Kohti valoa

Takanamme on poliittisesti aktiivinen vuosi. Kotimaassa hallituksemme on tehnyt lyhyessä ajassa isoja linjauksia, jotka ovat herättäneet vilkasta keskustelua niin puolesta kuin vastaan. Näistä päällimmäisenä mainittakoon viimeistä silausta vailla oleva SOTE-uudistus, joka tulee vaikuttamaan konkreettisesti myös kaikkien kirkkonummelaisten elämään. Euroopassa jyrisi, kun Brexit’istä tuli, vastoin kaikkia ennustuksia, totta. Maailman mittakaavassa iso asia on Donald Trump’in valinta Amerikan presidentiksi.

Kaikki nämä tapahtumat ovat sekä yhdistäneet meitä ihmisiä että repineet meitä erilleen.

Turbulenssin ja vastakkainasettelun keskellä on asioita, jotka eivät muutu. Yksi niistä on joulu. Pimeyden ja kylmän keskelle ajoittuva juhla kokoaa meidät jälleen elämän peruskysymysten ääreen. On aika pysähtyä ja koota voimia uuteen vuoteen.

Maailmassa on tällä hetkellä paljon epäoikeudenmukaisuutta ja kärsimystä. Keneenkään ei voi olla vaikuttamatta kaikki se järjetön tuho ja anteeksiantamaton välinpitämättömyys, jota Aleppon siviilit kohtaavat päivä toisensa jälkeen. Tai se toivottomuuden aiheuttama jatkuva ihmisvirta, joka pyrkii Pohjois-Afrikasta Eurooppaan. Nämä ovat esimerkkejä epätasa-arvon ja konfliktien aiheuttamasta kurjuudesta, jonka poistamiseen kukin meistä voi jollakin tasolla osallistua. Jollei muuten, niin optimismia viljelemällä ja arvokeskustelua kylvämällä.

Meillä Suomessa on asiat kohtalaisen hyvin. Ongelmia toki on, mutta ne ovat pieniä ja ratkaistavissa. Toivon, että me täällä omassa kunnassamme voisimme koota voimat entistäkin ehomman kunnan rakentamiseksi. Se, että niin moni kunnan virkamiehistä on viime aikoina hakeutunut töihin muualle, on mielestäni merkki ongelmasta, joka meidän tulee tiedostaa. Koen, että meidän kuntapäättäjien on syytä katsoa peiliin ja tehdä toimintakulttuuriimme muutoksia, jotka lisäävät keskinäistä luottamusta. Virkamiesten on vaikea kantaa vastuuta, jos valtuusto vatuloi – suosittua sanaa käyttääkseni.

Uudenvuoden kunniaksi lupaan omalta osaltani työskennellä sen eteen, että Kirkkonummella tehtävä politiikka olisi mahdollisimman avointa ja läpinäkyvää. Vieno toivomukseni on, että mahdollisimman monet kuntalaiset jaksaisivat olla kiinnostuneita meneillään olevista asioista. Kunta on yhtä kuin siellä asuvat ihmiset. Meillä jokaisella on roolimme.

Haasteita siis on, mutta on myös valoa. Valtava määrä hyvyyttä ja toivoa – ihmisiä, jotka välittävät toisistaan. Ihmisiä, jotka antavat omastaan muille. Tapaan näitä ihmisiä työssäni joka päivä. Tämä antaa voimaa ottaa ne pienet askeleet, jotka vievät kohti parempaa.

Lumi peittäköön alleen erimielisyydet ja joulu antakoon meille syyn tuntea kiitollisuutta kaikesta siitä hyvästä, joka meille on suotu. Koska työ eriarvoisuuden tunnistamiseksi ja poistamiseksi on tällä hetkellä erityisen tärkeää, toivon, että meistä jokainen muistaisi tänä jouluna ainakin yhtä ihmistä, joka tarvitsee erityistä huomiota ja rohkaisua.

Hyvät ystävät, yhdessä teemme ensi vuodesta tätäkin vuotta paremman. Toivotan teille joulun rauhaa.

Bästa vänner, snart täcks även meningsskiljaktigheterna i snö, och alla samlas kring det som är gemensamt. Samtidigt är det skäl att minnas att alla inte har det bra – jag hoppas att vi alla under julen kan komma ihåg en person som behöver lite hjälp eller uppmuntran.

Tillsammans gör vi nästa år lite bättre än detta. Jag tackar er för året som gått och önskar er en riktigt god jul.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *