Yritystukiin tulee puuttua hyvä sään aikana

Nousukauden jälkeen tulee vääjäämättä taantuma. Se lienee ainoita pomminvarmasti toteutuvia taloustieteen lainalaisuuksia. Suomessa taantumiin liittyy usein myös jokin suuri rakennemuutos eli jokin ympäristössä tapahtunut suuri mittava käänne. 1990-luvun alussa se oli idänkauppa. Vuosikymmen sitten edellisen kriisin kohdatessamme käynnissä oli kansainvälinen pankkikriisi ja matkapuhelinsektorin mullistus.

Jotkut maat selviävät näistä muutoksista helpommin. Joillekin maille muutos taas merkitsee rämpimistä syvän matalasuhdanteen läpi.

Miten voisimme varautua seuraavaan isoon rakennemuutokseen ilman, että se kriisiyttäisi taloutemme? Miten saisimme luotua yrityksille toimintaympäristön, joka kannustaa – ja pakottaakin – muutokseen?

Muuttuvassa maailmassa kaikki ne rakenteet, jotka hidastavat yritysten kykyä ja halua sopeutua muuttuvaan maailmaan, ovat pitkän päälle haitaksi taloudellemme.

Tarvitsemme siis yritysilmaston, joka ei kannusta muutosvastarintaan, vaan tukee yrityksien muuntautumiskykyä ja jossa työvoimaa valmennetaan aktiivisesti vastaamaan muuttuvan maailman tarpeisiin. Yritystuet ovat muutosta estävä voima erityisesti tilanteessa, jossa ne paikkaavat muuten heikkoa kilpailukykyä. TEM:in tekemän selvityksen mukaan noin 2,5 miljardia euroa yli 4 miljardin euron yritystukipotista koostuu juuri tällaisista muutosta jarruttavista, huonoa kilpailukykyä paikkaavista tuista.

Yritystukien perkaaminen on kuitenkin vaikeaa. Tämän osoitti nollatulokseen keväällä tullut yritystukityöryhmä. Jokainen tuki on syntynyt pitkän poliittisen väännön kautta ja jokainen on perusteltavissa, kunhan asiaa tarpeeksi kapeasti tarkastelee. On myös selvää, että tukien leikkaaminen tulee väistämättä vaikuttamaan joidenkin yritysten kilpailukykyyn.

Jotta haitallisten tukien purkamisessa päästään nopeasti alkuun, on olennaista, että mahdollinen leikkaus kompensoidaan. Kuitenkin niin, että yritysten väliset kilpailuepäsuhdat tasoittuvat ja yritysten muutoshalukkuutta estävät seikat poistuvat.

Kaikkia kilpailukyvyn parantamiseen tähtääviä tukia tuskin voidaan leikata, mutta lähtekäämme siitä, että 80 prosenttia – eli 2 miljardia euroa – olisi mahdollista karsia. Tämä leikkaus voitaisiin kompensoida yhteisöveron roimalla pudottamisella: 13–14 prosentin yhteisöveroasteella Suomi olisi äärimmäisen kilpailukykyinen investointiympäristö. Loput säästöistä ohjattaisiin korkeakoulujen pääomittamiseen ja Suomen Akatemiaan, jolloin myös joustavan ja osaavan työvoiman kyky sopeutua alati muuttuvaan ympäristöön turvataan ja innovaatiotoimintaa edistetään.

On syytä olettaa, että yhteisöveroaste, jota pidetään varsin haitallisena veromuotona, on laskusuunnassa. Jos Suomi laskee sitä pikkuhiljaa asteittain usean vuoden aikana, on olemassa aito riski, että lasku ei johda vaadittaviin suurin rakenteellisiin muutoksiin. Jos muutos taas tehtäisiin isona kertaleikkauksena, veroasteen laskun antama kilpailuetu voitaisiin käyttää yritystukien suur-remonttiin.

Riittävän rohkeilla toimenpiteillä meidän on mahdollista luoda Suomeen nykyistä kilpailukykyisempi toimintaympäristö, joka mahdollistaa vaadittavan luovan tuhon, koulutetun työvoiman saatavuuden ja ilmastotavoitteisiin pääsemisen. Iso osa nykyisistä yritystuista on omiaan nimenomaan hidastamaan tällaista kehityskulkua.

(Blogi Verkkouutisissa 18.9.2018)