Ajatuksiani luottamuksesta ja yhteistyöstä
Kun lähdin mukaan politiikkaan kymmenen vuotta sitten, en ollut enää nuori. Olin ehtinyt tehdä yli 30 vuoden ajan monenlaisia töitä monenlaisten ihmisten kanssa: lapioinut, siivonnut, nostellut, myynyt, opastanut, opettanut, suunnitellut, piirtänyt ja rakentanut. Viisilapsisen perheen isänä tietysti myös hoivannut ja kasvattanut. Olin myös asunut eri maissa ja joutunut sulautumaan erilaisiin kulttuureihin. Ajattelin, että monipuolinen elämänkokemus on vahvuus.
Tulikokeita on mahtunut matkan varrelle. Vaikkapa se, kun asuin teininä vuoden ajan keskellä Atlanttia maanjäristyksen uhreille lahjoitetussa pienen pienessä peltikontissa nelihenkisen perheen ja kanojen kanssa. Vaikkei meillä ollut näennäisesti kovinkaan paljon yhteistä – ei edes yhteistä kieltä – opin pian tuntemaan syvää yhteenkuuluvuutta heidän kanssaan. Arvostin heidän huolenpitoaan ja haluaan jakaa muille kyläläisille, ja myös minulle, vähästä omastaan.
Erilaisten elämänkokemusten myötä olen oppinut itsestäni yhden asian: haluan tulla toimeen hyvinkin erilaisten ihmisten kanssa hyvinkin erilaisissa tilanteissa. Ajattelen, että ilman näitä kohtaamisia, elämänvalintojani ohjaisivat kokemusten sijaan olettamukset ja elämästäni tulisi paljon köyhempää.
Tässä väistämättä pitkäksi muodostuvassa blogikirjoituksessani avaan ajatteluani ihmisten välisestä arvostuksesta, kunnioituksesta, luottamuksesta ja yhteistyöstä. Se tuntuu tärkeältä tilanteessa, jossa olemme ajautumassa leireihin ja asettumassa toinen toisiamme vastaan. Ja tilanteessa, jossa kuuntelemisen taito ja halu ymmärtää muita jäävät herkästi itsekorostuksen ja ääriajattelun jyräämiksi.
Arvot ja maailmankuva periytyvät
Ajattelen, että hyvinvoivassa yhteiskunnassa ihmisten yhteiselo perustuu keskinäiseen kunnioitukseen ja luottamukseen. Sama pätee pienessä mittakaavassa perheisiin ja työpaikkoihin. Luottamus motivoi ja vahvistaa. Se luo tunteen siitä, että pystymme yhdessä synnyttämään jotakin uutta ja hienoa, parhaassa tapauksessa jotakin sukupolvelta toiselle kestävää.
Luottamuksen pääkomponentti on arvostus toista ihmistä ja hänen ajatteluaan kohtaan. Kun arvostamme, luotamme. Ja kun luotamme, koemme, että olemme yhdessä enemmän kuin osiemme summa.
Luottamus siis kumpuaa arvostuksesta, mutta mikä synnyttää arvostusta?
Kasvuympäristöllämme on suuri vaikutus siihen, millaiseksi maailmankuvamme muodostuu. Näin myös omassa tapauksessani.
Vanhempani korostivat meille lapsille kyllästymiseen saakka kaikkien ihmisten samanarvoisuutta. Opportunismia tai härskiyttä ei katsottu hyvällä. Reiluus oli yksi vastuun kantamisen ilmentymistä.
Me kaikki teemme joskus virheitä tai käyttäydymme ajattelemattomasti. Tältäkin osin vanhempieni viesti oli selvä: kenenkään ei tarvitse olla täydellinen. Ajattelemattomuuden ja heikkoudet saa kyllä anteeksi, kunhan osaa suhtautua ajatuksiinsa ja tekemisiinsä itsekriittisesti ja katua hölmöilyjään. Pitää olla kykyä hävetä. Halu kasvaa ihmisenä on avainasemassa: moka voi olla lahja, koska se auttaa tulemaan viisaammaksi.
