Alin tarina voisi olla toisenlainen

Minuun otti toissa päivänä yhteyttä Ali. Ali on kotoisin Irakista, ja hän on saanut Suomesta turvapaikan. Hän on sen jälkeen pyrkinyt käynnistämään perheenyhdistämisprosessin, mutta huonolla menestyksellä.

Perheenyhdistämistä pitää hakea perheenjäsenten, eli vielä Irakissa oleskelevien vaimon ja kahden tyttären. Irakin kansalaisten osalta perheenyhdistämisprosessi on laitettava vireille hallituksen päätöksen mukaisesti Suomen suurlähetystössä Ankarassa, Turkissa. Tämä on osoittautunut suureksi haasteeksi.

Ali sai rahoitettua sekä vaimolleen ja kahdelle tyttärelleen että itselleen matkat Turkkiin. Viisumeidenkin oli määrä olla kunnossa. Tullessaan Istanbuliin Alia ei kuitenkaan päästetty maahan. Rajalla vedottiin vuonna 2013 perheen osalta aloitettuun ja sittemmin keskeytettyyn turvapaikkaprosessiin. Myöskään Alin perhettä ei päästetty lentokenttää pidemmälle. Tietojeni mukaan Turkki suhtautuu kaiken kaikkiaan äärimmäisen nihkeästi Irakilaisille myönnettävien viisumeihin.  Alin perheelle kävi juuri näin – Ali palautettiin Suomeen, perhe Irakiin.

Nyt näyttää vakavasti siltä, että perheyhdistämistä ei saada käynnistettyä, sillä Alin vaimoa ja kahta tytärtä ei päästetä Turkkiin, missä perheenyhdistämishakemus Suomeen pitäisi jättää sisään. Suomessa oleskeleva Ali ei myöskään pysty täältä panemaan hakemusta vireille, sillä säännöt eivät tällaista menettelyä salli.

Maahanmuuttopolitiikka on viime päivänä taas keskusteluttanut meitä suomalaisia – ja syystä. Alin perheen kohtalo on vain yksi esimerkki turvapaikkahakemusten käsittelyyn liittyvistä ongelmista. Ongelmat näkyvät myös tilastoissa: vuoden alussa Irakilaisten hyväksymisprosentti oli 80 prosentin tietämissä, tällä hetkellä hakemuksista hyväksytään noin 15 prosenttia. Hyväksymisprosentti on huomattavasti alle yleiseurooppalaisen tason, joka on 64 prosenttia. Syitä negatiiviseen kehitykseen on monia, mutta pidän mahdollisena, että sen taustalla on myös poliittisista ohjausta jossain muodossa.

Suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa on leimannut dramatisointi ja tietoinen pyrkimys asettaa esteitä turvapaikkapäätösten tielle. Suomi on kuitenkin selvinnyt hyvin viimeisen vuoden haasteista. Tänne jäävien maahanmuuttajien lukumäärä vastaa jääkiekkomaaottelun yleisön määrää. Reilu 10 000 uussuomalaista vuodessa ei ole meille ylitsepääsemätön haaste.

Perheiden yhdistämisen vaikeuttaminen on ongelma. Esimerkiksi Ruotsiin perheenyhdistämistä hakevat henkilöt voivat täyttää hakemuksensa verkossa. Hakemuksen voi täyttää jo Ruotsissa oleva perheenjäsen tai ulkomailla olevat perheenjäsenet. Vasta päätöksen käsittelyn yhteydessä yhdistämistä toivova perhe matkustaa määrättyyn Ruotsin suurlähetystöön haastattelua varten. Kun perheenyhdistämistä haetaan Suomeen, perhe joutuu matkustamaan ensin hakemusta jättäessä ja uudestaan kun päätöstä käsitellään. Tämä tekee prosessista kalliin ja vaikean. Ruotsi myös käsittelee Irakin kansalaisten hakemuksia sekä Ammanin että Teheranin suurlähetystöissään Ankaran suurlähetystön lisäksi. Tämä olisi meillekin mahdollista. Suomi on kuitenkin rajoittanut irakilaisten ja syyrialaisten hakemuksien ainoastaan Ankaran suurlähetystöön.

Perheiden yhdistämisiin liittyvät ongelmat eivät ole pelkästään tämän hallituksen omallatunnolla. Asioiden tietoinen, turha vaikeuttaminen sen sijaan on. Kun henkilö on saanut häneen kohdistuneen uhan takia turvapaikan, on syytä olettaa, että tämä vaara, tämä uhka myös koskee hänen perhettään. Silloin yhdistämisen käsittelyn tulee olla mahdollisimman helppoa, mahdollisimman sujuvaa ja läpinäkyvää. Kaikki muu on epäinhimillistä, ja arvojemme vastaista. Alin tarinan tulisi olla toisenlainen.

 

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa