Förtroendet raseras – inlägg i interpellationsdebatten om tågtrafiken

Vårt samhälles grundpelare är förtroende. Man skall kunna lita på att beslut bereds noggrant och ärligt. Man skall kunna lita på att gårdagens beslut gäller även idag. Det skall finnas ett förtroende för att de förpliktelser som myndigheterna ålägger medborgarna även gäller åt andra hållet: medborgarna skall i sin tur kunna lita på beslutsfattare och myndigheter. 
Luottamus suomalaiseen yhteiskuntaan on klassisesti merkinnyt myös uskoa siihen, että päätöksenteko maassamme on tehokasta ja puolueetonta – ja että pystymme kaikki halutessamme osallistumaan aktiivisesti yhteiskunnan kehittämiseen. 

Luottamus auktoriteetteihin on vahva, mutta sitä ei tule pitää itsestään selvänä asiana. Luottamusta tulee vaalia. Sillä tämä luottamus merkitsee rikkoutumattomana vaurautta, jollaista vakautta janoavassa maailmassa ei ole pisaraakaan liikaa. 

Tänä syksynä suomalaisten luottamusta on koeteltu moninaisilla tavoilla. Yliopisto-opettajat ja eläkeläiset ympäri Suomen ovat ihmetelleet, mihin viime keväänä annetut lupaukset koulutuksen vaalimisesta ja ikäihmisistä huolehtimisesta ovat kadonneet. Kunnissa luottamuspulaa puolestaan on synnyttänyt ihmetys siitä, miten valtion kunnille asettamilta kaavoitusvelvoitteilta on yhtäkkiä hävinnyt pohja. 

Arvoisa puhemies,

Suomessa on investoitu miljoonia rataosuuksien sähköistämiseen. Vastavuoroisesti kuntia on velvoitettu keskittämään asutusta näiden sähköistettyjen ratojen varsille. Joissakin tapauksissa kunnat ovat jopa lainoittaneet ratojen parannushankkeita. Syyskuussa kuntien usko valtioon näyttäytyi kuitenkin yhtäkkiä suurena naiiviutena. Miten tyhmiä ne olivatkaan olleet! Smolnassa aamutunneilla hallitusohjelmaan – ilmeisesti ilman sen syvällisempää taustoitusta – hivuttautunut 15 miljoonan säästötavoite päätettiin panna reippaasti täytäntöön – piittaamatta kuntien kanssa tehdystä aiemmasta yhteistyöstä ja kunnille asetetuista velvoitteista.

Uudellamaalla Y-juna on puhututtanut linjoista kaikkein eniten. Eikä syyttä. Toisin kun leikkauksia valmistelevat virkamiehet ovat väittäneet, kyse ei ole mitättömästä, vähässä käytössä olevasta turhakkeesta. Valmistelujen puutteellisuus onkin tullut junien käyttäjille ilmiselväksi: virkamiesten ja politikkojen lausunnot osoittavat, etteivät he ole perillä asioiden todellisesta luonteesta. Tämä syö uskoa politiikkaan. 

Arvoisa puhemies,

Mistä tässä siis perimmiltään on kysymys? On kysymys junalinjasta, joka on elintärkeä kolmelle isolle kunnalle. Junasta, joka kuljettaa satoja koululaisia ja aikuisia päivittäin kouluun, töihin ja takaisin kotiin. Kysymys ei ole, kuten VR ja virkamiehet haluavat uskotella,  junasta, johon Siuntiossa nousee vaivaiset yhdeksän ihmistä per vuoro. Kysymys on  junasta, johon on tänäkin aamuna noussut kello kahdeksaan mennessä liki 200 Siuntiolaista. Inkoolaisten ja Karjaalaisten lisäksi. Kysymys on junasta, jota ilman koululaiset eivät pääse kouluun – ei Helsinkiin, eikä Karjaalle. Ja junasta, jota ilman Inkoolainen kätilö – kyllä, kätilö – ei pääsisi seitsemältä alkavaan aamuvuoroonsa. Reilun miljoonan euron takia me päättäjät olemme nyt aikeissa katkaista tämän yhden  pääkaupunkiseudun tärkeimmistä junayhteyksistä. Junayhteyden, joka muodostaa selkärangan Suomen kasvukeskukselle. Olemme lakkauttamassa junavuoroa alueella, jonne on juuri kaavoitettu satoja asuntoja. Ihmisille koteja. Hyvien kulkuyhteyksien varrelle.

Ei näin voi toimia! Ei siksikään, että samaan aikaan hallitusohjelmassa julistetaan vähähiilistä tulevaisuutta ja tuontiöljyn puolittamista. 

Arvoisa puhemies, hyvät kollegat, meidän on suhteuduttava tehtäväämme vakavasti ja vastuuntuntoisesti, eikä viedä kulkuyhteyksiä veronsa maksavilta kansalaisilta. Ihmisiltä, jotka ovat juuri sijoittaneet tonttiin ja taloon hyviin kulkuyhteyksiin luottaen.
 
Värderade talman – medborgarna förtjänar respekt. De förtjänar ordentlig beredning, och beslut som baserar sig på fakta. De förtjänar samarbete och dialog – inte detta. 

Tal om regeringsprogrammet i plenum 3.6.2015

Ärade talman

Vi debatterar idag vårt regeringsprogram, som tillkommit under aldrig tidigare skådat medialt intresse. Och väl så, för vi lever i utmanande tider.

Det har talats om process-scheman, bokstavskombinationer, kontorslandskap, effektivitet. Men med facit på hand kan man inte undgå att tänka – har processen fått övertag på bekostnad av innehållet?

I valkampanjens hetta kastas löften ut aningslöst både vitt och brett. Efter valet kommer dock vardagen – våra vänner sannfinländarna har krupit till korset och tagit tillbaka bloggskrivelser, sin EU/politik, sitt invandringspolitiska program och mycket annat.

Med tanke på regeringens funktionsduglighet hade det varit välkommet om det olyckliga yttrandet om ett decimerat statsråd även det hade kastats i historiens och valfläskets sopkorg, men så gjordes inte. Vi har ett onekligen ambitiöst regeringsprogram, men det riskerar att allvarligt invalidiseras av ett statsråd, som av rent populistiska skäl fått en minst sagt märklig struktur. I en tid som kräver stora insatser vad sysselsättningen gäller bestämmer man att slå samman arbetskraftsministerposten med justitieministerns. Samtidigt, som vi vet – eller borde veta- att också rättsväsendet har det svårt.  Vad säger det om regeringens värderingar?

Är inte sysselsättningen en topp-prioritet? Har justitieministeriet varit överresurserat?

Vi är många i salen som tycker att sysselsättningen är en prioritet. Och att rättsväsendet är viktigt.

Utbildningen står även den inför stora utmaningar – i synnerhet med tanke på de nedskärningar som nu planeras. Trots det väljer man att kombinera undervisningsministerportföljen med kulturministerns? Samtidigt som man skär ner på statssekreterarnas och medarbetarnas antal.  Vad säger det om regeringens värderingar?

Ärade statsminister – vi förtjänar en funktionsduglig regering. Jag är allvarligt oroad över hur regeringen prioriterar. Och jag är oroligt för dubbelministrarna Lindströms, Grahn -Laasonens och Tiilikainens hälsa.

Arvoisa puhemies. Prosessikaavion vaaleanpunaisen , pehmeän sumun syleilyssä pesuveden mukana uhkaa mennä ei pelkästään lapsi, vaan kokonainen sukupolvi. Sisällöllä on merkitystä, ja rakenne kertoo prioriteeteista.

Toivon totisesti että jaksatte itsellenne aiheuttamistanne vaikeuksista huolimatta. Koska Suomi tarvitsee toimintakykyisen hallituksen.

Arvoisa puhemies. Hallitusohjelma on kieltämättä kunnianhimoinen. Ja siinä on monta ilahduttavaa piirrettä. Uskon että se tulee helpottamaan yrittäjän arkea. Arkkitehtinä tervehdin erityisellä ilolla määräysviidakon purkutalkoita mitä tulee esimerkiksi energiamääräysten soveltamiseen.

Toinen ilon aihe on kunnianhimoinen energiapolitiikka. Uskon että tämä luo edellytykset paitsi vaihtotaseen parantamiselle, myös kotimaisen teollisuuden kehittämiselle ja kasvamiselle. Ja se sanoo ääneen sen, minkä kaikki tiedämme – tulevaisuuden energialähteet muodostuvat monesta eri virrasta – hevosenlannastakin Toivokaamme että aika jolloin Oy Suomi Ab saattoi kaataa 10 miljardia euroa energiasaaviin joka on täynnä reikiä, on ohi.

Suurimmat ongelmat hallitusohjelmassa liittyvät koulutukseen. Hyvä koulutus on tärkein kilpailuvalttimme. Siitä huolimatta erityisesti yliopistokoulutus joutuu nyt rankkojen leikkausten kohteeksi. Tämä linjaus ei ole omiaan houkuttelemaan maahamme ulkomaisia huippuosaajia, eikä viemään yliopistojamme lähemmäs maailman kärkeä. Pelkästään Helsingin Yliopiston rahoituksesta tullaan viemään indeksitarkistusten lisäksi  vuositasolla 30 M €. Summa vastaa usean tiedekunnan budjettia, ja se tulee väistämättä näkymään toiminnassa. Osaamista tulee priorisoida, ei autokauppaa. Saksalaisilla autotehtailla menee tarpeeksi hyvin ilman vetoapua Suomesta. Meidän tulee rakentaa tulevaisuutta, omaa tulevaisuuttamme.

Myös opintotukea ollaan leikkaamassa raskaalla kädellä, mikä on ristiriidassa sen kanssa että samalla pyritään lyhentämään opiskeluaikoja. Toimenpide ja tahtotila eivät ole yhteen sovitettavissa. Suurin syy opiskeluaikojen pitenemiseen on nimenomaan opiskelijoiden tarve tehdä töitä. Voisin ymmärtää painotuksen siirtämisen opintolainan suuntaan, jos pakettiin lisättäisiin Ruotsin tai Englannin tapainen järjestelmä, jossa takaisinmaksu sidotaan tulevaan tulotasoon. Mikäli ainoastaan leikataan opintotukea, opintoajat tulevat pidentymään. Erityisesti vähävaraisimmat joutuvat yhä suuremmassa määrin jättämään haaveet opiskelusta väliin. Tutkimukset  osoittavat selvästi, että opiskelun kustannustaakan suuruudella on suora yhteys sosiaalisen mobiliteetin vähenemiseen. Eli köyhät pysyvät köyhinä, hyväosaiset hyväosaisina.

Arvoisa puhemies. Tämäkö on hallituksen tahtotila?

Vaalilupauksilla on tosiaankin tapa unohtua. Koulutuspoliittinen lupaus olisi  kuitenkin ollut syytä pitää mielessä kun Smolnassa istuitte. Mutta pahvilaput häviävät nin helposti. Ensi kerralla lupaus kannattaa tatuoida otsaan.

Ärade talman. Det finns mycket som är bra i regeringsprogrammet. Satsningarna på företagsamhet, energi, och förnuftigare byggbestämmelser, för att nämna några. Men det är ingen idé att bygga en framtid om vi samtidigt raserar fundamenten. Vår utbildning är vår främsta konkurrensfördel. Därom rådde en rörande enighet ännu för en månad sedan.

Glöm inte det.

Jag understöder ledamot Henrikssons förslag till misstroende

 

 

 

 

Kolumn i TEK-lehti 29.5.2015

Istun taksissa matkalla lentokentälle. Kuljettaja ojentaa minulle edellisten matkustajien käsissä kevyesti rytistyneen iltapäivälehden. Etusivulla kolme ässää hymyilevät leveästi.  Uusi hallituspohja on muodostettu ja minusta on tullut oppositiopoliitikko. Tämä on iso asia, sillä olen vasta totuttelemassa ajatukseen siitä, että olen ylipäätään poliitikko.

Juttua lukiessani yritän kääntää tappiota – jollaiseksi huomaan hallituspaikan menettämisen väkisinkin kokevani – jollain tavalla positiiviseksi asiaksi. Huomaan vaativani itseltäni rakentavaa suhtautumista, vaikka primitiivisemmät reaktiot sinkoilevat takaraivossa. En edes tiennyt olevani näin tunteellinen.

Huhtikuussa urani teki hyppäyksen piirustuspöydän ääreltä Arkadianmäelle, kansanedustajan tehtäviin. Kaikkein pragmaattisimmat asiat eivät ole muuttuneet: laukussa kulkee edelleen läppäri, hiiri ja skissikirja. Kirja vaan täyttyy aika erilaisista asioista kuin ennen: julkisivusommitelmat ovat antaneet sijaa puheluonnoksille.

Arkkitehti on harvinainen näky eduskunnassa. Perinteisesti sen ovat miehittäneet opettajat, juristit, poliisit, ehkä lääkäritkin. Mutta harvemmin arkkitehdit. TEK:iläisiäkään ei ole kovin monta, mikä on oikeastaan aika yllättävää ottaen huomioon, että teknisten alojen opinnot antavat ihan hyvät valmiudet poliittiseen vaikuttamiseen: teknisellä alalla luodaan mielellään uutta, ratkaistaan ongelmia ja katsotaan tulevaisuuteen.

Itse pidän arkkitehdin työtä kutsumusammattina. Parasta siinä on ehdottomasti se, että pystyy vaikuttamaan ihmisten elinympäristöön hyvin konkreettisesti. Erityisen palkitseviksi olen kokenut erilaisten oppimisympäristöjen eli päiväkotien ja koulujen piirtämisen. Tällaisissa projekteissa todellista ammattitaitoa on kyky sukeltaa rakennusten käyttäjien arkeen ja suunnitella tiloja, jotka tekevät elämästä toimivaa ja inspiroivaa.

Koen myös kansanedustajan työn kutsumusammattina: kyse on erilaisten ihmisryhmien tarpeiden ymmärtämisestä ja mahdollisimman oikeudenmukaisten lakien laatimisesta. Toisin sanoen mahdollisimman laadukkaan ja menestyksellisen elämän mahdollistamisesta ja yhteiskunnan kehittämisestä.

Haluan uskoa, että luovan prosessin ymmärtämisestä on merkittävää hyötyä kansanedustajalle. Arkkitehdin työssä menestyminen edellyttää,  että osaa (ja uskaltaa) hylätä ratkaisumallin, johon ensin päätyy (ja rakastuu). Että jaksaa haastaa itsensä keksimään vieläkin paremman ratkaisun – aiempaa edistyksellisemmän.

Politiikassa tämä voisi merkitä sitä, että ei kaivaudu valta-asemiin, vaan katsoo vastapuolen ehdotusta aina tuorein silmin. Tai sitä, ettei juutu ideologioihin, vaan keskittyy funktioihin ja päämääriin.

Mutta tämä on kaikki vielä arvailua. Tuoreen kansanedustajan toiveita ja ajatuksia tulevasta. Hallitus on varmaan muodostettu, kun tämä lehti menee painoon. Toivon, että saavutan ensimmäisen tolpan uudella urallani eli pääsen aloittamaan valiokunnassa, joka ajaa hyvän ympäristön ja rakentamisen asiaa. Jos sallit, pyydän sinulta palvelusta: auta minua pitämään kynä terävänä.

Om regeringsprogrammet

 Hallitusohjelma julkaistiin eilen ja nyt pöly on jo ehtinyt hieman laskeutua. Tänään on täysistunto ja pääministerivaalit. Tässä hieman omia huomioitani prosessista ja hallituspaperista, jonka eilen saimme käsiimme.

Hallitusneuvottelut olivat ilmeisen tehokkaat, mikä lupaa hyvää. Samaan aikaan on mielestäni syytä olla huolissaan siitä, miten tehokkuus, tai pikemminkin mielikuva tehokkuudesta, uhkaa ajaa sisällön yli. Sipilän ”insinööriotetta” on kiitelty, mutta siinä piilee myös vaara. Prosessi ei saa olla lopputulosta tärkeämpi. Yksittäisiä ministerisalkkuja tarkasteltaessa olen hämmentynyt sekä oikeus- ja työministerin valinnasta että näiden kahden ministeriön yhdistämisestä aikana, jolloin työministerin salkku olisi poikkeuksellisen tärkeä.

Nopean päätöksenteon eli tehokkuuden muodon saanut populismi näkyy mielestäni hallituksen linjauksessa vähentää ministerien, valtiosihteerien ja avustajien määrää. Tällä päätöksellä ei ole todellisuudessa mitään yhteyttä toiminnan tehostamiseen – pikemminkin päinvastoin. On todellinen riski, että Suomeen syntyy virkamieshallinto. Vertaisin tilannetta yritykseen, jota yritettäisiin johtaa asiantuntijoiden toimesta, ilman priorisointeja, ilman arvokeskustelua. Samoin on tärkeää, ettei työn laatu kärsi ihmisten ylikuormittumisesta. Tuplaministerin roolin täytyy olla sekä fyysisesti että psyykkisesti raskas.

Eilen esitetyssä hallitusohjelmassa on paljon hyvää ja paljon sellaista, joka saa seisomaan varpaillaan. Verotuksen osalta voin yhtyä ohjelmaan, joskin tällä saralla olisi voitu mielestäni astua eteenpäin vieläkin rohkeammin. Esimerkiksi perintöveron osalta olisimme voineet siirtyä Ruotsin mallin mukaiseen ratkaisuun – etenkin kun sen on arvioitu olevan kustannusneutraali keskipitkällä aikavälillä. Ruotsin mallilla on myös katsottu olevan selkeä työllistävä vaikutus.

Uuden hallitusohjelman helmiä olivat myös kirjaus siitä, että selvitetään mahdollisuus tehdä yrityksen verotettavasta tuloksesta varaus investointien helpottamiseksi. Mukaan tuli myös tavoite saada pienten yritysten alv-tilitykset maksuperusteisiksi. Näiden uudistusten lisäksi halutaan myös korottaa ansiotulovähennyksiä, mikä helpottaa matalatuloisten tilannetta.

Kriittisellä mielellä arvioin päätöstä rajoittaa subjektiivista oikeutta päivähoitoon. Ymmärtäisin tätä pyrkimystä, mikäli siitä koituisi suuria säästöjä. Selvitysten perusteella muutos kuitenkin pikemminkin hankaloittaa päiväkotien toimintaa, sillä sen myötä valmiiksi mutkikkaaseen palapeliin pitää lisätä puolipäivähoitoa tarvitsevat lapset. Päätös tuntuu siis ainakin ilman syvällisempää faktatietoa harkitsemattomalta.

Mutta keskittykäämme nyt vielä hetkeksi hyviin asioihin. Arkkitehtina iloitsen siitä, että rakennusten invamääräyksiä ymmärretään vihdoin höllentää. Tältä osin olisin tosin pitänyt  järkevämpänä soveltaa periaatetta, jossa vaatimus olisi se, että esimerkiksi asuntojen kylpyhuoneet olisivat muutettavissa pienin muutostöin esteettömiksi sen sijaan että jokaisessa rakennuksessa pitää nyt tehdyn ehdotuksen mukaan olla tietty määrä esteettömiä asuntoja. Tällainen ratkaisu sopii mielestäni huonosti omistusasuntopohjaiseen rakennuskantaamme. Positiivista on myös se, että rakentamisen energiamääräyksiä tullaan tarkastamaan. Tämä helpottaa tilanneissa, joissa toimistoja muutetaan asunnoiksi tai vanhoja rakennuksia peruskorjataan.

Sitten energiakysymyksiin. Olen monessa yhteydessä peräänkuuluttanut aiempaa strategisempaa energiapolitiikkaa. Hallitusohjelma nostaa tämän asian hyvällä tavalla esille. Kauneusvirheeksi jää turpeen pitäminen energiavalikoimassa. Turve ei ole uusiutuva luonnonvara kuin äärimmäisen teoreettisessa mielessä. Se myöskään ole ympäristöystävällinen. Uskon, että se jäi valikoimiin Keskustan ja Perussuomalaisten painostuksesta.

Suurimmat ongelmat hallitusohjelmassa liittyvät koulutukseen. Olen sitä mieltä, että koulutus on yksi tärkeimmistä kilpailuvalteistamme. Siitä huolimatta erityisesti yliopistokoulutus joutuu nyt rankkojen leikkausten kohteeksi. Tämä linjaus ei ole omiaan houkuttelemaan maahamme ulkomaisia huippuosaajia. Pelkästään Helsingin Yliopiston rahoituksesta tullaan viemään indeksitarkistusten lisäksi  vuositasolla 30 M €. Summa vastaa usean tiedekunnan budjettia, mikä tulee väistämättä näkymään toiminnassa.

Myös opintotukea ollaan leikkaamassa raskaalla kädellä, mikä on ristiriidassa sen kanssa että samalla pyritään lyhentämään opiskeluaikoja. Toimenpide ja tahtotila eivät ole yhteen sovitettavissa. Suurin syy opiskeluaikojen pitenemiseen on nimenomaan opiskelijoiden tarve tehdä töitä. Voisin ymmärtää painotuksen siirtämisen opintolainan suuntaan, jos pakettiin lisättäisiin Ruotsin ja Englannin tapainen järjestelmä, jossa takaisinmaksu sidotaan tulevaan tulotasoon. Mikäli ainoastaan leikataan opintotukea, opintoajat tulevat pidentymään. Erityisesti vähävaraisimmat joutuvat jättämään haaveet opiskelusta väliin. Tutkimukset puolestaan osoittavat selvästi, että opiskelun kustannustaakan suuruudella on suora yhteys sosiaalisen mobiliteetin vähenemiseen. Eli köyhät pysyvät köyhinä, hyväosaiset hyväosaisina.

Suomen talousmurheiden keskellä kehitysapu on asia, johon liittyy tunteita: ”Miksi meidän pitäisi syytää velkaantuvana maana rahaa muiden ongelmien ratkaisemiseen.” Tällaisen asenteen omaavia on mielestäni hyvä muistuttaa siitä, että kehitysapu ei ole yksinomaan jaloa auttamista, vaan myös mitä suuremmissa määrin ulkopolitiikkaa. Nyt päätetty 300 M€ vähennys on merkittävä ja se tarkoittaa suoraan myös sitä, että vaikutusvaltamme maailmalla pienenee. Vaikkei Suomi voi ratkaista yksin esimerkiksi Välimeren pakolaistilannetta, meidän on viisasta sitoutua talkoisiin. Jos ja kun kuitenkin  haluamme olla osa yhteisöä.

Summa summarum: nyt tehdyt päätökset ovat saaneet minut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että oppositiopoliitikkona tehtäväni  on osallistua ”Suomi suosta -talkoisiin” käymällä avointa ja vaativaakin keskustelua keinoista. Talouskurimuksen selättämiseen liittyvistä päämääristä olen hallituksen kanssa pitkälti samaa mieltä: työllisyystilannetta on parannettava, vientiä on piristettävä ja yrittäjyyttä tuettava. Nämä asiat on pidettävä prioriteettilistan kärjessä. Ja aivan niin kuin lennon alussa on totuttu kuulemaan: ”Vie happinaamari ensin omille kasvoillesi ja auta vasta sen jälkeen muita.” Eli jos Suomen taloustilannetta ei saada korjattua, ei ole kohta mitään mistä kiistellä. Suhteellisuudentaju pitää kuitenkin säilyttää. Stubbimainen kolmen kohdan neuvoni hallitukselle kuuluukin:

1) Leikkauksia pitää tehdä, mutta jokainen leikkaus pitää pystyä perustelemaan osana isompaa kokonaisuutta.

2) Jokainen päätös on nähtävä kauaskantoisena.

3) Väärässä kohtaa ei pidä säästää.

Ja vielä lopuksi: Vain tehty työ tuottaa ja niin kauan kuin elämme maailmassa, joka noudattaa markkinatalouden lainalaisuuksia, maamme menee eteenpäin vain työn voimalla. Työttömyydellä on rinnakkaisvaikutuksia, jotka vaikuttavat negatiivisesti kansantalouteen; työttömyydestä seuraa usein masennusta ja syrjäytymistä. Mielenterveysongelmat taas tekevät ihmisistä työkyvyttömiä. Kierre on valmis. Nuorena hankittu työkokemus on tärkeää, joten nuorten työllistäminen on toivoakseni yksi tämän hallituskauden alun tärkeimmistä tavoitteista.

P.S. Soini näytti kohteliaasti kieltäytyvät valtiovarainministerin salkusta. Haluan muistuttaa Soinia hallitustyön perussäännöistä: hallituksessa kaikki ovat vastuussa kaikista tehdyistä päätöksistä – myös Kreikan talouteen liittyvistä. Se mitä en halua todistaa, on oppositio hallituksen sisällä. Hallitus jättäköön opponoinnin meille muille.

Tal i plenum, behandling av utlänningslagen, 22.5.2015

Ärade talman.

Det som diskuteras här idag är en helt praktisk åtgärd som inte borde föranleda diskussion. Det gläder mig att vi verkar ha lyckats vända ett blad, och gå vidare – och att Halla-ahos manifest kan begravas. Samtidigt kan man konstatera att det, att ledamot Tolppanen inte säger sig känna till manifestet, onekligen är intressant.

Kun jatkossa keskustelemme maahanmuutosta ja erityisesti pakolaisuudesta on muistettava, että inhimillisyys on kaksisuuntainen tie. Apua saadaan, ja apua annetaan. Mekin olemme olleet vastaanottavana osapuolena, avun tarpeessa, ja saatamme sitä olla joskus tulevaisuudessakin. Ei meidän sotalastemme terveyttä tiedusteltu kun saapuivat laivalla Tukholmaan, tai kuten isäni teki, junalla Lapin kautta rajan yli. Eikä meidän nytkään tule valikoida terveitä pinon päältä jos hätää kärsivät ihmiset tarvitsevat suojaa. Ihmisten luokittelemisella kunnon, rodun tai hyödyllisyyden mukaan eri kategorioihin on synkkä historia jo muutenkin. Meillä on suuria taloudellisia haasteita tällä hetkellä, sitä ei kukaan kiellä. Asiat pitää kuitenkin asettaa oikeisiin mittasuhteisiin. Meillä on varaa, ja velvollisuus, auttaa.

Keskustelu, jota tänään tässä käymme, koskee pientä siivua maahamuuttokysymyksestä. Maahanmuuttoon liittyy välillisesti monta muuta asiaa, joita toivon että tuleva hallitus saa vietyä päätökseen. Yksi näistä on kysymys niin sanottujen paperittomien terveydenhoidosta, asia johon on pikaisesti saatava ratkaisu kunhan uusi hallitus aloittaa työnsä. Tämä saadaan varmaan nopeasti eteenpäin nyt kun nuiva manifesti on kuopattu. Paperittomien terveydenhoito on asia, jolla on vaikutusta kansanterveyteen –  ja johon meitä velvoittaa paitsi inhimillisyys, myös kansainväliset sopimukset.

Ärade talman. När någon i nöd knackar på vår dörr skall vi öppna den. Det är vår plikt. Och det har vi råd med.

Speech at the ALDE council meeting in Oslo, May 9th, 2015

There is indeed reason to celebrate the result of the liberal parties in our recent Parliamentary Elections. The two ALDE parties made significant gains. For us, the Swedish People’s Party, the election was the best in 24 years, and The Center Party (Keskusta) became the biggest party in Finland, and was given the task to start forming the new government.

In fact, only three parties made gains in these elections – us, The Swedish People’s Party, The Center Party (keskusta) and the Greens. The biggest losers were the Social Democrats, the Conservatives and the Finns party. The Finns party lost support even though they were in opposition, but somehow they managed to spin the result in a way that made them look like a winner. Or maybe the expectations just were so low, which isn’t at all surprising given their performance and substance in the past years.

In light of this, it did seem a bit odd that that the center party, Keskusta, our liberal allies here, and a party we thought we were the closest to in Finnish politics, invited two of the three biggest losers to start the discussions on forming the next government. Even more odd was that they invited the xenophobic populists to the chambers of power, while shutting out their liberal allies. There are other ways to reach a parliamentary majority, You can do it in Finland too without giving xenophobic, anti-EU bullies power to decide our future.

I think we are playing a dangerous game when we put aside ideals and goals, just to weaken an opposing force. When we choose to focus on the politics of power, instead of focusing on the politics of ideals, and goals. Time will tell how this game, or rather gamble, turns out.

So while there is reason to celebrate the electoral gains of the two ALDE parties in Finland, and while Finland will have a prime minister from an ALDE party now again, I see little reason to celebrate the way this new liberal-led government is acting so far. And I think it is reason for us all to remind ourselves that liberal is not an empty word, it comes with meanings, and obligations.

Liberal should mean just that, liberal.

Diskussion om invandring och annat mellan Eva Biaudet och Anders.

Tiggarnas ekonomi utmanar våra sociala strukturer

”Jag har haft en visstidsanställning och det såg ut att jag blir fastanställd. Förra veckan tog vi bostadslån. Idag fick jag veta att det inte blir någonting: kontoret stängs, verksamheten dras tillbaka till Sverige. Vad finns det för utväg för oss? Vi har fyra barn. Vad har jag för socialskydd? Då ser jag romen där: sablar också, varifrån kommer hans fina sportskor?!”

Arkitekten och företagaren Anders Adlercreutz har just fått uppgiften att hitta på en historia bakom en person som närmar sig en romsk tiggare på gatan och ser ledsen ut. Hans bordssällskap, minoritetsombudsmannen Eva Biaudet, påminns direkt om en tidigare diskussion om flyktingfrågor som hon varit med om.

”Några damer tyckte ’de’ hade så fina barnvagnar. De trodde att invandrare får andra socialbidrag än finländare, fast de får exakt det samma”, berättar Biaudet om en flyktingdiskussion tidigare i riksdagen.

”Jag for med damerna till Östra Helsingfors för att träffa en socialarbetare. De trodde ju inte på mig, tant blomsterhatt”, småler Biaudet. När sällskapet gick ut från socialarbetaren två timmar senare kunde damerna fortfarande inte tro det de hört. ”Det visar, hur svårt det är att bryta de här föreställningarna”, menar Biaudet.

Adlercreutz förstår själv sin uppdiktade rollfigur mot den bakgrunden att tiggarnas fattigdom är helt enkelt ett främmande fenomen som de flesta nuvarande generationerna aldrig sett i vårt välfärdssamhälle. ”Vi tänker att nu får vi in något som inte hör vårt samhälle till. ’Vi här’ har kunnat titta på ’dom där’ utanför, som vi bara sett på resor till exotiska länder. Det känns som att nu plötsligt krackelerar det, samtidigt som mycket annat”, beskriver han.

Biaudet håller med. ”Man kan inte ens föreställa sig att det kan vara så svårt att någon faktiskt måste leva på gatan. Vi träffar inte heller finländare som har det så svårt. I stället har vi en stark illusion om att vi tar hand om varandra. Vi tänker nästan att det är eget fel om man faller igenom”, säger hon.

”Vi tittar på tiggarna som på ett tv-program”, sammanfattar Adlercreutz.

 

Forsmark 2012

”Det är en vårdag, solen lyser. Jag promenerar till jobbet efter att ha stängt dörren och lämnat min stora familj. Jag har varit ute med mina söta mopsar och min man har hjälpt mig med utmaningarna i mitt liv. Jag är lycklig över att jag har sådant stöd, jag riktigt osar av kärlek.”

”Då ser jag en ung gravid kvinna sitta på trottoaren där jag går. Hon har inte ens valt en plats i solen fast det är kallt. Hon visar en lapp där det står att ’mina barn har inte mat’. Det känns som om mitt hjärta skulle brista. Jag kan känna mig in i hennes situation och jag har en känsla av att jag vill ta med mig henne, bort därifrån.”

När det blir Biaudets tur att leva sig in i en rollfigur som närmar sig en tiggare med hjärtat fullt av kärlek åker hennes tankar rakt in i den enorma ekonomiska diskrepansen med djupt moraliska undertoner, som råder mellan vanliga finska medborgare och de kringresande tiggarna.

”Det känns hemskt att gå förbi en romsk tiggare. Varje gång blir ens hjärta hårdare. Det är hemskt att tvinga sig att bli van vid sådant, fast man vet att tiggeriet är organiserat”, säger hon.

Genom sitt arbete har hon fått insikt i hur unga mammor och andra människogrupper som väcker medlidande i de förbipasserande utnyttjas. Mamman hon beskriver kommer inte nödvändigtvis att få någonting av pengarna som hon lyckas samla. Ju mer medkänsla hon väcker desto mer lukrativ är hon för den stora business som Biaudet har sett också i andra städer i Europa.

”Vi har inget sätt att hjälpa dem att inte råka illa ut. Det finns sådana värvare som helt enkelt ser vem som är i en sådan misär att den är färdig att göra vad som helst. Prostitution, stölder… Man vet om fall där det är uppenbart att tiggarna inte har handlat ensamma. De har rest runtom i Finland och gjort många hundra stölder”, berättar hon.

”Är man utanför systemet måste man köra en alternativ linje”, sammanfattar Adlercreutz logiken i den företagsamhet som tar oönskade former. Hans poäng är att problemen stannar utanför vårt räckhåll så länge vi stänger välfärdsstatens strukturer för tiggarna. ”De papperslösa behöver sjukvård och skola. Annars får vi inte in dem i samhället”, menar han.

Biaudet är fullständigt enig: ”Det vi kan sträva till att påverka i den kommande riksdagen är att ambitionsnivån i den bordlagda lagen om papperslösa höjs. Därtill ska lagen genomföras så, att vi inte skapar nya system för de papperslösa utan inkluderar dem i våra nuvarande system.”

Målet måste vara ökad aktivitet – insändare i HBL 27.2.2015

Svart är inte vitt. Men vårt samhälle är heller inte så enkelt att man kan förenkla det till en  diskussion om motpoler: vi och de, höger och vänster. Diskussionen kring sfp:s skatteprogram fortsätter på hbl:s sidor, och väl så. Anette Karlsson kritiserar i hbl 19.2. sfp:s skatteprogram på många punkter. Och på många sätt känns det som om det  talas i kors.
Jag ser frågan om arvsskatten som en sysselsättningsfråga. Och som ett problem som uttryckligen berör familjeföretagare och jordbrukare. För i deras fall kan arvsskatten vara det som avgör om företaget eller jordbruket kan fortsätta eller inte. Om arbetsplatser består – eller försvinner. I bästa fall begränsar arvsskatten enbart företagets förmåga att investera. I värsta fall är företagets framtid i fara – det kan uppkomma situationer där företagets kapital är bundet i investeringar, dividender inte kan betalas ut, och lån inte går att få.
Sen kan jag  ur en rent nationalekonomisk synpunkt förstå att arvsskatten på annan, mera likvid egendom kan vara befogad. Men om den ena avskaffas ryker förstås även den andra, eftersom vi annars lätt komplicerar vår lagstiftning och banar väg för intrikata skattearrangemang.
Anette Karlsson ser skattelättnader som ett moraliskt problem i denna tid av massarbetslöshet. Även om jag kan förstå tankegången kan det här vara ett relevant argument endast i två fall.
Om en hög skattegrad korrelerar med låg arbetslöshet stämmer argumentet. Men den logiska slutledningen av detta är att man måste strama åt beskattningen tills arbetslösheten sjunker – och det tror jag inte Anette anser heller.
Alternativt kan man se det som omoraliskt ifall syftet  uttryckligen är det, att man vill underlätta medel- eller höginkomsttagarnas börda på bekostnad av de arbetslösa. Och det stämmer inte heller. En sänkning av skattegraden föreslås uttryckligen för att denna antas leda till ökad ekonomisk aktivitet. Det igen antas sänka arbetslösheten, vilket är en bra sak – för alla.
Bevisföringen för trickle-down-principen (antagandet att införandet av skattesänkningar indirekt bidrar till att förbättra de ekonomiska förhållandena för befolkningen som helhet) är inte oproblematisk. Men jag är helt övertygad om att vi i Finland inte kan utgå ifrån att skattegraden är den skruv vi kan dra åt i all oändlighet. Det kan inte ses som en automatisk inkomstgenerator varken på statlig eller på kommunal nivå. Medicinen måste vara den, att vi försöker generera ny aktivitet –  i stället för att suga det sista ur den aktivitet vi har kvar.
 Man kan inte se på denna fråga enbart genom ideologiskt färgade glasögon. Och därför måste vi pröva på nya medel. Visserligen är inte arvsskatten vårt största, eller viktigaste, problem. Viktigare är bl.a. att se till att vi har en god utbildning, en förnuftig och långsiktig  energipolitik, och ett samhällsklimat som främjar företagande. Men någonstans måste vi börja. Varför inte här.

Sjökulla – insändare i Kirkkonummen Sanomat 22.2.2015

Harva hanke on puhututtanut kuntapäättäjiä niin paljon kuin Sjökullan oppimiskeskus. Käytännössä siinä on kysymys koululaajennuksen ja päiväkodin rakentamisesta jo olemassa olevan koulun yhteyteen.
Laajennettu Sjökulla on ensimmäinen uusi ruotsinkielinen koulu sitten 1970-luvun alun. Se on myös poliittisen kompromissin tulos, jota on riepoteltu mediassa mielin määrin. On puhuttu luksuskoulusta järven rannalla – välillä propagandamaisesti jopa alppimaisemista. Tosiasia on kuitenkin se, että kyseessä on ihan tavanomainen projekti. Oppimiskeskuksen rakentamisen tavoitteena on tehostaa opetustoimintaa keskittämällä pienissä yksiköissä tapahtuva opetus yhteen paikkaan.
Koko hankkeen kustannusarvio on alhaisempi kuin valtaosa viimeaikaisten koulu- ja päiväkotihankkeiden kustannusarvioista.
Oppimiskeskuksen rakentamista ennakoitiin sulkemalla  Evitskogin koulu  vuonna 2009. Lapset siirrettiin Sjökullaan odottamaan koulun peruskorjausta ja laajennusta. Uuden koulun oli määrä avata ovensa jo vuonna 2013. Neljä vuotta tilapäisjärjestelyjä ahtaissa oloissa on toki pitkä aika, mutta  sitä pidettiin silti vielä inhimillisenä.
Aikaa on kuitenkin vierähtänyt suunniteltua enemmän. Koulu ei valmistunut vuonna 2013, kuten oli suunniteltu, eikä rakentaminen ole vieläkään lähtenyt toden teolla käyntiin. Vaikka urakkasopimuksesta uupuu edelleen allekirjoitukset, rakentamiseen päästäneen tämän vuoden alkupuoliskolla.
Näillä näkymin Sjökullan oppimiskeskus valmistuu parin vuoden kuluttua. Tämä tarkoittaa yli 4 vuotta alkuperäisestä aikataulusta myöhässä. Tänä aikana moni lapsi on kulkenut esikoulusta yläasteelle tilapäisjärjestelyjen varassa. Tämä ei ole oikein, eikä tilanne ole kunnalle kunniaksi. Toivon, kuten moni pohjoiskirkkonummelainen lapsi ja vanhempi, että tämä hanke saadaan vietyä nyt vauhdilla maaliin.

Om företagsamhet, kolumn på Kyrkslätts Företagares sida i Kirkkonummen Sanomat 12.2.2015

Julkisessa keskustelussa yrittäjällä on paljon ystäviä. Ja sietää ollakin. Suomen kasvu lähtee pienyrityksistä. Yrittäjyys ei kuitenkaan ole aina ollut yhtä arvostettua. Ei ole pitkä aika siitä, kun yrittäjäksi tuntuivat haluavan vain hullut tai ne, jotka eivät onnistuneet saamaan virkamiestyötä.

Itse olen toiminut yksityisyrittäjänä viimeiset kaksikymmentä vuotta. Arkkitehtitoimistomme työllistää noin 15 henkeä, mikä on Suomen mittakaavassa paljon. Meillä ei ole enää pienen, aloittelevan toimiston ongelmia, mutta myös liikkeelle lähdön haasteet ovat lähipiiristä tuttuja.

Usein törmään yhden tai kahden hengen yrityksiin, joihin ei uskalleta palkata lisää käsiä. Palkkaamiseen liittyvät riskit johtavat siihen, että töitä paiskitaan vuorokaudet ympäri. Pelko ei ole täysin aiheeton. Esimerkiksi tästä käy lähipiirissäni toimiva yhden hengen konsulttiyritys, jonka perustaja päätyi taistelemaan kahden vuoden ajan oikeudessa irtisanomisperusteisiin liittyvistä asioista työntekijän palkattuaan. Vikaa oli toki myös yrittäjässä. Prosessi kuitenkin musersi tämän yrittäjän mielen ja nyt hän pitää parempana vaihtoehtona jatkaa toimintaa yksin

Näistä tapauksista  meidän pitää päästä irti. Lääkkeiksi kelpaavat esimerkiksi paikallinen sopiminen ja koeajan pidentäminen kuuteen kuukauteen.

Palkkaamisen pitää aina olla mahdollisuus, ei riski. Se on kaikkien etu.

Juttelin hiljattain naisvaltaisella toimialalla toimivan kirkkonummelaisen yrittäjän kanssa. Hänen mielestään perheellisten työntekijöiden kustannukset rasittavat toimintaa kohtuuttomasti. Tasa-arvokysymykset ovat siis vahvasti sidoksissa yrittäjyyteen. Tästä syystä on tärkeää jakaa vanhemmuudesta syntyvät kustannukset niin, etteivät ne lankea ainoastaan äidin työnantajan maksettaviksi.

Vaikka valtio voi ja sen pitää kannustaa yrittämiseen esimerkiksi huoehtimalla siitä, että verotus on ennakoitavissa ja johdomukaista, yrittäjyys lähtee kuitenkin aina ihmisistä. Kirkkonummen yrittäjien kaltaiset yhdistykset tarjoavat elintärkeän mahdollisuuden verkostoitumiselle. Pienyrittäjä, joka hallitsee kirjanpidon koukerot, ei välttämättä osaa markkinoida itseään. Ja toisin päin. Tässä mentoroinnin merkitys kasvaa tärkeäksi. Yhdessä tekemällä menestyksen todennäköisyys moninkertaistuu.

Uskon, että yrittäjyys on nousussa. Järjestämässäni yritysseminaarissa esiintynyt nuori start-up yrittäjä edusti uutta sukupolvea, joka pitää epäonnistumisia luonnollisina askeleina menestymiseen. Tällaista asennetta tarvitsemme lisää. Kaikki nuoriin kohdistuva yrittäjäkasvatus on tärkeä investointi tulevaisuuteen.

Näin vaalien alla poliitikoista kuoriutuu yrittäjien ystäviä. Yksi asia on kuitenkin todennäköinen: yrittäjää ymmärtää parhaiten toinen yrittäjä.