Ukrainan auttamisessa on fokuksen oltava pitkä

Joulun alla Venäjän hyökkäykset ukrainalaisia siviilikohteita vastaan kiihtyivät. On selvää, että Putin käytännön tasolla on menettänyt uskonsa siihen, että Ukraina on valloitettavissa. Tällä hetkellä Venäjän taktiikkana sodassa on murtaa siviiliväestön henkinen kantti. 

 Samalla on selvää, että emme saa nopeaa ratkaisua sotaan. Jäätyneen konfliktin riski on ilmeinen, ja se olisi merkittävä tappio paitsi Ukrainalle, mutta myös kansainväliselle yhteisölle ja koko toisen maailmansodan jälkeiselle maailmanjärjestykselle. 

 Tässä kontekstissa meidän tulee harkita apuamme Ukrainalle. Itse en voi päätyä tässä pohdinnassa muuhun lopputulemaan, kun että apua on lisättävä, sitä on tehostettava ja sen laajuutta kasvatettava.

 Ukrainalla on muutama kriittinen tarve. He tarvitsevat parempaa ilmatorjuntaa, pidemmän kantaman ammuksia, lentokalustoa ja moderneja länsimaisia taisteluvaunuja. 

 Halu avun laajentamiseen on kuitenkin ollut niukka. Niukka siitä huolimatta, että Ukrainan taistelun oikeutus ja merkitys koko Euroopalle on ilmeinen. 

 Yhdessä Atte Harjanteen kanssa (Vihreät) esitimme 28.12 julkaistussa kirjoituksessamme yhteiseurooppalaisia Leopard-talkoita. Yhteiseurooppalaisia, jotta rasitus – ja mahdollinen painostus – ei kohdistuisi pelkästään yhtä maata kohtaan. 

Kirjoituksemme herätti laajaa huomiota ja kiinnostusta monessa eurooppalaisessa maassa. Voi sanoa, että juna lähti liikkeelle.

 Tällä viikolla Saksa ilmoitti vihdoin, että se suostuu Leopard-toimituksiin. Muutama maa on jo ilmoittanut osallistuvansa hankkeeseen ja keskiviikkona Suomi liittyi tähän joukkoon. 

 Myös USA ilmoitti keskiviikkona lähettävänsä 31 Abrams-vaunua ja UK on jo aikaisemmin ilmoittanut lähettävänsä pienen määrän omia Challenger 2-taisteluvaunujaan. Tämä on hieno asia. 

 On tietenkin selvä, että siinä tapauksessa, että Suomi lähettää vaunuja niin määrä tulee korvata hankkimalla uusia. On kuitenkin hyväksyttävä se tosiasia, että korvaaminen ei tapahdu heti. Meidän tulee hyväksyä se, että oma kyvykkyytemme heikkenee tilapäisesti, kunnes korvaavat vaunut saadaan hankittua.

 Ukrainalle annettu apu on vuoden mittaan kehittynyt huomattavasti. Kun helmikuussa vielä pohdittiin, voiko kypäriä lähettää, niin nyt apu on jo saatu uudelle tasolle. 

 Kun pohdimme polkua tästä eteenpäin, on otettava realistinen aikaperspektiivi. Sota voi jatkua vielä pitkään. Ei ole syytä sulkea pois sellaistakaan kalustoa, joka vaatii laajoja tukijärjestelmiä ja koulutusta. Sota voi jatkua kuukausia, mutta valitettavasti myös vuosia.

 Tässä epävarmuuden tilassa on ensiarvoisen tärkeää ymmärtää tämän konfliktin merkitys myös omalle turvallisuudellemme. Tilanne, jossa Venäjä saavuttaisi tavoitteensa ja Ukraina häviäisi on koko Euroopan näkökulmasta tuhoisa. Siksi Euroopan ja muiden länsimaiden tule kantaa vastuunsa, saada teollinen tuotantonsa tämän sodan vaatimalle tasolle ja päättäväisesti jatkaa Ukrainan tukemista. 

 

Grus i spåret, men is i magen

Turkiets F-16-affär har inget med Finlands och Sveriges Natomedlemskap att göra tycker Turkiets utrikesminister. Tja, det kan man gott tycka. Men här är vi ändå. Allt kopplas med allt och ingenting sker i ett vakuum.

Det som enligt all utsago skulle bli en snabb process – för vi i Norden brukar ha som vana att lita på det som sägs oss – har dragit ut på tiden. Varken Turkiet eller Ungern hade något att invända mot Finlands och Sveriges medlemskap tills de plötsligt hade det.

Om man bara har en hammare ser allting ut som en spik. Och om man inte har ett förtroendekapital att bygga sin politik på blir allting en hävstång, eller tumskruv. Hur man nu vill se på det.

Finlands och Sveriges Natomedlemskap har blivit både och. Cyniska tumskruvar i ett fult spel.

Det är lätt att tycka att det är totalt onödigt att protestera mot Erdoğan i Sverige och att göra det på ett så flagrant sätt. Men samtidigt är det uttryckligen för att försvara också sådana här tilltag som vi går in i Nato. Vi vill ha stöd av ett större kollektiv för att vi ser vad som händer i Ryssland och vi ser Putins intentioner.

Just för att man skall kunna protestera även på ett sätt som kanske går över gränsen vill vi ha Natos stöd. Och för tillfället verkar det som om det vi vill skydda till synes försinkar en snabb medlemsprocess.

Nå, verkligheten är förstås inte så rätlinjig. Och vi skall inte heller i denna diskussion ta det turkiska officiella ordet som hela sanningen.

Här är inrikespolitik och för all del även vapenaffärer mycket viktigare.

Eftersom vi ser det är det speciellt viktigt att vi inte böjer oss för de absurda krav som presenterats. Finland och Sverige tillämpar sina egna lagar, inte Turkiets. Det som är kriminellt i Turkiet är inte kriminellt här. Och våra medborgare utlämnas inte.

På våren hoppades vi alla på en snabb process. Samtidigt tycker jag mig inte se en speciellt stor oro nu trots att processen dragit ut på tiden. I takt med att vår förståelse för den ryska militärens brutalitet men också bristande förmåga ökar, ökar också förståelsen för vår egen kompetens och beredskap.

Det må ta en månad eller ett år till – vi klarar av att vänta.

I alla händelser är det klart, att vi inte skall offra det vi vill värna om – vår rättsstat – i vår iver att komma i mål.

För tillfället är situationen vid vår gräns bättre än den varit på ett knappt århundrade. De tre militärförläggningar som Ryssland haft vid vår gränsen är så gott som tömda på manskap. Vi har ett vansinnigt krig i Europa, men samtidigt finns det inte ett akut hot mot Finland.

Så vi tar det lugnt. Det är ett självändamål att vi går in i Nato tillsammans med Sverige. Ett självändamål, för att det är säkerhetspolitiskt klokt och förnuftigt.

Under tiden gnider Putin sina händer. Det räcker att köra i gång en agitator här, en annan där med jämna mellanrum i olika länder för att förhala processen.

Visst, han får avskeda generaler på löpande band och hans internationella rykte är skamfilat. Men Erdoğans och Orbans spel tär också på Natos rykte.

Man kan faktiskt fråga sig hur funktionsdugligt Nato är – en organisation bygger på att dess medlemmar i en kris solidariskt stöder varandra. Nato har nu svårt att godkänna två länder som helt klart stärker alliansen, något som borde vara det lättaste beslutet i dess historia.

Det bådar inte gott för tider då kärvare beslut måste fattas. Därför kunde en snabb, effektiv och framför allt övertygande turkisk-amerikansk F-16-affär bidra till att stärka hela Nato långt mer än vad flygplanen till pappers kanske låter förstå.

Och till syvende och sist är det kanske bra att inse, att vårt försvar i slutändan ändå primärt hänger på oss själva.

Edessämme on haasteita eli mahdollisuuksia

Hallituskoalitiopeliä voidaan pelata vaikka maailman tappiin asti ja ymmärrän, että se kiinnostaa. Tärkeämpää olisi kuitenkin keskittyä käsillä olevien ongelmien ratkaisemiseen. Etenkin siksi, että haasteissa aina piilee myös mahdollisuus.

Olemme selvinneet koronakriisistä kohtuullisin arvosanoin. Sota Ukrainassa tulee ehkä jatkumaan vielä pitkään ja se on kaikin tavoin äärimmäisen traagillista. Kaikessa traagillisuudessaankin siitä on seurannut myös jotain hyvää. Jos joku olisi vuosi sitten veikannut, että Eurooppa irtaantuu energiariippuvuudestaan Venäjään, niin sitä tuskin olisi kukaan uskonut. 

Kaiken tämän sodan tuoman surkeuden keskellä on siis myös pieniä aiheita optimismiin. 

Velka on hyvä renki, mutta huono isäntä

Mutta: Koronan ja sodan seurauksena valtiovelkamme on kasvanut huomattavasti. Velanoton taittaminen ja kansallisen turvallisuuden varmistaminen ovat asioita, joiden tulee olla tulevina vuosina päätöksenteon keskiössä. Näissä pitää onnistua hyvinvointiyhteiskuntaa parhaalla mahdollisella tavalla suojellen. Edessä on runsaasti arvopohjaista priorisointia: miten pitää kiinni muun muassa korkeatasoisesta koulutuksesta ja terveydenhuollosta ja mahdollisuudesta arvokkaaseen vanhuuteen samalla, kun leikkauksia on tehtävä.

Tässä onnistumiseksi tulemme tarvitsemaan poikkeuksellista yhteishenkeä ja perspektiiviä.

Yhtä kriisiä voi seurata toinen. Tämän olemme nyt oppineet. Kolmannen mahdollisen kriisin kohdalla meillä ei ole enää samaa taloudellista liikkumavaraa, jonka turvin me olemme toistaiseksi pystyneet luovimaan koronan ja Ukrainan sodan aiheuttamien seurausten läpi. 

Meidän suhteellisella asemallamme kansainvälisillä lainamarkkinoilla on merkitystä. Mutta niin on myös absoluuttiselle velkamäärällä ja etenkin korkokuluilla. 

Tämä kävi selväksi viimeistään viime viikon alussa, kun Valtiovarainministeriön virkamiehet kertoivat karut uutiset korkokulujen noususta. Erityisesti maailmassa, jossa lainalla on hinta – mikä ei ole poikkeuksellista, vaan pikemminkin asioiden luonnollinen tila – on velkaan suhtauduttava suurella vakavuudella. Juuri tästä syystä seuraavan hallituksen pöydällä tulee olemaan monia vaikeita päätöksiä. 

Tosiasia on, että kaikki eduskuntapuolueet ovat käytännössä tukeneet vallinnutta finanssipolitiikkaa. Meillä olisi tänään sama keskustelu velkatasosta, vaikka velkaa olisikin noin 140 miljardin sijaan 139,5 tai 137 miljardia. Ero nykyiseen tilanteeseen olisi varsin pieni, vaikka viimeiset vuodet olisi toteutettu pääoppositiopuolueiden vaihtoehtobudjetteja.

Lainanottohalu on ollut asiaa rehellisesti tarkasteltuna yhteinen ja siksi tarvitaan myös yhteisiä toimia, jotta laiva saataisiin kääntymään.

Työvoima on kaiken A&O

Yritysten suurin käytännön huoli on työvoiman saatavuus. Jos ei löydä ihmisiä, joita palkata, ei yritys voi kasvaa. Ja sitä kärsii koko maan bruttokansantuote ja sen myötä myös hyvinvointimme. 

Siksi työvoiman saatavuuden varmistaminen on keskeinen kysymys myös velkaantumista ratkaistaessa. 

Seuraavan hallituksen on toisaalta perattava menopuolta mutta myös vahvistettava työmarkkinoiden toimivuus. Meidän tulee tarkastella työnteon kannustimia ja varmistuttava siitä, että työllisyyspalvelut toimivat. Koulutusaste on saatava nousu-uralle ja oppisopimuksista tulee tehdä oikea vaihtoehto muille opintopoluille. Lisäksi tarvitsemme vahvat kannustimet tuotekehitykseen ja innovaatiotoimintaan.

Tarvitsemme paikallista sopimista, joustavaa täydennyskoulutusta ja työperäistä maahanmuuttoa. Meidän on rakennettava Suomesta maa, johon osaavien ihmisten on helppo tulla, ja johon he haluavat jäädä. Meidän on rakennettava maa, joka suhtautuu positiivisesti ympäröivään maailmaan ja jossa muualta muuttaneet kokevat itsensä tervetulleiksi. 

Veropolitiikan tulee olla pitkäjänteistä. Tämä tarkoittaa myös, että ilmasto- ja energiapoliittiset linjaukset eivät voi olla vuosittaisia poliittisia pelinappuloita. Isot investointipäätökset ovat niistä riippuvaisia, kuten olemme viime aikoina huomanneet. Panokset ovat liian korkeat. 

Yhdessä hyvä tulee 

Polarisaatio ja populismi johtavat harvoin mihinkään hyvään. Esimerkiksi veropolitiikassa olisi syytä nyt saavuttaa vaalikausien yli kestäviä yhteisiä näkemyksiä. Verotuksen ja erilaisen sääntelyn ennakoitavuus on tärkeää niin yrityksille kuin yksityisille ihmisillekin.

Politiikka on pohjimmiltaan arvopohjaista asioiden hoitoa. Se on halua ratkaista parhaalla mahdollisella tavalla käsillä olevia ja edessä siintäviä ongelmia. Eri puolueilla ja niiden edustajilla on erilaisia näkemyksiä ja mielipiteitä, mikä on sekä toivottavaa että tervettä. Tämä on koko demokratian ydin. 

Ennen vaaleja on erityisen tärkeää kertoa, mitä mieltä on keskeisistä, jokaisen suomalaisen elämään ja tulevaisuuteen vaikuttavista kysymyksistä. Se voi avata ovia tai sulkea niitä. Rakentavalla ja pitkäjänteisellä, puoluerajatkin ylittävällä päätöksenteolla saavutetaan uskoakseni tässä maailmantilanteessa enemmän kuin blokkipolitiikalla.

(Kirjoitus Kirkkoummen Sanomissa 22.1.2023)

Tankar på tröskeln till ett nytt år

Den amerikanska drömmen känner alla. Den lever vidare fastän den inte på en tid varit förankrad i verkligheten och snarare har blivit en tanke som kan tillämpas i vilket land som helst. Samtidigt har den amerikanska visionen fördunklats. Det finns inte en gemensam bild, utan snarare två totalt motsatta syner på omvärlden. En progressiv och en regressiv. En som ser framtiden som ett hot, den andra som en möjlighet, för att ta till en grov förenkling.

Detsamma gäller säkert de flesta länder. Vi ser vilka våra hot är, men är inte kollektivt övertygade om vart vi borde gå eller ens om vad vi borde ta tag i härnäst.

Politiken har blivit reaktiv, den reagerar på det som händer i stunden eller snarare, på de reaktioner som stundens händelser väcker. När ett uttalande kan leda till en omedelbar svallvåg av reaktioner är det klart krävande att hålla en vision i åtanke, ett mål som ligger årtionden framåt i tiden.

Vi bekämpar en pandemi, men kommer vi i alla stunder ihåg att beakta vad åtgärderna leder till? Vi vill underlätta människornas vardag i energikrisen. Men ser vi, att justeringar här lätt kan bromsa investeringar som kunde vara avgörande för att förbättra situationen om tio år?

En gemensam vision förankrar oss. Ett gemensamt mål möjliggör fortfarande många vägar mot målet, men ger en referens mot vilken alla åtgärder mäts.

Men visionen måste vara delad. Putin har en vision för Ryssland. Men den är snarare personlig än gemensam. Och den kan svårligen ses som något som för landet framåt. En vision som bygger på en upprättelse av missförstådda historiska skeenden lämpar sig för parader på Röda torget, men inte för att lyfta en befolkning ur fattigdom.

Det ryska folket ligger helt utanför denna vision. De ser inte politiken som en del av sin verklighet och följaktligen inte heller det politiken åstadkommer. Det mesta de väntar sig är att morgondagen inte är sämre än denna dag.

En vision som inte bygger på de lagar om orsak och verkan som vårt samhälle är uppbyggt kring leder sällan till något positivt. Och för all del: en vision som saknar förankring i verkligheten riskerar att bli planekonomi snarare än en positiv drivkraft.

Rotlöshet, segregation, utanförskap – det är svårt att se ett socialt problem som inte på något sätt skulle reflektera dessa fenomen. Samtidigt är de alla fenomen som skulle avhjälpas av en gemensam uppfattning av vart vi är på väg och vad vi vill åstadkomma.

Det gäller för USA, Ryssland – men i allra högsta grad också för Finland.

Vi har en hel del enastående konkurrensfördelar. Ren luft, rent vatten och ren natur utgör utmärkta byggstenar för ett visionsarbete. Vi har en unikt låg korruptionsnivå. Det betyder att beslutsfattandet, för att inte tala om förverkligandet av besluten, har alla förutsättningar att vara både snabbt, smidigt och effektivt. Vi har en god utbildning, vilket borde leda till att vi har alla förutsättningar att vara bäst i klassen i vilken innovationsjämförelse som helst.

Samtidigt ser vi en polarisering krypa in också i vår politiska diskurs. Politiken blir kulturkrig framför att bli konkret, en övning där man erövrar utrymme för opinioner i stället för att vinna stöd för åtgärder som leder till ett gemensamt mål.

En vision löser inte morgondagen. En vision kanske blir verklighet först om 30 år. Men en klar sådan underlättar mycket. Den gör politiken inte bara lättare, utan också mer produktiv. Ett Finland som klart säger sig sträva till att vara världsbäst på utbildning, bioekonomi och grön teknologi klarar vilka som helst utmaningar lättare.

När vi baserar vår vision på till exempel dessa strävanden och alla upplever sig som delaktiga är det lättare att hitta en mening i vardagslivet. Vi mår alla bra av att vara behövda.

(kolumn i HBL 2.1.2023)

Nya perspektiv, nya möjligheter

Detta år har gett oss ett nytt perspektiv. Vi har tvingats fundera på vad som är stort – och vad som är smått. Vi har tvingats finna oss i det faktum, att vi har ett krig i Europa, ett krig i vilket en stat försöker erövra territorium av en annan. Det är en tanke som få av oss trodde var trolig eller ens möjlig för ett år sedan.

För ett år sedan tänkte jag att den största frågan som vår kommun skulle stå inför år 2022 var välfärdsområdena och hur överflyttningen av tjänster och uppgifter sköts. Och det har varit en fråga som varit närvarade i så gott som alla kommunanställdas eller förtroendevaldas vardag i en form eller annan under året som gått. 

Men samtidigt som vi förberett överföringen av social- och hälsovården till välfärdsområdena har våra tankar varit annanstans. I det vansinniga krig som för tillfället pågår i Ukraina. 

Kriget syns också här i Kyrkslätt på många plan. Våra skolor har fått nya elever som behöver stöd och vägledning. Många kommuninvånare har hjälpt de ukrainare som kommit hit och dem som blivit kvar i Ukraina. 

På olika håll i vår kommun har man arrangerat evenemang för att hälsa ukrainarna välkomna och hjälpa dem. I vår kyrka har det arrangerats konserter för att samla medel åt dem som varit tvungna all lämna sina hem som en följd av kriget. 

Våra egna erfarenheter har helt klart haft betydelse. Våra egna krig gör det lättare att förstå vad de som nu tvingats fly har genomgått. Vi vet vad det betyder, när det egna fosterlandet är hotat. Och på samma sätt vet vi, att egna interna missämjor måste sättas åt sidan när man konfronteras med ett allvarligt hot. Små saker får ge vika för de stora frågorna. 

I skrivande stund ser det ut som om kriget kan fortsätta länge till. Det betyder också, att vårt stöd måste fortsätta. 

Men tillbaka till vår egen kommun: Kyrkslätt fortsätter att utvecklas. I år har vi fått nyheter om både stora investeringar och en fortsatt inflyttning. Människor vill flytta till Kyrkslätt eftersom vi kan erbjuda utrymme för liv och upplevelser. Vi kan inte säga, att coronan hör till det förflutna, men de lärdomar vi fick under pandemin har redan påverkat kommunens utveckling. Man vill ha utrymme, natur och svängrum. Kommuner som Kyrkslätt har en ny attraktionskraft. 

Kommunala byggprojekt kan ta sin tid. När min familj flyttade till Kyrkslätt 1972 övertalade mina föräldrar min aningen tvivlande storasyster om att flytten är en bra idé med att berätta om den nya simhallen som alldeles strax skulle byggas i kommunen. Löftet infriades, tre årtionden senare. När man väntar på någonting gott kan man vänta lite längre. 

Hälsocentralens efterträdare, välfärdscentralen, har äntligen öppnat sina dörrar. Det betyder, att ett projekt som pågått ett par årtionden också det nått målet. I början var det fråga om en renovering av den gamla hälsocentralen, sen kom en utbyggnad med i bilden, och nu när allting är färdigt är det fråga om en helt ny byggnad på en ny plats invid simhallen. Och inte vilken byggnad som helst, utan en modern hälsocentral som fyller alla tänkbara krav. 

När hälsovårdstjänsterna flyttar från kommunen till välfärdsområdet märker vi kommuninvånare inte nödvändigtvis en stor skillnad i den service vi får, men beslutsfattandet ändrar. Beslut om organisering, kvalitet och omfattning fattas efter det i välfärdsområdet. Det, att vi har Finlands kanske modernaste välfärdscentral betyder, att det är i välfärdsområdets intresse att upprätthålla god service i vår kommun. Det är en bra sak. 

Många andra byggprojekt har tagit flera steg framåt detta år. I Gesterby inleds arbetet med det nya skolcentret. På planeringsbordet går det nya gymnasiecampuset och skolan i Nissniku framåt. 

Om några år kan vi dra ner på investeringstakten. När våra grundläggande investeringar är i skick kan vi andas lite lättare och fokusera på att producera service på ett så bra och effektivt sätt som möjligt.

Detta år har varit positivt med tanke på kommunens ekonomi. Vi gör ett kännbart överskott. Nästa års budget förväntas också leda till ett ordentligt överskott. Det är fråga om en stor förändring jämfört med hur det såg ut för några år sedan. Överskotten hjälper oss att både hantera de pågående investeringarna och att utveckla och upprätthålla den service som blir kvar i kommunen. 

Detta år ger oss ett gott avstamp till nästa år. 

Jag vill tacka alla kommunens anställda och förtroendevalda för det arbete ni gjort. Jag vill rikta ett speciellt stort tack till vår långvariga kommundirektör Tarmo Aarnio som nu går vidare mot nya utmaningar. Under hans tid har kommunen tagit stora steg framåt. Tack var det arbete ni alla gjort har kommunen också detta år utvecklats positivt. 

Jag vill också tacka alla kommuninvånare. Det är en glädje att stöta på er i matbutikens korridorer eller vid fotbollsplanen. Den respons ni ger hjälper oss beslutsfattare i vårt arbete. Gemenskap är en styrka också när det gäller att utveckla vår kommun. 

Under julen har de flesta av oss möjlighet att vara tillsammans med nära och kära vänner. I den rådande världssituationen är dessa stunder speciellt viktiga. Att stanna upp i ögonblicket och njuta av små stunder är inte alltid lätt. Själv har jag försökt bli bättre på det under det gångna året. 

Tack för året som gått. Jag önskar era alla ett gott nytt år. 

 

 

Ukraina behöver en Leopardinsats

(English version here)

Kriget i Ukraina går in på sitt andra år. Initiativet ligger nu hos Ukraina, men det finns inget snabbt slut i sikte. Kriget mal på och gnager sakta sönder Ukraina.

Ukrainas framgång har inte endast bottnat i en stark vilja att försvara sig själv, utan också i det stöd väst gett i form av utbildning och utrustning. Detta stöd kommer att avgöra hur kriget slutar. Det ligger i vårt, Europas och hela den fria världens intresse att kriget slutar med en så snabb seger som möjligt för Ukraina. Ryssland skall inte få leva i den villfarelsen, att det på något som helst sätt har gynnats av ett kriminellt angreppskrig. Det materiella stödet till Ukraina måste fortsätta och förstärkas.

I början av kriget diskuterades det i alla länder mycket om nivån på hjälpen och vilket material som skulle skickas. Vi har lärt oss mycket på ett knappt år. Bland annat att nya tekniker snabbt kan förändra situationen på slagfältet. Steg för steg har vi ökat på både kvantitet och kvalitet av det material som skickats. Förändringen har dock varit långsam. Nu är det dags att ta ett steg framåt.

Vintern är här. Den frusna marken kommer återigen att förändra situationen för både Ryssland och Ukraina. Detta bör även återspeglas i det stöd vi ger.

Trots att man beslutsamt stött Ukraina är vissa vapen fortfarande uteslutna från stödet. Bl.a. västerländska, moderna stridsvagnar har inte hört till det material som skickats. Sådana stridsvagnar skulle avsevärt öka Ukrainas stridsförmåga på slagfältet. Ny utrustning kräver utbildning, och det vore därför särskilt värdefullt att förse ukrainarna med ett stort antal stridsvagnar av samma typ, i vars användning de ukrainska trupperna effektivt kan utbildas.

En Leopard 2-stridsvagn av tyskt ursprung skulle vara idealisk för detta ändamål. Tusentals varianter av denna har byggts sedan slutet av 1970-talet och används bland annat i Tyskland, Nederländerna, Sverige, Danmark, Spanien, Norge, Polen och Finland. Den är en av de mest använda västerländska stridsvagnarna. När det gäller prestanda överträffar den den ryska utrustningen från sovjettiden. Under det kalla kriget handlade det om att åstadkomma ett kvalitativt övertag på en anfallare som antogs ha ett kvantitativt försprång.

Genom en gemensam europeisk insats kunde vi på ett kanske avgörande sätt bidra till att Ukraina kan upprätthålla ett momentum i kriget.

Finland har totalt cirka tvåhundra Leopard 2-stridsvagnar. Geografin begränsar våra möjligheter att överföra stora mängder av viktig utrustning som är i bruk. Men genom att signalera beredskap att bidra även med ett litet antal stridsvagnar kan vi kanske få igång ett europeiskt stridsvagns-talko. Det behövs nu.

Genom att starta denna diskussion kunde vi så ett frö för ett bredare – och effektivare – stöd.

Finlands egen försvarsförmåga får inte äventyras, men det är uppenbart att Ukrainas framgång i kriget också är avgörande för Finlands säkerhet. Om vi levererar vagnar måste vi naturligtvis genast inleda beredningen av ersättande anskaffningar.

Risken för att en höjning av stödnivån skulle medföra en eskalering bör inte överskattas. I själva stödets natur inte nämnvärt förändras av att stödet även skulle omfatta västerländska stridsvagnar. Vi skall också akta oss för att analysera vårt stöd utgående från ett ryskt narrativ utan låta oss styras av hur vi bäst försvarar våra egna intressen och våra värderingar.

(insändare i HBL 27.12.2022)

Anders Adlercreutz, riksdagsledamot, SFP

Atte Harjanne, riksdagsledamot, De Gröna

Komentotaloutta, avoimia piikkejä vai jotain siltä väliltä?

Jos toimenpiteet sähkön hinnan hillitsemiseksi aiheuttavat sen, että hinta karkaa käsistä tai että tehoa häipyy markkinoilta, niin se ainoastaan pahentaa tilannetta. Jotkut keskustelussa olleista lääkkeistä ovat juuri sellaisia. Pitää myös muistaa, että loppukädessä laskun maksamme me, Suomen kansalaiset. Ilmaisia lounaita ei ole.

Tässä oma näkemykseni siitä, mihin keinoihin kaikista tunnistetuista keinoista mielestäni kannattaisi keskittyä.

Sähkön hinta aiheuttaa monessa perheessä ja yrityksessä suurta huolta. Apu on tarpeen, mutta apua annettaessa pitää olla varma siitä, että lääke ei pahenna tautia. Oleellista on, että toimien ei tule sekoittaa markkinoita, poistaa tuotantoa verkosta eikä poistaa kannustimia energian säästämiseen, koska sitä tarvitaan. 

Pääsyy kriisiin on se, että tarjonta ja kysyntä eivät kohtaa. Kun lisäksi Olkiluoto 3, muutama ruotsalainen reaktori ja iso osa Ranskan ydinvoimakapasiteetista on telakalla, niin ongelmat lisääntyvät. Nykyinen hintamalli perustuu siihen ajatukseen, että hintapyramidin kallein kulloinkin tarvittava tuotantotapa määrittelee hinnan. Kun se tällä hetkellä usein on sodan seurauksena rajusti kallistunut kaasu, hiili tai öljy, niin ongelmat ovat selvät. 

Suomen kohdalla olemme myös menettäneet ison voimalähteen, venäläisen sähkön. Sillä olemme Pohjanlahden yli tuodun sähkön ohella tasanneet tarjonnan ja kysynnän eroa.  

Paljon on jo tehty. Arvolisäveron pienennys astui voimaan joulukuussa. Se näkyy tammikuussa tulevassa laskussa. Verovähennys astuu voimaan vuoden vaihteessa ja erityisen vähävaraiset voivat saada suoraa tukea. 

Kaikkien näiden hintalappu on 650 miljoonaa. Ja niiden vaikutus näkyy arjessa vasta tammikuussa. Nämä toimet on mitoitettu nykyisen hintatason pohjalta, eli tilanne ei ole muuttunut odottamatta. 

Siitä huolimatta nyt pohditaan lisää tukea. Tilanne on näistä huolimatta monelle akuutti – ja nämä mainitut tukimuodot eivät esimerkiksi auta yrityksiä.

Alkuviikosta julkistettiin joitakin aihioita. Käyn ne tässä läpi. 

Marras- ja joulukuun sähkölaskuja esitetään korvattavan osittain. Korvaustaso on vielä auki, kuten on omavastuukin. Kustannus on parista sadasta miljoonasta vajaan miljardiin. 

Hyvää mallissa on se, että se auttaa suoraan niitä, joiden sähkölasku on noussut paljon. Monissa perheissä varsinkin alkutalvi on ollut vaikea. Vaikka apu tulee jälkikäteen tuo se silti helpotusta monen perheen arkeen. Jälkikäteen maksettava tuki ei poista kannustimia säästää energiaa, mikä edelleen on välttämätöntä. Se on hyvä tapa tukea. Mutta se on potentiaalisesti kallis. Itse ajattelen, että omavastuu tässä on oleellinen asia, kuten maltillinen korvaustaso. On tärkeä auttaa kansalaisia talven yli, mutta se on tehtävä taloudellisesti kestävällä tavalla.  

Toinen toimi on maksuaikojen käyttöönottaminen. Eli hieman vanhan ajan tyyliin lasku tasattaisiin usealle kuukaudelle. Tämä vaatii käytännössä sen, että valtio takaa yhtiöiden saatavat. Se ei tarkoita varsinaista menoa eikä se poista kannustimia säästää, mutta se helpottaa kuluttajan asemaa. Ihan hyvä toimi. 

Kolmas toimi onkin hankalampi. Tulemme selvittämään jonkinlaista hintakattoa. Olen itse suhtautunut tähän penseästi hintakaton haasteiden takia. Mutta sellainen on toki rakennettavissa järkevästi. 

Yksi vaihtoehto – ja tähän hallituksen esitys tullee perustumaan – on ns Norjan malli. Asetetaan hinta, jonka ylittävältä osuudelta valtio maksaa laskun osittain tai kokonaan. Se on potentiaalisesti todella kallis ja johtaa potentiaalisesti siihen, että hinta karkaa pörssissä – mutta se on mahdollinen. 

Oleellista on, että ns takuuhinta ei ole liian alhainen – ja että korvaus sen yläpuoliselle osuudelle ei ole 100%, jolloin säilyy insentiivi myös pörssissä pitää hinta kurissa. Perussuomalaisten esittämä malli voisi olla toteutettavissa. 

On pohdittu sen vaikutusta kuluttajan kannustimiin. Haluaako kukaan säästää energiaa, jos energia on liian halpaa? No, vuosi sitten hinta oli 5c / KWh. Väitän, että jo hinnan tuplaaminen sisältää varsin hyvän kannustimen. SDP:n ehdottama 20c on jo varsin kallis – ja kannustava – hinta. 

Jos tämä on se malli, niin sen tulee olla ajallisesti rajattu. 

Kokoomus on esittänyt mallia, jossa yhtiö velvoitetaan tarjoamaan ainakin osaa tuotannosta tiettyyn hintaan. Tässä viitataan ns Viron malliin. 

Virossa markkina näyttää kuitenkin täysin erilaiselta. Siellä on yksi valtiollinen yhtiö, joka palvelee koko maata. Sen velvoittaminen on ihan eri asia, kun kymmenien kunnallisten tai yksityisten, tai osittain valtion omistamien (Fortum) tapaisten yhtiöiden velvoittaminen myydä sähköä tiettyyn hintaan. Osakeyhtiön velvoittaminen pitää sisällään myös ilmeisiä ongelmia esimerkiksi omaisuuden suojan suhteen. 

Puhutaan ns velvoitesähköstä. Yhtiön velvoitteesta tarjota sähköä lähialueelle. Jos tälle määritellään erillinen hinta, niin eliminoiminen kilpailun, synnytämme alueellisia monopoleja ja ajamme monen toimijan markkinoilta.  

Kokoomus unohtaa tätä mallia kannattaessaan myös, että moni velvoitesähkön piirissä oleva ei itse tuota sähköään, vaan ostaa sen muualta. Moni yhtiö on jo myynyt sähkönsä eteenpäin pitkäksi ajaksi – tai sitoutunut ostamaan tiettyyn hintaan. Tämä tarkoittaa, että Kokoomuksen komentotalousmalli ajaisi monet toimijat suuriin vaikeuksiin, todennäköisesti konkurssiin – ja pois markkinoilta. Kokoomuksen malli tarkoittaisi sähkökatkoksia ja suurella todennäköisyydellä katastrofia kuluttajan näkökulmasta. 

Oppia voi ottaa esimerkiksi Kosovosta, jossa tällaista on kokeiltu. Siellä tulokset olivat tuhoisat. Malli poistaisi tehokkaasti myös kannustimet investoida uuteen tuotantoon.  

Se, että Kokoomus ajaa tällaista lähinnä sosialismia edustavaa ajatusta on häkellyttävää puolueelta, joka perinteisesti väittää edistävänsä markkinataloutta.

Sen suorat ja epäsuorat kustannukset ovat helposti myös miljardiluokkaa. Se ei todellakaan ole ilmainen, kuten Kokoomus virheellisesti väittää. 

Malli tarkoittaa käytännössä myös sitä, että sähköyhtiöistä tulee sosiaalipalvelujen tuottajia. Aikamoinen toimialan laajennus. 

Tuntuu, että joku on höynäyttänyt Kokoomuksen puoluejohdon tässä pahemman kerran. 

Kokonaisuus on hallittava. Kustannukset on pidettävä kurissa. Rahoituksen on ajateltu ainakin osittain tulevan ns Windfall-verosta, jonka tuotoksi alustavasti arvioidaan 0,5- 1,3 miljardia. Windfall-vero tarkoittaa sitä, että osa kieltämättä kohtuuttomista tuotoista verotettaisiin pois. 

Windfall veroa pohdittaessa on muistettava, että yhtiöt ovat varsin erilaisessa asemassa. On eri asia olla sähkönvälitystä harjoittava yhtiö, eri asia olla yhtiö, joka itse myy tuottamansa energiaa. Ja on tärkeää, että veron taso on kutakuinkin linjassa esim Ruotsin vastaavan esityksen kanssa. 

Sinänsä uskon, että pelko siitä, että windfall-vero aiheuttaisi investointikannustimien häviämisen on turha. Se on tilapäinen, tähän tilanteeseen räätälöity poikkeustoimi. 

Entä se kokonaisuus? Totesin alussa, että meillä jo on osittain käytössä olevia toimia. 

Arvonlisäveroa on alennettu, kuluista saa verokevennyksiä. Meillä on suora tuki vähävaraisille. Tämän lisäksi tullee sähkölaskun osittainen korvaaminen, pidennetyt maksuajat sekä mahdollisesti subventoitu hintakatto. Kaiken päälle windfall-vero. 

Monet näistä toimista ovat päällekkäisiä. Itse pohdin, onko tämä kokonaisuus hallinnassa? Mikä on kaikkien näiden toimien kokonaisvaikutus? Hallitsemmeko sitä?

Olisi järkevää mahdollisimman suurissa määrin käyttää olemassa olevia mekanismeja ja pitää Kelan toiminnot Kelassa ja sähköyhtiöiden toiminnat energian piirissä. Näin ei nyt tule olemaan. Se on ehkä tässä poikkeuksellisessa tilanteessa perusteltua, mutta tarkkana tulee olla. 

Oleellista on, että näemme myös yrityksen tarpeet. 

Järkevintä, olisi ollut pitäytyä mahdollisimman pitkälti olemassa olevissa mekanismeissa ja veroissa ja säätää tuki sen kautta. Näin ei tule tapahtumaan. Toiseksi paras olisi pelkästään Windfall-veron kautta kohdistetusti tukea heitä, joiden tilanne on heikoin. Sekään ei ole helppo rakentaa, eikä se tule olemaan tässä se valittu polku. Hintakattoon suhtaudun epäillen, ja pidän hyvin tärkeänä, että olemme tarkkoja parametrien kanssa niin, että markkinaa ei hajoteta, ja että hinta ei karkaa käsistä. Syyt siihen avaan yllä. 

Tukimuotojen tulee koskea tätä kriisiä. Tästä ei saa tulla pidempiaikainen periaate. Siihen meillä ei ole varaa ja tulee muistaa, että tulevaisuuden matalampi hintataso on tänään tehtävien investointien varassa. 

Isossa kuvassa kestävä ratkaisu tulee sen kautta, että saamme tarpeeksi tuotantoa verkkoon, että siirtoyhteydet ovat kunnossa, että kysyntäjousto otetaan esimerkiksi etäohjauksella maksimaalisesti käyttöön ja myös sen kautta, että EU:n tasolla pohditaan hinnoittelumekanismeja uudestaan. 

On myös syytä muistaa, missä tilanteessa olemme. Jos joku olisi vuosi sitten sanonut, että Eurooppa vuoden päästä melkein on irtaantunut venäläisen energian riippuvuudesta, niin se olisi pidetty mahdottomana asiana. Tässä kuitenkin olemme, kolhiintuneina, mutta pystyssä. 

Vi lär oss

Diskussionen kring arbetsrelaterad invandring har tagit fart. Det är positivt. Helsingin Sanomat lyfte förtjänstfullt upp fallet Anudari Boldbaatar, berättelsen om hur en i Finland utbildad sjukskötare från Mongoliet på grund av något som snarast kan liknas vid inkompetens hotades med utvisning.

I vår egen familj har vi exempel på hur vår utbyteselev Santiago, en exceptionell matematisk talang, inte fick bli i Finland för att studera tack vare att Migrationsverket inte ser sig ha möjligheten att göra subjektiva bedömningar. I Sverige togs han emot. I dag utvecklar han bland annat algoritmer för kvantdatorer i Tyskland.

Min kolumn ledde till insiktsfulla kommentarer av Sakari Aaltonen (HBL 11.12) och HBL-kolumnisten Tomas Hanell (HBL 6.12). De konstaterar helt riktigt att utfallet av arbetskraftsrelaterad invandring är beroende av vem som invandrar. Det är naturligtvis sant.

Våra demografiska och ekonomiska utmaningar löses inte heller enbart med arbetskraftsinvandring. Det är en självklarhet. Men lika klart är det att vårt hållbarhetsgap inte kan sys igen utan ökad arbetskraftsrelaterad invandring.

Dagligen förblir en stor mängd insatser ogjorda tack vare att företagen inte hittar arbetskraft. Bristen på arbetskraft är företagens största oro.

Det är naturligtvis också så att den stora mängd arbetslösa vi har i landet också på ett effektivare sätt måste hitta de lediga arbetsplatser som finns. Det kräver förändringar i till exempel den inkomstrelaterade arbetslöshetsersättningen, men också i de arbetskraftstjänster som erbjuds. Vi behöver bättre kompletterande utbildning, effektivare omskolning och en utbildning som svarar mot de behov företagen har. Läroavtal måste äntligen bli ett riktigt alternativ.

Men tillbaka till frågan om invandring: Hanell lyfter upp att attityderna, viljan att anställa en invandrare, är oroväckande. Samtidigt visar undersökningar att om man anställer en invandrare förändras attityderna genast. Då anställer man gärna nästa.

Undersökningar visar också, att integrationen fungerar allt bättre hela tiden. Vårt samhälle lär sig. Vi lär oss.

Det handlar också om hur vi förhåller oss till språket. Är det en binär verklighet där allt eller ingenting gäller? Kan vi kanske tåla ett lite bristfälligt språkbruk och låta folk lära sig på jobbet?

Det skulle nämligen löna sig.

Forskning vid Örebros universitet (Magnus Lodefalk, Andreas Hatzigeorgiou) visar att det att man anställer en i utlandet född person starkt korrelerar med ökad export. Bara för att ta ett exempel.

I en alltmer gränslös värld har kulturell förståelse en betydelse. Genom att göra Finland till ett land man söker sig till, i stället för ett land som man halvt av misstag hamnar i, kan vi underlätta våra demografiska utmaningar, men vi kan också bidra till att skapa en ekonomi i vilken företag i allt högre grad vågar leta sig utanför landets gränser, hittar nya marknader och vågar växa.

Insändare i HBL 17.12.2022

Hyvää itsenäisyyspäivää 2022 – Glad självständighetsdag 2022

Kun ohjusiskut Kiovaan alkoivat, ukrainalainen kansanedustaja Inna Sovsun lähetti perheensä  maaseudulle. Itse hän jäi kaupunkiin hoitamaan työtään. Puhuin hänen kanssaan vain muutama viikko sodan alkamisen jälkeen. Hän kertoi, miten selviää arjestaan ja miten sota on yhdistänyt ukrainalaiset. Hän kertoi myös ystävistään ja siitä, miten he tukevat toinen toisiaan. Hän kertoi kollegastaan, joka parhaillaan taisteli etelä-ukrainassa. 

Ukrainan sota on saanut meidät taas kerran pohtimaan omaa asemaamme. Mitä itsenäisyys on, ja etenkin, mitä sen eteen on tehty. Miten se on saavutettu?

On helppo nähdä yhtäläisyyksiä Ukrainan ja Suomen välillä. Aivan kuten Putin aliarvioi tällä hetkellä Ukrainaa, Stalin aliarvioi aikoinaan meidän kykyämme yhdistyä kansakuntana ja unohtaa pienet erimielisyytemme ulkoisen uhan edessä. Putin ja Stalin kuvittelivat, että maan sisäiset poliittiset erimielisyydet takaisivat heille helpon voiton. 

Toisin kävi. Tällä hetkellä sotilaallinen voitto Ukrainassa tuntuu Putinin näkökulmasta mahdottomalta. 

Kaikenlaista muuta hän on sen sijaan saanut aikaan. Palaan siihen hetkeen kuluttua. 

Putins krig i Ukraina borde vara totalt främmande för vår tid. Ett krig där man erövrar mark, vill radera ett folk, begår krigsbrott på löpande band, i vilket man påstår sig vara inbegripen i ett heligt krig, det är inte av denna världen. Det är inte 2000 talet, det är inte den civilisation vi byggt upp. 

Det är inte ett krig våra barn borde se i denna värld. 

Men samtidigt är det bekant. Narrativet är bekant. Skälen är bekanta. Motiveringarna känner vi igen. Våra krig var i mycket ett krig mellan olika världsbilder. Det samma ser vi nu i Ukraina. 

Hyvät ystävät,

Suomen ensimmäisinä itsenäisyyden vuosina loimme nykyisen yhteiskuntajärjestyksemme. Ståhlberg, tuo oikeusvaltiomme ehkä merkittävin rakentaja, iski perustuslain paalut niin syvälle, että ne kestivät tulevat sodatkin. 

Nyt tätä järjestystä halutaan murtaa. Siitäkin on kysymys, kun Putin hyökkää Ukrainaan. 

Halutaan saada meitä luopumaan oikeusvaltiosta, oikeuksistamme, tasa-arvosta, ja ennen kaikkea sääntöihin perustuvasta kansainvälisestä sodanjälkeisestä maailmanjärjestyksestä, 

Se ei onnistu. Sen sijaan EU on tänään yhtenäisempi kuin koskaan ja Venäjän näkymät ovat kaiken kaikkiaan synkät. 

Bästa vänner,

Vår rättsstat klarade kriget tack vare alla dem som kämpade för vår frihet. Och nu klarar Europa också denna prövning. Rättsstaten består, det internationella samfundet är resilient. 

Detta år har medfört stora förändringar. Vi har vaknat till en ny verklighet. En verklighet, där vi klart ser, att det ibland är värt att ha stöd av varandra. För Finlands del raserades många murar detta år. När jag för ett år sedan talade för att vi borde börja vår NATO-medlemskapsprocess trodde jag inte att vi skulle vara här nu. För all del, inte många av oss trodde heller på att vi skulle ha ett krig i Europa. Inte jag heller. 

Politiikkaa seuratessa tuntuu usein siltä, että keskustelu pyörii hyvin pienten kysymysten äärellä. Tänä vuonna on kuitenkin myös syntynyt isoja päätöksiä, päätöksiä, joita olemme tehneet yhdessä. 

Suomi ei seiso yksin. Nato-jäsenyyden myötä saamme turvaa. 

Tämä ei tarkoita, etteikö omaa puolustustamme pitäis hoitaa ihan niin kuin olemme tehneet tähänkin saakka. Päävastuu säilyy meillä ja tämä on vastuu, johon me suomalaiset mielellämme sitoudumme. Maanpuolustustahto on Suomessa vahva. Ja syystä. 

Nato-medlemskapet betyder inte att vi inte kan avsäga oss vårt ansvar för att försvara Finland. Det ansvaret är fortfarande vårt. Och tack vare den tradition, den inställning vi haft under hela vår självständighet är vi väl rustade. Vi är förberedda för kriser av flera slag. 

Men säkerhet byggs inte enbart med vapen. Säkerhet och självständighet byggs av en gemensam syn på samhället, på en förståelse och en tillit till varandra. På tron på att du vill mig gott, och att jag kan bistå dig. 

Turvallisuus rakentuu monesta asiasta. Tämän vuoden aikana keskustelu on pitkälti pyörinyt sotilaallisen turvallisuuden ympärillä. Syy siihen, on Putinin julmassa sodassa. 

Mutta kun turvallisuutta vahvistamme tulee muistaa kaikki sen osat. Tulee muistaa yhteisöllisyys, luottamus, yhteydenpito. 

Turvallisuus on sitä, että joskus koputtaa naapurin ovea, ja tarkistaa, että kaikki on, kuten pitää. Turvallisuus on sitä, että voi lainata maitoa naapurilta, jos se jäi ostamatta. 

Turvallisuus om yhteiskunnan läpi kulkevaa luottamusta. Se helpottaa arkea. Se auttaa eteenpäin – ja isompienkin töyssyjen yli. 

Tästä talvesta voi hyvinkin tulla monelle ihmiselle hankala. Energian hinnat ovat uudella tavalla nostaneet omavaraisuuden keskusteluun. Inflaatio kiristää monen kukkaroa. Näidenkin haasteiden yli pääsemme luottamuksen ja yhteistyön turvin. 

Kyrkslätt är en trygg kommun att bo i. Vi vet var vi står, vi känner till vår historia. Det ger också trygghet. Identitet ger trygghet. Vi flyter inte i ett tomrum utan växer fast i våra erfarenheter, i våra vänner, i de berättelser vi hör. 

Minnen bevaras inte om de inte flyttas vidare. Idag är en utmärkt dag för att göra just detta. Om självständigheten är den grund Finland vilar på så är minnena dess armeringsstål. Trådar som stärker den, som förenar den med bygget ovanför och som garanterar att inte bara det som byggs idag, utan också imorgon håller och kan vila på ett stabilt fundament. 

Muistot tukevat tulevaisuutta. Ja tulevaisuus näyttää kaikesta huolimatta hyvältä. Se minkä olemme oppineet viimeisten vuosien aikana, tulee auttamaan meitä tästä eteenpäin. Uskon niin.

Hyvät sotiemme veteraanit, lotat. Hyvät kuntalaiset, hyvät ystävät.

Bästa lottor och veteraner, bästa vänner.

Itsenäisyys on kaiken perusta. Se ei ole ilmainen. Sitä koetellaan joka päivä. Moni ihminen eri puolilla maailmaa tietää mitä sen menettäminen tarkoittaa. Tänään meidän on syytä olla erityisen kiitollisia siitä, mitä meillä on. 

Kirkkonummen kunnan puolesta haluan toivottaa teille oikein hyvää ja arvokasta itsenäisyyspäivää 

Å Kyrkslätts kommuns vägnar vill jag önska er en god självständighetsdag fylld med varma minnen och tacksamhet. 

Numerot eivät valehtele, mutta väärät numerot valehtelevat

Numerot eivät valehtele, mutta väärät numerot valehtelevat. Ja jos vääriä numeroja käyttää politiikkansa tueksi, on koko rakennelma hataralla pohjalla.

Hallintovaliokunnan puheenjohtaja Mari Rantanen käytti toistuvasti väärää numerotietoa eduskunnan puheenvuorossaan työperäiseenmaahanmuuttoon liittyvän lain käsittelyssä keskiviikkona. Näin tekivät myös hänen puoluetoverinsa.

Hallintovaliokunta vastaa maahanmuuttoon liittyvien asioiden käsittelystä eduskunnassa. Sitä tulisi johtaa oikean tiedon pohjalta. Ja vastuullisessa asemassa olevan tulisi pysyä totuudessa.

Mistä oli sitten kysymys?

Rantanen sanoi salissa, että ”tänä vuonna — pelkästään tänä vuonna — Suomessa on myönnetty yli 126 000 ensimmäistä oleskelulupaa — yli 126 000! — ja tämän hallituskauden aikana on Suomeen myönnetty yli 410 000 ensimmäistä oleskelulupaa”.

Tämä ei pidä paikkaansa. Näin väittäessään Rantanen sekoittaa kaikki käsitellyt asiat, kuten kansalaisuuspäätökset, maasta poistamiset tai oleskeluluvat, toisiinsa. Eli käytännössä luulee, että Migrissä myönnetään ainoastaan ”ensimmäisiä oleskelulupia”.

Tätä väitettä Rantasen puoluetoverit komppasivat:

”Pelkästään tämän vuoden puolella oleskelulupia ja kansainvälistä suojelua on saanut jo yli 140 000 henkilöä”, Jukka Mäkynen sanoi. Ja puoluetoveri Minna Reijonen lisäsi: ”mitenkä paljon oleskelulupia on jo nytten myönnetty, siis yli 410 000 — todella iso määrä”.

Puolueen usko omaan tulkintaan pysyi vahvana keskustelun jatkuessa: ”Nämä tilastot ovat katsottavissa Migrin tilastopalvelusta, josta kannattaa aina silloin tällöin käydä katsomassa. Olen kyllä ollut havaitsevinani, että tässä talossa ei hirveästi tilastoja katsella vaan puhutaan mielikuvien perusteella, mutta tilastot kertovat tämän”, Rantanen totesi.

Kyllä. Tällaisia numeroita löytyy Migrin sivulta. Ne eivät kuitenkaan kerro oleskelulupien määrää, vaan kaikkien päätösten kokonaismäärään (Vihje: Rajaa hakua ”ensimmäinen oleskelulupa” täppää klikaamalla)

Rantanen on lukenut tilastoja väärin aikaisemminkin. Olen silloinkin häntä korjannut. Korjasin hänen tapaansa lukea tilastoja nytkin salissa, jota hänen kollegansa Juuso piti syvästi loukkaavana (kannattaa tässä kohtaa lukea pöytäkirjaa). 

Tästä huolimatta katson velvollisuudekseni tehdä oikaisun vielä uudelleen:

Tänä vuonna on myönnetty 33 576 ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen (24.11.2022). Ei 126 000.

Hallituskauden aikana on myönnetty 100 747 ensimmäistä oleskelulupaa – ei 410 000, kuten Rantanen ja Mäkynen väittivät.

Virhe on yli 300%. Jos omaa edes jonkinlaisen käsityksen Suomeen tulevasta maahanmuutosta, niin pitäisi osata heti reagoida siihen, että 410 000 ei voi pitää paikkansa.

Mutta tällaista väittettä viljellään, koska se sopii omaan narratiiviin, omaan agendaan. Kyse on siitä, että ihminen näkee, mitä haluaa nähdä. Se, että hallintovaliokunnan puheenjohtaja ei ole kokonaiskuvan osalta tilanteen tasalla on mielestäni vakava asia. Toivon, että Perussuomalaiset arvioivat tarkoitusperiään tai huolimattomuuttaan tosissaan. 

Mikä sitten on maahanmuuton tilanne?

Suomeen kohdistuva nettomaahanmuutto on hieman yli 20 000 vuositasolla. Ensimmäisiä oleskelulupia EU:n ulkopuolisille henkilöille myönnettiin vuonna 2021 27 553 kpl. Niistä 11 428 liittyi työhön, 5 837 opiskeluun.  Kansainvälistä suojelua myönnettiin 2 132 henkilölle.  EU-kansalaisten rekisteröintejä oli 11 190 kpl

Vuonna 2020 kuva oli hyvin saman tapainen, joskin kokonaismäärä oli hieman pienempi. Silloinkin kansainvälisen suojelun saavien osuus kokonaisuudesta oli pieni: 2 066 kpl.

Meillä on Suomessa suuria demografisia haasteita. Niitä ei korjata pelkällä maahanmuutolla, mutta maahanmuutto auttaa. Teknologiateollisuuden mukaan nettomaahanmuuton pitäisi nousta 50 000 henkilöön vuositasolla, jotta saisimme kestävyysvajeen korjattua.

Liberan vuonna 2021 julkaisemassa raportissa sanotaan, että ”Nettomaahanmuuton tason nousu 22 500 henkeen vähentäisi kestävyysvajetta 0,4 prosenttiyksikköä. Vertailun vuoksi mainittakoon, että työllisyysasteen 1 prosenttiyksikön nousun vaikutus kestävyysvajeeseen on pienempi eli -0,3 prosenttiyksikköä.”

Helsingin Sanomissa haastateltiin pari viikkoa sitten tutkija Pasi Saukkosta. Hän totesi aivan oikein, että työperäinen maahanmuutto on ainoastaan osaratkaisu. Sen ongelmat ovat muun muassa se, että pitovoima, vetovoima ja asenneilmasto ovat heikkoja. Näihin asioihin tulee tarttua.

Erityisesti asenneilmastoon on vaikea puuttua, jos vastuullisessa asemassa olevat kansanedustajat levittävät väärää tietoa ja ohjaavat politiikkaansa populistisessa hengessä sen perusteella.

Liian usein, Rantasta lainatakseni, ”ei hirveästi tilastoja katsella vaan puhutaan mielikuvien perusteella”. Mielikuvat ohjaavat, mutta pysykäämme kaikki totuudessa.