamalla uteliaisuuteen ja uuden oppimiseen. Kaksikielisen perheen isänä nostaisin esille kielimuureja madaltavan toiminnan, kuten kielikylpyjen ja kielisuihkujen tärkeyden. Mitä enemmän kaksikielisiä ihmisiä kunnassamme asuu, sitä rikkaampi se mielestäni on.

Terve  kunnallispolitiikka

Kunnallisessa päätöksenteossa vannon yhteistyön nimeen. Rakentava yhteistyö edellyttää luottamusta ja uskoa siihen, että jokainen puolue tekee työtä kuntalaisten parhaaksi. Haluan omalta osaltani edistää ilmapiiriä, jossa haasteet taklataan yhdessä. Haluan, että luottamus myös luottamushenkilöiden ja kunnan johdon välillä on vankkumaton.