Tal på Europadagen | Eurooppa-päivän puhe

Hyvät ystävät, bästa vänner,

I år firar vi Europadagen några dagar i förskott eftersom det är helg på torsdag, men det är absolut inget problem – som Europaminister är jag kanske lite jävig, men jag tycker att vi kunde fira Europa-vecka, eller varför inte Europa-månad! För Europa är något som det verkligen är värt att fira.

Finland har varit medlem av den Europeiska unionen i snart 30 år, och nästa år blir det jubileumsfirande. Det betyder samtidigt att EU-Finland är det enda Finland man känner till. Medlemskapet har på många sätt blivit en del av vår identitet. För många är det att Finland är medlem av EU en självklarhet.

On hienoa, että Suomi on asettunut osaksi suurempaa joukkoa maita, joita yhdistää maantieteellisen sijainnin lisäksi yhteinen arvopohja ja halu turvata alueellamme rauha sekä halu rakentaa vaurautta. Samalla suhtautuminen jäsenyyteen itsestäänselvyytenä voi olla myös hieman riskialtista: nykymaailmassa on tärkeää muistaa, että hyvää kannattaa oikeasti puolustaa ja vaalia. Viime vuosien aikana olemme saaneet useita muistutuksia siitä, että emme loppujen lopuksi voi pitää mitään itsestäänselvyytenä. Kaikki voi myös muuttua.

Ennen kuin Suomi liittyi Euroopan unioniin, järjestettiin kansanäänestys, jossa kysyttiin yksinkertainen kysymys: Tulisiko Suomen liittyä EU:hun vai ei?

Käytiin kampanjoita puolesta ja vastaan, ja me suomalaiset saimme käydä vaaliuurnilla kertomassa mielipiteemme. Vuosi oli 1994 ja olin itse silloin Erasmus-vaihto-opiskelijana Barcelonassa. Elin eurooppalaista unelmaa. Opiskelin arkkitehtuuria, opettelin espanjaa ja haaveilin rajattomasta maailmasta, täynnä mahdollisuuksia. Aika lailla siis sellaisesta maailmasta, jonka EU-jäsenyytemme myötä meille suomalaisille avautuikin. Minulle valinta oli tuolloin yhtä selvä kuin se on tänään: Suomen paikka ja Suomen etu on EU:ssa. 

Ennen kuin olimme EU:n jäseniä, Eurooppa oli täynnä rajoja. Ei ollut euroa, vaan kaikilla mailla oli oma valuuttansa, jonka vaihtokurssi vaihteli päivittäin. Matkustaminen ja liikkuminen oli täysin erilaista kuin nykyään. Passintarkastukseen piti jonottaa siellä ja täällä, tuotteen tilaaminen toisesta maasta oli hankalaa, ja toiseen maahan muuttaminen työn tai opiskelun vuoksi oli monimutkaista. Maailma oli yksinkertaisesi mutkikkaampi paikka.

Ei myöskään ole kovin montaa vuotta siitä, kun piti varmistaa, että matkapuhelimen verkkovierailutoiminto oli kytketty pois päältä, kun matkusti toiseen Euroopan maahan. Se, että liittymämme nykyään toimivat automaattisesti ja ilman lisäkustannuksia ympäri EU:ta tuntuu itsestäänselvyydeltä, mutta näin ei ole aina ollut.

Totumme nopeasti siihen, että asiat toimivat ongelmitta riippumatta siitä, missä olemme. Joskus on hyvä miettiä, miksi näin on. Näin Eurooppa-päivän alla meillä on mielestäni erityisen hyvä syy pysähtyä hetkeksi iloitsemaan siitä, mitä kaikkea EU on meille antanut.

Euroopan unioni perustettiin aikoinaan siksi, että Euroopassa haluttiin säilyttää rauha. EU on siis rauhanprojekti. Vaikka me unionin jäsenmaat olemme onnistuneet rauhan vaalimisessa, aivan EU:n rajan toisella puolella on sota. Sen ainoa syypää on Venäjä. Sota ja väkivalta on saatava loppumaan – ja se onnistuu parhaiten yhteisin ponnistuksin. Siksi EU:lla on tärkeä rooli myös naapurimaissamme. EU:n rajojen ulkopuolelle jäävät maat elävät Venäjän jatkuvan paineen alla. On hybridivaikuttamista, miehitystä, ja jopa avointa sotaa. Siksi työskentelemme EU:n laajentumisen edistämiseksi. Siksi meidän on autettava Ukrainaa niin kauan, kunnes ukrainalaiset voittavat sodan Venäjää vastaan. Ja siksi meidän on työskenneltävä sen eteen, että niin Ukraina kuin muut EU:n ehdokasmaat voivat edetä jäsenyyspolullaan ja tehdä tarvittavat uudistukset sekä täyttää vaadittavat kriteerit, jotta EU-jäsenyys voisi aikanaan toteutua.

EU muodostaa myös maailman suurimmat sisämarkkinat. Tämä tarkoittaa, että me voimme päätöksillämme ja toimillamme oikeasti vaikuttaa ympäröivään maailmaan. Kun me EU:ssa esimerkiksi asetamme tiettyjä standardeja, muun maailman on sopeuduttava ja muututtava. Siksikin toimivista sisämarkkinoista on pidettävä huolta. Ne ovat EU:n vaikuttavuudesta perusta. Ja yhtä lailla meidän on jatkettava yhteisten arvojemme, kuten oikeusvaltioperiaatteen ja ihmisoikeuksien edistämistä niin EU:ssa kuin globaalisti. Yleisestikin EU:n toimintakyvystä on huolehdittava, jotta EU myös tulevaisuudessa toimisi mahdollisimman hyvin.

Joten kysymys siis kuuluu, frågan lyder: vad kan du och jag konkret göra för att EU ska bli ännu bättre?

I år är svaret mycket enkelt: rösta i EU-parlamentsvalet! Och givetvis så, att du ger din röst till en kandidat vars målsättning är att utveckla EU i en bättre riktning.

Vi finländare har ett gott rykte i EU: vi anses vara pragmatiska och lösningsinriktade. Därför har vi också ett större inflytande i EU än vad vår storlek eller antal EU-parlamentariker direkt skulle medföra. Många finländska EU-parlamentariker har med sitt arbete visat att de på riktigt har en möjlighet att påverka saker i sådan riktning att slutresultatet är bättre för Finland – och hela EU. Genom att rösta kan du och jag påverka det att sådana krafter också finns representeraade i nästa parlament.

Och ännu till slut, vielä lopuksi: Toisin kuin monet vaalikoneet vihjailevat, niin EU:n etu useimmiten on myös Suomen etu. Nämä eivät ole ristiriitaisia asioita. Kun EU kehittyy ja vahvistuu, Suomenkin asema paranee. Ja vastaavasti, kun Suomen jälki ja painoarvo EU:ssa kasvaa, EU kehittyy parempaan suuntaan.

Lopetan tämän puheenvuoron siis siihen, mistä aloitinkin – iloitkaamme kaikesta hyvästä, mitä EU on meille tuonut. Juhlistakaamme yhteistä unionimme.

Låt oss glädjas för att det goda EU har gett oss och tillsammans fira vår union.

Glad Europadag – och kom ihåg att rösta i EU-valet!

Hyvää Eurooppapäivää teille kaikille, ja muistakaa äänestää EU-vaalissa!

 

Bild: Lauri Heikkinen, Statsrådets kansli

SFP behöver inte välja antingen eller

Kenneth Myntti skriver i en helsidesartikel den 2 april i ÖT/VBL om svenskan och SFP:s speciella uppgift. Jag håller helt med Myntti om uppgiften, och att det idag är viktigare än någonsin att försvara svenskan i ett alltmer utmanande språkklimat.

Samtidigt vill jag betona det jag skrev i min insändare i ÖT/VBL den 19 mars: Vi behöver inte välja antingen eller. Det finns ingen situation där vi skulle behöva eller borde göra avkall på vår kärnuppgift.

När det verkligen gäller finns det bara ett parti som kommer att försvara det svenska och att man kan leva på svenska i Finland. Det finns bara ett parti för vilket det här är en kärnfråga. Ingen som behöver utbildning eller vård på svenska ska behöva fundera på vilket parti det är som jobbar för att du ska få det.

Kittet i Svenskfinland är språket. När vi kommer från olika delar av landet, från landsbygden eller staden, med olika intressen och väldigt varierande bakgrunder så är det vårt svenska modersmål som binder oss samman. Behoven av service och vård, vikten av att kunna göra sig förstådd i livets utsatta situationer, rätten att tala sitt modersmål med myndigheter, våra minnen och traditioner, på vårt eget språk.

Det här är frågor som är helt centrala för mig – Svenskfinland utgör den mylla som jag står stadigt i. Jag vill se och höra Svenskfinlands alla hörn.

Samtidigt är det viktigt för mig att betona att vi har en enorm potential i vårt parti. Det finns en beställning på de värderingar som SFP står för. Det här är en möjlighet för oss, men det är också ett imperativ: något vi måste se och ta vara på, uttryckligen för att vi ser försvaret av ett tvåspråkigt Finland som vår grunduppgift.

Hur ser då världen ut idag? De som inte talar svenska eller finska som modersmål växer i antal. Den språkliga identiteten hos finlandssvenska ungdomar är inte längre lika stark som förr. Språket är viktigt, men det är inte allt. Samtidigt kan vi inte bortse från det faktum att alltför många finlandssvenska ungdomar ser Stockholm som mer attraktivt än Helsingfors.

Det här är verkligheter som ett parti som SFP inte kan blunda för.

Vi måste bevara våra livsviktiga institutioner, som är helt avgörande för att man i Finland ska kunna födas, studera, arbeta, leva och dö på svenska.

Samtidigt måste vi upprätthålla ett skolväsende som ger våra barn de färdigheter som krävs i ett Finland som är mer diversifierat än tidigare.

Det här är avgörande frågor för svenskans framtid i Finland.

För att säkra det att vi i framtiden också är ett relevant regeringsparti har vi inte råd att förlora mandat på riksnivå. Ett SFP som inte har 10 mandat, utan 8 eller 6, har mycket mindre inflytande än vad förlusten i mandat rakt av skulle låta påskina. Vi kanske ännu då har trygga majoriteter i många kommuner, men när SFP inte mera sitter i regeringen så har lokala majoriteter mindre betydelse när lagstiftning beredd utan vårt inflytande ändrar på den verklighet vi lever i.

Därför måste vi nå ut till flera. Inte bara i det vi kallar Samkretsen (SFP utanför Svenskfinland), utan också i till exempel Egentliga Finland och Nyland. Det måste vi göra för att vi ska kunna verka för det jag beskriver ovan.

Det handlar inte om att överge eller ens kompromissa med våra grundläggande teser. Det handlar om att garantera att vi har den kraft som behövs för att försvara dem.

 

Insändare i Vasabladet och Österbottens Tidning 6.4.2024.

Ajatuksiani RKP: puheenjohtajuudesta

Kolme viikkoa sitten ilmoitin, että olen ehdolla puolueemme puheenjohtajavaaleissa. Tässä jäsenkirjeessä haluan kertoa, miksi. 

Toivon, että luette ja tutustutte ajatuksiini ja otatte matalalla kynnyksellä yhteyttä, jos ne herättävät kysymyksiä tai jos haluatte keskustella ajankohtaisista aiheista syvällisemmin.

Tämän tekstin lomassa ja lopussa on linkkejä, jotka syventävät ajatuksiani. 

Mistä kaikki sai alkunsa?

Poliittinen urani sai alkunsa eräänä syyskuisena aamuna vuonna 2012, kun ystäväni Annika kehotti minua asettumaan ehdolle kunnallisvaaleissa. Tuo päätös ehdokkuudesta vei minut ensin kunnallispolitiikkaan, sitten eduskuntaan ja nyt viimeksi ministerivastuuseen. Olen saanut paljon, ja olen puolueelle paljosta kiitollinen. 

Viimeisten 12 vuoden aikana olen matkustellut ympäri Suomea. Olen syventänyt omaa ymmärrystäni puolueemme toiminnasta paikallisella tasolla, rakentanut ja vaalinut suhteitamme muihin puolueisiin ja solminut kontakteja kollegoihin Pohjoismaissa ja Euroopassa.

Näiden vuosien aikana koen saaneeni realistisen kokonaiskuvan puolueestamme ja sen tilasta. Olen aktiivisesti pohtinut, mitä puolueemme pitäisi tehdä vahvistaakseen omia vaikutusmahdollisuuksiaan.

Meidän RKP:mme muodostuu kahvilanomistajista Porvoossa ja opettajista Mustasaaressa. Perunanviljelijöistä Kristiinankaupungissa ja lauttureista Nauvossa. Insinööreistä Vaasassa ja sairaanhoitajista Oulussa. RKP on kaikkea tätä – ja paljon muuta.

Minulla on ollut etuoikeus työskennellä kansanedustajana yhdeksän vuoden ajan. Neljänä niistä olen toiminut ryhmän puheenjohtajana ja lähes vuoden ministerinä. Sitä ennen palvelin kolme vuotta puolueen varapuheenjohtajana. 

Olen vastannut suurista kokonaisuuksista hallitusohjelmaneuvotteluissa – viimeksi viime keväänä talous- ja veropolitiikasta. Neljän vuoden ajan olen neuvotellut niin sanotusta joululahjarahoista alueillemme. Niiden avulla monet hankkeet, kuten vaikkapa tiet Loviisasta Kokkolaan, ovat toteutuneet. Olen istunut useissa eri valiokunnissa ja muodostanut käsityksen Suomen haasteista ja mahdollisuuksista.

Haluan kertoa teille, millaisena näen RKP:n. Haluan myös kertoa, miksi olen vakuuttunut siitä, että tulevaisuutemme on valoisa.

Mikä RKP on ja mihin sitä tarvitaan?

RKP on ainoa uskottavasti liberaali porvarillinen puolue. Meidän asemamme poliittisella kartalla, on uniikki. Muut poliittiset ryhmittymät ovat siirtymässä poliittisen kartan reunoille. Retoriikka kovenee ja sosiaalisen median algoritmit ohjaavat keskustelua yhä polarisoituneempaan suuntaan.

Tässä todellisuudessa on haastavaa olla liberaali, pragmaattinen puolue. Pragmaattisuus ja suvaitsevaisuus ei kirvota yhtä mehukkaita otsikoita kuin äkkiväärä populismi.

Samalla, kun meillä on ehkä epämukavampi olo kuin aikoihin, meitä myös tarvitaan enemmän kuin koskaan.

SFP on sillanrakentaja, joka toimii polarisaatiota vastaan ja oikeusvaltion puolesta. Olemme sivistyspuolue, joka ymmärtää, että kulttuuria, koulutusta ja innovaatioita tarvitaan taloudellisen menestyksen turvaamiseksi. Olemme puolue, joka ymmärtää monimuotoisuuden merkityksen maailmassa, jossa on yhä enemmän vastakkainasettelua, ja puolue, joka näkee luonnollisen ja vahvan yhteyden maaseudun ja kaupunkien elinvoimaisuuden välillä. Ymmärrämme, että maa- ja metsätalouden arki on turvattava – ja että hoidon ja hoivan on oltava ihmistä lähellä. RKP on puolue, jolle yrittäjyys on elinkeinopolitiikan keskiössä.

Ilmassa on epävarmuutta – minne olemme menossa?

Kolme viikkoa sitten lähettämässäni uutiskirjeessäni pyysin uutiskirjeeni tilaajia jakamaan ajatuksiaan  ja pohdintojaan RKP:stä. Sain runsaasti postia ja myös kysymyksiä. Kiitos niistä! Olen julkaissut vastaukset eniten toistuneisiin kysymyksiin verkkosivuillani.

Kysymykset antavat osviittaa siitä, millaiset asiat teitä tällä hetkellä askarruttavat. Esille nousi huoli maaseudun tulevaisuudesta, yhteiskunnan polarisoitumisesta ja puolueemme heikosta kannatuksesta. Useampi teistä jakoi myös huolen puolueemme jakautuneisuudesta.

Lisäksi etsitte vastausta kysymykseen, miten saamme nuoret vahvemmin mukaan toimintaamme ja miten voimme varmistaa, että tulemme jatkossakin toimeen maassamme omalla äidinkielellämme. Joku pohti, olemmeko menettämässä identiteettimme tässä poliittisessa myllerryksessä.

Yes, we can.

Ymmärrän huolen. Samalla haluan kuitenkin sanoa teille, ettei millään puolueella ole yhtä hyviä edellytyksiä ratkaista näitä ongelmia kuin meillä. Meillä on pitkä historia ja kirkkaat arvot. Poliittisen ideologiamme ydin on pysynyt samana vuosikymmenestä toiseen ja se on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan aikaisemmin. 

Juuri ainutlaatuisen asemamme vuoksi RKP:llä on suuri kasvupotentiaali. Tämän osoittavat myös kyselytutkimukset: kiinnostus puoluettamme kohtaan on paljon suurempaa kuin mitä äänestyskäyttäytyminen antaa ymmärtää. Olemme monille ihmisille aidosti varteenotettava vaihtoehto.

Koko puolueen sitouttaminen tämän potentiaalin realisoimiseen on tulevan puheenjohtajan tärkein tehtävä.

Puolueellemme on ominaista vahva omistautuminen ja sitoutuminen puolueen toimintaan paikallistasolla. Yhdistyksissä ja järjestöissä on tahtoa tehdä ja tahtoa toimia. Tällä tahdonvoimalla voimme siirtää vuoria ja nostaa kannatuslukuja.

“Usko, että pystyt, ja olet jo lähellä onnistumista”, sanoi Theodore Roosevelt. 

Ja minä tiedän, että me pystymme.

Meillä on paremmat mahdollisuudet kuin millään muulla puolueella yhdistää kaupungit ja maaseutu, koska toisin kuin muut puolueet, tunnemme molemmat todellisuudet. Meistä tuntuu tarpeettomalta luoda vastakkainasettelua näiden kahden välille; Meitä yhdistää jokin muu, kuin asuinpaikka.

Puolueemme on rakentunut vähemmistön toimesta. Me ymmärrämme, että monimuotoisuus on vahvuus. Se tekee yhteiskunnastamme kestävämmän. Haluamme olla – ja olemme – puolue, joka torjuu polarisaatiota ja jakautumista enemmän kuin mikään muu puolue.

Kysymys ei siis ole siitä, pystymmekö me lisäämään omaa vaikutusvaltaamme. Kysymys on siitä, miten teemme sen. Yhdessä keksimme keinot.

Mitä johtajuus merkitsee minulle?

Puolueen puheenjohtaja johtaa puoluetta, mutta kaiken toiminnan keskiössä on puolueen jäsenet. Puolueemme tulevaisuus riippuu meistä puolueen jäsenistä  ja meidän sitoutuneisuudestamme toimintaan. Me olemme yhtä kuin puolue.

Olen kasvanut yrittäjäperheessä. Ruokapöydässämme keskusteltiin usein perheyrityksemme tilanteesta. Joskus olimme huolissamme yrityksen pärjäämisestä. Tuolloin vanhempani saattoivat todeta, että meidän on perheenä aika “kiristää vyötä”, yrityksen vuoksi. Minulle on aina ollut selvää, että yrityksen etu eli yrityksen selviytyminen, on etusijalla. Toimitusjohtajia ja muita johtajia tulee ja menee, mutta yritys on ja pysyy. 

Näin on myös meidän kaltaisessamme puolueessa. Puoluetta ei tietenkään johdeta kuin yritystä, mutta sama perusperiaate pätee: puolueen puheenjohtaja on puolueen työkalu, ei päinvastoin.

Johtaminen on ennen kaikkea ihmisten kohtaamista ja kuuntelemista. Johtajuus on empatiaa ja ymmärtämistä. Johtajuus on yhteistyötä. Hyvä johtajuus antaa tilaa menestykselle, mielipiteille ja ideoille – mutta myös epäonnistumiselle.

Ja tietysti: johtajuus on kykyä tehdä vaikeitakin päätöksiä ja kykyä seistä niiden takana.

Miten johtaisin RKP:tä?

Euroopan parlamenttivaaleihin on alle 80 päivää ja kunnallisvaaleihin ja aluevaaleihin hieman yli vuosi. Kolmen vuoden kuluttua järjestetään seuraavat eduskuntavaalit. Valmistautuessamme näihin vaaleihin meidän on vahvistettava profiiliamme ja terävöitettävä viestejämme. Meidän on löydettävä ne keinot, joilla tavoitamme laajemman yleisön – tinkimättä tärkeistä ydinkysymyksistämme. Tämä vaatii kovaa työtä.

Kyse on siitä, miten toimimme sisäisesti ja miten hyödynnämme vahvuuksiamme. Kyse on tavasta, jolla työskentelemme ja siitä, miten näemme itsemme puolueena.

Olen sanonut, että puoluettamme on johdettu ylhäältä alas. Emme ole hyödyntäneet täysimääräisesti kaikkia niitä resursseja, joita meillä on.

Pienessä puolueessa meidän pitäisi kuitenkin olla erityisen hyviä nostamaan toisiamme esille ja antamaan toisillemme tilaa.

Puheenjohtajana haluaisin antaa enemmän tilaa puolueemme aktiiveille puolueen kaikilla tasoilla, koska vain siten voimme kasvaa yhdessä. Pienellä puolueella ei ole varaa kutistaa itseään tai jättää varjoon kyvykkäitä ihmisiä. Puolueen puheenjohtajana haluaisin tavata säännöllisesti kaikkia piirejä ja jäsenyhdistyksiä. Haluan pitää sormeni pulssilla ja ymmärtää, mitä puolueemme eri jäsenet ajattelevat ajankohtaisista asioista.

Arvostan suoraa puhetta ja suoraa, rakentavaa kritiikkiä. Se, että tuemme toisiamme, ei estä sitä, ettemmekö voisi myös haastaa toinen toisiamme. Uskallus kyseenalaistaa toistemme ajatuksia ja erilaisia toimintamalleja on ainoa tapa kehittyä. Ja jotta uskaltaisimme kyseenalaistaa, meidän on tunnettava olomme turvallisiksi. Haluan luoda toimintakulttuurin, jossa tämä on mahdollista.

En ole paikallispoliitikko sanan perinteisessä merkityksessä. Oma kotiseutuni on minulle tärkeä, mutta kansanedustajana olen johdonmukaisesti työskennellyt kaikkien alueiden puolesta, koska näin pienessä puolueessa mielestäni kuuluu toimia. 

Jos kollegani Pohjanmaalta puhuu Vaasan energiaklusterin puolesta, se saa vastakaikua. Mutta jos kansanedustaja Uudeltamaalta tukee häntä tässä, viesti vahvistuu entisestään. Kun useampi RKP:läinen toistaa samaa viestiä, se osoittaa, että ajamme puolueen yhteistä linjaa, että kyseessä on yhteinen näkemys ja yhteinen tavoite. Näin torjumme myös aktiivisesti alueellisten jakolinjojen syntymistä.

Ja sitten suureen kysymykseen: 

Miten kasvatamme kannatustamme?

Kysymys on siitä, miten ne, jotka voisivat meitä äänestää, todella tekisivät niin. Äänestäjiemme on löydettävä listoiltamme ehdokkaita, jotka he kokevat omikseen. Meidän on toimittava niin, että sekä äänestäjät että ehdokkaat tuntevat tulevansa nähdyiksi ja kuulluiksi.

RKP:n arvot puhuttelevat monia suomalaisia, taustasta riippumatta. Poliittisella nelikentällä meillä ei ole todellisia kilpailijoita. RKP on puolue kaikille, jotka uskovat yrittäjyyteen ja taloudelliseen vastuullisuuteen, jotka näkevät moninaisuudessa potentiaalia pelon sijaan ja jotka luonnollisesti haluavat vaalia Suomen kaksikielisyyttä.

Tämä on meille tilaisuus. Jo tänään kannatuksemme ylittää monin paikoin ruotsinkielisen väestön osuuden. Meillä on arvot ja visio, jotka vetävät puoleensa. Me voimme olla tulevaisuudessa puolueena nykyistä suurempi ja vaikuttavampi.

Se ei tarkoita, että meidän pitäisi luopua ydinkysymyksistämme. Se tarkoittaa sitä, että maksimoimme mahdollisuutemme vaikuttaa.

Henkilö tai puolue, jolla ei ole juuria ja vahvaa identiteettiä, ei voi menestyksekkäästi harjoittaa arvopohjaista politiikkaa. Siksi meidän pitää vaalia niitä. Samalla meidän on huolehdittava siitä, että emme rakenna ympärillemme sellaisia muureja, jotka estävät muita kuin ruotsia äidinkielenään puhuvia tulemaan mukaan toimintaamme. Kaikkien ideologiamme omaksi kokevien tulee voida nähdä meidät poliittisena kotinaan.

Nuorten identiteetti ei enää muodostu yhtä vahvasti kielen ympärille. Kielellinen identiteetti on osa kokonaisidentiteettiä, mutta myös monet muut osa-alueet ovat tärkeitä. Puolueena meidän on ymmärrettävä ja tunnustettava tämä. Meidän on reagoitava muutokseen.

On kiistatonta, että RKP:ssä puoluepoliittinen identiteetti on muodostunut kielen kautta. Samaan aikaan on kiistatonta, että joillakin alueilla ruotsin kieli on toissijainen syy olla mukana puolueemme toiminnassa. Siksi meidän on toimittava eri tavoin Utsjoella, Vantaalla tai Mustasaaressa.

Kielellinen identiteetti on siis RKP:lle tärkeä, mutta meidän on oltava relevantteja myös laajemmin. Tämä tarkoittaa, että meillä tulee olla selkeä oma linjamme esimerkiksi talouden, maatalouden,  ilmaston, turvallisuuden, terveydenhuollon ja monien muiden asioiden suhteen. 

Olemme tässä jo jossain määrin onnistuneetkin: kannatuksemme ylittää monin paikoin ruotsinkielisten osuuden. Meillä on visio, joka vetää puoleensa. Meillä on missio, joka on merkityksellinen. Meillä on jo nyt monin paikoin kokoamme suurempi rooli.

Laajemman yleisön tavoittaminen ja tavoitteleminen ei tarkoita, että RKP:n pitäisi muuttua. Se ei tarkoita, että RKP luopuisi ydinkysymyksistään. Päin vastoin: olemme kiinnostava puolue juuri niistä johtuen. 

Miksi olen ehdolla puheenjohtajaksi?

Olen kertonut teille, millaisena näen puolueen tänään, millaisena näen mahdollisuutemme ja miten haluan hyödyntää vahvuuksiamme. Toivon, että saan luottamuksenne johtaa tätä työtä.

Koen, että työni kansanedustajana, eduskuntaryhmän puheenjohtajana ja ministerinä on antanut minulle arvokasta kokemusta tätä tehtävää varten.

Olen perheenisä , yrittäjä, poliitikko, yrittäjän ja maanviljelijän puoliso. Kaikissa näissä rooleissa olen saanut kokemuksia, joista uskon olevan hyötyä puolueen puheenjohtajan työssä.

Hyvät ystävät, hyvät RKP:läiset

Tämä on minun näkemykseni RKP:stä ja puolueen puheenjohtajuudesta. Toivon, että se inspiroi monia, mutta olen varma, että se herättää joistain teissä myös kysymyksiä. Toivon, että otatte minuun yhteyttä matalalla kynnyksellä. Haluan kuulla, mitä mieltä te olette asioista. Millaisia ajatuksia ja ideoita teillä on puolueemme kehittämiseen liittyen.

Minulla ei ole kaikkia ratkaisuja – ne me löydämme yhdessä. Olemme tilanteessa, joka vaatii sekä strategian hiomista että reagointia tässä hetkessä. Menestyksekkään tulevaisuuden varmistaaksemme, meidän on käytävä vilkasta vuoropuhelua. Tähän vuoropuheluun haluan osallistaa niin jäsenet piiri- ja paikallisosastoissa kuin RKP-nuoret, Svenska Kvinnoförbundetin ja Senioritkin. Sillä se on minun tapani työskennellä ja johtaa. Olen vakuuttunut siitä, että se on ainoa kestävä tie eteenpäin.

Kuten sanonta kuuluu, johtaja syö viimeisenä. Olen valmis tekemään työtä niin, että puolueen etu tulee ennen omaa etuani. 

Sydämeni sykkii RKP:lle. Uskon RKP:hen ja kykyymme kääntää haasteet mahdollisuuksiksi ja voitoiksi.



Henkilöhaastattelu lehdessä Kyrkpressen .

Henkilöhaastattelu Helsingin Sanomissa  .

Tilaa uutiskirjeeni täältä

Kampanja-avauksen puheen löydät videona täältä.

Ota yhteyttä sähköpostitse tai numerosta 0449810191

EU:n sisämarkkinat on se, mitä muualla arvostetaan – ja sitä on varjeltava

Ranska on tuonut esille mallin EU:sta, jossa jäsenspektri rakentuu eri kehistä. Pahimmillaan tällainen sekoittaa koko EU-pakan ja luo lukemattoman määrän eri jäsenyystasojen muunnoksia, kirjoittaa ministeri Anders Adlercreutz.

”Ainut syy, miksi Xi ja Biden kunnioittavat EU:ta, on sisämarkkinamme”, totesi Michael Barnier Financial Timesin haastattelussa loppusyksystä. Tuossa hieman provokatiivisessa lausunnossa piilee suuri totuus, joka tulee pitää mielessä etenkin, kun EU:n laajentumiskeskustelu lisää kierroksiaan.

Komission marraskuun 8. päivänä tekemä suositus avata jäsenyysneuvottelut Ukrainan ja Moldovan kanssa sekä nostaa Georgia ehdokasmaaksi vauhditti keskustelua uusien maiden ottamisesta osaksi unionia – ensimmäistä kertaa vuosikymmeneen.

Joulukuussa otimme askeleen eteenpäin Unkarin pääministerin Viktor Orbánin kirjaimellisesti poistuttua hetkeksi huoneesta. Tästä huolimatta meillä on vielä pitkä ja yksimielisyyttä vaativa matka siihen, että EU saa uusia jäsenmaita. Paljon työtä on vielä jäljellä.

Kun laajennumme, se on tehtävä vahvuuksiemme kautta, niistä huolehtien. Tärkeimmät näistä ovat sisämarkkinat ja unionia kannatteleva oikeusvaltioperiaate.

Suomi toivottaa tervetulleeksi

Suomen kanta laajentumiseen on selvä: Me toivotamme uudet maat tervetulleeksi, mutta niiden on täytettävä asetetut vaatimukset. Seuraamme jatkuvasti edistystä eri maissa ja käymme heidän kanssaan keskustelua. Onkin rohkaisevaa nähdä, että moni maa on ottanut selviä askeleita eteenpäin – etenkin Ukraina, joka on vaikeammassa asemassa kuin yksikään muu ehdokasmaa.

Sisämarkkinat toimivat, kun kaikilla on samat säännöt. Laajentumisen kynnyksellä on esitetty ajatuksia niin sanotusta asteittaisesta integraatiosta, jossa jäsenyyden tuomia etuja annettaisiin asteittain lisää.

Ranska on tuonut esille mallin EU:sta, jossa jäsenspektri rakentuu eri kehistä – sisimmässä on ydin, joilla on kaikki herkut ja uloimpana tulevat ehdokasmaat. Välissä on jäseniä ja ehdokkaita eri tasoissa.

Parhaimmillaan tällaiset mallit luovat polun jäsenyyteen. Pahimmillaan ne kuitenkin sekoittavat koko pakan ja luovat lukemattoman määrän eri jäsenyystasojen muunnoksia. Jälkimmäinen myös vesittäisi herkästi Barnierin lempilapsen, sisämarkkinat, sillä jos tuloksena on monen tason EU tai pysyvät odotushuoneet, EU:n ydin murenee.

Valtiontukikilpailussa koko EU kärsii

Mutta haastetaan sisämarkkinoita myös muista suunnista: USA:n jättiläismäinen tukipaketti IRA, Inflation Reduction Act, tuskin hillitsee inflaatiota, mutta on sen sijaan suuri syy siihen, että valtiontukisääntöjä koetellaan EU:n sisällä.

Tästä uhkaa tulla paitsi Suomeen kohdistuvien investointien este, myös iso sisämarkkinoiden eheyttämisen kompastuskivi. Jos vihreän siirtymän investoinnit vivutetaan valtiontuin maihin, joissa todellisia edellytyksiä kilpailukyvylle ei ole, koko EU kärsii.

Samaan aikaan se siirtää protektionismin osaksi sisämarkkinapolitiikkaa, millä olisi tuhoisat seuraukset markkinoiden toimivuudelle ja EU:n kilpailukyvylle ja sille, miten USA ja Kiina meihin suhtautuvat.

Pahaenteinen viesti mahdollisesti tulevasta oli Saksan päätös antaa 900 miljoonan euron edestä tukea Northvoltin akkutehtaalle. Komissio siunasi tämän päätöksen tammikuussa.

Ongelma ei ole niinkään se, että tukea kohdistettiin muutenkin markkinaehtoisesti syntyvälle hankkeelle vaan se, että taso ensimmäistä kertaa määriteltiin Yhdysvaltojen oletetun tukitason mukaan. Eli emme pelkästään ulkoista tuen harkintaperiaatteita, vaan myös päätöstä tuen koosta.

On helppo nähdä, että tämän kaltevan pinnan päässä ei ole hallittu investointipolitiikka ja -ympäristö.

Regulaatiota on hillittävä

IRA ei saa aiheuttaa sisäistä ristivetoa unionissa. Siihen tulee reagoida yhteisin periaattein, jotka vahvistavat sisämarkkinoitamme, eikä päinvastoin. Vastaus ei ole kansalliset tuet tuotantoon, vaan panostukset tavaroiden, työn ja palveluiden vapaaseen liikkuvuuteen ja innovointi- ja investointiympäristön kehittämiseen.

Laajentumisen kynnyksellä on siis korjattava EU:n ytimen uskottavuutta nakertavat ongelmat: oikeusvaltioperiaatteen haastaminen ja sisämarkkinoiden kohtaamat uhat.

Meidän on myös uskallettava hillitä regulaatiointoamme. Hyvää tarkoittavat tavoitteet luovat herkästi päällekkäisiä hallinnollisia taakkoja yrityksille ja silloin ketterämmät Yhdysvallat ja Kiina katoavat horisonttiin.

On siis täysi syy aloittaa valmistelut laajentumiseen hyvissä ajoin. Kilpailukykyinen, toimintakykyinen ja sisäisesti solidaarinen EU on paremmin varustautunut uusien jäsenten vastaanottamiselle.

Kyse on EU:n uskottavuudesta ja toimintakyvystä.

Suomessakin meidän on ymmärrettävä, että laajentunut EU on monella tavalla erilainen. Se tarkoittaa, että EU-keskustelu on laajennettava pelkästä nettomaksuasemapohdinnasta laajempiin kysymyksiin.

Yhä useammassa maassa demokratian ja oikeusvaltion vaaliminen ei ole itsestäänselvyys. Jos kuitenkin haluamme, että maailma myös tulevaisuudessa rakentuu näiden varaan, EU:n on laajennuttava.

Ja kun näin tapahtuu, EU muuttuu, ehkä merkittävästi. Samaan aikaan on kuitenkin varjeltava EU:n ydintä ja olemassaolon yhtä keskeistä perustaa: sisämarkkinoita.

Mielipidekirjoitus on julkaistu Kauppalehdessä 11.3.2024.

I ett statsstödsrace finns inga vinnare

Tysklands regering beslöt i början av året att ge företaget Northvolt ett statsstöd på 900 miljoner euro. Inte för att det var fråga om ett nydanande projekt som på ett nytt sätt bidrar till att minska våra växthusgasutsläpp. Inte heller för att det handlar om en industri som inte annars växer. Utan för att motsvarande stöd betalas ut av USA.

Europa leder inte, utan vi låter oss ledas.

I och med stödet till Northvolt, som godkändes av kommissionen, öppnade vi upp en helt ny pandoras ask på EU-nivå. Vi tummade på kriterierna och beslöt att vi kan låta länder utanför EU definiera den stödnivå vi, inom EU, använder oss av.

Följderna av det här är svåra att förutse. Helt klart är ändå att vi i Finland, och i synnerhet aktörerna på exportkusten, har all orsak att vara oroliga.

Under min tid som Europaminister har jag i huvudsak fokuserat på två budskap. Det ena är att stödet till Ukraina måste fortsätta. Det andra är att vi måste se till vår egen inre marknad. Vi kan inte låta de ständigt ökande statsstöden förstöra det vi byggt upp.

Den gröna omställningen är en enorm möjlighet för oss. Orsaken till att vi i Finland har projekt på över 200 miljarder euro under planering beror inte på att vi har generösa statsstöd, utan på att vi gjort vår hemläxa: Vi har investerat, på marknadsmässiga grunder, i förnybar energiproduktion och i vårt elnät. Det här är konkurrensfaktorer som man inte har överallt.

De här är också avgörande faktorer för att vi ska kunna bygga upp en konkurrenskraftig europeisk industri som klarar sig i konkurrensen med Kina och USA.

Om man i Europa nu väljer att spendera enorma summor på subventioner för att på konstgjord väg göra projekt möjliga så skjuter vi oss själva i foten. Ett sådant system skapar inte bestående konkurrenskraft eller det förutsägbara investeringsklimat vi nu behöver.

I augusti 2022 skrev president Biden under den så kallade Inflation Reduction Act, IRA. Den innebär jättelika statssubventioner i USA för satsningar inom den gröna omställningen. Vi måste förstås reagera på de utmaningar det här medför, men svaret kan inte vara gigantiska politiskt motiverade statsstöd i Europa för att kompensera länder som inte värnat om sina konkurrensfaktorer. EU måste kunna tänka mer strategiskt än så.

Vi behöver enhetliga regler och satsningar på förnybar energi och infrastruktur samtidigt som resten av Europa, liksom Finland, bör se över sina satsningar på forskning och utveckling.

Mycket har gjorts rätt längs exportkusten. På många platser i Österbotten och Mellersta Österbotten har den gröna omställningen tagit fart, och många projekt väntar på att offentliggöras. Vi har inte råd att stoppa den utvecklingen bara för att Tyskland inte gjort sin hemläxa.

Artikeln är publicerad i Österbottens tidning, Syösterbotten och Vasabladet 13.2.2024.

YLEn asema ja poliittinen keskustelu

YLEn roolista on käyty viime viikkoina keskustelua. Tavalla, jota mielestäni sopii kyseenalaistaa. Näin itse ajattelen:

YLE on toimija, jolla on erityinen tehtävä paitsi tiedonvälityksessä myös suomalaisen kulttuurin ja kulttuuriperinnön ylläpitäjänä.

YLEn toiminta kustannetaan verovaroin. Siksi on oikeutettua käydä poliittista ja yhteiskunnallista keskustelua rahoituksen tasosta ja toiminnan laajuudesta. On kuitenkin kyseenalaista esittää sisältöihin kohdistuvaa kritiikkiä liittäen sen rahoitukseen jos on asemassa, jossa voi vaikuttaa rahoituspäätökseen. Tällainen kritiikki voidaan tulkita: ”Kirjoittakaa näin, tai rahoituksenne vähenee.”

On selvää, että tällainen toiminta koettelee vapaan lehdistön periaatteen rajoja, eikä sellaista siksi tule ohittaa olankohautuksella.

Meillä on olemassa journalistiset periaatteet, joiden noudattamista Julkisen sanan neuvosto seuraa. Näin varmistamme, että ala toimii periaatteidensa mukaisesti.

Poliitikkojen tehtävä ei ole päättää uutissisällöistä tai journalistisesta kulmasta. Meidän pitää sietää kriittistä tarkastelua, myös politiikan sisällöstä. Tai sitä, että esim. YLE itse päättää, koska julkaisee mielipidetiedusteluja. Tämä esimerkkinä viime päivien absurdista, myös poliitikkojen keskuudessa käydystä puheenaiheesta.

Usko instituutioihin on Suomessa vahva. Sen ei tietenkään tule olla sokea. Instituutioiden roolista ja tehtävistä on oikeus keskustella ja se on myös tärkeää.

Mutta vallassa olevilta päättäjiltä voi odottaa niin ymmärrystä kuin sitoutumista oikeusvaltioperiaatteen peruslainalaisuuksiin.

On eroa sillä, kritisoiko päätöstä, vai vihjaako päätöksen esittäjän erottamisella. On eroa sillä, keskusteleeko näkemyksistä puolustaen kantaansa, vai uhkaako kaventaa edellytyksiä näkemyksen esittämiselle.

Jälkimmäinen ei ole hyvä tie.

EU står inför stora förändringar

När Finland blev medlem i EU blev vi unionens femtonde medlemsland. Idag består EU av 27 länder. Trots att vi haft pågående processer med flera länder har  utvidgningen under en lång tid inte varit speciellt högt på agendan. Diskussionen gick på sparlåga tills  kriget i Ukraina förändrade allting.

EU är inte primärt en säkerhetspolitisk union, men kriget har gjort det klart för alla vad det betyder att finnas utanför unionen. Inte bara utanför NATO, utan också utanför EU.

De länder som ligger i purgatoriet mellan EU och Ryssland prövas, provoceras och pressas. Georgien är en ständig spelknapp vars stabilitet prövas av de tusentals ryska soldater som ockuperar Abchazien och Sydossetien. Moldavien har dragits med i en frusen konflikt enligt rysk modell i flera år och Ukraina anfölls som en följd av sitt närmande mot EU år 2014.

Dessa länder är inte säkra om de inte är en del av unionen. Det står klart. Det har därför varit mycket positivt att se att utvidgningen har kommit att bli en viktig del av EU:s framtidsdiskussion. På alla EU-möten jag deltagit i som minister för Europafrågor har utvidgningen varit på agendan, på ett eller annat sätt.

Kommissionens beslut den 8 november att öppna medlemsförhandlingar med Ukraina och Moldova, och lyfta upp Georgien till kandidatland, öppnar nu vägen för nya medlemmar för första gången på ett decennium. Vägen till dagen då EU får nya medlemmar är trots det lång. Mycket arbete återstår.

Finlands position till en utvidgning är klar: Vi välkomnar nya länder, men de måste fylla de krav som ställs. Vi följer ständigt upp utvecklingen i de olika länderna och för en kontinuerlig dialog med dem. Det är uppmuntrande att se att många av dem gjort klara framsteg – i synnerhet Ukraina, som är i en svårare situation än någon annan av kandidatländerna.

Samtidigt har vi också fått en försmak av de utmaningar vi har framför oss när vi går vidare mot en större union. Polen, Slovakien och Rumänien meddelade för en tid sedan att de ensidigt förlänger importförbudet av ukrainskt spannmål, vilket strider mot de överenskommelser som gjorts på EU-nivå.

Beslutet väckte förståelig bestörtning i Ukraina, ett land som är i behov av alla exportmarknader det kan ha. Den kritik Ukraina gav för det beslutet hade igen ett finger med i spelet  när Polen meddelade att landet slutar stöda Ukraina militärt – ett meddelande som Polens president lyckligtvis snart dementerade. Slovakiens beslut att stoppa vapenleveranser till Ukraina är likaså oroväckande.

Episoderna konkretiserar utmaningarna vi kommer att ha inom unionen inför en utvidgning. Nya medlemsländer betyder att mycket förändras. Sammanhållningspolitiken, kohesionspolitiken som den kallas på EU-språk, står inför stora omvälvningar. När nya fattigare länder ansluter sig till unionen finns det fler som behöver stöd – och många gamla medlemmar  kommer att se sin andel av stödet minska.

I många länder är jordbrukspolitiken inrikespolitisk dynamit och när Ukraina blir en del av den inre marknaden står vi inför stora omstruktureringar också av de stöden.

Det betyder också att många nuvarande nettomottagare av EU-medel flyttas till den andra sidan av ekvationen. Även Finland kommer att se avgifterna öka. I den diskussionen är det viktigt att komma ihåg varför EU utvidgas: Det handlar om säkerhet och stabilitet, men också om att utvidga marknaden, och för vår del till exempel om att underlätta den inhemska bristen på arbetskraft.

Min estniska  kollega Margus Tsahkna konstaterade att Estlands mål är att bli nettobetalare, eftersom det betyder att det går bra för landet. Det är viktigt att vi ser detaljerna, men också att vi förmår se skogen för träden.

Det finns alltså all orsak att börja smida i tid. Ett funktionsdugligt och internt solidariskt EU är bättre rustat för nya medlemmar. Här står rättsstatsmekanismen i centrum. Det är förfarandet som strävar till att se till att alla länder följer de riktlinjer EU internt har satt upp för en fungerande rättsstat. I en union som också handlar om gemensamt ansvar och fördelning av tillgångar håller inte bygget om regelverket inte är gemensamt.

Det handlar alltså om EUs trovärdighet och funktionsduglighet.

EU är i grund och botten ett fredsprojekt. För att garantera fred, säkerhet och trygghet behöver vi ett större EU. Det igen måste bygga på en fungerande rättsstat, och oundvikligen också på en lagom dos solidaritet.

Om inte reglerna i dagens EU är de samma för alla, har vi inte den interna sammanhållning och kredibilitet som behövs inför de diskussioner och reformer en utvidgning kräver.

EU:s utvidgning handlar om allt det här, och alla aspekter måste beaktas.

(insändare i Österbottens tidning 26.11.2023)

Puhe Hangon 150-vuotisjuhlassa 10.1.2024

Bästa vänner, hyvät ystävät,

Det är en stor glädje för mig att få framföra statsmaktens hälsning här ikväll. Hangö hör ju till våra yngsta riktiga städer – här väljer jag att inte räkna med de som uppkommer genom sammanslagningar här och där – men trots det är det en stad.

Belägen på en udde, som riktiga städer skall vara – det är i Hangö man har hittat inspirationen till New York, San Fransisco, Istanbul, Kapstaden och många fler. Eller ja, här kunde man kanske ha hittat inspiration om tidslinjen sett lite annorlunda ut.

Det finns järnväg, industri och hamn – och strand, för att bidra med lite glamour! Här finns allt en stad behöver!

Hyvät ystävät,

Hanko on käsite. Täällä on aurinkoa, valoa, glamouria. Historiaa ja lupauksia tulevasta. Ja se on Suomen eteläisimpänä kaupunkina myös portti Manner-Eurooppaan. Kun tulee Hankoon – on se sitten autolla, junalla tai kuten minä yleensä tulen, veneellä idästä tai lännestä – niin astuu toiseen maailmaan. Kaupungissa on seikkailun makua. Rakennukset kertovat kauneuden kaipuusta ja hyvän elämän tavoittelusta. Appelgrenintien talot ovat jotain hieman erilaista ja koko ajan läsnä oleva ranta, tyrskyt, horisontti ja meri antavat lupauksen seikkailusta.

Siitä huolimatta Hanko on nimenomaan Suomea. Viivan toisessa päässä ei ole enää Petsamo, mutta Hanko on paikallaan.

Hangös historia innehåller en mängd spännande episoder som påverkat hela Finlands historia. Er avgående stadsdirektör berättar ändå dessa historier betydligt bättre än de flesta, så jag överlåter dem åt honom.

Men som Kyrkslättbo – för vi har ju våra egna erfarenheter av ockupation – vill jag ändå lyfta fram Hangös dramatiska år under mellankrigstiden då staden evakuerades och ockuperades av fiendetrupper. En dyster tid i Hangös historia, men Hangö föll inte ihop. Efter att befrielsen kom kunde man se att Hangö fortfarande var Hangö. En stark kultur och identitet bär också en stad genom svåra tider. Och hjälper den att spira igen när stolen sticker fram.

Vi är på historisk mark, och vi kan tacksamt fira Hangös 150 år, och se fram emot de kommande 150.

Det har gått en järnväg från Helsingfors till Hangö ända sedan år 1873. Staden byggdes just tack vare den, och hamnen. Där landtrafiken mötte havet föddes en stad.

Hyvät ystävät,

Maantiede suosii Hankoa. Siinä missä rautatie törmää mereen, syntyi kaupunki. Ja rautatien varrelle syntyi toimeliaisuutta, työssäkäyntialuetta ja ajatusten, palveluiden ja tuotteiden vaihtoa. Pitkään Hankoon matkustava joutui vaihtamaan junaa matkan varrella, mutta tällä viikolla otimme ison askeleen parempaan suuntaan. Minulla oli ilo olla mukana ensimmäisellä suoralla sähköjunayhteydellä tehdyllä matkalla Helsingistä viime sunnuntaina.

Se, että se toteutui, oli osoitus siitä, että pitkäaikainen, puoluerajat ylittävä vaikuttaminen kantaa hedelmää. Keskustelua on käyty monella tasolla jo pitkään. 2000-luvun alussa Christina Gestrinin, Maarit Feldt-Rannan ja Thomas Blomqvistin kaltaiset entiset kansanedustajat virittivät keskustelua ja tekivät talousarvioaloitteita. Paikalliset toimijat pitkin rantarataa kirjoittivat lehtiin. Iso askel eteenpäin oli Antti Rinteen hallituksen ensimmäiseen lisätalousarvio, jossa myönsimme määrärahoja Hanko-Hyvinkää -radan sähköistämiseksi. Vaikuttaminen jatkui, ja nyt olemme siinä pisteessä, että radalla liikennöinti on aloitettu.

Ja työ jatkuu – arbetet fortsätter.

Vi behöver ännu fler turer och kanske några stopp till på vägen. Jag tittar här t.ex. på de Ingåbor som skymtar i salen.

Vi behöver ett spårpar till längs med kustbanan för att göra det lättare för lokatrafiken och fjärrtrafiken att samsas. Så det återstår en del arbete. Men visst är det här ett stort steg i rätt riktning. Hangö lever upp på sommaren sägs det, men Hangö är förstås fint i alla årstider – och med fungerande, enkla och direkta förbindelser blir det här möjligt.

Hyvät ystävät,

Kukoistava Uusimaa Hangosta länteen Kymenlaaksoon edellyttää toimivia yhteyksiä. Se edellyttää teitä, rautateitä ja satamia. Itään kuljemme junalla, bussilla ja autolla – ja sataman kautta suuntaamme maailmalle.

Tulevaisuutemme edellyttää myös hyvin toimivia työmarkkinoita, yrittäjyyttä, kestävää taloutta sekä osallistavaa ja vieraanvaraista yhteiskuntaa. Suomen hallitus tekee työtä näiden asioiden eteen. Kuten aina politiikassa, jotkut asiat sujuvat helpommin ja toiset tarjoavat haasteita. Mutta on kiistatonta, että tarvitsemme uudistuksia, jotka vahvistavat taloutta nyt ja pitkällä aikavälillä. On selvää, että osa tästä työstä on vaikeaa ja että se edellyttää toimivaa, ehkä uudenlaistakin vuoropuhelua työmarkkinaosapuolten välillä.

Myös kaupunkimme ja kuntamme kamppailevat nyt haastavana aikana. Hangossa on kuitenkin potentiaalia pärjätä tässä kisassa hyvin, kuten tämä ilta jo on osoittanut.

Från Hangö har i tiden världens största sillflotta åkt ut till vattnen utanför Island för att fiska. Alla känner vi ju till det breda leendet i Hangö kex som ännu pryder den gamla fabrikens vägg. I Hangö produceras både säkerhet för inhemskt bruk och högteknologiska produkter som förs ut i världen och hamnen bidrar till att vi får de varor vi behöver för vårt dagliga liv. Det finns både historia och nutid, traditioner, möjligheter och en oändlig potential till vad som helst här vid Finlands sydspets.

Som europa- och ägarstyrningsminister finns mitt kontor på Statsrådets kansli, där jag huserar tillsammans med statsministern. Statsminister Orpo beklagar att hans kalender inte tillät ett besök här ikväll, men han sänder sina varmaste gratulationer.

Pääministeri Orpo pahoittelee, että ei päässyt paikalle tänään, mutta välittää teille lämpimät onnittelunsa.

On suuri ilo olla täällä kanssanne tänään.

Det är en sann glädje att få vara här tillsammans med er och själv kunna säga grattis Hangö! Tack.

Matkalla maailman pelottomimmaksi kansaksi

Muistan lapsuudestani usein toistuneen leikin: Isäni nosti kätensä ylös ja alkoi lähestyä meitä lapsia pelottavasti muristen. Tiesimme leikin alkaneen. Isä oli muuttunut hirviöksi, joka vaappui hirmuisena perässämme, kunnes lausuimme taikasanat ”Miua stopp!”. Tämän seurauksena Miua-hirviö jäätyi paikoilleen. Kohta me lapset uhmasimme kohtaloamme uudestaan ja huusimme ”Miua hopp”, jolloin hirviö lähti uudelleen liikkeelle.

Leikin juju oli odottaa ”stopp” -sanan kanssa niin kauan, että hirviö oli jo aivan kannoillamme. Lopulta uhkarohkein tai varomattomin meistä kokeili onneaan vähän liikaa ja Miua-hirviö sai kaapattua hänet vangikseen. Vangin kohtalo oli kuitenkin kohtuullinen: kurituksen sijaan tiedossa oli kutitusta.

Lapsuuden Miua-leikki on ollut mielessäni viime aikoina, kun olen pohtinut omaa suhdettani pelkoon ja pelon hallintaan. Olen huomannut, etteivät koronan tai Ukrainan sodan kaltaiset tapahtumat herätä minussa lamaannuttavaa pelkoa, vaan ennen kaikkea tarpeen toimia. Ehkä Miua-leikki on valmistanut minua tosielämän varalle. Luotan siihen, että ”Miua” on pysäytettävissä, kunhan vain toimimme päättäväisesti.

Kuten olemme viime aikoina oppineet, valtioiden välinen hybridivaikuttaminen perustuu pitkälti pelon lietsomiseen. Vihollinen pistää liikkeelle monen näköisiä ja kokoisia ”miuoja”. Niiden herättämän pelon toivotaan joko lamaannuttavan meidät tai synnyttävän meissä vihaa.

Pelon tiedetään vaikuttavan käyttäytymiseemme negatiivisesti ja estävän meitä ajattelemasta loogisesti. Juuri siksi se on tehokas ase.

Voidaksemme torjua tällaisen vaikuttamisen, meidän pitää puhua avoimesti ja rohkeasti pelosta ja siitä, miten se meihin vaikuttaa. Uskon, että tekemällä pelon anatomian näkyväksi, pystymme taklaamaan ”Miuan”.

”All’odio dal timor breve è il passaggio.”, sanoi 1700-luvulla elänyt italialainen runoilija Giambattista Casti. Suomennettuna sanonta kuuluu ”Pelosta vihaan on lyhyt matka.”

Etenkin sosiaalista mediaa kuluttaessani huomaan Castin ajatuksen konkretisoituvan nimimerkkien takaa kuuluvana vihapuheena. Tällainen puhe ärsyttää, mutta se ärsyttää vähemmän, kun ajattelen puhujan olevan pelokas, pelkäävän. Pakotan itseni pohtimaan, mitä hän mahtaa pelätä ja miksi. Jos itse triggeröidyn jostakin asiasta, yritän yhtä lailla saada kiinni pelosta, joka ohjaa tunnettani: Pelkäänkö näyttäväni hölmöltä? Pelkäänkö jääväni asiani kanssa yksin? Pelkäänkö tulevani väärin ymmärretyksi?

Yhteiskunnallisella tasolla kysymys kuuluu: Mitä voimme tehdä, jotta tulisimme kaikki paremmin tietoisiksi käyttäytymisemme taustalla vaikuttavista peloista? Miten kehitämme tunneälyämme niin, että voimme kohdata tulevaisuuden haasteet ja mahdollisuudet yhdessä vahvoina ja pelottomina?

Pelottomuus on ominaisuus, jota on aina tarvittu ja jota tullaan aina tarvitsemaan uudistumiseen. Suomella ei ole mitään hätää, jos se kykenee uudistumaan. Talouden kuntoon laittaminen, vihreän siirtymän tekeminen, sote-uudistuksen läpivieminen edellyttävät kaikki uudistumiskykyä. Se on mahdollista vain, jos osaamme pelätä pelkoa, kuten Franklin D. Roosevelt on viisaasti todennut.

 

Muutama sana lehdistönvapaudesta 

Yksi Suomen keskeisistä periaatteista on koko itsenäisyytemme ajan ollut oikeusvaltion puolustaminen. Tämä periaate on tullut todeksi riippumattomassa oikeuslaitoksessa, sananvapaudessa, terveissä demokraattisissa rakenteissa ja lehdistönvapaudessa.

Näitä oikeusvaltioperiaatteen tukipilareiden olemassaoloa ja toteutumista suojelemme ja edistämme hallitusohjelmamme mukaisesti. Periaatteiden toteutumista vaadimme EU:n tasolla kokouksesta toiseen myös muilta jäsenmailta, muun muassa Unkarilta.

Lehdistönvapaus ei tarkoita sitä, että media olisi lakien yläpuolella. Lehdistönvapaus ei myöskään vapauta mediaa vaatimuksesta arvioida jatkuvasti oman toimintansa eettisyyttä. Mediaa edustavat kuitenkin ihmiset, eikä mikään inhimillinen toiminta ole koskaan virheetöntä. Virhearvioita tulee ja joskus oikean ja väärän välinen rajanveto tapahtuu vasta oikeudessa.

Viime päivinä onkin keskusteltu korkeimman hallinto-oikeuden päätöksestä määrittää ”Viestikoekeskus”-oikeudenkäynnin tuloksena Helsingin Sanomien toimittajille maksetut oikeuskulut veronalaiseksi tuloksi.  En kyseenalaista oikeuden päätöstä, mutta haluan kiinnittää huomiota siihen, miten korvausta määrittely veronalaiseksi tuloksi voi vaikuttaa tulevaisuudessa lehdistönvapauteen ja laajemmin myös yritysten toimintaan.

Ammattimaisesti toimiva media punnitsee julkaistavaksi aiotun sisällön julkaisukelpoisuutta huolellisesti ennen sen julkaisemista. Ammattimaisuus on määritelty tarkkaan journalistin ohjeissa. Huolellisen arvioinnin merkitys korostuu, kun kysymyksessä on arka aihe. Vaakakupissa on yleinen etu eli kansalaisten oikeus tietoon.

Viestikoekeskus-tapauksen kohdallakin on käyty tällaista median peruskäytäntöihin kuuluvaa pohdintaa. Helsingin Sanomat päätyi jutun julkaisemisen kannalle ajatellen, että niin tehdessään se toteuttaa lehdistön tehtävää. Oikeus päätyi toisenlaiseen lopputulemaan.

Se, että työntekijät jäävät virheellisen arvion maksumiehiksi on monella tapaa ongelmallista; korkeimman hallintaoikeuden tekemä linjaus voi aiheuttaa jatkossa paitsi itsesensuuria mediassa myös päätöksenteon takkuuntumista muissa organisaatioissa ja yrityksissä. Mielestäni olisi tästä syystä perusteltua käydä laajempaa yhteiskunnallista keskustelua siitä, pitäisikö oikeudelliset vastuut rajata aina koskemaan työntekijän sijaan yritystä tilanteessa, jossa työntekijä toimii työssään yrityksen ohjeiden ja linjausten mukaisesti.

Palaan lyhyesti vielä toiseen oikeusvaltion kannalta olennaiseen asiaan eli demokraattisiin rakenteisiin.

Me poliitikot olemme osa demokraattisia rakenteita. Olemme vastuussa edustamamme instituution toimintakyvystä, uskottavuudesta ja maineesta. Poliitikon ammatissa meitä syynätään välillä tiukastikin. Lukuisia lausuntoja antaessamme joudumme väistämättä tilanteisiin, joissa koemme lehdistön tulkinneen sanomisiamme väärin. Saatamme jopa kokea, että sanomisiamme on vääristelty. Kuten edellä totesin, lehdistön työ ei ole aina täysin virheetöntä ja joskus harmitus on aiheellista.

Poliitikkona olen kuitenkin ottanut lähtökohdaksi – ja usein toki joutunut huomaamaankin –  että virheellisten uutisointien juurisyy olen minä itse: olen ilmaissut itseäni löysästi tai liian tulkinnanvaraisesti. Poliittisena päättäjänä minun on tuettava lehdistönvapautta demokratian mahdollistajana. Meille kaikille lienee selvää, mikä on lehdistönvapauden vaihtoehto. Jos ei ole, voimme kääntää katseet itään ja punnita niin yksilöinä kuin kansanakin, millaisten rakenteiden varaan haluamme tulevaisuutemme pystyttää.