Ilmanlaatumerkintä tulisi ottaa käyttöön julkisissa rakennuksissa

Koulun pitää olla valmis elokuussa kolmen vuoden päästä, mutta päätöksenteko yskii. Pöydällepanoihin lautakunnassa tärvätty aika kurotaan umpeen rakentamisaikataulua rukkaamalla.

Suunnittelijat pitää kilpailuttaa, mutta laatumittareita ei uskalleta käyttää. Halvin suunnittelija käyttää suunnitteluun vähiten aikaa, mutta hänet valitaan ja koulua lähdetään toteuttamaan halvimman suunnitelman pohjalta.

Toteuttajaksi valitaan halvin tekijä, jolla on kyseenalainen maine. Mutta parin vuoden takaiseen hankintaan liittynyt oikeusprosessi pelottaa ja pelataan varmaan päälle – hankintainsinöörin näkökulmasta.

Rakentamisen aikana harkitaan työmaan suojaamista teltalla. Kireän budjetin takia se jätetään kuitenkin tekemättä. Runsasvetinen talvi kastuttaa rakenteet ja kuivaustoimet pidentävät runkorakentamisvaihetta.

Menetetty aika joudutaan juoksemaan kiinni pinnoitustyövaiheessa. Betonin kosteusmittaukset tulkitaan optimistisesti, ja muovimatto laitetaan vielä aavistuksen märän betonin päälle – kiire kun on.

Luovutuksen jälkeen kunta kilpailuttaa rakennuksen huoltotyön. Oy Huolto Ab voittaa kilpailutuksen alihintaisella tarjouksella. Heikki Huoltomiehellä on 20 muutakin huoltokohdetta, jotka hän tuntee kaikki yhtä huonosti, kuin tämän koulurakennuksenkin. Ensimmäisenä talvena kattokaivot tukkeutuvat ja vesi vuotaa voimistelusaliin.

Tapahtumakuvaus ei ole poikkeuksellinen, eikä edes erityisen kuviteltu. Se kuvaa suomalaiselle – valitettavasti usein julkisen puolen – rakentamiselle liiankin tuttuja menettelytapoja, jotka ovat kaukana vastuullisesta toiminnasta. Seurauksista kärsivät niin lapset kuin aikuisetkin. Niin omassa kunnassani kuin muuallakin. Maksumiehiksi joutuvat kuntalaiset.

Kirkkonummen Gesterbyn koulukeskukseen tuli muutama viikko sitten rivi parakkeja, tilapäisiä koulukontteja. Naapurikunnassa Siuntiossa vastaavissa konteissa opiskelee kohta 75 % kunnan oppilaista. Eivätkä nämä kunnat ole mitenkään yksin. Liian moni koululaisistamme, päiväkotilapsistamme ja opettajistamme työskentelevät joka päivä sairaissa tiloissa.

Jotain olisi siis tehtävä.

Kunnallisiin päätöksentekoprosesseja johtaville ihmisille pitää vääntää vaikka rautalangasta se tosiasia, että rakentamiseen ja suunnitteluun on varattava sen vaatima aika ja raha. Piste.

Hankinnoissa pitää käyttää laatumittareita ja alihintainen tarjous pitää uskaltaa hylätä. Piste.

Rakennustyömaa pitää suunnitella siten, ettei kastumista tapahdu. Viimeistään siinä vaiheessa, kun eristeet tuodaan paikalle, rakennuksen päällä tulee olla huppu. Piste.

Huoltotoimenpiteet tulee koordinoida sellaisen ihmisen toimesta, joka on ollut prosessissa mukana jo suunnittelu- ja rakentamisvaiheessa. Piste.

Ja lopuksi: kuntotutkimus ei ole asia, johon turvaudutaan vasta ongelmien ilmetessä. Kuntotutkimuksen tulee olla oleellinen osa huoltosuunnitelmaa. Tällä hetkellä ravintolan ovessa on terveystarkastajan myöntämä hymynaama merkkinä siitä, että voit syödä ravintolassa turvallisesti.

Miksi emme ottaisi käyttöön samaa merkintää julkisissa rakennuksissamme? Rakennus, joka on läpäissyt joka viides vuosi tehtävän kuntotutkimuksen ja joka toinen vuosi vierailevan homekoiran saa hymynaaman oven pieleen. Tällöin isä, joka vie poikansa aamulla päivähoitoon voi olla varma siitä, että päiväkoti on terveyden kannalta lapselle turvallinen. Asia, jonka pitäisi luonnollisesti olla hyvinvointiyhteiskunnassamme itsestään selvä asia.