Nyt ihmisten välisen vastakkainasettelun kasvaessa olen tullut hyvin tietoiseksi kotini perinnöstä. Olisin voinut kasvaa myös hyvin erilaisessa ympäristössä ja sen kautta päätyä tarkastelemaan maailmaa eri kulmasta.
Maailmankuva ohjaa poliittisia valintoja. Siksi ei olekaan yllättävää, että aivan kuten maailmankuva myös poliittiset valinnat periytyvät. Puhutaan poliittisesta sosialisaatiosta.
Konfliktitilanteissa kasvatuksen ja koulutuksen ankkuroimat perusarvot nousevat pintaan ja niitä on vaikea ohittaa. Siksi poliittinen väittely voi olla joskus rajuakin.
Väittely on demokratian toteuttamista ja toteutumista, eikä rajussakaan väittelyssä ole kerrassaan mitään pelättävää, päinvastoin. Haasteelliseksi tilanne muuttuu, jos politiikkaa aletaan tehdä tavalla, joka murentaa sosiaalista koheesiota, yhdenvertaisuutta ja sen kautta mahdollisuuksien tasa-arvoa. Usein tällainen politiikka on opportunistista eli vallitsevaa trendiä tai tilannetta hyväksi käyttävää vaikuttamista – moraalista niin välittämättä.
Arvostus riippuu aikeista
Miten rakennamme kuvaamme maailmasta ja kanssaihmisistämme?
Jos arvostus muita ihmisiä kohtaan ei riipu hänen taustastaan – vaikka koulutuksestaan, älykkyydestään, statuksestaan tai ulkonäöstään – mistä se sitten riippuu?
Oleellista on mielestäni arvioida ihmistä hänen toimiensa ajureita tarkastelemalla. Mihin ihminen pyrkii eli millaisia aikeita hänellä on? Onko hänen tarkoituksensa lisätä ihmisten välistä luottamusta ja yhteishenkeä vai synnyttää epäluottamusta ja eripuraa?
Tässä kohtaa kuvaan astuvat meissä ihmisissä luontaisesti elävät ennakkoluulot ja niiden hyödyntäminen politiikassa tavalla, jota voi pitää tarkoitushakuisena. Tällaisen politiikan tavoitteena on jakaa kansa ”meihin” ja ”heihin”.
Esimerkiksi tällaisesta politiikasta käy populistien tapa ensin ruokkia kannattajiensa ennakkoluuloja ja sen jälkeen tarjota heille epävarmuuden tunteen tukahduttamiseen yksinkertaisia vastauksia. Mikä ovelinta, populistipoliitikko imartelee kuulijoitansa luomalla illuusion siitä, että kuulija on oivaltanut vastauksen ongelmiinsa itse. Asiat kerrotaan mutkat suoristaen ”niinkuin ne ovat”.
Ja mikäpä olisi todennäköisempi syntipukki omassa elämässämme esiintyviin ongelmiin kuin se ”joku toinen”. Vaikkapa turbaaniin pukeutunut tummaihoinen maahanmuuttajanaapuri tai Elokapinaan osallistunut maailmanparantajanuori. Tai joku ”rantahurri”, joka ”kuvittelee olevansa minua parempi”.
Vastakkainasettelun ja väärinymmärtämisen kierre on näin valmis.
Jos joku sitten kyseenalaistaa tällaisen suoraviivaisen ajattelun, on hän populistien silmissä salaliittoon kuuluva elitisti. Vallanpitäjä. Tai, kuten meihin suomenruotsalaisiin viitattaessa, ”herrakansa”.
Ainoa keino ennakkoluulojen purkamiseen on ihmisiin tutustuminen ja aito halu ymmärtää itselle vierasta ajattelua. Vasta kun tietää, mitä toinen ihminen todella oikeasti ajattelee, on mahdollista arvioida hänen aikeitaan.
