Kivihiilen aikakausi päättyy Suomessa
Tänään, 1. toukokuuta 2025, suljetaan Suomen viimeinen kivihiilivoimala. RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutz iloitsee siitä, että kivihiilen käyttö energiantuotannossa tämän myötä päättyy Suomessa.
– Kivihiili on eniten päästöjä tuottava energiantuotantomuoto ja siksi on erittäin hyvä uutinen Suomelle, että me nyt luovumme kivihiilestä osana energiapalettiamme. Se, että viimeinen kivihiilivoimala suljetaan peräti neljä vuotta ennen lain määräämää aikarajaa on osoitus siitä, kuinka olemme onnistuneet vihreän siirtymän edistämisessä Suomessa. Tästä meidän on syytä iloita, Adlercreutz sanoo.
Adlercreutz painottaa, että vihreä siirtymä on suuri mahdollisuus Suomelle. Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan vihreän siirtymän investointeja suunnitellaan yli 294 miljardin euron edestä.
– Tässä on kyse mittavista investoinneista. Siksi on ensiarvoisen tärkeää varmistaa, että meillä on ennakoitava investointiympäristö. Tähän kuuluu myös se, että Suomi pitää kiinni ilmastolaista ja sen tavoitteista. RKP piti huolen siitä, että näin tapahtui hallituksen puoliväliriihessä.
– Viimeistään nyt kaikkien pitäisi ymmärtää, millaisia hyötyjä vihreä siirtymä tuo Suomelle. Me voimme tarjota luotettavan sähköverkon, vakaan yhteiskunnallisen ilmapiirin ja sujuvat lupaprosessit – joita hallitus lisäksi pyrkii entisestään nopeuttamaan. Tästä päivästä alkaen voimme lisäksi tarjota entistä kestävämpää ja puhtaampaa energiantuotantoa. Nyt on aika katsoa rohkeasti eteenpäin ja tarttua niihin mahdollisuuksiin, joita vihreä siirtymä meille tarjoaa.
Leave a Reply
Want to join the discussion?Feel free to contribute!