På svenska här
Torstaina julkaistiin Ylen tuore mittaus, josta Hufvudstadsbladet kirjoitti otsikolla ”Katastrofiluvut RKP:lle – huonoimmat vuosiin”. Uutinen on luonnollisesti johtanut vilkkaaseen keskusteluun, jota leimaa monenlaiset tunteet. Olen lukenut satoja kommentteja sosiaalisessa mediassa. Vaikka tiedän, että yksi mittaus on yksi mittaus – ja että tämä mittaus jäi vain 0,1 prosenttiyksikön päähän viime vuoden vastaavasta – haluan silti jakaa oman näkemykseni tilanteesta.
Kritiikki ei synny tyhjästä. Se heijastaa monien tuntemuksia: epävarmuutta, turhautumista ja tunnetta siitä, ettei RKP:n rooli ja suunta tässä ajassa ole enää kaikille yhtä selkeä kuin aiemmin.
Mitä on tapahtunut?
Poliittinen kenttä on muuttunut nopeasti. Ja se ei koske vain politiikkaa, vaan koko yhteiskuntaa. Vastakkainasettelu ja erilaiset tunteita herättävät aiheet saavat ihmisten huomion. Maltillinen, ratkaisukeskeinen politiikka jää helposti varjoon. Samalla toimimme hallituskoalitiossa, jossa puolueiden arvot eroavat merkittävästi toisistaan.
Tämä ei sinänsä ole mitään uutta. Edellisessäkin hallituksessa puolueet ajattelivat asioista eri tavalla. Tässä hallituksessa jakolinjat ovat toisenlaiset. Jaamme huolen taloudesta ja työllisyydestä, mutta monissa arvoihin liittyvissä kysymyksissä olemme kaukana toisistamme.
Tässä tilanteessa RKP on tehnyt politiikkaa vaativassa ympäristössä – puolustamalla omia arvojaan, kantamalla vastuuta ja samalla pyrkimällä estämään poliittisen keskustelun juuttumista pysyvään konfliktitilaan.
Ymmärrän, että moni kokee tällaisen politiikan kompromisseina, reaktiivisuutena tai epäselvänä linjana. Ja ymmärrän, että se turhauttaa.
Mutta on tärkeää todeta: RKP ei ole hylännyt arvojaan. Päinvastoin. Teemme arvopohjaista politiikkaa joka päivä – oli kyse sitten koulutuksesta, taloudesta, yrittämisestä, hoivasta, turvallisuudesta, tasa-arvosta, ympäristöstä tai vähemmistöjen oikeuksista. Teemme yhteistyötä, neuvottelemme ja vaikutamme määrätietoisesti – katse suunnattuna tulevaisuuteen.
Haaste ei ole siinä mitä teemme. Haaste on siinä, ettei työ aina näy tai saa huomiota oman viiteryhmämme ulkopuolella. Mielipidemittausten logiikassa tapamme vaikuttaa ja johtaa jää helposti epäselväksi tai näkymättömäksi – vaikka politiikan tasolla saavutammekin tuloksia. Ja tuloksia olemme kyllä saaneet aikaan.
Toisin sanoen: teot eivät automaattisesti käänny kannatusluvuiksi. Heikko galluptulos ei tarkoita, etteikö suuntamme olisi selvä. Meillä on tavoite, mutta päästäksemme sinne meidän on vahvistettava pelikenttäämme. Emme halua pelata puolustuspeliä ikuisesti, vaan meidän on siirrettävä peli hyökkäysalueelle, jääkiekkovertausta käyttäen.
”Miksi emme kaada hallitusta?”
Tätä on kysytty eri tilanteissa – ja ymmärrän sen. Monet RKP:n äänestäjät vaativat suoraa reaktiota, kun tapahtuu jotakin arvojemme vastaista.
Samalla on syytä muistaa, että Suomi on tilanteessa, jossa talous, turvallisuus ja yhteiskunnan koheesio ovat samanaikaisesti paineen alla. Hallituksen kaataminen lisäisi epävarmuutta ja horjuttaisi rakenteita, joita juuri nyt pitäisi vahvistaa. Monelle voi olla vaikeaa hahmottaa, mitä hallituksen kaatuminen käytännössä tarkoittaa. Se ei korjaa yksittäistä ongelmaa, vaan käynnistää tapahtumaketjun, jota voi olla vaikea hallita.
Haluan kuitenkin todeta selkeästi: vastuun kantaminen ei tarkoita pysymistä hallituksessa hinnalla millä hyvänsä. Jos joudumme tilanteeseen, jossa arvokonflikti on ylittämätön, vastuun kantaminen tarkoittaa myös kykyä tehdä vaikeita päätöksiä. Vastuuseen kuuluu huolellisuus ja harkintaa, mikä saatetaan virheellisesti tulkita passiivisuudeksi.
RKP istuu hallituksessa ei siksi, että tämä koalitio olisi ongelmaton, vaan siksi, että keväällä 2023 vaihtoehtoja oli vähän – ja siksi, että vakaus, ennakoitavuus ja pitkäjänteisyys ovat juuri nyt koko maan etu. Ilman RKP:tä monet päätökset olisivat erilaisia. Myös ne, jotka eivät nouse otsikoihin.
Haluan myös todeta: minkä tahansa hallituksen olisi ollut pakko sopeuttaa taloutta. Vihreät olisivat tehneet niin, aivan kuten SDP ja vasemmistokin.
Nyt toteutusvastuu on osunut meidän kohdallemme. Opposition vaihtoehtobudjettien tarkastelu vahvistaa tämän näkökulman. Samalla, kun kritiikki työmarkkinauudistuksia kohtaan on ollut kovaa, myös SDP sisällytti niistä lähes kaikki omaan vaihtoehtoonsa. Vasemmistoliitto kritisoi työllisyystilannetta, ja on totta, että tilanne on synkkä – mutta eduskunnan laskelmat osoittavat, että heidän oma vaihtoehtobudjettinsa heikentäisi työllisyyttä selvästi. Tässä vain pari esimerkkiä.
Tämä kaikki osoittaa, millaisessa umpikujassa Suomi on.
Samalla voidaan todeta – viitatakseni toiseen julkisessa keskustelussa paljon esillä olleeseen aiheeseen – että pohjoismaisessa vertailussa Suomen maahanmuuttopolitiikka on yhä ehkä liberaaleinta. Emme siis toteuta kohtuuttoman kovaa maahanmuuttopolitiikkaa käytännössä. Oma asiansa ovat maahanmuuttoon liittyvät koventuneet puheet, jotka eivät mielestämme edesauta positiivista yhteiskunnallista kehitystä.
Suomen kaksikielisyys: itseisarvo
Suomen kaksikielisyys tai ruotsin kielen asema eivät ole viime aikoina olleet otsikoissa. Syy on yksinkertainen: näihin ei ole kohdistunut suuria uhkia. Peruslinja sovittiin jo hallitusohjelmassa. Työtä on tehty ennaltaehkäisevästi ja kulisseissa – ja tehokkaasti. Tämä ei ole pelkästään puolueen tai ministeriryhmän ansiota: suomalaisruotsalaiset järjestöt tekevät – kuten ennenkin – arvokasta työtä kielen aseman turvaamiseksi. Niin tekee myös koko eduskuntaryhmämme.
Suomen kaksikielisyys on ollut ja tulee aina olemaan RKP:lle keskeinen kysymys.
Se, ettei kielikysymyksiä ole kärjistetty tällä kaudella, on mahdollistanut myös aiempaa laajemman yleispoliittisen toiminnan – juuri sen, mitä moni on toivonut ja mikä on edellytys laajemmalle kannatukselle pitkällä aikavälillä.
Haluan sanoa tämän, sillä puolueen elinvoima ja kielen aseman turvaaminen kulkevat käsi kädessä. Samalla haluan toistaa sen, minkä olen sanonut monta kertaa: RKP:n tulevaisuus edellyttää heterogeenisempää äänestäjäpohjaa ja jäsenkuntaa – myös kielellisesti. Tämä on matemaattinen fakta, joka meidän on sisäistettävä, jos haluamme olla tulevaisuudessa vaikuttava poliittinen voima.
Kannatajakunnan laajentaminen ei pienennä Suomen kaksikielisyyden puolustamisen merkitystä. Päinvastoin, pohjan laajentaminen on edellytys sille, että kaksikielisyyttä voidaan vahvistaa ja vaalia tehokkaasti. Ja ennen kaikkea: nämä kaksi asiaa eivät sulje pois toisiaan – ellemme niin itse päätä.
Oma johtajuuteni
Kun minut valittiin RKP:n puheenjohtajaksi, päätin, että toimimme avoimemmin kuin ennen. Olen tietoisesti keskittynyt uudistamaan rakenteita, työskentelemään strategisesti ja kuuntelemaan kenttää. Prosessi ei tapahdu yhdessä yössä. Se vaatii aikaa.
Aloitin tehtävässäni hallituskoalitiossa, joka on RKP:lle vaikein vuosiin. Tiedostin, ettei työstä tulisi helppoa. Ja tiesin, että tarvitsisimme sisäistä yhtenäisyyttä ja dialogia enemmän kuin koskaan.
Puoluejohdossa vallitseekin rakentava, kunnioittava ja eteenpäin katsova ilmapiiri. Se ei tarkoita, ettei vaikeista asioista keskusteltaisi – päinvastoin. Niistä keskustellaan enemmän kuin pitkään aikaan.
Mitä palaute kertoo?
Kävin läpi satoja somekommentteja torstain gallupmittauksen jälkeen ja teetin myös analyysin. Se osoittaa selvästi kolme asiaa:
- Osa kokee, että RKP:n arvot näkyvät liian heikosti.
- Osa kyseenalaistaa kompromissikyvyn ja pitää sitä heikkoutena.
- Monet kaipaavat selkeämpää suuntaa ja johtajuutta – ei pelkkiä reaktioita.
Tämä palaute on arvokasta. Se ei katoa sillä, että se sivuutetaan – vaan vain sillä, että siihen vastataan.
Katse eteenpäin
Puolueen strategiatyö on loppusuoralla. Tavoitteena on selkeyttää RKP:n roolia tässä ajassa, vahvistaa yhteistä suuntaa ja tehdä politiikastamme aiempaa ymmärrettävämpää. Strategia julkaistaan kevään aikana.
On myös tärkeää nähdä oma roolimme laajemmassa kehyksessä. Sitran tuore Megatrendit 2026 -raportti korostaa, että tulevina vuosina menestyvät ne yhteiskunnat, jotka vahvistavat demokratiaa, luottamusta, koulutusta, moninaisuutta ja kykyä rakentaviin kompromisseihin maailmassa, jota hallitsevat polarisaatio ja yksinkertaistetut ratkaisut.
Juuri nämä ovat RKP:n ydinarvoja. Ne eivät ehkä tuota nopeita kannatuspiikkejä – mutta ne ovat välttämättömiä, jotta voisimme rakentaa kestävää tulevaisuutta. RKP:n vahvuus ei ole huutamisessa eikä agitaatiossa. Se on kyvyssä rakentaa siltoja. Kyvyssä kantaa vastuuta myös silloin, kun se on vaikeaa. Tämä on tärkeä rooli, vaikka se joskus tuntuu epätoivoisen vaikealta ja tuottaa harvoin raflaavia otsikoita.
Lopuksi haluan kysyä meiltä kaikilta:
Onko polarisaatio hiipinyt salakavalasti myös meidän keskuuteemme niin, ettei kompromissikyky enää näyttäydykään vahvuutena vaan heikkoutena – vaikka juuri kompromissikyvykkyys on ollut yksi suurimmista voimavaroistamme?
Näen sillanrakentajaroolimme arvokkaana poliittisen kentän keskellä. Samalla kun kompromissit tarkoittavat, ettei lopputulos koskaan täysin vastaa yhden puolueen näkemystä, ne ovat välttämättömiä yhteistyössä onnistumiseksi ja eteenpäin liikkumiseksi.
Haluamme siis olla jatkossakin voima, joka vastustaa kahtiajakoa ja vastakkainasettelua. Pyrimme katsomaan eteenpäin, emme sivuille. Haluamme keskittyä ratkaisuihin, emme poliittisiin vastustajiin. Joskus onnistumme paremmin, joskus huonommin. Mutta yritämme aina määrätietoisesti.
RKP:n tehtävä ei ole huutaa kovaan ääneen, vaan kantaa vastuuta. Myös silloin, kun se on raskasta. Suomenruotsalaisen kulttuurin toinen supervoima, yhteisöllisyys, tekee RKP:stä tärkeän vastavoiman polarisoitumiselle.
Kuuntelen. Otan kritiikin vakavasti. Ja haluan viedä RKP:tä eteenpäin – suuntaa näyttämällä ja politiikkaa käytännössä toimeenpanemalla. Yhdessä muiden kanssa.
RKP on selviytynyt sekä suurista että pienistä haasteista 120-vuotisen historiamme aikana, ja olen vakuuttunut siitä, että ajamamme politiikka on juuri sitä, mitä Suomi tarvitsee tällä hetkellä.