Populismia esiintyy kaikissa puolueissa
Hyvät aikeet eivät ole sidoksissa poliittiseen puolueeseen tai ihmisen taustaan. Aikeet voivat olla hyviä edustipa tai äänestipä ihminen mitä puoluetta hyvänsä. Siksi on myös populistista olettaa, että tiettyä poliittista puoluetta äänestävä on tietynlainen.
Summaten: kenen tahansa aikeet voivat olla hyviä tai pahoja. Hyvät aikeet ovat sellaisia, jotka vahvistavat toimivalle yhteiskunnalle välttämätöntä yhtenäisyyttä. Yhtenäisyys mahdollistaa maailmaa riivaavien viheliäisten ongelmien ratkaisemisen menestyksekkäästi.
Yhtenäisyys ei kuitenkaan tarkoita yksimielisyyttä, vaan kunnioittavaa ilmapiiriä.
Demokratian toteutumiseksi on tärkeää väitellä asioista, mutta rakentava ja tuloksellinen väittely toteutuu parhaiten silloin, kun ilmassa ei ole pelkoa.
Pahat aikeet ovat sellaisia, jotka lisäävät pelkoa ja murentavat ihmisten välistä luottamusta ja siten alentavat toimintakykyä. Rakentavaa keskustelua ei voi syntyä ilmapiirissä, jossa ajatusten kyseenalaistaminen aiheuttaa uhkailua, tai jossa vastakkainen mielipide mielletään ensisijaisesti uhkana eikä keskusteluna.
Tai ilmapiirissä, jossa vapaan median edustajiin, kansalaisaktivisteihin tai poliitikkoihin kohdistetaan painostusta sen sijaan, että heidän ajatuksiaan kritisoitaisiin argumentoimalla, faktoihin perustuen.
Tavoitteena poliittinen rohkeus
Maailma ei ole mustavalkoinen ja totuus löytyy usein – melkeinpä aina – harmaan sävyistä. Millään poliittisella liikkeellä ei ole totuuden monopolia. Ratkaisujen jyviä löytyy jokaisesta puolueesta.
Mielihyvän tarjoaminen on usein poliittisesti palkitsevampaa kuin ikävien tosiasioiden kertominen. Vaikkapa sen, että edessämme oleva tie on hankala ja palkinto on tiedossa vasta vuosien päässä. Ratkaisut vaikeisiin ongelmiin ovat harvoin yksinkertaisia ja vielä harvemmin niistä seuraa nopeaa poliittista suosiota.
Populismin vastakohta onkin poliittinen rohkeus. Rohkeus kertoa ihmisille epämiellyttäviä asioita.
Ja epämiellyttäviä asioita meillä poliitikoilla totisesti on kerrottavanamme, sillä kamppailemme tällä hetkellä todella viheliäisten ongelmien parissa.
Näistä ilmastonmuutoksella ja sen mukanaan tuomalla biodiversiteettikadolla on kaikkein laajimmat ja kauaskantoisimmat vaikutukset yhteiskunnan kaikille osa-alueille. Suomi on muuttumassa boreaalisella ilmastovyöhykkeellä sijaitessaan yhdeksi niistä alueista, joihin voi olettaa kohdistuvan vuosisadan lopulla myös merkittävää ilmastopakolaisuutta.
Suomen talous on velkaantunut tavalla, joka ei olisi yhtä huolestuttava, ellei meillä ei olisi samaan aikaan merkittäviä huoltosuhdetta heikentäviä väestönrakenteellisia haasteita, jotka vaikuttavat työvoiman saatavuuteen ja lisäävät julkisten palveluiden tarvetta. Tilannetta ei paranna se, että talous Euroopassa ja maailmassa takkuaa.
