Hyvää itsenäisyyspäivää – glad självständighetsdag

Syksyllä uskoimme varmasti kaikki, että aika, jolloin itsenäisyyspäivää vietetään erikoisjärjestelyin olisi takanapäin. Uskoimme, että voisimme vihdoin palata normaaliin pitkän, liki kaksi vuotta kestäneen vaiheen jälkeen. Mutta tässä olemme taas, etäyhteyksien päässä, ruudun välityksellä juhlistamassa Suomen itsenäisyyttä. 

Mikään ei voita oikeita tapaamisia, mutta tärkeän asian ympärille kannattaa kokoontua vaikka olisimme fyysisesti eri paikoissakin.

Tänään kokoonnumme juhlimaan itsenäisyyttämme. Idag firar vi vår självständighet. 

Att vara självständig handlar om att bestämma själv. Att själv styra sin väg. Men det handlar inte om att vi skulle vara obereoende av världen omkring oss. Nu är detta mera sant än någonsin tidigare.

På det sättet kan man säga att begreppet självständighet expanderat. Att stå själv, att ha självbestämmande betyder ofta, att man måste verka utanför sina gränser, att man måste bygga koalitioner, att man tillsammans måste verka för att inte bara jag, inte bara vi, utan också de har de bra, och kan klara sig – så att vi skall klara oss. 

Muuttuvassa maailmassa itsenäisyys tulee vakaudesta. Se tulee ennustettavuudesta ja halusta työskennellä yhteisten asioiden eteen. Se tulee välittämisestä ja yhdessäkannetusta vastuusta. Tämä kaikki on tärkeää, jotta 80 vuoden takaiset koettelemukset eivät enää toistuisi. 

Yhteisvastuu on Suomalaisen yhteiskunnan ytimessä. Väitän, että se on myös Kirkkonummen ytimessä. Yhteisvastuu tarkoittaa luottamusta. Puhumme usein resilienssistä: kyvystä kestää erikoisia tilanteita, kyvystä sietää muutoksia, kyvystä toimia yhdessä. 

Ja kun pohdimme takana olevaa liki kahta vuotta ja sitä, että kaikesta huolimatta olemme selvinneet viruksen aiheuttamista koettelemuksista hyvin, niin voimme todeta juuri yhteisvastuulla olleen ison roolin. Vallalla on tauti, jonka leviäminen on riippuvainen, ei niinkään ylhäältä annetuista määräyksistä, vaan jokaisen omista toimista, omasta kyvystämme kantaa vastuuta. Olemme tsempanneet yhdessä ja olemme tsempanneet yksin voidaksemme olla taas pian yhdessä.  Yhteisvastuuta on löytynyt, paljon. Samoin on löytynyt runsaasti niitä, jotka ovat venyneet kantamaan erityistä huolta meitä kaikista. Nyt puhun hoitoalalla työskentelevistä. Heille haluan myös nyt tässä puheessa osoittaa kiitollisuuteni. Nyt onkin aivan oleellista, että jaksamme yhdessä juosta vielä viimeisen mailin, jotta saamme rokotuskattavuuden nousemaan niin paljon, että taudin selkä katkeaa. 

Det gemensamma ansvaret är vägen ut också ur denna utmaning. Hur de sista metrarna går hänger på dig, det hänger på mig, det hänger på oss. Trots att det har sagts tidigare, så måste vi orka lite till. 

Men när vi tittar in i framtiden är det speciellt nu på självständighetsdagen skäl att stanna upp inför det gemensamma arv som vi alla får leva av. De otaliga små handlingar, små beslut, vardagliga gärningar men också exceptionella dåd  som tillsammans bygger det stora som vi idag får njuta av. 

Itsenäisyyspäivä on joka vuosi lähtölaukaus tulevaisuudelle. Itsenäisyyttä voisi pitää perustuksina, joille Suomi ja sen hyvinvointi rakentuvat. Erityisesti tänään on syytä pysähtyä pohtimaan niitä arvoja, joiden puolesta isovanhempamme taistelivat; muistella niitä tekoja, jotka ovat luoneet pohjan sille, mitä kutsumme nykyhetkeksi. Ja sille, mikä muodostaa lastemme tulevaisuuden.

Moni meistä viettää tänään aikaa läheistensä kanssa. Eri sukupolvet ehkä kohtaavat. Tällöin on oiva hetki siirtää tietoa menneistä ajoista eteenpäin heille, jotka ovat sukupolvien ketjussa seuraavaksi vastuussa kuntamme asioista. Arjen kulttuurihistoria siirtyy sukupolvelta toiselle usein nimenomaan kertomuksina. Kertomuksina ihan tavallisesta arjesta: Miltä oma ensimmäinen koulupäiväsi tuntui? Miltä Suomi näytti, kun sinä olit lapsi. Mitä syötiin sinun nuoruudessasi itsenäisyyspäivänä? Silloin, kun kaupasta ei vielä löytynyt spagettia. 

Minnen bevaras inte om de inte flyttas vidare. Idag är en utmärkt dag för att göra just detta. Om självständigheten är den grund Finland vilar på så är minnena dess armeringsstål. Trådar som stärker den, som förenar den med bygget ovanför och som garanterar att inte bara det som byggs idag, utan också imorgon håller och kan vila på ett stabilt fundament. 

Muistot tukevat tulevaisuutta. Ja tulevaisuus näyttää hyvältä. Se minkä olemme oppineet viimeisen kahden vuoden aikana, tulee auttamaan meitä tästä eteenpäin. Uskon niin.

Kuluneen vuoden aikana kunnassamme on ollut paljon liikettä. Olemme rakentaneet paljon uutta. Moni on huomannut, että tämä on hyvä kunta  asua. Täällä  on hyvä käydä koulua. Täältä löytyy niin historiaa kuin myös maailmaa valoittavaa innovaatiotoimintaa. Meillä on niin vanha kivikirkko kuin mainetta niittävä uusi kuntalaisten olohuone, Fyyri. 

Tämä on kaikki seurausta sekä nykyisten että entisten, jo pois nukkuneiden kuntalaisten tekemästä työstä.  Yksikään sukupolvi ei yksinään saa aikaan jotain niin suurta kuin mitä toimiva kunta edustaa. Ja jälleen kerran voimme kunnioittaa hetken kaikkia heitä, jotka kuljettivat lehmänsä ja porsaansa takaisin Kirkkonummelle Porkkalan parenteesin purkauduttua. Piikkasivat auki pellot, joille neuvostoliittolaiset olivat valaneet betonista kenttiä panssarivaunuilleen. Kunnostavat talonsa neuvostosotilaiden jäljiltä. Ryhtyivät sinnikkäästi rakentamaan kunnastamme sellaista, jollaisena sen tänään tunnemme. Sitä työtä on ollut mielekästä jatkaa ja kaikesta tästä on meidän syytä olla kiitollisia tänään, Suomen sadantenaneljäntenä itsenäisyyspäivänä. 

Bästa kommuinvånvare, bästä kyrkslättbor, hyvät kuntalaiset. 

Å Kyrkslätts kommuns vägnar vill jag önska er en glad självständighetsdag! 

Kirkkonummen kunnan puolesta haluan toivottaa teille hyvää  itsenäisyyspäivää!

Lukashenkaa vastaan ei pidä käyttää Lukashenkan pelikirjaa

Minskissä Lukashenka hieroo käsiään. Mutta tyytyväisiä saatetaan olla myös Varsovassa: koko EU:n huomio kiinnittyy nyt oikeusvaltio-ongelman sijaan Valko-Venäjän ja Puolan raja-alueella käytävään painiin, jossa matkaan huijatut, viattomat sivulliset uhrit piiloutuvat metsään kahden tulen välissä.

Lukashenka kokeilee häikäilemättömästi EU:n sietokykyä. Miten yhtenäinen EU tosiasiassa on? Miten vahvoja ovat EU:n perusarvot? Paljonko vaaditaan siihen, että normioloissa kiveen hakatut periaatteet kyseenalaistetaan tai peräti heitetään romukoppaan?

Tällä hetkellä Lukashenka on voitolla. EU toimii juuri niin kuin hän toivoo. Rajalla on kaaos ja maailmalle leviää kuvia, joiden pohjalta joidenkin ihmisten voi jopa olla vaikea erottaa, kuka on hyvis ja kuka pahis. Valko-Venäjän joukot työntävät ihmisiä rajojen yli, leikkaavat aitaa auki. Vaikeassa tilanteessa Puolan joukot puolestaan työntävät ihmisiä näistä aukoista takaisin. Uhreja tulee päivä päivältä enemmän.

Ei pidä pelata Lukashenkan peliä, sanotaan. Mutta mikä on Lukashenkan peli? Mihin hän pyrkii?

On mielestäni selvää, ettei pelin tavoite ole siirtää mahdollisimman montaa ihmistä rajan yli. Tavoite on saada EU sekaisin ja reagoimaan periaatteidensa vastaisesti. Lukashenka haluaa näyttää, että EU:n periaatteet ovat ohuet ja suhteelliset. Kauniin kuoren alla olemme kaikki samanlaisia. Me ja he. ”Katso, mitä EU tekee näille ihmisille”, toteaa Lukashenka – ja Putin komppaa.

Venäjän hybridivaikuttamisen pelikirja on suoraan luettavissa Russia Todayn sivuilta. Siellä puhutaan maahanmuutosta, EUn ongelmista, koronaepäonnistumisista. Nämä ovat ne narratiivit joita syötetään otolliseen maaperään lännen heikentämiseksi, koska Venäjä tietää, että näihin reagoidaan. Eurooppalainen populistioikeisto on tässä toiminut hyvänä työkaluna. Ajan saatossa se saattaakin huomata olleensa pelinappula ideologisessa sodankäynnissä.

Putin ja Lukashenka toivovat EU-kriittisyyttä, rokoteskeptisyyttä ja paniikinomaista suhtautumista maahanmuutton. Juuri sitä he tuntuvat saavan.

Maahanmuuttoon liittyvää pelkoa käytetään taistelussa kyynisesti hyväksi. Ei tarvita kuin muutama tuhat ihmistä eurooppalaisessa rajametsässä ja eurooppalaiset poliitikot puhuvat kansainvälisten sopimusten irtisanomisesta ja raja-aitojen rakentamisesta. Riippumatta siitä, mikä näiden ihmisten todellinen vaikutus on. Samalla murennetaan iso osa siitä, mitä EU on tai mitä sen toivoisi olevan: yhteisten  arvojen ympärille rakennettu yhteisö, jonka suurin pääoma on sodanjälkeiseen Eurooppaan luotu oikeusvaltioperiaate ja sen varaan rakennettu yhteiskuntamalli.

Kukaan ei halua, että vuoden 2015 pakolaistilanne toistuu. Mutta ne kuvat, jotka nyt välittyvät Puolan rajalta, eivät kerro sellaisesta keinovalikoimasta, jota soveltamalla sen toistumiselta vältytään.

Yhteisen maahanmuuttopolitiikan puuttuminen EU:ssa on ongelma, johon tulee löytää ratkaisu. Silloin tämänkin kriisin hallinta olisi helpompaa. Ongelma ratkaisun synnyttämisessä on, että halutaan poimia rusinat pullasta. Yhteinen turvapaikkapolitiikka olisi iso askel kohti liittovaltiota ja tiukempaa integraatiota. Se ei sinänsä ole ongelma, joskin paradoksaalisesti yhteistä maahanmuuttopolitiikkaa vaativat tahot yleensä vastustavat liittovaltiokehitystä. Samaan pakettiin kuuluu myös vääjäämättä ns. vastuunjakomekanismi: jos maahanmuuttopolitiikka on yhteinen niin turvapaikan saaneet ihmiset vääjäämättä myös jaetaan kiintiöiden pohjalta eri maihin. Asia, jota yhteistä turvapaikkapolitiikkaa haluavat tahot myös vastustavat.

Mutta palataanpa Puolan metsiin: Miten tällainen hybridivaikuttaminen torjutaan?

Sitä ei torjuta sillä, että toimitaan Lukashenkan toivomalla tavalla. Sitä ei myöskään torjuta sillä, että lietsotaan paniikkia. Eikä sitä myöskään torjuta aidoin tai asein.

Se torjutaan lähettämällä viesti siitä, että EU pystyy toimimaan arvojensa ja sääntöjensä mukaisesti myös kiperän paikan tullen. Arvomme eivät ole myytävänä, ne pätevät niin hyvän kuin pahan sään aikana. Oikeusvaltio ja demokratia ovat kestäviä arvoja ja kovia aseita myös tällaisessa tilanteessa.

Sen sijaan, että ihmisiä ajetaan takaisin metsään, heidän turvapaikkahakemuksia tulisi käsitellä asianmukaisesti . Ja vaikka on totta, että kansainväliset pakolaissopimukset ja niihin liittyvät velvoitteet ovat tehty toisenlaisia tilanteita varten, niin ne kuitenkin sitovat meitä tänään. Kuten oikeusoppineet toistuvasti ja painokkaasti ovat todenneet: He, jotka haluavat turvapaikkaa, saavat asianmukaisen kohtelun. Ottaen huomioon prosessi, jonka kautta nämä ihmiset ovat Eurooppaan tulleet, on syytä uskoa, että useimpien perusteet turvapaikan saamiseksi ovat heikot tai olemattomat. Ne, jotka eivät ole oikeutettuja kansainväliseen suojeluun palautetaan kotiin.

Tämä maksaa ja tämä työllistää. Toisin sanoen, aseina käytettyjen ihmisten torjuminen maksaa. Niin maksaa sukellusveneiden ja hävittäjienkin torjuminen. Pitää kuitenkin muistaa, että nämä ihmiset ovat tässä sivullisia uhreja. Roistot istuvat muualla ja toimet tilanteet hallintaan saamiseksi on kohdistettava heitä kohtaan

Jos tilanne ei EU:n johdonmukaisen toiminnankaan myötä lopu, on työkalupakissa muita tehokkaita keinoja, kuten esimerkiksi  hybridisodankäyntiin syyllistyvien sulkeminen ulos SWIFT-maksujärjestelmästä. Se vaikeuttaisi järjestelmästä ulossuljetun maan kansainvälistä rahaliikennettä huomattavasti. Se on vastatoimi ja varsin tehokas sellainen.

Iso oppi nyt käynnissä olevasta vaikuttamisesta on se, että Nord Stream II:n rakentaminen oli iso virhe. Maakaasua on käytetty ja tullaan käyttämään vaikuttamisen keinona, niin tässä kriisissä kuin seuraavissakin. Nord Stream II:n käyttöönotto ei onneksi ole vielä kirkossa kuulutettu. Tästäkin syystä Euroopan tulisi panostaa mahdollisimman kunnianhimoiseen ilmastopolitiikkaan ja etenkin uusiutuvan energiatuotannon rakentamiseen.

Toimimalla käsillä olevassa tilanteessa johdonmukaisesti oikeusvaltioperiaatteita kunnioittaen, poistamme tehokkaimmin Lukashenkan vipuvartta. Panikoimalla ja luopumalla periaatteistamme on suuri riski, että menetämme sen, mitä sivistykseksi kutsutaan. Se ei ole strategista eikä se ole viisasta. Eikä se edes poista itse ongelmaa. Naivismin ja idiotismin välissä asuu tilannetaju ja harkitsevaisuus, jotka ovat kokonaisturvallisuudesta huolehtimisen tärkeimpiä elementtejä.

Adlercreutz: Uppbåden skall gälla alla, jämställt

I torsdagens debatt om den försvarspolitiska redogörelsen tog Svenska riksdagsgruppens ordförande Anders Adlercreutz ställning för införandet av ett jämställt uppbåd.

– Grunden i vår försvarspolitik är en allmän värnplikt. Svenska riksdagsgruppen ser det som en naturlig utveckling att uppbåden ska gälla alla. Det är en jämställdhetsfråga. Kvinnor ska få ställa sig frågan: Är jag beredd att göra värnplikt? säger Adlercreutz.

Adlercreutz var medlem i försvarsredogörelsens parlamentariska uppföljningsgrupp och representerar SFP i riksdagens försvarsutskott.

–  Under de senaste tio åren har säkerhetsläget i Europa förändrats och försämrats. Konflikternas spektrum är bredare och till en del mer oförutsägbar än förr. Det är i denna verklighet och mot detta faktum vi behandlar redogörelsen. Den här utvecklingen innebär att vår resiliens prövas på ett annat sätt än tidigare.

I gruppanförandet lyfte Adlercreutz även fram betydelsen av Finlands internationella referensramar inom försvarspolitiken.

– EU, Nato och Nordefco är våra viktigaste samarbetspartners – utan att glömma Sverige, Norge och USA. Vi är glada över det förtätade försvarssamarbetet. Tomrum som uppkommer fylls nämligen lätt upp – det är inte en tillfällighet att Kina deltog i en militärövning i Östersjön. Ett litet land som Finland är beroende av samarbetspartners för att vi ska kunna upprätthålla stabiliteten i vårt eget närområde.