Ajatuksiani luottamuksesta ja yhteistyöstä

Kun lähdin mukaan politiikkaan kymmenen vuotta sitten, en ollut enää nuori. Olin ehtinyt tehdä yli 30 vuoden ajan monenlaisia töitä monenlaisten ihmisten kanssa: lapioinut, siivonnut, nostellut, myynyt, opastanut, opettanut, suunnitellut, piirtänyt ja rakentanut. Viisilapsisen perheen isänä tietysti myös hoivannut ja kasvattanut. Olin myös asunut eri maissa ja joutunut sulautumaan erilaisiin kulttuureihin. Ajattelin, että monipuolinen elämänkokemus on vahvuus. 

Tulikokeita on mahtunut matkan varrelle. Vaikkapa se, kun asuin teininä vuoden ajan keskellä Atlanttia maanjäristyksen uhreille lahjoitetussa pienen pienessä peltikontissa nelihenkisen perheen ja kanojen kanssa. Vaikkei meillä ollut näennäisesti kovinkaan paljon yhteistä – ei edes yhteistä kieltä – opin pian tuntemaan syvää yhteenkuuluvuutta heidän kanssaan. Arvostin heidän huolenpitoaan ja haluaan jakaa muille kyläläisille, ja myös minulle, vähästä omastaan. 

Erilaisten elämänkokemusten myötä olen oppinut itsestäni yhden asian: haluan tulla toimeen hyvinkin erilaisten ihmisten kanssa hyvinkin erilaisissa tilanteissa. Ajattelen, että  ilman näitä kohtaamisia, elämänvalintojani ohjaisivat kokemusten sijaan olettamukset ja elämästäni tulisi paljon köyhempää. 

Tässä väistämättä pitkäksi muodostuvassa blogikirjoituksessani avaan ajatteluani ihmisten välisestä arvostuksesta, kunnioituksesta, luottamuksesta ja yhteistyöstä. Se tuntuu tärkeältä tilanteessa, jossa olemme ajautumassa leireihin ja asettumassa toinen toisiamme vastaan. Ja tilanteessa, jossa kuuntelemisen taito ja halu ymmärtää muita jäävät herkästi itsekorostuksen ja ääriajattelun jyräämiksi.

Arvot ja maailmankuva periytyvät

Ajattelen, että hyvinvoivassa yhteiskunnassa ihmisten yhteiselo perustuu keskinäiseen kunnioitukseen ja luottamukseen. Sama pätee pienessä mittakaavassa perheisiin ja työpaikkoihin. Luottamus motivoi ja vahvistaa. Se luo tunteen siitä, että pystymme yhdessä synnyttämään jotakin uutta ja hienoa, parhaassa tapauksessa jotakin sukupolvelta toiselle kestävää. 

Luottamuksen pääkomponentti on arvostus toista ihmistä ja hänen ajatteluaan kohtaan. Kun arvostamme, luotamme. Ja kun luotamme, koemme, että olemme yhdessä enemmän kuin osiemme summa.

Luottamus siis kumpuaa arvostuksesta, mutta mikä synnyttää arvostusta?

Kasvuympäristöllämme on suuri vaikutus siihen, millaiseksi maailmankuvamme muodostuu. Näin myös omassa tapauksessani.

Vanhempani korostivat meille lapsille kyllästymiseen saakka kaikkien ihmisten samanarvoisuutta. Opportunismia tai härskiyttä ei  katsottu hyvällä. Reiluus oli yksi vastuun kantamisen ilmentymistä. 

Me kaikki teemme joskus virheitä tai käyttäydymme ajattelemattomasti. Tältäkin osin vanhempieni viesti oli selvä: kenenkään ei tarvitse olla täydellinen. Ajattelemattomuuden ja heikkoudet saa kyllä anteeksi, kunhan osaa suhtautua ajatuksiinsa ja tekemisiinsä itsekriittisesti ja katua hölmöilyjään. Pitää olla kykyä hävetä. Halu kasvaa ihmisenä on avainasemassa: moka voi olla lahja, koska se auttaa tulemaan viisaammaksi. 

Nyt ihmisten välisen vastakkainasettelun kasvaessa olen tullut hyvin tietoiseksi kotini perinnöstä. Olisin voinut kasvaa myös hyvin erilaisessa ympäristössä ja sen kautta päätyä tarkastelemaan maailmaa eri kulmasta. 

Maailmankuva ohjaa poliittisia valintoja. Siksi ei olekaan yllättävää, että aivan kuten maailmankuva myös poliittiset valinnat periytyvät. Puhutaan poliittisesta sosialisaatiosta. 

Konfliktitilanteissa kasvatuksen ja koulutuksen ankkuroimat perusarvot nousevat pintaan ja niitä on vaikea ohittaa. Siksi poliittinen väittely voi olla joskus rajuakin. 

Väittely on demokratian toteuttamista ja toteutumista, eikä rajussakaan väittelyssä ole kerrassaan mitään pelättävää, päinvastoin.  Haasteelliseksi tilanne muuttuu, jos politiikkaa aletaan tehdä tavalla, joka murentaa sosiaalista koheesiota, yhdenvertaisuutta ja sen kautta mahdollisuuksien tasa-arvoa. Usein tällainen politiikka on opportunistista eli vallitsevaa trendiä tai tilannetta hyväksi käyttävää vaikuttamista – moraalista niin välittämättä.

Arvostus riippuu aikeista

Miten rakennamme kuvaamme maailmasta ja kanssaihmisistämme?

Jos arvostus muita ihmisiä kohtaan ei riipu hänen taustastaan – vaikka koulutuksestaan, älykkyydestään, statuksestaan tai ulkonäöstään – mistä se sitten riippuu? 

Oleellista on mielestäni arvioida ihmistä hänen toimiensa ajureita tarkastelemalla. Mihin ihminen pyrkii eli millaisia aikeita hänellä on? Onko  hänen tarkoituksensa lisätä ihmisten välistä luottamusta ja yhteishenkeä vai synnyttää epäluottamusta ja eripuraa? 

Tässä kohtaa kuvaan astuvat meissä ihmisissä luontaisesti elävät ennakkoluulot ja niiden hyödyntäminen politiikassa tavalla, jota voi pitää tarkoitushakuisena. Tällaisen politiikan tavoitteena on jakaa kansa ”meihin” ja ”heihin”. 

Esimerkiksi tällaisesta politiikasta käy populistien tapa ensin ruokkia kannattajiensa ennakkoluuloja ja sen jälkeen tarjota heille epävarmuuden tunteen tukahduttamiseen yksinkertaisia vastauksia. Mikä ovelinta, populistipoliitikko imartelee kuulijoitansa luomalla illuusion siitä, että kuulija on oivaltanut vastauksen ongelmiinsa itse. Asiat kerrotaan mutkat suoristaen ”niinkuin ne ovat”. 

Ja mikäpä olisi todennäköisempi syntipukki omassa elämässämme esiintyviin ongelmiin kuin se ”joku toinen”. Vaikkapa turbaaniin pukeutunut tummaihoinen maahanmuuttajanaapuri tai Elokapinaan osallistunut maailmanparantajanuori. Tai joku ”rantahurri”, joka ”kuvittelee olevansa minua parempi”. 

Vastakkainasettelun ja väärinymmärtämisen kierre on näin valmis.

Jos joku sitten kyseenalaistaa tällaisen suoraviivaisen ajattelun, on hän populistien silmissä salaliittoon kuuluva elitisti. Vallanpitäjä. Tai, kuten meihin suomenruotsalaisiin viitattaessa, ”herrakansa”.

Ainoa keino ennakkoluulojen purkamiseen on ihmisiin tutustuminen ja aito halu ymmärtää itselle vierasta ajattelua. Vasta kun tietää, mitä toinen ihminen todella oikeasti ajattelee, on mahdollista arvioida hänen aikeitaan. 

Populismia esiintyy kaikissa puolueissa

Hyvät aikeet eivät ole sidoksissa poliittiseen puolueeseen tai ihmisen taustaan. Aikeet voivat olla hyviä edustipa tai äänestipä ihminen mitä puoluetta hyvänsä. Siksi on myös populistista olettaa, että tiettyä poliittista puoluetta äänestävä on tietynlainen. 

Summaten: kenen tahansa aikeet voivat olla hyviä tai pahoja. Hyvät aikeet ovat sellaisia, jotka vahvistavat toimivalle yhteiskunnalle välttämätöntä yhtenäisyyttä. Yhtenäisyys mahdollistaa  maailmaa riivaavien viheliäisten ongelmien ratkaisemisen menestyksekkäästi. 

Yhtenäisyys ei kuitenkaan tarkoita yksimielisyyttä, vaan kunnioittavaa ilmapiiriä.

Demokratian toteutumiseksi on tärkeää väitellä asioista, mutta rakentava ja tuloksellinen väittely toteutuu parhaiten silloin, kun ilmassa ei ole pelkoa.  

