Puhe eduskunnan keskustelussa energia- och ilmastostrategiasta 24.5.2017

Ärade talman, arvoisa puhemies,

Det råder ingen brist på strategipapper. Somliga tas i beaktande, andra läggs längst ner på hyllan för att samla damm. Somliga är viktiga, andra försumbara. 

Ärade talman, denna strategi hör till den förra kategorin. 

Klimat och energi om något är av helt avgörande betydelse när vi diskuterar framtidens utmaningar. 

Arvoisa puhemies,

On hienoa, että meillä on käsissämme Ilmasto- ja energiastrategia ja on hienoa että se on näinkin kunnianhimoinen – kiitos siitä, kuten talousvaliokunnan varsin hyvästä mietinnöstäkin. 

No, asiaan. Haasteet ovat isot, ja enegiakysymys on siinä keskiössä. Miten tuotamme puhdasta energiaa tulevaisuudessa? 

Tässä kohtaa strategian johdonmukaisuus sitten hieman lipsuu. Tuulivoimaa kritisoidaan siksi, että sitä syöttötariffien muodossa tuetaan. Mutta ei se pelikenttä ihan neutraali ole muutenkaan. 

Turvetta verotetaan juuri sen verran, että se on kivihiiltä edullisempi. 

Puuhaketta tuetaan juuri sen verran, että se on turvetta halvempi. 

Ja tuulivoimaa tutkitaan juuri sen verran, että perussuomalaiset ovat tyytyväisiä .

Arvoisa puhemies,

Kivihiilen polton jatkamiselle tehdään varaus. Turvetta poltetaan estoitta, vaikka sen ilmastolliset vaikutukset ovat kivihiiltä pahemmat samalla kuin pomminvarmasti puhdasta tuulivoimaa jarrutellaan poliittisista syistä. 

Turve on toki suomalaista, ja ymmärrän sen suosimisen siltä kannalta. Mutta ei se ole ilmastollisesti järkevää. Eikä sen varaan kannata strategiaa rakentaa. Maatalouden päästöjen leikkaaminen on päästökaupan ulkopuolisen sektorin suurin haaste. Ja maataloudessa nimenomaan turvesuot sisältävät suurimman päästöleikkauspotentiaalin . 

Sopii kysyä: kannattaako tässä tilanteessa – kun päästöjen leikkaus on haasteellista – tukea turvetuotantoa.

Tässä strategiassa on paljon laitettu biotalouden varaan ja sen voi ymmärtää. Suomi on edelläkävijä biopolttoaineiden tuotannossa ja siitä on kehittymässä vientituote. Mutta sen tuotannolla on rajansa. 

Moni on huolissaan puuraaka-aineen riittävyydestä. Siitä, että kajoammeko hiilinieluumme, kajoammeko luonnon monimuotoisuuteen. Huolta ovat kantaneet niin puuteollisuus kuin luontojärjestötkin. Hakkuita ei voi loputtomasti lisätä, ja asiantuntijat ovat varsin yksimielisiä siitä, että nyt suunnitellut volyymit tarkoittavat että energiakäyttöön ruvetaan käyttämään muutakin kuin sivuvirtoja. 

Kuten strategia aivan oikein toteaa, pitkällä tähtäimellä biopolttoaineet tulevat olemaan lähinnä raskaan liikenteen polttoaine. Kevyen liikenteen tulee siirtyä sähköön. Metsävarannoista ei kannata laajamittakaavaisesti tehdä huonolla hyötysuhteella polttoainetta huonon hyötysuhteen polttomoottoreihin. Mutta sähköllä toimiva liikenne ei yleisty ilman ponnistuksia. Se vaatii verotuksellisia toimenpiteitä, mutta myös infraa ja lainsäädäntöä. Miten saamme rakennettua maan kattavan latausverkon. Miten sallimme sähköajoneuvojen käyttämisen kulutushuippujen tasaajina. Pitäisikö autovero rakentaa uusiksi jotta saisimme autokantaa uusittua. Missä määrin tulemme tulevaisuudessa edes omistamaan omia kulkuvälineitä .Liikennepalkin jatkokehittely tarjoaa toivottavasti näihin kysymyksiin vastauksen. 

Kaiken kaikkiaan on syytä olla huolissaan siitä, että laitammeko munamme nyt poliittisen ohjauksen kautta liian pieneen määrään koreja. On ydinvoimahankkeita – Olkiluoto 3 joka tällä hetkellä taitaa olla maailman kallein talonrakennushanke – sekä Keskustan tiukasti ajama Fennovoima jonka absurdius käy päivä päivältä ilmeisemmäksi. Meillä on iso satsaus bioenergiaan jonka tieteellinen kestävyystausta on hutera, samalla kun maailmalla kovaa vauhtia kasvavaa tuulivoimaa jarrutetaan lepakko-teorioiden pohjalta. 

Pitäisi pyrkiä pois keinotekoisista tuista. Mutta ei tämäkään politiikka ole neutraalia. Ja jos pohdimme omia mahdollisia vientiavauksia, niin on vaikea nähdä että niitä tuettaisiin optimaalisesti nyt valitulla linjalla. 

Ärade talman,

Det här är ett bra dokument, som på många sätt går längre än nånting vi tidigare haft. Det skall regeringen ha tack för. Men den ideologiska läsidan är uppenbar, och framförallt inte hållbar. Arbetet kan inte sluta här. 

 

Nollenergihus är inte rätt väg / Mielipidekirjoitus HBL:ssa 10.5.2016

Hur skall vi spara på våra resurser? Hur skall vi bygga energieffektivt? Och varför är mögelskolor och -daghem vardagsmat i vårt nyhetsflöde?

De här frågorna har ett klart samband. Min familj bor i ett gammalt trähus från 1920-talet. De mer ömfotade gästerna välkomnas av en korg yllesockor i tamburen, för det kan vara svalt hemma hos oss på vintern. Vårt hems energieffektivitet kommer inte av att vi skulle ha extra lager isolering, utan av att vi ibland drar ner på komforten. Och av att vårt hus har hållit i hundra år, och med säkerhet håller hundra år till, om dess användare så vill.

Propositionen om lagen om nära-nollenergibyggnader är på remissrunda. Lagförslaget baserar sig på ett EU-direktiv från år 2010, enligt vilket alla nya byggnader ska vara nära noll-energibyggnader från och med 2020. Målsättningen med lagförslaget är att minska på byggnaders energianvändning och samtidigt främja användandet av förnybar energi.

Lagförslagets fokus ligger på att förbättra energieffektiviteten, vilket givetvis är eftersträvansvärt. Nu håller dock beredningen på att totalt glömma bort att se på byggandet ur en bredare synvinkel. Vi kan inte endast utgå från energieffektivitet då vi utvärderar byggnaders miljövänlighet, utan byggnadens hela livscykel måste tas i beaktande: vilka material som används, byggnadens livslängd, den verkliga energiförbrukningen och hur byggnadsmaterialen kan återanvändas. Endast så kan vi bedöma den totala belastningen på miljön.

Paradoxalt är, att forskning visar att de byggnader som byggs idag inte konsumerar nämnvärt mindre energi än de som byggdes i mitten av förra seklet. Det här har professor Juha Vinha från Tammerfors tekniska universitet genom sin forskning påvisat. Skolor och daghem har inte blivit nämnvärt energieffektivare sedan 1950-talet. Samtidigt vet vi, att vi allt oftare ställs inför problem med inomhusluften.

Vad beror det på? En konstruktion där vi har lager på lager med material som alla har en specifik uppgift – och så ser en modern vägg ut – men som alla är mycket dåliga på att sköta det intilliggande lagrets uppgift, bäddar för problem. Det är ett byggnadssätt som baserar sig på tron att inga misstag sker under byggnadsprocessen eller under byggnadens livscykel. Men så fungerar inte verkligheten. Misstag sker både då ett hus byggs, och under den tid det används. Och dessa misstag klarar inte våra väggar av. Små defekter, små hål i membranen, leder till stora problem.

Massiva väggkonstruktioner, som t.ex. stock eller tegel, är säkra. Vi vet av erfarenhet att de fungerar, vi vet att de håller och vi vet att de bidrar till ett gott inomhusklimat. Vi vet också att de är mycket mer energieffektiva än vad de matematiska kalkylerna låter påvisa. Om vi nu gör de planerade åtstramningarna riskerar vi inte bara att ytterligare förkorta våra byggnaders livscyklar och skapa nya problembyggnader, vi skjuter även vår egen träindustri i foten när vi tar avstånd från den trend av ekologiskt hållbart byggande som sveper över Europa – en trend som vår byggindustri absolut borde hoppa på.

Hela energieffektivitetslagstiftningen borde nu ta en time-out tills vi får mer forskningsbaserad information om vilka lösningar och metoder som vi borde tillämpa i Finland. Lagstiftningen skall inte vara villkorslös, utan den skall tillåta olika alternativ.

Idag kör bulldozern förbi ett hus från 1920-talet och stannar framför ett daghem som byggdes på 1990-talet. Om vi nu gör god lagstiftning, kör bulldozern om 30 år förbi det daghem vi bygger nästa år. Men det kräver åtgärder, att vi tänker om. För mycket av vår nationella egendom sitter i våra byggnader för att vi skall ha råd att ge oss in på detta vågspel.

Anders Adlercreutz
Riksdagsledamot

Yksikin homekoulu on liikaa

Arkkitehtina rakentaminen ja yhdyskuntasuunnittelu ovat lähellä sydäntäni. Pitkä, lähes kahdenkymmenen vuoden ura on pitänyt sisällään niin päiväkotien, koulujen, asuintalojen kuin terveyskeskustenkin suunnittelua. Kaavoituskysymykset ovat osa jokapäiväistä työtä. Tällä saralla puhun siis paisti sydämestä, myös pitkästä kokemuksesta.

Homekoulu, purkuvalmis päiväkoti tai sairaala, jonka potilaat joutuvat evakkoon kattovuodon takia. Siinä muutama esimerkki siitä, miten nykyrakentaminen näkyy lehtien palstoilla. Uutisoinnista syntyy helposti käsitys, että Suomessa ei suunnitella hyvää. Suomalainen suunnittelu on kuitenkin maailmanlaajuisestikin tarkasteltuna hyvällä tasolla. Hankinta- ja rakentamisprosesseissa on sen sijaan paljon parantamisen varaa.

Säästämme usein väärissä paikoissa. Rakennusmateriaaleja ei aina esimerkiksi valita elinkaaritarkastelun pohjalta, vaan yksipuolisesti rakentamisaikataulun tai logistiikan näkökulmasta. Usein töitä myös aikataulutetaan tai johdetaan väärin. Tarkkasilmäinen saattaa ison työmaan ohi kulkiessaan huomata eristepinoja, jotka vettyvät suojaamattomina sateessa. Hometalon syntyyn ei paljon muuta tarvita. Hankkeet käynnistyvät usein turhan hitaasti, minkä seurauksena aikataulut tulevat loppupäässä vastaan. Rakennusten viimeistelyvaihe on herkkää aikaa, sillä usein juuri tällöin tapahtuneet virheet aiheuttavat ongelmia. Nämä ovat kaikki priorisointikysymyksiä, joihin on vaikea puuttua lainsäädännöllä. Lääkkeeksi on tarjottava ammattimaista palveluiden ostamista ja tarjoamista.

Se mihin lainsäädännöllä voidaan helpoimmin vaikuttaa on hankinnan laatu. Hankintalakia tulkitaan monessa kunnassa siten, että palvelun tarjoajaa tarkastellaan ainoastaan hinnan perusteella.

Tänä päivänä on enemmän sääntö kuin poikkeus, että julkisen rakennuksen suunnittelijaksi ja toteuttajaksi valitaan halvimmat palveluntarjoajat.

Ei vaadi suurta älliä ymmärtää, että suunnittelu- ja rakennusmarkkinoilla vallitsevat samat lait kuin muillakin aloilla: halvimman hinnan tarjoaa se, joka aikoo käyttää työhön vähiten aikaa, on kyse sitten suunnitelusta tai toteutuksesta. Hankintalakia tulisikin muuttaa niin, että päättäjillä olisi edellytykset valita rakennushankkeeseen kumppanit, jotka omaavat todelliset edellytykset laadukkaan rakennuksen synnyttämiseen ja jotka suhtautuvat hankkeeseen sen vaatimalla vakavuudella. Lain muutoksen seurauksena syntyisi päiväkoteja ja kouluja, jotka tarjoaisivat aidosti parhaa oppimis- ja työskentely-ympäristön sekä sairaaloita, jotka edesauttavat toipumista ja hoitotyötä. Rakennuksia jotka eivät ole pelkästään kuvaus tilaohjelmasta, vaan jotka tukevat siinä tapahtuvaa toimintaa, ja sillä tavalla synnyttävät jopa säästöjä. Ja mikä tärkeintä: laatukriteerit täyttäviä rakennuksia, joissa asioivien tai asuvien ihmisten ei tarvitse olla huolissaan hengitysilman puhtaudesta tai työskentelyn turvallisuudesta.