Potilasturvallisuuslain säätäminen oli oikea ratkaisu vaikeassa tilanteessa

En usko, että kukaan eduskunnassa pitää potilasturvallisuuslaista. En usko kenenkään ajattelevan, että se ratkaisee hoitoalan ongelmia pidemmässä juoksussa. Olen taipuvainen myös ajattelemaan, että kaikki eduskunnassa ymmärtävät – riippumatta siitä, miten asiassa äänestivät – että tässä keskustelussa kaikki vaihtoehdot ovat huonoja ja että tehty päätös oli vaikeassa tilanteessa ainoa mahdollinen.

Potilasturvallisuuslain säätäminen ei tarkoita sitä, että me päättäjät voisimme tai olisimme halukkaita sulkemaan silmämme hoitoalan ongelmilta. On olennaista myöntää, että sen syntyyn ajaneet syyt juontavat aiemmista poliittisista epäonnistumisista.

Lakien säätäminen on selkeä, useita kuulemisia sisältävä prosessi. Tämä johtuu siitä, että äänestysnappia painaessamme meidän kansanedustajien on pystyttävä perustelemaan oma kantamme. Asiantuntijoiden lausumisilla on lainsäätäjien työssä tärkeä rooli, mutta kansalaisyhteiskunnassa on tärkeää käydä avointa ja vuorovaikutteista keskustelua myös kansalaisten ja heidän edustajiensa kanssa – mielellään rakentavaa sellaista. Juuri siksi kirjoitan tämän tekstin. Se kuvaa omaa näkemystäni asiasta ja kutsuu sinut jakamaan omasi.

Hoitoala on kriisissä. Meillä on liian vähän henkilökuntaa ja voi perustellusti sanoa, että palkka ei vastaa sitä vastuuta, jota hoitajat työssään joutuvat kantamaan. Meillä on takanamme globaali pandemia, joka on rasittanut koko alaa. Tämä on tilannekuva, jossa teemme ratkaisuja.

Lakosta on puhuttu koko vuoden ajan. Se oli ajankohtainen keväällä ja tuli ajankohtaiseksi taas syksyllä. Lakon laajuus aiheutti sen, että potilasturvallisuuteen liittyvä lakipaketti tuli ajankohtaiseksi.

Lakosta sovittaessa sovitaan yhteisesti myös niin sanotusta suojelutyöstä. Suojeluytyö mahdollistaa sen, että välttämättömät hoitotoiminnot pysyvät käynnissä lakosta huolimatta ja varmistaa sen, ettei lakko vaadi ihmishenkiä.

TEHY ja Super ilmoittivat, että lakko koskee tietyissä sairaaloissa myös teho-osastoja. Ne ilmoittivat myös, etteivät suostu sitoutumaan suojelutyöhön.

Ilmoitus asetti meidät poliitikot vaikeaan tilanteeseen. Lakko teho-osastolla tarkoittaa sitä, että ihmishenget ovat suojelutyöstä kieltäydyttäessä vaarassa, sillä teho-osastoilla on potilaita, joita ei voida siirtää toiseen sairaalaan saamaan samankaltaista hoitoa. Potilasturvallisuuslaki, joka nyt säädettiin varmistaakin viimeisenä keinona sen, että osastoilla, jossa ihmishenget ovat selkeästi vaarassa, on tarvittava työvoima kriittisten hoitotoimenpiteiden suorittamiseksi.

Potilasturvallisuuslaki ei siis tarkoita, että lakko kielletään tai pysäytetään, vaan ainoastaan, että sen aikana suoritetaan ihmishenkien suojelemiseksi tehtävä työ.

Ymmärrän, että laki herättää ristiriitaisia tunteita. Koko ala on vaikeassa tilanteessa ja viimeiset vuodet ovat olleet erityisen raskaita. En kuitenkaan näe, että meillä olisi ollut muuta vaihtoehtoa kuin säätää potilaiden turvallisuuden varmistava laki. Kuten perustulakivaliokunta totesi: Jos kaksi oikeutta, oikeus elämään ja oikeus lakkoilemiseen, asetetaan vastakkain, oikeus elämään on etusijalla. Ja: Oikeus lakkoon pysyy edelleen voimassa, potilasturvallisuuslaista riippumatta.

Jos TEHY ja Super eivät olisi uhanneet lakolla teho-osastoilla ja varsinkin, jos he olisivat suostuneet suojelutyöhön, tätä lakia tuskin olisi säädetty.

On selvää, että tällä lailla on negatiivisia vaikutuksia. Siksi se tulee kiristämään tilannetta entisestään. Yksi negatiivisimmista vaikutuksista on kiistan synnyttämä negatiivinen mielikuva hoitoalaa kohtaan. Tämä on vakava tilanne, sillä ala kärsii jo valmiiksi työvoimapulasta. Me päättäjät olemme viimekädessä vastuussa siitä, että suomalaisilla säilyy oikeus korkeatasoiseen julkiseen terveydenhoitoon. Siksi päättäjät eivät voi paeta vastuuta jo aiemmin tehdyistä vääristä päätöksistä. Uusi alueellinen hallintojärjestelmä on kovan paineen edessä ja jokaisella aluevaaleissa valituksi tulleen on syytä ottaa työnsä äärimmäisen vakavasti.

Olen yrittänyt seurata aktiivisesti terveydenhuollon akuuttia tilannetta. Eräässä sairaalassa näyttää tänään siltä, että tiettyinä päivinä teho-osastolla ei ole ensimmäistäkään hoitajaa. Keskustelin myös henkilön kanssa, joka työskentelee erään ison sairaalan leikkausosastolla. Hän kertoi, että hoitojono on tuplaantunut viime keväästä. Leikkaukseen pääsyä odottaa nyt jo 1500 potilasta. He eivät tällä hetkellä pysty tekemään lainkaan sellaisia leikkauksia, jotka edellyttävät potilaan yöpymistä sairaalassa. Moni leikkaussali on poissa käytössä, koska hoitajia ei ole. Ja kyllä, tilanne on jo nyt potilasturvallisuuden kannalta monessa paikassa kriittinen.

Hoitoalan kriisi on kriisi, joka vaatii akuutteja, mutta samalla harkittuja ja aikaa kestäviä toimenpiteitä. Kriisi osoittaa, että hoitoalalla on tehtävä sekä rakenteellisia muutoksia että kehityttävä organisaatioiden johtamisessa. On aivan kriittistä saada alalle riittävästi motivoitunutta henkilökuntaa. Ja kyllä, tarvitsemme todennäköisesti myös lisää hoitoalan opiskelupaikkoja.

Mitä tulee palkkakeskusteluun, niin on hyvä pitää mielessä, että eduskunnan ja siellä työskentelevien poliitikkojen rooli ei ole palkkojen säätäminen. Jos työmarkkinaosapuolet tulevat siihen tulokseen, että palkat nousevat, meidän poliitikkojen velvollisuus on etsiä ne varat, jolla tämä voidaan kustantaa. Jo tässä vaiheessa on rehellistä todeta, että tällöin puhutaan priorisoinnista.

Ongelman ratkaisemisessa on tärkeää edetä oikeassa järjestyksessä. Ei ole mielekästä ajatella, että antaisimme eduskunnasta määrärahat nouseviin palkkakuluihin ja vasta sen jälkeen käytäisiin työmarkkinoilla palkkaneuvottelut. Tämä johtaisi ongelmiin, joista syntyy helposti liuta uusia ongelmia inflaatiota silmällä pitäen.

Eduskunnan onkin epävakaassa taloudellisessa tilanteessa pysyttävä entistä suuremmalla syyllä lestissään. Vuoden 2007 vaalikeskustelun virheitä ei ole syytä toistaa. Silloin vaalien alla samasta aiheesta käydyn keskustelun jäljet eivät olleet hyvät. Itse pidän vastuullisena olla politisoimatta hoitoalan ongelmia. Niiden ratkaisemiseksi tarvitaan nyt parlamentaarista yhteistyötä ja myös aitoa luovuutta. Vaalilupauksista on pitkä matka rakenteelliseen uudistukseen, johon pitäisi laittaa kaikki paukut.

Lopuksi:

On syytä muistaa, että kunta-ala sai palkankorotuksen keväällä. Sen saavat myös hoitajat. Kun hoito siirtyy hyvinvointialueelle, palkkoja harmonisoidaan. Tämä tarkoittaa, että niitä korjataan ylöspäin niin, että ne ovat koko alueella samat. Jo tämä tiedossa oleva korotus maksaa valtiolle arviolta 680 miljoonaa euroa. Se on palkankorotus heille, jotka tällä hetkellä saavat muita vastaavissa tehtävissä oleviin verrattuna matalampaa palkkaa. On selvää, ettei tämäkään korotus korjaa systeemistä ongelmaa, mutta monelle se on siitä huolimatta tuntuva korotus.

Tilanne on kärjistynyt. Kovat keinot on otettu käyttöön. Kuntatyönantajat olisivat voineet olla joustavampia. Uskon, että neuvotteluja edistäisi se, että molemmat osapuolet nollaisivat tilanteen, vetäisivät henkeä ja aloittaisivat uudelleen. Kaikki haluavat löytää ratkaisun alalle, jonka hyvinvoinnista kaikki suomalaiset ovat vääjäämättä riippuvaisia.