Länsimaista sivilisaatiota uhkaavat eri asiat, kuin mitä Jussi väittää

Ei, länsimainen sivilisaatio ei ole vaakalaudalla. Emmekä me ole keskellä kulttuurivallankumousta, riippumatta siitä, mitä Jussi Halla-Aho sanoo. 

Puheessaan Suomi-Areenassa muutama päivä sitten perussuomalaisten väistyvä puheenjohtaja piirsi kuvan maailmasta, jolle on vaikea löytää yhtymäkohtia todellisuudesta. Samaan aikaan hän rakensi uhkakuvia, jotka perustuvat polarisaatioon, vastakkainasetteluun. Sellaisia emme todellakaan tarvitse. 

Me emme tarvitse niitä, koska me tiedämme mihin ne voivat johtaa. Siitä löytyy runsaasti esimerkkejä historiankirjoista. Kautta aikain johtavassa asemassa olleet ihmiset ovat hyödyntäneet samaa tekniikkaa: henkeäsi uhataan. Joku havittelee elantoasi, puolisoasi, elämäntapaasi. Viljellään pelkoa ja epävarmuutta. Ja lopputulos on aina ollut yhtä huono.

Onko Halla-ahon puheissa sitten edes hitunen perää?

Kehitys, johon Halla-aho viittaa on ollut, väittäisin, länsimaisen yhteiskunnan ja sivilisaation kehityksen ytimessä valistuksen ajoista lähtien. Tähän liittyvät orjuuden vastustaminen, äänioikeuden puolesta taisteleminen, rotusyrjinnän vastainen taistelu, Stonewall-kapina ja Pride. Sen vertaaminen natsismiin, stalinismiin, punaisten khemerien terroriin tai Kiinan kulttuurivallankumouksen on paitsi hölmöä myös vastuutonta.

On kyse kehityksestä, joka tähtää maailmaan, jossa ihimiset ovat tasavertaisia riippumatta taustasta, etnisyydestä, sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta. Jossa ihminen itse määrittelee itsensä, eivät muut.

Tavoitellaan maailmaa, jossa kaikilla on samat mahdollisuudet, ymmärtäen, että jotkut tarvitsevat matkan varrella muiden apua ja tukea. Ymmärtäen, että vapauteen kuuluu myös vastuu. 

Tähän ei liity uhkaa, kenenkään suuntaan. Ja voi perustellusti väittää, että tämä kehitys nimenomaan vahvistaa länsimaista sivilisaatiota ja sitä kautta meidän yhteiskuntakehitystämme. Tämä pyrkimys on sivistyskäsityksemme ytimessä. 

Mutta se mikä on selvää on, että tämä rakennelma on hauras, eikä se pysy pystyssä itsestään. Sen suojaaminen vaatii myös, että höpöhöpöä kutsuu höpöhöpöksi. 

Ja siitä huolimatta tai juuri siksi on tärkeää muistaa, että me emme päättäjinä voi ummistaa silmiämme ihmisten hädältä ja pahoinvoinnilta. Juuri nämä tarjoavat otollisen maaperän populismille. 

Populismin torjumiseksi meidän jokaisen – ja tässä viittaan ennen kaikkea meihin poliitikkoihin – pitäisi aktiivisesti yrittää ymmärtää ihmisten kokemuksia ja huolia, sillä niistä populismi ilmiönä nousee. On tärkeää keskustella rehellisesti ja ihmisiä kuunnellen erilaisista heidän kokemiinsa epäkohtiin liittyvistä ratkaisumahdollisuuksista ja myös siitä, ettei yhteiskunnassa ja maailmassa tapahtuviin muutoksiin ole olemassa helppoja ratkaisuja. 

Me poliitikot emme saisi itse kasvattaa eri ihmisryhmien välistä kuilua. Tehtävä tuntuu usein vaikealta, mutta se ei saa estää yrittämästä.