Ryhmäpuheenvuoro eduskunnan Nato-keskustelussa 20.4.2022

Arvoisa puhemies,

24.helmikuuta käsityksemme maailmasta muuttui.

Maamme ulko- ja turvallisuuspoliittiset linjaukset ovat perustuneet ajatukseen siitä, että kansakunnat olisivat rationaalisia toimijoita, jotka punnitsevat hyötyjä ja haittoja, pitävät huolta maidensa väestöistä, jakavat yhteisen todellisuuden ja pitävät sanansa.

24. helmikuuta nämä lähtökohdat romahtivat.

Tässä tilanteessa joudumme myös tarkistamaan omaa arviotamme maailmasta. Mitkä ovat riskit? Miten voimme taata turvallisuutemme parhaalla mahdollisella tavalla?

Kaksikymmentä vuotta sitten Venäjä oli mahdollisuuksien maa. Sitä se ei enää ole. Se on valitettavasti taantuva maa, joka kouristuksenomaisesti tarrautuu aseisiinsa.
Kestää taas vähintään yhden sukupolven ennen kuin Venäjä taas muistetaan ensisijaisesti Tšaikovskista, Repinistä tai Ahmatovasta.

Nyt muistamme niiden sijaan Butšan, Mariupolin ja Harkovan. Muistamme sotarikokset, siviileihin kohdistuvat hyökkäykset, raiskaukset ja joukkohaudat. Muistamme mielettömät julmuudet.

Tässä maailmassa, nämä asiat mielessämme, käsittelemme nyt tätä selontekoa.

Turvallisuutemme mahdollistaa kaiken sen, mitä teemme ja mitä rakastamme. Turvallisuus koostuu monista tekijöistä. Demokratiasta, oikeusvaltioperiaatteesta, ihmisoikeuksien kunnioittamisesta, huoltovarmuudesta, ymmärtäväisyydestä ja toisten huomioon ottamisesta. Mutta myös uskottavista puolustusvoimista. Kriisin kärjistyessä sotilaallinen puolustus on joskus viime kädessä vastuussa demokratian pelastamisesta silloin kuin mikään muu ei auta. Tämän näemme nyt Ukrainassa.

Monilla meistä on jo selvä mielipide siitä, miten maamme puolustus tulisi järjestää. Siitä huolimatta on tärkeää, että meillä on käsittelyprosessi. Tarvitsemme laajan yhteisymmärryksen, ja sen saavuttamiseksi tarvitaan keskustelua ja ymmärtäväisyyttä.

Joskus, useinkin, käsittelyprosessi on itsetarkoitus, vaikka tavoite olisi ilmiselvä.

Käsittelyprosessia kuitenkin tarvitaan myös siksi, että kukaan ei varmasti tiedä, mitä tuleman pitää. Tulevaisuuden ennustaminen on joka tapauksessa vaikeaa. Meidän on voitava seistä tekemiemme päätösten takana. Olemme niistä vastuussa.

On myös hyvä muistaa, että asioista voi olla eri mieltä. Ehdottomat totuudet ovat harvinaisia. Maailman voi nähdä monin eri tavoin.

RKP on kannattanut Nato-jäsenyyttä jo pitkään, myös silloin kun Nato-jäsenyyden kannatus oli vähäistä.

Mutta ei Nato-skeptisyys myöskään ole sama asia kuin Putinin tukeminen.

Polarisaatio hyödyttää ainoastaan niitä voimia, jotka käyttävät eripuraa ja polarisaatiota aseinaan. Siksi on tärkeää, että myös tämä keskustelu on asiallinen, tasapainoinen ja kunnioittava.

Suomen kaltaiset pienet maat ovat riippuvaisia liittoutumista. Tarvitsemme pohjoismaista yhteistyötä, vahvaa EU:ta ja toimivaa YK:ta. Suomen ulkopolitiikka perustuu ja sen tulee perustua avoimeen maailmaan, jossa kansainvälinen yhteistyö toimii. Vuosien varrella olemme määrätietoisesti pyrkineet maksimoimaan vaikutusvaltamme hakeutumalla niihin pöytiin, joissa päätökset tehdään. Päätökset, jotka joka tapauksessa koskevat meitä. Päätösten suhteen on parempi olla tuottaja kuin pelkästään kuluttaja.

Jäsenyytemme Pohjoismaiden neuvostossa oli suuri edistysaskel. Sen jälkeen tulivat EFTA, vapaakauppasopimus ETA:n kanssa, Euroopan neuvosto ja EU.

Perustellusti voi sanoa, että Suomi ei enää EU-jäsenyyden myötä ole voinut pitää itseään liittoutumattomana maana. Kuten RKP:n entinen kansanedustaja Christina Gestrin sanoi turvallisuuspoliittisen selonteon palautekeskustelussa vuonna 2004, eli 18 vuotta sitten: ”Suomi ei ole ulko- ja turvallisuuspoliittisesti liittoutumaton. Yhteistyömme EU:n uuden turvallisuuspolitiikan puitteissa tekee ajatuksen mahdottomaksi sekä teoriassa että käytännössä.”

Yhteistyömme NATOn kanssa on tiivistä. Mutta jäseniä emme vielä ole. Ministeri Jaakko Iloniemeä lainatakseni: ”Tällä hetkellä jaamme riskit, mutta emme turvallisuustakuita”. Voidaan sanoa, että meillä on talo, jolla ei ole voimassa olevaa palovakuutusta. Kuten selonteossa tulee selvästi esille, jäsenyyden myötä Suomen puolustuksen takana olisivat koko liittokunnan suorituskyvyt.

RKP:n mielestä Nato-jäsenyys on luonnollinen, jopa itsestään selvä, askel. Se on myös askel, joka olisi syytä ottaa yhdessä Ruotsin kanssa. Se on askel, joka maksimoisi kansallisen turvallisuutemme ja vahvistaisi pohjoismaista yhteistyötä ja Pohjois-Euroopan vakautta. Jotta Butšan, Mariupolin ja Harkovan tapahtumat eivät koskaan toistuisi täällä.

1 reply
  1. J. Jörgensen
    J. Jörgensen says:

    Mainitsemistasi kolmesta taiteilijasta vain P. Tsaikovski oli syntyperältään venäläinen. Kaksi muuta olivat – jotenkin sattuvasti – syntyjään ukrainalaisia.

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *