I ett statsstödsrace finns inga vinnare

Tysklands regering beslöt i början av året att ge företaget Northvolt ett statsstöd på 900 miljoner euro. Inte för att det var fråga om ett nydanande projekt som på ett nytt sätt bidrar till att minska våra växthusgasutsläpp. Inte heller för att det handlar om en industri som inte annars växer. Utan för att motsvarande stöd betalas ut av USA.

Europa leder inte, utan vi låter oss ledas.

I och med stödet till Northvolt, som godkändes av kommissionen, öppnade vi upp en helt ny pandoras ask på EU-nivå. Vi tummade på kriterierna och beslöt att vi kan låta länder utanför EU definiera den stödnivå vi, inom EU, använder oss av.

Följderna av det här är svåra att förutse. Helt klart är ändå att vi i Finland, och i synnerhet aktörerna på exportkusten, har all orsak att vara oroliga.

Under min tid som Europaminister har jag i huvudsak fokuserat på två budskap. Det ena är att stödet till Ukraina måste fortsätta. Det andra är att vi måste se till vår egen inre marknad. Vi kan inte låta de ständigt ökande statsstöden förstöra det vi byggt upp.

Den gröna omställningen är en enorm möjlighet för oss. Orsaken till att vi i Finland har projekt på över 200 miljarder euro under planering beror inte på att vi har generösa statsstöd, utan på att vi gjort vår hemläxa: Vi har investerat, på marknadsmässiga grunder, i förnybar energiproduktion och i vårt elnät. Det här är konkurrensfaktorer som man inte har överallt.

De här är också avgörande faktorer för att vi ska kunna bygga upp en konkurrenskraftig europeisk industri som klarar sig i konkurrensen med Kina och USA.

Om man i Europa nu väljer att spendera enorma summor på subventioner för att på konstgjord väg göra projekt möjliga så skjuter vi oss själva i foten. Ett sådant system skapar inte bestående konkurrenskraft eller det förutsägbara investeringsklimat vi nu behöver.

I augusti 2022 skrev president Biden under den så kallade Inflation Reduction Act, IRA. Den innebär jättelika statssubventioner i USA för satsningar inom den gröna omställningen. Vi måste förstås reagera på de utmaningar det här medför, men svaret kan inte vara gigantiska politiskt motiverade statsstöd i Europa för att kompensera länder som inte värnat om sina konkurrensfaktorer. EU måste kunna tänka mer strategiskt än så.

Vi behöver enhetliga regler och satsningar på förnybar energi och infrastruktur samtidigt som resten av Europa, liksom Finland, bör se över sina satsningar på forskning och utveckling.

Mycket har gjorts rätt längs exportkusten. På många platser i Österbotten och Mellersta Österbotten har den gröna omställningen tagit fart, och många projekt väntar på att offentliggöras. Vi har inte råd att stoppa den utvecklingen bara för att Tyskland inte gjort sin hemläxa.

Artikeln är publicerad i Österbottens tidning, Syösterbotten och Vasabladet 13.2.2024.

YLEs roll och det politiska inflytandet

Under senaste veckorna har det förts debatt kring YLEs roll på ett sätt som kan ifrågasättas. Så här tänker jag:

YLE är en instans som har en särskild roll och uppgift. Den rollen är inte bara att tillhandahålla information, utan också att upprätthålla vår gemensamma kultur och vårt kulturarv.

YLEs verksamhet finansieras genom skattemedel. Därför är det på sin plats att föra en politisk och samhällelig debatt om finansieringsnivån och verksamhetens omfattning.

Om man däremot i samma andetag både kritiserar den journalistiska linjen och insinuerar att finansieringen borde minskas och ytterligare är i en ställning där man kan påverka finansieringsbeslutet blir det problematiskt. Sådan kritik kan tolkas som att: ”skriv så här eller så kommer finansieringen att minskas.”

Det är klart att sådana tendenser testar gränserna för pressfrihetsprincipen och därför inte kan tas med en klackspark.

Vi har journalistiska grundprinciper som övervakas av Opinionsnämnden för massmedier. På så sätt ser vi till att branschen agerar i enlighet med sina principer.

Det är inte vår uppgift som politiker att bestämma över nyhetsinnehållet eller den journalistiska linjen. Vi måste tolerera kritisk granskning. Det är inte heller vår sak att gå åt YLE om vi tycker att opinionsmätningar inte publiceras i rätt tid, för att nämna en absurd diskussion som förts de senaste dagarna.

I Finland är förtroendet för institutioner starkt. Självfallet ska förtroendet inte vara blint. Det är både rätt och viktigt att diskutera institutionernas roll och funktion.

Men vi kan förvänta oss både förståelse och engagemang för rättsstatens grundläggande principer från de beslutsfattare som sitter vid makten.

Det är skillnad mellan att kritisera ett beslut och hävda att beslutsfattaren borde sparkas. Det är skillnad mellan att debattera en åsikt som medier framför genom att försvara sin egen syn, och att hota med att minska förutsättningarna för att media skall kunna uttrycka sin åsikt.

Det sistnämnda alternativet är inte den väg vi bör gå in på.

EU står inför stora förändringar

När Finland blev medlem i EU blev vi unionens femtonde medlemsland. Idag består EU av 27 länder. Trots att vi haft pågående processer med flera länder har  utvidgningen under en lång tid inte varit speciellt högt på agendan. Diskussionen gick på sparlåga tills  kriget i Ukraina förändrade allting.

EU är inte primärt en säkerhetspolitisk union, men kriget har gjort det klart för alla vad det betyder att finnas utanför unionen. Inte bara utanför NATO, utan också utanför EU.

De länder som ligger i purgatoriet mellan EU och Ryssland prövas, provoceras och pressas. Georgien är en ständig spelknapp vars stabilitet prövas av de tusentals ryska soldater som ockuperar Abchazien och Sydossetien. Moldavien har dragits med i en frusen konflikt enligt rysk modell i flera år och Ukraina anfölls som en följd av sitt närmande mot EU år 2014.

Dessa länder är inte säkra om de inte är en del av unionen. Det står klart. Det har därför varit mycket positivt att se att utvidgningen har kommit att bli en viktig del av EU:s framtidsdiskussion. På alla EU-möten jag deltagit i som minister för Europafrågor har utvidgningen varit på agendan, på ett eller annat sätt.

Kommissionens beslut den 8 november att öppna medlemsförhandlingar med Ukraina och Moldova, och lyfta upp Georgien till kandidatland, öppnar nu vägen för nya medlemmar för första gången på ett decennium. Vägen till dagen då EU får nya medlemmar är trots det lång. Mycket arbete återstår.

Finlands position till en utvidgning är klar: Vi välkomnar nya länder, men de måste fylla de krav som ställs. Vi följer ständigt upp utvecklingen i de olika länderna och för en kontinuerlig dialog med dem. Det är uppmuntrande att se att många av dem gjort klara framsteg – i synnerhet Ukraina, som är i en svårare situation än någon annan av kandidatländerna.

Samtidigt har vi också fått en försmak av de utmaningar vi har framför oss när vi går vidare mot en större union. Polen, Slovakien och Rumänien meddelade för en tid sedan att de ensidigt förlänger importförbudet av ukrainskt spannmål, vilket strider mot de överenskommelser som gjorts på EU-nivå.

Beslutet väckte förståelig bestörtning i Ukraina, ett land som är i behov av alla exportmarknader det kan ha. Den kritik Ukraina gav för det beslutet hade igen ett finger med i spelet  när Polen meddelade att landet slutar stöda Ukraina militärt – ett meddelande som Polens president lyckligtvis snart dementerade. Slovakiens beslut att stoppa vapenleveranser till Ukraina är likaså oroväckande.

Episoderna konkretiserar utmaningarna vi kommer att ha inom unionen inför en utvidgning. Nya medlemsländer betyder att mycket förändras. Sammanhållningspolitiken, kohesionspolitiken som den kallas på EU-språk, står inför stora omvälvningar. När nya fattigare länder ansluter sig till unionen finns det fler som behöver stöd – och många gamla medlemmar  kommer att se sin andel av stödet minska.

I många länder är jordbrukspolitiken inrikespolitisk dynamit och när Ukraina blir en del av den inre marknaden står vi inför stora omstruktureringar också av de stöden.

Det betyder också att många nuvarande nettomottagare av EU-medel flyttas till den andra sidan av ekvationen. Även Finland kommer att se avgifterna öka. I den diskussionen är det viktigt att komma ihåg varför EU utvidgas: Det handlar om säkerhet och stabilitet, men också om att utvidga marknaden, och för vår del till exempel om att underlätta den inhemska bristen på arbetskraft.

Min estniska  kollega Margus Tsahkna konstaterade att Estlands mål är att bli nettobetalare, eftersom det betyder att det går bra för landet. Det är viktigt att vi ser detaljerna, men också att vi förmår se skogen för träden.

Det finns alltså all orsak att börja smida i tid. Ett funktionsdugligt och internt solidariskt EU är bättre rustat för nya medlemmar. Här står rättsstatsmekanismen i centrum. Det är förfarandet som strävar till att se till att alla länder följer de riktlinjer EU internt har satt upp för en fungerande rättsstat. I en union som också handlar om gemensamt ansvar och fördelning av tillgångar håller inte bygget om regelverket inte är gemensamt.

Det handlar alltså om EUs trovärdighet och funktionsduglighet.

EU är i grund och botten ett fredsprojekt. För att garantera fred, säkerhet och trygghet behöver vi ett större EU. Det igen måste bygga på en fungerande rättsstat, och oundvikligen också på en lagom dos solidaritet.

Om inte reglerna i dagens EU är de samma för alla, har vi inte den interna sammanhållning och kredibilitet som behövs inför de diskussioner och reformer en utvidgning kräver.

EU:s utvidgning handlar om allt det här, och alla aspekter måste beaktas.

(insändare i Österbottens tidning 26.11.2023)

Tal på Hangös 150-årsjubileum 10.1.2024

Bästa vänner, hyvät ystävät,

Det är en stor glädje för mig att få framföra statsmaktens hälsning här ikväll. Hangö hör ju till våra yngsta riktiga städer – här väljer jag att inte räkna med de som uppkommer genom sammanslagningar här och där – men trots det är det en stad.

Belägen på en udde, som riktiga städer skall vara – det är i Hangö man har hittat inspirationen till New York, San Fransisco, Istanbul, Kapstaden och många fler. Eller ja, här kunde man kanske ha hittat inspiration om tidslinjen sett lite annorlunda ut.

Det finns järnväg, industri och hamn – och strand, för att bidra med lite glamour! Här finns allt en stad behöver!

Hyvät ystävät,

Hanko on käsite. Täällä on aurinkoa, valoa, glamouria. Historiaa ja lupauksia tulevasta. Ja se on Suomen eteläisimpänä kaupunkina myös portti Manner-Eurooppaan. Kun tulee Hankoon – on se sitten autolla, junalla tai kuten minä yleensä tulen, veneellä idästä tai lännestä – niin astuu toiseen maailmaan. Kaupungissa on seikkailun makua. Rakennukset kertovat kauneuden kaipuusta ja hyvän elämän tavoittelusta. Appelgrenintien talot ovat jotain hieman erilaista ja koko ajan läsnä oleva ranta, tyrskyt, horisontti ja meri antavat lupauksen seikkailusta.

Siitä huolimatta Hanko on nimenomaan Suomea. Viivan toisessa päässä ei ole enää Petsamo, mutta Hanko on paikallaan.

Hangös historia innehåller en mängd spännande episoder som påverkat hela Finlands historia. Er avgående stadsdirektör berättar ändå dessa historier betydligt bättre än de flesta, så jag överlåter dem åt honom.

Men som Kyrkslättbo – för vi har ju våra egna erfarenheter av ockupation – vill jag ändå lyfta fram Hangös dramatiska år under mellankrigstiden då staden evakuerades och ockuperades av fiendetrupper. En dyster tid i Hangös historia, men Hangö föll inte ihop. Efter att befrielsen kom kunde man se att Hangö fortfarande var Hangö. En stark kultur och identitet bär också en stad genom svåra tider. Och hjälper den att spira igen när stolen sticker fram.

Vi är på historisk mark, och vi kan tacksamt fira Hangös 150 år, och se fram emot de kommande 150.

Det har gått en järnväg från Helsingfors till Hangö ända sedan år 1873. Staden byggdes just tack vare den, och hamnen. Där landtrafiken mötte havet föddes en stad.

Hyvät ystävät,

Maantiede suosii Hankoa. Siinä missä rautatie törmää mereen, syntyi kaupunki. Ja rautatien varrelle syntyi toimeliaisuutta, työssäkäyntialuetta ja ajatusten, palveluiden ja tuotteiden vaihtoa. Pitkään Hankoon matkustava joutui vaihtamaan junaa matkan varrella, mutta tällä viikolla otimme ison askeleen parempaan suuntaan. Minulla oli ilo olla mukana ensimmäisellä suoralla sähköjunayhteydellä tehdyllä matkalla Helsingistä viime sunnuntaina.

Se, että se toteutui, oli osoitus siitä, että pitkäaikainen, puoluerajat ylittävä vaikuttaminen kantaa hedelmää. Keskustelua on käyty monella tasolla jo pitkään. 2000-luvun alussa Christina Gestrinin, Maarit Feldt-Rannan ja Thomas Blomqvistin kaltaiset entiset kansanedustajat virittivät keskustelua ja tekivät talousarvioaloitteita. Paikalliset toimijat pitkin rantarataa kirjoittivat lehtiin. Iso askel eteenpäin oli Antti Rinteen hallituksen ensimmäiseen lisätalousarvio, jossa myönsimme määrärahoja Hanko-Hyvinkää -radan sähköistämiseksi. Vaikuttaminen jatkui, ja nyt olemme siinä pisteessä, että radalla liikennöinti on aloitettu.

Ja työ jatkuu – arbetet fortsätter.

Vi behöver ännu fler turer och kanske några stopp till på vägen. Jag tittar här t.ex. på de Ingåbor som skymtar i salen.

Vi behöver ett spårpar till längs med kustbanan för att göra det lättare för lokatrafiken och fjärrtrafiken att samsas. Så det återstår en del arbete. Men visst är det här ett stort steg i rätt riktning. Hangö lever upp på sommaren sägs det, men Hangö är förstås fint i alla årstider – och med fungerande, enkla och direkta förbindelser blir det här möjligt.

Hyvät ystävät,

Kukoistava Uusimaa Hangosta länteen Kymenlaaksoon edellyttää toimivia yhteyksiä. Se edellyttää teitä, rautateitä ja satamia. Itään kuljemme junalla, bussilla ja autolla – ja sataman kautta suuntaamme maailmalle.

Tulevaisuutemme edellyttää myös hyvin toimivia työmarkkinoita, yrittäjyyttä, kestävää taloutta sekä osallistavaa ja vieraanvaraista yhteiskuntaa. Suomen hallitus tekee työtä näiden asioiden eteen. Kuten aina politiikassa, jotkut asiat sujuvat helpommin ja toiset tarjoavat haasteita. Mutta on kiistatonta, että tarvitsemme uudistuksia, jotka vahvistavat taloutta nyt ja pitkällä aikavälillä. On selvää, että osa tästä työstä on vaikeaa ja että se edellyttää toimivaa, ehkä uudenlaistakin vuoropuhelua työmarkkinaosapuolten välillä.

Myös kaupunkimme ja kuntamme kamppailevat nyt haastavana aikana. Hangossa on kuitenkin potentiaalia pärjätä tässä kisassa hyvin, kuten tämä ilta jo on osoittanut.

Från Hangö har i tiden världens största sillflotta åkt ut till vattnen utanför Island för att fiska. Alla känner vi ju till det breda leendet i Hangö kex som ännu pryder den gamla fabrikens vägg. I Hangö produceras både säkerhet för inhemskt bruk och högteknologiska produkter som förs ut i världen och hamnen bidrar till att vi får de varor vi behöver för vårt dagliga liv. Det finns både historia och nutid, traditioner, möjligheter och en oändlig potential till vad som helst här vid Finlands sydspets.

Som europa- och ägarstyrningsminister finns mitt kontor på Statsrådets kansli, där jag huserar tillsammans med statsministern. Statsminister Orpo beklagar att hans kalender inte tillät ett besök här ikväll, men han sänder sina varmaste gratulationer.

Pääministeri Orpo pahoittelee, että ei päässyt paikalle tänään, mutta välittää teille lämpimät onnittelunsa.

On suuri ilo olla täällä kanssanne tänään.

Det är en sann glädje att få vara här tillsammans med er och själv kunna säga grattis Hangö! Tack.

Matkalla maailman pelottomimmaksi kansaksi

Muistan lapsuudestani usein toistuneen leikin: Isäni nosti kätensä ylös ja alkoi lähestyä meitä lapsia pelottavasti muristen. Tiesimme leikin alkaneen. Isä oli muuttunut hirviöksi, joka vaappui hirmuisena perässämme, kunnes lausuimme taikasanat ”Miua stopp!”. Tämän seurauksena Miua-hirviö jäätyi paikoilleen. Kohta me lapset uhmasimme kohtaloamme uudestaan ja huusimme ”Miua hopp”, jolloin hirviö lähti uudelleen liikkeelle.

Leikin juju oli odottaa ”stopp” -sanan kanssa niin kauan, että hirviö oli jo aivan kannoillamme. Lopulta uhkarohkein tai varomattomin meistä kokeili onneaan vähän liikaa ja Miua-hirviö sai kaapattua hänet vangikseen. Vangin kohtalo oli kuitenkin kohtuullinen: kurituksen sijaan tiedossa oli kutitusta.

Lapsuuden Miua-leikki on ollut mielessäni viime aikoina, kun olen pohtinut omaa suhdettani pelkoon ja pelon hallintaan. Olen huomannut, etteivät koronan tai Ukrainan sodan kaltaiset tapahtumat herätä minussa lamaannuttavaa pelkoa, vaan ennen kaikkea tarpeen toimia. Ehkä Miua-leikki on valmistanut minua tosielämän varalle. Luotan siihen, että ”Miua” on pysäytettävissä, kunhan vain toimimme päättäväisesti.

Kuten olemme viime aikoina oppineet, valtioiden välinen hybridivaikuttaminen perustuu pitkälti pelon lietsomiseen. Vihollinen pistää liikkeelle monen näköisiä ja kokoisia ”miuoja”. Niiden herättämän pelon toivotaan joko lamaannuttavan meidät tai synnyttävän meissä vihaa.

Pelon tiedetään vaikuttavan käyttäytymiseemme negatiivisesti ja estävän meitä ajattelemasta loogisesti. Juuri siksi se on tehokas ase.

Voidaksemme torjua tällaisen vaikuttamisen, meidän pitää puhua avoimesti ja rohkeasti pelosta ja siitä, miten se meihin vaikuttaa. Uskon, että tekemällä pelon anatomian näkyväksi, pystymme taklaamaan ”Miuan”.

”All’odio dal timor breve è il passaggio.”, sanoi 1700-luvulla elänyt italialainen runoilija Giambattista Casti. Suomennettuna sanonta kuuluu ”Pelosta vihaan on lyhyt matka.”

Etenkin sosiaalista mediaa kuluttaessani huomaan Castin ajatuksen konkretisoituvan nimimerkkien takaa kuuluvana vihapuheena. Tällainen puhe ärsyttää, mutta se ärsyttää vähemmän, kun ajattelen puhujan olevan pelokas, pelkäävän. Pakotan itseni pohtimaan, mitä hän mahtaa pelätä ja miksi. Jos itse triggeröidyn jostakin asiasta, yritän yhtä lailla saada kiinni pelosta, joka ohjaa tunnettani: Pelkäänkö näyttäväni hölmöltä? Pelkäänkö jääväni asiani kanssa yksin? Pelkäänkö tulevani väärin ymmärretyksi?

Yhteiskunnallisella tasolla kysymys kuuluu: Mitä voimme tehdä, jotta tulisimme kaikki paremmin tietoisiksi käyttäytymisemme taustalla vaikuttavista peloista? Miten kehitämme tunneälyämme niin, että voimme kohdata tulevaisuuden haasteet ja mahdollisuudet yhdessä vahvoina ja pelottomina?

Pelottomuus on ominaisuus, jota on aina tarvittu ja jota tullaan aina tarvitsemaan uudistumiseen. Suomella ei ole mitään hätää, jos se kykenee uudistumaan. Talouden kuntoon laittaminen, vihreän siirtymän tekeminen, sote-uudistuksen läpivieminen edellyttävät kaikki uudistumiskykyä. Se on mahdollista vain, jos osaamme pelätä pelkoa, kuten Franklin D. Roosevelt on viisaasti todennut.

 

Muutama sana lehdistönvapaudesta 

Yksi Suomen keskeisistä periaatteista on koko itsenäisyytemme ajan ollut oikeusvaltion puolustaminen. Tämä periaate on tullut todeksi riippumattomassa oikeuslaitoksessa, sananvapaudessa, terveissä demokraattisissa rakenteissa ja lehdistönvapaudessa.

Näitä oikeusvaltioperiaatteen tukipilareiden olemassaoloa ja toteutumista suojelemme ja edistämme hallitusohjelmamme mukaisesti. Periaatteiden toteutumista vaadimme EU:n tasolla kokouksesta toiseen myös muilta jäsenmailta, muun muassa Unkarilta.

Lehdistönvapaus ei tarkoita sitä, että media olisi lakien yläpuolella. Lehdistönvapaus ei myöskään vapauta mediaa vaatimuksesta arvioida jatkuvasti oman toimintansa eettisyyttä. Mediaa edustavat kuitenkin ihmiset, eikä mikään inhimillinen toiminta ole koskaan virheetöntä. Virhearvioita tulee ja joskus oikean ja väärän välinen rajanveto tapahtuu vasta oikeudessa.

Viime päivinä onkin keskusteltu korkeimman hallinto-oikeuden päätöksestä määrittää ”Viestikoekeskus”-oikeudenkäynnin tuloksena Helsingin Sanomien toimittajille maksetut oikeuskulut veronalaiseksi tuloksi.  En kyseenalaista oikeuden päätöstä, mutta haluan kiinnittää huomiota siihen, miten korvausta määrittely veronalaiseksi tuloksi voi vaikuttaa tulevaisuudessa lehdistönvapauteen ja laajemmin myös yritysten toimintaan.

Ammattimaisesti toimiva media punnitsee julkaistavaksi aiotun sisällön julkaisukelpoisuutta huolellisesti ennen sen julkaisemista. Ammattimaisuus on määritelty tarkkaan journalistin ohjeissa. Huolellisen arvioinnin merkitys korostuu, kun kysymyksessä on arka aihe. Vaakakupissa on yleinen etu eli kansalaisten oikeus tietoon.

Viestikoekeskus-tapauksen kohdallakin on käyty tällaista median peruskäytäntöihin kuuluvaa pohdintaa. Helsingin Sanomat päätyi jutun julkaisemisen kannalle ajatellen, että niin tehdessään se toteuttaa lehdistön tehtävää. Oikeus päätyi toisenlaiseen lopputulemaan.

Se, että työntekijät jäävät virheellisen arvion maksumiehiksi on monella tapaa ongelmallista; korkeimman hallintaoikeuden tekemä linjaus voi aiheuttaa jatkossa paitsi itsesensuuria mediassa myös päätöksenteon takkuuntumista muissa organisaatioissa ja yrityksissä. Mielestäni olisi tästä syystä perusteltua käydä laajempaa yhteiskunnallista keskustelua siitä, pitäisikö oikeudelliset vastuut rajata aina koskemaan työntekijän sijaan yritystä tilanteessa, jossa työntekijä toimii työssään yrityksen ohjeiden ja linjausten mukaisesti.

Palaan lyhyesti vielä toiseen oikeusvaltion kannalta olennaiseen asiaan eli demokraattisiin rakenteisiin.

Me poliitikot olemme osa demokraattisia rakenteita. Olemme vastuussa edustamamme instituution toimintakyvystä, uskottavuudesta ja maineesta. Poliitikon ammatissa meitä syynätään välillä tiukastikin. Lukuisia lausuntoja antaessamme joudumme väistämättä tilanteisiin, joissa koemme lehdistön tulkinneen sanomisiamme väärin. Saatamme jopa kokea, että sanomisiamme on vääristelty. Kuten edellä totesin, lehdistön työ ei ole aina täysin virheetöntä ja joskus harmitus on aiheellista.

Poliitikkona olen kuitenkin ottanut lähtökohdaksi – ja usein toki joutunut huomaamaankin –  että virheellisten uutisointien juurisyy olen minä itse: olen ilmaissut itseäni löysästi tai liian tulkinnanvaraisesti. Poliittisena päättäjänä minun on tuettava lehdistönvapautta demokratian mahdollistajana. Meille kaikille lienee selvää, mikä on lehdistönvapauden vaihtoehto. Jos ei ole, voimme kääntää katseet itään ja punnita niin yksilöinä kuin kansanakin, millaisten rakenteiden varaan haluamme tulevaisuutemme pystyttää.

 

Benina Uotinen ny riksdagsassistent för minister Adlercreutz

Benina Uotinen har valts till riksdagsassistent för Europa- och ägarstyrningsminister Anders Adlercreutz (SFP). Uotinen tillträdde tjänsten den 4 december. Uotinen är politices kandidat från Åbo Akademi och på slutrakan av sina magisterstudier i folkrätt.

Uotinen är hemma från Esbo och har tidigare varit praktikant på europaparlamentariker Nils Torvalds stab i Europaparlamentet och på Finlands ständiga representation för FN i Genève samt arbetat som tjänsteman på myndigheten för digitalisering och befolkningsdata.

– Jag ser framemot de nya utmaningarna som följer av att få hjälpa Anders i riksdagen. Det erbjuder en utmärkt insikt i det dagliga politiska arbetet, säger Uotinen.

– Det gläder mig att få med Benina i teamet. Hon har bred internationell arbetserfarenhet och en positiv attityd vilket behövs för att kunna klara av det hektiska riksdagsarbetet, säger Adlercreutz.

Ajatuksia kansainvälisyydestä

Istun muurilla, joka on rakennettu mustista terävistä laavakivistä. Muuri liittyy valkoiseksi kalkittuun pieneen kivitaloon, jonka katolla kohoaa korkea kartiomainen savupiippu. Edessäni kadulla on joukko ihmisiä, jotka katsovat taakseen ja lähtevät yhtäkkiä juoksemaan kiljuen. Nurkan takaa ilmaantuu iso härkä, joka vetää perässään neljää miestä, jotka valkoisissa paidoissaan ja mustissa hatuissaan yrittävät köyden avulla hillitä ison härän hyökkäyksiä.

Selkäni takana avautuu kiviaitojen pieniin osiin pilkkoma ja sinisten hortensioiden koristama vihreä rinne, joka laskeutuessaan yhdistyy Atlanttiin. Maisema niin edessäni kuin takanani on jotain aivan muuta, kuin mihin olen kotona Kirkkonummella tottunut.

Olen 17-vuotias. Vain kuusi tuntia aikaisemmin olen laskeutunut lentokoneella Azorien saariryhmään kuuluvalle Terceiran saarelle keskelle Atlanttia. Vuosi on 1987.

Tällä saarella tulen asumaan portugalilaisessa perheessä kokonaisen vuoden ajan. Katson ympärilleni ja ymmärrän nopeasti, että vuosi tulee olemaan jotakin aika eksoottista.

”Sopeudu, Anders. Nauti ja sopeudu”, lausun mielessäni.

Minulle vuosi vaihto-oppilaana oli mullistava kokemus. Nykyperspektiivistä tarkasteltuna on helppo todeta, että se muutti elämäni.

Tuolla Azoreilla, kaukana manner-Euroopasta, asuin pienessä amerikkalaisten lahjoittamassa talossa, oikeastaan peltikontissa, johon oli muutama vuosi aikaisemmin tapahtuneen maanjäristyksen aiheuttaman tuhon seurauksena loihdittu nelihenkisen perheen koti. Tässä peltikontissa jaoin huoneeni kuuron veljeni ja käytännössä myös kanojen kanssa. Perhe oli sydämellinen. He jakoivat minulle kaikesta vähästään kaiken sen, minkä tarvitsin elääkseni turvallista elämää. Kävin koulua, sain ystäviä ja opin kielen.

Vaihto-oppilasvuoden aikana jouduin sopeutumaan itselleni täysin uudenlaiseen ympäristöön. Opin asioita, jotka ovat auttaneet minua vahvistamaan suhdettani omaa itseeni, muihin ihmisiin ja koko maailmaan. Kun tänä kesänä ensimmäistä kertaa 28 vuoteen palasin Azoreille tuntui, kun olisin siirtynyt ajassa taaksepäin. Kentällä meitä, vaimoani Iaa ja minua, vastassa oli liuta vanhoja ystäviäni. Kaikki yli kolmekymmentäviisi vuotta sitten kokemani palautui voimallisesti mieleeni. Koin tulevani kotiin. Toiseen kotiini.

Elämässä on monta vuoden pituista jaksoa. Jokainen niistä vaikuttaa meihin eri tavalla. Tätä vuotta edeltänyt vuosi ei minua juuri muuttanut. Tai sitä edeltävä. Vaihto-oppilasvuosi sen sijaan muutti kaiken.

Jätän tässä nyt tarkoituksella vertaamatta vaihto-oppilasvuottani sitä seuranneeseen vuoteen, josta muodostui elämääni mullistava siitäkin. Silloin tapasin vaimoni Ian – missäpä muualla kuin AFS:n kevätkokouksessa Turussa. Minä olin juuri palannut Azoreilta ja Ia puolestaan Australiasta.

Mutta nyt hetkeksi vielä siihen, miten vuosi Portugalissa ja Azoreilla heijastuu tähän päivään ja elämääni nyt, 35 vuotta myöhemmin.

Portugalin kieli avasi minulle oven latinankielisten maiden maailmaan. Portugalia osaavana omaksuin suhteellisen helposti espanjan kielen opiskeluvaihdossa ollessani Barcelonassa 90-luvun puolivälissä. Yhtä lailla matkaan tarttui italian kieli Udinessa, Italiassa opiskeluaikana työskennellessäni. Nyt EU-ministerinä olen aloittamassa ranskan kielen opinnot, sillä ranska on EU-kielenä minulle melkeinpä välttämätön.

Ja vaikka kielitaitoa voisi äkkiseltään pitää funktionaalisena hyötynä, omakohtaiset kokemukset ovat vakuuttaneet minut siitä, että kieli on tie kulttuurin ytimeen. Se, että puhut toisen ihmisen kieltä, kertoo siitä, että välität. Se kertoo halusta tutustua toiseen ihmiseen ja hänen taustaansa.

Tiedän kokemuksesta, että on aivan eri asia neuvotella EU-kokouksessa espanjalaisen kanssa EU:n rahoituksesta, kun hänelle välittyy viesti siitä, että tunnet ja arvostat hänen tapojaan, kieltään ja kulttuuriaan. Google translate pystyy teknisiin suorituksiin, mutta se ei pysty koskaan korvaamaan sitä empatiaa, joka yhdistää ja lähentää ihmisiä.

Tapasin viime viikolla EU-parlamentin puhemiehen Roberta Metsolan. Puhuimme yhteisistä kokemuksistamme ja erityisesti EU:n kruununjalokivestä Erasmus-vaihdosta. Se sai molemmat meistä hymyilemään. Erasmus-vaihto on asia, joka on niin positiivinen kuin joku asia vain voi olla. Ohjelma, joka rakentaa siltoja ja ymmärrystä Euroopan kansojen välille.

Minulla ei ole pienintäkään epäilystä siitä, etteikö Eurooppa olisi huomattavasti parempi ja dynaamisempi paikka, jos Erasmus-vaihto-opiskelijoiden määrä moninkertaistettaisiin. Tai jos sama tehtäisiin AFS-vaihto-oppilaiden osalta. Tässä onkin se vaihtariuden hienouden syvin ydin: toisista kulttuureista ja ihmisistä oppiminen rakentaa ystävyyttä ja ymmärrystä – ja sen kautta mahdollisuuksia toimia yhdessä yhteisten päämäärien eteen.

Vaihto-oppilaaksi lähteminen ei taida olla enää ihan yhtä suosittua kuin 35 vuotta sitten. Ehkä kysymys on siitä, että nykyään suurempi osa  nuorista ihmisistä saa tilaisuuden matkustaa lomilla kaukaisiinkin maihin. Kun itse lähdin vaihto-oppilaaksi, olin matkustanut vain vähän. Lentoni Azoreille oli yksi ensimmäisiä lentomatkoistani. Ne maat, joissa olin ollut, olivat laskettavissa yhden käden sormilla.

Mutta kysymys kuuluu: Voiko lomamatkaa verrata vaihto-oppilasvuoteen? Lomamatka on irtiotto arjesta, kun taas vaihto-oppilasvuosi on arkea, se on täynnä arkisia askareita eli ihan tavallista elämää. Järisyttäviä kokemuksia, mutta myös tylsistymistä ja koti-ikävää.

Koronan aikana Erasmus vaihto-oppilaiden määrä romahti, emmekä ole vieläkään päässeet takaisin sitä edeltäneelle tasolle. Kansainvälisyyden spektri tuntuu kapenevan muutenkin. Kieliä opiskellaan yhä vähemmän ja kaikki tuntuivat ajattelevan pärjäävänsä lingua francalla eli englannilla.

Itse väitän, etteivät lomamatkat tai virtuaalipelaaminen ole monipuolista kansainvälisyyttä. Samaan aikaan kohtaamme globaaleja haasteita, jotka on ratkaistava yhdessä, yli maa- ja kulttuurirajojen. Populismin ja polarisaation sijaan tarvitsemmekin kipeästi Martti Ahtisaaren kaltaisia maailmankansalaisia. Juuri sellaisten kasvattamisessa AFS:llä on tärkeä rooli.

Erilaisuuden ja kansainvälisyyden ymmärtäminen vaatii oman kokemukseni mukaan oman mukavuusalueensa ulkopuolelle astumista. Se edellyttää myös sitä, että sietää epävarmuutta. Kansainvälisyys on erilaisuuden hyväksymistä. Ja vielä tarkemmin ilmaistuna: se on kykyä nähdä arvoa erilaisuudessa.

Kun istuin kivimuurilla pienessä kylässä, Terceiran saarella, ymmärsin, että edessä oleva vuosi tulisi olemaan jotain aivan muuta kuin turvallinen tuttu elämä kotonani Kirkkonummella. Päätin tietoisesti ottaa vastaan kaiken, mikä eteen tulee. Päätin tietoisesti olla utelias ja rohkea. Antaa tilaa odottamattomalle pelon sijaan.

Kerron toisen kokemuksen elämästämme.

Seitsemän vuotta sitten kotiimme tuli 16-vuotias poika Colombiasta, Santiago. Santiago oli – ja on – äärimmäisen lahjakas nuori mies, joka oli jo ennen vaihto-oppilaaksi lähtemistään valmistunut ylioppilaaksi – kaksi vuotta vuosikurssiaan nopeammin. Hän valmistui maan parhaiden joukossa, minkä johdosta Kolumbian presidentti myönsi hänelle avokätisen stipendin sekä opiskelupaikan Bogotan yliopistossa.

Santiagolla oli siis edessään valmis polku suoraan yliopistoon. Hän koki kuitenkin, että ymmärsi maailmaa vielä liian kapeasti ja halusi siksi kansainvälistyä, nähdä maailmaa. Hän oli kuullut Suomesta. Maasta, jossa yhteiskunta toimii ja jossa on ensiluokkainen koulujärjestelmä. Hän ajatteli, että voisi oppia Suomesta asioita, joita hän sittemmin voisi hyödyntää Kolumbian hyväksi.

Ja oli hänellä muitakin tavoitteita. Hän oli jo 16-vuotiaana lahjakas matemaatikko, Kolumbian matematiikkamaajoukkueen jäsen. Vaatimattomana tavoitteenaan hänellä oli jonakin kauniina päivänä voittaa Nobelin fysiikan palkinto.

Mutta ensin hän halusi siis oppia lisää siitä, miten maailma muualla toimii.

Santiago tuli perheeseemme, sai ystäviä, oppi ruotsin kielen ja menestyi koulussa. Keväällä hänen päässään syntyi ajatus: Mitäpä jos hän jäisi sittenkin opiskelemaan Suomeen? Eurooppa tarjoaisi ehkä Kolumbiaa paremman pohjan kansainväliselle tutkijan uralle.

Me iloitsimme Santiagon innostuksesta ja kävimme hänen kanssaan Helsingin yliopistossa fysiikan laitoksen dekaanin juttusilla. Dekaani tunnisti nopeasti Santiagon lahjakkuuden, joka oli ilmeistä. Koska englanninkielistä batchelor-ohjelmaa ei silloin vielä ollut, dekaani kertoi, että he ottavat hänet avosylin vastaan, mutta että hänen tulisi ensin suorittaa opintoja muutaman kuukauden ajan avoimessa yliopistossa tullakseen sitten näyttöjen pohjalta hyväksytyksi tutkinto-opiskelijaksi.

Me tietenkin ajattelimme, että tämä oli hyvä suunnitelma. Mutta migri ajatteli toisin.

Santiago ei saanut oleskelulupaa ja Helsingin yliopiston sijaan hän pääsi korkeilla pisteillä Lundin yliopistoon opiskelemaan. Tällä hetkellä hän kehittää kvanttitietokoneiden algoritmeja Munchenissä

Suomi ei Santiagon kohdalla nähnyt kansainvälisyyttä voimavarana, mikä jätti minuun jäljen. Pettymykseni voimalla teen kaikkeni edistääkseni erilaisia vaihto-ohjelmia ja kansainvälisiä tutkintoja.

Kansainvälisyyteen tulee kasvaa. Kansainvälistymisessä tulee uskaltaa nähdä mahdollisuuksia riskien sijaan. Me tarvitsemme, maailma tarvitsee, yhä enemmän martti ahtisaaria.

Kerroin alussa ensimmäisestä iltapäivästäni vaihto-oppilaana. Kerroin, miltä pienen azorialaisen kylän jokavuotisen juhlan aloittava tourada a corda, härkäjuoksu, kadulla näytti.

Näiden juhlien, joita pienellä saarella oli kymmeniä kesän aikana, katukuvaan kuului myös fado ao desafio -nimistä perinteistä laulua laulava miesduo. Oma vaihto-oppilasisäni muodosti yhden duon toisen puoliskon. Hän oli todellinen mestarilaulaja, jonka koko saari tunsi.

Fado ao desafiossa kaksi miestä laulaa improvisoiden fadoa toisilleen.  Kyseessä on eräänlainen azorilainen versio ”rap battlestä”, eräänlainen kukkotaistelu. Toista laulajaa kuunnellaan, hänen sanomaansa tulkitaan, ja sitten jatketaan hänen aloittamastaan ajatuksesta – tai lähdetään väittelemään hänen kanssaan. Kaksi erilaista laulua muuttuu yhdeksi. Ellei toinen laulaja kuuntele toista, niin kokonaisuudesta ei tule mitään. Ellei toinen ymmärrä toisen sanomaa, niin laulusta tulee puuroa. Laulajien pitää siis uskaltaa kuunnella, ymmärtää ja heittäytyä. Viedä keskustelu uusille tuntemattomille urille.

Vaihto-oppilaskokemuksessa – niin isäntäperheenä kuin vaihto-oppilaana olemisessa – on kyse pitkälti samasta asiasta: kuuntelemisesta, ymmärtämisestä ja heittäytymisestä.

Tällä hetkellä elämäämme rikastuttaa Indonesiasta meille tullut Aesha (joka myös on tänään täällä läsnä). Hän on uskaltanut heittäytyä uuteen seikkailuun jättäessään vuodeksi taakseen tutun ja lämpimän kotiseutunsa Acehin. Acehin, jonne Martti Ahtisaari neuvotteli rauhan 2000-luvun puolivälissä, juuri ennen Aeshan syntymää. Me taas olemme uskaltaneet perheenä heittäytyä uuteen ottamalla Aeshan perheemme jäseneksi. Uskokaa tai älkää, emme aavistaneetkaan, miten vähän tiedämme musliminuoren arjesta

Haluan onnitella 75-vuotiasta AFS:ää ja kiittää järjestöä niistä lukemattomista elämää mullistavista kokemuksista, joita se on tarjonnut niin minulle, vaimolleni, lapsillemme kuin koko perheellemme.

(Puhe AFS Intercultural Programs Finland 75-vuotistilaisuudessa 25.11.2023)

Keynote, UNIFI Sustainability and Responsibility Seminar

Sustainability. What is it? It’s behaving. It’s being responsible. It’s what you teach your kids. But still something we often neglect when it really matters.

The obvious somehow becomes expendable. The factor that is totally crucial for long term viability or even profitability becomes something you postpone, push aside.

The topic of sustainability and responsibility in business is the biggest issue that faces our industries, our world,  today.

Because what we do today defines what the world will look like tomorrow.

Climate change affects everything and everyone in one way or the other. It affects the most basic things in our lives – from where it is possible to live to what kind of food we can grow and eat.

We are dependent on our ecosystems in everything we do. So why not take care of it. Why not give it the attention it deserves?

We know what to do.

We need to reduce our emissions. We need to stop the loss of biodiversity. We need a transition to clean, renewable energy. We need an industrial revolution.

And yes, I say industrial – because our businesses are central in contributing to the transition to a more sustainable economy.

As a fairly small player globally, one might think that what happens in Finland is not that important on a larger scale, but that could not be further from the truth. It’s not about our absolute share of global greenhouse gases. It’s about the positive impact we can make, it’s about our handprint.

I’ll give you one example. The frequency converter, a small device that makes electrical motors more effective, saves 135 000 000 tons of Co2 emissions annually and globally. That handprint comes to a large extent from Vasa, where Vacon, nowadays Danfoss, is one of the trailblazers in the field.

So what happens in Finland does not stay in Finland – we have every opportunity to show leadership and show the way.

By doing this, we are one step ahead – by promoting research and innovation on sustainability related issues we can create new solutions to the challenges we face.

And we all know these challenges need addressing. Therefore the demand for solutions, products and services in line with sustainability standards will grow – and Finnish businesses can be at the forefront of providing these solutions.

As an active member of the Europan Union, we have an important role to play as well.

The EU is the largest single market in the world. This is something of a favourite subject of mine, so if you’ll allow me, I would like to highlight this: it is the largest single market – in the world.

And what does this mean? It’s a market without borders. It means that it allows goods, services, and people to freely move within the union. It allows us to do trade and business with each other.

While creating a broader choice of products and services for all EU citizens, it also creates an opportunity for the EU to set standards.

And when the EU sets standards it has global implications. In a way, it’s as simple as that – when we are ambitious and demand more, the surrounding world needs to do more – if they want to take part in the largest single market in the world.

By looking ahead, by seeing opportunities instead of problems, and by thinking outside of the box instead of sticking our head into the sand we can have a real global impact – both Finland as a nation, and the European Union as a community on the global level.

That is why we need to work with an ambitious and serious agenda on the Green transition and on sustainable growth.

The European Commission introduced the EU Green Deal in December 2019 – almost exactly 4 years ago.

As you all know, the main goal is to make the EU climate neutral by 2050, and transform the EU economy to become more sustainable.

An important milestone in the EU Green Deal is the 2030 goal of reducing green house gas pollution by 55 per cent compared to the levels from 1990.

As the EU loves project names, and acronyms – I really have had to work on those – the goal of reaching this has been named “Fit for 55”, where 15 different legislative proposals have been put forward regarding climate, energy, transport, finance and taxation.

Not all of these are without problems for Finland of course. I would assume most of us have heard things about the Nature restoration law, or “Ennalistamisasetus” in Finnish – or the EU Forest Strategy, filled with acronyms like LULUCF and concepts like taxonomy.

I will not go into these today, but the public discussion around these clearly shows how difficult it will be to reach commonly accepted solutions to the existential problems we are facing.

That being said, it is of course important that EU regulation takes national realities into account. Therefore this government will put effort into be even more effective in influencing EU policy in a timely fashion, before they become decided regulation.

Even though there is a new Commission coming next year, and we have elections coming up and a new European Parliament where political power may shift, we can be fairly certain that the path we are on is the one that we will continue to walk.

The Commission President Ursula von der Leyen kept the green transition as the number one concept also in her recent State of the Union speech.

The new Commission, no matter how it will look like, will begin by shaping the 2040 goals, on our way to 2050. This is one of the major tasks right at the start of the new term.

I think it’s important to make sure that we also see the opportunities that exist within these challenges.

Because even though we face serious challenges in many sectors, we have also done many things right in Finland. It is not a coincidence that our green transition investment pipeline exceeded 100 billion euros.

Us being trailblazers in the green transition is due to us having the cheapest electricity in Northern Europe and the best electricity grid. And those things again, are due to us being ahead in the very same green transition. Is it the Chicken or the egg? Kind of both at the same time.

As Nordic countries we also have an opportunity to carry the issue forward together and set an example for our fellow member states.

Dear friends,

We have to remember that sustainability is a cross-sector concept, in order to affect real change we need to see action on all levels in society.

Higher education plays an important role here.

Finland has been strongly involved in promoting the construction of the European Education Area. We can congratulate ourselves on the fact that Finnish universities have been very successful in the highly competitive European Universities initiative, with 19 universities already participating.

We’ve certainly had challenges recently – Russia’s brutal war of aggression in Ukraine, the pandemic, and heightened tensions in world politics underline the importance of a crisis-resistant society, both at a national and a European level. This highlights the need to make sure students preserve their faith in a better future, and here we all have a responsibility.

Universities, through their research knowledge and expertise, have an important role to play in building crisis resilience and security of supply, and in supporting the EU’s self-sufficiency and strategic autonomy.

Universities can and should be able to respond to the rapidly changing skills needs of the labor market, and support business renewal as well as raising the education levels of the population.

I firmly believe that the free movement of students, researchers and scientists within and outside the EU provides the best added value.

The Erasmus programme, for example, is the crown jewel of European student exchange. I would strongly encourage students, teachers and researchers alike to take part in exchange programmes and the various European cooperation projects that are offered.

My own journey through exchange studies both in Portugal and Spain certainly shaped me and my life. I cast my vote for Finland’s entry into the EU while I was living the European dream, as an Erasmus student in Barcelona.

We know that there will be fierce competition for talent, it’s obviously already happening today, but will be even more fierce tomorrow. Industrial productivity, the prosperity of our societies and the achievement of our climate objectives depend in large part on the ability to retain and attract workers.

This is not only my view, but it is widely shared in the EU member states. In the conclusions of the European Council, this has repeatedly been at the forefront.

The need to strengthen education and research is key when we want to reinforce our strategic autonomy and competitiveness. The emphasis on strong cooperation in education and research is therefore very important for us.

The availability of skilled labour has recently been at the center of many Commission initiatives. All fields are included – some are more vital than others; the clean transition, cybersecurity, the battery industry, digital skills, well educated teachers, knowledge of space and so on.

We must also talk about a commitment to research and development funding. The current government is committed to a historic long-term investment. This will significantly strengthen the capacity of universities and research institutions.

From next year, we will substantially increase the level of national R&D funding towards 4 percent of GDP. Our firm intention is to create a solid basis and conditions for improving Finland’s competitiveness long into the future.

These increases will be targeted at activities with the widest possible impact on productivity and economic growth.

Particular emphasis will be placed on basic research at universities, applied research at universities of applied sciences and on increasing and modernising researcher training, so that we can make the most of this investment.

Finland has also long argued that all EU member states should increase R&D investment towards the commonly agreed EU target of 3 percent of GDP.

We are now setting a good example – and our 4 per cent target and its implementation has indeed attracted a lot of interest from both other member states and also from the European Commission.

Dear friends –

It comes down to this. The green transition is a huge opportunity for all of us. For businesses, for education, for society. Over 100 billions of investments are queueing up at our border. If even a small part of those become reality the benefits are substantial.

This is an industrial revolution and the universities are the factories of the future. We already some of the tools to make it happen. You create more as we speak. The opportunities lie ahead of us. They are  obvious, they are crucial, and fortunately even profitable.  So no more postponements. No pushing aside. Let’s get to it.

(Keynote held att Svenska Handelshögskolan 7.11.2023)

Utredning om EU-karriärer visar hur underrepresenterade Finland är i Bryssel Minister Adlercreutz: I EU behövs fler finländare

Flera nordeuropeiska länder, inklusive Finland, riskerar att hamna i en situation där betydligt färre av deras medborgare arbetar i EU-uppdrag än vad man skulle kunna anta utifrån deras andel av befolkningen i EU. Det här är en sak som vi varit bekymrade över en längre tid. Synen på EU och EU:s existensberättigande påverkas av hur stor andel av medborgarna i ens hemland som arbetar vid EU-institutionerna. Upplever man att ens egen röst blir hörd i EU eller inte? Den färska utredningen om EU-karriärer är central med tanke på Finlands inflytande i EU. Utredningen redogör för orsakerna till underrepresentation och erbjuder lösningar för att förbättra situationen.

Det handlar om unionens trovärdighet i medborgarnas ögon, men också om kvaliteten på unionens politikåtgärder. Kännedom om de olika ländernas särdrag förbättrar i synnerhet kommissionens initiativ.

Så som vi också konstaterat i vårt regeringsprogram är Europeiska unionen Finlands viktigaste referensram och värdegemenskap inom såväl politik som ekonomi. I vår EU-politik betonas främjande av konkurrenskraften och den inre marknaden samt en hållbar tillväxtpolitik som utgår från att förbättra medlemsstaternas offentliga finanser och skuldhållbarhet.

Dessutom vill vi stärka EU:s globala roll och handlingsförmåga. EU är inte vår försvarspolitiska lösning, men unionen har en tydlig säkerhetspolitisk dimension.

Konsekventa politikåtgärder för att bekämpa klimatförändringar och bevara den biologiska mångfalden måste vidtas i EU också i fortsättningen. Vi främjar investeringar i ren energi och utnyttjar naturresurser på ett hållbart sätt. Med tanke på unionens funktion och trovärdighet är det särskilt viktigt att främja rättsstatsprincipen och korruptionsbekämpningen i EU. I ett globalt perspektiv har EU en central roll när det gäller att främja de mänskliga rättigheterna och demokratin.

Allt detta förutsätter goda förbindelser mellan Helsingfors och Bryssel. Ju bättre människorna i kommissionens korridorer känner till våra synpunkter och särdrag, desto bättre förutsättningar har vi att främja dessa frågor på EU-nivå. Att främja EU-rekryteringar ska därför ses som ett sätt att effektivisera inflytandet i EU.

Tillsammans med kommissionen har vi utarbetat en handlingsplan med målet att öka antalet finländare som arbetar i EU. Åtgärder behövs naturligtvis både här i Finland och i Bryssel.

Under hösten kommer regeringen att dra upp riktlinjer för prioriteringarna i EU-inflytandet både under den nuvarande kommissionens återstående mandatperiod och med tanke på den kommande kommissionens program. Dessutom säkerställer vi tjänstemännens kunnande i EU-frågor och främjar finländska tjänstemäns tillträde till EU-uppgifter och avancering vid institutionerna. Våra förutsättningar för föregripande inflytande förbättras också genom att antalet nationella experter och praktikanter (NEPT) vid EU-institutionerna ökar. I budgeten för nästa år ingår en nivåhöjning för finansieringen av de nationella experterna.

Det är viktigt att politiska beslut grundar sig på tillförlitlig information. Nu har vi en utredning som ger en utmärkt grund för riktlinjer och påverkansåtgärder både på kort och på längre sikt.

Det är i Finlands intresse att EU utvecklas till en bättre och mer fungerande union. Därför behövs det fler finländare i EU.

Publicerad på statsrådets nätsidor den 6.10.2023.