Reilua kaveruutta ja aitoja kohtaamisia

Elämme tiistaita ja tällä viikolla on julkaistu jo kaksi tutkimustulosta, joista molemmat huolestuttavat minua. Naisjärjestöjen ja Nytkis ry:n teettämästä tutkimuksesta selviää, että joka neljäs alle 35-vuotias mies uskoo naisen voivan ansaita väkivaltaisen kohtelun ulkonäkönsä tai käytöksensä takia (https://nytkis.org/vakivaltatutkimus-artikkeli-2024/). E2 Tutkimuksen toteuttaman kansalaiskysely puolestaan osoittaa, että yhä useampi suomalainen tuntee vihaa politiikan takia ja uskoo, että Suomi on menossa väärään suuntaan.  Kaksi kolmesta kokee, etteivät suomalaiset puhalla enää yhteen hiileen. (https://www.e2.fi/julkaisut/julkaisut/miten-meilla-menee-katsaus-suomalaisten-mielenmaisemaan-2024.html).

Nämä raportit luettuani mielessäni pyörii liuta kysymyksiä: Mikä on johtanut yhteisöllisyyden tunteen vähenemiseen ja politiikasta nousevan vihan tunteen yleistymiseen? Voiko keskinäisen luottamuksen rapautumisesta seuratakaan muuta kuin vihaa ja väärinymmärrystä? Mikä on muuttunut viimeisten kymmenen vuoden aikana eli mitkä ovat kehityksen taustalla vaikuttava juurisyyt?

Mieleeni tulee heti yksi:

Älykännykät ovat yleistyneet viimeisen 15 vuoden aikana. Ne ovat muokanneet länsimaisen ihmisen käytöstä  paljon. Kännyköiden yleistymisen myötä myös sosiaalinen media on vuosi vuodelta saanut yhä isomman roolin arjessamme. Samaan aikaan ovat lisääntyneet myös ahdistuneisuus ja masentuneisuus, unen häiriöt, vertailu ja itsetunto-ongelmat, algoritmien mahdollistama ihmisten manipulaatio, keskittymiskyvyn ja tuottavuuden heikkeneminen, yksityisyyden ongelmat ja yksityisyyden suojaa heikentävät rikokset, vihapuhe, addiktiot, tiedon epäluotettavuus, sosiaalisten suhteiden pinnallistuminen, epäluottamus instituutioihin ja poliitikkoihin. Tuntuu, että listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Poliittisena päättäjänä joudun kysymään itseltäni, miten paljon yhtäläisyysmerkkejä älylaitteiden ja sosiaalisen median käytön sekä luettelemieni kielteisten ilmiöiden välille minun on pystyttävä vetämään, ennen kuin koen oikeutusta lähteä ajamaan rajoituksia ja säädöksiä niiden käyttöön liittyen.

Lakiesitys koskien koulujen oikeutta kieltää kännyköiden käyttö on yksi askel, mutta rehellisyyden nimissä, se tuntuu jäävuoren huipulta.

Kliiniset tutkimukset orpokodeista tai muista ympäristöistä, joissa vauvat saavat vähäistä ihmiskontaktia, ovat osoittaneet, että kosketuksen ja katsekontaktin puutteella voi olla vakavia seurauksia lapsen kehitykselle. Tällaisilla lapsilla on todettu olevan enemmän sosiaalisia, emotionaalisia ja kognitiivisia haasteita. Meidän onkin kysyttävä, toteutuvatko esimerkiksi lasten oikeudet – oikeus huolenpitoon, kehitykseen ja osallistumiseen – tilanteessa, jossa vanhemmat viettävät tuntikausia päivässä digitaalisiin laitteisiinsa liimautuneina. Entä mitä sama ilmiö merkitsee työn tuottavuudelle ja kyvyllemme suoriutua yhteiskunnallisista ja yksilöllisistä perusvelvoitteistamme?  

 Monet meistä kokevat, ettei viimeaikainen teknologinen kehitys ole ihmiselle pelkästään hyvästä. Yhdysvaltalainen kirjailija ja professori Neil Postman totesi 1990-luvun alussa teoksessaan “Technopoly: The Surrender of Culture to Technology”, että jokaisella teknologisella innovaatiolla on sekä hyötyjä että haittoja, ja että on tärkeää arvioida niiden kokonaisvaikutuksia kriittisesti.

 Demokraattinen maa on juuri niin vahva kuin sen heikoin lenkki. Se tarvitsee kaikkien kansalaistensa luottamusta ja sitoutumista, ja tämä voidaan saavuttaa vain, jos myös heikoimmassa asemassa olevat kokevat saavansa yhdenvertaista kohtelua ja tukea. E2 Tutkimuksen toteuttaman tutkimuksen tulosten mukaan matalimmassa tuloluokassa vain 39 prosenttia kokee yhteiskunnan olevan reilu heidän kaltaisiaan kohtaan.

 Miten pystymme, näiden tutkimusten valossa, omalla toiminnallamme vahvistamaan huolestuttavasti rapautuvaa luottamusta? Miten suojelemme niin lapsiamme, nuoriamme kuin täysi-ikäisiä kansalaisiamme vaistotessamme – ja nyt monen tutkimuksen kertoessa – että  olemme matkalla väärään suuntaan?

 Hallituksen ministerinä olen varma siitä, että meidän on sopeutettava talouttamme. Samaan aikaan olen varma myös siitä, että päästäksemme tavoitteisiin ehjinä, meidän on nähtävä toinen toisemme arvostavin silmin ja kuuntelevin korvin. Maassamme on perinteisesti arvostettu reiluutta.  Meidän on kaikkien haluttava olla reiluja myös vaikeina aikoina. Sydämissämme tiedämme kyllä, mitä meiltä kultakin on kohtuullista odottaa.

Reiluus on paitsi arvo myös keino vahvistaa luottamusta.