Potilasturvallisuuslain säätäminen oli oikea ratkaisu vaikeassa tilanteessa

Tässä tulee lyhyt yhteenveto siitä, mitä ajattelen potilasturvallisuuslaista. Toivon, että se auttaa sinua luomaan oman käsityksesi asiasta.

En usko, että kukaan eduskunnassa pitää potilasturvallisuuslaista. En usko kenenkään ajattelevan, että se ratkaisee hoitoalan ongelmia pidemmässä juoksussa. Olen taipuvainen myös ajattelemaan, että kaikki eduskunnassa ymmärtävät – riippumatta siitä, miten asiassa äänestivät – että tässä keskustelussa kaikki vaihtoehdot ovat huonoja ja että tehty päätös oli vaikeassa tilanteessa ainoa mahdollinen.

Potilasturvallisuuslain säätäminen ei tarkoita sitä, että me päättäjät voisimme tai olisimme halukkaita sulkemaan silmämme hoitoalan ongelmilta. On olennaista myöntää, että sen syntyyn ajaneet syyt juontavat aiemmista poliittisista epäonnistumisista.

Lakien säätäminen on selkeä, useita kuulemisia sisältävä prosessi. Tämä johtuu siitä, että äänestysnappia painaessamme meidän kansanedustajien on pystyttävä perustelemaan oma kantamme. Asiantuntijoiden lausumisilla on lainsäätäjien työssä tärkeä rooli, mutta kansalaisyhteiskunnassa on tärkeää käydä avointa ja vuorovaikutteista keskustelua myös kansalaisten ja heidän edustajiensa kanssa – mielellään rakentavaa sellaista. Juuri siksi kirjoitan tämän tekstin. Se kuvaa omaa näkemystäni asiasta ja kutsuu sinut jakamaan omasi.

Hoitoala on kriisissä. Meillä on liian vähän henkilökuntaa ja voi perustellusti sanoa, että palkka ei vastaa sitä vastuuta, jota hoitajat työssään joutuvat kantamaan. Meillä on takanamme globaali pandemia, joka on rasittanut koko alaa. Tämä on tilannekuva, jossa teemme ratkaisuja.

Lakosta on puhuttu koko vuoden ajan. Se oli ajankohtainen keväällä ja tuli ajankohtaiseksi taas syksyllä. Lakon laajuus aiheutti sen, että potilasturvallisuuteen liittyvä lakipaketti tuli ajankohtaiseksi.

Lakosta sovittaessa sovitaan yhteisesti myös niin sanotusta suojelutyöstä. Suojeluytyö mahdollistaa sen, että välttämättömät hoitotoiminnot pysyvät käynnissä lakosta huolimatta ja varmistaa sen, ettei lakko vaadi ihmishenkiä.

TEHY ja Super ilmoittivat, että lakko koskee tietyissä sairaaloissa myös teho-osastoja. Ne ilmoittivat myös, etteivät suostu sitoutumaan suojelutyöhön.

Ilmoitus asetti meidät poliitikot vaikeaan tilanteeseen. Lakko teho-osastolla tarkoittaa sitä, että ihmishenget ovat suojelutyöstä kieltäydyttäessä vaarassa, sillä teho-osastoilla on potilaita, joita ei voida siirtää toiseen sairaalaan saamaan samankaltaista hoitoa. Potilasturvallisuuslaki, joka nyt säädettiin varmistaakin viimeisenä keinona sen, että osastoilla, jossa ihmishenget ovat selkeästi vaarassa, on tarvittava työvoima kriittisten hoitotoimenpiteiden suorittamiseksi.

Potilasturvallisuuslaki ei siis tarkoita, että lakko kielletään tai pysäytetään, vaan ainoastaan, että sen aikana suoritetaan ihmishenkien suojelemiseksi tehtävä työ.

Ymmärrän, että laki herättää ristiriitaisia tunteita. Koko ala on vaikeassa tilanteessa ja viimeiset vuodet ovat olleet erityisen raskaita. En kuitenkaan näe, että meillä olisi ollut muuta vaihtoehtoa kuin säätää potilaiden turvallisuuden varmistava laki. Kuten perustulakivaliokunta totesi: Jos kaksi oikeutta, oikeus elämään ja oikeus lakkoilemiseen, asetetaan vastakkain, oikeus elämään on etusijalla. Ja: Oikeus lakkoon pysyy edelleen voimassa, potilasturvallisuuslaista riippumatta.

Jos TEHY ja Super eivät olisi uhanneet lakolla teho-osastoilla ja varsinkin, jos he olisivat suostuneet suojelutyöhön, tätä lakia tuskin olisi säädetty.

On selvää, että tällä lailla on negatiivisia vaikutuksia. Siksi se tulee kiristämään tilannetta entisestään. Yksi negatiivisimmista vaikutuksista on kiistan synnyttämä negatiivinen mielikuva hoitoalaa kohtaan. Tämä on vakava tilanne, sillä ala kärsii jo valmiiksi työvoimapulasta. Me päättäjät olemme viimekädessä vastuussa siitä, että suomalaisilla säilyy oikeus korkeatasoiseen julkiseen terveydenhoitoon. Siksi päättäjät eivät voi paeta vastuuta jo aiemmin tehdyistä vääristä päätöksistä. Uusi alueellinen hallintojärjestelmä on kovan paineen edessä ja jokaisella aluevaaleissa valituksi tulleen on syytä ottaa työnsä äärimmäisen vakavasti.

Olen yrittänyt seurata aktiivisesti terveydenhuollon akuuttia tilannetta. Eräässä sairaalassa näyttää tänään siltä, että tiettyinä päivinä teho-osastolla ei ole ensimmäistäkään hoitajaa. Keskustelin myös henkilön kanssa, joka työskentelee erään ison sairaalan leikkausosastolla. Hän kertoi, että hoitojono on tuplaantunut viime keväästä. Leikkaukseen pääsyä odottaa nyt jo 1500 potilasta. He eivät tällä hetkellä pysty tekemään lainkaan sellaisia leikkauksia, jotka edellyttävät potilaan yöpymistä sairaalassa. Moni leikkaussali on poissa käytössä, koska hoitajia ei ole. Ja kyllä, tilanne on jo nyt potilasturvallisuuden kannalta monessa paikassa kriittinen.

Hoitoalan kriisi on kriisi, joka vaatii akuutteja, mutta samalla harkittuja ja aikaa kestäviä toimenpiteitä. Kriisi osoittaa, että hoitoalalla on tehtävä sekä rakenteellisia muutoksia että kehityttävä organisaatioiden johtamisessa. On aivan kriittistä saada alalle riittävästi motivoitunutta henkilökuntaa. Ja kyllä, tarvitsemme todennäköisesti myös lisää hoitoalan opiskelupaikkoja.

Mitä tulee palkkakeskusteluun, niin on hyvä pitää mielessä, että eduskunnan ja siellä työskentelevien poliitikkojen rooli ei ole palkkojen säätäminen. Jos työmarkkinaosapuolet tulevat siihen tulokseen, että palkat nousevat, meidän poliitikkojen velvollisuus on etsiä ne varat, jolla tämä voidaan kustantaa. Jo tässä vaiheessa on rehellistä todeta, että tällöin puhutaan priorisoinnista.

Ongelman ratkaisemisessa on tärkeää edetä oikeassa järjestyksessä. Ei ole mielekästä ajatella, että antaisimme eduskunnasta määrärahat nouseviin palkkakuluihin ja vasta sen jälkeen käytäisiin työmarkkinoilla palkkaneuvottelut. Tämä johtaisi ongelmiin, joista syntyy helposti liuta uusia ongelmia inflaatiota silmällä pitäen.

Eduskunnan onkin epävakaassa taloudellisessa tilanteessa pysyttävä entistä suuremmalla syyllä lestissään. Vuoden 2007 vaalikeskustelun virheitä ei ole syytä toistaa. Silloin vaalien alla samasta aiheesta käydyn keskustelun jäljet eivät olleet hyvät. Itse pidän vastuullisena olla politisoimatta hoitoalan ongelmia. Niiden ratkaisemiseksi tarvitaan nyt parlamentaarista yhteistyötä ja myös aitoa luovuutta. Vaalilupauksista on pitkä matka rakenteelliseen uudistukseen, johon pitäisi laittaa kaikki paukut.

Lopuksi:

On syytä muistaa, että kunta-ala sai palkankorotuksen keväällä. Sen saavat myös hoitajat. Kun hoito siirtyy hyvinvointialueelle, palkkoja harmonisoidaan. Tämä tarkoittaa, että niitä korjataan ylöspäin niin, että ne ovat koko alueella samat. Jo tämä tiedossa oleva korotus maksaa valtiolle arviolta 680 miljoonaa euroa. Se on palkankorotus heille, jotka tällä hetkellä saavat muita vastaavissa tehtävissä oleviin verrattuna matalampaa palkkaa. On selvää, ettei tämäkään korotus korjaa systeemistä ongelmaa, mutta monelle se on siitä huolimatta tuntuva korotus.

Tilanne on kärjistynyt. Kovat keinot on otettu käyttöön. Kuntatyönantajat olisivat voineet olla joustavampia. Uskon, että neuvotteluja edistäisi se, että molemmat osapuolet nollaisivat tilanteen, vetäisivät henkeä ja aloittaisivat uudelleen. Kaikki haluavat löytää ratkaisun alalle, jonka hyvinvoinnista kaikki suomalaiset ovat vääjäämättä riippuvaisia.

Auttakaamme Ukraina maaliin asti.

Kremlin muurien sisäpuolella pohditaan tällä hetkellä kuumeisesti, miten Harkovan katastrofi saadaan käännettyä puolustusministeriön, kenraalien ja Shoigun syyksi. Ukrainan viime viikon vastahyökkäys on Venäjän armeijan suurin tappio sitten operaatio Barbarossan alkuvaiheen.

Venäjän lähtö Harkovan oblastista ei ollut ”hallittu suunniteltu vetäytyminen” vaan monella alueella paniikinomainen pakeneminen, jonka jäljiltä ukrainalaisille jäi saaliiksi iso määrä hyvin arvokastakin kalustoa. Venäjästä on paradoksaalisesti tullut Ukrainan armeijan ehkä suurin aseavun antaja.

Aloite on nyt Ukrainalla, mutta sota ei millään muotoa ole ohi. Venäjällä ei kuitenkaan ole helppoa ulospääsyä tästä tilanteessa. Käsitys Venäjästä sotilasmahtina on pikkuhiljaa murentunut Ukrainan sodan aikana. Korruptio, jäykkä komentorakenne, koulutuksen ja kaluston puutteet ovat ilmeiset. Tiikeri on tehty paperista eikä sillä ole vaatteita.

Tämä on se hetki, jolloin lännellä on mahdollisuus vaikuttaa ratkaisevasti siihen, mitä seuraavien kuukausien aikana tapahtuu. Tukemalla Ukrainaa riittävästi voimme varmistaa, että aloite säilyy Ukrainalla. Sillä olisi myös moraalisen yliotteen kannalta iso merkitys.

Saksa on nostettu tikunnokkaan puutteellisen aseapunsa takia hyvästä syystä. Moni muukin maa voisi kuitenkin auttaa enemmän. Ranskan apu on ollut mitätöntä emmekä mekään huikeita määriä ole lähettäneet.

Keskustelua on pitkään käyty niin lentokoneista kuin panssarivaunuistakin. Kynnys niiden lähettämiseen on kuitenkin ollut korkea. Suomi voisi tässä näyttää esimerkkiä. Lopullisen arvion tekee Puolustusvoimien johto, mutta minun on vaikea nähdä, etteikö seuraava olisi mahdollista tai intressiemme mukaista:

Suomella on noin 200 Leopard 2 vaunua, joista puolet ovat vanhempaa 2A4-mallia. Jos me lähettäisimme näistä osan, vaikka parikymmentä vaunua, niin se voisi avata sen tulpan, joka tällä hetkellä on estänyt muita maita lähettämästä vastaavaa kalustoa. Tällaisen johtajuuden seurannaisvaikutukset voisivat olla avun näkökulmasta isot.

Meillä on myös pehmeämpää apua tarjottavana: Talvi tulee ja talvivarusteista on puutetta, molemmin puolin rintamalinjaa. Se joukko, joka ei palele, taistelee tehokkaammin.

Ja myös: Meillä on myös kohtalaisen vanhaa Pasi-kalustoa. Voisimmeko lähettää niistä osan ja vastaavasti tilata itsellemme uudempia korvaavia vaunuja Patrialta.

Venäjällä kuuluu jo soraääniä. Tyytymättömyys sodan etenemiseen on kasvussa. Ja kyllä, sana ”sota” on jo otettu Venäjälläkin käyttöön. Uusia joukkoja on vaikea kieltäytymisten takia lähettää Ukrainaan ja mobilisaatiokaan ei tilannetta paranna. Se olisi avoin tunnustus häviöstä mutta myös hidasta apua: Uusien joukkojen kouluttaminen tappioita korvaamaan kestää, eikä heille tällä haavaa ole tarjolla edes kunnon varustusta. Järjestelmän ytimeen juurtunut korruptio on ajanut koko puolustusvoimien huollon ja logistiikan karille.

Jos EU ja länsimaat nyt pystyvät nostamaan apunsa seuraavalle tasolle Ukrainalla on mahdollisuus ajaa Venäjä ulos maastaan ja sen kautta saavuttamaan se rauha, jonka maa ansaitsee.

Tämä on se hetki, jolloin EU:n tulee näyttää, että energiakriisi ei ole ainut fokuksemme. Selviämme kylmästäkin talvesta. Ja selviämme siitä paremmin, jos tämä sota saadaan loppumaan. Hyvällä lykyllä sen loppuminen ja Ukrainan voitto saa alulle myös suunnanmuutoksen Venäjän politiikassa.

Taiteen perusopetuksen merkitys tulevaisuuden työelämätaidoissa  

Käsite ’luovuus’ esiintyy monissa eri alojen strategioissa ja kehittämisohjelmissa. Luovuusosaamisella tavoitellaan kykyä ajatella toisin, tuottaa jotain uutta eli innovoida.

Opetushallituksen Osaaminen 2035 -julkaisussa on lueteltu tulevaisuuden osaamistaidot, joista yksi keskeisimmistä on luovuusosaaminen. Luovuus on innovaatio-osaamisen perusta. Keinoja tavoitteen saavuttamiseksi on toistaiseksi näkynyt enemmän puheissa kuin teoissa.

Koulussa mahdollisuudet luovuuskasvatukseen ovat vähäiset. Luovuusaineet on perusopetuksen opetussuunnitelmasta perattu minimiin. Lukiokoulutuksessa luovuusaineiden kurssivalinta on vähäistä, sillä valintoja ohjaavat tulevan opiskelupaikan pääsykoevaatimukset, eivätkä luovuusosaamista lisäävät oppiaineet kuten musiikki ja kuvataiteet. Taideaineiden harrastaminen riippuukin pitkälti siitä, minkälaisia mahdollisuuksia asuinalue tarjoaa tai mihin perheellä on valmiudet ohjata lasta.

Suomessa on korkeatasoinen luovien aineiden koulutusjärjestelmä, taiteen perusopetus, joka tarjoaa mahdollisuuden harrastaa eri taiteen lajeja sekä väylän taidealan ammattikoulutukseen. Koulutus- ja harrastusjärjestelmä on ainutlaatuinen, jollaista ei löydy maailmassa mistään muualta. Taiteen perusopetuksessa opiskelee vuosittain 128 000 oppilasta. Opetusta annetaan 86 prosentissa Suomen kunnista. Opetusta annetaan yhdeksässä taiteen alassa, jotka ovat arkkitehtuuri, kuvataide, käsityö, mediataiteet, musiikki, sanataide, sirkustaide, tanssi ja teatteritaide.

Musiikkiopintojen päättötodistuksen saavalla nuorella on usean vuoden tavoitteellinen ja pitkäjänteinen opiskelu-ura takanaan, johon on kuulunut tuhansien tuntien harjoittelu ja esiintymisiä yksin ja yhdessä toisten opiskelijoiden kanssa. Jos opiskelija on aloittanut jo varhaisiän musiikkikasvatuksessa, muskarissa, hänellä saattaa olla jopa 18 vuoden musiikkikasvatustausta.

Luovuuden lisäksi musiikin opiskelu tutkitusti lisää lapsen ja nuoren hyvinvointia, ehkäisee syrjäytymistä, auttaa oppimisvaikeuksissa sekä lisää yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Musiikkileikkikoulussa lapsi oppii kuulon ja rytmiikan kautta jäsentämään kuulemaansa, millä saattaa olla ratkaiseva merkitys lukemisen ja kirjoittamisen oppimisessa. Musiikin kuuntelu vaikuttaa aivojen tunnealueisiin ja siten itseilmaisutaidon kehittymiseen. Musiikki vaikuttaa myös positiivisesti matemaattisten aineiden oppimiseen. Soittamisen kautta lapsi oppii hienomotorisia taitoja, keskittymiskykyä ja esiintymis- sekä sosiaalisia taitoja.

Luovuusosaaminen saavutetaan ainoastaan panostamalla siihen. Tällä hetkellä taiteen perusopetuksen rahoitus valtion budjetista on vain 0,14 prosenttia. Lisäämällä opetuksen järjestämislupia, opetuskohtaisia valtionosuuksia sekä harkinnanvaraisia avustuksia opetuksen saavutettavuutta voitaisiin laajentaa koko Suomeen.

Koulutuspoliittisilla toimilla voidaan muskaritoiminta laajentaa koskettamaan kaikkia esiopetuksessa olevia 5-6 vuotiaita lapsia. Opetus saavuttaisi täten myös ne perheet, jotka eivät sosioekonomisista tai muista syistä pysty tarjoamaan lapsille taidekasvatusta. Samalla vahvistettaisiin saavutettavuutta niiden nuorten osalta, jotka haluavat jatkaa taidekasvatuksessa koulun ohella.

Koulutuspoliittisessa ohjelmassa tulisi lisäksi huomioida, miten taiteen perusopetuksen opinnot ja koulutuksen päättötodistus luetaan hyväksi opiskelijavalintojen pisteytyksessä. Pääsykoeuudistuksen seuraavassa vaiheessa tulisi huomioida valintakokeissa taiteen perusopetuksen koulutusputken läpikäyneet nuoret alasta riippumatta. Vähimmäisvaatimus olisi lukea hyväksi taiteen perusopetuksen päättötodistus sellaisilla aloilla, joissa koulutetaan tulevia varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen pedagogeja.

Hyödyntämällä taiteen perusopetuksen koulutus, eri koulutusjärjestelmien välinen yhteistyö ja rahoituksen nostamisella, varmistettaisiin, että Suomessa on vuonna 2035 työelämässä taidealan ammattilaisten lisäksi eri alojen osaajia, joilta löytyy myös luovuusosaamista.

Mielipidekirjoitus on kirjoitettu yhdessä Lilli Paasikiven ja Satu Robergin kanssa.

Julkaistu Helsingin Sanomissa 6.9.2022.

Erdogania odotellessa, tulevaisuuteen katsoen

Kun minä viime vuoden joulukuussa peräänkuulutin Nato-hakemusprosessin käynnistämistä, en voinut uskoa, että muutos yleisessä mielipiteessä tapahtuisi näin nopeasti. Putinin järjenvastainen hyökkäyssota sai meidät arvioimaan tilannettamme nopeasti uudelleen.

En myöskään uskonut, että ratifiointi voisi olla hyvinkin pitkä prosessi. Niin tässä kuitenkin nyt uhkaa käydä. Turkki ja Erdogan vakuuttivat tukeaan ennen hakemusta, mutta käynnistivät heti sen jättämisen jälkeen pitkäveteisen kaupankäyntiprosessin, jonka loppua ei näy.

Tällä hetkellä on mahdoton sanoa, koska takalukko aukeaa. Erdoganilla on omat huolensa: Hänen kaikkien talousoppien vastainen talouspolitiikkansa on ajanut Turkin talouskriisiin. Tilannetta ei helpota Ukrainan sodan käynnistämä maailmanlaajuinen inflaatio ja energiakriisi.

Tällaiseen tilanteeseen on autokraattisten johtajien pelikirjassa selvä ohje: Käännä katse muualle. Puhumalla terrorismista ja kytkemällä se Suomen ja Ruotsin NATO-hakemuksiin voi näyttäytyä vahvana johtajana tilanteessa, jossa kansalaisten tyytymättömyys politiikan hoitoon syystäkin on matala.

Tämä kaikki tarkoittaa, että voimme hyvin joutua odottamaan ensi kesään ennen kuin lopullinen ratifiointi tapahtuu.

Jos olemme jotain oppineet Ukrainan sodasta, niin se on se, että Venäjän sotilaallinen kyvykkyys on huomattavasti luultua pienempi. Tästä syystä kaikesta käynnissä olevasta propagandasta huolimatta toivon kaikkien suomalaisten suhtautuvan ratifiointiprosessin hitaaseen etenemiseen rauhallisesti.

Meillä on uskottava puolustus ja hyvin hoidetut Puolustusvoimat. Puolustusvaliokunnan jäsenenä olen päässyt seuraamaan läheltä Puolustusvoimien reagointia niin Ukrainan auttamisen kuin tulevaisuuteen valmistautumisen suhteen. Tilanne on Puolustusvoimilla hyvin hallussa.

Nato-prosessi on tuonut Suomelle positiivista huomiota: Suomesta ollaan nyt kiinnostuneempia kuin pitkään aikaan. Eduskunnassa on vieraillut delegaatio toisensa jälkeen pitkin alkuvuotta. Kaikissa heidän kanssaan käydyissä keskusteluissa olen huomannut saman asian: Meitä halutaan tukea, mutta meistä ollaan muutenkin ihan uudella tavalla kiinnostuneita.

Harmaasta ajasta ei kannata puhua – odottaessamme Erdoganin poliittisen takalukon avautumista, kannattaa hyödyntää tämä meihin kohdistunut positiivinen huomio.

Suomi on vakaa ja turvallinen, ehkäpä maailman turvallisin, maa, johon on hyvä investoida. Sitä kuvaa meidän poliitikkojenkin on syytä ylläpitää. Poliittisen syksyn alkaessa huomion tulee keskittyä isoon kuvaan, pitkäjänteisen ja ennustettavan politiikan vahvistamiseen. Ja siihen, että astumme kohta uuteen aikaan, Naton jäseninä.

 

Adlercreutz: Tarvitsemme oppisopimuksia, ennustettavaa verotusta ja pikakaistan työperäiselle maahanmuutolle

Toisiaan seuraavat kriisit saavat taloutemme epätasapainoon. Koronapandemia, Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa ja meneillään oleva energiakriisi ravistelevat talouden rakenteita. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz on huolissaan yritysten selviytymisestä ja vaatii uudistuksia työvoiman saatavuuden turvaamiseksi.

– Kun keskustelen yritysten kanssa, on työvoiman puute suurin yksittäinen esiin tuleva haaste. Ja kuten aina, tarvitaan useita toimia. Meillä on yli 300 000 työmarkkinoiden ulkopuolella olevaa 15–59-vuotiasta. Samalla meillä on suuri työvoimapula ja suuria demografisia haasteita, Adlercreutz sanoo.

– Työttömiä on kannustettava entistä enemmän uudelleenkouluttautumaan, mutta meillä on oltava myös toimiva oppisopimusjärjestelmä. Tällä hetkellä  kustannukset yrityksille ovat yksinkertaisesti liian suuret. Samaan aikaan meillä on suuri joukko nuoria, jotka selvästi hyötyisivät tällaisesta koulutusmuodosta. Joustavampi ja yrityksille edullisempi oppisopimusjärjestelmä olisi osa ratkaisua. Kaikkea meidän ei myöskään tarvitse keksiä itse – Keski-Euroopassa löytyy malleja, joita voisimme helposti soveltaa täällä Suomessa.

Adlercreutz haluaa parempia prosesseja työperäiselle maahanmuutolle.

– Tarvitsemme sujuvampaa työperäistä maahanmuuttoa. Tarveharkinta, jota sovelletaan EU:n ja ETA:n ulkopuolelta tulevalle työvoimalle on poistettava. Voisimme aloittaa paikallisilla kokeiluilla lievittääksemme olemassa olevia pelkoja. Yritykset, jotka todistettavasti täyttävät velvoitteensa, voisivat saada kevyemmän prosessin. Meidän täytyy luottaa yrityksiimme.. Tämä vapauttaisi myös viranomaisresursseja, joita tarvitaan muualla.

Ukrainan sota on muuttanut useiden yritysten toimintaolosuhteita kuluneen vuoden aikana. Adlercreutz peräänkuuluttaa pitkän aikavälin ajattelua.

– Yritykset eivät tee sijoituksia elleivät he voi olla varmoja siitä, että se, mikä pätee tänään, pätee myös huomenna. Verotuksen on oltava kilpailukykyinen, mutta myös ennustettava. Työn ja pääoman verotus ei voi olla pelinappulana jokaisessa budjettiriihessä. Meidän on kyettävä sitoutumaan ennustettavissa oleviin pitkän aikavälin linjanvetoihin, Adlercreutz päättää.

Politiikan linjavetoja perheyrityksiä kuunnellen

Perheyritysten liitto jäsenten näkemykset talouden tilasta ja tulevaisuudesta antavat meille poliitikoille tärkeitä eväitä poliittisten linjausten tekemiseen. Se, että luottamus talouteen on perheyritysten keskuudessa romahtanut, on asia, joka signaloi nopeaa muutostarvetta. Kaksi huolta nousevat muiden edelle: työvoiman saatavuus sekä veropolitiikan muutokset.

Työvoiman saatavuus nousee toistuvasti esille kärkihaasteena. Toisaalta kyse on työmarkkinoiden kannustimista ja toisaalta työperäisen maahanmuuton prosesseista.

Itse näen tähän seuraavat ratkaisut:

Työperäisen maahanmuuton prosessit on laitettava viipymättä kuntoon. Tähän on jo ryhdytty, mutta on syytä vakavasti pohtia sitä, onko Migri oikea viranomainen hoitamaan ylipäätään työperäisen maahanmuuton kysymyksiä. Nyt samassa putkessa on sekä humanitäärinen että työperäinen maahanmuutto, ja putki on pahasti tukossa.

Lisäksi: Sellaisen yrityksen, joka on hoitanut työnantajavelvoitteensa moitteettomasti työperäiseen maahanmuuttoon liittyen, tulisi voida ns. ”sertifioituna yrityksenä” ohittaa rekrytoinneissaan pitkät lupajonot.

Tarvitsemme paikallisempaa sopimista. Olen itse luonut tähän ratkaisumallin, joka on julkaistu Liberan pamfletissa.

Ansiosidonnainen työttömyystuki tulee ulottaa kaikille, mutta se tulisi porrastaa Tanskan mallin mukaisesti. Tämä parantaisi kannustimia työnhakuun.

Veropolitiikan tulee olla kannustavaa ja ennen kaikkea ennustettavaa. Suurista verotuslinjoista pitää pystyä sopimaan parlamentaarisesti ja pitkäjänteisesti. Verotus ei voi olla jokaisen budjettiriihen pelinappula.

Suomalaista omistamista pitää vahvistaa. Tarvitsemme Suomeen ulkomaista pääomaa, mutta myös sukupolvenvaihdosten helpottamista: perintövero tulee korvata myyntivoittoverolla, joka maksetaan vain, mikäli perintö myydään, Ruotsin mallin mukaisesti.

Olen vakuuttunut, että näillä toimilla myös Perheyritysten liiton jäsenten usko tulevaisuuteen vahvistuisi

Pelaammeko Putinin lapaan?

Eduskunta on istuntotauolla. SuomiAreenakin on takanapäin. Kesämökin päällä roikkuva sadepilvi tarjoaa hyvän mahdollisuuden pohtia, mitä on edessä. 

Kevään tapahtumat ovat sekoittaneet niin maailman kuin arkemmekin. Samalla tuntuvat sekoittuneen myös isot ja pienet asiat. Itselläni päällimmäisenä tunteena on huoli yhteiskunnan polarisoitumisesta. Tämä on ikävää todeta, mutta samalla sen tunnustaminen tuntuu välttämättömältä.

Me olemme sodassa. Eurooppa on sodassa, vaikkakin abstraktissa sellaisessa. Sodassa, jossa suomalaiset sotilaat eivät toistaiseksi makaa painautuneina juoksuhautojen pohjalle. Sodassa, jossa äidit ja isät eivät toistaiseksi odota sydän syrjällään suruviestin tuojaa. Sodassa, jossa Ukrainan ulkopuolella elävien suurin huoli on toistaiseksi aiempaa korkeampi kahvin ja bensan hinta. 

Me olemme sodassa, jossa vastakkain ovat kaksi yhteiskunnallista järjestystä määrittelevää ideologiaa: demokratia ja diktatuuri. Tässä ideologioiden sodassa kansallisilla rajoilla on tietty merkityksensä. 

Samaan aikaan taistelemme myös ei-ideologista, ei-maiden rajoja tuntevaa globaalia uhkaa eli ilmastonmuutosta ja elonkirjon katoa vastaan. Kummassakaan taistelussa ei meidän suomalaisten osalta synny vielä ruumiita, mutta kumpikin taistelu tuottaa ruumiita jo muualla. Muiden takapihoilla. 

Sodan abstraktiudessa piilee riski. Pienemmistäkin ongelmista kasvaa epätietoisuuden vallitessa herkästi kokoaan suurempia. Aivan, kuten yön pimeinä tunteina pienetkin murheet kasvavat elefantin kokoisiksi. Yritämme hädissämme ja hämillämme maalata pirulle kasvot. Paperille piirtyvät lasten queer-satutunnit ja lehmien pierut. Miekaksi ehdotetaan traktorimarssia tai miljonääriveroa.

Eurooppa joutuu tulevien vuosien aikana todelliseen happotestiin: ymmärrämmekö demokratian arvon? Ymmärrämmekö, miltä elämämme tulee näyttämään, jos joudumme luopumaan siitä?

On mahdollista, että demokratiasta on tullut eurooppalaisille useamman sukupolven aikana itsestäänselvyys. Meistä todella harva on elänyt toisenlaisessa yhteiskunnassa. Yhteiskunnassa, jossa isoveli valvoo, jos nyt ei vielä ajatuksiamme, niin ainakin ajatustemme liikkeelle saamia askeleita muutaman metrin tarkkuudella. Se on hyvin toisenlainen todellisuus. 

Taistelussa demokratian puolesta vihollisemme ammuksena on epäsovun kylvämiseen tähtäävä propaganda, jota hienosti nykyään disinformaatioksi kutsutaan. Ja me seisomme takki auki tulisateessa: poliittiset ryhmät ja kansalaiset käyvät keskenään sotaisaa juupas-eipäs- ja joko-tai -painia. Pelaamme suoraan Putinin lapaan. Menemme lankaan. 

Olemme sodassa, joka edellyttää poikkeuksellisen älykästä taktiikkaa ja poikkeuksellista asennetta. Se edellyttää yhdessä tuumin toimimista. Se edellyttää tietoista vastakkainasettelujen välttämistä. Se edellyttää sotastrategiaa, jolle poliittiset agendat ovat alisteisia.

Kaikki merkit viittaavat siihen, että Eurooppa sukeltaa taloudelliseen taantumaan. Suomi ja Eurooppa, aivan, kuten koko läntinen maailma, on kuitenkin materialistisesta näkökulmasta tarkasteltuna monin verroin rikkaampi, kuin mitä se oli toisen maailmansodan alkaessa. 

Saavutetuista eduista on rankkaa luopua, mutta todennäköistä on, että jos käynnissä oleva sota ja taloudellinen taantuma pystytään kohtaamaan yhtenä rintamana, menetykset ovat suhteessa pienemmät, kuin jos ne kohdataan eripuraisina. Kyse on tuhon minimoimisesta. 

Mitä on sodassa vaadittava joviaalisuus? Se on muiden ihmisten saappaisiin astumista eli empatiaa. Se on omien tavoitteiden suhteuttamista yhteisen hyvän tavoitteluun. Se merkitsee niin työpaikat varmistavien yritysten ja yrittäjien kunnioittamista kuin heikossa ja haavoittuvaisimmassa asemassa olevista ihmisistä huolehtimista. Näiden välillä on yhtäläisyysmerkki, ei jakomerkki.

Länsimaisen demokratian akilleen kantapäässä on kaksi tikkua: populismin nousu ja lyhytjänteinen ajattelu. Molempien torjuminen edellyttää kykyä nousta triviaalien asioiden ja klikkiotsikoiden yläpuolelle. Viisautta ymmärtää, että demokratian ja oikeusvaltion heikentyminen on kallis hinta pikkusieluisuudesta.

 Sodassa otetaan miehistä ja naisista mittaa. Me olemme noita miehiä ja naisia.

Adlercreutz: Jokaiselle Suomeen tulevalle ulkomaalaiselle yritykselle tulisi luoda kotouttamisohjelma

RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutzin mielestä Suomen pitäisi ottaa yritysten ja elinkeinoelämän menestysmahdollisuuksista huolehtiminen maastrategian ytimeen. Hän muistuttaa, että koko suomalainen hyvinvointiyhteiskunta rakentuu elinvoimaisten yritysten varaan, mistä syystä tarvitsemme ulkomaalaisia toimijoita kotimaisten yritysten rinnalle. Adlercreutz on juuri palannut Irlannista, jossa kansainvälisiä yrityksiä tuetaan monin tavoin.

– Jokaisen päättäjän ja asiantuntijan pitäisi ymmärtää tehdä kaikkensa yritysten menestyksen eteen,  Adlercreutz sanoo.

Suomi jätti Nato – hakemuksensa 18. toukokuuta. Prosessi on  nostanut Suomen maailman kartalle ja useat ulkomaalaiset yritykset ovat tulleet aiempaa tietoisemmiksi Suomesta. Adlercreutz toteaa, että Suomen tulisi hyödyntää saamansa huomio täysimittaisesti.

-Voimme hyötyä merkittävästi positiivisesta huomiosta, ja se tulisi nähdä suurena mahdollisuutena lisätä Suomen houkuttelevuutta korkeaa teknologiaosaamista omaavana toimintaympäristönä, Adlercreutz sanoo.

Itsekin yrittäjätaustainen Adlercreutz korostaa, että keskeistä on poistaa markkinaesteitä ja kääntää kaikki kivet houkuttelevuuden lisäämiseksi. Tämä merkitsee työvoiman saatavuuteen liittyvien ongelmien ratkaisemista ja ketterämpää päätöksentekokulttuuria.

-Ensimmäisenä käytännön toimenpiteenä ehdotan, että jokaiselle ulkomaiselle yritykselle nimetään hallinnossa – esimerkiksi Business Finlandissa – oma yhteyshenkilönsä.  Yhteyshenkilöön olisi helppo ottaa yhteyttä ja hän voisi toimia rajapintana eri alan viranomaisiin. Hän varmistaisi, että viranomaisyhteistyö ei muodostu yrityksen menestymisen tai Suomessa pysymisen esteeksi. Samoin tulisi ulkomaisille johtajille ja heidän perheilleen nimetä yksi tai useampi kummiperhe, joka huolehtisi siitä, että tänne tulijat verkostoituvat ja kokevat viihtyvänsä maassamme, Adlercreutz summaa.

Adlercreutz puoluekokouksessa: Nato vie Pohjoismaat uuteen aikaan

Suomi ei ole koskaan aiemmin saanut yhtä paljon positiivista huomiota kuin nyt, sanoi Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz puheessaan RKP:n puoluepäivillä.

-Suomi on menestystarina. Kansainvälinen media nostaa esille Suomen resilienssin. Suomen päättäväisyyden. Suomi näyttäytyy mediassa vakaana, turvallisena ja demokraattisena maana. Meidän ei tule puhua harmaasta vyöhykkeestä. Meidän tulee puhua tästä ajasta jonakin uutena, suurena mahdollisuutena, toteaa Adlercreutz.

– Nyt on oikea momentum, ei ainoastaan RKP:lle vaan koko Suomelle. Nyt ei tule pelkästään avata ovia viennille vaan potkaista ne sisään. Kaikelle suomalaiselle on kysyntää, toteaa Adlercreutz.

Adlercreutz nosti esiin miten Suomen ja Ruotsin yhteinen päätös hakea Naton jäsenyyttä samalla mahdollistaa tiiviimmän pohjoismaisen integraation.

-Pohjoismainen yhteistyö herättää vain positiivisia tunteita. Pohjoismaat ovat maailman paras aluebrändi. Pohjoismaat, jotka nyt yhdessä myös liittyvät Naton jäseniksi tulevat kasvattamaan painoarvoaan, toteaa Adlercreutz.

-Meidän ei kuitenkaan tule tyytyä tähän. On lukemattomia tapoja syventää yhteistyötä entisestään. Voisimme helpottaa työskentelyä naapurimaissamme. Skoonelaisen voisi olla yhtä luonnollista opiskella Tampereella kuin Vaasalaisen Uumajassa. Voisimme tehdä työperäisestä maahan muuttamisesta helpompaa. Tutkinnoistamme pitää tehdä vastaavuuksiltaan samanarvoisia ja pohjoismaisen identiteetin tulee olla todellisuutta kaikilla tasoilla, kaikessa kanssakäynnissä viranomaisten kanssa. Meidän tulee tarkastella työkulttuuriamme, jotta Suomi olisi houkutteleva opiskelukohde esimerkiksi nuorille ruotsalaisille opiskelijoille, visioi Adlercreutz.

Puhe veteraanipäivän juhlassa Kirkkonummella

Arvoisat sotiemme veteraanit, lotat, hyvät ystävät, naiset ja herrat.

Bästa veteraner, lottor, bästa vänner, mina damer och herrar.

Olemme jälleen kerran kokoontuneet kiittämään sotiemme veteraaneja siitä, mitä meillä on. Asioista, jotka voivat tuntuu itsestään selviltä – kunnes ne eivät sitä enää ole.

Te, hyvät veteraanit – te jos jotkut tiedätte, että mitään ei voi ottaa itsestäänselvyytenä. Elämä on hauras. Ystävyys on hauras. Itsenäisyys on hauras.

Viime vuosina olemme joutuneet huomaamaan, että moni asia, jota olemme pitäneet itsestään selvänä, on yhtäkkiä vaakalaudalla.

Suomen sodat ovat jo kaukana menneisyydessä. Pitkään onkin sota Euroopassa tuntunut mahdottomalta ajatukselta. Tänä vuonna heräsimme tässä suhteessa uuteen todellisuuteen. Keskellä Eurooppaa käydään taas kerran brutaalia valloitussotaa, jonka lähtölaukauksena toimi, ihan kuten vuonna 1939 etupiiriajattelu ja petos. Tähän mennessä se on johtanut siihen, että yli 5 miljoonaa ukrainalaista on joutunut lähtemään kodeistaan, osa on löytänyt turvapaikan omasta kunnastamme.

Ärade veteraner.

Plötsligt är vi igen i den situationen ni ställdes inför för 80 år sedan. Ett land i Europa hotas av en stormakts intressesfärstänkande. Då som nu tvingades många att lämna sitt hem. Då som nu tvingades många att med vapen i hand försvara sitt land. Då som nu tvingas människor på flykt. Då som nu är man tvungen att bygga ett nytt liv åt sig. Kanske tillfälligt, kanske som en bestående lösning.

I Kyrkslätt har vi varit med om någonting liknande. Bakom altaret i Kyrkslätts kyrka finns fotografier av hur kyrkan såg ut när den återficks år 1956. En skändad kyrka, omkull välta gravstenar. Men stenarna restes, kyrkan reparerades. De återvändande kyrkslättsborna reparerade sina hus och röjde sina åkrar.

I Ukraina väntar samma process.

Ukrainan sota loppuu joskus. Toivomme ja uskomme, että se tapahtuu niin, että Ukraina säilyy itsenäisenä, kuten Suomikin säilyi.

Silloin siellä korjataan maa kuten täällä korjattiin. Silloin siellä nostetaan hautapaadet, korjataan kirkot ja talot, raivataan pellot ja viljellään taas. Siinä työssä me tulemme auttamaan.

Ukrainan sotaa on useassa yhteydessä verrattu Suomen taisteluihin. Yhtäläisyyksiä on paljon.

Vapaa kansa toimii tehokkaasti. Demokratia on diktatuuria vahvempi. Jos uskoo asiaansa, pystyy suuriin tekoihin. Tämän näimme Suomessa 80 vuotta sitten. Sen näemme nyt Ukrainassa.

Ukrainan sodan alkumetreillä Venäjä yritti monin tavoin murhata Ukrainan presidentin, Zelenskyin. Ajatus oli, että kansa luhistuu, jos johtajaa ei ole. Ajateltiin, että Ukraina toimii autoritäärisen valtion tavoin.

Yritykset epäonnistuivat. Mutta vaikka olisivatkin onnistuneet, niin vaikutus tuskin olisi ollut haluttu. Demokratia ei ole yhdestä henkilöstä kiinni. Ihmiset eivät puolusta maataan tehokkaasti käskystä, vaan halusta, omasta vapaasta halustaan.

Kun kokee kuuluvansa johonkin, niin sitä haluaa puolustaa. Kun kokee yhteenkuuluvuutta naapuriinsa, niin häntä haluaa auttaa.

En demokrati är en beständig konstruktion. Och demokratier som enas kan stöda varandra och bistå varandra. En demokrati är resilient.

I Finland har vi vaknat upp till en ny verklighet. Många av de saker som vi tog som självklara tidigare har vi fått omvärdera. Vi kan inte mera utgå ifrån att vi på båda sidor om vår östgräns ser på världen på samma sätt. Vi kan inte mera utgå ifrån att en alliansfrihet är ett skydd.

Därför så omprövar vi som bäst mycket av det som byggt vår säkerhet de senaste 75 åren.

Om världen ändras runtomkring oss måste vi helt enkelt reagera. Det kan betyda att vår säkerhetslösning drastisk förändras de närmaste månaderna.

Men grunden för säkerheten är ändå den samma.

Vaikka tällä hetkellä hyvällä syyllä keskustellaan sotilaallisesti liittoutumattomuudesta ja sen tulevaisuudesta on syytä muistaa, että Suomen turvallisuuspolitiikka isossa kuvassa perustuu samoihin lähtökohtiin kuin aikaisemmin.

Se perustuu yleiseen asevelvollisuuteen ja käsitykseen siitä, että olemme kaikki samassa veneessä. Siitä, että meillä kaikilla on vastuu lähimmäisistämme. Siitä, että me kaikki olemme osa tätä yhteiskuntaa.

Se on suomalaisen yhteiskunnan ydin. Siksi jokaisen mukana pitäminen on myös tärkeää turvallisuuspolitiikkaa ja siinä työssä kunnilla, jokaisella ihmisellä, on tärkeä tehtävä.

Kiitos veteraani, lotat, kuntalaiset. Kiitos työstänne tämän yhteisen yhteiskuntamme, maamme eteen.

Tack vare er, tack vare ert arbete kan vi i dag bo i världens tryggaste, jämlikaste land. Å Kyrkslätts kommuns – och mina egna vägnar vill jag tacka er. Glad veterandag.

Omasta ja Kirkkonummen kunnan puolesta kiitän teitä siitä. Hyvää veteraanipäivää