Pahat aikeet ovat sellaisia, jotka lisäävät pelkoa ja murentavat ihmisten välistä luottamusta ja siten alentavat toimintakykyä. Rakentavaa keskustelua ei voi syntyä ilmapiirissä, jossa ajatusten kyseenalaistaminen aiheuttaa uhkailua, tai jossa vastakkainen mielipide mielletään ensisijaisesti uhkana eikä keskusteluna. 

Tai ilmapiirissä, jossa vapaan median edustajiin, kansalaisaktivisteihin tai poliitikkoihin kohdistetaan painostusta sen sijaan, että heidän ajatuksiaan kritisoitaisiin argumentoimalla, faktoihin perustuen.  

Tavoitteena poliittinen rohkeus

Maailma ei ole mustavalkoinen ja totuus löytyy usein – melkeinpä aina – harmaan sävyistä. Millään poliittisella liikkeellä ei ole totuuden monopolia. Ratkaisujen jyviä löytyy jokaisesta puolueesta.  

Mielihyvän tarjoaminen on usein poliittisesti palkitsevampaa kuin ikävien tosiasioiden kertominen. Vaikkapa sen, että edessämme oleva tie on hankala ja palkinto on tiedossa vasta vuosien päässä. Ratkaisut vaikeisiin ongelmiin ovat harvoin yksinkertaisia ja vielä harvemmin niistä seuraa nopeaa poliittista suosiota.

Populismin vastakohta onkin poliittinen rohkeus. Rohkeus kertoa ihmisille epämiellyttäviä asioita.

Ja epämiellyttäviä asioita meillä poliitikoilla totisesti on kerrottavanamme, sillä kamppailemme tällä hetkellä todella viheliäisten ongelmien parissa. 

Näistä ilmastonmuutoksella ja sen mukanaan tuomalla biodiversiteettikadolla on kaikkein laajimmat ja kauaskantoisimmat vaikutukset yhteiskunnan kaikille osa-alueille. Suomi on muuttumassa boreaalisella ilmastovyöhykkeellä sijaitessaan yhdeksi niistä alueista, joihin voi olettaa kohdistuvan vuosisadan lopulla myös merkittävää ilmastopakolaisuutta. 

Suomen talous on velkaantunut tavalla, joka ei olisi yhtä huolestuttava, ellei meillä ei olisi samaan aikaan merkittäviä huoltosuhdetta heikentäviä väestönrakenteellisia haasteita, jotka vaikuttavat työvoiman saatavuuteen ja lisäävät julkisten palveluiden tarvetta. Tilannetta ei paranna se, että talous Euroopassa ja maailmassa takkuaa.

Teknologian nopea kehittyminen ja yhteiskunnallinen polarisoituminen synnyttävät eriarvoistumista ja murentavat ihmisten uskoa yhteiskunnallisiin instituutioihin, mikä on omiaan lisäämään epävarmuutta ja henkistä pahoinvointia. On vaikea pysyä mukana. 

Venäjän käymä hyökkäyssota Euroopassa edellyttää valmistautumista mahdollisiin paikallisiin konflikteihin ja pakottaa auttamaan Ukrainaa niin humanitäärisellä kuin materiaalisella tasolla.  

Arvokeskustelu on tärkeää

Näiden isojen haasteiden taklaamiseksi on aivan olennaista, että meillä Suomessa elää hyvinvoivia, henkisesti ja fyysisesti terveitä ihmisiä. Ihmisiä, jotka kykenevät tuottamaan kestävyysvajeeseen ja eriarvoistumiseen vastaavia teknisiä ja sosiaalisia innovaatioita. 

Tätä taustaa vasten jokaisen suomalaisen poliitikon on kannettava vastuuta myös kansallisesta yhtenäisyydestä, koska se mahdollistaa kyvyn toimia. 

Suomessa elävien ihmisten yhtenäisyyden vahvistamisen kannalta on tärkeää löytää konsensus siitä, millaisten arvojen varaan haluamme Suomea rakentaa ja millaisiin arvoihin haluamme poliittisen päätöksenteon ankkuroituvan. Vasta kun tämä asia on tiedossa, on aika pohtia keinoja. Siksi arvot tulevat aina ensin.

Arvot ja maailmankuva ovat vaikeita käsitteitä ja ihmiset ymmärtävät ne usein eri tavalla. Siksi on tärkeää suhtautua avoimesti ja kannustavasti nyt käynnissä olevaan keskusteluun arvoista. Siitäkin huolimatta, että se voi turhauttaa monia, kun ratkaistavana on samaan aikaan isoja käytännön kysymyksiä.

 

10 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *