Ei pikavoittoja, vaan pitkäjänteisyyttä

Sini Felipe kritisoi Kirkkonummen Sanomissa 27.10. kunnanvaltuustoon päätöstä siirtää uuden hyvinvointikeskuksen käyttöönottoa eteenpäin sekä sen myyntiä suomalaiselle kiinteistösijoitusyhtiölle. Olen hänen kanssaan eri mieltä. Pidän molempia päätöksiä oikeina ja ennen kaikkea vastuullisina. 

Sosiaali- ja terveysuudistuksen myötä sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät kunnalta hyvinvointialueelle. Kiinteistöt eivät siirry. Sen sijaan hyvinvointialue sitoutuu vuokraamaan kiinteistöt neljäksi vuodeksi niiden omistajilta. 

Tähän tilanteeseen valmistui meidän uusi hyvinvointikeskuksemme. Se on kilpailukykyinen, hyvä rakennus, mutta siihen liittyy kuitenkin epävarmuuksia. Se on myös rakennus, jota käytetään alalla, jota kunta ei enää tuule hoitamaan. 

Felipe katsoo, että kunnan tulee omistaa huoltovarmuuden kannalta  tärkeitä rakennuksia. Ehkä näin. Mutta sen ei tule omistaa kiinteistöjä, joiden käyttöä se ei itse kontrolloi. Silloin kunta kantaa myös riskin, jota se ei pystyy hallitsemaan. Kunnan ei kannata toimia kiinteistösijoittajana omistaen kiinteistöjä, jotka eivät liity kunnalliseen toimialaan.

Tällä hetkellä kunta voisi olla varma vajaan 12 miljoonan vuokrataloista, neljän vuoden vuokratulosta. Hyvinvointikeskus maksoi kunnalle 48 miljoonaa. Myymällä sen, tämä erotus, 36 miljoonan riski, siirtyi kiinteistöyhtiölle. Sitä on pakko pitää kuntalaisten näkökulmasta hyvänä asiana. Kunta tekee kaupalla myös 15 miljoonan voiton, joka tulee tarpeen tilanteessa, jossa taseeseen kertynyt ylijäämä muuten uhkaa huveta huolestuttavan pieneksi. 

63.5 miljoonan kauppahinta pienentää huomattavasti kunnan velkataakkaa ja tekee tulevien välttämättömien koulukiinteistöhankkeiden toteuttamisen lainataakan näkökulmasta helpommaksi tilanteessa, jossa myös kuntien lainojen korot ovat nousukiidossa.

Sijoitusyhtiö laskee luonnollisesti  tekevänsä kaupalla tulosta. Voi ajatella, että kuntakin voisi tehdä saman tuloksen vuosien mittaan. Se oletus kuitenkin edellyttää, että kunta olettaa olevansa yhtä hyvä kiinteistösijoittaja ja kiinteistömassan haltija kuin yhtiö, joka nyt kiinteistön osti. Tätä ei voi pitää todennäköisenä. 

Enkä katso, että kunnan tehtäviin kuuluu kiinteistösijoitustominta – varsinkaan ottaen huomioon vuokraukseen sisältyvän riskin. 

Felipe kritisoi myös pyrkimystä pitää kunnan sote-menot kohtuullisina. Yksi tähän liittyvä toimi on ollut hyvinvointikeskuksen käyttöönoton siirtäminen eteenpäin, asia jota muutama valtuustoryhmä on vastustanut. Siirtoon on selvä ja perusteltu, vastuullinen syy. 

Sote-uudistus vaikuttaa kuntien talouteen. Yksi merkittävä asia on se, että kahden viimeisen vuoden sote-kustannukset suoraan vaikuttavat kuntien tuleviin valtionosuuksiin. Eli kustannus X vuosilta 2021 ja 2022 vaikuttaa vähentävästi kunnan valtionosuuksiin niin kauan, kuin nykyinen sote-rahoitusmalli on voimassa – 5, 10 tai vaikka 20 vuotta. 

Eli ylimääräinen mahdollinen panostus vuodelle 2022 aiheuttaisi moninkertaisen tulonmenetyksen  tulevina vuosina. Käyttöönoton ylimääräiset kustannukset olisivat siis pienentäneet  valtionosuuksia vastaavasti mikä olisi pienentänyt esimerkiksi varhaiskasvatukseen ja koulutukseen käytettävissä olevia varoja hamaan tulevaisuuteen asti. Nämä palvelut edustavat nimittäin suurta osaa kuntaan jäävistä palveluista sote-uudistuksen jälkeen, jolloin säästöpaine kohdistuisi näihin. 

Siksi aikaisempi käyttöönotto olisi ollut vastuutonta. Sellaista en voi tukea. 

Kuntien talous on haasteessa. Se tarkoitaa nimenomaan, että pikavoittoja ei pidä lähteä hakemaan. Pitää toimia pitkäjänteisesti, pyrkiä optimoimaan se toiminta joka kunnille kuuluu ja vähentää kuntatalouteen ja sen kautta suoraan kuntalaisten palvelutarjontaan vaikuttavia riskejä. Näin olemme nyt tehneet. 

(mielipidekirjoitus Kirkkonummen Sanomissa 30.10.2022, vastine Sini Felipen kirjoitukseen 27.10.2022)

Kuntakeskuksen mahdollisuuksiin on tartuttava

Ensi vuoden alussa kuntamme on samanlainen kuin nytkin – mutta silti hyvin erilaisessa tilanteessa. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus astuu voimaan ja se tarkoittaa, että iso osa kunnan toiminnoista siirtyy hyvinvointialueelle.

Kunnan vastuulle jää opetus ja varhaiskasvatus, kaavoitus, elinvoimapalvelut ja muutama muu toimi. Sosiaali- ja terveydenhuolto siirtyy kokonaan pois. Palvelut toki säilyvät Kirkkonummella ja parhaassa tapauksessa kuntalainen ei eroa juuri huomaa. Se, että olemme rakentaneet uuden terveyskeskuksen varmistaa osaltaan sen, että kunnassa on hyvä palveluntarjonta tulevaisuudessakin.

Uudistuksen vaikutukset kuntatalouteen tulevat olemaan ristiriitaiset. Toisaalta talouden ennustaminen helpottuu, kun iso vaikeasti ennustettavissa oleva osa, terveydenhuolto ja erityisesti erikoissairaanhoito siirtyy pois.

Toisaalta uudistus tarkoittaa myös tulonsiirtoja enemmän hyvinvoivilta alueilta – esimerkiksi pääkaupunkiseudulta – muualle Suomeen. Tulevat tulonsiirrot ovat selvästi viime hallituskaudella ehdotettua sote-uudistusta pienemmät, mutta siitä huolimatta ne tuovat mukanaan haasteita. Vaikutuksia tulee olemaan, ja ne tulee ottaa vakavasti.

Siksi on entistä tärkeämpää, että kaavoitamme järkevästi niin, että kunta vetää puoleensa uusia asukkaita ja sen kautta veronmaksajia. Tämä on tärkeää, vaikka  viimeisimmät talousennusteet sote-uudistuksen jälkeisestä kuntataloudesta näyttävätkin huomattavasti aiempaa valoisimmilta.

Kunnanvaltuusto hyväksyi maanantaina kaavoitusohjelman, joka tarjoaa tähän työhön hyvät eväät.

Itse haluan nostaa ohjelmasta esille erityisesti kuntakeskuksen. Se on äärimmäisen tärkeä kaavoitushanke kunnan vetovoiman kannalta. Se on lupaava hanke myös muista syistä: Kirkkonummen kunnalla on tuhannen taalan paikka rakentaa poikkeuksellisen hieno kuntakeskus. Junaradan ja vanhan keskiaikaisen kirkkomme väliin on meillä mahdollisuus rakentaa ainutlaatuinen pienimittakaavainen urbaani asuinympäristö.

Olemme Kirkkonummella viime aikoina keskustelleet paljon siitä, miten kuntaamme tulisi rakentaa.  Puhe on pyörinyt paljon asuntotarjonnan ympärillä: Tulisiko Kirkkonummella rakentaa pientaloja vai kerrostaloja?

Itse vieroksun hieman tällaista ehdottomuutta. Oleellista on, että uskallamme olla omia itsejämme, että uskallamme erottautua. Kirkkonummelle muutetaan selvitysten mukaan pitkälti siksi, että täällä on väljyyttä. Kirkkonummen ei tule kopioida Espoota, vaan olla oma itsensä.

Meillä on kuitenkin myös alueita, joilla pitää uskaltaa rakentaa tiivisti. Mainitsemani kuntakeskus on sellainen. Rakentamalla tänne matalahkoa, mutta selkeästi urbaania asumista voimme luoda vahvan identiteetin omaavan kuntakeskuksen. Luomalla aukioita, selkeitä katutiloja ja mahdollisuuksia yhteiselolle ja kohtaamiselle rakennamme hyvää ympäristöä. Meillä voisi olla keskusraitti joka yhdistää kirkon, torin ja aseman sekä  kortteleita, joissa on selkeät sisäpihat, niiden väliset selvät katutilat, paikkoja pysähtymiselle ja liiketiloja pohjakerroksissa. Tällaisia pikkukaupunkeja ei Uudellamaalla juuri ole. Kirkkonummi voisi näyttää esimerkkiä siitä, miltä uusi, pienimittakaavainen kaupunkiympäristö voisi näyttää.

Olemme myös paljon puhuneet siitä, minkälaisia asukkaita Kirkkonummelle muuttaa. Muuttovirta on pitkään koostunut pääasiassa lapsiperheistä. Meidän ei kuitenkaan tule unohtaa varttuneempaa väestöä. Yhteisöllinen, elävä urbaani kuntakeskus, jossa on niin yksityisiä kuin julkisia palveluita ja nopea junayhteys Helsinkiin voisi olla asuinympäristö, joka houkuttelee myös lapsiperheen arjen taakse jättäneitä asukkaita. Kirkkonummella asuu myös paljon ikäihmisiä, jotka ehkä haluavat muuttaa palvelujen äärelle. Heillekin kuntakeskus voisi tarjota uudenlaisia asumismahdollisuuksia. Viisas kunta näkee ja tunnista myös tämän potentiaalin.

Toivon, että me uskallamme katsoa näitä täynnä mahdollisuuksia olevia kaavoitushankkeita avoimin mielin. Niissä on potentiaalia uudenlaisen kunnan kehittämiseen. Tie on auki, mutta oma visio tulee pitää kirkkaana. 

Älkäämme astuko Putinin ansaan

Reilu viikko sitten piti Putin puheen, jonka päätteeksi hän allekirjoitti asiakirjat neljän Ukrainan alueen liittämisestä Venäjään. Puheen järjettömyys ylitti jopa sen puheen, jonka hän piti ennen Ukrainan hyökkäystä.
Ensisijainen argumentti oli odotettu: ”Olemme sodassa Naton kanssa”. Takaiskut on helpompi hyväksyä,  jos vastustajaa suurennetaan. Puheessa oli myös toinen narratiivi: eurooppalaiset haluavat tehdä lapsillemme sukupuolikorjauksia, perheemme ovat uhattuina. Isät eivät ole isiä, pojat eivät ole poikia. Länsi on täynnä satanisteja, jotka ovat hylänneet ”perinteiset arvot”. Eivätkä vain perinteisiä arvoja, vaan myös perinteisen ”aidon” energian.
Punaisen torin hieman väkinäisissä juhlissa yksi puhujista vaati pyhää sotaa.
”Satanistit, me tulemme luoksesi! Pelätkää meitä! Pyhä sota!”
Venäjän ortodoksisen kirkon patriarkka Kirill on puhunut sodasta lippuna taivaaseen, iankaikkiseen elämään ja kunniaan. Tämä on lupaus, jota minkään suuren kristillisen kirkon johtajan ei ole kuultu lausuvan pitkään aikaan.
Neuvostoliittoaikoina yritettiin Venäjä esittää jonkinlaisena progressiivisena vaihtoehtona konservatiiviselle lännelle. Segregaatiota ja luokkayhteiskuntaa kritisoitiin.
Tämän päivän Venäjä on laittanut maailmankirjat aivan uusiksi. Nyt viljellään ajatusta ideologisesta taistelusta liberaalin lännen ja perinteisen uskonnollisen Venäjän välillä. Progressiivinen länsi on uhka, perinteinen ja uskonnollinen Venäjä taas hyvä.
Tämä on  vastakkainasettelu, jota Venäjällä on jo pitkään viljelty. Se on vastakkainasettelu, joiden varaan Euroopan populistiset puolueet ovat rakennettu: Liberaali yhteiskunta, jossa yksilön vapaus ja itsemääräämisoikeus ovat keskiössä, on uhka vallitsevalle maailmanjärjestykselle. Tai pikemminkin: uhka sille maailmanjärjestykselle, jonka varassa Putinin asema on.
Tämä tekee taistelusta eksistentiaalisen. ”Our way of life” ei tietenkään ole uusi argumentti, mutta jos Kreml yhdistää sodan Venäjän olemassaoloon ja  siihen maailmankuvaan, jota he väittävät edustavansa, tulee tilanne vaikeutumaan entisestään. Onko sitten enää paluuta?
Miten tällaisista lähtökohdista voi lähteä neuvottelemaan?
On syytä huomata, että Venäjän Kremlin kannattajien retoriikka on ollut samaa länsimaissa useiden vuosien ajan. Ei ole sattumaa, että Trump nousi valtaan samalla retoriikalla. Tätä samaa  Kremlin megafoneina toimivat tuhannet online-toimijat ovat pitkään toistaneet.
Kreml on huomannut mitkä asiat jakavat länttä  ja pyrkii nyt vahvistamaan niitä. Yhtenäinen länsi on heille ongelma, kun taas sisäisistä konflikteista ja polarisoitumisesta kärsivä länsi olisi huomattavasti heikompi ja siten helpommin lyötävissä
Se on myös syy siihen, miksi energia on niin hyvä ase. Se ei ole ikinä ollut täysin neutraali keskustelunaihe, mutta tänä päivänä se on jopa polarisaation ytimessä. Energia liittyy konkreettisella tavalla tottumuksiin ja välttämättömyyksiin. Energia kytkeytyy elämäntapaan – joka nyt on muutoksen edessä. Keltaiset liivit otettiin Kremlissä ilolla vastaan. Energiakysymys ei käytännön tasolla ole ”neutraalia” tiedettä.
Vihreä siirtymä tarkoittaa, että irtaannumme menneisyydestä.
Samalla se tarkoittaa sitä, että Venäjä riisutaan aseista askel askeleelta. Energiaa voidaan käyttää aseena vain kerran, ja kun se siirtymä on tehty, ei patruunoita enää ole jäljellä. Siirtymä on siksi asia, jota meidän tulisi nopeuttaa, ei sabotoida.
Ruotsissa oli juuri vaalit ja Suomessa mennään kohti vaaleja. Venäjän julma hyökkäyssota Ukrainassa tulee aivan varmasti vaikuttamaan keskusteluihin. Samalla on syytä tunnistaa keskustelun taustalla olevat  ristiriidat, joita Putinin narratiivi niin systemaattisesti on pyrkinyt rakentamaan ja käyttämään hyväksi.
Länsi voi vastustaa tätä vaikuttamista. Jotta se onnistuisi,  meidän kuitenkin ensin tunnistaa vaikuttamista. Ukrainan sota tulee kestämään aikansa.  Ukraina ei voi selviytyä ilman ulkopuolista apua. Ja ulkopuolinen apu on uhattuna, jos länsi antaa itsensä häiriintyä Putinin yllättävien siirtojen ja vaikuttamisen seurauksena.

Tvåspråkigheten kräver också sina rum

Jag bodde i min barndom – och bor fortfarande – i Jorvas. I min barndom var grannskapet i högsta grad svenskspråkigt. När jag var kring fyra år gammal flyttade en tvåspråkig familj in i huset bredvid. De kom körande från Esbo i en ljusblå Ford Transit paketbil. Plötsligt förstod jag att man också talar finska i Finland. Åtminstone om man kommer från Esbo.

På den tiden var det ont om barnprogram på TV. På eftermiddagarna kunde man titta på Noppa, ett program i vilket Hessu som hade en stor kalufs underhöll oss barn. På kvällen kom det Pikku Kakkonen och halv nio samlades hela familjen för att se på nyheterna, där Arvi Lind med långsam röst läste upp allt det som hänt i världen.

Buu-klubben fanns då långt inne i framtiden, för att inte tala om Netflix.

Så småningom stötte jag på flera barn som talade finska. Vi sprang omkring i skogarna, spelade ishockey i rinken på eftermiddagarna. I Jorvas barnträdgård fanns både finsk- och svenskspråkiga barn. Jag lärde mig språket, utan att jag ens märkte det.

Dagens värld ser annorlunda ut.

Vår familj är så gott som tvåspråkig. Våra barn talar svenska med mig och finska med sin mamma. Men trots det så lever de inte i en lika tvåspråkig värld som jag gjorde när jag var liten och bodde i ett Kyrkslätt som då hade en betydligt större andel svenskspråkiga än idag.

De går i svenskspråkig skola, de har gått på svenskspråkigt dagis. Man leker inte mer på samma sätt oorganiserat ute i skogarna eller på gårdarna. Barnprogram tittar man inte på TV som tidigare och utbudet på nätet är så ofantligt att TV:n inte ens mera intresserar.

Jag trodde faktiskt inte att jag skulle tycka att ett sänkt intresse för TV skulle vara ett problem, någonsin.

I huvudstadsregionen där svenska talas av en allt mindre minoritet kan ett barn trots detta lätt växa upp utan att komma i speciellt stor kontakt med finskan. Det betyder också, att förvånansvärt många finlandssvenska ungdomar känner sig mycket osäkra på sin finska när det går ur gymnasiet.

Efter att det andra inhemska språket blev frivilligt i studentexamen skriver allt färre finskspråkiga svenska men samma gäller också för de svenskspråkiga: Allt färre skriver finska och antalet studerande som skriver medellång finska i stället för den långa kursen har ökat med 50% på ett halvt decennium.

Detta leder till problem.

Kompisar till mina barn berättar att de söker sig till Sverige helt enkelt för att de upplever att de inte klarar sig språkmässigt i Finland.

Samtidigt som vi av goda skäl funderar på hur vi kunde öka på intresset för svenskan i Finland får vi inte glömma att våra barn också bör lära sig finska. Tvåspråkighet baserar sig på att bägge språkgrupperna förstår och respekterar varandras språk. Och det går inte utan interaktion – i båda riktningarna.

När vår mellersta son började spela fotboll som 6-åring fanns det två alternativ. Ett lag i vilket barnen talade finska och ett lag i vilket barnen talade svenska. Av praktiska skäl började han i det förra tillsammans med sin kusin och sin kompis.

Tack var det, att det plötsligt dök upp tre svenskspråkiga pojkar i laget väcktes intresset för svenskan bland de finskspråkiga pojkarna. När de några år senare skulle välja sitt första främmande språk i skolan valde många svenska, inte engelska.

Och kusinen, som talade svenska och spanska hemma lärde sig i förbifarten finska.

Fotbollen visade sig vara ett effektivt språkbad för alla inblandade. Detta som exempel från vår familj, väl medveten om att utgångsläget är olika i olika familjer.

Svenska rum är viktiga, men vi behöver också tvåspråkiga rum. I en värld i vilken man i allt högre grad kan låsa in sig i sin digitala bubbla har vi inte råd att blunda för det, att våra ungdomars kunskaper i finska inte alltid håller måttet.

I värsta fall leder det till utflyttning. Utflyttning leder till utarmning. Det vinner varken Finland eller det finlandssvenska på.

Staten skall hellre reglera än äga.

När ministerportföljerna delas ut efter slutförda regeringsförhandlingar brukar kön till ägarstyrningsportföljen inte vara lång. Det är en portfölj som sällan leder till vinster, men som ofta kan leda till en ministers fall. Det kan Heidi Hautala, Sirpa Paatero och varför inte också Antti Rinne berätta mera om. 

Att det är svårt beror på de intressekonflikter som per automatik vävs in i det, att staten äger bolag som verkar på konkurrensutsatta marknader. Man har dels sin roll som minister, politiker, med ett politiskt ansvar. Dels får man ofta stå till svars för företagets framgång, förlust eller misstag utan att ha befogenhet eller kanske kompetens att inverka på den. 

Kursen skall gärna stiga, och företaget skall med fördel ge avkastning till ägarna – skattebetalarna.. Sen kan det från fall till fall också handla om tjänster som skattebetalarna behöver, till ett rimligt pris. Företaget skall helst inte säga upp personal även om det rent affärsmässigt vore befogat. Det är inte svårt att se, att det kan bli fråga om prioriteringar som inte alltid går att uppfylla i en och samma värld. 

Staten skall helst inte blanda sig in i företagets operativa verksamhet – men nog i eftertankens kranka blekhet ha förstått att säga stopp när det begav sig. 

Och visst begav det sig. Fortums eskapader i österled med en avstickare söderut är det dyraste finländska äventyret någonsin. Idag är det lätt att säga vad som borde ha gjorts. Men också i fallet Fortum var det inte så klart när det besluten fattades. 

Jag var kritisk mot köpet och kommer väl ihåg hur en representant för Fortums ledning försökte överbevisa mig när vi träffades en tid efter köpet. 

Men faktum är också det, att om man på politisk väg hade stoppat köpet skulle kritiken ha varit enorm. Politiker skall inte blanda sig i statsägda börsbolags affärer. Även om ett köp går emot EU:s interna linjedragningar, Finlands klimatpolitik och europeiska säkerhetspolitiska intressen. Och kritiken hade kanske haft rätt, en tid: Fram till för ett knappt år sedan tedde sig köpet av Uniper rent ekonomiskt som ett bra drag. 

Borde staten då äga börsnoterade företag? Borde staten vara en spelare på den privata marknaden? Det enkla svaret är ett nej. Men det, som jag ser det, bättre svaret är lite mer nyanserat. 

Staten kan äga företag av flera olika skäl. Man kan tycka att det företaget producerar är strategiskt så viktigt, att staten kan säkra en produktion bara genom att vara med. I sin mest extrema form kan det vara fråga om t.ex. ammunition. Staten behöver det i en kris, och behöver en producent som med säkerhet finns – men kan köpa mycket olika mängder olika tider. 

Försörjningsberedskap är ett gott skäl. I fallet Fortum kan man se, att företagets storlek gör det till en så kritisk aktör att det motiverar ett ägandeskap – men samtidigt är det troligt att en annan ägare också skulle ha klarat av att säkra elproduktionen i Finland. 

Infrastruktur är något som staten gärna äger. Men samtidigt kan man gott tycka, att det i fall av egendom som man inte flyttar så där bara kan vara effektivare att hellre reglera än äga. När Fortum sålde sina elnät till det som sedan blev Caruna var det inte affären i sig som var problemet – vi har många privata elnät i Finland. Trots att man skall vara försiktig med försäljning av naturliga monopol var det snarare misslyckad reglering och de krav vi politiker ställde på nätets tillförlitlighet som ledde till höga avgifter för konsumenterna.

Sen kan man med fog säga, att även om också små strömmar av dividender sitter bra i statskassan så kan man ifrågasätta om det är värt för staten att äga t.ex. 5% av Nokia. Skall staten vara aktiespelare? Knappast. 

Det, att staten i Finland i så hög grad äger bolag och framförallt börsbolag är en följd av att Finland varit kapitalfattigt. Staten behövdes för att företaget skulle kunna födas. Det har lett till  företag som Fortum, Neste och Valmet. Det har varit en fungerande modell som behövdes i tiden. 

Idag skulle vi inte grunda statliga företag inom dessa branscher. Men nog inom andra. 

Jobbkanalen Ab är ett till hundra procent statligt ägt bolag som sysselsätter de personer som har det svårast att hitta anställning på arbetsmarknaden, Det är en motiverad satsning som fyller en funktion och svarar på ett behov som knappast skulle tillgodogöras utan statlig insats. 

Men vad borde staten då ha gjort i fallet Fortum?

I goda tider vill man ha så lite inblandning som möjligt av en statlig ägare. Staten skall gärna göra sig onödig som ägare. Man kan tycka att en statlig ägare är ett hinder för tillväxt och snarare avskräcker kapital än drar det till sig. 

Men sen går det ibland fel, och då ”borde man” ha agerat på annat sätt. 

När staten äger ett bolag inverkar staten på den styrelse som tillsätts. Det skall inte behövas mer. Statens representanter skall sedan följa statens riktlinjer. 

I fallet Uniper borde det kanske ha lett till att man avstått från köpet tack var att det klart stod i strid med statens egna mål och strategier. Men så gjorde man inte. 

Efter fadäsen med Fortum har man stärkt styrningen av de bolag i vilka staten äger en kännbar del. En tjänsteman skall nu sitta med i styrelsen. Knappast gör det skada, men samtidigt är det svårt att se att det som en generell lösning skulle leda till ngt bättre. 

Om företagsledningen kommer till mig och frågar vad de borde göra vet jag att vi båda är i klistret, har Warren Buffett sagt.

Staten, ägaren,  skall inte behöva blanda sig i det operativa. Chansen att staten kan driva företaget bättre än styrelsen och den operativa ledningen är minimal.

Gjorde statens stora ägarandel av Fortum det lättare att ta en stor risk? Det är ett rimligt antagande. Det finns en ägare som inte kan tillåta att företaget går under. Men i det stora hela leder statlig inblandning i börsnoterade företag snarare till det motsatta. Kanske rimligare tillväxtförhoppningar, kanske mindre incitament till spekulation. Kanske mindre snabba ryck upp – eller ner. Antagligen lägre löner för den högsta ledningen men också en större risk för att politiska svängningar skall leda till tryck att fatta beslut på andra en företagsekonomiska grunder.

Och: om ägarstyrningen ändras med fyra års mellanrum – eller som denna period,  om ministern byts ut med hög frekvens – så kan det vara svårt att planera i ett längre perspektiv. 

Så därför: Staten kan gärna äga kritiska företag, om ett statligt ägande krävs för att de skall kunna fungera. Men styrning av många viktiga tillgångar eller funktioner sköts ofta hellre och effektivare genom förnuftig reglering. 

Staten som kan ha många olika intressen, ibland kortsiktiga sådana,  som inte alltid är förenliga med företagets mål – en viss sysselsättning, en viss produktionsmängd, kanske dividendutbetalning av fiskala skäl – gör bäst i att låta styrelsen agera självständigt. Men staten skall naturligtvis vara aktiv när styrelseledamöter tillsätts – och ordentligt briefa sin eller sina ledamöter i styrelsen. För att undvika nya Uniper-affärer. 

Yksi pääsky ei kesää tee, taloudessakaan. 

Katja Ylisiurua kirjoittaa taloudesta Kirkkonummen Sanomissa, kritisoiden samalla kunnan tämän vuoden budjettia. Koen tarpeelliseksi vastata hänen kirjoitukseensa.  

Erikoissairaanhoidon kulut, jotka meillä näkyvät pääasiassa HUS:ille kulkeutuvina maksuina, olivat tänä vuonna siinä mielessä iloinen yllätys, että kunta sai 1,7 miljoonan euron palautuksen. Ylisiurua katsoo, että tämä kertoo siitä, että olemme turhaan pyrkineet pitämään menopuolta kurissa. 

Tämä ei pidä paikkansa. 

Erikoissairaanhoidon kulut ovat pääosin olleet negatiivinen yllätys kuntataloudellemme. Se, että nyt tuli palautuksia, ei ole arkipäivää. 

Kunnan talous ei isossa kuvassa valitettavasti ole kovin hyvässä kunnossa. Investoinnit rasittavat talouttamme. Kertyneitä ylijäämiä ei ole kuin noin 8 miljoonaa ja kunta on ongelmissa kun ne on käytetty. Siksi menokuria on noudatettava. On myös syytä huomata, että kuntataloutta on vahvasti tuettu valtion suunnalta viimeisten kahden vuoden aikana. Se tuki on poistumassa. 

Tämän vuoden budjetti on edellisen vuoden budjettia isompi. Mutta maltti on oltava mukana. 

Vuodet 2021 ja 2022 ovat SOTE-uudistuksen taloudellisen ratkaisun takia tärkeässä roolissa kun kunnan taloutta suunnitellaan hyvinvointialueiden käynnistämisen jälkeistä aikaa ajatellen. Kuntaan jäävien toimintojen rahoitus on nimittäin suoraan riippuvainen siitä, miten paljon rahaa on käytetty hyvinvointialueelle siirtyviin palveluihin. 

Se tarkoittaa, että lisäpanostukset sosiaali- ja terveyspuoleen vuosien 2021 ja 2022 aikana näkyvät negatiivisesti vuodesta 2023 eteenpäin kuntaan jäävien palveluiden rahoituksessa. 

Eli lisäpanostus vaikka perusterveydenhuoltoon, joka hyvinkin saattaisi tulla tarpeeseen, maksetaan tulevaisuudessa moninkertaisesti sen kautta, että se vähentää kuntaan jäävien palvelujen rahoitusta. Eli ei ainoastaan kerran, vaan niin kauan kuin nyt sovittu rahoitusmalli on voimassa. 

Eli se kustannus heikentää kuntaan jäävien ennaltaehkäisevien  palvelujen rahoitusta pitkäksi ajaksi tulevaisuuteen. 

Siksi kyse ei ole näivettämisestä, kuten Ylisiurua kirjoittaa, vaan nimenomaan siitä, että olemalla nyt maltillinen menojen kanssa varmistetaan se, että kunnalla on mahdollisuus tarjota ennaltaehkäiseviä palveluja, opetusta ja paljon muuta tulevina vuosina. 

Yksi pääsky ei kesää tee. Eikä satunnainen HUS:ilta tullut palautus tarkoita sitä, etteikö tarkan markan ajat olisi edessä kuntataloudessa – jotta voisimme panostaa kaikkien hyvinvointiin, pitkäjänteisesti. 

 

Hyvää uutta vuotta 2022!

Ne, joilla on vielä paperikalenteri, saavat aloittaa vuoden sananmukaisesti puhtaalta sivulta. Tammikuun ensimmäinen päivä antaa luvan tarkastella mennyttä vuotta. Se myös kutsuu pohtimaan, mitä voisimme tehdä jatkossa toisin.

Itselleni muut ihmiset ovat usein tärkein inspiraation lähde, kun mietin, miten kehittäisin omaa toimintaani. Joululoman aikana ehdin tutkiskella Tapaninpäivänä pois nukkuneen Desmond Tutun ajatuksia. Tutu oli Etelä-Afrikan kirkkojen neuvoston pääsihteeri, joka taisteli Nelson Mandelan tavoin apartheidia ja väkivaltaa vastaan. Hän sai vuonna 1984 Nobelin rauhanpalkinnon.

Tutu ehti elämänsä aikana vaikuttaa miljoonien ihmisten elämään tavalla, joka on väkisinkin inspiroiva kaltaiselleni vaikuttamistyöhön mukaan lähteneelle ihmiselle. Yksi vaikuttavimmista Tutun viesteistä on seuraava:  “If you are neutral in situations of injustice, you have chosen the side of the oppressor. If an elephant has its foot on the tail of a mouse, and you say that you are neutral, the mouse will not appreciate your neutrality.” Vapaasti suomennettuna: “Jos jättäydyt puolueettomaksi epäoikeudenmukaisuuteen liittyvässä tilanteessa, olet valinnut sortajan puolen. Sillä jos elefantilla on jalkansa hiiren hännän päällä ja sanot suhtautuvasi asiaan neutraalisti, hiiri ei arvosta kantaasi.”

Kuntapäättäjän rooli on vastuullinen. Jokainen tekemämme päätös vaikuttaa tuhansien ihmisten elämään. Aivan, kuten monessa yrityksessä myös kunnassamme käynnistyy uusi budjettivuosi. Sen puitteissa tehtävät toimenpiteet on määritelty ennen joulua käydyissä neuvotteluissa.

Kuntamme on vuonna 2022 ison muutoksen edessä. Edessämme on aluevaalit. Tammikuun lopussa valitsemamme valtuutetut tekevät jatkossa meidän jokaisen terveydenhoitoon liittyviä päätöksiä. Haluan tässä kirjoituksessani painottaa vaikuttamisen tärkeyttä. Nämä vaalit ovat monella tapaa yhtä tärkeät kuin kunnallisvaalit. Nämä vaalit, jos jotkut, ovat inhimillisyyden vaalit. Niiden myötä päättäjiksi nousevat ihmiset vaikuttavat siihen, miten meistä ja läheisistämme huolehditaan, kun olemme kaikkein eniten avun tarpeessa.

Nämä ensimmäiset aluevaalit ovat lisäksi aivan erityisen tärkeät siksi, että päättämiseen ja palvelujen tuotantoon liittyvät rakenteet luodaan ensimmäisten vuosien aikana. Vetoan siksi meistä jokaiseen: on tärkeää suunnata vaaliuurnille 23.1.2022.

Kuntamme jatkaa kasvuaan. Se kehittyy vuodesta toiseen. Korona-aika on ollut kunnallemme muuttovoittoinen, sillä kauniin luonnon helmasta käsin etätyöskentely on houkutteleva vaihtoehto. Kasvu näkyy uusina rakennuksina ja rakennelmina: kouluina, teinä ja asuntoina. Tuttavamme, jotka käyvät meillä vain harvakseltaan, eivät olleet tunnistaa koko Masalaa sen läpi ajaessaan. Niin voimakkaasti sen ilme on muuttunut muutaman viime vuoden aikana.

Kehitys on positiivista, mutta muutoksen hallitsemisessa on luonnollisesti aina myös omat haasteensa. Kunnan päättäjien, virkamiesten ja asukkaiden välinen yhteistyö on avainroolissa muutoksessa onnistumisessa. On tärkeää, että kaikki kuuntelevat toisiaan ja tekevät parhaansa yhteistyön sujumiseksi. Samalla rakennamme Kirkkonummelle kulttuuria, jonka toivon olevan avoin ja rakentava. Naurulla ja energialla höystetty.

Olen iloinen ja otettu siitä, että saan johtaa kunnanvaltuuston työtä. Kiitän kaikkia niitä, jotka ovat juuri päättyneen vuoden aikana lähestyneet minua erilaisilla ehdotuksilla ja konkreettisilla muutosideoilla. ”Keep it coming!” eli ”Jatkakaa samaa rataa!”.

Oikein hyvää uutta vuotta 2022 kaikille kuntamme 40 000 asukkaalle!

(Tervehdys Kirkkonummen Sanomissa 1.1.2022)

Anders Adlercreutz peräänkuuluttaa täysin vertailukelpoisia tutkintoja Pohjoismaihin

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz puhui keskiviikkona Pohjoismaiden neuvoston istunnossa Kööpenhaminassa. Keskustelussa hän nosti esille tutkintojen tekemistä täysin vertailukelpoisiksi Pohjoismaissa.

– Opiskelu pohjoismaissa voisi olla automaattinen vaihtoehto jokaiselle pohjoismaiselle nuorelle, mutta se on sitä harvoin. Trondheim voisi olla yhtä luonnollinen vaihtoehto helsinkiläiselle opiskelijalle kuin Tampere. Tai Helsinki yhtä selvä vaihtoehto, kuin Helsingborg voisi olla ruotsalaiselle nuorelle, Adlercreutz sanoo.

Adlercreutz uskoo, että tekemällä tutkinnoista täysin vertailukelpoiset pohjoismaat ottaisivat ison askeleen eteenpäin nuorten opiskelumahdollisuuksien avartamisessa ja aluebrändin vahvistamisessa.

– Lisäksi tarvitsemme asennemuutoksen. Pohjoismaisista vaihtoehdoista tulee tiedottaa ja niitä pitää markkinoida, koska se on hieno mahdollisuus ja samalla tehokas tapa vahvistaa maailman parasta aluebrändiä, pohjoismaita. Suomalainen nuori, joka opiskelee toisessa pohjoismaassa vahvistaa  Suomen kuulumista tähän joukkoon, Adlercreutz sanoo.

Lisätietoja:
Anders Adlercreutz, puh. 044 981 0191

Tehokas kotitalousvähennys on helppo, tylsä ja muuttumaton.

Tämän hallituskauden aikana työllisyydestä on puhuttu paljon ja hyvästä syystä. Hallitus tekee isoja panostuksia muun muassa koulutukseen ja nämä panostukset pitää myös rahoittaa. Samaan aikaan näemme, että Suomen talouden viime vuosikymmenien ongelma eli kestävyysvaje ei ota korjaantuakseen.

Tässä keskustelussa myös kotitalousvähennys on noussut tarkastelun kohteeksi. Mikä on sen vaikutus talouteen? Kuka hyötyy siitä ja parantaako se työllisyyttä?

Äskettäin ilmestynyt Valtion taloudellinen tutkimuskeskuksen ja Palkansaajien tutkimuslaitoksen yhteinen raportti kyseenalaistaa kotitalousvähennyksen hyödyt. Tämä loppupäätelmä on yllättävä ja se on herättänyt laajalti keskustelua. Voiko olla niin, että – raportin otsikkoa lainatakseni – ”kotitalousvähennys ei lisää työllisyyttä tai kitke harmaata taloutta”?

Tutkimuksen pohjalta ei voi mielestäni vetää otsikon mukaista yksiselitteistä johtopäätöstä asiasta. Selvää on tosin, että poliittisessa retoriikassa vähennyksen merkitystä on liioiteltu.

Tutkimus herättää muutaman ilmeisen kysymyksen sen lähtökohdista: Tarkastelun kohteeksi valitut vuodet ovat Suomen ja Ruotsin osalta 2007 ja 2009. Ne sijoittuvat keskelle finanssikriisiä. Tämä seikka pyritään ottamaan tutkimuksessa huomioon, mutta se on mielestäni joka tapauksessa lähtökohtana ongelmallinen. Vertailu eri palveluiden välillä on myös osin puutteellista: remonttipalveluja ei osteta samoin perustein kuin autokorjauspalveluita. Myöskään kotisiivouspalveluiden määrän kasvuun liittyy vaikeasti todennettavissa olevia oletuksia. Ja lopuksi, tutkimuksessa on rajattu iso osa vähennyksien käyttäjistä tutkimuksen ulkopuolelle, eikä siinä ole haastateltu palvelujen tarjoajia.

En mene tässä syvällisemmin itse tutkimukseen. Siitä voi mielestäni kuitenkin päätellä, että pienet muutokset vähennyksessä eivät vaikuta suuresti käyttäytymiseemme kuluttajina. Sen pohjalta voidaan myös kyseenalaistaa se, että vähennyksellä olisi kokonaistalouden näkökulmasta positiivinen vaikutus.

Siitä huolimatta: Hinta vaikuttaa ostopäätökseen. Jo tämän pohjalta voi olettaa, että vähennys kasvattaa kysyntää ja vähentää harmaata taloutta, ellei katso, että kotitalousvähennyksen piirissä olevat palvelut ole sellaisia, joita hankitaan aivan eri pohjalta.

Vähennystä kritisoidaan siksi, että se ”suosii hyvätuloisia”. Vähennystä käyttävien mediaaniansio on noin 3000€. Se on hieman keskiansiotasoa korkeampi, mutta en kutsuisi 3000 € kuukaudessa tienaavia hyvätuloisiksi tavalla, joka alleviivaa tuen palvelevan erityisesti hyväosaisia. Moni keskituloinen perheellinen ihminen pystyy ehkä käymään töissä juuri siksi, että saa arjen kaaokseen tukea kodin ulkopuolelta. Sama koskee vaikkapa vanhenevista vanhemmistaan huolta pitäviä ja edelleen työssä käyviä ihmisiä. Kotitaloustuen taloutta tukevat vaikutukset ovatkin näin moninaisia . On myös selvää, että vähennys suosii heitä,  jotka maksavat veroja, joista kulu voidaan vähentää. Veropolitiikan fokus ei voi olla ainoastaan tulonjakomekanismeissa.

Väitän, että kotitalousvähennys lisää hyvinvointia. Jos voin palkata apua, minulle jää aikaa muuhun: perheeseen, lapsiin, vanheneviin vanhempiin ja omasta hyvinvoinnistani huolehtimiseen.

Sen sijaan, että vähennystä säädetään muutaman vuoden välein – ja muutoksia on tehty kokonaiset yhdeksän kertaa sitten vähennyksen käyttöönoton vuonna 2001 – siitä tulisi tehdä tylsä ja ennakoitavissa oleva. Tämän tulisi olla kaiken veropolitiikan perusta.

Ei pidä olla niin, että kansalaisen joka vuosi tulee selvittää vähennyksen taso verottajan verkkosivulta. Vähennyksen tulee olla ennustettavissa oleva ja yksinkertainen. Vain silloin se vaikuttaa käyttäytymiseen ja vain silloin sillä on edellytyksiä tuottaa niitä hyötyjä, joita sillä tavoittelemme.

Meidän ei tule pelata ja veivata kotitalousvähennyksen kanssa. Tehkäämme siitä helppo ja ymmärrettävä. Mekanismi, jota voidaan käyttää yhä laajemmin niin nuorten kuin iäkkäämpien kansalaisten arjen helpottamiseen.

 

(mielipidekirjoitus Kirkkonummen Sanomissa 7.2.2021)

Adlercreutz ja Hopsu: Sote-uudistus käymässä kalliiksi Uudenmaan palveluille

Sote-uudistuksen tavoitteena on turvata yhdenvertaiset ja laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut kaikille suomalaisille, parantaa palvelujen saatavuutta ja saavutettavuutta, kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja, vastata ikääntymisen ja syntyvyyden laskun aiheuttamiin haasteisiin sekä hillitä kustannusten kasvua. Näitä tulee tavoitella rakenteen muuttamisen kautta, ei tulonsiirtoja toteuttamalla.

Hallituksen esityksessä on samoja haasteita kuin edellisessäkin sote-yrityksessä. Kasvukuntien investointeja ja kasvun edellytyksiä ei pystytä turvaamaan, kun verotuloista merkittävä osa siirretään pois ja jaetaan valtion kautta sote-maakunnille. Kunnilla kuitenkin säilyvät jo olemassa olevat lainat ja tulevat investointivelvoitteet mm. kouluihin, päiväkoteihin sekä liikenteen ja asumisen vaatimaan infraan.

Sote-palveluiden ja kuntiin jäävien palveluiden kustannuslaskelmiin käytetyt kertoimet jättävät myös toivomisen varaa. Valtaosa rahoituksesta määräytyisi sairastavuuteen ja sosioekonomisiin tekijöihin perustuvan sote-palvelukertoimen mukaan. Kertoimet eivät riittävästi huomioi kuntien väkimäärää, vieraskielisen väestön osuutta, kaupungeille tyypillisiä segregaation hoidon kuluja, tai ollenkaan esimerkiksi maan eri osien erilaisia vuokra- ja tilakuluja. Ja kun tarkoitus on pitää ihmiset terveinä, on nurinkurista ”palkita” maakuntia sairaista ihmisistä. Myös kuntien taloudellisen lähtötilanteen arvio on puutteellinen muun muassa koronakriisin suuren vaikutuksen vuoksi. Tämä ehtii kuitenkin tarkentua ennen kuin esitys viedään eduskuntaan.

Esityksen mukaan Uudenmaan maksuosuus kasvaisi siirtymäkauden 2023–2029 aikana yhteensä 1,25 miljardia euroa. Uusimaa rahoittaa jo nykyisellään valtionosuustasauksina muun Suomen hyvinvointia lähes 600 miljoonaa euroa vuodessa.

Lisäksi malli kohtelee epäoikeudenmukaisesti niitä Uudenmaan kuntia, jotka ovat pystyneet pitämään sote-kustannukset keskimääräistä pienempinä. Näiltä verotulonleikkaus käytännössä vähentää kuntiin jäävään palveluun eli pääasiassa koulutukseen käytettävää rahoitusta.

Olisikin todella tärkeää toteuttaa arvio uudistuksen vaikutuksista kuntiin jääviin palveluihin. Suomen menestyksen takana on ollut korkea osaaminen. Kasvavat sosiaali- ja terveydenhoidon kulut eivät saa sitä kyseenalaistaa jatkossakaan.

Kuntien kantokykyä parantavaa rakenteellista uudistusta on yritetty jo moneen otteeseen, ja ratkaisua odotetaan. On tärkeää, että nyt sote-esityksen kuulemis- ja lausuntokierroksella saadut hyvät huomiot ja vakavat palautteet huomioidaan hallituksen jatkokäsittelyssä ja työ tehdään huolella.

 

Mielipidekirjoitus Kirkkonummen Sanomissa 4.10.2020. kansanedustaja Inka Hopsun (vihr.) kanssa.