Teknologian nopea kehittyminen ja yhteiskunnallinen polarisoituminen synnyttävät eriarvoistumista ja murentavat ihmisten uskoa yhteiskunnallisiin instituutioihin, mikä on omiaan lisäämään epävarmuutta ja henkistä pahoinvointia. On vaikea pysyä mukana.
Venäjän käymä hyökkäyssota Euroopassa edellyttää valmistautumista mahdollisiin paikallisiin konflikteihin ja pakottaa auttamaan Ukrainaa niin humanitäärisellä kuin materiaalisella tasolla.
Arvokeskustelu on tärkeää
Näiden isojen haasteiden taklaamiseksi on aivan olennaista, että meillä Suomessa elää hyvinvoivia, henkisesti ja fyysisesti terveitä ihmisiä. Ihmisiä, jotka kykenevät tuottamaan kestävyysvajeeseen ja eriarvoistumiseen vastaavia teknisiä ja sosiaalisia innovaatioita.
Tätä taustaa vasten jokaisen suomalaisen poliitikon on kannettava vastuuta myös kansallisesta yhtenäisyydestä, koska se mahdollistaa kyvyn toimia.
Suomessa elävien ihmisten yhtenäisyyden vahvistamisen kannalta on tärkeää löytää konsensus siitä, millaisten arvojen varaan haluamme Suomea rakentaa ja millaisiin arvoihin haluamme poliittisen päätöksenteon ankkuroituvan. Vasta kun tämä asia on tiedossa, on aika pohtia keinoja. Siksi arvot tulevat aina ensin.
Arvot ja maailmankuva ovat vaikeita käsitteitä ja ihmiset ymmärtävät ne usein eri tavalla. Siksi on tärkeää suhtautua avoimesti ja kannustavasti nyt käynnissä olevaan keskusteluun arvoista. Siitäkin huolimatta, että se voi turhauttaa monia, kun ratkaistavana on samaan aikaan isoja käytännön kysymyksiä.
Huiken hienoja ajatuksia tämän päivän poliittisesta kaaoksesta! Tämä kolumni meni välittömästi jakoon fb:ssa. Suuri kiitos sinulle, Anders!
Aivan erinomainen kirjoitus, mutta miten nämä ajatukset saadaan nyt meneillään olevaan hallituksen ”pelisääntökeskusteluun” mukaan. Kirjoitit hyvän kiteytyksen: ”Suomessa elävien ihmisten yhtenäisyyden vahvistamisen kannalta on tärkeää löytää konsensus siitä, millaisten arvojen varaan haluamme Suomea rakentaa ja millaisiin arvoihin haluamme poliittisen päätöksenteon ankkuroituvan. Vasta kun tämä asia on tiedossa, on aika pohtia keinoja. Siksi arvot tulevat aina ensin.”
Mieleeni nousee monta kysymystä:
1.Pääministeri Orpo etunenässä korostaa, että ”nyt pitää päästä toteuttamaan hyvää hallitusohjelmaa” ja ”hallitusta yhdistää huoli Suomen tilasta” – ARVOISTA ei puhuta, vain keinoista (toimitaan juuri eri tavalla kuin tuossa lainauksessa Anders kirjoitit)
2. Ymmärtävätkö kaikki osapuolet, mistä puhutaan, kun puhutaan arvoista? (Orpo sanoi taannoin, että ”Kokoomukselle tärkein arvo on talous”! – Arvofilosofit taitavat olla toista mieltä siitä, voiko talous olla arvo)
3. Moniarvoisessa yhteiskunnassamme YHTEISTEN arvojen määrittely ei ole helppoa. Toisaalta ne löytyvät (tai ainakin arvopohja näkyy) perustuslaissamme ja kansainvälisissä sopimuksissa, jotka olemme hyväksyneet. – Niitäkään kaikki eivät enää halua hyväksyä.
