Missioni opetusministerinä
Tänään 5.7. 2024 aloitan uuden työni opetusministerinä. Matka ensimmäisestä koulupäivästä tähän päivään on ollut pitkä ja samalla niin lyhyt. Tuo päivä on piirtynyt mieleeni tarkasti: Muistan, miltä äitini tuona erityisenä aamuna minulle aamiaiseksi tarjoama appelsiinimehu maistui. Muistan, miltä Intersportista ostamassani vihreässä olkalaukussa ollut penaali tuoksui. Muistan, miltä tuntui katsella uusia koulukavereitani pitkälippaisen lippiksen lipan alta. Muistan, mitä tuntui vastata Asta-opettajani esittämään kysymykseen ja sen, miltä tuntui lukea ensimmäisen oman koulukirjani ensimmäisiä lauseita.
Tänä päivänä ajattelen lämmöllä kaikkia koulu-urani varrelle mahtuneita opettajiani. Ja kun ajattelen heitä, en ajattele tehokkaasti läpi vietyjä opetussuunnitelmia. Sen sijaan ajattelen kaikkea sitä, mitä he ihmisinä edustivat. Sitä, mitä he antoivat meille itsestään. Sitä, millaisia persoonia he olivat. Sitä, miten he jaksoivat meitä villejä lapsia ja täysin mahdottomia teinejä.
Meistä melkein kaikilla on omakohtaisia kokemuksia koulusta. Tästä pitää huolen perusopetuslain säätämä oppivelvollisuus. Toivon, että omakohtaisuus näkyy kiinnostuksena opetusministerin ja opetusministeriön työtä kohtaan.
Kokemusten muovaama missio
Jokaisella opetusministerillä on selässään omien elämänkokemustensa täyttämä reppu. Nämä kokemukset vaikuttavat siihen, mitä asioita hän omalla ministerikaudellaan painottaa. Itse olen saanut peruskoulun ja lukion jälkeen nauttia Teknillisessä korkeakoulussa korkealaatuisesta opetuksesta arkkitehtuurin laitoksella. Arkkitehdin koulutuksesta erityislaatuisen tekee se, että se on hyvin vahva sekoitus teoriaa ja käytäntöä. Viimeistään arkkitehtiosastolla opiskellessani ymmärsin, miten arvokasta on oppia rinta rinnan abstraktia ajattelua ja käsillä tekemistä.
Suomalaisessa peruskoulussa on aina opetettu lukuaineiden lisäksi myös käsillä tekemisen taitoja, mikä on maailmanlaajuisestikin tarkasteltuna aika ainutlaatuista. Uskon, että tästä yhdistelmästä on syytä pitää tiukasti kiinni, sillä uskon, että opetuksen monipuolisuus ja monialaisuus ovat omiaan ruokkimaan luovuutta.
Haluankin opetusministerinä puhua luovuudesta yhteiskunnan hyvinvoinnin polttoaineena.
Mistä puhun, kun puhun luovuudesta?
Luovuus näyttäytyy erilaisilla ihmisillä erilaisina asioina: siinä, missä yksi osaa ratkaista luovasti matemaattisia yhtälöitä, toinen muotoilee kampauksia, jotka saavat ihmiset haukkomaan henkeään.
En usko erillisiin ”luoviin aloihin”. Minulle kaikki alat ovat luovia.
Luovuudessa kysymys on kyvystä ratkaista asioita valmiista malleista ja kaavoista vapaana. Luova ihminen kysyy itseltään, mitä voisin tehdä toisin. Hän yhdistelee asioita ennakkoluulottomasti toisiinsa, eikä pelkää epäonnistumista.
Opetusministerinä tehtäväni on kysyä: Miten varmistamme, että lapsistamme ja nuoristamme kasvaa itsetunnoltaan terveitä kokeilijoita? Miten rohkaisemme heitä hyödyntämään aktiivisesti omia vahvuuksiaan ja kokemaan onnistumisia, jotka ruokkivat kokeilunhalua? Miten kasvatamme heistä sosiaalisesti kyvykkäitä niin, että he saavat muut ratkaisemaan vaikeitakin yhtälöitä kanssaan? Miten kannustamme heitä säilyttämään leikkimielisyytensä niin, ettei kyynistyminen pääse kiilaamaan luovan mielen ja kokeilunhalun väliin? Miten vahvistamme eri sukupolvien välistä suhdetta niin, että innovoinnille tärkeä hiljainen tieto virtaa esteettömästi niiden välillä?
Miksi luovuuden ruokkiminen on yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta niin olennaista?
Luovuus on yhteiskunnallisesti kriittinen menestystekijä siksi, että – Herakleitosta lainakakseni – muutoksen maailmassa yksi asia on muuttumaton: taukoamaton muuttuminen. Tarvitsemme jokaisessa ajan hetkessä uusia oivalluksia ja uusia ratkaisuja uusiin ongelmiin. Historiaa ja juuriamme luonnollisesti unohtamatta.
Luovuus on positiivinen voima. Se linkittyy kokemukseen, jonka saamme lapsuudessa leikkiessämme. Leikki on vapaata ja rajoittamatonta. Se ammentaa mielikuvituksesta, jota ei rajoita mikään tai kukaan. Meissä asuu ”Homo sapiensin” rinnalla ”Homo ludens” eli leikkivä ihminen. Koulun tehtävä on nähdä nämä ihmisen molemmat puolet.
Yhteiskunnallisen päätöksenteon ei pidä muuttua normatiiviseksi tavalla, joka rajoittaa luovuutta. Tämä koskee niin oppilaiden oppimista, opettajien työtä, opetussuunnitelmaa kuin sen toimeenpanoakin.
Minulla on omakohtaiset kokemukseni niin omalta koulutaipaleeltani kuin viiden lapseni koulutaipaleelta. Minulla ei kuitenkaan ole kokemusta peruskoulun tai toisen asteen oppilaitoksen opettajana, eikä näin ollen valmiita vastauksia siihen, miten oppilaiden ja opettajien luovuutta parhaiten vaalitaan kouluarjessa. Siksi tulen tapaamaan uudessa työssäni säännöllisesti opettajia. Oma ja ministeriöni tehtävä on arvioida, miten pystymme parhaiten tukemaan opetushenkilökuntaa heidän työssään niin, että missio toteutuu.
Onnea työhösi!
Luin kirjoituksesi ja huomasin, ettet millään tavalla maininnut varhaiskasvatusta tai esiopetusta, jotka ovat merkittävä osa suomalaisten lasten koulutuspolkua. Hienoa, että mainitset leikin ja leikillisyyden sekä luovuuden!
Toivon todella, että ministerinä pidät varhaiskasvatusta sekä varhaiskasvatuksen opettajia yhtä tärkeänä kuin muiden koulutusasteiden opettajia ja nostat puheessasi esille myös varhaiskasvatuksen.
Menestystä työssäsi Suomen lasten ja nuorten hyväksi!
Ilman muuta pidän. Tämä oli teksti tietystä kulmasta, mutta se ei tarkoita, että en muita näkisi! Kiitos huomiosta.
Onnea työhösi! Luovuus ja innovatiivisuus ovat myös keskeisiä kilpailutekijöitä suomalaisten koulutuspalvelujen tuotteistamisessa vientiin. OEP:n ammatillisen toisen asteen erikoisammattitutkintoon pohjaava koulutusohjelma Teacher as an Innovator on tukenut eri kouluasteiden opettajien ammatillista kehittymistä Intiassa, Palestiinassa ja Qatarissa erinomaisin tuloksin. Toivottavasti mahdolliset muutokset tilauskoulutuksen pykäliin eivät estä koulutusohjelman toteuttamista jatkossa. Suomella ja suomalaisilla toimijoilla on arvokasta osaamista, jolla saadaan oppimisen ilo syttymään hyvin erilaisissa toimintaympäristöissä. Opetushallituksen pilariarvioinnin myötä Suomelle avautuu entistä paremmat mahdollisuudet kehittää koulutusta kehittyvien maiden kumppanina. Suomen opetusministerinä voit viedä luovuuden ja innovatiivisuuden ilosanomaa varsin laajalle.
Toivotan onnea ja menestystä tulevaan ministerityöhön!
Luovuuden edistäminen on erittäin tärkeää ja tukee varmasti hyvin lasten ja nuorten tulevia valmiuksia nopeasti kehittyvässä ja monimutkaistuvassa tieto(työ)ympäristössä. Visiotasi on helppo kannattaa.
Silti toivon, ettei opetuksessa unohdeta tärkeitä tiedon peruspilareita.
Jotta tietoa voi soveltaa ja yhdistellä uudella tavalla, tarvitaan ensin vahva käsitteellinen ymmärrys sekä loogiset rakenteet (joita voi toki sitten myös sopivalla tavalla luovasti haastaa tai jopa rikkoa).
Olen kahden lapsen äiti ja hämmästellyt nykyisten opetusmateriaalien heikkoa tasoa etenkin joissain aineissa. Perusasioiden opettelu on saanut väistyä jo alakoulussa soveltavien tehtävien alta. Mutta jos ei ole ensin rakennettu osaamispohjaa ja logiikkaa, alakouluikäinen joutuu mahdottoman tehtävän eteen.
Osa oppilaista selviää hyvin, mutta osa oppilaista joutuu tiedon puutteessa arvailemaan tehtävät läpi!
Lapsillakin on erilaisia luontaisia vahvuuksia, eivätkä kaikki osaa alakouluiässä etsiä tiedon perusasioita itsenäisesti tai eksyvät väärien lähteiden luokse tai jos opettaja opettaakin luokassa perusasiat, osa ei ehdi kirjoittaa vihkoonsa (jos sellaisia enää edes on) kaikkea opettajan kertomaa. Isoin riski lienee niillä, joilla on muutenkin haasteita koulussa.
Erityinen yksittäinen nosto:
Erityisen huolissani olen ruotsinkielisissä kouluissa suomen kielen opetuksesta (suomenkielisistä kouluista ei ole äitinä kokemusta).
Yksityiskohtaisia esimerkkejä:
– Tavuttamista ei enää opeteta (ei ilmeisesti myöskään suomenkielisissä kouluissa), vaikka tavutusrytmi luo tärkeän pohjan suomen kielen kaksoiskonsonanttien oppimiseen ja tukee mm. lukemisen ja taivuttamisen opettelua.
– Mofista puuttuivat sanelukokeet, mikä eriyttää perusosaamista, kun ei testata systemaattisesti osaamista ja saada palautetta.
– Etsin neljännen luokan kirjasta kielioppia, sitä ei ollut! Silti lapsen piti osata esim. taivuttaa sanoja, vaikka hän ei edes tiennyt, mitä tarkoittaa sanan perusmuoto. Hän kertoi arvailleensa tehtäviä, kun ei ymmärtänyt logiikkaa eikä mistään löytynyt sääntöjä. Minulla oli riittävästi osaamista toimia kotona tukiopettajana ja kahden vuoden tukiopetuksessa lapsi on edistynyt paljon, mutta tätä mahdollisuutta ei ole kaikissa perheissä. Vitosella kirjasta sentään löytyi muutamia kielioppisääntöjä, joskin loogiset selitykset osin puuttuivat (oli vain esimerkkejä)
En ihmettele mm. näiden kokemusten jälkeen enää lainkaan sitä, miksi nuorten suomen kielen / äidinkielen osaaminen on nykyään heikolla pohjalla, enkä ole ajatuksineni ainoa. Aihe on noussut esille useiden vanhempien kanssa keskustellessa.
Lapsilta ja nuorilta ei myöskään tunnuta vaativan koulussa enää juuri mitään. Tekstit ovat lyhyitä ja relevanttia sisältöä vain nimeksi. Kotitehtäviä on hämmentävän vähän, kaikissa aineissa, läpi peruskoulun.
Ryhmätöiden määrä kasvaa jo alakoulussa, millä pyritään moneen hyvään – kuitenkin ryhmässä helposti joku/jotkut ottavat enemmän roolia ja jonkun rooli jää pieneksi (ehkä tarkoituksellisesti). Osaaminen eriytyy.
Jos oppijalta puuttuu looginen osaamispohja ja perusasiat, myös soveltaminen ja syventäminen menee hyvin vaikeaksi. Luovuus ei yksinään, ilman vankkaa perustaa, johda välttämättä juuri mihinkään.
(Selvyyden vuoksi: Kommentoin havaintojani perusopetuksesta kiinnostuneena äitinä, en ole ammatiltani opettaja.)