4. Meneillään oleva hallituksen selonteon valmistelu ei ainakaan suunnitelman mukaan sisällä arvojen määrittelyä ja/tai keskustelua arvoista. Saa nähdä, mitä sieltä tulee
5. Miten Anders kuvaamallasi ajattelutavalla ja arvopohjalla kykenet hallituksessa jatkamaan? Hienoja ulostuloja olet jo ministerinä tehnyt, mutta kovin toisenlaista on meno monilla muilla hallituksen jäsenillä puhumattakaan Twitterissä huutavasta joukosta.
Mutta
Kannattaa lukaista Lawrence Vogelin pieni teos ”The Fragile ”We””. Ethical Implications of Martin Heidegger’s ”Sein und Zeit”. Nortwestern University Press. 1994.
Ehkä sen jostakin vielä löytää.
Natsi-Saksassa oli loistava ilmiantojärjestelmä juutalaisten löytämiseksi, samoin Neuvostoliitossa. Niiden tarkoituksena oli rikkoa me-yhteisyys jakamalla ihmisiä vuohiin ja lampaisiin.
”Esimerkiksi tällaisesta politiikasta käy populistien tapa ensin ruokkia kannattajiensa ennakkoluuloja ja sen jälkeen tarjota heille epävarmuuden tunteen tukahduttamiseen yksinkertaisia vastauksia. Mikä ovelinta, populistipoliitikko imartelee kuulijoitansa luomalla illuusion siitä, että kuulija on oivaltanut vastauksen ongelmiinsa itse. Asiat kerrotaan mutkat suoristaen ”niinkuin ne ovat”.”
Hieno lause, jatkettuna äärimmäisellä populismilla ja ihmisten entistä suuremmalla kahtiajakamisella.
”Ja mikäpä olisi todennäköisempi syntipukki omassa elämässämme esiintyviin ongelmiin kuin se ”joku toinen”. Vaikkapa turbaaniin pukeutunut tummaihoinen maahanmuuttajanaapuri tai Elokapinaan osallistunut maailmanparantajanuori. Tai joku ”rantahurri”, joka ”kuvittelee olevansa minua parempi”. ”
Sinunkaltaiset ihmiset ovat juurikin niitä Suomen ongelmakohtia, luulet olevasti parempi kuin muut ja sinun mielipiteesi olevan se ”oikea”. Kuitenkin teet TÄYSIN sitä, mistä muita solvaat.
Olet siis täysin tekopyhä paska. Voisitko siis jättäytyä politiikasta, ja mieluten myös elämästä, kokonaan pois! Kiiitos.
Toivoo: Suomen kansa.
Tähän on helppo yhtyä. Olen työhöni uupunut hoitaja. Minun uupuumista lisäsi fyysiset kivut. Yritin pysyä työelämässä liian pitkään särkylääkkeiden ja unilääkkeiden voimin. Olen neljän aikuisen lapsen äiti. Nyt olen tipahtanut jo kelan tuelle, tililleni ilmestyy alle 600 euroa kuukaudessa mikä ei riitä elämiseen. Laskut jää maksamatta, kunnes seuraava kelakorvaus tulee tilille. Tilanteeni aiheuttaa minulle ahdistusta. En kuitenkaan usko, että tilanteeni parantuisi, jos suomi lopettaisi kehitysavun ja sulkisi rajat apua tarvitsevilta.
On syytä kuitenkin ymmärtää, että ihmisen ajatellut arvot ovat usein erilaisia kuin ilmiarvot. Usein ihmiset ajattelevat olevansa hyveellisempiä kuin todellisuudessa ovat, joskus tietysti myös toisin päin. Eli jos ihminen ajattelee A, mutta tekee kuitenkin B, niin eihän sillä ajatuksella A ole käytännössä mitään merkitystä.
Näin ollen sikäli kuin hallitus toteuttaa yhteisesti sovittua ohjelmaansa, on päivänselvää että kaikilla hallituspuolueilla ja ministereillä on samat ilmiarvot. Loputon jaarittelu ei johda mihinkään: vain teot ratkaisevat.
Kirjoitus kommentteineen antoi pureskeltavaa – kiitokset siitä! Meitä tosiaankin on 99 eri sorttia ja saunahullut toki vielä siihen päälle. Ja, kun elämä harvoin on vain mustaa taikka valkoista, niin selvää on ainakin se, että keskusteluyhteyksien pitää pysyä avoimina.
Hienoa pohdintaa ihmisyydestä. Kesäinen kuohunta politiikan ympärillä on laittanut miettimään myös omaa suhtaumistani ilmiöihin.
Edellisen hallituksen hyvään selviytymiseen vaikeiden haasteiden keskellä on mielestäni pakko olla tyytyväinen. Silloin oli pakko luovia.
Maamme velkaantui lisää pakon edessä, ja nyt ne tahot joille tuota velkarahaa jaettiin, haluavat periä sen takaisin osattomilta. Hallitusohjelman sopeutuksista lukemalla tulee mieleen ettei säätytalolaiset ole eläneet edellisen laman aikana, koska heillä on kova kiire tehdä samat virheet uudestaan jotka johtivat talouskurimuksen pitkittymiseen EKP:n opeilla.
Julkista taloutta voi sopeuttaa sosiaalisesti oikeudenmukaisemminkin ja kestävämmin.
Jos perussuomalaisia maahanmuuttovastaisuudellaan voi pitää populisteina, niin yhtä lailla kokoomuksen velka-velka-velka on samanlaista yhden asian populistista hokemaa. Molemmilla varmaan tarkoitus ihan hyvä, mutta keinovalikoima yksisilmäinen.
Näin tullaan niihin arvoihin. Hallitusneuvottelut näyttävät hitsanneen porukkaa yhteen Ylen tutkimuksenkin perusteella, kun vähiten ongelmia rasismissa näki kaikki hallituspuolueet. RKP toki selvisi lähes kuivin jaloin, pitäen vielä kiinni omista arvoistaan, mutta muilla niitä ei ollut tai ne ovat todella joustavia.
Nyt jo on selvää minkälaista rämpimistä Orpon ensimmäisen hallituksen taival tulee olemaan. Perussuomalaiset ovat valinneet ministereikseen parhaiten puolueensa arvoja ja asiaa vaalivat edustajat. Hallituksen olisikin hyvä käydä avointa keskustelua eduskunnassa mahdollisimman pian, ja mittauttaa luottamuksensa.
Petteri Sihvonen nimitti tietynlaisia asioita Lindgren ja Sihvonen -ohjelmassa termillä ’oksennettua suklaata’. Kuulemma Jouko Turkan lausahdus.
Kun tämän luki ja mietti kenen kanssa kirjoittaja on samassa hallituksessa, niin väkisin pukkasi mieleen tuo Sihvosen hellimä termi ’oksennettua suklaata’
Vaihdoin jokunen vaali sitten ääneni Kokoomuksesta RKP:lle kun ajattelin RKP:n olevan maltillisesti oikeistolainen ja arvoliberaali puolue, jota äänestämällä voisi vaikuttaa siihen, ettei Perussuomalaiset päädy halitukseen. Nyt pitää etsiä äänelle uusi koti, kun RKP ei enää ole minkäänlainen vaihtoehto
Jälleen hyvä kirjoitus. Ajatukset, arvot ja mielipiteet varmasti kohdillaan. Ei lisättävää.
Tällä hetkellä tärkeintä Suomen maassa tuntuu olevan populistinen repostelu ja henkevä hymistely ihmisten menneistä sanomisista.
Kuinka moni on todella kiinnostunut, miksi monet toisen polven maahan muutajien lapset jengiytyvät, mitkä tekijät vaikuttava siihen
• Onko maahantulija suomalaisten sanomisten vai oman kulttuurinsa uhri?
• Ovatko äidit ja tädit integroituneet yhteiskuntaamme?
• Entä isät, sedät, yhteisö?
Peräänkuuluttaisin tekoja, en hyssyttelyä, en hymistelyä, en mollaamista.